Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2012

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/11

 

24.10.2012

 

 

 

 

 

 

§ 347

Stj / Valtuutettu Anu Korppi-Koskelan aloite leikkipuistojen valaistuksesta

HEL 2012-003477 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Anu Korppi-Koskelan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet järjestää päiväkodeille ja leikkipuistoille kysely ulkovalaistuksen tilasta sekä kiinnittää kiinteistöhoidon puolivuotistarkastuksissa erityishuomiota ulkovalaistuksen riittävyyteen. (Sanna Vesikansa)

Käsittely

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa valtuutettu Sanna Vesikansa oli valtuutettu Julia Virkkusen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet järjestää päiväkodeille ja leikkipuistoille kysely ulkovalaistuksen tilasta sekä kiinnittää kiinteistöhoidon puolivuotistarkastuksissa erityishuomiota ulkovalaistuksen riittävyyteen.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Sanna Vesikansan ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet järjestää päiväkodeille ja leikkipuistoille kysely ulkovalaistuksen tilasta sekä kiinnittää kiinteistöhoidon puolivuotistarkastuksissa erityishuomiota ulkovalaistuksen riittävyyteen.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 75
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Lilli Autti, Maria Björnberg-Enckell, Harry Bogomoloff, Tuija Brax, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Sture Gadd, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Kimmo Helistö, Sanna Hellström, Rakel Hiltunen, Mari Holopainen, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Seppo Kanerva, Jessica Karhu, Arja Karhuvaara, Heikki Karu, Mari Kiviniemi, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Essi Kuikka, Reiska Laine, Pauli Leppä-aho, Päivi Lipponen, Jyrki Lohi, Hannele Luukkainen, Terhi Mäki, Elina Moisio, Seija Muurinen, Sari Näre, Jarmo Nieminen, Outi Ojala, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Sanna Perkiö, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Heli Puura, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Pekka Saarnio, Sari Sarkomaa, Lea Saukkonen, Hanna-Kaisa Siimes, Osmo Soininvaara, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Astrid Thors, Ulla-Marja Urho, Tuomo Valokainen, Olli Valtonen, Sanna Vesikansa, Tea Vikstedt, Julia Virkkunen, Antti Vuorela, Markku Vuorinen, Thomas Wallgren, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 1
Riitta Snäll

Tyhjä: 1
Olli Sademies

Poissa: 8
Arto Bryggare, Tarja Kantola, Otto Lehtipuu, Lasse Männistö, Osku Pajamäki, Kati Peltola, Antti Valpas, Jan Vapaavuori

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Sanna Vesikansan toivomusponnen.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Olli Hari, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

olli.hari(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2012-003477 Korppi-Koskela Anu valtuustoaloite Kvsto 29.2.2012 asia 33

2

Kiinteistöviraston lausunto

3

Äänestyslista

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Anu Korppi-Koskelan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Anu Korppi-Koskela ja 52 muuta valtuutettua esittävät, että päiväkotipihojen ja leikkipuistojen valaistus tarkistetaan ja tehdään tarvittavat parannukset.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaalilautakunnan lausuntoon, jossa selostetaan päiväkotien ja leikkipuistojen ulkoalueiden kunnossapitojärjestelmä. Kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että valaistuksen kunnossapidosta huolehditaan ja että valaistuksen tasoa edelleen tarvittaessa parannetaan käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa. 

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Olli Hari, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

olli.hari(a)hel.fi

Liitteet

1

HEL 2012-003477 Korppi-Koskela Anu valtuustoaloite Kvsto 29.2.2012 asia 33

2

Kiinteistöviraston lausunto

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 10.10.2012 § 331

Pöydälle 10.10.2012

HEL 2012-003477 T 00 00 03

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto päätti panna asian pöydälle.

26.09.2012 Pöydälle

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Olli Hari, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

olli.hari(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 17.09.2012 § 1014

HEL 2012-003477 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee katsoa valtuutettu Anu Korppi-Koskelan aloitteen loppuun käsitellyksi.

10.09.2012 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Olli Hari, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36048

olli.hari(a)hel.fi

 

Sosiaalilautakunta 29.05.2012 § 240

HEL 2012-003477 T 00 00 03

Päätös

Sosiaalilautakunta päätti antaa aloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan sisältöisen lausunnon.

Lasten päivähoidon tarvitsemat tilat ja pihat vuokrataan kiinteistöviraston tilakeskukselta. Pääosa päiväkotitoiminnasta tapahtuu tähän tarkoitukseen suunnitelluissa ja rakennetuissa, kaupungin suoraan omistamissa päiväkotirakennuksissa, jolloin ulkoilu järjestetään tontille rakennetussa päiväkodin pihassa. Lisäksi päiväkotitoimintaa on osake- ja vuokratiloissa mm. kerrostalojen alakerroissa. Tällöin ulkoillaan joko kiinteistön piha-alueella tai läheisessä puistossa, yleensä rakennusviraston ylläpitämällä leikkipaikalla.

Päiväkotirakennusten suunnittelun yhteydessä suunnitellaan myös turvallinen piha-alue valaistuksineen. Valaistusta suunniteltaessa huolehditaan siitä, että se ei häiritse esimerkiksi ympäröivää asutusta.

Päiväkotien pihojen kiinteistönhoitosopimukseen kuuluu valaisimien huolto, puhdistus ja kunnostus. Tilakeskuksesta saadun tiedon mukaan tämä toteutetaan pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa. Lisäksi päiväkotien pihojen turvallisuutta tarkastetaan kiinteistönhoidon toimesta noin joka toinen kuukausi ja lisäksi kerran vuodessa suoritetaan isännöitsijän erikseen tilaama pihan turvallisuustarkastus, joka pääosin keskittyy pihaleikkivälineiden ja aitojen turvallisuuden tarkastamiseen. 

Asunto- ja/tai kiinteistöyhtiöiden pihoissa olevien ulkoilualueiden osalta valaistuksesta vastaa ko. yhtiö. Kun näissä kohteissa ulkoilualueiden valaistuksessa on puutteita, on näiden korjaamisesta ja siitä aiheutuvasta kustannusvastuusta aina neuvoteltava yhtiöiden kanssa tapauskohtaisesti olemassa olevien vastuujakotaulukoiden pohjalta.  Puistossa olevien kylmien leikkipaikkojen valaistuksen osalta tarkastus, huolto ja mahdolliset korjausvastuut ovat rakennusvirastolla, ellei ko. aluetta ole erikseen erotettu vain päiväkodin käyttöön ja ylläpidon vastuista ole sovittu tilakeskuksen kanssa.

Kun päiväkodissa havaitaan valaistuksen olevan riittämätön tai epäkunnossa, päiväkodista tehdään asiasta ilmoitus sähköisen huoltokirjajärjestelmän kautta isännöitsijälle, jolloin isännöitsijä selvittää valaistuksen riittävyyden.  Laajemmat pihojen valaistuksiin tai muuhun turvallisuuteen tarvittavat parannukset toteutetaan päiväkotien peruskorjausten yhteydessä tai erillisinä tilakeskuksen kanssa sovittuina korjauksina, jolla on vaikutusta kohteen vuokraan. Päivähoidon vastuualue käy säännöllisesti vuosittain läpi kiinteistöjen tarvitsemia korjauksia. Niitä on voitu toteuttaa kuitenkin vain siinä määrin kuin määrärahat mahdollistavat.

Esittelijä

sosiaalijohtaja

Paavo Voutilainen

Lisätiedot

Marjo Salminen, vastaava suunnittelija, puhelin: 310 42547

marjo.salminen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566