Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

14/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/63

 

25.09.2013

 

 

 

 

 

 

§ 350

Sj / Valtuutettu Sirkku Ingervon aloite nuorisokahvilasta

HEL 2013-003800 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Sirkku Ingervon aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Sirkku Ingervon aloite

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Sirkku Ingervon aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Sirkku Ingervo ja 55 muuta valtuutettua esittävät, että kaupungissa selvitetään nuorisokahvilan perustamista Kampin - Rautatieaseman paikkeille ja Itäkeskukseen ja että kahvilaa suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa. Vielä aloitteessa katsotaan, että nuorten tulisi olla kahvilassa aktiivitoimijoina ja että kahvilatoiminnalle turvattaisiin riittävät resurssit.

Kaupunginhallitus viittaa nuorisolautakunnan seikkaperäiseen lausuntoon. Siinä todetaan mm., että nuorisokeskuksen tavoitteena on kokeilla erilaisia toimintamalleja. Esimerkiksi tiloissa, jotka ovat tilapäisesti tyhjillään tiloja, voitaisiin toteuttaa kokeiluluontoisesti erilaisia hankkeita nuorten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Ensimmäinen tilapäiskäytön kokeilu, Tullaamo, toteutuu kesällä 2013 Kalasatamassa yhdessä Juhlaviikkojen kanssa. Aseman Lasten Walkers-kahvilan yhteydessä toimi nuorten toivoma kesäterassi ja elokuun lopulla toteutetaan POP UP ILO -hanke Kampin ostoskeskuksessa.

Nuorisolautakunnan lausunnossa todetaan lopuksi, että nuorisoasiainkeskus ei pidä mahdollisena uuden nuorisokahvilan perustamista keskustaan tai Itäkeskukseen. Nuorisoasiainkeskus pitää kuitenkin tärkeänä erilaisten kokeilujen toteuttamista yhdessä nuorten kanssa. Tästä kertovat myös edellä mainitut esimerkit.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Sirkku Ingervon aloite

Tiedoksi: Muutoksenhakukielto, valmistelu

Hallintokeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 09.09.2013 § 930

HEL 2013-003800 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa.

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Sirkku Ingervon aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

 

Nuorisolautakunta 30.05.2013 § 78

HEL 2013-003800 T 00 00 03

Päätös

Nuorisolautakunta päätti antaa asiasta seuraavan lausunnon:

Nuorilla on tarve liittyä yhteen ja tavata toisia vapaissa tiloissa. Nuoret valitsevat usein luontevassa urbaanissa sykkeessä olevan tilan tai alueen, jossa on pääosin luontainen nuorten keskinäinen ja aikuisten liikkumavirrallinen sosiaalinen kontrolli. Keskustat ja erityisesti kauppakeskukset vilisevät elämää, tarjoavat mahdollisuuden rentoon hengailuun, kavereiden tapaamiseen ja luovat näyttämön näkyväksi tulemiseen. Historian saatossa nuoret ovat kokoontuneet maitolaitureilla, asemilla, kadunkulmissa, puistoissa, uimarannoilla ja parkkipaikoilla.

Nuorisoasiainkeskus ja kolmannen sektorin nuorisotoimijat ovat valinneet yhdeksi työmuodoksi keskustassa ja kauppakeskuksissa jalkautumisen – eli liikkumisen siellä missä nuoret ovat. Jalkautuneille työntekijöille ja vapaaehtoisille on muodostunut luontevia kontakteja ja vuorovaikutusta nuorten kanssa. Ammattilaiset ja vapaaehtoiset keskustelevat nuorten kanssa ja kehittävät nuorten toimintaideoita yhdessä heidän kanssaan.

Kampin ostoskeskuksen tapahtumat pääsisäisenä 2013 ovat esimerkki siitä, miten ammattilaiset voivat toimia yhteistyössä. Tapahtumien jälkeen Aseman Lapset ry, Kampin kauppakeskuksen johto, seurakunta, kolmannen sektorin toimijat, poliisi ja nuorisoasiainkeskus istuivat samaan pöytään, kävivät läpi omat havaintonsa ja sopivat yhteisestä toimintatavasta. Nuoret kutsuttiin yhteiseen neuvotteluun, jonka pohjalta luotiin Kampin kauppakeskukseen yhteiset pelisäännöt. Samalla nuoret kutsuttiin mukaan vaikuttamistoiminta Ruudin päättäjämiittiin kertomaan näkemyksensä tilanteensa kaupungin luottamushenkilöille ja viranhaltijoille.

Päättäjämiitissä neljäkymmentä luottamushenkilöä ja viranhaltijaa sekä yli sata nuorta neuvotteli siitä, miten kaupunkia voisi kehittää nuorisoystävälliseksi. Päättäjämiitissä nuoret ehdottivat kahviloiden lisäksi laajemmin kaupunkitilan kehittämistä värikkääksi, hauskaksi ja sallivaksi paikaksi esimerkiksi lisäämällä julkiseen tilaan sijoitettua taidetta, matalan kynnyksen liikunta- ja kulttuurimahdollisuuksia sekä tuomalla keskustaan lisää roskakoreja. Keskusteluiden perusteella on selvää, että nuoret haluavat olla mukana rakentamassa koko kaupunkia, eivät ainoastaan nuorille suunnattuja palveluja.

Aloitteessa ehdotetut nuorille suunnatut kahvilat eivät yksin ratkaise nuorten tarvetta liikkua niissä ympäristöissä missä muutkin kaupunkilaiset. Nuorisoasiainkeskus näkee jopa uusien tilojen avaamista tärkeämpänä, että koko kaupunkitilaa – myös Kampin kaltaisia kaupallisia tai puolikaupallisia tiloja – kehitetään nuorille sopiviksi ja salliviksi paikoiksi.

Nuorisoasiainkeskuksen menoraami ja tilaohjelma eivät tällä hetkellä anna mahdollisuuksia uuden pysyvän tilan perustamiseen keskustaan tai Itäkeskukseen. Samalla kaupungin strategian mukaan viraston kokonaisneliömäärä ei saa kasvaa. Lähivuosina valmistuu kaksi uutta nuorisotaloa Maunulaan ja Viikkiin. Nuorisoasiainkeskus priorisoi tässä tiukassa taloudellisessa tilanteessa uusien nuorisotilojen kehittämistä nuorten asuinalueille.

Nuorisoasiainkeskus kuitenkin näkee, että erityisesti ydinkeskustassa tehtävää nuorisotyötä voidaan parantaa järjestöyhteistyöllä. Tällä hetkellä Kampin kauppakeskuksessa toimii Aseman Lapset ry:n Walkers-talo, jossa Helsingin kaupunki on mukana rahoittajana ja toiminnallisena kumppanina. Nuorisoasiainkeskus ja Aseman Lapset valmistelevat vielä vuoden 2013 aikana pidemmän aikavälin suunnitelman keskustan alueen, kauppakeskusten ja nuorten toiminnan kehittämisestä. Yhteistyötä tullaan lisäämään erityisesti viikonloppuina ja loma-aikoina. Nuorisoasiainkeskus toivoo, että Walkers-talon tuen tasoa sekä kumppanuuden malleja tarkastellaan samalla, kun kaupunki valitsee muuten järjestöavustusten tulevaisuuden malleja.

Kesän 2013 yhteistyöhön on saatu Lasten ja nuorten hyvinvointiohjelman kautta resursseja jalkautuvien ja nuorten parissa liikkuvien nuorisotyöntekijöiden palkkaukseen. Lisäresurssilla on mahdollisuus laajentaa Walkers-talon aukioloaikoja. Nuorisoasiainkeskus tulee jatkossa lisäämään nuorisotalojen aukioloaikoja loma-aikoina.

Kysymys nuorisokahvilasta on eri näkemysten jännitteinen tila. Myös nuorten omat mielipiteet ovat ristiriitaisia. Nuorten Palvelu ry:n Kauppakeskusten nuoret -projektissa haastateltiin nuoria. Osa nuorista toivoo kauppakeskuksiin nuorten omaa kahvilaa tai tilaa. Toisaalta monien mielestä kauppakeskuksiin ei tarvita nuorten omia paikkoja, vaan kauppakeskukset kuuluvat kaikille.

Kampin alueen kahvilatoimintaan on esitetty kaupunkisuunnitteluviraston Laituria erityisesti iltaisin. Nuorisoasiainkeskuksen selvityksessä on tullut esiin, että Laiturin toiminta ei ole vain virka-aikatoimintaa. Kaupunkisuunnitteluviraston mukaan Laituri on auki arkisin klo 19:ään ja lauantaisin klo 12–16. Lisäksi tilassa on usein iltatilaisuuksia, jolloin aukioloajat pidentyvät. Laiturissa ei ole kahvilatoiminnan edellyttämää keittiötä, eikä näyttelytila taivu kovinkaan hyvin erilaisen toiminnan toteuttamiseen.

Koska keskustan toimintamalleihin liittyy myös nuorten keskuudessa erilaisia näkökulmia, nuorisoasiainkeskus näkee viisaana kokeilla erilaisia malleja yhteistyössä nuorten kanssa. Tilapäiskäytön lisääminen on kirjattu nuorisoasiainkeskuksen strategiaan. Kaupungissa – myös keskustassa – on sekä tilapäisesti että pysyvästi tyhjiä tiloja, joissa olisi mahdollisuus kokeiluluonteisesti ja tilapäisesti toteuttaa erilaisia tilallisia kokeiluja nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Nuorisoasiainkeskus on pyytänyt tilakeskukselta kartoitusta mahdollisten tyhjänä olevista tiloista. Ensimmäinen kokeilu tilapäiskäytöstä toteutetaan kesällä 2013 Kalasatamassa Helsingin Juhlaviikkojen kanssa toteutettavassa Tullaamo-hankkeessa.

Nuorisoasiainkeskus toteuttaa keskusta-alueella jo vuoden 2013 aikana kaksi erilaista kokeilua ja kokoaa nuorten sekä muiden toimijoiden kokemuksia jatkotyöskentelyyn. Aseman Lasten Walkers-kahvilan yhteyteen suunnitellaan 1.7.–12.8.2013 väliseksi ajaksi nuorten toivomaa kesäterassia. Toisena kohteena on eri toimijoiden 26.8.–30.9.2013 väliseksi ajaksi suunnittelema POP UP ILO -hanke Kampin ostoskeskukseen. Yleishyödyllisten ja yksityisten tahojen yhteistyönä toteutettava väliaikainen nuorisotila on auki viisi viikkoa ja nuoret osallistuvat sisällön tuottamiseen. Nuoret tekevät tuotteita ja myyvät niitä sekä valitsevat kohteen, jonne rahat osoitetaan. Nuorisoasiainkeskus on ilmaissut kiinnostuksensa olla hankkeessa mukana.

Tässä vaiheessa nuorisoasiainkeskus ei pidä mahdollisena uuden nuorisokahvilan perustamista keskustain tai Itäkeskukseen kaupungin omin varoin. Nuorisoasiainkeskus pitää kuitenkin tärkeänä, että erilaisia kokeiluja - myös nuorisokahviloita - toteutetaan yhteistyössä nuorten ja eri toimijoiden kanssa.

Käsittely

30.05.2013 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Esittelijä muutti lausunnon viimeisen kappaleen muotoon: "Tässä vaiheessa nuorisoasiainkeskus ei pidä mahdollisena uuden nuorisokahvilan perustamista keskustain tai Itäkeskukseen kaupungin omin varoin. Nuorisoasiainkeskus pitää kuitenkin tärkeänä, että erilaisia kokeiluja - myös nuorisokahviloita - toteutetaan yhteistyössä nuorten ja eri toimijoiden kanssa."

 

Esittelijä

osastopäällikkö

Leena Ruotsalainen

Lisätiedot

Leena Ruotsalainen, osastopäällikkö, puhelin: 310 89120

leena.ruotsalainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566