Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2013

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

Kj/5

16.01.2013

§ 5

Kuntalain 17 §:ssä tarkoitetut vaalit

HEL 2012-016953 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti valita liitteen 1 mukaisesti

toimikaudeksi 2013 - 2014 kaupunginhallituksen jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet,

toimikaudeksi 2013 - 2016 muiden liitteessä 1 mainittujen toimielinten jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet,

toimikaudeksi, joka päättyy, kun sosiaali- ja terveyslautakunta sekä varhaiskasvatuslautakunta ensimmäisen kerran kokoontuvat, kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaoston sekä

toimielinten puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat valituista jäsenistä.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti jättää asian opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston ja sosiaali- ja terveyslautakunnan kolmannen jaoston osalta pöydälle.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Käsittely

Puheenjohtaja totesi, että tässä asiassa toimitettavista vaaleista on valtuutetuille jaettu pöydille valtuustoryhmien toimittamien ehdotusten perusteella laadittu täydennetty yhdistelmä valittavista jäsenistä. Käsittelyn pohjaksi otetaan jaettu yhdistelmä. Mikäli halutaan tehdä muutoksia tai täydennyksiä, on ne tehtävä tämän yhdistelmän pohjalta.

Käsittelyjärjestys hyväksyttiin.

Keskustelun kuluessa oli tehty seuraavat vastaehdotukset:

Valtuutettu Laura Rissanen oli ehdottanut

opetuslautakunnan suomenkieliseen jaostoon
jäseneksi Anniina Palm, varalle Ted Apter
opetuslautakunnan ruotsinkieliseen jaostoon
jäseneksi Ted Apter, varalle Anniina Kitula.

Valtuutettu Emma Kari oli ehdottanut

opetuslautakuntaan
jäseneksi Outi Alanko-Kahiluoto, varalle Meeri Kuikka
jäseneksi Katri Korolainen-Virkajärvi, varalle Markku Hannula
jäseneksi Bernt Nordman, varalle Peter Stadius

opetuslautakunnan suomenkieliseen jaostoon
jäseneksi Outi Alanko-Kahiluoto, varalle Meeri Kuikka
jäseneksi Katri Korolainen-Virkajärvi, varalle Markku Hannula

opetuslautakunnan ruotsinkieliseen jaostoon
jäseneksi Bernt Nordman, varalle Peter Stadius
jäseneksi Lena Sjöberg-Tuominen, varalle Frida Westerback

sosiaali- ja terveyslautakuntaan
jäseneksi Laura Nordström, varalle Katriina Juva
jäseneksi Hannu Tuominen, varalle Leena Riittinen
jäseneksi Husein Muhammed, varalle Marko Rosenholm

1. Sote-jaostoon
puheenjohtajaksi Hannu Tuominen, varalle Leena Riittinen.

Valtuutettu Harri Lindell oli ehdottanut Eläintarhan johtokuntaan varajäseneksi Belle Selene Xian sijasta Raimo Mattssonia.

Valtuutettu Astrid Thors oli ehdottanut opetuslautakuntaan Johan Ekmanin varajäseneksi Tove Ørstediä.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Kaupunginvaltuusto oli päättänyt valita kaupunginhallituksen ja muiden toimielinten jäsenet jaetun yhdistelmän ja edellä mainittujen täydennysten mukaisesti.

Samalla kaupunginvaltuusto oli päättänyt puheenjohtajan ehdotuksesta jättää asian opetuslautakunnan ruotsinkielisen jaoston sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan kolmannen jaoston osalta pöydälle.

Lisäksi kaupunginvaltuusto oli päättänyt muilta osin hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Liitteet

1

Yhdistelmä valituista luottamushenkilöistä (muutokset 18.1.2013)

2

Kuntaliiton yleiskirje 19/80/2012/24.10.2012: Kunnanhallituksen lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat

3

Kuntaliiton yleiskirje 20/80/2012/24.10.2012: Kuntayhtymän toimielinten valinta

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee valita toimikaudeksi 2013 - 2014 kaupunginhallituksen, toimikaudeksi 2013 - 2016 muiden jäljempänä mainittujen toimielinten jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet sekä toimikaudeksi, joka päättyy, kun sosiaali- ja terveyslautakunta ja varhaiskasvatuslautakunta ensimmäisen kerran kokoontuvat, kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaoston sekä valita toimielimen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valituista jäsenistä seuraavasti:

Kaupunginhallitus:
15 jäsentä ja 15 henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaosto:
13 jäsentä ja 13 henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja kaupunginhallituksen varsinaisista jäsenistä ja varapuheenjohtaja jaoston jäsenistä

Tarkastuslautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä vuosien 2013 - 2016 hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Asuntolautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä

Eläintarhan johtokunta:

Helsingin Energia -liikelaitoksen johtokunta:

Helsingin Satama -liikelaitoksen johtokunta:

Kaupungin taidemuseon johtokunta:

Kaupunginmuseon johtokunta:

Kaupunginorkesterin johtokunta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta:

Keskusvaalilautakunta:
Viisi jäsentä ja viisi varajäsentä (sijaantulojärjestys)

Kiinteistölautakunta:

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta:

Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta:

Liikuntalautakunta:

Nuorisolautakunta:

Opetuslautakunta:
11 jäsentä ja 11 henkilökohtaista varajäsentä, joista yhdeksän suomenkielisestä ja kaksi ruotsinkielisestä kieliryhmästä

Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto:     
Opetuslautakunnan suomenkieliset jäsenet muodostavat suomenkielisen jaoston
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista lautakunnan varsinaisista jäsenistä   

Opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto:
Kaksi opetuslautakunnan ruotsinkielistä jäsentä varajäsenineen sekä seitsemän lisäjäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varalisäjäsentä

Palmia-liikelaitoksen johtokunta:

Pelastuslautakunta:

Rakennuslautakunta:

Ruotsinkielisen työväenopiston johtokunta:

Sosiaali- ja terveyslautakunta:
13 jäsentä ja 13 henkilökohtaista varajäsentä. Vähintään yksi jäsen ja hänen varajäsenensä ruotsinkielisestä kieliryhmästä.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ensimmäinen jaosto:
Seitsemän jäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja lautakunnan varsinaisista jäsenistä sekä kuusi lisäjäsentä ja kuusi henkilökohtaista varajäsentä
Varapuheenjohtaja lisäjäsenistä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan toinen jaosto:

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kolmas jaosto:
Seitsemän jäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varajäsentä, jotka kaikki ruotsinkielisestä kieliryhmästä
Puheenjohtaja lautakunnan varsinaisista jäsenistä sekä kuusi lisäjäsentä ja kuusi henkilökohtaista varajäsentä, jotka kaikki ruotsinkielisestä kieliryhmästä
Varapuheenjohtaja lisäjäsenistä

Suomenkielisen työväenopiston johtokunta:

Teknisen palvelun lautakunta:

Varhaiskasvatuslautakunta:

Yleisten töiden lautakunta:

Ympäristölautakunta:

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

Kaupunginvaltuuston on kuntalain 19 §:n mukaan tammikuussa pidettävässä kokouksessaan valittava kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja muiden lautakuntien jäsenet. Vaaleja toimitettaessa on otettava huomioon jäljempänä selostetut säännökset.

Suomen Kuntaliiton yleiskirjeet kunnanhallituksen, lautakuntien ja muiden toimielinten valinnoista (nro 19/80/2012/24.10.2012) ja kuntayhtymän toimielinten valinnoista (nro 20/80/2012/24.10.2012) sekä valtuustoryhmien ehdotusten mukainen yhdistelmä lauta- ja johtokuntiin sekä eräisiin jaostoihin valittavista luottamushenkilöistä ovat liitteenä.

Kuntalain määräykset

Kunnan toimielimet (17 §:n 1 - 4 momentti)

Kunnan toimielimiä ovat valtuuston lisäksi kunnanhallitus, lautakunnat ja johtokunnat, niiden jaostot sekä toimikunnat.

Valtuusto asettaa kunnanhallituksen sekä 71 §:ssä tarkoitetun tarkastuslautakunnan.

Valtuusto voi lisäksi asettaa

1

kunnanhallituksen alaisena toimivia lautakuntia pysyväisluonteisten tehtävien hoitamista varten sekä

2

johtokuntia liike- tai muun laitoksen taikka tehtävän hoitamista varten.

Kunnanhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan jaostosta on soveltuvin osin voimassa, mitä asianomaisesta toimielimestä säädetään.

Toimielimen jäsenten toimikausi ja valitseminen (19 §)

Toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta tai toisin ole säädetty. --

Kunnanhallituksen, tarkastuslautakunnan ja muiden lautakuntien jäsenet valitaan tammikuussa pidettävässä valtuuston kokouksessa.

Toimielimen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat (20 §)

Valtuusto tai muu valinnan suorittava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan samassa vaalitoimituksessa.

Kunnan luottamushenkilöt (32 §:n 2 momentti)

Luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Luottamushenkilön tai henkilön, joka on ehdolla muuhun luottamustoimeen kuin valtuutetuksi, on valtuuston tai asianomaisen toimielimen pyynnöstä esitettävä selvitys seikoista, joilla voi olla merkitystä hänen vaalikelpoisuutensa tai esteellisyytensä arvioinnissa.

Yleinen vaalikelpoisuus (33 §:n 1 momentti)

Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö

1

jonka kotikunta kyseinen kunta on,

2

jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kunnallisvaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan, ja

3

joka ei ole holhouksen alainen.

Vaalikelpoisuus kunnanhallitukseen (35 §)

Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan

1

kunnan keskushallinnossa kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö,

2

kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta, eikä

3

henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin (36 §:n 1 ja 3 momentti)

Vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan

1

asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö,

2

henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa, eikä

3

henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.

Tarkastuslautakunta (71 §:n 1 ja 4 momentti)

Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.

Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole

1

kunnanhallituksen jäsen,

2

apulaispormestari,

3

henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen,

4

kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva henkilö, eikä

5

henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.

Tasa-arvolain määräykset (4 a §:n 1 momentti)

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa toimielimissä että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuusto ja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Vaalilain määräykset (13 §:n 1 ja 2 momentti)

Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa.

Eräiden johtosääntöjen määräyksiä toimielimistä

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallituksen johtosäännön 2 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on 15 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Puheenjohtajan lisäksi kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginhallituksen varsinaisista jäsenistä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Kaupunginhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

Kaupunginhallituksen konsernijaosto

Kaupunginhallituksen konsernijaosto on tarkoitus valita kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2013 johtuen suunnitellun johtosääntömuutoksen tuomista muutoksista jaoston jäsenmäärään ja johtamiseen.

Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaosto

Kaupunginhallituksen johtosäännön 2b §:n mukaan kaupunginvaltuusto asettaa kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaoston. Jaostossa on 13 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jaoston puheenjohtajaksi kaupunginhallituksen varsinaisen jäsenen ja varapuheenjohtajaksi jaoston jäsenen. Jaoston toimikausi jatkuu siihen asti, kun sosiaali- ja terveyslautakunta ja varhaiskasvatuslautakunta ensimmäisen kerran kokoontuvat.

Tarkastuslautakunta

Hallinnon ja talouden tarkastussäännön 3 §:n mukaan lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Opetuslautakunta ja sen jaostot

Opetustoimen johtosäännön 2 §:n mukaan opetuslautakunnassa on 11 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan jäsenistä yhdeksän on suomenkielisestä ja kaksi ruotsinkielisestä kieliryhmästä.

Lautakunnan suomenkieliset jäsenet muodostavat suomenkielisen jaoston. Ruotsinkieliseen jaostoon kuuluvat lautakunnan ruotsinkieliset jäsenet, joiden lisäksi jaostoon valitaan seitsemän lisäjäsentä ja jokaiselle lisäjäsenelle henkilökohtainen varajäsen. Lisäjäsenet ovat ruotsinkielisestä kieliryhmästä.

Kaupunginvaltuusto valitsee jaoston puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi lautakunnan varsinaisen jäsenen.

Pelastuslautakunta

Pelastustoimen johtosäännön 2 §:n mukaan pelastuslautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Sosiaali- ja terveyslautakunta ja sen jaostot

Sosiaali- ja terveystoimen johtosäännön 2 §:n mukaan lautakunnassa on 13 jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Lautakunnan jäsenistä vähintään yksi ja hänen varajäsenensä on ruotsinkielisestä kieliryhmästä.

Kaupunginvaltuusto asettaa lautakunnan toimikaudeksi ensimmäisen, toisen ja kolmannen jaoston. Jaostossa on seitsemän jäsentä. Valtuusto valitsee jaoston puheenjohtajaksi lautakunnan varsinaisen jäsenen. Puheenjohtajan varajäsenenä jaostossa toimii hänen lautakuntaan valittu varajäsenensä. Lisäksi valtuusto valitsee jaostoon kuusi lisäjäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Valtuusto valitsee lisäjäsenistä varapuheenjohtajan jaostoon.

Kolmannen jaoston jäsenet ja lisäjäsenet on valittava ruotsinkielisestä kieliryhmästä.

Kuntalain määräykset vaalista (60 § 1 - 4 momentti)

Vaalissa tulevat valituiksi se tai ne, jotka ovat saaneet eniten ääniä.

Luottamushenkilöiden vaali toimitetaan suhteellisena, jos sitä vaatii läsnä olevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnä olevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun.

Varajäsenet valitaan samassa vaalissa kuin varsinaiset jäsenet. Jos varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ehdokkaat on hyväksyttävä ennen vaalia ja ehdokkaana tulee olla sekä varsinainen jäsen että tämän varajäsen. Jos varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia, valituiksi tulevat varsinaisiksi jäseniksi valittujen jälkeen seuraavaksi eniten ääniä tai korkeimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.

Suhteellista vaalia toimitettaessa on noudatettava soveltuvin osin, mitä kunnallisvaaleista säädetään. Lisäksi valtuusto voi antaa määräyksiä vaalin toimittamisesta. Suhteellinen vaali ja vaadittaessa myös enemmistövaali on toimitettava suljetuin lipuin.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Liitteet

1

Yhdistelmä valittavista luottamushenkilöistä (muutokset 16.1.2013)

2

Kuntaliiton yleiskirje 19/80/2012/24.10.2012: Kunnanhallituksen lautakuntien ja muiden toimielinten valinnat

3

Kuntaliiton yleiskirje 20/80/2012/24.10.2012: Kuntayhtymän toimielinten valinta

Tiedoksi; kunnallisvalitus

Lauta- ja johtokunnat sekä virastot ja liikelaitokset

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 07.01.2013 § 8

HEL 2012-016953 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee valita toimikaudeksi 2013 - 2014 kaupunginhallituksen, toimikaudeksi 2013 - 2016 muiden jäljempänä mainittujen toimielinten jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet sekä toimikaudeksi, joka päättyy, kun sosiaali- ja terveyslautakunta ja varhaiskasvatuslautakunta ensimmäisen kerran kokoontuvat, kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaoston sekä valita toimielimen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valituista jäsenistä seuraavasti:

Kaupunginhallitus:
15 jäsentä ja 15 henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kaupunginhallituksen sosiaali- ja terveysjaosto:
13 jäsentä ja 13 henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja kaupunginhallituksen varsinaisista jäsenistä ja varapuheenjohtaja jaoston jäsenistä

Tarkastuslautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä vuosien 2013 - 2016 hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Asuntolautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Eläintarhan johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Helsingin Energia -liikelaitoksen johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Helsingin Satama -liikelaitoksen johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kaupungin taidemuseon johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kaupunginmuseon johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kaupunginorkesterin johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kaupunkisuunnittelulautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Keskusvaalilautakunta:
Viisi jäsentä ja viisi varajäsentä (sijaantulojärjestys)
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kiinteistölautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Liikuntalautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Nuorisolautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Opetuslautakunta:
11 jäsentä ja 11 henkilökohtaista varajäsentä, joista yhdeksän suomenkielisestä ja kaksi ruotsinkielisestä kieliryhmästä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto:     
Opetuslautakunnan suomenkieliset jäsenet muodostavat suomenkielisen jaoston
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista lautakunnan varsinaisista jäsenistä   

Opetuslautakunnan ruotsinkielinen jaosto:
Kaksi opetuslautakunnan ruotsinkielistä jäsentä varajäsenineen sekä seitsemän lisäjäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varalisäjäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista lautakunnan varsinaisista jäsenistä

Palmia-liikelaitoksen johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Pelastuslautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Rakennuslautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Ruotsinkielisen työväenopiston johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Sosiaali- ja terveyslautakunta:
13 jäsentä ja 13 henkilökohtaista varajäsentä. Vähintään yksi jäsen ja hänen varajäsenensä ruotsinkielisestä kieliryhmästä.
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ensimmäinen jaosto:
Seitsemän jäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja lautakunnan varsinaisista jäsenistä sekä kuusi lisäjäsentä ja kuusi henkilökohtaista varajäsentä
Varapuheenjohtaja lisäjäsenistä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan toinen jaosto:
Seitsemän jäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja lautakunnan varsinaisista jäsenistä sekä kuusi lisäjäsentä ja kuusi henkilökohtaista varajäsentä
Varapuheenjohtaja lisäjäsenistä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan kolmas jaosto:
Seitsemän jäsentä ja seitsemän henkilökohtaista varajäsentä, jotka kaikki ruotsinkielisestä kieliryhmästä
Puheenjohtaja lautakunnan varsinaisista jäsenistä sekä kuusi lisäjäsentä ja kuusi henkilökohtaista varajäsentä, jotka kaikki ruotsinkielisestä kieliryhmästä
Varapuheenjohtaja lisäjäsenistä

Suomenkielisen työväenopiston johtokunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Teknisen palvelun lautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Varhaiskasvatuslautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Yleisten töiden lautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Ympäristölautakunta:
Yhdeksän jäsentä ja yhdeksän henkilökohtaista varajäsentä
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valituista jäsenistä

Samalla kaupunginvaltuusto päättänee tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta heti.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Anna Villeneuve, ts. hallintosihteeri, puhelin: 09 310 36012

anna.villeneuve(a)hel.fi

Antti Peltonen, vs. päätösvalmisteluyksikön päällikkö, puhelin: 09 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

FI02012566