Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2014

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/3

 

15.01.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 3

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta vuodeksi 2014

HEL 2013-015398 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti valita vuodeksi 2014 puheenjohtajakseen valtuutettu Mari Puoskarin, ensimmäiseksi varapuheenjohtajakseen valtuutettu Harry Bogomoloffin ja toiseksi varapuheenjohtajakseen valtuutettu Sara Paavolaisen.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Lasse Männistö ehdottanut, että kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi kuluvaksi vuodeksi valittaisiin valtuutettu Mari Puoskari, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Harry Bogomoloff ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Sara Paavolainen.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska muita ehdotuksia ei ollut tehty kaupunginvaltuusto oli yksimielisesti päättänyt valita vuodeksi 2014 puheenjohtajakseen valtuutettu Mari Puoskarin, ensimmäiseksi varapuheenjohtajakseen valtuutettu Harry Bogomoloffin ja toiseksi varapuheenjohtajakseen valtuutettu Sara Paavolaisen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättää valita vuodeksi 2014 puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Samalla kaupunginvaltuusto päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän kohdan osalta heti.

Esittelijä

Kuntalain 12 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.

Helsingin kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n 1 momentin mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessaan keskuudestaan puheenjohtajan ja ensimmäisen varapuheenjohtajan.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Tiedoksi; muutoksenhaku: kunnallisvalitus

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 16.12.2013 § 1339

HEL 2013-015398 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esitti kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee valita vuodeksi 2014 puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee tarkastaa pöytäkirjan tämän kohdan osalta heti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566