Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2019

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/15

 

16.01.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 15

Valtuutettu Arja Karhuvaaran aloite lahjoitettujen marjapensaiden ja hedelmäpuiden istuttamiseksi koulujen, päiväkotien ja hoivapaikkojen pihoille

HEL 2018-004922 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Arja Karhuvaaran aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuustoaloite Karhuvaara

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Arja Karhuvaara ja 24 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki tutkii mahdollisuuden sallia lahjoitusvaroin hankittujen ja talkoilla istutettavien marjapensaiden ja hedelmäpuiden istuttamisen päiväkotien, koulujen ja hoivalaitosten piha-alueille.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus
esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa kaupunkiympäristölautakunnalta, kasvatus- ja koulutuslautakunnalta sekä sosiaali- ja terveyslautakunnalta saamiinsa lausuntoihin ja toteaa, että kaupunkioloissa kasvatettujen hedelmien ja marjojen osalta tulee varmistua siitä, ettei kasvatus ole tapahtunut liian lähellä liikenteen tai teollisuuden aiheuttamia terveydelle haitallisia päästöjä. Hankeen onnistuminen vaatii vapaaehtoiseen toimintaan perustuvaa aktiivista istutusten hoitoa, jolla turvataan istutusten ylläpito sekä pitkä aikainen hyöty ja ilo käyttäjille.

Kaupungin hallinnassa olevien kiinteistöjen tulee tarjota terveelliset
ja turvalliset puitteet päivähoidon ja koulutuksen, kulttuuri- ja vapaa-
aikatoimintojen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiselle. Kaupunkiympäristön toimiala vastaa kiinteistöjen ulkoalueiden hoitamisesta
ja valvomisesta.

Marjapensaiden ja hedelmäpuiden istuttamista suunniteltaessa tulee huomioida erilaiset käyttäjävaatimukset. Lisäksi tulee huomioida koulujen ja päiväkotien aukioloajat kesäkaudella, istutusten satokausi ja hoito sekä riittävä istutusten valvonta ilkivallan estämiseksi. Vapaaehtoiseen toimintaan perustuva aktiivinen hoito varmistaisi istutusten pitkäaikaisen hyödyn ja ilon käyttäjille.

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihoja suunnittelussa on tärkeä huomioida lasten, oppilaiden, opiskelijoiden sekä alueen asukkaiden osallistaminen hankkeeseen. Tavoitteena on, että päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihat ovat liikkumaan houkuttelevia, oppimaan innostavia, viihtyisiä, turvallisia ja terveellisiä sekä helposti valvottavia ja ylläpidettäviä.

Marjapensaita ja hedelmäpuita on jo nykyisen suunnitteluprosessin mukaan mahdollista sijoittaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialan hallinnoimien kiinteistöjen piha-alueille. Lahjoitusvaroin hankittuja pensaita ja puita varten kaupungilla on olemassa ohjeistus lahjoitusten vastaanottamiseksi. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihakasvillisuuden valinnassa suositaan kestäviä ja helppo hoitoisia puita, pensaita ja kasveja. Osa päiväkodeista keskittää kesäkuukausina palvelutarjontaansa ja koulut ovat kesäkuukausina pääsääntöisesti suljettu. Tästä syystä päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihoille on istuttu ensisijassa kasveja, jotka kukkivat aikaisin keväällä taikka syksyllä. Marjapensaiden ja hedelmäpuiden osalta on kasvien loma-ajan hoito, sadonkorjuu ja ilkivallan ehkäisy huomioitava ja vastuutettava kasvun ja sadon onnistumiseksi sekä pitkäaikaisen ylläpidon varmistamiseksi.

Esimerkiksi Käpylän peruskoulu idättää, istuttaa, kasvattaa, korjaa, säilöö ja käyttää kotitalouden opetuksen raaka-aineena itse Kumpulan koulukasvitarhassa kasvattamiaan vihanneksia ja hedelmiä. Hyviä kokemuksia koulupihojen laatikkoviljelystä on saatu Vesalan peruskoulussa ja Keinutien ala-asteella. Laatikkoviljelyn investointi on pieni ja se on helppo toteuttaa. Onnistuneissa hankkeissa on paitsi oppilaat, myös oppilaiden vanhemmat saatu osallistumaan kesäkauden kasteluun ja hoitoon. Hankkeet tukevat koulun opintosuunnitelmaa ja ilmiömäisen oppimisen pedagogiikkaa.

Sosiaali- ja terveystoimen hoivapaikkojen asiakkaat ovat erityistarpeisia
vammaisia, ikääntyneitä, sairaaloiden potilaita sekä lastensuojelun
asiakkaita. Asiakkaiden ruokapalvelujen sisältö on määritelty kunkin yksikön ruokapalvelun palvelukuvauksessa ja se noudattaa viimeisimpiä asiakasryhmää koskevia ravitsemussuosituksia. Tuoreet hedelmät ja marjat kuuluvat sosiaali- ja terveystoimen hankkimiin ruokapalveluihin asiakasryhmälle soveltuvassa muodossa. Ruokapalvelujen järjestämisessä pyritään huomioimaan asiakkaiden tarpeet ja toiveet sekä otetaan huomioon muun muassa puremis- ja nielemiskyvyn mahdolliset rajoitukset. Usein tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja joudutaan jalostamaan siten, että ne tulevat helpommin nautittaviksi esimerkiksi kypsennyksen tai raastamisen avulla. Kaikki hedelmä- ja marjalajit eivät välttämättä sovi kaikkien asiakkaiden ruokavalioon.

Tuoreiden marjojen ja hedelmien käyttöä suositellaan lisättävän sosiaali- ja terveystoimialan asiakkaiden ruokavaliossa. Marjapensaiden ja hedelmäpuiden sijoittaminen hoivapaikkojen pihoille edistää asiakkaiden terveyttä tuoreiden marjojen ja hedelmien saatavuuden parantuessa ja kulutuksen lisääntyessä. Kaupunkioloissa kasvatettujen hedelmien ja marjojen osalta tulee kuitenkin varmistua siitä, ettei kasvatus ole tapahtunut liian lähellä liikenteen tai teollisuuden aiheuttamia terveydelle haitallisia päästöjä. Istutettavat marja- ja hedelmälajit on hyvä valita ympäristön käyttäjät huomioiden.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuustoaloite Karhuvaara

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 28.11.2018 § 396

HEL 2018-004922 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta asia jätettiin pöydälle kaupunginvaltuuston 16.1.2019 pidettävään kokoukseen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 12.11.2018 § 709

HEL 2018-004922 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla(a)hel.fi

 

Kaupunkiympäristölautakunta 25.09.2018 § 450

HEL 2018-004922 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristön toimialan ylläpitopalvelun tehtäviin kuuluvat toimitilojen ylläpidon ja kiinteistönhoidon järjestäminen, valvonta ja kunnossapito. Kaupungin hallinnassa olevien kiinteistöjen tulee tarjota terveelliset ja turvalliset puitteet päivähoidon ja koulutuksen, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintojen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiselle.

Kaupunkiympäristön toimiala vastaa kiinteistöjen ulkoalueiden hoitamisesta ja valvomisesta. Marjapensaiden ja hedelmäpuiden istuttamista suunniteltaessa tulee huomioida erilaiset käyttäjävaatimukset: kaikki hedelmä- ja marjalajit eivät sovellu kaikkien syötäväksi. Samoin täytyy huomioida marjapensaiden satokausi sekä koulujen ja päiväkotien aukioloajat kesäkaudella. Istutuksia tulee myös valvoa riittävästi ilkivallan estämiseksi.

Marjapensaiden ja hedelmäpuiden istuttamista olisi mahdollista kokeilla esimerkiksi koulutontille sijoittuvassa pilottihankkeessa. Kohteeksi tulisi valita istutuksille sopiva tontti ja toimintaan tulisi sitouttaa vanhempainyhdistyksen jäseniä. Hankkeessa olisi mahdollistaa osallistaa istutusten hoitamiseen sekä vanhemmat että lapset. Vapaaehtoiseen toimintaan perustuva aktiivinen hoito varmistaisi istutusten pitkäaikaisen hyödyn ja ilon käyttäjille. Onnistuessaan hanketta olisi mahdollista laajentaa useampiin eri kohteisiin.

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Lotta Hakanpää, projektiasiantuntija, puhelin: 310 21397

lotta.hakanpaa(a)hel.fi

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 18.09.2018 § 195

HEL 2018-004922 T 00 00 03

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten pihoja suunniteltaessa kasvatuksen ja koulutuksen toimiala pitää tärkeänä lasten, oppilaiden, opiskelijoiden ja alueen asukkaiden osallistamista hankkeessa. Pihojen tulee olla liikkumaan houkuttelevia, oppimaan innostavia, viihtyisiä, turvallisia ja terveellisiä sekä helposti valvottavia ja ylläpidettäviä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kiinteistöjen piha-alueille on jo nykyisen suunnitteluprosessin mukaan  mahdollista sijoittaa marjapensaita ja hedelmäpuita, jos hankkeen suunnitteluryhmä näin valitsee. Lahjoitusvaroin hankittuja pensaita ja puita varten on kaupungilla oma ohjeistus lahjoitusten vastaanottoon.

Pihakasvillisuuden valinnassa suositaan kestäviä, helppohoitoisia puita, pensaita ja kasveja. Koska osalla päiväkodeista keskittää kesäkuukausina palvelutarjontaansa  ja koulut ovat kesäkuukausina pääsääntöisesti suljettu, etusijalla ovat kasvit, jotka kukkivat aikaisin keväällä tai syksyllä. Marjapensaiden ja hedelmäpuiden osalta on kasvien loma-aikainen hoito, sadonkorjuu ja ilkivallan ehkäisy myös huomioitava ja vastuutettava kasvun ja sadon onnistumiseksi sekä pitkäaikaisen ylläpidon kattamiseksi.

Käpylän peruskoulu idättää, istuttaa, kasvattaa, korjaa, säilöö ja käyttää kotitalouden opetuksen raaka-aineena itse Kumpulan koulukasvitarhassa kasvattamiaan vihanneksia ja hedelmiä. Hyviä kokemuksia koulupihojen laatikkoviljelystä on esimerkiksi Vesalan peruskoulussa ja Keinutien ala-asteella. Laatikkoviljelyn investointi on pieni ja se on helppo toteuttaa. Onnistuneissa hankkeissa on paitsi oppilaat, myös oppilaiden vanhemmat saatu osallistumaan kesäkauden kasteluun ja hoitoon. Hankkeet tukevat myös koulun opintosuunnitelmaa ja ilmiömäisen oppimisen pedagogiikkaa.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Mauno Kemppi, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 86860

mauno.kemppi(a)hel.fi

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 11.09.2018 § 225

HEL 2018-004922 T 00 00 03

Lausunto

Sosiaali- ja terveyslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon valtuutettu Arja Karhuvaaran ym. valtuustoaloitteesta koskien lahjoitettujen marjapensaiden ja hedelmäpuiden istuttamista koulujen, päiväkotien ja hoivapaikkojen pihoille:

”Sosiaali- ja terveystoimen hoivapaikkojen asiakkaat ovat erityistarpeisia vammaisia, ikääntyneitä, sairaaloiden potilaita sekä lastensuojelun asiakkaita. Asiakkaiden ruokapalvelujen sisältö on määritelty kunkin yksikön ruokapalvelun palvelukuvauksessa ja se noudattaa viimeisimpiä asiakasryhmää koskevia ravitsemussuosituksia.

Tuoreet hedelmät ja marjat kuuluvat sosiaali- ja terveystoimen hankkimiin ruokapalveluihin asiakasryhmälle soveltuvassa muodossa. Ruokapalvelujen järjestämisessä pyritään huomioimaan asiakkaiden tarpeet ja toiveet sekä otetaan huomioon mm. puremis- ja nielemiskyvyn mahdolliset rajoitukset. Usein tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja joudutaan jalostamaan siten, että ne tulevat helpommin nautittaviksi esimerkiksi kypsennyksen tai raastamisen avulla. Kaikki hedelmä- ja marjalajit eivät välttämättä sovi kaikkien asiakkaiden ruokavalioon.

Tuoreiden marjojen ja hedelmien käyttöä suositellaan lisättävän myös sosiaali- ja terveystoimialan asiakkaiden ruokavaliossa. Kaupunkioloissa kasvatettujen hedelmien ja marjojen osalta tulee varmistua siitä, ettei kasvatus ole tapahtunut liian lähellä liikenteen tai teollisuuden aiheuttamia terveydelle haitallisia päästöjä. Istutettavat marja- ja hedelmälajit on hyvä valita ympäristön käyttäjät huomioiden.

Kiinteistöjen ulkoalueiden ylläpitoon liittyvistä kysymyksistä tulisi olla yhteydessä kiinteistöjen omistajiin. Istutusten hoito sekä talvikunnossapidossa huomioitavat suojaukset aiheuttavat kustannuksia, joiden maksamisesta on hyvä sopia ennen päätöksentekoa. Mikäli hoitoa ei ole, aiheutuu istutusten tuhoutumisesta pettymys istuttajille ja niistä hyötyneille.

Sosiaali- ja terveyslautakunta katsoo, että sosiaali- ja terveystoimiala kiinteistön vuokraajana ei voi istuttaa marjapensaita ja hedelmäpuita kiinteistön omistajan tontille.

Terveys- ja hyvinvointivaikutusten arviointi

Marjapensaiden ja hedelmäpuiden sijoittaminen hoivapaikkojen pihoille edistää asiakkaiden terveyttä tuoreiden marjojen ja hedelmien saatavuuden parantuessa ja kulutuksen lisääntyessä.”

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja

Juha Jolkkonen

Lisätiedot

Kaija-Leena Kristola, ruokapalveluohjaaja, puhelin: 310 43030

kaijaleena.kristola(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566