Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2014

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/13

 

23.04.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 125

Kaj / Kunnan asukkaan aloite Reginankuja 3:n kaavoittamisesta puistokäyttöön Herttoniemenrannassa

HEL 2013-012350 T 10 03 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti merkitä kunnan asukkaan aloitteen tiedoksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Aloite

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijä

Kunnan asukas ********** on tehnyt aloitteen, jonka mukaan Helsingin Herttoniemessä osoitteessa Reginankuja 3 sijaitseva tontti tulee kaavoittaa puistokäyttöön.

Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 28 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Kaupunginvaltuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 25 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee esittää valtuuston tietoon vuosittain viimeistään sen huhtikuussa pidettävässä kokouksessa valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa kunnan asukkaan aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Käsiteltäessä kunnan asukkaan aloitteita sallitaan keskustelu. Kaupunginhallituksen on saatettava käydystä keskustelusta laadittu pöytäkirja kysymyksessä olevien asioiden valmistelussa huomioon otettavaksi.

Päätöksentekoa yksittäisten aloitteiden osalta ei toivomusponsia lukuun ottamatta sallita.

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja toteaa, että voimassa olevan asemakaavan mukaan kyseinen tontti on liike- ja julkisten rakennusten korttelialuetta merkinnällä KY. Tontti on jäänyt rakentamatta ja sille on vireillä asemakaavan muutos. Asemakaavan muutosehdotus on ollut julkisesti nähtävillä marraskuussa 2013 ja aloitteen tekijä on yhdessä muiden henkilöiden kanssa tehnyt muutosehdotuksesta muistutuksen. Kaupunkisuunnitteluvirastosta saadun selvityksen mukaan asemakaavan muutos tullaan viemään kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltäväksi vielä kevätkaudella 2014. Aloitteeseen vastataan tässä yhteydessä ja lopullinen päätös asiassa tehdään kaupunginvaltuustossa.

Kaupunginhallitus katsoo edellä olevan riittäväksi selvitykseksi asiassa.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Aloite

Tiedoksi; muutoksenhakukielto, valmistelu

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 24.03.2014 § 319

HEL 2013-012350 T 10 03 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päätti seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä kunnan asukkaan aloitteen tiedoksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

 

Kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavaosasto 5.11.2013

HEL 2013-012350 T 10 03 03

Kuntalaisaloitteessa (19.9.2013) todetaan, että Reginankuja 3 on kaavoitettava puistokäyttöön.

Asemakaavaosasto toteaa, että osoitteessa Reginankuja 3 sijaitseva korttelin 43257 tontti 1 on voimassa olevassa asemakaavassa liike- ja julkisten rakennusten korttelialuetta (KY). Voimassa olevassa kaavassa tontille on suunniteltu rakennettavan esimerkiksi konferenssi-, kylpylä- tai hotellirakennus. Toteutukseen johtavaa hanketta ei vuosien varrella ole kuitenkaan syntynyt.

Asemakaavan muutoksella rakentamaton tontti muutetaan asuinkerrostalojen korttelialueeksi. Kaavasuunnittelun aloittamisesta ilmoitettiin osallisille kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston kirjeellä, jonka mukana lähetettiin osallistumis- ja arviointisuunnitelma (päivätty 25.4.2012). Asemakaavan muutosluonnos ja selostusluonnos olivat nähtävänä kaupunkisuunnitteluvirastossa 29.5.–19.6.2013. Asemakaavan muutos on yleiskaavan mukainen.

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 1.10.2013 lähettää tonttia ja sen viereisiä katu- ja vesialueita koskevan asemakaavan ja asemakaavan muutosehdotuksen nro 12234 kaupunginhallitukselle puoltaen sen hyväksymistä. 1.10.2013 päivätyssä vuorovaikutusraportissa tontin rakentamisesta puistoksi tai vastaavaksi virkistysalueeksi todetaan seuraavaa: Alueella on jo runsaasti merimaisemaan ja edulliseen ilmansuuntaan avautuvia rantapuistoalueita. Aivan muutosalueen kulmalta, Annikanpuistosta alkava puistovyöhyke jatkuu Neitojenrannan jälkeen katkeamattomana Laajasalontien sillan ali aina Herttoniemen kartanopuistoon saakka. Kaavamuutoksessa julkinen rantaraitti jatketaan niemen ympäri Reginankujan rantaraittiin liittäen. Raitin varrelle rakennetaan kaksi julkista ranta-aukiota.

Asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus, jossa tontti on muutettu asuinkerrostalojen korttelialueeksi, ovat nähtävillä 18.10.–18.11.2013 kaupungintalon ala-aulassa (Pohjoisesplanadi 11–13) ja kaupunkisuunnitteluviraston ala-aulassa (Kansakoulukatu 3, 1. kerros). Mahdolliset muistutukset osoitetaan kirjallisina kaupunkisuunnittelulautakunnalle, ja ne on toimitettava Helsingin kaupungin kirjaamoon (Pohjoisesplanadi 11–13) viimeistään 18.11.2013 klo 16.00 mennessä.

 

Lisätiedot

Mikko Näveri, arkkitehti, puhelin: 310 37331

mikko.naveri(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566