Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 1/2015 | 1 (1) |
Kaupunginvaltuusto |
|
| |
|
| Kj/4 | |
| 14.01.2015 |
| |
|
|
| |
|
|
|
§ 4
Muutoksia kaupunginvaltuuston kokoonpanossa
HEL 2014-014638 T 00 00 02
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti
1. todeta, että valtuutettu Anni Sinnemäen luottamustoimi on päättynyt
2. todeta, että kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Sirkku Ingervo vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi
3. todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Vihreän liiton valtuustoryhmälle 19. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.
Samalla kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Mari Tammisto, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 76004
mari.tammisto(a)hel.fi
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Päätöksessä mainitut | Kunnallisvalitus, valtuusto |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Kaupunginhallitus toteaa, että valtuutettu Anni Sinnemäki (Vihr.) on menettänyt vaalikelpoisuutensa valtuustoon ottaessaan vastaan kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajan viran 14.1.2015 alkaen. Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi valtuutetuksi tulee sijaantulojärjestyksen mukaisesti Vihreän liiton valtuustoryhmän ensimmäinen varavaltuutettu Sirkku Ingervo.
Kuntalain 37 §:n mukaan valtuutetun menettäessä vaalikelpoisuutensa, on valtuuston todettava luottamustoimi päättyneeksi.
Vaalilain 93 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja, jos varavaltuutettujen määrä jää valtuuston toimikauden aikana vajaaksi. Keskusvaalilautakunta nimeää varavaltuutetun 20.1.2015 pidettävässä kokouksessaan.
Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot
Mari Tammisto, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 76004
mari.tammisto(a)hel.fi
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Päätöksessä mainitut | Kunnallisvalitus, valtuusto |
Tiedoksi
Kaupunginkanslia
Keskusvaalilautakunta
Taloushallintopalvelu -liikelaitos
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 15.12.2014 § 1314
HEL 2014-014638 T 00 00 02
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää
1. todeta, että valtuutettu Anni Sinnemäen luottamustoimi on päättynyt
2. todeta, että kuntalain 11 §:n 2 momentin mukaisesti kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kutsuttua hänet uudeksi kaupunginvaltuutetuksi tulee Sirkku Ingervo vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi
3. todeta, että keskusvaalilautakunta nimeää Vihreän liiton valtuustoryhmälle 19. varavaltuutetun vuoden 2016 lopussa päättyväksi toimikaudeksi.
Samalla kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Mari Tammisto, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 76004
mari.tammisto(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
kaupunginkanslia@hel.fi | http://www.hel.fi/kaupunginkanslia | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|