Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

21/2017

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/7

 

29.11.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 411

Nuorten aloitteet alkuvuodelta 2017

HEL 2017-002100 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsi nuorten aloitteet ajalta 1.1.-30.6.2017 tiedoksi.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat toivomusponnet:

  1. Kun Laajasalon ostoskeskukseen toteutetaan kaupungin hallinnoimia tiloja, kirjasto ja nuorisotila, niihin pyritään rakentamaan myös latauspisteitä. (Sirpa Asko-Seljavaara)
  2. Selvitetään mahdollisuutta pyytää Ruudin ydinryhmältä ja tulevalta nuorisoneuvostolta nykyistä useammin lausuntoja kaupungin päätöksenteon pohjaksi. (Leo Stranius)
  3. Selvitetään mahdollisuutta lisätä bussipysäkeille aikataulunäyttöjä myös keskusta-alueen ulkopuolella. (Terhi Peltokorpi)

Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kolme toivomuspontta.

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaara ehdotti valtuutettu Paavo Arhinmäen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Kun Laajasalon ostoskeskukseen toteutetaan kaupungin hallinnoimia tiloja, kirjasto ja nuorisotila, niihin pyritään rakentamaan myös latauspisteitä.

 

Valtuutettu Leo Stranius ehdotti valtuutettu Alviina Alametsän  kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Selvitetään mahdollisuutta pyytää Ruudin ydinryhmältä ja tulevalta nuorisoneuvostolta nykyistä useammin lausuntoja kaupungin päätöksenteon pohjaksi.

 

Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Pekka Puskan  kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Selvitetään mahdollisuutta lisätä bussipysäkeille aikataulunäyttöjä myös keskusta-alueen ulkopuolella.

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Äänestysjärjestys

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

6 äänestys

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Kun Laajasalon ostoskeskukseen toteutetaan kaupungin hallinnoimia tiloja, kirjasto ja nuorisotila, niihin pyritään rakentamaan myös latauspisteitä.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 77
Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jörn Donner, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Pekka Puska, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Laura Varjokari, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 3
Jussi Halla-aho, Pia Kopra, Wille Rydman

Poissa: 5
Tuuli Kousa, Jussi Niinistö, Jaana Pelkonen, Satu Silvo, Jan Vapaavuori

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottaman toivomusponnen.

7 äänestys

Valtuutettu Leo Straniuksen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Selvitetään mahdollisuutta pyytää Ruudin ydinryhmältä ja tulevalta nuorisoneuvostolta nykyistä useammin lausuntoja kaupungin päätöksenteon pohjaksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 68
Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jörn Donner, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Johanna Laisaari, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Pekka Puska, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Laura Varjokari, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 2
Otto Meri, Wille Rydman

Tyhjä: 10
Jussi Halla-aho, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Mia Nygård, Mari Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Ulla-Marja Urho

Poissa: 5
Tuuli Kousa, Jussi Niinistö, Jaana Pelkonen, Satu Silvo, Jan Vapaavuori

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Leo Straniuksen ehdottaman toivomusponnen.

8 äänestys

Valtuutettu Terhi Peltokorven ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Selvitetään mahdollisuutta lisätä bussipysäkeille aikataulunäyttöjä myös keskusta-alueen ulkopuolella.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 78
Alviina Alametsä, Maija Anttila, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jörn Donner, Mika Ebeling, Laura Finne-Elonen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Kati Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Amanda Pasanen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Pekka Puska, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Sampo Terho, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Laura Varjokari, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 1
Wille Rydman

Poissa: 5
Tuuli Kousa, Jussi Niinistö, Jaana Pelkonen, Satu Silvo, Jan Vapaavuori

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Terhi Peltokorven ehdottaman toivomusponnen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36046

anja.vallittu(a)hel.fi

Liitteet

1

Nuorten aloitteet, koonti 1.1.-30.6.2017

2

Ydinryhmän lausunto nuorten aloitteista valtuustolle

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Nuorten aloiteoikeus on ollut vuodesta 2015 alkaen osa helsinkiläisten nuorten osallistumis- ja vaikuttamisjärjestelmä Ruutia. Nuorten aloitteella tarkoitetaan helsinkiläisten 13–17-vuotiaiden tekemiä aloitteita kaupungin toimintaan kuuluvissa asioissa.

Nuorten aloiteoikeuden tavoitteena on kannustaa ja tukea nuorten osallistumista ja vaikuttamista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Samalla aloitteet tuovat kaupungin eri toimialoille tietoa nuorten toiveista ja tavoitteista. Nämä lähtökohdat heijastuvat myös nuorten aloitteiden käsittelyssä, jossa prosessit ja menettelytavat poikkeavat jonkin verran hallintosäännössä tarkoitettujen kunnan asukkaiden aloitteiden osalta sovellettavista menettelytavoista. Menettelytapoja on kehitetty saatujen kokemusten pohjalta.

Hallintosäännön 26 luvun 3 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee esittää kaupunginvaltuuston tietoon kahdesti vuodessa nuorten aloitteet, niiden johdosta suoritetut toimenpiteet sekä nuorisovaltuustoa vastaavan toimielimen lausunto. Ruudin ydinryhmä toimii tässä yhteydessä em. toimielimenä.

Käsiteltäessä nuorten aloitteita sallitaan keskustelu. Päätöksentekoa yksittäisten nuorten aloitteiden osalta ei pöydällepanoa tai toivomusponsia lukuun ottamatta sallita.

Nuorten aloitteet tehdään pääsääntöisesti Ruuti.net -verkkosivun kautta (http://ruuti.munstadi.fi/). Nuorten aloitteet toimitetaan eteenpäin käsiteltäväksi ja vastattavaksi.

Luettelo nuorten aloitteista ja niihin annetuista vastauksista on tämän asian liitteenä 1.

Nuorten aloitteita tehtiin vuoden 2017 tammi ja kesäkuun välisenä aikana yhteensä 13. Aloitteista kuului kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan viisi (5), kaupunkiympäristön toimialaan viisi (5) ja kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialaan kolme (3). Tehdyistä aloitteista on lisäksi kolme käsitelty palautteena niiden sisällön vuoksi ja vastattu palautejärjestelmän kautta.

Nuorten aloitteita tehtiin mm. vapaa-ajan viettoon liittyvistä kysymyksistä ja harrastusmahdollisuuksista, oppilaskuntatoiminnasta ja joukkoliikenneasioista. Aiempien vuosien tapaan aloitteet ovat luonteeltaan paikallisia ja konkreettisia parannusehdotuksia. Yhä suurempi osa kuitenkin koskee yleisemmin palvelujen kehittämistä, niiden laajentamista tai kaupunkiympäristöä ja turvallisuutta. Esimerkiksi aloite, joka koski oppilaskunnan hallituksen valintatapaa, kytkeytyy suoraan nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen edellytysten parantamiseen. Tasa-arvo- ja suvaitsevaisuusnäkökohtiin kiinnitettiin huomiota aloitteessa, joka koskee ihmisryhmien jaottelua liikunnan ja uskonnon koulutuntien yhteydessä. 

Ruudin lausunto on tämän asian liitteenä 2.

Lausunnossa toivotaan vakavaa suhtautumista ja edelleen järjestelmän puutteiden korjaamista niin, että nuorten ääni saadaan kuuluviin ja tehdään konkreettisia parannuksia. Ruudin ydinryhmä ehdottaa aloitejärjestelmän tunnettavuuden lisäämistä mainostamalla sitä kouluissa ja nuorisotaloissa. Edelleen noin puolet aloitteista on ydinryhmäläisten tekemiä. Nuorille annettavien vastausten tulee olla ymmärrettävää kieltä. Ydinryhmä ehdottaa aloitejärjestelmän kehittämistä niin, että tehdyille aloitteille pystyisi antamaan järjestelmässä ”kannatan”- tai ”en kannata”-äänen.

Kaupunginhallituksen mielestä Ruudin ydinryhmän parannusehdotukset ovat kannatettavia.

Nuorten aloitteiden käsittelyn menettelytapoja on hiottu saatujen kokemusten pohjalta. Aloitteeseen vastaajana on pormestari tai apulaispormestari, jolla on tarvittaessa käytettävissään vastauksen pohjana kaupunginhallinnosta saadut selvitykset. Nuorten aloitteiden vastaamiseen on alkuvuodesta kiinnitetty erityistä huomiota. Lisäksi on pyritty huolehtimaan siitä, että kaupungin ulkopuolisille tahoille kuten esimerkiksi HSL:lle ja VR:lle kuuluviin aloitteisiin saadaan asianmukainen vastaus. Nuorten osallistumiseen ja vaikuttamiseen kannustamisen sekä nuorisotyön näkökulmasta on tärkeää, että nuoret saavat aloitteisiinsa perusteltuja vastauksia kohtuullisessa ajassa.

Aloitejärjestelmän jatkokehittämistä arvioidaan osana koko Ruuti- järjestelmän kehittämistä tämän vuoden lopulla. Yhteydenpitoa ja vuoropuhelua Ruuti ydinryhmän kanssa asiassa jatketaan.

Tarkoituksena on, että Ruudin ydinryhmä tulee seuraamaan asian käsittelyä kaupunginvaltuuston kokouksessa ja valtuutetuilla on mahdollisuus tavata ydinryhmän jäseniä.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36046

anja.vallittu(a)hel.fi

Liitteet

1

Nuorten aloitteet, koonti 1.1.-30.6.2017

2

Ydinryhmän lausunto nuorten aloitteista valtuustolle

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 06.11.2017 § 992

HEL 2017-002100 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä nuorten aloitteet ajalta 1.1.-30.6.2017 tiedoksi.

30.10.2017 Pöydälle

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36046

anja.vallittu(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566