Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

10/2015

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Sj/4

 

20.05.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 156

Töyrynummen ala-asteen koulun ja Suutarilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen

HEL 2014-013555 T 12 00 01

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti, että Töyrynummen ala-asteen koulu ja Suutarilan yläasteen koulu yhdistetään 1.8.2016 alkaen yhtenäiseksi peruskouluksi.

Käsittely

Puheenjohtajan esityksestä kaupunginvaltuusto päätti käsitellä tämän asian viimeisenä.

Kun asiassa oli käyty keskustelua, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle.

Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Veronika Honkasalo valtuutettu Vesa Korkkulan kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että arvioidaan yhdistyminen todellisen tilakapasiteetin näkökulmasta ottaen huomioon luokkahuoneiden määrä ja tarve sekä muiden hallintokuntien tilantarpeet.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

9 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Veronika Honkasalon palautusehdotus hyväksytty.

JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että arvioidaan yhdistyminen todellisen tilakapasiteetin näkökulmasta ottaen huomioon luokkahuoneiden määrä ja tarve sekä muiden hallintokuntien tilantarpeet.

Jaa-äänet: 51
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Matti Enroth, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Nuutti Hyttinen, Maritta Hyvärinen, Suzan Ikävalko, Seppo Kanerva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Katri Korolainen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Meeri Kuikka, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Tuomas Nurmela, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Pia Pakarinen, Erkki Perälä, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Lea Saukkonen, Osmo Soininvaara, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Pertti Villo, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 25
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Gunvor Brettschneider, Yrjö Hakanen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Jape Lovén, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Sirpa Puhakka, Leo Stranius, Tuomo Valokainen, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 5
Heimo Laaksonen, Osku Pajamäki, Terhi Peltokorpi, Tomi Sevander, Pilvi Torsti

Poissa: 4
Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Päivi Storgård, Ilkka Taipale

Kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä.

Kun keskustelua asiassa oli jatkettu, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle.

Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Helena Kantola valtuutettu Mari Holopaisen kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että sillä on päätöksentekoa varten käytettävissään esityksen lapsivaikutuksista tehty poikkihallinnollinen arvio.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

10 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Helena Kantolan palautusehdotus hyväksytty.

JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Valtuusto palauttaa asian valmisteluun siten, että sillä on päätöksentekoa varten käytettävissään esityksen lapsivaikutuksista tehty poikkihallinnollinen arvio.

Jaa-äänet: 52
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Nuutti Hyttinen, Maritta Hyvärinen, Suzan Ikävalko, Seppo Kanerva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Katri Korolainen, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Meeri Kuikka, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Tuomas Nurmela, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Lea Saukkonen, Osmo Soininvaara, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 22
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Yrjö Hakanen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Jape Lovén, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Sirpa Puhakka, Leo Stranius, Tuomo Valokainen, Pertti Villo, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 6
Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Terhi Mäki, Osku Pajamäki, Tomi Sevander, Pilvi Torsti

Poissa: 5
Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Tom Packalén, Päivi Storgård, Ilkka Taipale

Kaupunginvaltuusto oli päättänyt jatkaa asian käsittelyä.

Julistettuaan keskustelun itse asiassa päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Yrjö Hakanen valtuutettu Sirkku Ingervon kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi hylätä kaupunginhallituksen ehdotuksen Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan ylä-asteen koulujen hallinnollisesta yhdistämisestä siten, että samalla valtuusto kehottaa tekemään ajantasaisen kokonaisselvityksen alueen koulutilojen käytöstä yhteistyössä koulujen ja alueen asukkaiden kanssa ja ottaen huomioon myös varhaiskasvatuksen, liikunta- ja nuorisotoimen tarpeet.

Lisäksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa valtuutettu Mika Ebeling oli valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Selvitetään mahdollisuudet siihen, että hallinnollisen yhdistämisen jälkeen opetusvirasto saisi käyttää molempien koulurakennusten koko tilaa siihen asti, kunnes tilakeskus löytää tarvittaessa vapaaksi saatavalle tilalle todellisen käyttäjän. Opetusvirasto saisi hallinnollisen yhdistämisen toteuduttua ilman tilavuokraa käyttää sitä osaa koulusta, jolle tilakeskus etsii uutta käyttöä. Tältä osin opetusviraston korvaisi vain siivous- ja kunnossapitotyöt, siltä osin, kun ne ovat seurausta koulukäytöstä. Vasta, kun uusi käyttäjä osalle tiloista löydetään, niin silloin koulun tulisi tiivistää toimintaansa.

 

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysjärjestys kuului seuraavasti: Ensin asetetaan valtuutettu Yrjö Hakasen hylkäysehdotus kaupunginhallituksen ehdotuksen vastaehdotukseksi. Mikäli valtuutettu Yrjö Hakasen ehdotus hyväksytään, raukeaa ehdotettu toivomusponsi. Jos kaupunginhallituksen ehdotus hyväksytään, äänestetään ehdotetun toivomusponnen hyväksymisestä.

11 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa on valtuutettu Yrjö Hakasen hylkäysehdotus hyväksytty.

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Valtuusto hylkää esityksen Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan ylä-asteen koulujen hallinnollisesta yhdistämisestä. Samalla valtuusto kehottaa tekemään ajantasaisen kokonaisselvityksen alueen koulutilojen käytöstä yhteistyössä koulujen ja alueen asukkaiden kanssa ja ottaen huomioon myös varhaiskasvatuksen, liikunta- ja nuorisotoimen tarpeet.

Jaa-äänet: 55
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Matti Enroth, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Maritta Hyvärinen, Suzan Ikävalko, Seppo Kanerva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Katri Korolainen, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Meeri Kuikka, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Tuomas Nurmela, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Erkki Perälä, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Lea Saukkonen, Osmo Soininvaara, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Pertti Villo, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 18
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Yrjö Hakanen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Sirpa Puhakka, Leo Stranius, Tuomo Valokainen, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 7
Gunvor Brettschneider, Jape Lovén, Björn Månsson, Terhi Mäki, Terhi Peltokorpi, Tomi Sevander, Tuulikki Vuorinen

Poissa: 5
Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Tom Packalén, Päivi Storgård, Ilkka Taipale

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt  kaupunginhallituksen ehdotuksen.

12 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Mika Ebelingin ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Selvitetään mahdollisuudet siihen, että hallinnollisen yhdistämisen jälkeen opetusvirasto saisi käyttää molempien koulurakennusten koko tilaa siihen asti, kunnes tilakeskus löytää tarvittaessa vapaaksi saatavalle tilalle todellisen käyttäjän. Opetusvirasto saisi hallinnollisen yhdistämisen toteuduttua ilman tilavuokraa käyttää sitä osaa koulusta, jolle tilakeskus etsii uutta käyttöä. Tältä osin opetusviraston korvaisi vain siivous- ja kunnossapitotyöt, siltä osin, kun ne ovat seurausta koulukäytöstä. Vasta, kun uusi käyttäjä osalle tiloista löydetään, niin silloin koulun tulisi tiivistää toimintaansa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 20
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Mari Holopainen, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Helena Kantola, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Heimo Laaksonen, Petra Malin, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Sirpa Puhakka, Leo Stranius, Pilvi Torsti, Tuomo Valokainen, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 40
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Maritta Hyvärinen, Arja Karhuvaara, Katri Korolainen, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Minerva Krohn, Meeri Kuikka, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Lasse Männistö, Matti Niiranen, Tuomas Nurmela, Maria Ohisalo, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Lea Saukkonen, Osmo Soininvaara, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Pertti Villo, Ville Ylikahri

Tyhjä: 19
Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Tuuli Kousa, Timo Laaninen, Jape Lovén, Björn Månsson, Terhi Mäki, Sara Paavolainen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Tuomas Rantanen, Tomi Sevander

Poissa: 6
Eero Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Tom Packalén, Päivi Storgård, Ilkka Taipale

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Mika Ebelingin ehdottamaa toivomuspontta.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

maria.nyfors(a)hel.fi

Tero Niininen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25915

tero.niininen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lausuntopyyntö koulujen johtokunnille

2

Tietoja oppilasmääristä, väestöstä ja tiloista

3

Suutarilan yläasteen johtokunnan lausunto

4

Töyrynummen ala-asteen johtokunnan lausunto

5

Töyrynummen ala-asteen oppilaskunnan lausunto

6

Siltamäen ala-asteen johtokunnan lausunto

7

Siltamäen ala-asteen oppilaskunnan lausunto

8

Suutarilan ala-asteen johtokunnan lausunto

9

Suutarilan ala-asteen oppilaskunnan lausunto

10

Asukaspalautteet ja muut kannanotot

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, valtuusto

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Opetuslautakunnan esitys

Nyt käsittelyssä oleva koulujen yhdistämistä koskeva esitys perustuu Suutarilan, Tapanilan ja Tapulikaupungin alueen kokonaistarkasteluun. Alueella on tällä hetkellä 200 oppilaspaikkaa liikaa. Töyrynummen ala-aste on suhteellisen pieni, noin 250 oppilaan ala-aste ja Suutarilan yläaste 330 oppilaan erillinen yläaste. Ne eivät sellaisina vastaa tavoitteita yhtenäisestä, peruskoulun kaikki vuosiluokat kattavasta koulupolusta. Alueen kokonaistarkastelun tavoitteena on luoda koko Suutarilan, Tapanilan ja Tapulikaupungin alueelle koulutuspoliittisia tavoitteita vastaavat koulutilat, ja siirtyä kohti koko peruskoulun kattavaa yhtenäiskoulua.

Palveluverkkotarkastelun ja saadun palautteen pohjalta opetuslautakunta on 24.2.2015 esittänyt kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuuston päätettäväksi kahta hallinnollista yhdistämistä:

-        Tapanilan ala-asteen koulu ja Hiidenkiven peruskoulu yhdistetään yhtenäiseksi peruskouluksi 1.8.2016 alkaen ja

-        Töyrynummen ala-asteen koulu ja Suutarilan yläasteen koulu yhdistetään yhtenäiseksi peruskouluksi 1.8.2016 alkaen.

Opetuslautakunnan esitys Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan yläasteen yhdistämisestä syntyi yksimielisesti ja esitys Tapanilan ala-asteen ja Hiidenkiven peruskoulun yhdistämisestä äänin 7‒4. Kaupunginhallitus on 4.5.2015 äänin 10‒5 hylännyt Tapanilan ala-asteen ja Hiidenkiven peruskoulun yhdistämistä koskevan esityksen.

Kaupunginhallituksen johtosäännön 7 §:n 11 kohdan mukaan kaupunginvaltuusto päättää opetustoimeen kuuluvan oppilaitoksen perustamisesta tai lakkauttamisesta opetuslautakunnan annettua asiasta lausuntonsa. Opetustoimen johtosäännön 5 §:n 1 mom. 10 kohdan mukaan opetuslautakunnan jaostojen tehtävänä on päättää oman kieliryhmänsä osalta koulujen ja oppilaitosten nimistä ja toimipaikoista.

Suurin osa Töyrynummen ala-asteen rakennuksesta ja kaikki Suutarilan yläasteen nykyiset tilat jäävät yhdistyvän koulun käyttöön. Jos valtuusto hyväksyy koulujen hallinnollisen yhdistämisen, opetusviraston tarkoituksena on tuoda opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätettäväksi esitys, jossa noin kolmasosasta Töyrynummen ala-asteen rakennuksesta luovutaan. Oppilaaksiottoalueita tarkistetaan Suutarilan alueen koulujen kesken.

Tavoitteena yhtenäiset, vähintään kaksisarjaiset peruskoulut

Kaupunginhallitus on 30.3.2015 hyväksynyt opetustoimen palveluverkon kehittämisen tavoitteet. Niiden mukaan kaupungin järjestämä suomenkielinen perusopetus pyritään kokoamaan yhtenäisiin, vähintään kaksisarjaisiin peruskouluihin, joissa on kaikki vuosiluokat.

Kaikki vuosiluokat kattava peruskoulu turvaa oppilaille yhtenäisen koulupolun, jossa ei tule niveltä 6. ja 7. luokan välillä. Oppilailla on samat aikuiset koko peruskoulun ajan, ja opettajia voidaan käyttää
joustavasti eri vuosiluokkien opettamisessa. Hallinnollisesti suurempi koulu tuo opetuksen suunnitteluun lisää joustoa, ja monipuolinen kielivalikoima ja useat valinnaisaineet toteutuvat paremmin. Suurempi koulukoko ei tarkoita suurempaa ryhmäkokoa.

Koulutuspalveluja ja -tiloja kehitetään alueellisen tasapuolisuuden periaatteella. Uusille alueille rakennetaan väestömäärän edellyttämiä kouluja, ja ylimääräisistä koulutiloista luovutaan niillä alueilla, joilla oppilasmäärä laskee muutoin kuin tilapäisesti. Valtuuston hyväksymän investointiohjelman mukaan seuraavan kymmenen vuoden aikana rakennetaan viisi uutta peruskoulua ja peruskorjataan noin 60 koulua. Uudet koulut rakennetaan niille aluille, joilla uusien opetustilojen tarve on suurin: Kalasatamaan, Jätkäsaareen, Kruunuvuorenrantaan, Lauttasaareen ja Myllypuroon.

Oppilaaksiottoalueita kehitetään vastaamaan nykyistä laajemman alueen koulutustarvetta. Koulumatkojen turvallisuudesta huolehditaan.

Erityisluokkaverkon suunnittelun lähtökohtana on vahvistaa lähikouluperiaatteen ja yhtenäisen peruskoulun toteutumista. Erityisluokkien sijoittamisessa otetaan huomioon koulun kokonaistilanne: koulun rakenne, yleisopetuksen oppilaiden määrät ja muut pienryhmät. Erityisluokkien sijoittamisella edistetään oppilaan oikeutta osittaiseen integraatioon koulupäivän aikana.

Laadukkaat ja yhteiskäytön mahdollistavat opetustilat turvataan sopeuttamalla kouluverkko vastaamaan oppilaiden muuttuvia palvelutarpeita ja tarkistamalla tilamitoitusperusteet ottamalla huomioon kaikki kaupungissa sijaitsevat koulut ja oppilaitokset. Talouden tasapainottamiseksi ja tuottavuuden paranemiseksi kaikki hallintokunnat laativat tilankäyttöohjelmat ja tehostamissuunnitelmat, joissa otetaan huomioon teknologian muutokset sekä palvelujen ja työn uudet muodot. Tavoite on, että kaupungin omassa käytössä olevien toimitilojen kokonaispinta-ala ei kasva strategiakaudella.

Töyrynummen ala-aste on suhteellisen pieni, noin 250 oppilaan ala-aste. Suutarilan yläaste on noin 330 oppilaan erillinen yläaste. Kumpikaan niistä ei nykyisellään vastaa opetustoimen palveluverkolle asetettuja tavoitteita yhtenäisestä, vähintään kaksisarjaisesta peruskoulusta, jossa on kaikki vuosiluokat. Koulujen hallinnollinen yhdistäminen turvaa Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan yläasteen oppilaille yhtenäisen, suunnitelmallisen, läpi peruskoulun jatkuvan koulupolun yhden rehtorin alaisuudessa.

Suutarilan, Tapanilan ja Tapulikaupungin alueen nykyinen palveluverkko

Suutarilan, Tapanilan ja Tapulikaupungin alueella on seitsemän koulua, joista viisi on ala-asteen kouluja, yksi yläasteen koulu ja yksi yhtenäinen peruskoulu. Siltamäen ala-asteelta, Suutarilan ala-asteelta ja Töyrynummen ala-asteelta siirrytään pääsääntöisesti jo nyt 7–9-luokille Suutarilan yläasteelle. Tapanilan ja Maatullin ala-asteilta siirrytään 7–9-luokille Hiidenkiven peruskouluun.

Alueen kouluissa on yhteensä 2 544 oppilasta. Kouluissa on 16 pienryhmää, jotka palvelevat koillisen alueen oppilaita. Lisäksi on kaksi maahanmuuttajien valmistavan opetuksen opetusryhmää. Painotettua opetusta on Suutarilan ala-asteella kolmannelta luokalta alkava musiikin opetus, Suutarilan yläasteella seitsemänneltä luokalta alkavat musiikki ja latina ja Hiidenkiven peruskoulussa seitsemänneltä luokalta alkava mediakasvatus. Painotetussa opetuksessa on syksyn 2014 tilastointipäivän mukaan yhteensä 232 oppilasta.

Osa koulujen oppilaista tulee ei-painotettuun yleisopetukseen muilta alueilta. Osa muualta tulevista oppilaista tulee naapurikouluista alueen sisältä. Suutarilan alueen koulujen yleisopetuksen oppilaista 70 % on Suutarilasta.

Alueen kouluissa on 200 oppilaspaikkaa liikaa

Koulujen tarkoituksena on palvella oman alueensa väestöä. Koulujen mitoituksen määrittävät oppilaaksiottoalueen väestöennuste, opetustarjonta (mm. painotettu opetus) ja alueelta kouluun tulevien oppilaiden laskennallinen osuus. Tavoitteena on mitoittaa tilat niin, että kaikkien tilojen käyttöaste on hyvä.

Suutarilan, Tapanilan ja Tapulikaupungin alueen kouluikäisen väestön määrä on yhteensä 2 740 vuonna 2015. Määrän arvioidaan kasvavan 10 vuoden aikana 200:lla. Kasvusta 150 on ala-asteen ja 50 yläasteen oppilaita, ja se sijoittuu pääosin Tapulikaupungin alueelle.

Alueelta siirtyy noin 520 oppilasta opiskelemaan muille alueille koko kaupunkia palveleviin kouluihin. Poistuma on 19 % alueella asuvista oppilaista. Lähikoulupaikkojen tarve vuosina 2015–2024 on siten laskennallisesti 2 200–2 400.

Alueen kouluissa on yhteensä 2 919 oppilaspaikkaa. Koulutilaa on varattava alueella olevaan koko kaupunkia palvelevaan painotettuun opetukseen, erityisluokille ja valmistavalle opetukselle. Painotettuun opetukseen ja pienryhmiin varataan lähikoulupaikkalaskelmissa noin 450 oppilaspaikkaa, mikä on osin laskennallista ja osin perustuu toteutuneisiin oppilasmääriin. Varaus on 15 % koulutilan kokonaismäärästä.

Alueen kouluissa on siten yhteensä noin 2 465 oppilaspaikkaa lähikoulun valitseville oppilaille. Tänä lukuvuonna painotetussa opetuksessa ja pienryhmissä on yhteensä 401 oppilasta, joten lähikoulupaikkoja on em. enemmän käytettävissä.

Lähikoulupaikkojen tarpeen ja käytössä olevien oppilaspaikkojen vertailun perusteella alueen kouluissa on yhteensä noin 200 oppilaspaikkaa liikaa seitsemän vuoden ajan. Tämän jälkeen liikatilan määrä vähenee alueen väestönkasvun seurauksena.

Opetuksen, hallinnon ja oppilashuollon resurssit paranevat

Koulun käytettävissä olevien resurssien laskenta pohjautuu koulun oppilasmäärään. Jokainen oppilas tuo koululle resursseja opetukseen, koulunkäyntiavustukseen, oppilashuoltoon ja koulusihteeripalveluihin.

Rehtorin virkaan tarvitaan noin 200 oppilasta. 200 oppilaan koulussa rehtorilla on johtamistyön ohella paljon opetustunteja. Opetustuntien määrä vähenee koulun oppilasmäärän kasvaessa siten, että suuressa koulussa rehtorilla on vain muutama tai ei ollenkaan opetustunteja. Tällöin rehtorilla on mahdollisuus keskittyä kokonaan johtamiseen.

Oppilashuollon mitoitus on 1 000 oppilasta / psykologi ja 780 oppilasta / kuraattori. Kouluterveydenhoitajien mitoitus on 630‒650 oppilasta / terveydenhoitaja. Koulusihteerien mitoitus on koulumuodosta riippuen noin 500 oppilasta / koulusihteeri.

Kummankaan koulun oppilasmäärä ei nykyisellään riitä täysipäiväisiin, vain omassa koulussa työskenteleviin psykologeihin, kuraattoreihin ja terveydenhoitajiin. Yhdistyvän koulun oppilasmäärä tulee olemaan noin 570‒600, mikä mitoituksen mukaan turvaa oppilashuollon henkilöstön paikalla olon huomattavasti useammin kuin nykyisin.

Hallinnollinen yhdistäminen tuo myös säästöjä

Talouden tasapainosta tulee huolehtia toimintoja uudelleen organisoimalla, hyödyntämällä uutta teknologiaa sekä parantamalla toimintaprosesseja ja -menetelmiä. Peruspalveluiden vaikuttavuutta tulee parantaa, jotta strategiaohjelman mukaiset talouden tasapainotavoitteet saavutetaan.

Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan yläasteen yhdistämisellä ja suunnitelluilla tilamuutoksilla arvioidaan säästettävän vuosittain

-        hallinnollisia kuluja noin 77 000 euroa

-        tilavuokria (sisältäen siivouksen) noin 220 000 euroa.

Kokonaissäästö on 297 000 euroa vuodessa.

Koulujen yhdistäminen tuo joustoa tilojen käyttöön - yhdistettävien koulujen etäisyys 500 m

Koulujen yhdistäminen tuo yhtenäisen asuinalueen koulunpitoon lisää joustavuutta, mikä monin tavoin tukee hyvää kasvua ja oppimista. Sekä opetussuunnitelman perusteissa vuodelta 2014 että kaupunginhallituksen päättämissä opetustoimen palveluverkon kehittämisen tavoitteissa korostetaan yhtenäisen perusopetuksen järjestämistä vuosiluokilla 1‒9. Jatkumo ensimmäiseltä luokalta perusopetuksen viimeiselle luokalle on myös kansallisten linjausten mukainen.

Yhdistyvässä koulussa on arviolta 570–600 oppilasta. Töyrynummen ala-asteella ensimmäisellä luokalla aloittavien oppilaiden enimmäismäärä lukuvuodelle 2015–2016 on 39. Suutarilan yläasteelle on varattu seitsemännelle luokalle enintään 125 oppilaspaikkaa, joista 48 painotettuun opetukseen. Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston päätös yleisopetuksen enimmäisoppilasmääristä perustuu alueella asuvien koulutulokkaiden määrään. Jos alueella asuu tai sinne muuttaa enemmän ensimmäiselle tai seitsemännelle luokalle tulevia oppilaita, oppilasmäärä saa ylittyä. Jokaiselle taataan paikka lähikoulusta.

Töyrynummen ala-asteen ja Suutarilan yläasteen välinen etäisyys on 500 metriä. Koulujen yhdistyminen mahdollistaa tilojen joustavamman käytön. Suurin osa Töyrynummen ala-asteen rakennuksesta ja kaikki Suutarilan yläasteen nykyiset tilat jäävät yhdistyvän koulun käyttöön. Jos valtuusto hyväksyy koulujen hallinnollisen yhdistämisen, opetusviraston tarkoituksena on luopua noin kolmasosasta Töyrynummen ala-asteen rakennuksesta. Osa nykyisen ala-asteen oppilaista siirtyy opiskelemaan nykyisen yläasteen tiloihin.

Koulujen vakinaiselle henkilöstölle riittää opetustunnit yhdistyvässä koulussa. Uudelle koululle on tarkoitus tehdään yhteinen opetussuunnitelma, joka otetaan käyttöön samaan aikaan kun kaikissa kouluissa siirrytään uusiin opetussuunnitelmiin 1.8.2016.

Yhteistyö, kuuleminen ja palautteet

Palveluverkkotarkastelu on tehty yhteistyössä kiinteistöviraston tilakeskuksen, tietokeskuksen, varhaiskasvatusviraston ja opetusviraston ruotsinkielisen päivähoidon kanssa.

Alueen koulujen johtokunnilta ja oppilaskunnilta pyydettiin lausunnot ehdotuksista 17.11.2014 mennessä. Johtokunnilla oli yhteinen tilaisuus 6.10.2014, jossa tarkasteltiin lähtötietoja ja ehdotuksia.

Töyrynummen, Siltamäen ja Suutarilan ala-asteiden johtokunnat haluavat koulujensa jatkavan omina yksikköinään. Suutarilan yläasteen johtokunta hyväksyy lausuntopyynnössä esitetyistä vaihtoehdoista yhdistymisen Suutarilan ala-asteen ja Töyrynummen ala-asteen kanssa. Lausunnot ovat kokonaisuudessaan esityksen liitteinä.

Koulujen henkilökuntaa kuultiin 4.11.2014 Töyrynummen ala-asteella ja 11.11.2014 Siltamäen ala-asteella, Suutarilan ala-asteella ja Suutarilan yläasteella.

Asukastilaisuus pidettiin 23.10.2014 Hiidenkiven peruskoululla. Tilaisuudesta ilmoitettiin ennakkoon lehti-ilmoituksin sekä oppilaiden koteihin Wilma-tiedotteilla. Asukkailla on ollut mahdollisuus antaa palautetta mm. sähköisen palautekanavan kautta. Palautteet ja niihin annetut vastaukset sekä muut kannanotot ovat esityksen liitteenä.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

maria.nyfors(a)hel.fi

Tero Niininen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25915

tero.niininen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lausuntopyyntö koulujen johtokunnille

2

Tietoja oppilasmääristä, väestöstä ja tiloista

3

Suutarilan yläasteen johtokunnan lausunto

4

Töyrynummen ala-asteen johtokunnan lausunto

5

Töyrynummen ala-asteen oppilaskunnan lausunto

6

Siltamäen ala-asteen johtokunnan lausunto

7

Siltamäen ala-asteen oppilaskunnan lausunto

8

Suutarilan ala-asteen johtokunnan lausunto

9

Suutarilan ala-asteen oppilaskunnan lausunto

10

Asukaspalautteet ja muut kannanotot

Tiedoksi

Opetusvirasto

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 04.05.2015 § 467

HEL 2014-013555 T 12 00 01

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää, että Töyrynummen ala-asteen koulu ja Suutarilan yläasteen koulu yhdistetään 1.8.2016 alkaen yhtenäiseksi peruskouluksi.

27.04.2015 Pöydälle

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36683

maria.nyfors(a)hel.fi

Tero Niininen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25915

tero.niininen(a)hel.fi

 

Opetuslautakunta 24.02.2015 § 30

HEL 2014-013555 T 12 00 01

Esitys

Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Töyrynummen ala-asteen koulu ja Suutarilan yläasteen koulu yhdistetään 1.8.2016 alkaen yhtenäiseksi peruskouluksi.

Esittelijä

linjanjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Inari Salonen, palvelupäällikkö, puhelin: 310 86777

inari.salonen(a)hel.fi

 

Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto 16.12.2014 § 150

HEL 2014-013555 T 12 00 01

Esitys

Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto esitti opetuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Töyrynummen ala-asteen koulu ja Suutarilan yläasteen koulu yhdistetään 1.8.2016 alkaen yhtenäiseksi peruskouluksi.

25.11.2014 Pöydälle

Esittelijä

linjanjohtaja

Outi Salo

Lisätiedot

Inari Salonen, palvelupäällikkö, puhelin: 310 86777

inari.salonen(a)hel.fi

Mauno Kemppi, johtava arkkitehti, puhelin: 310 86363

mauno.kemppi(a)hel.fi

Leena Lakovaara, aluepäällikkö, puhelin: 310 71764

leena.lakovaara(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566