Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

17/2011

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/5

 

16.11.2011

 

 

 

 

 

 

§ 217

Vuoden 2012 tuloveroprosentin määrääminen

HEL 2011-007065 T 02 03 01 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti vahvistaa vuoden 2012 tuloveroprosentiksi 18,5 %.

Esittelijä

  Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ari Hietamäki, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee vahvistaa vuoden 2012 tuloveroprosentiksi 18,5 %.

Esittelijä

Khs toteaa, että kuntalain 66 §:n mukaan viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa verohallinnolle tuloveroprosentin suuruus viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

Elokuussa julkaistussa ennusteessa arvioidaan kunnan tuloveron kertymäksi kuluvalta vuodelta 2 238 milj. euroa, joka on 75,2 milj. euroa (+ 3,5 %) talousarviossa ennakoitua enemmän. Vuoden 2010 kunnallisveron tuottoon verrattuna lisäystä on 173,8 milj. euroa (+ 8,4 %). Tästä + 8,4 %:n vuosittaisesta kasvusta on 5,8 % vuodeksi 2011 toteutetun yhden prosenttiyksikön kunnallisverotulon noston vaikutusta eli ilman veroprosentin noston vaikutusta kunnan tuloveron kasvu olisi vuonna 2012 laskennallisesti vain +2,6 %.

Yhteisöveron tuotoksi on ennakoitu elokuun ennusteessa 310 milj. euroa eli 50 milj. euroa (+ 19,2 %) talousarviota enemmän. Vuoden 2010 yhteisöveron tuottoon verrattuna lisäystä on 52,9 milj. euroa (+20,6 %).

Elokuun ennusteessa arvioidaan kiinteistöveron kertymäksi kuluvalta vuodelta 189 milj. euroa eli 5 milj. euroa talousarviota vähemmän. Vuoden 2010 kiinteistöveron tuottoon verrattuna lisäystä on 4,5 milj. euroa (+ 2,4 %).

Kaiken kaikkiaan verotulojen kokonaiskertymän arvioidaan tänä vuonna olevan elokuun ennusteen mukaan 2 737,5 milj. euroa ja ylittävän talousarvion 120 milj. eurolla (+ 4,6 %).

Yleisen talouskehityksen arvioihin perustuen kunnan tuloveron tuotoksi on talousarviossa 2012 arvioitu 2 290,0 milj. euroa 18,5 %:n verokannalla. Tämä on + 2,3 % elokuun ennusteessa arvioitua vuoden 2011 tuloverokertymää enemmän.

Yhteensä verotulojen kertymäksi vuodelle 2012 ennustetaan 2 754,8 milj. euroa, joka on + 0,6 % kuluvan vuoden ennustetta enemmän. Kokonaisverotulojen ennakoitu matala kasvu johtuu yhteisöveron tulokertymän ennustetusta heikkenemisestä vuonna 2012 vuoden 2011 tasosta valtion talousarvioesitykseen sisältyvän kuntien yhteisöveron jako-osuuden alentamisen seurauksena. Matala kokonaisverotulojen kasvuvauhti vuonna 2012 luo haasteen kaupungin talouden tasapainon säilyttämiselle.

Helsingin kunnan tuloveron tuottoarvio perustuu valtion ja Kuntaliiton arvioihin kuntien yhteenlasketusta kuntien tuloveron tuoton kasvusta sekä kaupungin vuonna 2011 saamiin verotilityksiin. Tuottoarvion pohjana on hallituksen talousarvioehdotuksen yhteydessä esittämät suhdannenäkymät vuodelle 2012, jossa Suomen vuoden 2012 BKT:n kasvuksi ennakoitiin +1,8 %.

Esittelijä

  Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Ari Hietamäki, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 07.11.2011 § 984

HEL 2011-007065 T 02 03 01 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee vahvistaa vuoden 2012 tuloveroprosentiksi 18,5 %.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Ari Hietamäki, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36567

ari.hietamaki(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566