Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 21/2017 | 1 (1) |
Kaupunginvaltuusto |
|
| |
|
| Asia/27 | |
| 29.11.2017 |
| |
|
|
| |
|
|
| |
§ 431
Valtuutettu Mari Holopaisen aloite merellisen taidekeskuksen perustamisesta
HEL 2017-003247 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi valtuutettu Mari Holopaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045
anna.villeneuve(a)hel.fi
Liitteet
1 | Holopainen Mari ym. valtuustoaloite kvsto 15.3.2017 asia 24 |
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Valtuutettu Mari Holopainen ja 26 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsinki selvittää saaristoon sijoitettavan taidekeskuksen perustamismahdollisuudet.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Merellisten alueiden kehitys on noussut tärkeäksi tulevaisuuden voimavaraksi Helsingissä. Valtaosa rannikon rantaviivasta on jo julkisessa käytössä tai suunniteltu sellaiseksi. Merellisen potentiaalin täysi hyödyntäminen vaatii kuitenkin vielä paljon työtä, erityisesti saaristossa. Merelliseen kokonaisuuteen kuuluu asumista, vapaa-ajan ja virkistymisen paikkoja ja palveluita sekä merellisiä elinkeinoja. Matkailun potentiaaliin kuuluu sekä kaupunkilaisten lähimatkailua että kansainvälisesti kiinnostavia vierailukohteita.
Helsingin kaupunkistrategia korostaa kaupungin merellistä sijainta osana sen perusluonnetta ja -olemusta. Strategian linjauksen mukaan lähisaariston avaamista yleiseen käyttöön jatketaan, merellisten kohteiden saavutettavuutta parannetaan, saariston palveluita kehitetään ja siitä tehdään entistäkin houkuttelevampi matkailu- ja virkistyskohde.
Helsingin uusi yleiskaava on kaupunkirakennetta tiivistävä kaava. Kaupungin tiivistymisen myötä Helsingin rantojen, merialueen ja saariston merkitys virkistysaluepotentiaalina kasvaa. Tarkoituksena on kehittää tämän alueen saavutettavuutta ja tukea kaupungin moninaisten merellisten sisältöjen kehittymistä. Yleiskaavassa on nostettu esille erityisesti virkistys- ja matkailualueet merellisten elinkeinojen edistämiseksi.
Suomenlinnassa toimii jo nykyään kansainvälinen residenssiohjelma HIAP, joka järjestää näyttelyitä, seminaareja, residenssejä ja paljon muuta toimintaa. Myös Suomenlinnan rantakasarmissa on näyttelytoimintaa, mm. Helsingin taiteilijaseuran ylläpitämä Galleria Rantakasarmi. Aloitteen tavoitetta palvelee hyvin tapahtumaluontoinen taidebiennaali, josta on strategian yhteydessä päätetty, ja jota HAM Helsingin taidemuseo on parhaillaan valmistelemassa.
Merellisten yrittäjien, yhteisöjen ja muiden aktiivisten toimijoiden kanssa yhteistyössä kartoitetaan merellisen toiminnan tulevaisuuden tarpeita ja toiveita. Yhteiskehittelyn kautta pyritään löytämään saariston kehitettäviä tähtikohteita ja uusia paikkoja merellisille toiminnoille.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045
anna.villeneuve(a)hel.fi
Liitteet
1 | Holopainen Mari ym. valtuustoaloite kvsto 15.3.2017 asia 24 |
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 13.11.2017 § 1018
HEL 2017-003247 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Mari Holopaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely
13.11.2017 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan
Esittelijä muutti ehdotustaan siten, että perusteluosan 6 kappaleen viimeinen virke "Aloitteen ja kaupunkistrategian tavoitteita palvelisi hyvin tapahtumaluontoisempi taidebiennaalin kaltainen toiminta, jota HAM Helsingin taidemuseo on parhaillaan mukana selvittämässä." korvataan virkkeellä "Aloitteen tavoitetta palvelee hyvin tapahtumaluontoinen taidebiennaali, josta on strategian yhteydessä päätetty, ja jota HAM Helsingin taidemuseo on parhaillaan valmistelemassa."
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045
anna.villeneuve(a)hel.fi
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 03.10.2017 § 53
HEL 2017-003247 T 00 00 03
Lausunto
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antoi asiasta seuraavan lausunnon:
Mari Holopainen ja Johanna Sydänmaa esittävät valtuustoaloitteessaan, että Helsinki selvittäisi saaristoon sijoitettavan taidekeskuksen perustamismahdollisuuksia, jotta Helsingin saaristoa voitaisiin hyödyntää enemmän kulttuurin, matkailun ja luontoelämysten tarjoamiseen.
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan kulttuuripalvelukokonaisuus kannattaa Helsingin saariston hyödyntämistä kulttuurin ja taiteen paikkana uusilla tavoilla.
HAM Helsingin taidemuseo on parhaillaan mukana selvittämässä mahdollisuuksia järjestää Helsingin uudessa kaupunkistrategiaehdotuksessa mainittu, Merellisen Helsingin kehittämiseen kytketty, ja kerran kahdessa vuodessa järjestettävä saaristoon sijoittuva taidebiennaali. Toteutuessaan biennaali toteuttaisi aloitteessa mainittuja tavoitteita. Taidetoiminnan kannalta kiinnostavat, sopivan kokoiset ja ympäristöltään monipuoliset saaret ovat pääosin valtion hallinnassa, mikä asettaa suunnitelmille omat reunaehtonsa.
Kulttuuripalvelukokonaisuus ei näe mielekkäänä, että kaupunki olisi mukana perustamassa uutta pysyvää taidekeskusta. Suomenlinnassa toimii jo nykyään kansainvälinen residenssiohjelma HIAP, joka järjestää näyttelyitä, seminaareja, residenssejä ja paljon muuta toimintaa. Myös Suomenlinnan rantakasarmissa on näyttelytoimintaa, mm. Helsingin taiteilijaseuran ylläpitämä Galleria Rantakasarmi. Aloitteessa esimerkkinä mainittu Tukholman lähistöllä sijaitseva Artipelag toimii kokonaan yksityisellä rahoituksella.
Kulttuuripalvelukokonaisuus katsoo, että aloitteen ja kaupunkistrategian tavoitteita palvelisi hyvin tapahtumaluontoisempi taidebiennaalin kaltainen toiminta.
Esittelijä
kulttuurijohtaja
Tuula Haavisto
Lisätiedot
Maija Tanninen-Mattila, taidemuseon johtaja, puhelin: 310 87008
maija.tanninen(a)hel.fi
Taru Tappola, julkisen taiteen päällikkö, puhelin: 310 87077
taru.tappola(a)hel.fi
Kaupunkiympäristölautakunta 26.09.2017 § 118
HEL 2017-003247 T 00 00 03
Hankenumero 5264_136
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Merellisten alueiden kehitys on noussut tärkeäksi tulevaisuuden voimavaraksi Helsingissä. Valtaosa rannikon rantaviivasta on jo julkisessa käytössä tai suunniteltu sellaiseksi. Merellisen potentiaalin täysi hyödyntäminen vaatii kuitenkin vielä paljon työtä, erityisesti saaristossa. Merelliseen kokonaisuuteen kuuluu asumista, vapaa-ajan ja virkistymisen paikkoja ja palveluita sekä merellisiä elinkeinoja. Matkailun potentiaaliin kuuluu sekä kaupunkilaisten lähimatkailua että kansainvälisesti kiinnostavia vierailukohteita. Paikallinen kysyntä takaa jatkuvan käytön rannikon ja saariston palveluille.
Helsingin kaupunkistrategia 2017–2021 korostaa kaupungin merellistä sijainta osana sen perusluonnetta ja -olemusta. Strategian linjauksen mukaan lähisaariston avaamista yleiseen käyttöön jatketaan, merellisten kohteiden saavutettavuutta parannetaan, saariston palveluita kehitetään ja siitä tehdään entistäkin houkuttelevampi matkailu- ja virkistyskohde.
Helsingin uusi yleiskaava on kaupunkirakennetta tiivistävä kaava. Kaupungin tiivistymisen myötä Helsingin rantojen, merialueen ja saariston merkitys virkistysaluepotentiaalina kasvaa. Tarkoituksena on kehittää tämän alueen saavutettavuutta ja tukea kaupungin moninaisten merellisten sisältöjen kehittymistä. Yleiskaavassa on nostettu esille erityisesti virkistys- ja matkailualueet merellisten elinkeinojen edistämiseksi.
Merellisten alueiden suunnittelua viedään tarkemmalle tasolle yleissuunnitelman avulla. Merellisen Helsingin yleissuunnitelman ydin on saariston ja rannikon toiminnallinen avaaminen siten, että alue on viihtyisä, aktiivinen, puhdas ja kaikille kaupunkilaisille avoin. Tavoitteena on rantojen ja saariston elinvoimaisuus ja virkistyskäyttömahdollisuuksien parantaminen sekä merellisten alueiden kehittymisen ja ranta-alueiden maankäytön suunnittelun edistäminen hallittuna kokonaisuutena. Tärkeä päämäärä on myös kaupungin profiilin nostaminen: merellisen Helsingin tunnetuksi tekeminen ja kehittäminen kansainvälisesti kiinnostavaksi vierailukohteeksi. Meri on osa Helsingin laajaa ja kattavaa viher- ja siniverkostoa, ja maisema-, ekologia- ja kulttuuriympäristöarvojen huomioiminen on tärkeä osa suunnittelua.
Merellisen Helsingin yleissuunnitelman keskeistä sisältöä on erilaisten verkostojen tunnistaminen ja suunnitteleminen. Liikenteen verkostoihin kuuluvat saavutettavuus, yhteydet mereltä maalle, huoltoverkostot sekä vesiliikenteen kehittäminen. Toimintojen ja palveluiden muodostamat verkostot sisältävät elinkeinotoiminnan, virkistäytymisen ja matkailun edellytysten parantamisen. Oman kokonaisuutensa muodostavat sini- ja viherverkostot rannoilla ja saaristossa, ekologinen kestävyys ja ilmastonmuutokseen sopeutuminen. Merellisten yrittäjien, yhteisöjen ja muiden aktiivisten toimijoiden kanssa yhteistyössä kartoitetaan merellisen toiminnan tulevaisuuden tarpeita ja toiveita maankäytön suhteen. Yhteiskehittelyn kautta pyritään löytämään saariston kehitettäviä tähtikohteita ja uusia paikkoja merellisille toiminnoille.
Helsingin kaupungin asemakaavoituksen kanta on, että mikäli ehdotettu merellinen taidekeskus toteutuu, se tukisi hyvin saariston ja rannikon kehittämisen tavoitteita.
Nykytilanteessa vajaa infra vaikeuttaa kuitenkin korkeatasoisten ympärivuotisten palveluiden sijoittumista saaristoon. Taidekeskuksen perustamisen mahdollistamisen vaatimia saariston kehittämisen esteiden poistamisen toimenpiteitä ovat merellisten alueiden saavutettavuuden parantaminen, vesiliikenteen kehittäminen sekä saaristoa palvelevien huoltotoimintojen mahdollistaminen ja turvaaminen ja infran ekologisten ratkaisujen kehittäminen (vesihuolto, energia ja jätehuolto). Saariston toiminnallinen avaaminen nykyistä korkeammalla palvelutasolla edellyttää kaupungilta investointeja.
Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot
Meri Louekari, arkkitehti, puhelin: 310 37375
meri.louekari(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
kaupunginkanslia@hel.fi | http://www.hel.fi/kaupunginkanslia | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
| |||