Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/3

 

16.01.2013

 

 

 

 

 

 

§ 3

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien valinta vuodeksi 2013

HEL 2012-016978 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti valita vuodeksi 2013 puheenjohtajaksi valtuutettu Mari Puoskarin sekä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Harry Bogomoloffin ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Sara Paavolaisen.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Lasse Männistö ehdottanut, että valtuuston puheenjohtajaksi valitaan Mari Puoskari, 1. varapuheenjohtajaksi valitaan Harry Bogomoloff ja 2. varapuheenjohtajaksi valitaan Sara Paavolainen.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtaja totesi, että koska muita ehdotuksia ei ollut tehty kaupunginvaltuusto oli yksimielisesti päättänyt valita vuodeksi 2013 puheenjohtajaksi valtuutettu Mari Puoskarin, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuutettu Harry Bogomoloffin ja toiseksi varapuheenjohtajakseen valtuutettu Sara Paavolaisen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee valita vuodeksi 2013 puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

Kuntalain 12 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 1 §:n 1 momentin mukaan kaupunginvaltuusto valitsee kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessaan keskuudestaan puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 07.01.2013 § 3

HEL 2012-016978 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee valita vuodeksi 2013 puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 09 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566