Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

15/2011

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/6

 

26.10.2011

 

 

 

 

 

 

§ 201

Osallistuminen Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen

HEL 2011-003009 T 00 01 04 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä, että

-        Oy Mankala Ab antaa Teollisuuden Voima Oyj:lle sitovan ilmoituksen osallistumisesta Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen omistusosuuttaan vastaavalla osuudella ja antaa Teollisuuden Voima Oyj:lle enintään 24,6 milj. euron suuruisen osakaslainan

-        Helsingin Energia antaa kaupungin puolesta EPV Energia Oy:lle ja Pohjolan Voima Oy:lle sitovat ilmoitukset osallistumisesta Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen sekä merkitsee kassavaroin EPV Energia Oy:n enintään 2,6 milj. euron osakepääoman korotukset ja antaa Pohjolan Voima Oy:lle enintään 2,3 milj. euron osakaslainan.

Lisäksi kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt seuraavan toivomusponnen:

Helsingin kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin Energia panostaa edelleen voimakkaasti uusiutuvan, kotimaisen energian osuuden kasvattamiseen kaupungin energiantuotannossa, eikä tingi uusiutuvalle energialle asetetuista määrällisistä tavoitteista, vaikka Olkiluoto 4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistutaan. (Mari Kiviniemi)

Käsittely

Kaupunginvaltuusto päätti todeta, etteivät valtuutetut Osmo Soininvaara ja Jan Vapaavuori esteellisinä osallistuneet asian käsittelyyn.  

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Outi Ojala valtuutettu Emma Karin kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi hylätä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Lisäksi oli tehty yksi kannatettu toivomusponsiehdotus.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtaja tekemä ja kaupunginvaltuuston hyväksymä äänestysjärjestys kuului seuraavasti: Ensin asetetaan valtuutettu Outi Ojalan hylkäysehdotus kaupunginhallituksen ehdotuksen vastaehdotukseksi.

Mikäli valtuutettu Outi Ojalan ehdotus hyväksytään, raukeaa ehdotettu toivomusponsi. Jos kaupunginhallituksen ehdotus hyväksytään, äänestetään ehdotetun toivomusponnen hyväksymisestä. 

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä ensimmäinen äänestysesitys kuului seuraavasti: ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa on valtuutettu Outi Ojalan hylkäysehdotus hyväksytty.

Ojala Outi: Ehdotan että esitys hylätään ja kaupunki keskittyy uusiutuvien kotimaisten energiamuotojen kehittämiseen.

Kannattaja: Kari Emma

1. Äänestys

JAA-ehdotus: Khs

EI-ehdotus: Ehdotan että esitys hylätään ja kaupunki keskittyy uusiutuvien kotimaisten energiamuotojen kehittämiseen.

Jaa-äänet: 44
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Jorma Bergholm, Maria Björnberg-Enckell, Harry Bogomoloff, Arto Bryggare, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Rakel Hiltunen, Seppo Kanerva, Tarja Kantola, Arja Karhuvaara, Heikki Karu, Mari Kiviniemi, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Jere Lahti, Pauli Leppä-aho, Päivi Lipponen, Jyrki Lohi, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Seija Muurinen, Jarmo Nieminen, Jan D Oker-Blom, Pia Pakarinen, Sanna Perkiö, Heli Puura, Mika Raatikainen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Sari Sarkomaa, Lea Saukkonen, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Astrid Thors, Ulla-Marja Urho, Olli Valtonen, Markku Vuorinen

Ei-äänet: 40
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Lilli Autti, Tuija Brax, Sture Gadd, Yrjö Hakanen, Kimmo Helistö, Sanna Hellström, Mari Holopainen, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Jessica Karhu, Emma Kari, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Essi Kuikka, Otto Lehtipuu, Hannele Luukkainen, Silvia Modig, Elina Moisio, Sari Näre, Outi Ojala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Terhi Peltokorpi, Kati Peltola, Sirpa Puhakka, Tuomas Rantanen, Pekka Saarnio, Hanna-Kaisa Siimes, Anni Sinnemäki, Johanna Sumuvuori, Nils Torvalds, Tuomo Valokainen, Antti Valpas, Sanna Vesikansa, Tea Vikstedt, Julia Virkkunen, Thomas Wallgren, Ville Ylikahri

Poissa: 1
Jan Vapaavuori

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa valtuutettu Mari Kiviniemi oli valtuutettu Laura Rissasen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

Helsingin kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin Energia panostaa edelleen voimakkaasti uusiutuvan, kotimaisen energian osuuden kasvattamiseen kaupungin energiantuotannossa, eikä tingi uusiutuvalle energialle asetetuista määrällisistä tavoitteista, vaikka Olkiluoto 4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistutaan.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtaja tekemä ja kaupunginvaltuuston hyväksymä toinen äänestysesitys kuului seuraavasti: ken hyväksyy valtuutettu Mari Kiviniemen ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

Kiviniemi Mari:  

Helsingin kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin Energia panostaa edelleen voimakkaasti uusiutuvan, kotimaisen energian osuuden kasvattamiseen kaupungin energiantuotannossa, eikä tingi uusiutuvalle energialle asetetuista määrällisistä tavoitteista, vaikka Olkiluoto 4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistutaan.

Kannattajat: Rissanen Laura

2. Äänestys

JAA-ehdotus: Helsingin kaupunginvaltuusto edellyttää, että Helsingin Energia panostaa edelleen voimakkaasti uusiutuvan, kotimaisen energian osuuden kasvattamiseen kaupungin energiantuotannossa, eikä tingi uusiutuvalle energialle asetetuista määrällisistä tavoitteista, vaikka Olkiluoto 4-hankkeen kilpailu- ja suunniteluvaiheeseen osallistutaan.

EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 74
Outi Alanko-Kahiluoto, Sirpa Asko-Seljavaara, Lilli Autti, Jorma Bergholm, Maria Björnberg-Enckell, Harry Bogomoloff, Tuija Brax, Arto Bryggare, Mika Ebeling, Matti Enroth, Sture Gadd, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Kimmo Helistö, Sanna Hellström, Rakel Hiltunen, Mari Holopainen, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Seppo Kanerva, Tarja Kantola, Jessica Karhu, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Heikki Karu, Mari Kiviniemi, Laura Kolbe, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Essi Kuikka, Jere Lahti, Pauli Leppä-aho, Päivi Lipponen, Jyrki Lohi, Hannele Luukkainen, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Silvia Modig, Elina Moisio, Seija Muurinen, Sari Näre, Jarmo Nieminen, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Terhi Peltokorpi, Sanna Perkiö, Heli Puura, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Pekka Saarnio, Sari Sarkomaa, Lea Saukkonen, Johanna Sumuvuori, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Astrid Thors, Nils Torvalds, Ulla-Marja Urho, Tuomo Valokainen, Antti Valpas, Olli Valtonen, Sanna Vesikansa, Tea Vikstedt, Julia Virkkunen, Markku Vuorinen, Thomas Wallgren, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 1
Kati Peltola

Tyhjät: 9
Zahra Abdulla, Maija Anttila, Kauko Koskinen, Otto Lehtipuu, Outi Ojala, Sirpa Puhakka, Hanna-Kaisa Siimes, Anni Sinnemäki, Ilkka Taipale

Poissa: 1
Jan Vapaavuori

Esittelijä

  Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Seppo Olli, kaupunginkamreeri, puhelin: 310 36135

seppo.olli(a)hel.fi

Liitteet

1

Helenjk lausunto 21.9.2011 § 58 Olkiluoto 4-hanke

2

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k., JulkL 24 § 1 mom 20 k.)

3

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k., JulkL 24 § 1 mom 20 k.)

4

Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k., JulkL 24 § 1 mom 20 k.)

5

Äänestyslista

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oy Mankala Ab

Esitysteksti

Helsingin Energia

Esitysteksti

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee hyväksyä, että

-        Oy Mankala Ab antaa Teollisuuden Voima Oyj:lle sitovan ilmoituksen osallistumisesta Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen omistusosuuttaan vastaavalla osuudella ja antaa Teollisuuden Voima Oyj:lle enintään 24,6 milj. euron suuruisen osakaslainan

-        Helsingin Energia antaa kaupungin puolesta EPV Energia Oy:lle ja Pohjolan Voima Oy:lle sitovat ilmoitukset osallistumisesta Olkiluoto 4 -hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen sekä merkitsee kassavaroin EPV Energia Oy:n enintään 2,6 milj. euron osakepääoman korotukset ja antaa Pohjolan Voima Oy:lle enintään 2,3 milj. euron osakaslainan.

Esittelijä

Taustaa

Helsingin Energialla / Helsingin kaupungilla on omistusosuus

-        Oy Mankala Ab:n kautta Teollisuuden Voima Oyj:stä 8,14 %

-        Pohjolan Voima Oy:stä 0,79 %, joka edelleen omistaa Teollisuuden Voima Oyj:stä 58,4 %

-        EPV Energia Oy:stä 7,19 %, joka edelleen omistaa Teollisuuden Voima Oyj:stä 6,5 % ja lisäksi EPV Energia Oy omistaa Pohjolan Voima Oy:stä 7,22 %.

Tällä esityksellä haetaan Helsingin kaupungin yhteistä konserniohjausta ja ennakkosuostumusta Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) Olkiluoto 4 -hankkeen (OL4) kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistumiselle.

TVO käynnisti vuoden 2006 aikana selvitykset uuden ydinvoimalaitosyksikön hankkimiseksi. Huhtikuussa 2008 TVO jätti valtioneuvostolle ydinenergialain mukaisen periaatepäätöshakemuksen siitä, että lämpöteholtaan enintään 4 600 MW:n kevytvesireaktorilla varustetun sähköteholtaan suuruusluokkaa 1 000 – 1 800 MW olevan uuden ydinvoimalaitosyksikön OL4 rakentaminen TVO:n omistamalle Olkiluodon voimalaitospaikalle on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

Valtioneuvosto teki 6.5.2010 TVO:n hakemuksesta myönteisen periaatepäätöksen, jonka eduskunta jätti voimaan 1.7.2010. Eduskunta jätti samassa yhteydessä voimaan myös valtioneuvoston tekemän myönteisen periaatepäätöksen koskien Olkiluotoon rakennettavan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitoksen laajentamista OL4-yksikköä varten.

Eduskunnan voimaan jättämä periaatepäätös on voimassa viisi vuotta, ja se raukeaa 30.6.2015, ellei siihen mennessä ole jätetty laitosyksikköä koskevaa rakentamislupahakemusta valtioneuvostolle.

OL4-hankkeen visio on ”Kilpailukykyistä sähköä sovitulla aikataululla luotettavasti 60 vuotta”. Vision toteuttamiseksi on määritetty seuraavat kriittiset menestystekijät:

-        investointipäätösprosessin varmistaminen

-        varmistettu ja kilpailukykyinen rahoitus

-        laadukkaat ja kilpailukykyiset hankinnat

-        oikeat toimittajavalinnat

-        optimaalinen toteutusmalli

-        tehokkaat prosessit

-        hyvä suunnittelu ja projektintoteutus.

OL4-hankkeen tarkoituksena on hankkia, rakennuttaa ja ottaa käyttöön sähköteholtaan noin 1 450 - 1 750 MW ja vuosituotannoltaan noin 12 - 13 TWh oleva uusi ydinvoimalaitosyksikkö Eurajoen Olkiluotoon.

OL4-hanke on valmis siirtymään kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen, jonka päätavoitteena on saavuttaa valmius OL4-ydinvoimalaitosyksikköä koskevan investointi- ja toteutuspäätöksen tekemiseen arvion mukaan vuoden 2014 alkupuolella.

OL4-hankkeen toteutusvaiheet ja päätöksentekoprosessi

OL4-hankkeen päätöksentekoprosessi on kaksivaiheinen. Nyt käsiteltävänä olevassa ensimmäisessä vaiheessa TVO:n yhtiökokous päättää hallituksen esityksestä kilpailu- ja suunnitteluvaiheen käynnistämisestä ja siihen liittyvästä rahoituksesta. Kilpailu- ja suunnitteluvaiheen päätavoitteena on OL4-ydinvoimalaitosyksikköä koskeva investointi- ja toteutuspäätösvalmius vuoden 2014 alkupuolella.

Toisessa vaiheessa TVO:n yhtiökokous tekee vuoden 2014 alkupuolella hallituksen esityksestä varsinaisen laitosyksikön rakentamiseen liittyvän investointipäätöksen, jonka jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen.

Ennen OL4-hankkeen varsinaista investointipäätöstä toteutettavan vaiheittaisen kilpailu- ja suunnitteluvaiheen merkittäviä tavoitteita ovat varmistuminen laitosyksikön lisensioitavuudesta ja toteutettavuudesta Suomeen sekä saada kilpailukykyiset tarjoukset.

Kilpailu- ja suunnitteluvaihe jaetaan vaiheisiin seuraavasti:

-        kilpailuvaihe, jossa toteutetaan mm. eri laitosvaihtoehtojen lisensiointisoveltuvuusselvitys ja laitosvaihtoehtojen kilpailutus

-        suunnitteluvaihe, jossa toteutetaan mm. laitosyksikön suunnittelua, ja rakentamisen kilpailutus.

Kilpailuvaiheen jälkeen TVO:n hallitus tekee erikseen päätöksen suunnitteluvaiheeseen siirtymisestä ja arvioi suunnitteluvaiheen kuluessa hankkeen toteutusmahdollisuuksia. Jos se arvioi, ettei hankkeen toteutusmahdollisuuksia ole, hallitus tuo hankkeen yhtiökokouksen ratkaistavaksi.

Kilpailu- ja suunnitteluvaiheessa toteutetaan eri laitosvaihtoehtojen lisensiointisoveltuvuusselvitys, esisuunnittelu ja kilpailutus, jonka jälkeen on valmius tehdä laitosyksikköä koskevat investointi- ja toteutuspäätökset sekä jättää rakentamislupahakemus valtioneuvostolle.

Perusteena vaiheittaisen etenemismallin valinnalle on, että näin toteutusprojektin aikataulu- ja kustannusriskit ovat pienemmät, laitosyksikön hankintahinta on ennustettavampi, on mahdollisuus nopeampaan toteutusaikatauluun sekä OL3-projektista ja OL4-hankkeesta saatava synergia.

Arviolta vuonna 2014 käynnistyvässä toisessa vaiheessa TVO:n yhtiökokous tekee hallituksen esityksestä varsinaisen laitosyksikön rakentamiseen liittyvän investointipäätöksen, jonka jälkeen siirrytään toteutusvaiheeseen.

Sitovat osakaskyselyt OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistumisesta

TVO on lähettänyt osakkailleen osakaskyselyn koskien sitovaa osallistumista uuden ydinvoimalaitoshankkeen (OL 4) kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen. Kilpailu- ja suunnitteluvaiheen päätöksenteon valmistelemiseksi TVO on pyytänyt osakkaita ilmoittamaan sitovasti

-        osallistumisen OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen täydellä TVO:n A- ja B-osakesarjojen osakkeiden yhteenlasketulla osuudella, jolla varataan oikeus osallistua myös hankkeen toteutukseen ja oikeus saada sähköä uudesta OL4-laitosyksiköstä sen jälkeen, kun se on otettu kaupalliseen käyttöön

-        osallistumisosuutensa OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen, mikäli se poikkeaa TVO:n A- ja B-osakesarjojen osakkeiden nykyisestä yhteenlasketusta osuudesta, jolla omistusosuudella osakkaat varaavat oikeuden osallistua myös hankkeen toteutukseen ja oikeuden saada sähköä uudesta OL4-laitosyksiköstä sen jälkeen, kun se on otettu käyttöön. Päätös hankkeen toteutuksesta tapahtuu kuitenkin vasta myöhemmin jäljempänä kuvatuin tavoin.

Myös Pohjolan Voima Oy (PVO) ja EPV Energia Oy (EPV) ovat toimittaneet TVO:n osakkaina omille osakkailleen vastaavat sitovat osakaskyselyt.

Oy Mankala Ab:n tulee 21.11.2011 mennessä toimittaa TVO:lle sitova ilmoitus osallistumisesta OL4 - kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen. Helsingin Energian / Helsingin kaupungin tulee toimittaa 21.10.2011 mennessä EPV:lle ja 31.10.2011 mennessä PVO:lle sitovat vastaukset osallistumisesta OL4-kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen. EPV:lle on Helsingin Energian toimesta ilmoitettu, että vastaus toimitetaan EPV:lle 31.10.2011 mennessä.

Helsingin Energialla / Helsingin kaupungilla on omistusosuuksia TVO:ssa sen kolmen osakasyhtiön (Mankala, PVO, EPV) kautta. Näillä yhtiöillä ja niiden kautta Helsingin Energialla on halutessaan oikeus osakkaana osallistua suunnittelu- ja kilpailuvaiheeseen sekä oikeus myöhemmin osakkaana osallistua halutessaan myös hankkeen toteutukseen ja saada sähköä uudesta OL4-laitosyksiköstä sen jälkeen, kun se on otettu kaupalliseen käyttöön.

Helsingin Energialle eri yhtiöiden kautta tuleva osallistumisoikeusosuus hankkeeseen on yhteensä 9,7 %.

TVO:n sekä PVO:n osakkaiden omarahoitusosuus toteutetaan kilpailu- ja suunnitteluvaiheessa osakkaiden mainituille yhtiöille antamilla osakaslainoilla. EPV toteuttaa kilpailu- ja suunnitteluvaiheen rahoituksen suunnatulla osakeannilla.

Kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistuminen on edellytys hankkeen toteutusvaiheeseen osallistumiselle. Mikäli osakas nyt jättäytyy pois kilpailu- ja suunnitteluvaiheesta, niin se luopuu myös oikeudestaan osallistua myöhemmin itse investointihankkeeseen.

Kilpailu- ja suunnitteluvaiheen kustannukset

Ennen varsinaista investointipäätöstä toteutettavan kilpailu- ja suunnitteluvaiheen kustannukset ovat yhteensä enintään 300 milj. euroa sisältäen ennen kilpailu- ja suunnitteluvaihetta kertyneet kustannukset.

Projektin alussa kilpailu- ja suunnitteluvaiheen aikaiset kulut maksetaan osakaslainalla, joka on korotonta investointipäätökseen asti, eli periaatteena on, että omistajat rahoittavat suoraan osakaslainoin kaikki tämän vaiheen kustannukset.

Helsingin Energian kilpailu- ja suunnitteluvaiheen kustannukset ovat:

-        EPV Energia Oy 2,370 milj. euroa

-        Pohjolan Voima Oy 2,291 milj. euroa

-        Oy Mankala Ab 24,42 milj. euroa.

Kustannukset tarkentuvat valmisteluprosessin edetessä. Peruslähtö-kohtana on, että kilpailu- ja suunnitteluvaiheen kustannukset aktivoidaan. Osa kuluista (ennen päätöstä kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen siirtymisestä) rahoitetaan sisäisenä siirtona TVO:n A-sarjan kautta osakassähkön hinnassa ja veloitetaan aikanaan OL4:ä varten perustettavan TVO:n D-sarjan sähkön hinnassa.

Riskit

Hankkeen etenemismallista on tehty sisäinen ja ulkoinen riskitarkastelu.

Suureen hankkeeseen liittyviä merkittäviä riskejä ovat mm. aikatauluun, kustannuksiin, rahoitukseen, lisensiointiin ja toimittajavalintaan sekä poliittiseen päätöksentekoon liittyvät riskit. Riskejä pienennetään hankkeen vaiheittaisella etenemisellä sekä ennen varsinaista investointi- ja toteutuspäätöstä tehtävillä selvityksillä ja suunnittelulla. Vakuutettavat riskit varmistetaan taloudellisesti optimaalisella ja kattavalla vakuutusturvalla.

Hanketasolla on arvioitu riskejä eri vaiheissa, mm. suunnitteluvaiheessa, investointipäätösvaiheessa, toteutusvaiheessa sekä käyttöönotto- ja käyttövaiheessa. Riskejä ja niiden varautumistoimenpiteiden toteuttamista arvioidaan säännöllisesti.

Kaupunginhallituksen kannanotot

Khs pitää osallistumista OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen Helsingin Energian tulevien liiketoimintamahdollisuuksien kannalta perusteltuna. Strategiaperustaltaan nyt tehty esitys perustuu Kvston 8.12.2010 hyväksymään Helsingin Energian kehitysohjelmaan kohti hiilineutraalia tulevaisuutta. Kyseisen ohjelman 7.1.2 kohta on seuraava: Helsingin Energialla on mahdollisuus osallistua ydinvoiman uus- ja tehonkorotusinvestointeihin.

Nyt on kysymys TVO:n OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistumisesta, johon osallistuminen on edellytys hankkeen toteutusvaiheeseen osallistumiselle. Mikäli osakas nyt jättäytyy pois kilpailu- ja suunnitteluvaiheesta se luopuu myös oikeudestaan osallistua myöhemmin itse investointihankkeeseen. 

Helsingin Energian osallistumiskustannukset kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen ovat enintään 29,5 milj. euroa. Myöhemmin päätettävän investointihankkeen alustava kokonaiskustannusarvio on suuruusluokaltaan 6 miljardia euroa vuoden 2010 rahassa.

Asiasta on hankittu Helsingin Energian johtokunnan lausunto, joka on liitteenä 1. Nyt tehty esitys on johtokunnan lausunnon (21.9.2011) mukainen.  Päätös johtokunnassa tehtiin äänestyksen jälkeen äänin 5 - 4. Jäsen Andersson, jota jäsen Elomaa kannatti, teki vastaesityksen, jonka mukaan esittelijän ehdotus tulisi hylätä. Toimitetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 5 (Kantola, Oka, Sillanpää, Wallden-Paulig, Lahti) 4 ääntä vastaan (Andersson, Elomaa, Sjövall, Warinowski).

TVO:n, PVO:n ja EPV:n salassa pidettävät (JulkL 24 § 1 mom. 17 k ja  20 k) sitovat osakaskyselyt ovat liitteinä 2 - 4. Muu asiaan liittyvä salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom. 17 k ja  20 k) tausta-aineisto on valtuutettujen nähtävänä tämän asian valmistelijalla talous- ja suunnittelukeskuksessa ennen kaupunginvaltuuston kokousta ja kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Khs ilmoittaa, että mikäli Kvsto hyväksyy sille nyt tehdyn esityksen, niin Khs tulee

-        kehottamaan Oy Mankala Ab:ia hyväksymään TVO:n tulevassa ylimääräisessä yhtiökokouksessa OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistumista koskevat yhtiön hallituksen esitykset

-        kehottamaan Helsingin Energiaa EPV:n ja PVO:n tulevissa ylimääräisissä yhtiökokouksissa hyväksymään OL4-hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen osallistumista koskevat yhtiöiden hallitusten esitykset

-        kehottamaan Oy Mankala Ab:ia ja Helsingin Energiaa toimimaan edellä mainittujen yhtiöiden yhtiökokouksissa ja ryhtymään muihin tarvittaviin toimenpiteisiin kilpailu- ja suunnitteluvaiheen täytäntöönpanemiseksi sekä allekirjoittamaan tarvittavat asiakirjat silloin, kun ne edellyttävät toimimista kaupungin puolesta mainituissa tytär- ja osakkuusyhtiöissä.

Esittelijä

  Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Seppo Olli, kaupunginkamreeri, puhelin: 310 36135

seppo.olli(a)hel.fi

Liitteet

1

Helenjk lausunto 21.9.2011 § 58 Olkiluoto 4-hanke

2

-

3

-

4

-

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Oy Mankala Ab

Esitysteksti

Helsingin Energia

Esitysteksti

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 10.10.2011 § 885

HEL 2011-003009 T 00 01 04 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee hyväksyä, että

-        Oy Mankala Ab antaa Teollisuuden Voima Oyj:lle sitovan ilmoituksen osallistumisesta Olkiluoto 4 - hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen omistusosuuttaan vastaavalla osuudella ja antaa Teollisuuden Voima Oyj:lle enintään 24,6 milj. euron suuruisen osakaslainan

-        Helsingin Energia antaa kaupungin puolesta EPV Energia Oy:lle ja Pohjolan Voima Oy:lle sitovat ilmoitukset osallistumisesta Olkiluoto 4 - hankkeen kilpailu- ja suunnitteluvaiheeseen sekä merkitsee kassavaroin EPV Energia Oy:n enintään 2,6 milj. euron osakepääoman korotukset ja antaa Pohjolan Voima Oy:lle enintään 2,3 milj. euron osakaslainan.

Käsittely

10.10.2011 Ehdotuksen mukaan

Hylkäysehdotus:
Ylikahri Ville: Hylkäysehdotus: Ehdotan, että ehdotus hylätään.

Kannattajat: Ojala Outi

1. Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Hylkäysehdotus: Ehdotan, että ehdotus hylätään.

Jaa-äänet: 8
Juha Hakola, Tarja Kantola, Ville Kopra, Jan D Oker-Blom, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Ulla-Marja Urho

Ei-äänet: 6
Kimmo Helistö, Elina Moisio, Outi Ojala, Osku Pajamäki, Johanna Sumuvuori, Ville Ylikahri

Tyhjä-äänet: 0
 

Poissa-äänet: 1
Jussi Halla-aho

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Seppo Olli, kaupunginkamreeri, puhelin: 310 36135

seppo.olli(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Faksi

 

Y-tunnus

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

+358 9 655 783

 

0201256-6

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki

Tilinro

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

FI0680001200062637

 

FI02012566