Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2011

1 (1)

Kaupunginvaltuusto

 

 

 

 

Kj/6

 

14.09.2011

 

 

 

 

 

 

§ 140

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen muuttaminen

HEL 2011-000358 T 00 01 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten ettei valtuustokokousten puheenvuorojen nykyisen kaltaisesta  litteroinnista luovuta ennen kuin muut tallennemuodot ovat asioiden arkistoinnin ja asiaperusteisten  arkistohakujen suhteen yhtä käytettäviä.

Käsittely

Kun asiassa oli käyty keskustelua, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle. Samalla oli tehtävä mahdolliset muut palautusehdotukset tämän keskustelun aikana.

Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Tuomas Rantanen valtuutettu Laura Kolben kannattamana ehdottanut, että asia palautetaan kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Selonteko todettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Tuomas Rantasen palautusehdotus hyväksytty.

Hallintokeskuksen kirjaamo mainitaan työjärjestyksen 24 a pykälän toisen momentin lisäksi myös saman pykälän neljännessä momentissa. Puheenjohtajan ehdotuksesta muutetaan hallintokeskuksen kirjaamo muotoon kaupungin kirjaamo myös  neljänteen momenttiin.

Palautusehdotus:
Rantanen Tuomas: Esitän että esitys palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten ettei valtuustokokousten puheenvuorojen nykyisen kaltaisesta  litteroinnista luovuta ennen kuin muut tallennemuodot ovat asioiden arkistoinnin ja asiaperusteisten  arkistohakujen suhteen yhtä käytettäviä.

Kannattaja: Kolbe Laura

2. Äänestys

JAA-ehdotus: Jatko

EI-ehdotus: Palautusehdotus:  Esitän että esitys palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten ettei valtuustokousten puheenvuorojen nykyisen kaltaisesta  litteroinnista luovuta ennen kuin muut tallennemuodot ovat asioiden arkistoinnin ja asiaperusteisten  arkistohakujen suhteen yhtä käytettäviä.

Jaa-äänet: 35
Sirpa Asko-Seljavaara, Maria Björnberg-Enckell, Harry Bogomoloff, Arto Bryggare, Sture Gadd, Juha Hakola, Heikki Karu, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Minerva Krohn, Jere Lahti, Otto Lehtipuu, Pauli Leppä-aho, Hannele Luukkainen, Seija Muurinen, Jarmo Nieminen, Jan Oker-Blom, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Kati Peltola, Sanna Perkiö, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Juho Romakkaniemi, Sari Sarkomaa, Lea Saukkonen, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Johanna Sydänmaa, Astrid Thors, Ulla-Marja Urho, Olli Valtonen, Jan Vapaavuori, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 49
Zahra Abdulla, Maija Anttila, Lilli Autti, Jorma Bergholm, Tuija Brax, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Eero Heinäluoma, Kimmo Helistö, Sanna Hellström, Mari Holopainen, Nina Huru, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Miina Kajos, Seppo Kanerva, Tarja Kantola, Jessica Karhu, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Mari Kiviniemi, Laura Kolbe, Essi Kuikka, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Terhi Mäki, Silvia Modig, Sari Näre, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Terhi Peltokorpi, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Heli Puura, Tuomas Rantanen, Pekka Saarnio, Anni Sinnemäki, Johanna Sumuvuori, Tarja Tenkula, Nils Torvalds, Mirka Vainikka, Tuomo Valokainen, Antti Valpas, Sanna Vesikansa, Tea Vikstedt, Julia Virkkunen, Antti Vuorela, Markku Vuorinen, Thomas Wallgren

Tyhjä: 1
Jussi Halla-aho

Poissa: 0

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nyfors, hallintosihteeri, puhelin: 310 36012

maria.nyfors(a)hel.fi

Eila Ratasvuori, hallintojohtaja, puhelin: 310 36060

eila.ratasvuori(a)hel.fi

Liitteet

1

Voimassa oleva kaupunginvaltuuston työjärjestys

2

Äänestyslista

Päätösehdotus

Kaupunginvaltuusto päättänee kumota kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 39 §:n 5 momentin ja 41 §:n sekä muuttaa 24 a §:n 2 momentin kuulumaan seuraavasti:

Valtuutetun, joka haluaa esittää kysymyksen, on toimitettava se kirjallisena kyselytuntia edeltävän viikon maanantaina viimeistään klo 12 kaupungin kirjaamoon.

Esittelijä

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 39 §:n 5 momentin mukaan kaupunginvaltuuston kokouksesta on pöytäkirjan lisäksi laadittava erillinen keskustelupöytäkirja, johon puheenvuorot merkitään kunkin puhujan käyttämällä kielellä. 

Kaupunginhallitus toteaa, että keskustelupöytäkirja hankitaan tällä hetkellä ostopalveluna. Pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen keskustelupöytäkirja on nähtävillä kaupungin kirjaamossa, ja se julkaistaan kaupungin verkkosivulla kaikkien kuntalaisten nähtäväksi. Verkkosivuilla olevan keskustelupöytäkirjan lukukerrat ovat jääneet hyvin vähäisiksi.

Kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan, ja niitä on mahdollista seurata suorana lähetyksenä Helsinkikanavalla verkko-osoitteessa www.helsinkikanava.fi sekä kaapelitelevision Stadi.TV-kanavalla. Kokousnauhoitteet tallennetaan Helsinkikanavalle, jolloin ne ovat katsottavissa myös kokouksen jälkeen. Helsinkikanavalla kokousnauhoitteiden yhteydessä julkaistaan mm. äänestystulokset ja läsnäolotiedot, ja nauhoitteista voi hakea yksittäisiä puheenvuoroja. Helsinkikanavan kehittymisen sekä keskustelupöytäkirjan vähäisen käytön vuoksi kaupunginhallitus katsoo, että ostopalveluna hankittavan keskustelupöytäkirjan kirjoittaminen ei enää ole tarkoituksenmukaista.

Lisäksi kaupunginhallitus esittää kumottavaksi kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 41 §:n, joka kuuluu seuraavasti:

Kokouksen jälkeen on esityslistaa pohjana käyttäen laadittava päätösluettelo, johon merkitään valtuuston eri asiain kohdalla tekemät päätökset. Kaupunginhallituksen tehtyä päätöksen valtuuston tekemien päätösten täytäntöönpanosta päätösluettelo toimitetaan valtuutetuille ja kaupunginhallituksen jäsenille.

Kaupunginhallitus toteaa, että Ahjon myötä myös kaupunginvaltuusto siirtyy käytäntöön, jossa esityslista täydentyy kokouksen jälkeen pöytäkirjaksi. Ennen pöytäkirjan valmistumista hallintokeskuksen viestintä laatii kokouksesta päätöstiedotteen, joka julkaistaan kaupungin verkkosivuilla pian kokouksen päättymisen jälkeen. Erillisen päätösluettelon painamiselle ei näin ollen ole enää tarvetta.

Työjärjestyksen 24 a §:n 2 momentin osalta kaupunginhallitus toteaa, että virastojen kirjaamot on vuoden 2011 alusta yhdistetty yhdeksi kaupungin kirjaamoksi. Kyselytuntikysymykset on näin ollen toimitettava kaupungin, ei hallintokeskuksen, kirjaamoon.

Esittelijä

  Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Maria Nyfors, hallintosihteeri, puhelin: 310 36012

maria.nyfors(a)hel.fi

Eila Ratasvuori, hallintojohtaja, puhelin: 310 36060

eila.ratasvuori(a)hel.fi

Liitteet

1

Voimassa oleva kaupunginvaltuuston työjärjestys

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 05.09.2011 § 744

Pöydälle Khs 29.8.2011

HEL 2011-000358 T 00 01 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee kumota kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 39 §:n 5 momentin ja 41 §:n sekä muuttaa 24 a §:n 2 momentin kuulumaan seuraavasti:

Valtuutetun, joka haluaa esittää kysymyksen, on toimitettava se kirjallisena kyselytuntia edeltävän viikon maanantaina viimeistään klo 12 kaupungin kirjaamoon.

Käsittely

05.09.2011 Ehdotuksen mukaan

Vastaehdotus:
Helistö Kimmo: Esitän seuraavan vastaehdotuksen: Muutetaan päätösesityksen kohta 2 siten, että pykälää 39 ei kumota.

Muutetaan päätösesityksen kohta 2 siten, että 39   ei kumota.

Kannattajat: Puoskari Mari

1. Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:  Muutetaan päätösesityksen kohta 2 siten, että pykälää 39 ei kumota.

Jaa-äänet: 13
Sirpa Asko-Seljavaara, Arto Bryggare, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Timo Kontio, Lasse Männistö, Elina Moisio, Outi Ojala, Jan Oker-Blom, Osku Pajamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Ville Ylikahri

Ei-äänet: 2
Kimmo Helistö, Mari Puoskari

Tyhjä-äänet: 0
 

Poissa-äänet: 0
 

29.08.2011 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Maria Nyfors, hallintosihteeri, puhelin: 310 36012

maria.nyfors(a)hel.fi

Eila Ratasvuori, hallintojohtaja, puhelin: 310 36060

eila.ratasvuori(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566