Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

11/2016

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kaj/9

 

08.06.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 165

Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelma

HEL 2014-002239 T 08 00 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelman (kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston piirustus 6471-7) jatkosuunnittelun pohjaksi.

Käsittely

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli ehdotettu hyväksyttäväksi seuraava toivomusponsi:

Valtuutettu Arja Karhuvaara oli valtuutettu Pia Pakarisen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelman kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunkia seuraamaan liikennejärjestelyjen vaikutusta punavuorelaisten ja etelä-helsinkiläisten asukkaiden liikkumiseen. Tämä voidaan toteuttaa helposti asukastilaisuutena tai kaupungin nettisivujen teemapalautteena.

 

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

4 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Arja Karhuvaaran ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelman kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunkia seuraamaan liikennejärjestelyjen vaikutusta punavuorelaisten ja etelä-helsinkiläisten asukkaiden liikkumiseen. Tämä voidaan toteuttaa helposti asukastilaisuutena tai kaupungin nettisivujen teemapalautteena.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 40
Hennariikka Andersson, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Laura Finne-Elonen, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Nuutti Hyttinen, Helena Kantola, Tarja Kantola, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Maria Landén, Harri Lindell, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Pertti Villo, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 43
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Maija Anttila, Paavo Arhinmäki, Jussi Chydenius, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Seppo Kanerva, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Eija Loukoila, Jape Lovén, Petra Malin, Elina Moisio, Terhi Mäki, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Heikki Takkinen, Mirka Vainikka, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Ville Ylikahri

Poissa: 2
Eero Heinäluoma, Osku Pajamäki

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Arja Karhuvaaran ehdottamaa toivomuspontta.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Piirustus 6471-7

3

Vuorovaikutusraportti

4

Vuorovaikutusraportin liitteet

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun liiikenne

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Tiivistelmä

Hietalahdenrantaan Bulevardista etelään, Telakkakadulle ja Eiranrantaan on laadittu liikennesuunnitelma, jossa varaudutaan Hernesaaren raitiotieyhteyteen sekä huomioidaan Telakkarannan asemakaava-alueen uusi maankäyttö. Hernesaaren osayleiskaavan valmisteluun liittyen laaditaan Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma, joka valmistuu syksyllä 2016. Tässä liikennesuunnitelmassa varaudutaan Helsingin seudun liikenne eli HSL -kuntayhtymän raideliikenteen linjastosuunnitelman mukaisesti raitiotien rakentamiseen.

Raitiotielle on suunniteltu oma kaistansa katujen keskelle. Pysäkit tulevat Telakanpuistikon kohdalle ja Hernesaarenkadun risteyksen eteläpuolelle. Autoliikenteen kaistojen määrä säilyy kaduilla pääosin nykyisellään. Pyöräliikenteelle on suunniteltu yksisuuntaiset pyöräkaistat katujen molemmille puolille. Liikennejärjestelyiden kustannusarvio on yhteensä noin 15,1 M€, josta katurakentamisen osuus on noin 9,1 M€. Raitiotien rakentamisen kustannusten osuus on noin 6,0 M€ sisältäen myös uuden sähkönsyöttöaseman rakentamisen. Liikennejärjestelyt on tavoitteena toteuttaa vuoteen 2018 mennessä siten, että katurakentaminen yhteen sovitetaan Telakkarannan asemakaava-alueen rakentumisen kanssa.

Esittelijän perustelut

Lähtökohdat

Hietalahdenrantaan Bulevardista etelään, Telakkakadulle ja Eiranrantaan on laadittu liikennesuunnitelma, jossa varaudutaan Hernesaaren raitiotieyhteyteen sekä huomioidaan Telakkarannan asemakaava-alueen uusi maankäyttö. Suunnitelma koskee noin 1,1 km pitkää katuosuutta.

Helsingin seudun liikenne (HSL) -kuntayhtymän laatimassa ja hyväksymässä raitioliikenteen linjastosuunnitelmassa linjan 6 reitti käännetään jatkossa Bulevardin länsipäästä etelään Hietalahdenrantaa, Telakkakatua sekä Eiranrantaa pitkin Hernesaaren suuntaan. Myöhemmässä vaiheessa raitiotie jatketaan Hernesaaren eteläiseen kärkeen asti. Nykyinen linjan 6 reitti Bulevardilta Kalevankadulle jää varayhteydeksi. Hernesaaren pohjoisosaan pyritään järjestämään väliaikainen kääntöpaikka , jonka kustannusarvio on noin 1 milj. euroa. Se ei sisälly tämän liikennesuunnitelman kustannusarvioon. Hernesaaren osayleiskaavan valmisteluun liittyen laaditaan Hernesaaren raitiotien yleissuunnitelma, joka valmistuu syksyllä 2016. Tässä liikennesuunnitelmassa varaudutaan linjastosuunnitelman mukaisesti raitiotien rakentamiseen.

Hietalahdenranta, Telakkakatu ja Eiranranta ovat osa kantakaupungin pyöräliikenteen pääverkkoa. Näillä uudistettavilla katuosuuksilla pyöräliikenteen järjestelyt on suunniteltu yksisuuntaisiksi liikenneturvallisuuden ja sujuvuuden parantamiseksi.

Hietalahdenranta ja Telakkakatu Tehtaankadun risteykseen asti ovat katuluokitukseltaan alueellisia kokoojakatuja. Telakkakadun eteläosa sekä Eiranranta ovat paikallisia kokoojakatuja. Lähialueiden tiivistyvän maankäytön myötä autoliikenteen ennustetaan kasvavan kyseisillä kaduilla. Liikennemäärä nykyisin Hietalahdenrannassa on noin 16 500 - 21 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Telakkakadulla noin 5 500 - 12 500 ajoneuvoa vuorokaudessa. Hernesaaren risteilijäsatama sekä lumen vastaanottopaikka tuovat kokoojakaduille myös raskasta liikennettä. Ennusteiden mukaan vuonna 2035 Hietalahdenrannan liikennemäärä on noin 21 000 - 28 000 ajon./vrk, Telakkakadulla noin 10 000 - 19 000 ajon./vrk ja Eiranrannassa noin 11 000 ajon./vrk.

Liikennesuunnitelma

Raitiotie kulkee Hietalahdenrannassa, Telakkakadulla ja Eiranrannassa kadun keskellä omalla kaistallaan. Myös Bulevardin länsipäähän järjestetään raitiovaunulle oma lyhyt kaista, mikä helpottaa liittymän valo-ohjausta. Raitiovaunupysäkit sijoittuvat Telakkakadulle Telakanpuistikon kohdalle sekä Hernesaarenkadun risteyksen eteläpuolelle. Bussipysäkki Hietalahdenrannassa säilyy Bulevardin liittymän eteläpuolella.

Hietalahdenrannan ja Bulevardin, Hietalahdenrannan ja Mallaskadun sekä Telakkakadun ja Tehtaankadun risteykset säilyvät valo-ohjattuina. Telakkakadun ja Eiranrannan risteykseen on suunnitelmassa kiertoliittymä ratikkavaloineen.

Autoliikenteen kaistakapasiteetti säilyy kaduilla pääosin nykyisellään. Hietalahdenrannasta etelästä Bulevardille kääntyvä erillinen kaista on poistettu uusien järjestelyiden johdosta. Telakkakadun ja Tehtaankadun risteykseen on lisätty vasemmalle kääntymiskaista Telakkakadulta pohjoisesta kääntymisen helpottamiseksi. Lisäksi Hietalahdenrannassa ja Telakkakadulla rajoitetaan vasemmalle kääntymistä raitio- ja autoliikenteen sujuvuuden turvaamiseksi. Telakkakadun ja Merimiehenkadun sekä Telakkakadun ja Speranskintien / Hernesaarenkadun risteykset toimivat suuntaisliittyminä, jolloin poikkikaduilta saa kääntyä ainoastaan oikealle.

Telakkakadun varteen sekä huoltoaseman eteläpuolelle tulee maksullisia vieras- ja asiointipysäköintipaikkoja. Telakkakadun varren pysäköintipaikkoja on mahdollista merkitä tarpeen vaatiessa lastauspaikoiksi. Telakkarannan asemakaava-alueelle on mahdollista sijoittaa hotelli, jonka saattoliikenne voi hyödyntää kyseisellä kohdalla olevaa pysäköintipaikoille varattua tilaa. Hietalahdenranta 5 edustalla voi pysäyttää auton pyöräkaistan ja jalkakäytävän väliin jäävälle erotuskaistalle. Uusien liikennejärjestelyiden myötä poistuvat pysäköintipaikat korvataan Telakkarannan asemakaava-alueen pysäköintilaitokseen sijoittuvilla paikoilla. Rakentamisen yhteensovituksen yhteydessä pyritään selvittämään mahdollisuuksia sijoittaa rakentamisen ajaksi korvaavia pysäköintipaikkoja alueelle.

Kaduille on suunniteltu pyöräkaistat molemmin puolin katua. Pyöräkaistat liittyvät olemassa oleviin pyöräjärjestelyihin Hietalahdenrannan ja Bulevardin risteyksessä. Suunnitelmassa varaudutaan myös siihen, että jatkossa kyseisestä liittymästä länteen päin Hietalahdenrannan pohjoisreunaan suunnitellaan yksisuuntainen pyöräliikennejärjestely tavoiteverkon mukaisesti. Myös Hietalahdenkadulle on tavoiteverkossa esitetty yksisuuntainen pyöräliikennejärjestely etelän suuntaan.

Jalkakäytävät ovat vähintään 2,5 metriä leveitä. Pienempien katujen ylitykset toteutetaan risteyksen ylijatkettuina jalkakäytävinä, mikä korostaa autoilijan väistämisvelvollisuutta jalankulkijoihin nähden.

Suunnitelman vaikutukset

Uusi raitiolinja tulee palvelemaan Etelä-Helsingin länsiosaa ja myöhemmin Hernesaaren uutta maankäyttöä.

Hietalahdenrannan ja Telakkakadun uudistamisen myötä pyöräilyn pääreitti voidaan jatkaa Telakkakatua pitkin katkeamattomana Eiranrantaan. Selkeät pyöräliikenteen järjestelyt vähentävät jalkakäytävillä pyöräilyä, mikä parantaa myös jalankulkijoiden olosuhteita.

Vasemmalle kääntymisen kieltäminen Telakkakadulta ja Hietalahdenrannasta parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, mutta hankaloittaa nykyiseen verrattuna pääsyä Punavuoren kaduille pohjoisen suunnasta.

Raitiotien ja Telakkarannan asemakaava-alueen uuden maankäytön johdosta katujen varsilta poistuu noin 70 pysäköintipaikkaa. Korvaavat pysäköintipaikat tulee sijoittaa Telakkarannan asemakaava-alueelle tulevaan yleiseen pysäköintilaitokseen.

Uudet liikennejärjestelyt sijoittuvat voimassa olevissa asemakaavoissa määritellyille katualueille. Uuden raitiotien ja pyöräliikennejärjestelyiden mahdollistamiseksi Hietalahdenrannan länsireunalta poistuu kuitenkin puurivi. Myös Eiranrannan eteläreunalta esitetään suunnitelmassa poistettavaksi yksi puurivi, joka on asemakaavassa määritelty istutettavaksi puuriviksi. Telakkakatu Hernesaarenkadun liittymästä etelään levenee koko katualueen levyiseksi, mikä muuttaa ympäristöä nykyisestä. Puut kadun itäreunalta joudutaan poistamaan, mikä myös muuttaa ympäristöä nykyisestä.

Liikennemäärät lähialueilla kasvavat mm. Jätkäsaaren ja Hernesaaren uuden maankäytön johdosta. Liikenteen lisäys heikentää liikenteen sujuvuutta ruuhka-aikaan Telakkakadulla ja Hietalahdenrannassa. Telakkakadun liikennejärjestelyitä selkeytetään, mutta Telakkakadun autoliikenteen kapasiteettia ei pystytä lisäämään, sillä Telakkakatu rajautuu olemassa oleviin rakennuksiin. Entiseltä telakkaradalta vapautuva tila hyödynnetään raitioliikenteen käyttöön sujuvan joukkoliikenneyhteyden takaamiseksi.

Kustannukset

Liikennejärjestelyiden kustannusarvio on yhteensä noin 15,1 M€, josta katurakentamisen osuus on noin 9,1 M€. Raitiotien rakentamisen kustannusten osuus on noin 6,0 M€ sisältäen myös uuden sähkönsyöttöaseman rakentamisen.

Vuorovaikutus

Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelma oli julkisesti kommentoitavana 25.5.–5.6.2015 KSVForum -keskustelupalstalla. Liikennesuunnitelma oli nähtävänä kaupungintalon ilmoitustaululla ja kaupunkisuunnitteluvirastossa 25.5.–5.6.2015 ja viraston internetsivuilla. Verkkopalveluun kirjattiin 57 kommenttia. Suunnitelmasta saatiin lisäksi 4 kirjallista mielipidettä taloyhtiöiltä. Liikennesuunnitelmasta saapuneet kommentit ja mielipiteet vastineineen ovat esityslistan liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa.

Saadun palautteen perusteella liikennesuunnitelmaan tehtiin seuraavat muutokset:

        Telakkakadun ja Eiranrantaan risteys on muutettu kiertoliittymäksi
 

        Pyöräjärjestelyitä Merikadun ja Telakkakadun pyöräkaistojen välillä on selkeytetty

Jatkotoimenpiteet

Rakennusvirasto valmistelee parhaillaan Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan sekä Telakkarannan asemakaava-alueen katusuunnitelmaa. Liikennejärjestelyt on tavoitteena toteuttaa vuosina 2016–2018 siten, että katurakentaminen yhteen sovitetaan Telakkarannan asemakaava-alueen rakentumisen kanssa. Katurakentaminen on tarkoitus käynnistää vuonna 2017, joitakin esirakentamiseen liittyviä putki- ja johtosiirtoja saatetaan tehdä jo vuonna 2016. Alustavasti on arvioitu, että raitiovaunu voisi aloittaa liikennöinnin syksyllä 2018.

Hernesaaren pohjoisosaan suunnitellaan väliaikainen kääntöpaikka raitiolinjalle.

Linjan 6 uuden reitin aiheuttamat mahdolliset muutokset Bulevardin pysäkkijärjestelyihin suunnitellaan jatkossa.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Sijaintikartta

2

Piirustus 6471-7

3

Vuorovaikutusraportti

4

Vuorovaikutusraportin liitteet

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Helsingin seudun liiikenne

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Tiedoksi

Kaupunkisuunnitteluvirasto

Rakennusvirasto

Liikennelaitos -liikelaitos

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 30.05.2016 § 536

HEL 2014-002239 T 08 00 00

Esitys

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelman (kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston piirustus 6471-7) hyväksymistä jatkosuunnittelun pohjaksi.

23.05.2016 Pöydälle

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

 

Rakennusvirasto Kaupungininsinööri 26.4.2016

HEL 2014-002239 T 08 00 00

 

Kaupunginhallitus on pyytänyt lausuntoa Telakkarannan katusuunnitelmien laatimisesta. Katu- ja rakennussuunnitelmia on laadittu yhteistyössä kaupungin kanslian, kaupunkisuunnitteluviraston, Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL), Helsingin seudun liikenteen (HSL) ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) kanssa.

Katusuunnitelmat menevät maankäyttö- ja rakennusasetuksen 43 §:n mukaisesti nähtäville 4.5.‒17.5.2016, jonka jälkeen ne menevät yleisten töiden lautakunnan hyväksyttäviksi. Rakennussuunnitelmat valmistuvat kevään 2016 aikana. Katurakentamisen kustannukset tarkentuvat rakennussuunnittelun valmistuttua. Tarkempi toteuttamisaikataulu sovitetaan yhteen kaupunkisuunnitteluviraston ja HKL-Liikelaitoksen tavoitteiden kanssa.  Hankkeen rahoitus tulee sisällyttää talousarvion kohtaan projektialueiden kadut 8 03 30 Jätkäsaari.

Lisätiedot

Kati Kiyancicek, projektinjohtaja, puhelin: 310 64734

kati.kiyancicek(a)hel.fi

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.08.2015 § 207

HEL 2014-002239 T 08 00 00

Hankenro 0923_12

Esitys

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle Hietalahdenrannan, Telakkakadun ja Eiranrannan liikennesuunnitelman (piirustus 6471-7) hyväksymistä.

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Reetta Putkonen

Lisätiedot

Anna Nervola, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37135

anna.nervola(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566