Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 3/2018 | 1 (1) |
Kaupunginvaltuusto |
|
| |
|
| Asia/13 | |
| 14.02.2018 |
| |
|
|
| |
|
|
| |
§ 45
Valtuutettu Björn Månssonin aloite esiintymislavan rakentamiseksi Sibeliuspuistoon
HEL 2017-010085 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Björn Månssonin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Valtuutettu Björn Månssonin aloite |
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Björn Månsson ja 14 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Sibeliuspuistoon rakennettaisiin esiintymislava, jolla Sibeliusakatemia, musiikinopiskelijat ym. voisivat esiintyä katusoittajien tapaan.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että Kampinmalmin ja Töölön aluesuunnitelmassa vuosille 2017-2026 on mainittu eräänä kehittämiskohteena Sibeliuspuiston tapahtumakäytön kehittäminen.
Sibeliuspuiston kunnostukselle on kaupungin talousarvion 2017 liitteenä olevassa investointiohjelmassa 2017-2021 varattu 500 000 euroa vuodelle 2019. Kunnostuksessa varaudutaan pienimuotoiseen esiintymislavaan, joka mahdollistaa aloitteessa mainitun kaltaisen oma-aloitteisen esiintymistoiminnan.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Liitteet
1 | Valtuutettu Björn Månssonin aloite |
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 29.01.2018 § 42
HEL 2017-010085 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Björn Månssonin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035
kristiina.matikainen(a)hel.fi
Kaupunkiympäristölautakunta 28.11.2017 § 258
HEL 2017-010085 T 00 00 03
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Sibeliuksen puiston korjaus- ja kehittämistarpeet todetaan Kampinmalmin ja Töölön aluesuunnitelmassa vuosille 2017‒2026. Sibeliuksen puisto tulee suunnitella ja järjestää uudelleen. Kunnostustarpeen kiireellisyyttä korostaa puiston asema suosittuna matkailukohteena. Aluesuunnitelmassa linjataan, että Sibeliuksen puistossa halutaan kehittää tapahtumakäyttöä, erityisesti pienimuotoista konserttitoimintaa.
Aluesuunnitelman yhteydessä puistoon laadittiin hankeohjelma, jossa alustava kustannusarvio on 530 000 euroa. Tällä hetkellä puiston peruskorjaus on ohjelmoitu investointiohjelmassa vuodelle 2019. Sille on taloussuunnitelmaehdotuksessa varattu alustavasti 500 000 euroa. Rahoituksesta ei vielä ole varmuutta. Kunnostuksessa on varauduttu myös pienimuotoiseen esiintymislavaan. Mahdollinen suurempi lavahanke vaatii erillisrahoituksen. Laajan konserttikäytön sovittaminen puiston arvoihin on hyvin haasteellista. Jo nykyinen käyttöpaine on aiheuttanut puistossa erittäin näkyvää kulumista. Puiston tapahtumakäytön monipuolistaminen edellyttäisi myös alueen wc-palvelujen parantamista.
Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot
Anu Kiiskinen, projektinjohtaja, puhelin: 310 38419
anu.kiiskinen(a)hel.fi
Anu Lamminpää, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37258
anu.lamminpaa(a)hel.fi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 14.11.2017 § 73
HEL 2017-010085 T 00 00 03
Lausunto
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:
Valtuustoaloitteessa esitetään, että Sibelius-monumentin luokse rakennettaisiin esiintymislava. Lavalla voisivat aloitteen mukaan esiintyä helsinkiläiset musiikkiopiskelijat ja vapaat ryhmät, jotka voisivat kattaa esiintymiskustannuksensa keräämällä rahaa kuulijoiltaan katusoittajien tapaan.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta pitää tärkeänä, että säveltäjän elämäntyö on koettavissa Helsingissä. Samaan aikaan lautakunnan näkemys on, että aina kulttuurisia investointeja suunniteltaessa tulee tehdä selkeä arviointi hyödyistä, joita sillä saavutetaan. Tämän tarkastelun ensimmäinen osa on arvioida voisiko suunniteltu toiminta tapahtua myös ilman investointia.
Aloitteessa esitetty monumenttia musiikkitarjonnalla elävöittävä toiminta ei juurikaan eroa katusoitosta. Mikään ei estä lueteltuja toimijoita – sekä Helsingissä jo toimivia katusoittajia – aloittamasta toimintaa ilman lavarakennetta. Katusoiton luonteeseen kuuluu, että soittajan ja kuulijan välillä on mahdollisimman vähän välimatkaa. Lavan muodostama korkeusero voidaan kokea esityksen tehoa heikentäväksi. Aloitteessa esitetty rahankeruutapa toimii parhaiten, kun muusikko itse toimii rahankerääjänä tai ainakin soittaa kitarakotelon tai muun rahankeruuastiana toimivan vieressä.
Sibelius-monumentin ympäristö voidaan nähdä erityisen hyvin vapaiden ja yllättävien musiikkiesitysten tapahtumapaikkana. Kumpuileva maasto, puusto ja itse monumentti mahdollistavat esitykset, jotka yllättävät kokijansa ilmestyen yhdestä ja poistuen toiseen paikkaan. Joukko soittajia ja/tai laulajia voi ottaa haltuunsa laajan tilan ja esityksen edetessä hakeutua yhdeksi orkesteriksi ja/tai kuoroksi, joka lopuksi pyytää kuulijaltaan kolikkoa palkkiokseen.
Aloitteessa esitetyn kaltainen lavarakennelma voisi olla kiinteä tai matkailusesongin ajaksi vuokrattu. Olipa hankintatapa kumpi tahansa, tullee vuosikustannukseksi joko vuokran tai poistojen kautta kymmeniä tuhansia euroja vaikka kustannuksiin ei laskisikaan vartiointi- ja siivouskuluja sekä mahdollisen ilkivallan aiheuttamien tuhojen korjaamista. Vastaavasti saavutettu hyöty katetusta lavasta olisi vain se, että esiintyä voisi myös sateella. Tämä hyöty kyseenalaistuu sillä, että sadepäivinä matkailijamäärät ovat pienempiä ja monumentin luona vietetty aika merkittävästi lyhyempi.
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteaa, että aloitteen ehdotusta on hyvä pohtia uudelleen sitten, kun Sibelius-monumentin läheisyydessä on jo vakiintunutta katusoittotoimintaa, jonka esiintymistarpeet selkeästi osoittavat tarpeen kiinteälle tai puolikiinteälle lavarakenteelle. Tällöinkin selvitystyö tulee aloittaa keskustelulla monumentin tekijän perikunnan kanssa, jotta voidaan varmistaa, ettei synny tekijänoikeudellisia kysymyksiä siitä, millainen monumentin lähialueen tulisi teoksen tekijän alkuperäisen näkemyksen mukaan olla.
Esittelijä
kulttuurijohtaja
Tuula Haavisto
Lisätiedot
Stuba Nikula, kulttuuripalvelupäällikkö, puhelin: 310 37000
stuba.nikula(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 1 | Aleksanterinkatu 22-24 | +358 9 310 36106 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki PL 1 | Faksi |
| Alv.nro |
kaupunginkanslia@hel.fi | http://www.hel.fi/kaupunginkanslia |
|
| FI02012566 |
|
| |||