Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

16/2017

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Asia/3

 

27.09.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 321

Helsingin kaupunkistrategia 2017-2021

HEL 2017-009006 T 00 01 01

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä kaupunkistrategian vuosiksi 2017–2021. (Liite 1). Kaupunkistrategia on lähtökohtana valmisteltaessa vuoden 2018 talousarvioehdotusta sekä muita valtuustokauden talousarvioita ja toimenpiteitä.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti, että strategian toteuttamista arvioidaan ja seurataan osana vuosittaista talouden ja toiminnan seurantaa. Valtuustokauden puolivälissä tehdään etenemisen tarkastelu.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti, että valtuustokauden puolessa välissä valtuustolle tuodaan arvio vuoden 2017 uuden johtamisjärjestelmän ja toimialamallin toimivuudesta ja onnistumisesta uudistuksen tavoitteet huomioiden.

Vielä kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat toivomusponnet:

-

Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että energiantuotannonkehittämiseksi selvitetään erityisesti vähäpäästöisiä jaluontoystävällisiä ratkaisuja. (Petrus Pennanen)

 

 

-

Hyväksyessään strategian tuottavuustavoitteen Helsinki selvittää samalla mittareiden kehittämistä, joilla se arvioi miten johtaminen ja yhteistyö henkilöstön kanssa lisää palveluiden kustannusvaikuttavuutta. Mittarit tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi. (Dan Koivulaakso)

 

 

-

Hyväksyessään strategiaohjelman valtuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään mahdollisuutta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuohjelman valmistelemiseksi tavoitteenaan varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen korkea taso, tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koko kaupungin tasolla. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi alueiden ja yksikköjen erilaisuuteen sekä rahoitus- ja muiden rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen. Laatuohjelman osana harkitaan selvitettäväksi Helsinkiin mahdollisesti soveltuvia hyviä käytäntöjä ja testattuja malleja Ruotsista erityisesti huomioiden liki 20 prosentin vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa. Laatuohjelman tulokset raportoidaan kaupunginhallitukselle 2018 alkaen vuosittain niin, että ne voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden budjettivalmistelussa ja maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkovalmistelussa. (Pilvi Torsti)

 

 

-

Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään, miten matkailun asemaa vahvistetaan tiiviimmäksi osaksi elinkeinopolitiikkaa nostamalla selkeämmin esiin Helsinkiin matkailukaupunkina, ei vain konferenssi- ja liikematkakaupunkina. (Laura Kolbe)

 

 

-

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupungin toimesta selvitetään mahdollisuutta pikaisesti perustetaan laaja-alainen komitea, joka luo visioita kulttuurin edistämiseen Helsingissä tähtäimenä tehdä kaupungista monimuotoiseen kulttuuriin tekemiseen ja tuottamiseen innostava ilmapiiri lähimmän kymmenvuotiskauden aikana. (Jörn Donner)

 

 

-

Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta löytää yhteistyössä ruokaa jakavien tahojen kanssa Helsingille sopivia keinoja, joilla leipäjonoissa jonottamista voidaan vähentää. Samalla selvitetään vaihtoehtoisia keinoja ruoanjakelulle kadulla jonottamisen sijaan. (Maria Ohisalo)

 

 

-

Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään laaja-alaisesti, mitä muutoksia sähkö- ja robottiautojen yleistyminen tarkoittaa Helsingissä kaupunkilaisille, yrityksille, infrastruktuurille ja kaupunkitilan käytölle. (Jenni Pajunen)

 

 

-

Hyväksyessään strategian, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta nostaa strategiassa mainittu Maria  0-1 alueen kehittäminen keskeiseksi hankkeeksi jo seuraavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan, sillä hankkeella on poikkeuksellisen laajakantoiset vaikutukset kaupunkimme vetovoimalle, ja kilpailussa parhaan start-up -kaupungin tittelistä myös nopeus on valttia. (Matti Parpala)

 

 

-

Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään kaupungin mahdollisuudet olla edelläkävijä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, joka kattaa kaikki toimialat. (Atte Harjanne)

 

 

-

Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää, miten tuottavuustavoitteen toteuttamisessa voidaan paremmin seurata palveluiden laadun ohella myös niiden hyvinvointivaikutuksia. (Katju Aro)

 

Käsittely

Puheenjohtaja totesi, että 13.9.2017 hyväksytyn käsittelyjärjestyksen mukaisesti jatketaan kaupunkistrategian 2017-2021 käsittelyä ja että keskustelu asiassa on päättynyt.

Puheenjohtaja esitti, että ehdotukset niitä lukematta merkitään selontekona pöytäkirjaan.

Kaupunginvaltuustossa 13.9.2017 tehdyt vastaehdotus ja hylkäysehdotus

Vastaehdotus:
Pentti Arajärvi: Muutetaan toisen kappaleen viimeinen virke seuraavasti: Valtuustokauden puolivälissä strategiaa tarkistetaan.

Kannattaja: Thomas Wallgren

Hylkäysehdotus:
Mika Raatikainen: Kaupunkistrategia 2017-2021 hylätään.     

Kannattaja: Mari Rantanen

Kaupunginvaltuustossa 13.9.2017 tehdyt ponsiehdotukset

Petrus Pennanen: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että energiantuotannon kehittämiseksi selvitetään erityisesti vähäpäästöisiä ja luontoystävällisiä ratkaisuja.

Kannattaja: Atte Harjanne

Dan Koivulaakso: Hyväksyessään strategian tuottavuustavoitteen Helsinki selvittää samalla mittareiden kehittämistä, joilla se arvioi miten johtaminen ja yhteistyö henkilöstön kanssa lisää palveluiden kustannusvaikuttavuutta. Mittarit tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi.

Kannattaja: Paavo Arhinmäki

Osmo Soininvaara: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki varautuu yhteistyössä valtiovallan kanssa tarvittaessa nopeuttamaan asuntotuotantoa strategiassa suunnitellusta.

Kannattaja: Emma Kari

Arja Karhuvaara: Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että oppimisympäristön digitalisoinnin ohessa selvitetään mahdollisuutta kehittää terveyskeskuksen, kouluterveydenhoidon ja liikuntatoimen  yhteistyönä  lasten työskentelyterveyttä tukeva työterveysohjelma.  Tällä pyritään ennaltaehkäisemään kehittyvän kehon tuki- ja liikuntaelinoireet ja kehittämään fyysistä yleiskuntoa.

Kannattaja: Mirita Saxberg

Elina Moisio: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet toteuttaa Helsingin luonnonsuojeluohjelmaa 2015-2024 kunnianhimoisesti ja etupainotteisesti Helsingin ainutlaatuisen luonnon säilyttämiseksi.

Kannattaja: Sami Muttilainen

Mari Holopainen: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään miten lastentarhanopettajien ja muun varhaiskasvatuksessa työskentelevän henkilöstön palkkaus nostetaan sellaiselle tasolle, että palkat eivät ole alimitoitettuja Helsingissä elämiseen ja huomioivat koulutuksen ja työn vaativuuden.

Kannattaja: Leo Stranius

Pilvi Torsti: Hyväksyessään strategiaohjelman valtuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään mahdollisuutta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuohjelman valmistelemiseksi tavoitteenaan varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen korkea taso, tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koko kaupungin tasolla. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi alueiden ja yksikköjen erilaisuuteen sekä rahoitus- ja muiden rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen.

Laatuohjelman osana harkitaan selvitettäväksi Helsinkiin mahdollisesti soveltuvia hyviä käytäntöjä ja testattuja malleja Ruotsista erityisesti huomioiden liki 20 prosentin vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa.

Laatuohjelman tulokset raportoidaan kaupunginhallitukselle 2018 alkaen vuosittain niin, että ne voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden budjettivalmistelussa ja maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkovalmistelussa.

Kannattaja: Marcus Rantala

Laura Kolbe: Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään, miten matkailun asemaa vahvistetaan tiiviimmäksi osaksi elinkeinopolitiikkaa nostamalla selkeämmin esiin Helsinkiin matkailukaupunkina, ei vain konferenssi- ja liikematkakaupunkina.

Kannattaja: Jenni Pajunen

Dani Niskanen: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että laadittaessa strategiassa tarkoitettua kiinteistöstrategian suunnitelmaa mm. sisäilmaongelmista kärsivien koulujen ja päiväkotien korjaamisesta tai korvaamisesta uusilla rakennuksilla selvitetään ennakkoluulottomasti uudenlaisia sopimusjärjestelyjä, joilla voitaisiin nykyistä paremmin taata korjauksen tai uudisrakennuksen pitkäaikainen kunnossapysyminen ja riskien jako kaupungin ja rakennuttajan kesken.

Kannattaja: Mia Nygård

Sirpa Asko-Seljavaara: Strategia 2017-2021 ehdottaa, että Helsingistä tehdään kansainvälisen muotoilun suurkaupunki. Siihen viitaten valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet kansainvälisen muotoilu- ja arkkitehtuurimuseon ja näyttelytilan perustamiseksi keskeiselle paikalle ja aloittaa sen suunnittelun. .Rahoittajiksi pyritään saamaan kaupungin lisäksi valtio, säätiöitä ja järjestöjä.

Kannattaja: Seija Muurinen

Jörn Donner: Kaupunginvaltuusto edellyttää että kaupungin toimesta selvitetään mahdollisuutta pikaisesti perustetaan laaja-alainen komitea joka luo visioita kulttuurin edistämiseen Helsingissä tähtäimenä tehdä kaupungista monimuotoiseen kulttuuriin tekemiseen ja tuottamiseen innostava ilmapiiri lähimmän kymmenvuotiskauden aikana.

Kannattaja: Katriina Juva

Maria Ohisalo: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta löytää yhteistyössä ruokaa jakavien tahojen kanssa Helsingille sopivia keinoja, joilla leipäjonoissa jonottamista voidaan vähentää. Samalla selvitetään vaihtoehtoisia keinoja ruoanjakelulle kadulla jonottamisen sijaan.

Kannattaja: Kaisa Hernberg

Seija Muurinen: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että ikäihmisiä koskevien tavoitteiden toteutuksessa selvitetään mahdollisuutta tarjota sotaveteraaneille palveluja entistä aktiivisemmin ja jatkaa tuettua kotona kuntoutumista.

Kannattaja: Jenni Pajunen

Jenni Pajunen: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään laaja-alaisesti mitä muutoksia sähkö- ja robottiautojen yleistyminen tarkoittaa Helsingissä kaupunkilaisille, yrityksille, infrastruktuurille ja kaupunkitilan käytölle.

Kannattaja: Mia Nygård

Katriina Juva: Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet toteuttaa jo suunnitteluvaiheessa esteettömyysarviot merkittävistä rakennus- ja liikennehankkeista ja huolehtia siitä, että esteettömyysnäkökulma huomioidaan hankkeiden kaikissa vaiheissa.

Kannattaja: Reetta Vanhanen

Mai Kivelä: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että osana ilmastonmuutoksen kunnianhimoista torjuntaa Helsinki selvittää mahdollisuutta vähentää ruoan ilmastovaikutuksia tarjoamalla kaikissa kaupungin ruokapalveluissa joka aterialla vegaanisen päävaihtoehdon.

Kannattaja: Silvia Modig

Eveliina Heinäluoma: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta tuoda kaupunginhallitukselle vuosittain raportti Helsingin segregaatiokehityksestä ja toimenpiteistä segregaation ehkäisemiseksi.

Kannattaja: Silvia Modig

Matti Parpala: Hyväksyessään strategian, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta nostaa strategiassa mainittu Maria 0-1 alueen kehittäminen keskeiseksi hankkeeksi jo seuraavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan, sillä hankkeella on poikkeuksellisen laajakantoiset vaikutukset kaupunkimme vetovoimalle, ja kilpailussa parhaan start-up -kaupungin tittelistä myös nopeus on valttia.

Kannattaja: Jasmin Hamid

Sinikka Vepsä: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta raportoida kaupunginhallitukselle  vuosittain vuoden 2016 arviointikertomuksessa mainitut ikäihmisten palveluita koskevien kehittämiskohteiden edistyminen kuten ikäihmisten palveluiden riittävyys ja laatu sekä kotihoidon työntekijöiden työtyytyväisyys.

Kannattaja: Thomas Wallgren

Eva Biaudet: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää miten kaupunki voi jatkaa saamenopetuksen kehittämistä siten, että lapset saamenkielisestä päivähoitoryhmästä ja yksityisestä saamenkielisestä kielipesästä voivat jatkaa opetusta omalla kielellään siirtyessään perusopetuksen piiriin.

Kannattaja: Silvia Modig

Atte Harjanne: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään kaupungin mahdollisuudet olla edelläkävijä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, joka kattaa kaikki toimialat.

Kannattaja: Ozan Yanar

Laura Rissanen: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten yksityisten ja kolmannen sektorin tarjoama varhaiskasvatus saadaan aidoksi vaihtoehdoksi entistä useammalle perheelle.

Kannattaja: Mirita Saxberg

Mirita Saxberg: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että siinä tarkoitettu kunnianhimoinen koulukiusaamisen vastainen ohjelma sisältää tehokkaita ja oikea-aikaisia käytännön toimia, jotka suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kiusaamisen vastaista työtä ja tutkimusta tekevien yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Kannattaja: Sirpa Asko-Seljavaara

Katju Aro: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää, miten tuottavuustavoitteen toteuttamisessa voidaan paremmin seurata palveluiden laadun ohella myös niiden hyvinvointivaikutuksia.

Kannattaja: Veronika Honkasalo

Puheenjohtaja esitti seuraavan äänestysjärjestyksen:

Ensin asetetaan valtuutettu Pentti Arajärven vastaehdotus kaupunginhallituksen ehdotusta vastaan.

Tässä äänestyksessä voittanut ehdotus asetetaan valtuutettu Mika Raatikaisen hylkäysehdotuksen vastaehdotukseksi.

Jos ehdotus hylätään, toivomusponnet raukeavat, muutoin toivomusponsiehdotusten hyväksymisestä äänestetään jokaisesta erikseen.

1 äänestys

Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, vastaehdotus EI

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Muutetaan toisen kappaleen viimeinen virke seuraavasti: Valtuustokauden puolivälissä strategiaa tarkistetaan.

Jaa-äänet: 85
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Pentti Arajärven vastaehdotusta.

2 äänestys

Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, hylkäys Ei

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Kaupunkistrategia 2017-2021 hylätään.     

Jaa-äänet: 79
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Mika Raatikainen, Matias Turkkila, Paavo Väyrynen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen.

3 äänestys

Valtuutettu Petrus Pennasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että energiantuotannon kehittämiseksi selvitetään erityisesti vähäpäästöisiä ja luontoystävällisiä ratkaisuja.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 79
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 5
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Petrus Pennasen ehdottaman toivomusponnen.

4 äänestys

Valtuutettu Dan Koivulaakson ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian tuottavuustavoitteen Helsinki selvittää samalla mittareiden kehittämistä, joilla se arvioi miten johtaminen ja yhteistyö henkilöstön kanssa lisää palveluiden kustannusvaikuttavuutta. Mittarit tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 78
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Dan Koivulaakson ehdottaman toivomusponnen.

5 äänestys

Valtuutettu Osmo Soininvaaran ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunki varautuu yhteistyössä valtiovallan kanssa tarvittaessa nopeuttamaan asuntotuotantoa strategiassa suunnitellusta.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 23
Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Nuutti Hyttinen, Katriina Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tuuli Kousa, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 3
Mika Ebeling, Otto Meri, Paavo Väyrynen

Tyhjä: 58
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Mia Nygård, Jan D Oker-Blom, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Osmo Soininvaaran ehdottamaa toivomuspontta.

6 äänestys

Valtuutettu Arja Karhuvaaran ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että oppimisympäristön digitalisoinnin ohessa selvitetään mahdollisuutta kehittää terveyskeskuksen, kouluterveydenhoidon ja liikuntatoimen  yhteistyönä  lasten työskentelyterveyttä tukeva työterveysohjelma.  Tällä pyritään ennaltaehkäisemään kehittyvän kehon tuki- ja liikuntaelinoireet ja kehittämään fyysistä yleiskuntoa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 14
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Mia Nygård, Jenni Pajunen, Daniel Sazonov, Ulla-Marja Urho

Tyhjä: 70
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Arja Karhuvaaran ehdottamaa toivomuspontta.

7 äänestys

Valtuutettu Elina Moision ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet toteuttaa Helsingin luonnonsuojeluohjelmaa 2015-2024 kunnianhimoisesti ja etupainotteisesti Helsingin ainutlaatuisen luonnon säilyttämiseksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 21
Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Katriina Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tuuli Kousa, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 62
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Mia Nygård, Jan D Oker-Blom, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Elina Moision ehdottamaa toivomuspontta.

8 äänestys

Valtuutettu Mari Holopaisen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään miten lastentarhanopettajien ja muun varhaiskasvatuksessa työskentelevän henkilöstön palkkaus nostetaan sellaiselle tasolle, että palkat eivät ole alimitoitettuja Helsingissä elämiseen ja huomioivat koulutuksen ja työn vaativuuden.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 21
Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Katriina Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tuuli Kousa, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 4
Otto Meri, Mia Nygård, Wille Rydman, Daniel Sazonov

Tyhjä: 59
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Jan D Oker-Blom, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Mari Holopaisen ehdottamaa toivomuspontta.

9 äänestys

Valtuutettu Pilvi Torstin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategiaohjelman valtuusto edellyttää, että kaupunki ryhtyy välittömästi selvittämään mahdollisuutta varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatuohjelman valmistelemiseksi tavoitteenaan varmistaa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen korkea taso, tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuuden toteutuminen koko kaupungin tasolla. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi alueiden ja yksikköjen erilaisuuteen sekä rahoitus- ja muiden rakenteiden tarkoituksenmukaisuuteen. Laatuohjelman osana harkitaan selvitettäväksi Helsinkiin mahdollisesti soveltuvia hyviä käytäntöjä ja testattuja malleja Ruotsista erityisesti huomioiden liki 20 prosentin vieraskielisten lasten osuus varhaiskasvatuksessa ja peruskoulussa.  Laatuohjelman tulokset raportoidaan kaupunginhallitukselle 2018 alkaen vuosittain niin, että ne voidaan ottaa huomioon seuraavan vuoden budjettivalmistelussa ja maksuttoman varhaiskasvatuksen jatkovalmistelussa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 78
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Pilvi Torstin ehdottaman toivomusponnen.

10 äänestys

Valtuutettu Laura Kolben ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään, miten matkailun asemaa vahvistetaan tiiviimmäksi osaksi elinkeinopolitiikkaa nostamalla selkeämmin esiin Helsinkiin matkailukaupunkina, ei vain konferenssi- ja liikematkakaupunkina.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 84
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Laura Kolben ehdottaman toivomusponnen.

11 äänestys

Valtuutettu Dani Niskasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että laadittaessa strategiassa tarkoitettua kiinteistöstrategian suunnitelmaa mm. sisäilmaongelmista kärsivien koulujen ja päiväkotien korjaamisesta tai korvaamisesta uusilla rakennuksilla selvitetään ennakkoluulottomasti uudenlaisia sopimusjärjestelyjä, joilla voitaisiin nykyistä paremmin taata korjauksen tai uudisrakennuksen pitkäaikainen kunnossapysyminen ja riskien jako kaupungin ja rakennuttajan kesken.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 22
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Daniel Sazonov, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho

Tyhjä: 62
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Dani Niskasen ehdottamaa toivomuspontta.

12 äänestys

Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Strategia 2017-2021 ehdottaa, että Helsingistä tehdään kansainvälisen muotoilun suurkaupunki. Siihen viitaten valtuusto edellyttää, että kaupunki selvittää mahdollisuudet kansainvälisen muotoilu- ja arkkitehtuurimuseon ja näyttelytilan perustamiseksi keskeiselle paikalle ja aloittaa sen suunnittelun. .Rahoittajiksi pyritään saamaan kaupungin lisäksi valtio, säätiöitä ja järjestöjä.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 17
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Atte Kaleva, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Mia Nygård, Jenni Pajunen, Terhi Peltokorpi, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Ulla-Marja Urho

Tyhjä: 67
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran ehdottamaa toivomuspontta.

13 äänestys

Valtuutettu Jörn Donnerin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää että kaupungin toimesta selvitetään mahdollisuutta pikaisesti perustetaan laaja-alainen komitea joka luo visioita kulttuurin edistämiseen Helsingissä tähtäimenä tehdä kaupungista monimuotoiseen kulttuuriin tekemiseen ja tuottamiseen innostava ilmapiiri lähimmän kymmenvuotiskauden aikana.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 79
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 5
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Jörn Donnerin ehdottaman toivomusponnen.

14 äänestys

Valtuutettu Maria Ohisalon ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta löytää yhteistyössä ruokaa jakavien tahojen kanssa Helsingille sopivia keinoja, joilla leipäjonoissa jonottamista voidaan vähentää. Samalla selvitetään vaihtoehtoisia keinoja ruoanjakelulle kadulla jonottamisen sijaan.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 80
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 4
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Mika Raatikainen

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Maria Ohisalon ehdottaman toivomusponnen.

15 äänestys

Valtuutettu Seija Muurisen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että ikäihmisiä koskevien tavoitteiden toteutuksessa selvitetään mahdollisuutta tarjota sotaveteraaneille palveluja entistä aktiivisemmin ja jatkaa tuettua kotona kuntoutumista.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 30
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen

Tyhjä: 54
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Matti Parpala, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Seija Muurisen ehdottamaa toivomuspontta.

16 äänestys

Valtuutettu Jenni Pajusen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään laaja-alaisesti mitä muutoksia sähkö- ja robottiautojen yleistyminen tarkoittaa Helsingissä kaupunkilaisille, yrityksille, infrastruktuurille ja kaupunkitilan käytölle.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 79
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 5
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Matias Turkkila

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Jenni Pajusen ehdottaman toivomusponnen.

17 äänestys

Valtuutettu Katriina Juvan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään kaupunkistrategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet toteuttaa jo suunnitteluvaiheessa esteettömyysarviot merkittävistä rakennus- ja liikennehankkeista ja huolehtia siitä, että esteettömyysnäkökulma huomioidaan hankkeiden kaikissa vaiheissa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 22
Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Katriina Juva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Pia Kopra, Tuuli Kousa, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Reetta Vanhanen, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar

Ei-äänet: 2
Otto Meri, Wille Rydman

Tyhjä: 60
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Mia Nygård, Jan D Oker-Blom, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Katriina Juvan ehdottamaa toivomuspontta.

18 äänestys

Valtuutettu Mai Kivelän ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että osana ilmastonmuutoksen kunnianhimoista torjuntaa Helsinki selvittää mahdollisuutta vähentää ruoan ilmastovaikutuksia tarjoamalla kaikissa kaupungin ruokapalveluissa joka aterialla vegaanisen päävaihtoehdon.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 10
Paavo Arhinmäki, Mia Haglund, Veronika Honkasalo, Mai Kivelä, Vesa Korkkula, Petra Malin, Silvia Modig, Terhi Peltokorpi, Suldaan Said Ahmed, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 9
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Pia Kopra, Otto Meri, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Matias Turkkila

Tyhjä: 65
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Mai Kivelän ehdottamaa toivomuspontta.

19 äänestys

Valtuutettu Eveliina Heinäluoman ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta tuoda kaupunginhallitukselle vuosittain raportti Helsingin segregaatiokehityksestä ja toimenpiteistä segregaation ehkäisemiseksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 18
Pentti Arajärvi, Tuula Haatainen, Jussi Halla-aho, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Pia Kopra, Abdirahim Mohamed, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Nasima Razmyar, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä

Ei-äänet: 2
Otto Meri, Mia Nygård

Tyhjä: 64
Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Katriina Juva, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Eveliina Heinäluoman ehdottamaa toivomuspontta.

20 äänestys

Valtuutettu Matti Parpalan ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian, kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta nostaa strategiassa mainittu Maria 0-1 alueen kehittäminen keskeiseksi hankkeeksi jo seuraavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaan, sillä hankkeella on poikkeuksellisen laajakantoiset vaikutukset kaupunkimme vetovoimalle, ja kilpailussa parhaan start-up -kaupungin tittelistä myös nopeus on valttia.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 78
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Matti Parpalan ehdottaman toivomusponnen.

21 äänestys

Valtuutettu Sinikka Vepsän ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuutta raportoida kaupunginhallitukselle  vuosittain vuoden 2016 arviointikertomuksessa mainitut ikäihmisten palveluita koskevien kehittämiskohteiden edistyminen kuten ikäihmisten palveluiden riittävyys ja laatu sekä kotihoidon työntekijöiden työtyytyväisyys.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 13
Pentti Arajärvi, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Abdirahim Mohamed, Nasima Razmyar, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Sinikka Vepsä

Ei-äänet: 1
Otto Meri

Tyhjä: 70
Ted Apter, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mia Haglund, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Katriina Juva, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Sinikka Vepsän ehdottamaa toivomuspontta.

22 äänestys

Valtuutettu Eva Biaudet'n ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää miten kaupunki voi jatkaa saamenopetuksen kehittämistä siten, että lapset saamenkielisestä päivähoitoryhmästä ja yksityisestä saamenkieleisestä kielipesästä voivat jatkaa opetusta omalla kielellään siirtyessään perusopetuksen piiriin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 11
Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Tuuli Kousa, Björn Månsson, Jan D Oker-Blom, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Matias Turkkila

Tyhjä: 73
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 1
Sami Muttilainen

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Eva Biaudet'n ehdottamaa toivomuspontta.

23 äänestys

Valtuutettu Atte Harjanteen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään kaupungin mahdollisuudet olla edelläkävijä ilmastonmuutokseen sopeutumisessa, joka kattaa kaikki toimialat.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 77
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 2
Sami Muttilainen, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Atte Harjanteen ehdottaman toivomusponnen.

24 äänestys

Valtuutettu Laura Rissasen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian valtuusto edellyttää, että selvitetään, miten yksityisten ja kolmannen sektorin tarjoama varhaiskasvatus saadaan aidoksi vaihtoehdoksi entistä useammalle perheelle.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 24
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Dani Niskanen, Mia Nygård, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Risto Rautava, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen

Ei-äänet: 6
Katju Aro, Mia Haglund, Veronika Honkasalo, Mai Kivelä, Vesa Korkkula, Petra Malin

Tyhjä: 53
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Tuuli Kousa, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Petrus Pennanen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 2
Sami Muttilainen, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Laura Rissasen ehdottamaa toivomuspontta.

25 äänestys

Valtuutettu Mirita Saxbergin ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategiaohjelman kaupunginvaltuusto edellyttää, että siinä tarkoitettu kunnianhimoinen koulukiusaamisen vastainen ohjelma sisältää tehokkaita ja oikea-aikaisia käytännön toimia, jotka suunnitellaan ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kiusaamisen vastaista työtä ja tutkimusta tekevien yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 24
Ted Apter, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Seija Muurinen, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Mia Nygård, Matti Parpala, Mika Raatikainen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Matias Turkkila, Laura Varjokari

Tyhjä: 59
Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Björn Månsson, Johanna Nuorteva, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Poissa: 2
Sami Muttilainen, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto ei hyväksynyt valtuutettu Mirita Saxbergin ehdottamaa toivomuspontta.

26 äänestys

Valtuutettu Katju Aron ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Hyväksyessään strategian kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsinki selvittää, miten tuottavuustavoitteen toteuttamisessa voidaan paremmin seurata palveluiden laadun ohella myös niiden hyvinvointivaikutuksia.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 77
Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jussi Chydenius, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Mia Haglund, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Laura Varjokari, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen, Ozan Yanar

Tyhjä: 6
Jussi Halla-aho, Nuutti Hyttinen, Pia Kopra, Jussi Niinistö, Mika Raatikainen, Matias Turkkila

Poissa: 2
Sami Muttilainen, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Katju Aron ehdottaman toivomusponnen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Marko Karvinen, strategiapäällikkö, puhelin: 310 36257

marko.karvinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaupunkistrategia 2017-2021

2

Toimintaympäristöraportti

3

Henkilöstötoimikunnan lausunto 30.8.2017

4

Kaupunginvaltuustossa 13.9.2017 tehdyt ehdotukset - I stadsfullmäktige 13.9.2017 framställda förslag

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunkistrategia 2017-2021 on kaupungin uuden johtamisjärjestelmän mukaisesti laadittu.

Kaupunginvaltuuston ja lautakuntien strategiatyö

Uusi kaupunginvaltuusto aloitti strategiatyönsä kokoontumalla seminaariin 15.-16.6.2017. Seminaarissa valtuusto arvioi kaupungin toimintaympäristön nykytilaa ja muutoksia valtuustokauden 2017–2021 kaupunkistrategian valmistelun lähtökohdaksi.  Valtuuston strategiatyön pohjaksi seminaariin oli valmisteltu kuntalain edellyttämiä analyyseja. Valtuustoseminaarin aineisto koostui toimintaympäristöraportista, johtamisjärjestelmän uudistamisprosessin yhteydessä tehdystä skenaario- ja visiotyöskentelystä ja yrityshaastattelujen yhteenvetoraportista. Aineisto on julkaistu kaupungin internetsivuilla https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/valtuustoseminaari-2017

Elokuun alkupuolella uudet toimialalautakunnat kokoontuivat strategiaseminaareihin, joissa tunnistetiin kaupungin yhteisiä ja toimialakohtaisia tavoitteita ja teemoja valtuustokaudelle. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seminaari oli 8.8.2017, kaupunkiympäristölautakunnan 10.8.2017, kulttuurin ja vapaa-ajanlautakunnan 9.-10.8. 2017 ja sosiaali- ja terveyslautakunnan 9.8.2017. Lisäksi kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli strategian elinkeinopoliittisia kysymyksiä seminaarissaan 21.8.2017.

Lautakuntien seminaarien jälkeen pormestarin johdolla pormestarikunta on työstänyt näkemystä kaupungin strategian keskeisistä teemoista. Pormestarikunta on työskennellyt myös yhdessä viranhaltijajohdon kanssa, jotta johtamisuudistuksen yhteydessä keväällä 2017 tehty toimialojen suunnittelu- ja valmistelutyö on hyödynnetty kaupunkistrategian linjausten laatimisessa.

Kuntastrategia kuntalaissa

Kuntalaki (410/2015) tuli voimaan 1.5.2015. Laissa säädetään ensi kertaa kuntastrategiasta. Kuntastrategian myötä vahvistuu myös kunnan toiminnan ohjaaminen kokonaisuutena.

Kuntastrategian tulee perustua arvioon kunnan nykytilanteesta sekä tulevista toimintaympäristön muutoksista ja niiden vaikutuksista kunnan tehtävien toteuttamiseen. Kuntastrategiassa valtuuston tulee myös määritellä, miten strategian toteutumista arvioidaan ja seurataan.

Kuntastrategiassa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Kuntastrategiassa tulee ottaa huomioon (1) kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, (2) palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, (3) kunnan tehtäviä koskevissa laeissa säädetyt palvelutavoitteet, (4) omistajapolitiikka, (5) henkilöstöpolitiikka, (6) kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä (7) elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

Kuntalain perustelujen mukaan tavoitteena on vähentää erillisten, sektorikohtaisten suunnitelmien tarvetta. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Toimintaympäristöraportti

Tutkimustietoon, tilastoihin ja kaupungin palveluja kuvaavaan tietoon pohjautuva katsaus kaupungin nykytilaan ja arvioituihin muutoksiin on koottu laajaan toimintaympäristöraporttiin.

Raportin sisältö kattaa tiedollisesti kuntalain edellyttämät kuntastrategian sisältöalueet: asukkaiden hyvinvointi, palvelujen järjestäminen ja tuottaminen, palvelutavoitteet, omistajapolitiikka, henkilöstöpolitiikka, osallistumismahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen.

Toimintaympäristöraportti on tehty kaupunginkanslian ja toimialojen yhteistyönä keväällä 2017.

Päätöksen liitteenä 2 oleva toimintaympäristöraportti on valtuustoseminaarissa käytössä ollut 7.6.2017 versio.

Toimintaympäristöraportti on saatavissa internetissä eri julkaisumuodoissa osoitteessa: http://toimintaymparisto.hel.fi/

Kaupunkistrategian toteutus

Kaupunkistrategian tavoitteet otetaan huomioon talousarvioehdotuksen 2018  ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2018–2020 valmistelussa sekä valmisteltaessa muita valtuustokauden talousarvioita ja toimenpiteitä. Keskushallinnon, toimialojen ja tytäryhteisöjen tulee toteuttaa kaupunkistrategian linjauksia toiminnassaan.

Kaupunginvaltuuston päätettyä kaupunkistrategiasta kaupunginhallitus seuraa ja ohjaa toteutusta.

Kaupunginhallitus tulee täytäntöönpanopäätöksessään kehottamaan, että kaupunginkanslia valmistelee yhteistyössä toimialojen kanssa kaupunginhallitukselle ehdotuksen kaupunkistrategian mittareiden ja indikaattoreiden kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Marko Karvinen, strategiapäällikkö, puhelin: 310 36257

marko.karvinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaupunkistrategia 2017-2021

2

Toimintaympäristöraportti

3

Henkilöstötoimikunnan lausunto 30.8.2017

4

Kaupunginvaltuustossa 13.9.2017 tehdyt ehdotukset - I stadsfullmäktige 13.9.2017 framställda förslag

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Lautakunnat ja johtokunnat

Toimialat, virastot ja liikelaitokset

Tytäryhteisöt

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 13.09.2017 § 317

HEL 2017-009006 T 00 01 01

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle

Käsittely

13.09.2017 Pöydälle

Kaupunginvaltuusto hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksesta seuraavan käsittelyjärjestyksen:

Asiassa käydään tässä kokouksessa keskustelu. Keskustelun kuluessa on tehtävä kaupunkistrategiaa 2017–2021 koskevat ehdotukset. Lisäksi on esitettävä asiaan liittyvät mahdolliset toivomusponnet. Keskustelun päätyttyä asian käsittely keskeytetään ja sitä jatketaan seuraavassa kokouksessa. Tällöin toimitetaan tarvittavat äänestykset vasta- ja hylkäysehdotuksista sekä toivomusponsista.

Puheenjohtaja totesi keskustelun päättyneen ja asian käsittelyn jatkuvan seuraavassa kokouksessa.

Yhdistelmä kokouksessa tehdyistä ehdotuksista on liitteenä.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Marko Karvinen, strategiapäällikkö, puhelin: 310 36257

marko.karvinen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 04.09.2017 § 769

HEL 2017-009006 T 00 01 01

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä kaupunkistrategian vuosiksi 2017–2021. (Liite 1). Kaupunkistrategia on lähtökohtana valmisteltaessa vuoden 2018 talousarvioehdotusta sekä muita valtuustokauden talousarvioita ja toimenpiteitä.

Samalla kaupunginvaltuusto päättää, että strategian toteuttamista arvioidaan ja seurataan osana vuosittaista talouden ja toiminnan seurantaa. Valtuustokauden puolivälissä tehdään etenemisen tarkastelu.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että valtuustokauden puolessavälissä valtuustolle tuodaan arvio vuoden 2017 uuden johtamisjärjestelmän ja toimialamallin toimivuudesta ja onnistumisesta uudistuksen tavoitteet huomioiden.

Käsittely

04.09.2017 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Esittelijä muutti esitystään siten, että esityksen liite 1 vaihdetaan kokouksessa esitetyn liitteen mukaiseksi.

Lisäksi päätösehdotuksen loppuun lisätään seuraava uusi kappale:

”Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää, että valtuustokauden puolessavälissä valtuustolle tuodaan arvio vuoden 2017 uuden johtamisjärjestelmän ja toimialamallin toimivuudesta ja onnistumisesta uudistuksen tavoitteet huomioiden.”

Sekä esittelijän perustelujen loppuun lisätään uusi kappale:

”Kaupunginhallitus tulee täytäntöönpanopäätöksessään kehottamaan, että kaupunginkanslia valmistelee yhteistyössä toimialojen kanssa kaupunginhallitukselle ehdotuksen kaupunkistrategian mittareiden ja indikaattoreiden kokonaisuudesta alkuvuodeksi 2018.”

 

Hylkäysehdotus:
Mika Raatikainen:

Helsingin kaupunkistrategiaa 2017-2021 koskeva päätösehdotus hylätään.

Mika Raatikaisen ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

 

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun ehdotuksen.

 

Mika Raatikainen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen seuraavine perusteluineen:

"En hyväksy kaupunginhallituksen päätöstä koskien Helsingin kaupunkistrategian 2017-2021 hyväksymistä.

Strategiassa on suuria puutteita koskien Helsingin turvallisuustilanteen analysointia, omaishoitajien aseman parantamista, laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden etuuksien kasvattamisen estämistä jne. Strategiassa on paljon myönteisiäkin asioita, mutta perussuomalaisena kaupunginhallituksen jäsenenä en voi hyväksyä strategiaa, joka ei aja helsinkiläisten enemmistön etuja näiltä osin."

28.08.2017 Pöydälle

Esittelijä

pormestari

Jan Vapaavuori

Lisätiedot

Marko Karvinen, strategiapäällikkö, puhelin: 310 36257

marko.karvinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566