Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

4/2021

1 (7)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/5

 

03.03.2021

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 48

Valtuutettu Emma Karin aloite Helsingin kaupungista perheystävällinen työpaikka

HEL 2020-010190 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Emma Karin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kaksi toivomuspontta:

1

Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet pilotoida perheystävällisen työpaikan ohjelmaa yhteistyössä Väestöliiton kanssa rajatusti yhden toimialan sisällä esimerkiksi kaupungin varhaiskasvatuksessa.

 

 

 

Pilotista saatujen kokemusten pohjalta parannettaisiin perheellisten työntekijöiden työhyvinvoinnin huomioimista kaupungissa. (Emma Kari)

 

 

2

Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia kannustaa miehiä hyödyntämään aiempaa enemmän tarjolla olevia joustoja työ- ja perhe-elämän yhdistämiseksi. Samalla kaupunki selvittää mahdollisuuksia entisestään parantaa naisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työaikaansa, erityisesti myös sosiaali- ja terveysalojen ammateissa. (Katju Aro)

 

Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kaksi toivomuspontta.

Valtuutettu Emma Kari ehdotti valtuutettu Reetta Vanhasen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet pilotoida perheystävällisen työpaikan ohjelmaa yhteistyössä Väestöliiton kanssa rajatusti yhden toimialan sisällä esimerkiksi kaupungin varhaiskasvatuksessa.

 

 

 

Pilotista saatujen kokemusten pohjalta parannettaisiin perheellisten työntekijöiden työhyvinvoinnin huomioimista kaupungissa.

 

Valtuutettu Katju Aro ehdotti valtuutettu Eveliina Heinäluoman kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia kannustaa miehiä hyödyntämään aiempaa enemmän tarjolla olevia joustoja työ- ja perhe-elämän yhdistämiseksi. Samalla kaupunki selvittää mahdollisuuksia entisestään parantaa naisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työaikaansa, erityisesti myös sosiaali- ja terveysalojen ammateissa.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsista äänestettiin erikseen.

1 äänestys

Valtuutettu Emma Karin ehdottaman toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet pilotoida perheystävällisen työpaikan ohjelmaa yhteistyössä Väestöliiton kanssa rajatusti yhden toimialan sisällä esimerkiksi kaupungin varhaiskasvatuksessa.  Pilotista saatujen kokemusten pohjalta parannettaisiin perheellisten työntekijöiden työhyvinvoinnin huomioimista kaupungissa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 56
Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Mia Haglund, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Abdirahim Husu Hussein, Kati Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Johanna Laisaari, Petra Malin, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Pia Kopra

Tyhjä: 28
Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Mia Nygård-Peltola, Jenni Pajunen, Jaana Pelkonen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Juhani Strandén, Ilkka Taipale, Lilja Tamminen, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Emma Karin ehdottaman toivomusponnen.

2 äänestys

Valtuutettu Katju Aron ehdottaman toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia kannustaa miehiä hyödyntämään aiempaa enemmän tarjolla olevia joustoja työ- ja perhe-elämän yhdistämiseksi. Samalla kaupunki selvittää mahdollisuuksia entisestään parantaa naisten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työaikaansa, erityisesti myös sosiaali- ja terveysalojen ammateissa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 57
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Laura Finne-Elonen, Mia Haglund, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Kati Juva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Terhi Koulumies, Johanna Laisaari, Petra Malin, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Johanna Nuorteva, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Lilja Tamminen, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Pia Kopra

Tyhjä: 27
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Abdirahim Husu Hussein, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Tapio Klemetti, Kauko Koskinen, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Dani Niskanen, Mia Nygård-Peltola, Jaana Pelkonen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Juhani Strandén, Ilkka Taipale, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Katju Aron ehdottaman toivomusponnen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Susanna Puustinen, HR-asiantuntija, puhelin: 09 310 25586

susanna.puustinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuustoaloite 09.09.2020 Kari Emma Helsingin kaupungista perheystävällinen työpaikka

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Emma Kari ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki ryhtyy toimiin parantaakseen perheystävällisyyttä ja helpottaakseen perheen ja työn yhteensovittamista kaupungin eri toimialoilla.

Helsingin kaupunki on kehittänyt työn ja muun elämän yhteensovittamista useita vuosia ja tekee pitkäjänteistä työtä sen eteen, että kehittyy jatkossakin perheystävällisenä työpaikkana. Työn ja muun elämän yhteensovittaminen on yksi tärkeimmistä työelämän laatutekijöistä, jotka varmistavat meillä jaksavan hyvinvoivan henkilöstön ja hyvät palvelut.

Työn ja perheen yhteensovittamista on kehitetty useissa hankkeissa, vuonna 2015 esimerkiksi Väestöliiton kanssa. Tuolloin Väestöliitto arvioi kaupunkitasoisia ohjeistuksia työn ja perheen yhteensovittamisen näkökulmasta. Lisäksi kolmen viraston perheystävällisyyden tilaa arvioitiin Kunta10-kyselyllä ja johtohenkilöiden haastatteluilla. Väestöliitto arvioi tuolloin kaupungin vahvuuksiksi henkilöstöpolitiikan, työaikojen ja lomien sijoittelun ja joustavuuden sekä melko vähäisen vaihtuvuuden. Kehittämiskohteiksi tunnistettiin tasa-arvoiset ja yksilölliset ratkaisut esimerkiksi joustojen hyödyntämisessä, perheystävällisen johtamisen kehittämisen sekä pelisääntöjen läpinäkyvyyden.

Tässä vaiheessa kaupunki pohti Väestöliiton sertifikaatin hakemiseen liittyvää tarjousta, mutta päätyi tiiviiseen yhteistyöhön KT Kuntatyönantajien kanssa perheystävällisyyden edistämisessä. Kaupunki lähti vuonna 2016 mukaan kuntatyöpaikkojen oppimisverkostoon, jossa työelämää kehitettiin entistä perheystävällisemmäksi. Verkosto oli osa KunTeko 2020 – kunta-alan työelämän kehittämisohjelmaa. Helsingin kaupunki sai kehittämisohjelman Kunteko-palkinnon työn ja muun elämän yhteensovittamisen kehittämisestä vuonna 2017.

Kuntatyönantajat yhteistyötahoineen ovat valmistelleet kunta-alalle Hyvän elämän toimintamallin ja siihen liittyvän Hyvän elämän tunnuksen. Toimintamalli edistää pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti työn ja muun elämän yhteensovittamista. Myös Helsingin kaupungin on mahdollista jatkossa hyödyntää tätä toimintamallia perheystävällisyyden kehittämisessä.

Työnantajana meillä on lukuisia eri aloille sopivia keinoja käytettävissä. Yhteensovittamisen onnistuminen riippuu myös suureksi osaksi esihenkilöiden ja työyhteisöjen asenteista.

Kaupungilla on omat Työn ja muun elämän yhteensovittamista käsittelevät Helmi-intran sivut. Sivuilla on valmennusmateriaali työn ja muun elämän yhteensovittamisesta esihenkilöiden ja työyhteisöiden käyttöön. Materiaali sisältää yhteensovittamisen hyödyt sekä keinot, joita kaupunkityönantajalla on käytettävissään. Teema on vuosittain osana myös esihenkilöiden lähiesihenkilötutkintoa. Osana työkulttuurin kehittämistä ja perheystävällisen työpaikan edistämistä kaupunki keskittyy vuoden 2021 aikana erityisesti monimuotoisen työn edistämiseen, jotta työn järjestelyt ottavat huomioon myös erilaiset perhetilanteet. Lisäksi kaupungilla on ”Sopuisasti Stadissa” -malli. Myös se auttaa tilanteissa, joissa erilaiset työaikajärjestelyt voivat aiheuttaa kitkaa työyhteisöissä.

Kaupunki on myös osallistunut useamman kerran valtakunnalliseen Lapsi mukaan töihin -päivään ja toimialat ja liikelaitokset ovat osallistuneet siihen omaan toimintaansa sopivalla tavalla.

Kaupungin pitkäjänteinen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistyö palkittiin myös Vastuullisuusteko 2020 -tunnutuksella osana Oikotie Työpaikat järjestämää Vastuullinen työnantaja -kampanjaa.  Kampanjan asiantuntijaraati palkitsi työelämän vastuullisuustekoina kaupungin vaikuttavan, pitkäjänteisen ja laajamittaisen työn monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Työn ja muun elämän yhteensovittaminen on osa vastuullisena työnantajan toimimista.

Helsingin kaupunki seuraa ja raportoi vuosittain henkilöstöraportissa olemassa olevin mittarein työn ja muun elämän yhteensovittamisen onnistumista. Erilaisia joustoja käyttäneiden naisten osuus kaikista naisista on kaupungilla suurempi kuin vastaava tilanne miehillä. Yhtenä työn ja muun elämän yhteensovittamisen onnistumisen mittarina käytämme myös Kunta10-kyselyn kysymystä siitä, voiko vaikuttaa työaikoihinsa. Molemmilla sukupuolilla niiden vastaajien osuus, jotka tuntevat pystyvänsä vaikuttamaan työaikoihin on kasvanut vuodesta 2018 vuoteen 2020 1-5 asteikolla miehet 2,98 (vuonna 2018 2,95) ja naiset 2,81 (vuonna 2018 2,75). Helsingin kaupungin henkilöstöstä suurin osa on naisia. He työskentelevät paljon aloilla, joilla työaikoihin voi olla vaikeampaa vaikuttaa, kuten sosiaali- ja terveysalojen ammateissa.

Henkilöstön tasa-arvosuunnitelma ohjaa henkilöstöpoliittista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä mukaan lukien työn ja muun elämän yhteensovittaminen. Myös seuraava henkilöstön tasa-arvosuunnitelma tulee sisältämään toimenpiteet työn ja muun elämän yhteensovittamisen edistämiseksi.

Kaupunki tavoittelee koko työuran kattavaa sukupuolesta riippumatonta hyvää työn ja muun elämän yhteensovittamisen onnistumista ja teema on pysyvä osa vastuullista työnantajapolitiikkaamme.

Kaupunginhallitus kehottaa hyödyntämään Hyvän elämän toimintamallia perheystävällisyyden vahvistamiseksi ja ryhtymään suunnitelmallisiin toimiin perheen ja työn yhteensovittamisen parantamiseen entistä paremmin.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Susanna Puustinen, HR-asiantuntija, puhelin: 09 310 25586

susanna.puustinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuustoaloite 09.09.2020 Kari Emma Helsingin kaupungista perheystävällinen työpaikka

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 15.02.2021 § 119

HEL 2020-010190 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Emma Karin aloitteen loppuun käsitellyksi.

Kaupunginhallitus kehotti hyödyntämään Hyvän elämän toimintamallia perheystävällisyyden vahvistamiseksi ja ryhtymään suunnitelmallisiin toimiin perheen ja työn yhteensovittamisen parantamiseen entistä paremmin.

Käsittely

15.02.2021 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Reetta Vanhanen: Lisäys kappaleen 14 jälkeen:
Kaupunginhallitus kehottaa hyödyntämään Hyvän elämän toimintamallia perheystävällisyyden vahvistamiseksi ja ryhtymään suunnitelmallisiin toimiin perheen ja työn yhteensovittamisen parantamiseen entistä paremmin.

Kannattaja: Daniel Sazonov

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Reetta Vanhasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

08.02.2021 Pöydälle

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Susanna Puustinen, HR-asiantuntija, puhelin: 09 310 25586

susanna.puustinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566