Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Kaupunki on strategiassaan asettanut tavoitteeksi vanhusten asumisen
kotona entistä pidempään. Tämä edellyttää paitsi kotihoidon palvelujen
hyvää järjestämistä, myös normaaleja palveluita käyttävien ikäihmisten
omatoimisuuden tukemista. Terveyskeskus ja sosiaalivirasto ovat
tehneet hoitoketjuprojektissa vanhuspalvelujen toimintasuunnitelman
vuodelle 2010. Palveluiden laadun ja henkilökunnan saatavuuden
turvaamiseksi suunnitellaan kuitenkin terveyskeskusverkon
keskittämistä suuremmiksi yksiköiksi. Terveyskeskusten yhteydessä
toimivien laboratorioiden verkko harvenee.

Vanhukset ja heidän omaisensa ovat mielenilmauksissa ja yhteyden-
otoissaan ilmaisseet huolestumisensa iän tuomien
pitkäaikaissairauksien kuten diabeteksen ja reuman sekä esimerkiksi
verenohennus-lääkkeiden vaatimien toistuvien laboratoriokontrollien
hankaloitumisesta. Kovin pitkän matkan päähän bussilla ja
vaihtopysäkillä seisten ei vanha ihminen voi näytteenoton
edellyttämästi syömättä ja juomatta lähteä. Monelle omatoimiselle
vanhukselle säännöllinen käynti läheisessä terveyskeskuksessa ja
laboratoriossa on myös tärkeä osa arkea jäsentävää, toimintakykyä
ylläpitävää sosiaalista toimintaa.

Onko Helsingin kaupungissa harkittu esimerkiksi kotisairaanhoidossa
toimivan kiertävän labrapalvelun tapaista kaupunginosia palvelevaa
lähiterveysautoa, joka kiertäisi kirjastoauton tapaan sovittuina aikoina
entisten terveyskeskusten ja laboratorioiden palveluita korvaamassa tai
muuta vastaavaa kiertävää palvelua?

 

                     

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Vastauksena esitettyyn kysymykseen sosiaali- ja terveystoimen
apulaiskaupunginjohtajan viransijaisena totean seuraavaa:

 

 

Terveyspalveluja kehitetään kaupungin strategian mukaisesti väestön
tarpeista lähtien. Kehittämisessä huomioidaan käytettävissä olevat
resurssit niin, että palveluja ja voimavaroja voidaan kohdentaa
väestölle mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja
kustannustehokkaasti. Laboratoriopalvelut ostetaan HUSLABilta.
Laboratorionäytteisiin liittyvä toimintakäytäntöjen parantaminen on yksi
terveysasemien kehittämiskohde. Tavoitteena on myös
näytteidenottotarpeen vähentäminen. Laboratoriotoiminnan
keskittämisen etuna on HUS-laboratorion henkilökunnan määrän ja
asiantuntemuksen vahvistaminen toimipisteissä, joille toiminta
keskitetään. Tämä nopeuttaa ja sujuvoittaa näytteiden ottoa ja lyhentää
jonotusaikoja laboratorioissa.

 

Asiantuntemuksen lisääntyminen ja panostaminen isompiin yksiköihin
edistää potilasturvallisuutta ja mahdollistaa toimenpiteiden
yhdenmukaisen laboratorionäytteiden valikoiman.
Terveysasemaosasto selvittää HUSLABin kanssa kerran viikossa
paikan päällä terveysasemalla tapahtuvaa näytteenottomahdollisuutta
ja kokeilua aluksi Laajasalon ja Pitäjänmäen terveysasemilla
nimenomaan huonosti liikkuvien potilaiden hoidossa. Tässä ns.
laitosnäytteenotossa HUSLABin näytteenottaja suorittaa näytteenotot
terveysaseman vastaanottotiloissa. Tämä toiminta on ennalta
suunniteltua eikä sovellu päivystystapauksiin. Kerran viikossa
tapahtuva laitosnäytteidenotto lisäisi laboratoriokustannuksia n. 1 800
euroa vuodessa / asema. Lisäksi terveyskeskus ostaa jo nyt
HUSLABilta n. 800 kotinäytteenottoa kuukaudessa terveysasemien
potilaille, joilla ei ole mahdollisuutta henkilökohtaiseen laboratoriossa
asioimiseen. Myös kotisairaanhoito järjestää potilailleen
kotinäytteenottoja.

 

Niillä terveysasemilla, joilta laboratoriotoimintapiste lakkautetaan,
järjestetään ns. vierianalytiikkaa eli paikan päällä terveysasemalla
otetaan seuraavia näytteitä: EKG, CRP eli tulehdusarvoa,
verensokeria, hemoglobiinia ja virtsakokeita sekä nieluviljelyn,
bakteeriviljelyn näytteenottoa. Tämä nopeuttaa ja tehostaa
päivystyspotilaiden hoitoa. Terveysasemien laboratoriotoimipisteiden
lakkauttamisen suunnittelun yhteydessä tehdyn selvityksen mukaan
julkiset kulkuyhteydet muihin toiminnassa oleviin toimipisteisiin ovat
lakkautettavista pisteistä hyvät. Alueella toimivat ns. palvelulinjat on
kohdennettu vanhuksille ja muilla liikuntarajoitteisille. Linjat
suuntautuvat erityisesti mm. terveyspalvelupisteisiin. Osalle keskustan
asukkaista Marian laboratorion käyttöönotto lyhentää matkaa. Useat
laboratorionäytteet edellyttävät esivalmisteluja, jolloin niitä ei voida

ottaa vastaanottokäyntien yhteydessä. Täten potilaalle ei yleensä
aiheudu kiireettömissä näytteiden otoissa ylimääräisiä
matkustuskertoja.

 

 

Kiitos apulaiskaupunginjohtajalle ja toisen apulaiskaupunginjohtajan
sijaiselle vastauksesta.

 

On hyvä saada kuulla, että on tiedostettu tämä tarve näiden
laboratoriopalvelujenkin osalta nimenomaan näiden asukkaiden,
muidenkin kuin ikäihmisten, joiden on vaikea päästä liikkumaan.
Haluaisin myös esittää tämän kysymyksen tavallaan muistuttaakseni
meitä kaikkia siitä tarpeesta, mikä ikäihmisillä on tässä kaupungissa.
Suuri osa kuitenkin, kun puhumme vanhuspalveluista, eläkkeelle
jääneistä yli 65-vuotiaista, mahdollisesti alle 100-vuotiaista, suurin osa
meistä elää pitkän, hyvän vanhuuden normaalipalvelujen varassa eikä
koskaan tule itse asiassa näiden varsinaisten vanhuspalveluiden piiriin.
Näiden ikäihmisten osalta olisi kauhean tärkeää muistaa, että nämä
normaalipalvelut tulisivat skannatuksi myös ikäihmisten näkökulmasta
ja nimenomaan omatoimisuuden tukemisen ja aktiivisen sosiaalisen
osallistumisen näkökulmasta. Meillä toimii kaupungissa
vanhusneuvosto, jota jotenkin toivoisin, että voitaisiin enemmänkin
kuulla palveluiden järjestämisessä ja otettaisiin aina tämä näkökulma
huomioon, kun näitä muutoksia tehdään.

 

Kiitos.

 

 

Puheenjohtaja. Olen itse aikaisemmin arvostellut sitä tapaa, jolla tämä
laboratoriopalveluiden muutos on toteutettu, jossa terveysasemien
asiakkaille ja ympäristön asukkaille ei ole millään tavalla kerrottu tästä
muutoksesta etukäteen eikä selitetty sitä, että mihin tällä pyritään ja
mitkä ovat ne palvelumahdollisuudet tulevaisuudessa. Tämä on
valitettavan yleinen tapa valmistella muutoksia tässä kaupungissa,
mutta siitä olisi nyt jo korkea aika päästä eroon.

 

Kuntalaisten pitäisi todella päästä puhumaan siitä, että minkälaisia
terveyspalveluita he haluavat ja missä paikoissa. Nyt meille vain
selitetään, niin kuin tässä Sara Paavolaisen kysymyksessäkin, että
palvelun laadun ja henkilökunnan saatavuuden turvaamiseksi

suunnitellaan terveyskeskusverkoston keskittämistä suuremmiksi
yksiköiksi, mutta kuntalaisilla, eikä meillä poliitikoillakaan ole mitään
mahdollisuuksia osallistua siihen keskusteluun tai ainakaan vaikuttaa
siihen. Ihmisethän haluavat luonnollisestikin aika lähelle hyvien
liikenneyhteyksien päässä olevia terveysasemia, joissa pystyy
rakentamaan pysyviä hoitosuhteita siinä vaiheessa, kun
terveyspalveluiden tarve ihmisellä lisääntyy. Tällainen eri palveluiden
hajasijoittaminen, mistä nytkin on kysymys, ei palvele ollenkaan niitä
laatuvaatimuksia, joita kuntalaiset esittävät omille terveyspalveluille.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Tästä samasta asiasta, mihin valtuutettu Peltola päätyi omassa
puheenvuorossaan, eli tärkeintä kyllä vanhusten palvelujen kannalta on
se lähipalvelujen merkitys. Jos aidosti halutaan omatoimisuutta tukea,
se tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkiksi nämä labrakokeet ?
tämä asia esillä, ja tulisi ? . On paljon vanhuksia, jotka eivät pysty
liikkumaan kotoa. Ja aivan hyvä, että siellä jo käydään ? . Epäilen,
että ? .

 

Toiseksi se, että harvennetaan tätä verkostoa, niin se, että sitä
perustellaan keskittämisen tuomalla ? , tuomalla varmuudella ja ?
niin pidän ? perusteina ja ? sillä, että ? kokeiden ottaminen, minä
en usko, että niiden hoitajien tai ottajien määrää ja laatua kannattaa ?
. ? ammattitaitoa, ja silloin esimerkiksi juuri tämä ajatus, että sieltä
terveysasemalta löytyy säännöllisesti peruskokeiden ottaminen, se
turvataan, se on erittäin hyvä ja tulisi olla jokaisella terveysasemalla,
jolloin matka toistuvien kokeiden ottamiseen olisi lyhyt ja vielä ? .

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Sara Paavolainen on tehnyt tärkeän, hyvän kysymyksen ja myös
ajankohtaisen kysymyksen. Tämä labrojen lakkautus on ollut todella
huono päätös. Palaute, mitä Laajasalossa on tullut, on ollut
yksiselitteisen kielteistä sekä ennen, valmistelun aikana että päätöksen
tietoon tultua. Asukkaat kokevat labran lopettamisen palvelujen
heikentämisenä, tarkoittaa sitä, että huonokuntoiset, pitkäaikaissairaat
ihmiset joutuvat menemään kahdella bussilla Herttoniemen

metroasemalla välillä odottaen Herttoniemen terveysasemalle.
Pahimmillaan kilometrimäärä voi olla 7–8 km. Matka-ajat voivat olla
pitkiä, koska vuorotiheys ja kulkuyhteydet, joukkoliikenteen tiheys ei
saarella ole helsinkiläisittäin mitään hyvää tasoa.

 

Tämä on kyllä kummallista, että nimenomaan Laajasalossa näitä
peruspalveluja halutaan jatkuvasti ohentaa. Ei ole kuin pari vuotta siitä,
kun lukio lakkautettiin tai tehtiin ne päätökset, ja nyt ollaan sitten
toimeenpantu se. Nyt on vuorossa labrapalvelut. Ihmiset joutuvat
juoksemaan kahdessa eri palvelupisteessä. Lisäksi tämä heikentää
myös sitä, että kun on vanhainkodissa tai palvelutalossa olevia
henkilöitä, niin henkilöstö joutuu viemään näitä näytteitä yhä
pidemmälle. Epäilen suuresti niitä säästölaskelmia, mitä tässä
valmistelun yhteydessä on esitetty. Se, että valmistelun yhteydessä
itsekin toin esille, että tämäntyyppisen alueen kannalta olisi erittäin
tärkeää, että joko siellä on kiertävä auto tai sitten mieluummin niin, että
olisi kuitenkin labrapalvelut vaikka supistettuina aukioloaikoina saarella,
jotka palvelevat ihan toisella lailla asukkaita kuin tämä tuleva tilanne.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Kysymys on aivan aiheellinen, mutta kun olen tarkemmin selvittänyt
niitä vaikutuksia, niin ne ovat kyllä olemattomat tai hyvin vähäiset,
koska esimerkiksi kotihoidossa, jota lähdin selvittämään, on 1 700
ihmistä töissä ja 22 lääkäriä ja siellä on mm. eteläisessä piirissä kaksi
Marevan-hoitajaa, joka tarkoittaa siis verenohennuslääkityshoitajaa. Ja
he kyllä huolehtivat ja ottavat ne näytteet jokaisesta ihmisestä, joka on
kotihoidon piirissä, eli ei siinä ole mitään niin suuria vaikeuksia sen
näytteen ottamisessa ja analysoinnissa paikan päällä. Suurin osahan
niistä näytteistä, mitä me tarvitsemme ihmisten hoitamiseksi, tapahtuu
sellaisella tekniikalla, ettei ei tarvitse verinäytettä lähettää mihinkään.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Tässä keskustelussa nyt Asko-Seljavaara halusi selvästi täydentää
apulaiskaupunginjohtajan vastausta sillä, että mitään ongelmia ei ole.

Se on kuitenkin täysin erilainen näkemys, mikä tulee näiltä ihmisiltä.
Nyt ei ole kysymys pelkästään näistä labrapalveluista vaan laajemmin
siitä, että ollaan huolissaan. Tämä vain nähdään monessa paikassa
oireena siitä, että millä lailla kaupunki haluaa huolehtia ihmisten
palveluista.

 

On kysymys sitten vanhemmista tai nuoremmista ihmisistä, niin se
asennehan tässä on se, että olemmeko me rakentamassa järjestelmän
ehdoilla sitä, että järjestelmät ovat mahdollisimman toimivia ja
yksinkertaisia ja palvelupisteet harvassa ja kaikki toimii hienosti, mutta
kuitenkin ihmisille jää se käsitys ja tuntemus ja ihan oikeutettu tunne
siitä, että kaupunki ei välitä ja haluaa, monelle tulee se tunne, että
halutaan tehdä mahdollisimman hankalaksi myös näiden palveluiden
käyttäminen. Minusta tämä kysymys on sen takia tärkeä nyt, että
puhutaan laboratoriopalveluista, koska se kertoo siitä, mitä muutenkin
laajemmin on tapahtumassa.

 

 

Kiitos, puheenjohtaja.

 

On todella tärkeää, että mahdollistetaan kotinäytteenotto tai
näytteenotto terveyskeskuksessa tai sitten on näitä liikkuvia labroja.
Nimittäin kun ikäihmiset vielä potevat sairautta, niin kyllä heidän on
aika vaikea päästä näille keskitetyille laboratorioasemille, esimerkiksi
Pitäjänmäeltä lähteä vaeltamaan Laakson sairaalaan yhteydessä
olevaan laboratorioon. Kun me tiedämme vielä sen, että tämä ongelma
ja haaste ei todellakaan tule pienenemään vaan entisestään
kasvamaan, eli ikäihmisten määrä kasvaa ja toisaalta Helsingissä on
entistä enemmän yhden hengen talouksia, siellä ei ole olkapäätä tai
käsivartta, johon nojata ja hoitaa näitä terveyteen kuuluvia asioita. Kyllä
meidän Helsingissä täytyy lähteä siitä, että nämä palvelut suunnitellaan
palvelujen käyttäjien näkökulmasta ja etsitään sellaisia ratkaisuja, että
pystytään mahdollisimman hyvin palvelemaan helsinkiläisiä.

 

 

Kiitoksia, puheenjohtaja.

 

Tämä asia on eräs esimerkki siitä, miten kaupunginvaltuuston
hyväksymät strategiset tavoitteet ja kaupungin käytännön toiminta ovat
usein ristiriidassa. Toisin kuin apulaiskaupunginjohtaja vastauksessaan

esitti, palvelujen kehittäminen ei valitettavasti tässäkään asiassa
tapahdu väestön tarpeista lähtien. Tarpeet ja palvelujen tasavertaisen
saannin turvaaminen edellyttäisivät tietysti lähipalvelujen vahvistamista
ja ylläpitämistä kaikilla alueilla. Niitä on nyt kuitenkin vähennetty, ja
tämä linja näköjään jatkuu ensi vuoden budjettiesityksessä.

 

Laboratoriopalvelujen keskittäminen tai karsiminen osalta alueista
tehtiin asukkaita kuulematta. Sama on tapahtumassa myös vanhusten
pitkäaikaishoidon uudelleenjärjestelyssä, jota on jossakin sisäpiirissä
sovittu ilman, että siinäkään on kuultu niitä ihmisiä, joita päätös koskee.
Palveluverkkokomitea työskentelee lähipalvelujen edelleen
karsimiseksi ilman, että sekään on millään tavalla kysynyt asukkaiden
mielipidettä. Meidän todella pitäisi ottaa tosissaan tämä
kaupunginvaltuuston strategiaohjelman ensimmäinen kohta, jonka
mukaan asukkaiden vaikutusmahdollisuuksia, osallistuvaa
demokratiaa, jopa suoraa demokratiaa pitää lisätä kaikessa kaupungin
toiminnassa.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Apulaiskaupunginjohtajan vastauspuheenvuorossa tulee näkyviin juuri
se ristiriita, jota valtuutettu Hakanenkin peräänkuulutti, että sen sijaan,
että lähipalveluita ja perusterveydenhuoltoa pitäisi kehittää niin tässä
päinvastoin sitä kuihdutetaan ja karsitaan. Tämähän on aivan
päinvastainen tavoite kuin pitäisi olla. Ellei se perusta ole kunnossa,
myöskään seuraava porras ei toimi hyvin ja tarkoituksenmukaisesti.
Sen takia laboratoriopalveluiden karsiminen on kuitenkin niin oleellinen
osa sitä terveysaseman toimintaa, että pidän sitä kyllä todella
valitettavana ja epätarkoituksenmukaisena päätöksenä.

 

Kun tämä kaiken lisäksi vielä koskee mitä suurimmassa määrin
ikäihmisiä ja lapsiperheitä, jotka ovat pääsääntöisesti terveysasemien
käyttäjiä, joiden mahdollisuudet liikkua kaupungissa ovat huomattavasti
rajallisemmat kuin työikäisen väestön, niin minusta tällä päätöksellä se
koskee juuri niitä heikompiosaisia, mitä linjaa tässä valtuustossa ei
pitäisi edistää. En ole missään tapauksessa tyytyväinen sen paremmin
vastaukseen kuin tähän tehtyyn päätökseenkään.

 

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Tässä keskustelussa tuntuu kyllä nyt vallitsevan aika suuri
epätietoisuus laboratoriokokeiden tarpeesta ja luonteesta. Jos
ajatellaan pitkäaikaissairaita potilaita, jotka tässä kysymyksessä on
mainittu, diabeetikot, reumaatikot tai sydän- ja verenpainepotilaat, niin
heiltä otetaan laboratoriokokeita 1–2 kertaa vuodessa. Eivät he käy
siellä mitenkään säännöllisesti päivittäin, viikottain tai edes
kuukausittain. Se, mikä vastauksesta tuli esille, nämä
verenohennuslääkkeitä eli Marevania syövät potilaat, heillä tämä
laboratoriokokeiden tarve on tiuhempi, alkuvaiheessa jopa viikottain tai
ihan lääkityksen alussa jopa pari kertaa viikossa, mutta silloin kun on
päästy hoitotasapainoon, joudutaan käymään kokeissa noin kerran
kuukaudessa, joka on tietysti aika tiuhaan.

 

Asukkaat eivät kuitenkaan onneksi Helsingissä, aika pieni osa on niitä,
jotka ovat ihan sidottuja kotiinsa. Ja heillä on mahdollisuus
kotinäytteenottoon. Muilla vanhuksilla se, että yksi, kaksi tai kolme
kertaa vuodessa pitää käydä jossakin HUS-labran pisteessä, jota voi
käyttää mitä tahansa, ei minusta kuulosta ihan mahdottomalta.
Toisaalta täällä keskustelussa on sanottu, että jokaisella asemalla
pitäisi olla labra. Meillä on tällä hetkellä noin puolessa terveysasemista
laboratoriot. Ilmeisesti täällä näitä puheenvuoroja käyttäneet henkilöt
tulevat ehdottamaan, että perustamme 15 terveysasemalaboratoriota
lisää.

 

Tässä myös vastauksessa tuli esille, että päivystyslaboratoriokokeet,
EKG, CRP, sokeri, virtsanäyte, nieluviljely, jotka voivat olla sellaisia,
joita otetaan päivystyksellisesti, ne on mahdollista ottaa jatkossakin.
Nämä muut kokeet ovat yleensä paastokokeita, niihin ei samalla
käynnillä kuitenkaan mennä, ja todella käytettävissä on n. 30
labrapistettä ympäri Helsinkiä ja vielä Espoon ja Sipoon labrat päälle.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Tässä tuli monia puheenvuoroja tästä asiasta, mutta ehkä nyt näistä
kulkuyhteyksistä: Terveysviraston selvitysten mukaan nyt kaikista
näistä muista lakkautettavista laboratorioista on suorat, julkiset
liikenneyhteydet, paitsi Laajasalosta, jossa, kun sillä suunnalla asun
niin tiedän, että Herttoniemen metroasemalla pitää toiseen bussiin
vaihtaa ja siten pääsee Herttoniemen terveysaseman laboratorioon.

Kuten täälläkin on tullut esille, mitä tahansa laboratoriota Helsingissä
voi käyttää näytteiden otossa, eli sen voi soveltaa myös muihin
liikkumisiin kaupungilla.

 

Sitten täällä puhuttiin ruuhkista. Tietysti ruuhkia on joka paikassa
välillä, ja kaikki tietävät, että aamulla laboratoriossa on ruuhkaa, koska
ollaan syömättä, niin sinne tullaan näytteenottoon ja jonotetaan. Sitä
tosiasiaa on vaikeasti tietysti poistaa. Maanantait ja aamupäivät ovat
ruuhkaisempia. Jos näitä nyt haluaa porrastaa, ettei halua ruuhkassa
istua, sitten kannattaa tulla sinne pikkuisen myöhemmin ja varmasti
pääsee sujuvammin.

 

Sitten on puhuttu juuri tästä kysymyksestä, että mitkä peruspalvelut
ovat lähellä. Se on tietysti aina arviointikysymys, mitä kaikkea voi olla
aivan siellä lähipalveluina. Nämä terveysasemat säilyvät, siellä on
lääkärit ja terveydenhoitajat, ja tärkeää on tässä, että
päivystysnäytteenotto säilyy, kuumeessa on paha liikkua pitkälle
antamaan näytteitä, eli nämä normaalit päivystyslaboratoriokokeet
voidaan siellä tehdä ja todentaa sairaus, antaa antibiootit ja laittaa
potilas kotiin hoitoon. Mutta yleensähän lääkärikäynnin yhteydessä
määrätään näitä muita tutkimuksia, joissa pitää olla syömättä ja
juomatta, ja se aina edellyttää uuden käynnin, eli joka tapauksessa
uusi käynti pitää tehdä.

 

Näitten heikosti liikkuvien osalta on edelleenkin erikseen nämä
järjestelyt, joissa huonosti liikkuvilta vanhuksilta otetaan siellä
terveysasemalla näytteitä, sen lisäksi on tämä kotinäytteenotto, jolla
sitten todella ne, jotka eivät kotoa pysty liikkumaan, pitkäaikaissairaat,
heiltä otetaan kotona. Näiden ihmisten osalta tietysti näytteenotto
tullaan järjestämään, mutta tämä vaatii ehkä uudelleen orientoitumista,
ja varmasti myös kysymys on jälleen kerran usein tiedottamisesta ja
siitä, että tieto kulkee. Luulen, että tässä uudistuksessa moni ei ole
ymmärtänyt sitä, että nämä päivystysnäytteet mm. edelleenkin siellä
laboratoriossa lähellä otetaan.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Helsinki on toukokuussa allekirjoittamassaan Brysselin julistuksessa
sitoutunut edistämään pyöräilyä kaupunkiliikenteessä. Helsingin ja

muiden allekirjoittaneiden kaupunkien yhteisenä tavoitteena on nostaa
pyöräilyn osuus vähintään 15 %:iin liikenteestä vuoteen 2020
mennessä. Tavoite on Helsingille kova, sillä pyöräilyn osuus Helsingin
liikenteestä on tällä hetkellä vain 6 %, vaikka pyöräilyn
kaksinkertaistamisesta on puhuttu vuosia.

 

Pyöräilyn lisääntyminen muissa suurkaupungeissa on osoittanut, että
mitä enemmän pyöräilijöitä liikenteessä on, sitä houkuttelevammaksi ja
turvallisemmaksi liikenne muuttuu. Hyväkuntoinen pyöräilyverkosto
nopeuttaa asiointia ja työmatkoja ja tarjoaa todellisen vaihtoehdon
joukkoliikenteelle. Helsingin pyöräilyreitit ovat kuitenkin usein
huonokuntoisia, vaikeasti tunnistettavia ja monin tavoin poukkoilevia.

 

Kulkutapaosuuden kasvattamisen lisäksi Brysselin julistuksessa
mainitaan mm. työmatkapyöräilyn lisääminen, pyöräilyn turvallisuuden
edistäminen ja polkupyörävarkauksien ehkäisy. Tavoitteita on kuitenkin
vaikea saavuttaa ilman rakenteellisia muutoksia ja investointeja.
Pyöräily tulisi huomioida asiaankuuluvalla vakavuudella kaikessa
kaupungin kaavoituksessa ja rakentamissa. Pyöräilyn edistäminen on
tutkimusten mukaan verrattain edullista ja investoinnit palaavat
talouteen nopeasti. Esimerkiksi Runeberginkadun pyöräkaistat
tarjoavat hienon esimerkin oikeansuuntaisesta suunnittelusta, mutta
miksi niitä ei jatkettu kulkemaan läpi Töölön? Entä miksi esimerkiksi
Hämeentiellä ei ole annettu omaa tilaa pyöräilijöille?

 

Kysynkin, mihin konkreettisiin toimiin Helsinki on ryhtynyt pyöräilyn
edistämiseksi? Kuinka kaupunki aikoo varmistaa, että Brysselin
julistuksen tavoitteet saavutetaan?

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto.

 

Vastauksena esitettyyn kysymykseen kaupunkisuunnittelu- ja
kiinteistötointa johtavana apulaiskaupunginjohtajana totean seuraavaa:

 

Brysselin kongressin peruskirjan kunnianhimoiset tavoitteet ovat
sopusoinnussa Helsingin jo aiemmin asettamien tavoitteiden kanssa.
Brysselin peruskirjan mukaan Helsingin tulee tavoitella pyörämatkojen
osuuden nostamista 15 %:iin kaikista matkoista ja puolittaa kuolemaan
johtavien pyöräilyonnettomuuksien riski vuoteen 2020 mennessä.
Kaupunginhallituksen hyväksymässä Helsingin pyöräilyn
kaksinkertaistamisohjelmassa 2003 tavoitteena on saavuttaa 12 %:n

kulkumuoto-osuus vuoteen 2015 mennessä. Talousarvioehdotuksessa
vuodelle 2010 kaupunkisuunnittelutoimelle on asetettu sitova tavoite,
jonka mukaan jalankulku-, pyöräily- ja joukkoliikennematkojen
yhteenlaskettu osuus kaikista matkoista kasvaa yhden prosenttiyksikön
eli kolme prosenttiyksikköä vuoden 2012 loppuun mennessä.
Lähtötasohan tänä päivänä on 68 %.

 

Näiden tavoitteiden toteuttaminen vaatii monia käytännön toimia, joiden
valmistelu päätöksentekoa varten on erityisesti
kaupunkisuunnitteluviraston ja rakennusviraston vastuulla. Nähtävästi
tarvitsemme myös nykyistä suurempia resursseja näiden hankkeiden
toteuttamiseksi. Erityisenä tavoitteena tulee olla työmatkapyöräilyn
aseman parantaminen.

 

Pyöräilyn kulkumuoto-osuus on tällä hetkellä lievässä kasvussa, mutta
se ei vastaa riittävässä määrin asetettuja tavoitteita. YTV:n vuosina
2007–2008 tekemän henkilöliikennetutkimuksen alustavien tulosten
mukaan pyöräilyn kulkumuoto-osuus oli 6,7 %. Kuolemaan johtaneet
pyöräilyonnettomuudet ovat Helsingissä harvinaisia. 2000-luvulla niitä
on sattunut yhteensä 6. Rakennusvirastolle on vuoden 2010
talousarvioehdotuksessa osoitettu pyöräilyä edistäviin hankkeisiin
yhteensä 8,1 miljoonaa euroa, mistä 3,9 kevyen liikenteen väyliin, 0,7
kevyen liikenteen Nordenskiöldinkadun sillan rakentamisen aloitukseen
ja lännestä keskustaan entisessä ratakuilussa kulkevalle Baana-
hankkeelle 3,5 miljoonaa euroa. Erillisrahoituksen lisäksi suuremmassa
osassa katujen ja liikenneväylien uudisrakentamista tehdään myös
tarvittavat pyöräkaistat ynnä muut kevyen liikenteen järjestelyt.

 

Kaupunkisuunnitteluvirastossa on syytä nostaa pyöräilyn painoarvoa.
Keskeisiä tehtäviä ovat tällöin vuoden 2010 aikana suunnitteluohjeiden
päivitys toimivan pyöräily-ympäristön suunnittelemiseksi,
pyörätieverkoston täydentäminen ja nykyisten väylien parantaminen.
Tarvitsemme myös lisää erillisiä pyöräteitä, joilla pyöräilyolosuhteita
pystytään kehittämään kaikkien kadun käyttäjien turvallisuuden
parantamiseksi.

 

Erityisenä haasteena on asianmukainen pyöräpysäköinti aseman
seuduilla. Valitettavasti Helsingin rautatieaseman läheisyydessä ei ole
vielä löytynyt toteuttamiskelpoista paikkaa pyöräkeskukselle. HKL-
liikennelaitoksen rakennusviraston ja kaupunkisuunnitteluviraston
yhteistyönä on käynnistetty selvitys pyörien turvallisten, osin lukittavien
liityntäpysäköintipaikkojen lisäämisestä raskaan raideliikenteen
asemille tavoitteena, että ne saadaan käyttöön vuonna 2011.

 

 

HKL on järjestänyt kaupunkipyöräjärjestelmän kehittämiseksi
tarjouskilpailun, johon saadaan tarjoukset noin viikon kuluttua.
Suunniteltuun järjestelmään kuuluisi 1 000 kevyttä, hyvälaatuista,
valoilla ja vaihteilla varustettua polkupyörää ja niitä varten 90
pyörätelinettä kantakaupungin alueella. Pyörän saisi haltuunsa
matkakortilla. Tarkoituksena on, että järjestelmän kustannukset
katettaisiin valtaosin mainostuloilla. Mikäli hyväksyttäviä tarjouksia
saadaan, järjestelmä voitaisiin saada käyttöön aikaisintaan ensi,
todennäköisesti seuraavana kesäkautena.

 

Ratkaisuja ja vastauksia pyöräilyä kehittävien toimenpiteiden
priorisointiin haetaan myös tutkimus- ja kehittämistoiminnan kautta.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on päättänyt osallistua valtakunnalliseen
hankkeeseen ”Pyöräily ja kävely osaksi kaupunkien
liikennejärjestelmää”, jossa kartoitetaan pyöräilyn edistämisen
menestystarinoita muualta Euroopasta ja räätälöidään niiden
sovellutuksia suomalaisiin kaupunkeihin.

 

Pyöräilyn ja jalankulun olosuhteita sekä myös pyörien
pysäköintimahdollisuuksia parannetaan yhteistyössä eri hallintokuntien
kanssa. Tärkeä yhteistyöelin on kaupunginhallituksen pyöräilyn
edistämistä varten nimeämä pyöräilytyöryhmä Sykkeli. Työryhmässä
ovat edustettuina 12 hallintokuntaa ja Helsingin Polkupyöräilijät ry.

 

 

Hyvät valtuutetut.

 

Kiitos, apulaiskaupunginjohtaja Penttilä, vastauksesta. Tosiaan, niin
kuin tässä sanoit, tavoitteet ovat vanhoja, ja juuri siksi esitin
kysymykseni. On selvää, että uusia ja nimenomaan rakenteellisia
muutoksia tarvitaan, jos tavoitteet aiotaan saavuttaa. Kuten tässä myös
mainittiin, on tarvetta lisäinvestointeihin ja on mukava kuulla, että
kaupungilla on hankkeita käynnissä. Silti olen vahvasti sitä mieltä, että
pyöräilyn pitäisi olla tulevaisuudessa rakenteellinen osa kaikkea
kaupungin suunnittelua, tilankäyttöä, rakentamista ja
kaupunkisuunnittelua.

 

Ongelmahan on, että pyöräily on Helsingissä nykyisellään
hengenvaarallista ja moni ei yksinkertaisesti uskalla pyöräillä.
Itsellänikin adrenaliini kohoaa aamuisin, kun pyöräilen ? katua
ruuhkassa. Sitä tuntee itsensä melkeinpä action-sankariksi, kun selviää
töihin ilman, että bussit ovat liiskanneet matkalla katuun. Polkupyörä on

lopulta ajoneuvo, ei osa kevyttä liikennettä, ja pyöräilyn niputtaminen
jalankulun kanssa yhteen on paitsi harhaanjohtavaa, se heikentää
pyöräilyn kehittämisen edellytyksiä. Tarvitaan todella lisää muusta
liikenteestä rakenteellisesti erotettuja pyöräkaistoja, niin yhä useampi
uskaltautuu pyörän selkään.

 

Itse vierailin hiljattain Pariisissa, jossa pyöräily on lisääntynyt
räjähdysmäisesti viime vuosina. Näin on varmastikin pitkälti siksi, että
kaupunkiin onnistuttiin rakentamaan toimiva toisen sukupolven
kaupunkipyöräverkosto, joka on huikean suosittu. Pyöräkaistoja oli
vähän, lähinnä pääkaduilla, mutta myös turistit uskalsivat pyöräillä
melkeinpä missä vaan. Ei tarvinnut käyttää metroa, kun pyörällä pääsi
joka paikkaan, jopa nopeammin.

 

Sama se minulle, mitä Helsinki tekee, jotta saadaan mullistettua
kaupungin pyöräilykulttuuri, mutta uskon todella, että tarvitaan
nimenomaan rakenteellisia muutoksia, jotta pyörän selkään
uskaltaudutaan muutenkin kuin sunnuntaisin.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Kiitokset apulaiskaupunginjohtajalle. Mielestäni tuo vastaus oli erittäin
paljon toivoa antava, ja varsinkin tuo Sykkeli kuulosti erittäin hyvältä
kokoonpanolta. Kyllä on tosiaan niin, että pyöräilyn edistäminen on
tärkeä tavoite, tietenkin terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen
kannalta, mutta ilmaston kannalta, kaupungin ilmanlaadun kannalta ja
myös meidän kaupunkiliikenteemme sujuvuuden kannalta.

 

Olisin kysynyt tässä, kun erinomaisesti todettiin, että pyöräilyn
painoarvoa on nyt tarkoitus lisätä ja on tulossa myös suunnitteluohjeet,
niin haluaisin kysyä vähän samaa, mitä edellinenkin valtuutettu kysyi
jalankulun ja pyöräilyn niputtamisesta, että mikä periaate meillä tulee
suunnittelussa olemaan? Mihin pyöräilijät tullaan periaatteessa, mihin
kategoriaan laittamaan? Kun tapasin meidän uuden
pyöräilyasiamiehemme, joka erinomaisesti oli alueen asukkaiden
kanssa miettimässä, miten alueella olevaa Munkkiniementietä
uudistetaan. Tuo suunnitelmahan laitettiin pöydälle, koska haluttiin
katsoa, että pyöräily on siellä sujuvaa ja turvallista. Siellä kuulin, että
me opimme 60-luvulla Ruotsista mallia siitä, miten pyöräily järjestetään,

mutta Ruotsi on jo muuttanut oman käytäntönsä. Ymmärsin niin, että
tällainen käytäntö olisi hyvä ottaa Suomeenkin, että emme laita
jalankulkijoita ja pyöräilijöitä sekaisin.

 

Täällä kiinnitettiin huomiota pyöräilijöiden turvallisuuteen, mutta
haluaisin ottaa esille myös sen, että on hyvin vaarallista jalankulkijoille,
että pyöräilijät ovat siellä seassa. Nämä molemmat näkökulmat pitäisi
ottaa huomioon, kun pyöräilyä edistetään. Haluaisin vielä täsmentävän
vastauksen siitä, mikä tulee olemaan tämä linja, kun näitä
suunnitteluohjeita tehdään. Ihan lopuksi haluan todeta, kun olen ottanut
suuresti kunnioittamastani kaupunginhallituksen puheenjohtajasta Risto
Rautavasta mallia, että pyöräilen tässä kaupungissa, niin haluaisin
kyllä antaa kaiken tukeni sille, että pyöräilyä edistetään ja että jokainen
voisi työhön pyörällä mennä, jos niin haluaa tehdä.

 

 

Kiitos, puheenjohtaja.

 

Me olemme varmaan kaikki samaa mieltä siitä, että tämä pyöräilyn
kaksinkertaistaminen on tavoitteena hyvä. Yhtä lailla on selvää, ettei se
tule toteutumaan, ellei siihen pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti
pyritä. Tämä tavoite ei tule toteutumaan, ellei sitä varten tehdä
toteutumissuunnitelmaa. Minä ainakin toivon, että
apulaiskaupunginjohtaja ottaa asiakseen tällaisen
toteutumissuunnitelman laatimisen. Meillä on
kaupunkisuunnitteluvirastossa tällä hetkellä yksi ainoa ihminen
hoitamassa pyöräilyyn liittyviä asioita. On varmaan aika selvää, ettei
tämä riitä.

 

Valtuutettu Sarkomaalle toteaisin, että minä olen ainakin ymmärtänyt,
että tämä Sykkeli-ryhmä ei toimi kauhean hyvin ja se pitäisi uudistaa.
Helsinki on täynnä pyöräilyn kannalta ongelmallisia alueita, ja nämä
ongelma-alueet pitäisi suunnitella kokonaan uudelleen, että niiden
liikenneverkostoa tarkasteltaisiin kokonaisuutena pyöräilyn ehdoilla.
Yhtä lailla tärkeää olisi uudistaa apulaiskaupunginjohtajan mainitsemat
auttamatta vanhentuneet suunnitteluohjeistot. Hyvä, jos siihen ollaan
saamassa muutosta.

 

Kiitos.

 

 

 

Ärade herr ordförande.

 

Ledamot Kousa, tack för en viktig fråga. Den som cyklar i Helsingfors
centrum vet verkligen att man gör det med livet som insats. Det enda
man kan säga om cykelvägarna i Helsingfors centrum är att de är
patetiska och livsfarliga. Vi har de facto inget som helst
helhetstänkande vad gäller cykling i centrum. Det blir svårt för de som
kommer längre ifrån att komma till arbetsplatserna, eftersom det varken
finns parkeringsplatser för cyklarna eller vettiga leder att komma fram.
Stadsplaneringskontoret anser jag nog att snarast bör se till att vi får en
helhetsplan, så att man varje gång när man tar upp en väg och bygger
om parker, varför inte Brunnsparken, ser till behovet av cykelvägar och
på vilket sätt vi kan få till stånd en planering som stöder det här målet.

 

Pyöräily Helsingin keskustassa on täysin hullun hommaa, ja
kaupungintalollekin tuleminen on aivan mahdotonta. Täällä ei saa edes
pyöräänsä parkkiin. Jos sen heittää tuonne sisäpihalle, tulee kiire, kun
pitää juosta ympäri. Siitäkin toivomus, että saataisiin tähän vaikka
eteen sopivasti niin, että kansalaisetkin huomaavat, että
kaupunginvaltuutetut käyttävät pyörää, tuohon eteen pyöräteline, se
auttaisi. Mannerheimintien pyöräilyväylät ovat aikamoisessa paineessa,
jos sinne tulee yhtään lisää pyöräilijöitä. Ne ovat niin kapeita, että niille
ei enää pyöräilijöitä mahdu, joten jotta tähän äärimmäisen tärkeään
päämäärään päästäisiin, pitäisi kyllä katsoa asiaa aivan uudella tavalla,
jotta pyöräily mahdollistuu. Kun pyörällä pääsee nopeammin kuin
autolla, niin siihenhän hyppäävät kaikki.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Kiitos valtuutettu Kousalle erittäin aiheellisesta kysymyksestä. Täällä
on ollut hyvää keskustelua. Nämä ohjelmat, mitä meillä on pyöräilyn
kaksinkertaistamiseen, nämä julistukset, ne tavoitteet eivät kyllä
hyödytä ketään, ellei ruveta pikkuhiljaa tekemään niitä konkreettisia
muutoksia pyöräilyn edistämiseksi. Ensinnäkin ihan sellainen perus-
asennemuutos täytyy tosiaankin tehdä, että ajatellaan niin, että pyöräily
on nimenomaan kulkumuoto eikä mikään harrastus pelkästään.

 

Meillä oli Helsingin Vihreiden pyöräilytyöryhmällä erinomainen

seminaari muutama viikko sitten. Siellä kaikki asiantuntijat
nimenomaan painottivat sitä, että pyörä on ajoneuvo ja pyöräliikennettä
ei pitäisi sekoittaa kävelyyn eikä siitä pitäisi oikeastaan puhua
ollenkaan samassa yhteydessä kuin kevyestä liikenteestä puhutaan. Eli
tämä perus-asennemuutos on nyt pikkuhiljaa lähtenyt onneksi vireille,
mutta paljon on vielä tekemistä. Itse olin juuri Kööpenhaminassa ja
Malmössä kokousmatkalla ja tulin melko lailla kateelliseksi näiden
kaupunkien asukkaille heidän pyöräilymahdollisuuksistaan. Malmössä
esimerkiksi pääsi pyörällä oikeastaan melkein kaikkialle ja pyöräkaistat
olivat todella leveät. Kööpenhaminassa taas oli juurikin erotettu
pyöräilijät ja jalankulkijat siten kuin pitäisi erottaa Helsingissäkin.
Runeberginkadun punaiset pyöräkaistat ovat juuri oikeansuuntaista
suunnittelua, siinä ollaan tehty jo edistysaskelia, mutta se ei kyllä vielä
riitä.

 

Mitä tulee näihin ohjelmiin ja sopimusten allekirjoittamisiin, sanoisin
tähän, että paperit on jo kunnossa eli julistuksia ja ohjelmia riittää, nyt
tarvitaan toimeenpanoa.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

On erittäin tärkeää, kun puhumme pyöräilyn edistämisestä, että
pyöräily otetaan todella osaksi koko kaupunkisuunnittelua, kaupungin
liikennesuunnittelua. Se ei suinkaan voi olla vain yhden pyöräilyä
hoitavan virkamiehen tehtävä, jolla on ihan riittävästi tehtäviä sovittaa
pyöräilyn ja jalankulun keskinäisiä ristiriitoja. Tällä hetkellähän on
tilanne se, että pyöräilystä valtaosa tapahtuu sellaisilla väylillä, joissa
ristiriidat ovat erittäin suuria. Yhdistetyllä pyörä- ja jalankulunväylillähän
nopeuserot ovat suurempia kuin millään muilla ajoväylillä tässä
kaupungissa. Tässä mielessä on selvää, että varsinkin heikosti liikkuvat
ja vajaakykyisinä liikkuvat näkövammaiset, kuulovammaiset ovat
kokeneet erittäin suuria ristiriitoja tällä alueella. Siksi varmasti, jos me
haluamme todella pyöräilyä edistää, pyöräteiden ja pyöräväylien
varmistaminen niin, että ne tukevat pyöräilijöiden omaa turvallisuutta
koko liikenneturvallisuuden ohella, myös samalla kevyen liikenteen
turvallisuutta, on aika haastava tehtävä.

 

Kaupungin pyöräilystä vastaavalle virkamiehelle riittäisi ihan tarpeeksi
tehtävää jo siinä, että saisi pyöräilijät noudattamaan lakia, käyttämään

kypärää, valoja ja ottamaan huomioon jalankulkijat ja rollaattoria ym.
käyttävät. Siinä olisi ihan tarpeeksi puuhaa. Tässä mielessä se vakavin
asennemuutos, joka asiassa vaaditaan, on se, että pyöräily todella
suunnitellaan osana liikennettä, ajoneuvoliikennettä ja otetaan
huomioon kaikissa niissä ratkaisuissa, joita liikenteen parissa tehdään.

 

 

Kiitos, puheenjohtaja.

 

Kuten tässä muissakin puheenvuoroissa on viitattu, niin tämä
turvallisuus, joka koskee myös kävelijöitä, tulee ottaa huomioon. Silloin
lisäkaista pyöräilijöille on otettava ajoteistä eikä jalkakäytävistä tai
kuten valtuutettu Kousa toi esiin, kulkureittejä tulee alun perinkin
rakentaa siten, että pyöräilijöillä on omat kaistat. Eli lähtökohtana tulee
olla se, että liikennekulttuuria on kehitettävä heikompien ehdoilla ja niin
kuin valtuutettu Sarkomaa mm. viittasi, peräänkuulutetaan
jalankulkijoillekin turvallisia olosuhteita, niin kuin Saarniokin tuossa
äsken. Tämä tarkoittaa sitä, että kävelijöitä on suojeltava siltä, että
jalkakäytävät muuttuisivat kaksinkertaistamisohjelman myötä villiksi
länneksi. Eli kevyttä liikennettä tulee kehittää paitsi pyöräilijöiden myös
kävelijöiden turvallisuutta silmällä pitäen.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Minä olen pyöräillyt Helsingin kaduilla melkein koko ikäni. Pidän
Helsinkiä aika hyvänä pyöräilykaupunkina. Minusta täällä on helppo
pyöräillä ja on tullut monia erittäin hyviä yhteyksiä, tosin ne pitää tietää,
koska niitä ei ole kunnolla viitoitettu, tai jos onkin, joku aina käy
kääntämässä ne viitat toisinpäin.

 

Mutta meillähän on ollut pitkään pyöräilystä vastaava virkamies Antero
Naskila, joka teki kunnioitettavan elämäntyön, siirtyi aivan liian varhain
eläkkeelle. Uusi virkamies on ottanut hiukan toisen linjan. Antero
Naskila halusi tuoda pyöräteitä vähän joka paikkaan, uusi virkamies
haluaa edistää pyöräilyä myös ajoradoilla. Minä kyllä olen tällä
jälkimmäisellä kannalla aika voimakkaasti. Tulin juuri Lontoosta, jossa
pyöräily on lisääntynyt aivan räjähdysmäisesti. Siellä pyöräilijät ajavat

siinä hyvin kaoottisessa liikenteessä autoliikenteen keskellä, he ajavat
erittäin lujaa, suorastaan pelottavan lujaa, mutta se on helppoa, koska
autoliikenne kulkee aika verkkaista tahtia. Sen takia pyöräilijät ajavat
vähintään yhtä nopeasti kuin ne autot, se on selvästi nopein tapa
liikkua Lontoossa.

 

Samalla tavalla kuin on mopoja ja moottoripyöriäkin, niin polkupyöriäkin
on kovin erilaisia. Nyt se tapa, että pyöräilijät pannaan joka ikisessä
paikassa samaan paikkaan jalankulkijoitten kanssa, sopii joillekin
pyöräilijöille, niille, jotka ajavat lyhyitä matkoja ja hitaasti. Se sopii
erittäin huonosti niille pyöräilijöille, jotka ajavat pitkiä matkoja ja
nopeasti. Jotta molemmat olisivat mahdollisia, Helsingin kaupungin
pitäisi ehdottaa sellaista muutosta, että olisi mahdollista tehdä niin
sanottuja vapaaehtoisia pyöräteitä, joita saa käyttää mutta ei ole pakko
käyttää

 

 

Puheenjohtaja, valtuutetut.

 

Todellakin tässä näkyy, että matkailu avartaa monien meidän
mieliämme. Näin on, kaikki täällä puhujat ovat jo viitanneet siihen,
kuinka useissa kaupungeissa on siirretty ikään kuin pyöräilyn toiseen
vaiheeseen, jossa selvästi kiinnostus on kasvanut. Tämän kaltaisissa
imperiaalisissa kaupungeissa kuin Pariisi ei aikaisemmin tällainen
pikkuliikenne ole ollut niin suuren huomion kohteena. Helsinki tästä
syystä kiinnostavasti voi tarjota mahdollisuuden pienuutensa johdosta
avata uusia keinoja nyt nostaa pyöräilyn merkitystä. Yhdyn tässä
valtuutettu Soininvaaraan siinä, että meidän pitäisi jollakin tavalla avata
tämä paketti, kevyt liikenne, ja nähdä, että pyöräily todellakin on
vakavasti otettava liikennemuoto, joka tarvitsee omaa
kokonaisnäkemystä kaupunkisuunnitteluun.

 

Muutamia kipukohtiahan Helsingissä on. Esimerkiksi pitkään itse olen
miettinyt Hakaniementorin aluetta, joka on erittäin omalaatuisesti
suunniteltu, siellä on hyvin vaikea sukkuloida pyörällä. Samoin toinen
kuvio, mihin oikeastaan haluaisin, että apulaiskaupunginjohtaja
vastaisi, mikä on vuokrapyörien tuleva kohtalo. Mehän muistamme,
kulttuuripääkaupunki-vuonna saimme nämä iloiset, vihreät pyörät
kaduillemme, joiden kohtalo sittemmin ei ole ollut kovin ylentävä. Miten
tätä voidaan kehittää? Mielestäni Ranskan kaupungeissa on
erinomainen järjestelmä, jossa käyttäjä sitoutuu vastuuseen, myös
taloudellisesti.

 

 

Helsingissä mielestäni suurin ongelma on juuri tämä, että meillä on
vaikeuksia tuottaa luontevaa kohtaamista jalankulkijoiden ja
pyöräilijöiden parissa. Useat pyöräilijätkin syyllistyvät nopeaan
ajamiseen vääränlaisilla maastopyörillä kaupunkitilassa, joka on
tavattoman problemaattista ja puuttuu esimerkiksi jostakin Hollannin
kaltaisesta maasta. Ehkä nyt, jos design-kaupunki lähestyy, voidaan
design-pyöräjärjestelmiä kehittää osaksi kaupunkisuunnittelua.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Rakennuslautakunnan osalta haluan todeta pyöräilyä edistävänä
toimenpiteenä tarvittavien polkupyörien säilytyspaikkojen
edellyttämisen rakennusluvan hakemisen yhteydessä. Minusta se on
tärkeää, että pyörillä on myös hyvät säilyttämispaikat, ja lautakunta on
viime vuosina kiinnittänyt tähän erityistä huomiota.

 

Kysyjä toteaa, että pyöräilyn edistäminen on tutkimusten mukaan
verrattain edullista ja investoinnit palaavat talouteen nopeasti. Itse
hieman epäilen tällaista tutkimusta, kun pyörätiet näyttävät
päiväsaikaan kuitenkin olevan varsin vähällä käytöllä ja myös melko
pitkän osan vuodesta.

 

Lopuksi kysyn itseä sivistääkseni apulaiskaupunginjohtajalta, miten
kyselyssä mainittu pyöräilyn prosentuaalinen liikenneosuus lasketaan?
Onko se henkilökilometrejä vai mitä?

 

 

Hyvä puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Minäkin olen matkustanut, viime vuonna asuin Hollannissa Haagissa,
jossa todellakin pyöräillään valtavasti. Itsekin siellä pyöräilin lähes
päivittäin ja onnistuin saamaan pyörän sieltä tuotua tänne Suomeenkin.
Nyt valitettavasti pyörä on Paloheinän hienoissa pyöräilymaastoissa
ollut kyllä vähemmällä käytöllä, autolla keskustaan pääsee ja bussilla
paljon paremmin.

 

Kyllä minä näen sen, että jos vertaan suuria pyöräilymaita, on
lähtökohtainen ajattelutavan ero siinä, miten pyöräilyyn suhtaudutaan.

Valtuutettu Sumuvuori mainitsi, että pyöräily pitäisi nähdä
kulkumuotona ja pyörä ajoneuvona. Olen ihan samaa mieltä. Tuntuu
välillä, että meille pyöräily on joku kummallinen, hieno harrastus, jota
pitää harrastaa hienoilla pyörillä, hienoilla pyöräilyvaatteilla, pitää olla
housut, takki, käsineet, kengät, pitää olla pyöräilyreppu, kypärä pitää
olla ehdottomasti. Kun mennään Hollantiin, kypäriä ei näe oikeastaan
kenelläkään paitsi niillä, jotka menevät tuhatta ja sataa siellä.
Pikkulapsia kuljetetaan erilaisissa laatikoissa pyörien edessä ilman
kypäriä, pyöräilyyn on varattu valtavasti paikoitustilaa. Eli tavallaan se
on tullut osaksi elämäntapaa, ja meillä se on vielä välineharrastus,
meillä pitää olla kaikki releet, ennen kuin voi pyöräillä.

 

Yksi asia, mikä ehkä Hollannissa on ainakin Haagin osalta ja monessa
muussakin paikassa todettu ja osattu tuoda pyöräilijöille avuksi, on ne
pyöräreitit ja pyörätiet. Minun mielestäni se olisi ehdoton täällä
Helsingissäkin meillä saada todellakin parannettua niitä reittejä, on
paikoitellen, mutta sitten taas tullaan sellaiseen tyhjään kohtaan, että
jaha, tässä loppui pyörätie, minne nyt siirrytään. Eli pitempiä reittejä,
jotka oikeasti vievät sieltä pisteestä a sinne pisteeseen b. Ja toki
jalkakäytävät ja jalankulkijoiden tilanne voi olla huolestuttava
tulevaisuudessa, jos siellä mennään tuhatta ja sataa fillareilla, mutta on
oleellista, että emme me voi ajatella vain koko ajan riskejä, joita meillä
on. Meidän pitää miettiä pragmaattisesti, miten päästään oikeasti
pyöräilyn edistämisessä eteenpäin.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Helsingissä on todellakin vielä useita Hämeentien kaltaisia reittejä,
joilla pyöräilylle ei ole järjestetty turvallisia mahdollisuuksia.
Toivottavasti tuossa, kun muutaman viikon kuluttua käsittelemme
kaupungin budjettia, löytyy myös riittävän paljon lisää rahaa toteuttaa
niitä muutoksia, mm. rakenteellisia muutoksia, joita tarvitaan.

 

Valtuutettu Kousa on oikeassa, kun hän esitti, että pyöräily tulee
eriyttää sekä autoilusta että jalankulkuväylistä nykyistä selvemmin.
Täällä on myös aiheellisesti painotettu työpaikkapyöräilyä. Sitä
kaupunki voi myös oman henkilöstönsä osalta monin tavoin
edesauttaa. Itse haluan nostaa tähän esille em. seikkoja lainkaan
väheksymättä ne mahdollisuudet, jotka Helsingissä ja lähemminkin
pääkaupunkiseudulla on rantojen ja rantareittien kehittämiseen myös
pyöräilyn kannalta entistä helpommin ja miellyttävämmin ja

kätevämmin käytettäviksi. Toivoisin, että Helsinki olisi aktiivinen siinä,
että luodaan yhtenäinen, kunnolla merkitty ja ilman katkoksia toimiva
komea rantareitti Lounais-Sipoosta Helsingin rantojen kautta
Espooseen.

 

Kiitoksia.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Minäkin olen matkustanut, mutta ei siitä sen enempää. Itse olen koko
elämäni Helsingissä pyöräillyt, ja tänä päivänä olen valtuutettu Kolben
näitä kauhupyöräilijöitä, jotka pyöräilevät maastopyörällä ja lujaa. Mutta
sen verran nautin pyöräilystä, vähän sellaisesta city-seikkailusta, kun
mennään välillä autojen keskellä, mutta todella olen joutunut kyllä
hankkimaan kypärän, en pelkästään tämän vuoksi vaan myös sen
vuoksi, että eräs huolehtivainen poliisi kerran pysäytti ja kysyi, että
”eikö edustajan pitäisi näyttää esimerkkiä ja käyttää kypärää?” Nykyisin
siis poliisin ohjeita aina noudattavana olen hankkinut kypärän.

 

Muutamia konkreettisia seikkoja: Erittäin iloinen olin siitä, että
apulaiskaupunginjohtaja kertoi, että on tulossa turvallisia parkkeja
metroasemien ja juna-asemien yhteyteen, joista fillarit eivät lähde
itsekseen ajelemaan, vaan ne uskaltaa ajaa metro- tai juna-asemalle,
lähteä duuniin ja takaisin tullessakin voi luottaa siihen, että pyörä on
tallessa. Toinen, jota kysyisin nyt, on se, että aloitteeni ja myös
valtuutettu Malisen aloitteen pohjalta on päätetty, että hankitaan
pumppuasemia, joita mm. Tukholmassa on, niin mikä se aikataulu
niiden osalta?

 

Sitten konkreettinen yksi asia, joka ainakin minua häiritsee hyvin paljon
fillaroitsijana on se, että valonapit liikennevaloissa ovat monesti siellä
kävelijöiden puolella. Sitten pitää lähteä fillarin kanssa tsombailemaan
edestakaisin, että saa vaihdettua valot. Se pitäisi tsekata, että ne ovat
kunnossa.

 

Sitten tässä kysymyksessä puututtiin Hämeentiehen, joka todella pitää
saada nyt kuntoon, se on vaarallisin paikka ja sitä käytetään erittäin
paljon. Toinen hankala paikka on Kauppatori, pitäisi miettiä uudestaan
se pyöräilyjuttu, ettei tarvitse kiertää sieltä Enson talon kautta vaan
voisi suoraan tulla Espan reunaa pitkin.

 

 

Puheenjohtaja, valtuustotoverit.

 

Täällä on puoluekannoista riippumatta käytetty ilahduttavan
kannattavia puheenvuoroja, jotka liittyvät pyöräilyn edistämiseen
kaupungissamme. Toki kannattaa muistaa siinä, että puheesta tekoihin
matkaa aina välillä tulee. Nyt en kyllä kuule omaa ääntäni, hei pojat.

 

(Puheenjohtajan välihuomautus.)

 

Ja täällä ovat kaikki muistelleet näitä keskieurooppalaisia
kokemuksiaan, ja minäkin olen jotakin nähnyt ja olen todella havainnut,
että kulttuuri liikennevälineiden välillä on ihan toista muualla. Kyllä me
ollaan vielä siinä autoilukeskeisyydessä asenteiden tasolla kovin paljon
jäljessä. Mutta pyöräileminen ja jalankulku on vaarallisempaa
Helsingissä kuin monissa Euroopan metropoleissa, mikä on aika outoa,
kun meillä kuitenkin autoja on paljon vähemmän kuin jossain Berliinissä
tai Brysselissä. Ylipäänsä kunnioittavampi suhde kevyeen
liikenteeseen on selvästi autoilijoiden keskuudessa, ja se jaksaa
ällistyttää aina. Jo Tallinnassa tilanne on toinen, että kadulle kun astuu,
siellä auto pysähtyykin aivan yllättäen, toisin kuin meillä. En tiedä, mitä
tälle voisi tehdä, kaupunki ei pysty kauheasti asennekasvattamaan,
mutta ehkä pitemmällä tähtäimellä tiettyjen valintojen painottamisesta
tämäkin puoli paranee.

 

Hämeentie on se oleellinen sumppu tällä hetkellä, minun mielestäni,
näistä keskustan sisääntuloväylistä. Olen koko valtuustoaikani yrittänyt
keskustella asiasta liikennesuunnittelupuolella, ja mielestäni siellä on
tässä asiassa aika huonot vastaperustelut. Se on erittäin leveä se
jalkakäytävä, ainoastaan bussipysäkkien kohdat tuottavat tiettyjä
ongelmia. Minulla on toimisto nimittäin Kurvissa ja katson, niin päivittäin
pyöräilijät ajavat siinä ja yhtään en moiti. Siis perheellisenä ihmisenä
itsekin varon kyllä Hämeentien liikenteen keskelle polkupyörällä
menemistä, se on kyllä ihan kamikaze-puuhaa. Minun mielestäni se on
helposti hoidettavissa melko vähäisin kustannuksin, se vain vaatii
vähän suunnittelua pysäkkien kohdalla, että talutetaanko pyörät sen
kohdalla. Pääsääntöisesti koko matkalla sinne mahtuu pyörätiet.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

 

Pyöräteitä kannattaa todella rakentaa ja erottaa jalankulkijat ja
pyöräilijät toisistaan, kuten jo moni valtuutettu on sanonut, sillä meidän
kaupungissamme on kymmeniä kamikaze-pyöräilijöitä, ehkä täälläkin
muutama sellainen on tunnustanut, jotka suhahtelevat päin punaisia
valoja, ajavat jalkakäytävillä, puikkelehtivat ihmisten kesken. Poliisi
raportoi lukuisia pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välisiä kolareita.
Hyvää pyöräilykulttuuria tulisi siis vaalia.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Apulaiskaupunginjohtajan vastaus oli, haluan kiittää sitä, että siinä oli
nöyrä asenne siihen, että Helsingillä on erittäin paljon vielä tehtävää
pyöräilykulttuuriasioissa ja käytännön ratkaisuissa. Pyöräteitä halutaan
lisää, sehän on ollut ihan selvä täällä lukuisissa keskusteluissa jo
ennen sitä, ja nyt ihan viimeisen vuoden aikana on selvästi enemmän
tullut huoli tästä, miten jalankulkijat ja pyöräilijät mahtuvat ja kun eivät
mahdu monessakaan paikassa samalle tielle niin, että ne väylät on
erotettava. Haluaisin, että kaupunki myös sekä ohjeistuksessa mutta
myös muuten ihan vapaaehtoistietä haastaisi kaikkia muita toimijoita
siihen, taloyhtiöitä ja erilaisia yhteisöjä, huomioimaan pyöräilyn niin,
että se ei riitä pelkästään, että on väylät vaan kuten täälläkin on monta
kertaa jo todettu, pyörien säilytyspaikat ja kaikki muu mahdollinen
sellainen, mikä liittyy pyöräilyyn niin, että se oikeasti on mahdollista
käyttää pyörää liikuttaessa paikasta toiseen.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Minä kuulun näihin uuspyöräilijä-innostuneisiin, eli kesällä pitkästä
aikaa hankin pyörän ja sen jälkeen se on tainnut olla kahtena päivänä
kotona. Tietysti sieltä pyörän selästä havainnoi kaupunkia toisella
tavalla, ja yhdyn ehdottomasti koko siihen joukkoon, joka moittii
Hämeentietä. Täytyy tunnustaa, että jos eksyn pyörällä Hämeentielle
niin ajan jalkakäytävällä, en uskalla mennä autojen sekaan.

 

Se, mikä on myös yllättänyt, on se, kuinka vähän tilaa on pyörille.
Monissa julkisissa rakennuksissa tai kauppakeskusten edessä on
todella vähän pyörätelineitä. Sen sijaan kyllä on huolehdittu siitä, että
autopaikkanormit täyttyvät. Sama koskee asuintaloja, joihin

ehdottomasti pitäisi saada sellaiset pyörätilat, että sinne mahtuu edes
taloyhtiön käytössä olevat pyörät, vaikka siellä ei olisi niitä sinne
unohtuneitakaan.

 

Valtuutettu Arhinmäki jo näitä pumppupisteitä kyseli, niistähän
valtuutettu Emma Karin kanssa olen tehnyt aloitteenkin. Innolla odotan,
että se saa myönteisen vastaanoton, että saadaan pisteitä. Tietysti
pyörille on enemmän tilaa, jos kaupungissa on vähän vähemmän
autoja. Yhden auton tilallehan mahtuu aika monta pyörää, että aina kun
joku autoilija siirtyy pyöräilijäksi, on enemmän tilaa muullekin kevyelle
liikenteelle. Kyllä minä kannustan kaikkia pyöräilemään. Pyöräily on
varmasti kannattavaa, jos ruvetaan laskemaan
bruttokansanhyvinvointia, jota se tuottaa.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Keskustelussa on tullut esiin jo melkein kaikki muut pyöräilyä edistävät
näkökohdat paitsi kunnossapito. Sitä ei ole vielä huomioitu.
Liikennesuunnittelussa me voimme ottaa mallia Euroopasta, mutta
kunnossapidossa meillä pitää käyttää omia keinoja, koska olosuhteet
ovat omaperäiset. Kunnossapidon ohjeistustakin pitää muuttaa sillä
tavalla, että pyöräliikenne otetaan paremmin huomioon.
Valtuustoryhmien budjettineuvotteluissa tehtiin kirjaus pyöräilyn
edistämisestä. Minä ymmärsin sen sillä tavalla, että meidän ainoa
pyöräliikenteen suunnittelijamme tulee saamaan ensi vuonna jonkun
verran apuja tähän työhönsä.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Täällä on saatu hyvä vastaus apulaiskaupunginjohtajalta pyöräilyn
edistämisen osalta. Itsekin olen kaupunkisuunnittelulautakunnassa
huomannut, että kyllä kaupunki ottaa vakavasti nämä haasteet, mitä
pyöräilyn järjestämisessä on ja pyöräilyä pyritään eri tavoin
edistämään. Se, mitä itse haluaisin tässä erityisesti painottaa, on se,
että kyllä suurimmaksi osaksi varmaan on täällä ydinkeskustan
alueella, se johtuu varmaan osin siitä, että täällä on vanhat

kaupunkirakenteet ja ahtautta ja ilmeisesti joka paikkaan ei pyörätietä
voida rakentaa. Toisaalta täällä käytetään esimerkiksi mukulakiviä aika
paljon kevyen liikenteen päällysteenä. Itse, vaikka se on tavallaan ehkä
historiallista ja antaa kivaa kaupunkikuvaa, koen, että pyöräilyn osalta
se ei ole kauhean toimiva ratkaisu etenkin, kun nämä mukulakivet ovat
välillä ilman tarvittavia väliaineita.

 

Täällä sanottiin jossain puheenvuorossa, että pitäisi saada komea
pyöräilyn rantareitti idästä länteen. Tätä ajatusta kyllä kannatan hyvin
lämpimästi. Meillähän on haasteita tuossa, kun lähdetään itäsuuntaan
menemään, Sörnäisten rantatie on keväällä erittäin pitkään katupölyn
vallassa. Kyllä minä väittäisin, että työmatkapyöräily vähenee ja siirtyy
sen aloittaminen keväälle, koska ei pystytä katuja kunnolla
puhdistamaan ja joudutaan liikenteen seassa suunnilleen
pyöräilemään. Olisi tärkeää nyt saada sinne itäsuuntaan ja
Kruunuvuorenrannan siltaratkaisujen myötä parempia pyöräteitä ja
myös rantoja myöten pyöräteitä enemmän. Myös
Kaisaniemenpuistossa on haasteita työmatka-aikoina, siellä pitäisi
saada jalankulkijat ja pyöräilijät nykyistä paremmin eroteltua.

 

Kiitos.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä valtuusto.

 

Olen varsinaisen kysyjän, valtuutettu Kousan kanssa samaa mieltä,
että pyöräily on todella nähtävä omana liikennemuotonaan ja se on
varmaan se ydinkysymys, joka näissä uusissa suunnitteluohjeissa
tullaan käsittelemään. Tosiaan tuo kevyen liikenteen käsite ei enää ole
tätä päivää tässä kaupungissa ja pyöräily ja jalankulku on nähtävä
erillisinä muotoina, jotka tietenkin joissakin tilanteissa sopivat myös
yhteen.

 

Muutamiin kysymyksiin täällä vastauksia ja kommentteja. Valtuutettu
Björnberg-Enckell kysyi Mannerheimintietä tai kiinnitti siihen erityisesti
huomiota. Nyt on suunnittelussa Mannerheimintien itäpuolinen
pyöräilyreitti Ruotsalaiselta teatterilta Postin suuntaan, ja toivottavasti
se tulee aikanaan parantamaan sitä tällä hetkellä läntisen puolen aika
sekavaa tilannetta.

 

Valtuutettu Sumuvuori sanoi hyvänä esimerkkinä Runeberginkadulle
tehdyn uudistuksen. Se valitettavasti loppuu tiettyyn kohtaan eikä jatku

pohjoiseen päin. Se on toisaalta myös esimerkki siitä, että me
pääsemme vain aste kerrallaan ja on syytä nopeasti jatkaa tuota
Runeberginkadun hyvää esimerkkiä seuraaville alueille, jotka eivät
samaan suunnittelualueeseen kuuluneet. Mutta hyvä niin, että ainakin
osa on kunnossa.

Valtuutettu Kolbelle tuosta vuokrapyörien tilanteesta, siihen
vastasinkin, eli järjestelmä, jota nyt kilpailutetaan ja viikon päästä tulee
vastaukset, perustuu matkakortin käyttöön, jossa voidaan identifioida
käyttäjä ja sitä kautta lähteä perimään kadonneita pyöriä, jos sellaista
tapahtuu.

 

Valtuutettu Koskisen osalta, ensinnäkin on toisillekin hyvä haaste se,
että toivottavasti lautakuntatyössä laajemminkin tehdään pyöräilyn
edistämiseksi töitä. Kysymykseen pyöräilyn prosenttiosuudesta, niin
kyse on matkoista, eli tuo 6,7 on tehdyistä matkoista. Veikkaisin, että
kilometrien suhteen tuo osuus tulee jossain määrin ainakin
ajoneuvoliikenteeseen verrattuna pienenemään, mutta toisaalta taas
kävelyliikenteeseen tai kävelyyn varmaan kasvaa.

Reittien parantaminen, kuten valtuutettu Suomalainen totesi, on
keskeinen kysymys. Pumppuasemista Arhinmäelle: Lehdistössäkin on
ollut tuosta ensimmäisestä kokeiluasemasta tietoa. Se ei ole
toimimaton ilkivallan takia vaan laite ei tällä hetkellä vielä ole saanut
kaikkia osiaan. Siinä käydään testaamassa niitä toimenpiteitä tai
tilannetta, miten tuo pumppuasema toimii. Näkisin jatkossa, että olisi
luonnollista, että pumppuasemia on esimerkiksi näiden
vuokrapyörätelineiden läheisyydessä.

 

Hämeentie oli kysymyksessäkin mainittu toinen ongelma. Siihen
suunnittelijoiden vastaus on se, että tulisi tarkastella laajemminkin
liikennejärjestelmää, koko tuon alueen liikennejärjestelmää. Asia oli
noin vuosi sitten kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsittelyssä, ja ei
siellä vielä silloin ainakaan löydetty hyvää pyöräilijöitä tyydyttävää
ratkaisua asiaan.

 

Lopuksi valtuutettu Hellströmin toteamukseen pyörätelineiden
puutteesta, niin tässä asiassa, ehkä muissakin näkökulmissa on tilanne
se, että pyörätelinevarauksia ja riittäviä tiloja saadaan kaavojen
uudistuessa, eli tänä päivänä hyväksyttävät kaavat sisältävät näitä
varauksia ja rakennusluvissa ne tullaan edellyttämään varsin
tyydyttävässä määrin, mutta luonnollisesti vanhojen rakennuslupien ja
vanhojen kaavojen osalta nämä varaukset puuttuvat. Siinä mielessä
toivottavasti vähitellen saamme asioita kuntoon, mutta kaiken kaikkiaan

kiitos tästä keskustelusta, joka toivottavasti siivittää pyöräilyä
eteenpäin. Hyvät omat esimerkit sitä tekevät erityisesti.

 

 

 

 

Puheenjohtaja.

 

Esitän kaupunginmuseon johtokunnan jäseneksi Pauliina Kronlöfin
tilalle Mirja Halonen.

 

 

 

Arvoisa puheenjohtaja.

 

Esitän kaupunginmuseon johtokunnan jäseneksi Veli-Heikki Klemettiä
ja yleisten töiden lautakunnan varajäseneksi Kaija Ståhlbergia.

 

 

 

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Esittelen lyhyesti Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman
vuosille 2009–2012, eli mistä tässä on lähtökohtaisesti kysymys. Eli
taustasta:

 

Suunnitelman taustana on siis uudistettu lastensuojelulaki, joka
edellyttää, että kunnat laativat lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelman. Laki myös määrittää suunnitelman sisällön.
Laki edellyttää, että suunnitelma tehdään valtuustokausittain ja se pitää
hyväksyä valtuustossa, siis täällä tänään. Se tulee ottaa huomioon
kunnan taloussuunnitelmassa, ja näin kaupunginhallituksen
esityksessä valtuustolle ensi vuoden talousarvioksi näin on tehty.
Valmistelussa on otettu huomioon myös muut valtakunnalliset
kehittämislinjaukset, mm. KASTE-ohjelma.

 

Suunnitelmaa on valmisteltu laajassa yhteistyössä: siellä on ollut
sosiaalivirasto, terveyskeskus, opetusvirasto, nuorisoasiainkeskus,
kulttuurikeskus, liikuntavirasto, kaupungin kirjasto ja tietokeskus sekä
kaupungin organisaation ulkopuolelta HYKS eli HUSin HYKS-alue.
Ohjaus- ja valmistelutyöryhmät ovat kokoontuneet säännöllisesti
keväästä 2008 alkaen, ja on pidetty kolme laajaa työverstasta:
lastensuojelun oma työverstas sekä kaksi lautakuntien iltakoulua.
Valmistelussa on kuultu laajasti eri keinoin myös lapsia, nuoria ja
heidän vanhempiaan sekä lasten ja nuorten parissa työskenteleviä
työntekijöitä.

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman sisältö on sellainen, että
siellä on tavoitteita kärkihankkeet, lasten ja nuorten
hyvinvointiselonteko, lasten ja nuorten palvelujen kuvaukset, lapsi- ja
perhekohtaisen lastensuojelun osio, lasten ja nuorten palvelujen
voimavarat ja lopuksi johtamis- ja arviointimalli.
Hyvinvointisuunnitelman viitekehys on sellainen, että lähtökohtana
tietenkin toimintaympäristöanalyysi, lasten ja nuorten hyvinvointi,
perheiden hyvinvointi, palveluiden toimivuus ja kehittämistarpeet.
Varsinainen palveluiden pilari on tuossa seinällä näkyvä, eli
lähtökohtana peruspalvelut, edistää lasten kasvua ja kehitystä. Siinä on
listattu eräitä esimerkkejä tästä. Ehkäisevät palvelut ja varhainen tuki
seuraavana, eli tukee lasten kasvua, ja siitä esimerkkejä ja sitten pilarin
huippuna korjaavat palvelut eli lasten kasvua korjaavaa, esimerkkejä

lastensuojelutarpeen selvitys, lastensuojelun avohuolto, sijaishuolto ja
jälkihuolto, psykiatriset palvelut, päihdehoito.

 

Suunnitelman päämääränä on lisätä helsinkiläisten lasten ja nuorten
hyvinvointia sekä vahvistaa vanhemmuutta, siirtää lasten ja nuorten
palvelujärjestelmässä painopistettä varhaiseen tukeen ja
ennaltaehkäisyyn, viedä tukea sinne, missä lapset ja nuoret päivittäin
ovat, haastaa eri toimijat uusien sektorirajat ylittävien
yhteispalvelumuotojen kehittämiseen ja vähentää lasten ja nuorten
kodin ulkopuolella tapahtuvia sijoituksia. Suunnitelman tavoitteena,
keskeisenä tietenkin hyvinvointitavoitteet, lasten ja nuorten terveen ja
turvallisen kasvun mahdollisuudet parantuvat, vanhemmuus ja
vanhempien osallisuus vahvistuvat, lasten ja nuorten osallisuus ja
yhteisöllisyys vahvistuvat, lapsille ja nuorille koulutus- ja
työllistämispolku. Eli hyvinvointitavoitteet ovat keskeisimmät tavoitteet
koko tavoiteasettelussa, eli muutokset, joita odotamme tapahtuvan
lasten ja nuorten hyvinvoinnissa suunnitelman myötä.

 

Struktuuri on sellainen, että kullakin hyvinvointitavoitteella on yksi tai
kaksi menestystekijää ja jokaisella niistä yksi ja kaksi konkreettista
kärkihanketta, jotka sieltä varsinaisesta hyvinvointisuunnitelmasta
löytyvät. Kärkihankkeet ovat toimintaympäristöanalyysista nousseiden
tarpeiden ja hallintokuntien yhteisen keskustelun pohjalta priorisoituja
toimenpiteitä, kärkihankkeet fokusoituvat hallintokuntien väliseen
yhteistyöhön. Kärkihankkeet ovat strategisesti linjattuja, suuntaa
antavia toimenpide-ehdotuksia. Tarkempi hankesuunnittelu tehdään
yhdessä moniammatillisen henkilöstön kanssa, mikä turvaa henkilöstön
vaikuttamismahdollisuudet ja varmistaa kärkihankkeisiin sitoutumisen.
Laaja toimijajoukko turvaa, että kärkihankkeet jakautuvat usean
hallintokunnan vastuulle, ja osa kärkihankkeista on jo
hankesuunnittelussa, esimerkiksi siis KASTE-hankkeet, joissa myös
toimijat ja rahoitus ovat tiedossa.

 

Tämän lisäksi, siis keskeisten hyvinvointitavoitteiden lisäksi, on
henkilöstö-, prosessi- ja resurssitavoitteita, jotka ovat tavoitteita, jotka
siis tukevat hyvinvointitavoitteiden saavuttamista. Esimerkiksi hyvä
yhteistyö ja johtaminen on edellytys suunnitelman onnistumiselle. Ne
ovat tavoitteita, joita hallintokunnat toteuttavat sekä
hyvinvointisuunnitelman osalta että muussa toiminnassaan.

 

Mitä sitten johtamis- ja arviointirakenteesta? Keskeistä tietenkin on se
seuranta- ja arviointitieto ja sen tuottaminen, mikä poliittisille päättäjille
tulee, lautakunnille ja myös valtuustolle. Seinällä näette tämän
arviointirakenteen mallin, eli siellä on virastopäälliköistä koostuva lasu-

johtoryhmä ja tavoitekohtaisia ohjausryhmiä, jotka kukin omaa
tavoitteiden kärkihankkeiden toteutumista seuraavat ja arvioivat.
Hallintokuntien edustajista koottu arviointiryhmä ja sitten laaja joukko
lasu-seminaaria, jotka kokoavat toimijajoukon tietyin väliajoin
tarkastelemaan yhdessä saavutettuja tuloksia.

 

Eli virastopäälliköistä koostuu johtoryhmä, kullekin tavoitteelle
asetetaan ohjausryhmä, siis 4 kappaletta, ja ohjausryhmien
puheenjohtajat muodostavat kollegion, joka seuraa ja varmistaa
hyvinvointisuunnitelman kokonaisuuden etenemistä sovitun linjan
mukaisesti. Arviointiryhmä tukee hyvinvointisuunnitelman seuranta- ja
arviointitiedon tuottamista.

 

Arvoisat valtuutetut.

Tämän lisäksi on syytä huomioida se esityslistalla oleva toteamus tai
ne asiat, mitä kaupunginhallituksen tarkoituksena on tämän valtuuston
päätöksen täytäntöönpanon yhteydessä toteuttaa, ja ne löytyvät sieltä
esittelytekstistä. Tässä lyhyt arviointi lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelmasta vuosille 2009–2012.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Tänään käsittelemme ensimmäistä Helsingin lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelmaa. Sen seurannaisvaikutukset näkyvät
vuosikymmeniä eteenpäin ja useammassakin sukupolvessa.
Uudistetun lastensuojelulain tavoitteena on siirtää lastensuojelun työtä
ennaltaehkäisyyn, varhaiseen tukeen ja avohuoltoon.
Hyvinvointisuunnitelman päämääränä on vähentää lastensuojelun
tarvetta ja pienentää kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten osuutta
ikäryhmästä. Tämä on kannatettava päämäärä ja onnistumisen mittari.
Laitos ei voi olla lapselle paras paikka kasvaa. Kotihoito vapauttaa
sosiaalihuollon resursseja yhä enemmän varhaiseen tukeen.

 

Hyvinvointisuunnitelman tavoitteet, eli lasten ja nuorten terveen ja
turvallisen kasvun mahdollisuuksien parantaminen, vanhemmuuden
vahvistaminen, lasten ja nuorten osallisuuden ja yhteisöllisyyden
vahvistaminen sekä koulutus- ja työllistymispolun turvaaminen on
perustellusti valittu tällaisiksi ennaltaehkäiseviksi toimiksi.

 

Kokoomuksen valtuustoryhmän mielestä erityisen hyvää

suunnitelmassa on se, että se on valmisteltu monipuolisesti eri
hallintokuntien yhteistyönä. Hyvinvoinnin käsittäminen vain esimerkiksi
sosiaali- ja terveystoimen tehtäväksi olisi liian suppeaa. Monella
yhteiskunnan toiminnan alalla tehdään erityisesti ennaltaehkäisevää
työtä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen. Hyvinvointisuunnitelma on
hallintokuntien yhteinen sopimus siitä, mihin suuntaan lasten ja nuorten
palveluja yhteistyössä kehitetään. Saumaton yhteistyö ja esteetön
tiedonkulku ovat varhaisen puuttumisen kannalta olennaisen tärkeitä.

 

Hyvinvointisuunnitelma sisältää selonteon niin lasten ja nuorten
hyvinvoinnin tilasta eri mittareilla arvioituna kuin kaupungin tarjoamista
palveluistakin. Suunnitelman puutteena on viranomaiskeskeisyys.
Järjestöt ja seurakunnat ovat jääneet maininnan varaan.
Hyvinvointitavoitteista suurin osa on kuitenkin lapsi- ja
nuorisojärjestöjen tärkeimpinä tavoitteina ja toiminnan kohteina jo nyt.
Esimerkiksi iltapäivätoiminnassa, perheiden tukemisessa ja
päihdetyössä järjestöillä ja seurakunnilla on ollut pitkään merkittävä
rooli. Hyvinvointisuunnitelmassa ei pidä antaa sellaista kuvaa, että
lasten ja nuorten hyvinvointi olisi yksinomaan kaupungin itsensä
tarjoamien palvelujen varassa. Jotta lasten ja nuorten hyvinvoinnista
saataisiin koko kuva, on myös järjestöjen tekemä työ otettava
huomioon.

 

Myös lastensuojelulain mukaan lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelman tulee sisältää tiedot mm. yhteistyön
järjestämisestä eri viranomaisten sekä lapsille ja nuorille palveluja
tuottavien yhteisöjen ja laitosten välillä. Jatkossa
hyvinvointisuunnitelmaan pitää lisätä kaupungin ja järjestöjen
yhteistyön pitkäjänteisen kehittämisen linjaukset, joilla selkeytettäisiin
järjestöjen ja kaupungin välistä työnjakoa. Esitänkin seuraavan
toivomusponnen:

 

Hyväksyessään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman
kaupunginvaltuusto edellyttää, että suunnitelmaa
seuraavan kerran laadittaessa tai tarkistettaessa siihen
sisällytetään kaupungin ja järjestöjen välisen yhteistyön
pitkän aikavälin linjaukset, joista ilmenee selkeä
suunnitelma järjestöjen ja kaupungin työnjaon
kehittämiseksi.

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Lapsiperheiden arjessa on monenlaisia paineita. Nuorten hyvinvoinnin
ääripäät näyttävät eriytyvän. Vaikka monilla lapsilla menee huonosti, on

muistettava, että suuri osa helsinkiläisistä lapsista ja nuorista on aivan
tavallisista kotioloista, ja hekin tarvitsevat turvaa ja huolenpitoa
arkipäiväänsä. Ehkäisevä työ ja varhainen tuki on määritelty
hyvinvointisuunnitelmassa kapeasti koskemaan vain lapsia, nuoria ja
perheitä, joilla jo on ongelmia. Kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa
suunnitelmaa hyväksyttäessä muistuttaa siitä, että myös hyvinvoivat
lapset ja nuoret tarvitsevat kaupungin ja järjestöjen palveluja,
nuorisotiloja, turvallisia aikuisia koulussa, musiikkitunteja, kerhoja,
liikuntapalveluja.

 

Hyvinvointisuunnitelmassa annettavien uusien sitoumusten lisäksi
tarvitaan hallintokuntien perustekemistä, esimerkiksi laadukasta
päivähoitoa ja opetusta, liikunta- ja kulttuuritarjontaa sekä
nuorisotoimintaa. Oppivelvollisuusikäiset lapset ja nuoret ovat
kouluissa, joten opetuksen resurssit kohdistuvat tasapuolisesti kaikkien
hyväksi. Koulujen tuntikehystä on viime vuosina kyetty lisäämään.
Alkaneena lukuvuonna lukioiden tuntiresursseja on korotettu 4 %,
perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa tuntiresursseja ja
lähiopetustunteja lisättiin jo aiemmin.

 

Positiivisen diskriminaation määrärahaa on myös korotettu, joten
luokkakokoja on kyetty pienentämään niissä kouluissa, joilla siihen on
ollut myös eniten tarvetta. Oma opettaja tuntee lapsen ja nuoren
koulussa parhaiten, ja varhaisen puuttumisen kannalta on tärkeää, että
luokkakoot ovat niin pieniä, että opettajalla on realistiset
mahdollisuudet tuntea oppilaansa ja huomata esimerkiksi
käyttäytymisen muutokset.

 

Koulussa on annettava onnistumisen elämyksiä myös niille, jotka eivät
ole vahvimmillaan lukuaineissa. Kädentaitoja tarvitaan, ja liikunta ja
taide ovat lapsille ja nuorille keino purkaa tuntemuksiaan. Taito- ja
taideaineiden tuntimääriä koulujen tuntikehyksessä vähennettiin
demarihallitusten aikana, ja Helsingin on syytä olla asiassa
aloitteellinen, kun opetusministeriössä uudistetaan opetussuunnitelmia.

 

Eka- ja tokaluokkalaisten iltapäivätoimintaan on ollut vuosi vuodelta
enemmän tulijoita, ja tarjontaa on lisätty mahdollisuuksien mukaan.
Iltapäivätoimintaa pitää kuitenkin kehittää edelleen yhteistyössä
kolmannen sektorin kanssa. Hyvin suunniteltu iltapäivätoiminta voi olla
yhtä hyvä ratkaisu niin niille lapsille, jotka liikkuvat liian vähän kuin
lapsille, jotka eivät saa kotoa apua ja tukea läksyjen tekoon. Iltapäivä
on pitkä pienelle koululaiselle, jos sen joutuu viettämään yksin, eikä
aikuisenkaan päivä suju töissä kovin hyvin, jos samalla täytyy kantaa
huolta lasten turvallisesta tekemisestä. Aikuista seuraa kaipaavat

isommatkin oppilaat. Viime vuosina kouluilla on ollut tuntiresurssien
lisäysten myötä mahdollisuuksia myös kerhotoiminnan elvyttämiseen,
ja kerhoihin on syytä panostaa jatkossakin.

 

Opetuksen nivelvaiheisiin on viime vuosina pyritty kiinnittämään
erityistä huomiota. Yksi hyvinvointisuunnitelman tavoitteista, koulutus-
ja työllisyyspolun turvaaminen, osuu syrjäytymisriskin kannalta erittäin
tärkeisiin nivelvaiheisiin. Kokoomusministereiden aikana ammatillisen
koulutuksen paikkoja on vihdoin saatu Helsinkiinkin, mutta
aikaisempien hallitusten aikana syntynyttä koulutuspaikkojen
alitarjontaa ei kurota heti kiinni, koska tilojen löytäminen ja uusien
koulutusten aloittaminen ei tapahdu hetkessä. Ammatillisen
koulutuksen vetovoima oli muutamia vuosia sitten ongelma, joka on nyt
useimmilla aloilla ratkaistu. Opiskelun keskeyttäminen on sitä vastoin
edelleen suuri ongelma, jonka ehkäisemiseksi suunnitelmassa
esitetäänkin monipuolisten tukitoimien kehittämistä hallintokuntien
välisenä yhteistyönä.

 

Yhteiskunnassamme seksi on yhä hämmentävämmin ja räikeämmin
lasten ja nuorten nähtävillä. Hyvinvointiselonteonkin mukaan 9-
luokkalaisista 80 % oli törmännyt netissä alastonkuviin tai -videoihin ja
17 % oli kohdannut seksuaalista häirintää. Siksi on yllättävää, että
lasten ja nuorten seksuaaliterveydestä ei ole suunnitelmassa mitään
mainintaa. Kokoomusryhmän mielestä suunnitelmaa jatkossa
laadittaessa tai tarkistettaessa pitäisi ottaa huomioon myös selvitys
hyvän seksuaaliterveyden osatekijöiden, kuten asianmukaisen
seksuaalikasvatuksen, seksuaalisen kehityksen suojaamisen ja
molempien sukupuolten arvostamisen toteutumisesta sekä arvio
seksuaaliterveyspalvelujen riittävyydestä ja soveltuvuudesta nuorten
tarpeisiin. Esitänkin seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman
kaupunginvaltuusto edellyttää, että suunnitelmaa
seuraavan kerran laadittaessa tai tarkistettaessa siihen
sisällytetään lasten ja nuorten seksuaaliterveyttä koskeva
selvitys sekä arviointi seksuaaliterveyspalvelujen
riittävyydestä ja soveltuvuudesta nuorten tarpeisiin.

 

Ärade ordförande, bästa fullmäktige.

 

Cirka 6 % av barn och unga i åldersgruppen från 7 till 15 år är
svenskspråkiga i Helsingfors. Det är självklart att servicen skall fungera
jämlikt i vår tvåspråkiga stad. Rätten till vård på sitt eget modersmål
borde vara en självklarhet. Det är särskilt viktigt när det är fråga om

psykiatrisk vård. Ju snabbare man kan föra sin talan på sitt modersmål,
och hjälpen sätts in, desto större chans till en snabb återhämtning. Det
leder till inbesparingar inom såväl hälsovården som sociala området.

 

Lasten mielenterveyspalvelut organisoitiin Helsingissä uudelleen, kun
vastuu lasten psykiatrisesta erikoissairaanhoidosta siirtyi avohoidon
osalta perheneuvolalta HUSiin perustetuille kolmelle
lastenpsykiatriselle avopoliklinikalle. Perheneuvolalle jäi kasvatus- ja
perheneuvontatyö ja siten nimenomaan ennaltaehkäisevä toiminta.
Muutoksen onnistuneisuutta on vielä vaikea arvioida. Koska
mielenterveyden ongelmat ovat jatkuvassa kasvussa ja toisaalta
perinteiset toiminta- ja hoitotavat eivät ole tuloksellisia kaikille nuorille,
on joka tapauksessa kehitettävä uusia moniammatillisia auttamisen
muotoja. Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö on kasvava ongelma, jota
suunnitelmassa olisi voitu käsitellä perusteellisemminkin samoin kuin
myös nuorten tupakoinnin vähentämistä.

 

Kokoomusryhmän mielestä perheen merkitystä ei suunnitelmassa
korosteta riittävästi, vaikka vanhemmuuden vahvistaminen ja
vanhempien osallisuuden vahvistuminen on yksi hyvinvointitavoitteista.
Oma perhe on tärkeä kaikille lapsille. Esimerkiksi koulutyön sujumisen
ja varhaisen puuttumisen kannalta kodin ja koulun yhteistyö on
oleellisen tärkeää. Hyvinvointisuunnitelman toteutumisen seurannassa
käytettäviin indikaattoreihin ei ole kuitenkaan otettu vanhemmuuden ja
vanhempien osallisuuden vahvistumista kuvaavia mittareita. Mittarina
voisi olla esimerkiksi koulun ja vanhempien välisen yhteistyön
toimivuuden arviointi.

 

Turvallisella perheympäristöllä on aivan erityinen merkitys huostaan
otetuille tai sijoitetuille lapsille. Pieniä lapsia ei saa sijoittaa laitoksiin.
Sijaisperheitä on hankittava lisää. Käytännössä se tarkoittaa perheille
maksettavien korvausten korottamista ja ennaltaehkäisevinä toimina
perheiden saamien tukipalveluiden lisäämistä. Vanhemmuuteen
kasvamiseen pitäisi saada riittävästi neuvontaa, tämä on paljon
edullisempaa kuin laitossijoitukset, inhimillisyydestä puhumattakaan.
Moni hyvä suunnitelma jää pölyttymään hyllyyn.
Hyvinvointisuunnitelman on kuitenkin oltava työkaluna päätöksenteon
ja virkamiestoiminnan arjessa aina, kun on kysymys lapsista ja
nuorista. Tämän puitesuunnitelman tavoitteet on pantava
tärkeysjärjestykseen ja vietävä käyttötaloussuunnitelmaan.

 

Hyvinvointisuunnitelman toteutumisesta raportoidaan vuosittain
lautakunnille ja kerran valtuustokauden aikana valtuustolle.
Hyvinvointitavoitteita koskevat mittarit on esitetty suunnitelmassa

selkeästi. Suunnitelman onnistumisen mittareina ovat kodin
ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä, masentuneisuuden määrä,
tupakointi, harrastustoimintaan osallistuminen ja koulutuksen
ulkopuolelle jääminen. Näitä mittareita meidän on jatkossa
lautakunnissa seurattava ja ryhdyttävä tarvittaessa pikaisiin
toimenpiteisiin, jos suunnitelmat eivät toteudu tavoitteiden mukaisesti.

 

”Hyvä Stadi lapsille on hyvä Stadi kaikille”, kuten Kokoomuksen
valtuustoryhmän strategiassa todetaan. Yhteisöllisyys ja välittäminen
tarkoittavat yhteisten ratkaisujen löytämistä. Lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelmassa tavoitellaan hallintokuntien välistä
kumppanuutta ja vastuuta lapsista ja nuorista. Yhteisöllisyyttä,
välittämistä ja vastuuta lasten ja nuorten kesken pyritään kehittämään
lasten ja nuorten oman osallisuuden lisäämiselle. Kokoomuksen
valtuustoryhmän mielestä lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on
erinomainen pohja yhteisöllisyyden ja välittämisen lisäämiselle.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Päätämme tänään Helsingin lasten ja nuorten hyvinvoinnin
suuntaviivoista juuri ennen talousarvion käsittelyä, jossa linjataan
tulevien vuosien investointeja. Haluamme entisille satama-alueille
kauniita ja laadukkaita asuinalueita, tähän investointiin olemme valmiita
laittamaan satoja miljoonia, sillä tiedämme sen nostavan Helsingin
pääomaa ja houkuttelevan Helsinkiin elinvoimaa, asukkaita ja yrittäjiä.
Sosiaalinen pääoma on myös kilpailutekijä, joka tulee entistä
tärkeämmäksi Suomelle. Terveet, tasapainoiset ja koulutetut ihmiset
tuovat Helsinkiin hyvinvointia. Helsingin lasten ja nuorten kasvun
tukeminen on investointi. Investoinnin tuotokset ovat vain kaukaisempia
ja vaikutukset monimutkaisempia kuin esimerkiksi talon
rakennuksessa. Kun talon perustukset ovat kunnossa, voi asukkaiden
elämä jatkua harmonisena pitkään. Jos perustukset falskaavat, pitää
kalliit kosteusmittauksen ammattilaiset tuoda paikalle usein.
Pahimmassa tapauksessa ajoissa ei huomata mitään ja rakennus
lähes menetetään.

 

Hyvinvointisuunnitelmaa varten ansiokkaasti tehty laaja selvitystyö
kertoo helsinkiläisten lasten arjesta. Suurimmalla osalla asiat ovat
kohtuullisen hyvin. Lapsiperheet valitsevat enenevässä määrin
Helsingin, ja täällä on hyvä kasvaa. Vanhemmuus on suurimmalla
osalla vielä kantava voima ja neuvolajärjestelmä toimii. Kouluikäisten

hyvinvointi perustui tutkimuksen mukaan kodin, kaverien ja
harrastusten kolmiolle.

 

Ärade ordförande, bästa fullmäktige.

 

Vårt samhälle avspeglar sig i barnen. Brådska och längtan efter lugn
och ro kastar en skugga över både barns och vuxnas välmående. Det
är dyrt att bo i Helsingfors och föräldrarna måste arbeta långa dagar.
Barn söker sociala relationer och känslomässiga band i hobbyer och
med kompisar.

 

Lasten ja nuorten puhelimen yleisimmät keskustelunaiheet ovat
ihmissuhteet, päihteet ja seksi, mikä ei ole yllättävää, kun ajatellaan,
miten suuria muutoksia nuoren elämään sisältyy. Huolestuttavaa on,
että yläasteikäisellä myönteinen terveyskehitys on kääntynyt laskuun ja
päihteitä kokeillaan yhä aikaisemmin. Masennus ja
mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet vuosi vuodelta.
Lapsiperheiden köyhyys on kasvanut voimakkaasti 90-luvun laman
jälkeen, ja tutkimusten mukaan lapsiköyhyysaste oli kaksi vuotta sitten
korkeammalla kuin koskaan 70-luvun alun jälkeen. Köyhyys on
yleisempää yksinhuoltajaperheissä. Helsingin yksinhuoltajaperheiden
lapsista lähes joka neljäs oli joutunut luopumaan harrastuksestaan, kun
siihen ei ollut varaa. Nyt puhumme siis lapsen elämän yhdestä
peruspilarista kodin ja kaverien rinnalla.

 

Tietoon ja osaamiseen perustuvassa yhteiskunnassa koulutuksen
ulkopuolelle jääminen ja koulun keskeyttäminen huonontavat kaikin
tavoin tulevaisuuden mahdollisuuksia. Uusimpien tietojen mukaan joka
vuosi yli 500 nuorta jää peruskoulun jälkeen ilman opiskelupaikkaa.
Ongelmat alkavat kasaantua jo nuorena.

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman suurin vahvuus on eri
hallintokuntien ja toimijoiden voimien yhdistäminen ja pyrkimys nähdä
lasten asiat yhteisinä. Lastensuojelulain tavoitteena on siirtää
painopistettä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen. Ohjelman
kärkihankkeet vahvistavatkin kaikkien tarvitsemia aitoja ja
leimaamattomia peruspalveluja, eli päiväkotia, kouluterveydenhuoltoa,
iltapäivätoimintaa, päivittäisliikuntaa, kulttuuripalveluita ja nuorten
seksuaaliterveysneuvontaa, joka sieltä todella löytyy sivulta 55. Kuten
suunnitelmassa lukee, kärkihankkeet on tarkoitettu pysyviksi
rakenteellisiksi muutoksiksi. Lausunnoissa ilmeni, että nyt on keskitytty
kaupungin omaan palvelutarjontaan ja kolmas sektori on jäänyt liian
vähälle huomiolle. Kaupungin ja järjestöjen yhteistyötä selkeyttäisi, jos
toiminnalle laadittaisiin tulevaisuudessa erillinen suunnitelma,

esimerkiksi lastensuojelusuunnitelman päivittämisen yhteydessä. Jo
nyt olisi mahdollista parantaa yhteistyötä, ja teenkin seuraavan
toivomusponnen:

 

Valtuusto edellyttää, että kaupunki nimeää
järjestöyhdyshenkilön yhteistyön rakentamiseksi
lastensuojelu-, nuoriso- ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

 

Harrastukset alkavat rakentaa lasten identiteettiä jo ala-asteikäisenä.
Taustaselvityksen mukaan liikunnan harrastaminen on yleistä eikä
eroja löydy alueiden eikä sosiaalisen taustan suhteen. Sen sijaan
taideharrastuksiin osallistuminen jakaa helsinkiläisiä lapsia suuresti.
Taide- ja taitoaineiden merkitystä persoonallisuuden ja tunne-elämän
kehitykselle on alettu vasta nyt todella ymmärtää. Ohjelma nostaa
hyvin esiin yhteyden vuorovaikutus- ja tunnetaitojen ja kulttuurin välillä.

 

Helsingin lasten ja nuorten osallisuus voi vahvistua vain olemalla läsnä
aktiivisesti siellä, missä hekin ovat. Vanhempien mielestä uudet mediat
ovat usein uhka. Tutkimusten mukaan valtaosalle nuorista medialaitteet
ovat vain arkisia sosiaalisen kommunikoinnin välineitä. Kärkihankkeet
osaavat hyödyntää tätä todellisuutta. Verkkonuorisoasema Netaria
vahvistetaan ja parannetaan kouluterveydenhoitajien ja sosiaalityön
saavutettavuutta internetissä. Kärkihankkeissa suositaan myös
aktiivisia työmuotoja. Hyviä tuloksia saavuttanut etsivän nuorisotyön
Luotsi-hanke laajenee. Ns. kodissa kävijöiden avulla koulusta puuttuva
nuori haetaan kotoa kouluun heti eikä odoteta viikkoja, jolloin on yhä
vaikeampi palata.

 

Vihreä valtuustoryhmä pitää tärkeänä, että ohjelmassa ymmärretään
myös aikuisten läsnäolon merkitys. Sähköinen vuorovaikutussuhde ei
yksin riitä. Vaikeuksista puhuminen edellyttää luottamusta ja
luottamuksen syntyminen tuttuutta, mikä voi syntyä vain osana
yhteisöä, kuten koulussa. Kouluterveydenhoitajien läsnäoloa ja
saavutettavuutta pitää lisätä ja lisäresurssit suunnata kouluihin, joissa
on suurin tarve. Lasten hyvinvoinnin kannalta aivan keskeinen
peruspalvelu on päivähoito, joka tavoittaa suurimman osan ikäluokasta.
Päivähoidossa luovuttiin viime laman aikana lapsiryhmien
enimmäiskoon säätelystä. Nyt ryhmien enimmäiskoon sijasta lasten
määrää säännellään lasten ja aikuisten välisellä suhdeluvulla.
Hoitoisuuskertoimet päivitetään joka kuukausi, jolloin uusia lapsia
voidaan ottaa ryhmään suhdeluvun sen salliessa. Ehdotettu kerrointen
päivittäminen vain kaksi kertaa vuodessa tuo kaikista pienimmille, alle
3-vuotiaille, kasvurauhaa omassa, heidän kehitykselleen sopivan
kokoisessa ja pysyvässä ryhmässä.

 

 

Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman toteuttamiseen on varattu
kaupunginhallituksen budjettiesityksessä 6 miljoonaa seuraavalle 3
vuodelle. Yksin 6 miljoonalla eurolla ei tehdä ihmeitä, vaan
peruspalveluiden pitää toimia ja toimintatapojen muuttua. Päätavoitteet
on pidettävä kirkkaana mielessä. Helsingin lasten ja nuorten
hyvinvoinnin pitää parantua ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten
määrän osuuden laskea. Onnistumista ei pidä arvioida käytettyjen
eurojen määrällä vaan ohjausryhmän tulee valmistella selkeät
arviointimittarit, joita seurataan. Teenkin seuraavan toivomusponnen:

 

Kaupunginvaltuusto edellyttää, että lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelman ensimmäisen raportoinnin jälkeen
seurannan kriteerejä ja arviointimittareja tarkistetaan
kokemusten perusteella.

 

Maailman väestöstä nuoret ovat suurin ryhmä, ja yhä enemmän nuoria
työnhakijoita ja pakolaislapsia muuttaa Suomeen myös ilman
vanhempia. Helsingin lapsiperheistä 10 % puhuu tälläkin hetkellä
äidinkielenään muuta kuin suomea ja ruotsia. Lapset vauvoista nuoriin
aikuisiin ovat valtavan suuri ja värikäs joukko, jotka jo ikänsä
perusteella haluavat ja tarvitsevat erilaisia asioita. Suomi on ollut
perinteisesti yhtenäiskulttuurin maa, mutta nopea yksilöllistyminen on
alkanut aina nuorista. Helsingin tulee nähdä, millaisissa yhteisöissä
lapset ja nuoret itse haluavat toimia. Syyskuussa avattu nuorisotalo
Happi on tästä hyvä esimerkki. Ammattikuntien yhteistyö on avainsana.
Nuorisotyön on löydettävä jalansijansa kouluilta ja sosiaaliohjaajien
päiväkodeista. Tämä ei tarkoita vain uusien vakanssien avaamista
vaan laaja-alaisuutta kaikilta aikuisilta, kuntalaisilta, ammattilaisilta ja
päättäjiltä.

 

Lasten sijoitusten vähentäminen kodin ulkopuolelle on ohjelman
keskeinen tavoite ja onnistumisen mittari. Voimavaroja tulee kohdentaa
heihin, jotka eivät pysty tai jaksa puolustaa oikeuksiaan. Päihde- ja
mielenterveysongelmaisia aikuisia on hoidettu, mutta heidän lapsiinsa
on kiinnitetty liian vähän huomiota. Lastensuojelun asiakkaina on yhä
enemmän monisairaita nuoria, joiden päihdepsykiatrinen hoito kestää
kauan. Perhehoidon lisäämiseksi on tehty paljon. Parhaillaan
kymmeniä perheitä odottaa uutta perheenjäsentä. Sijaisperheiden tuki
on äärimmäisen tärkeää, ettei työ uuvuta ja lapsi joudu uudelleen
hylätyksi. Kodinomaisia ryhmäkoteja tulee olla tarjolla heille, joille
perhesijoitukset eivät ole vaihtoehto.

 

Suunnitelmassa lapsia ei nähdä vain suunnittelun kohteina vaan oman

elämänsä parhaina asiantuntijoina, joiden näkökulmaa pitää
systemaattisesti tuoda helsinkiläisten lasten ja nuorten palveluihin.
Hyvä esimerkki on iltapäiväkerhot. Tutkimuksen mukaan ala-asteikäiset
eivät hakeutuneet iltapäivätoimintaan nuorisotaloille tai leikkipuistoihin
vaan pikemminkin kritisoivat heille tarkoitettuja palveluja. He kaipasivat
iltapäiviinsä rauhaa hälyisen koulun ja vaativien harrastusten välissä.
Lapset viihtyivät itse kauppakeskuksissa ja uimahalleissa, siis
samoissa paikoissa, joissa he vanhempiensa kanssa olivat tottuneet
käymään.

 

On tärkeää, että näemme lasten palveluiden tukevan yhteisöjä, ei
yksittäisiä asiakkaita. Päiväkodin lapsi tai ala-asteen oppilas ei ole
asiakas vaan yhteisön jäsen. On itsestään selvää, ettei lasten
hyvinvoinnista pidä puhua vain investoinnin näkökulmasta. Lapsella on
oikeus turvalliseen lähiyhteisöön, ja se on ihmisoikeus. Erityinen haaste
on, että pahoinvointi keskittyy alueellisesti, ja tähän eriarvoistumiseen
on puututtava.

 

Meidän pitää kysyä, tuleeko lapsi ja nuori kehitysympäristössä ja
palveluiden käyttäjänä kuulluksi, nähdyksi, arvostetuksi omana
persoonanaan ja arvostavasti kohdelluksi. Yhtä tärkeitä kysymyksiä
ovat: syntyykö hänelle vakaita ja vastavuoroisia vertais- ja
aikuissuhteita, aikaa ja tilaa oman elämän ymmärryksen luomiselle ja
mahdollisuuksia omien valintojen pohtimiselle? Lasten ja nuorten
pahoinvointi ei ole nuorten kaljan juomista, erityisopetuksen tarvetta tai
leikki-ikäisten masennusta. Lasten pahoinvointi, samoin kuin
hyvinvointi, rakentuu aikuisten kautta, ja lasten vointi kuvastaa
helsinkiläisten yhteisöjen toimimista. Me aikuiset olemme vastuussa
lasten kasvuoloista. Muutos seuraa, kun me aikuiset muutamme
toimintaamme. Vihreä valtuustoryhmä kannattaa lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelman hyväksymistä.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edellytyksiä on määritelty YK:n
yleissopimuksessa lapsen oikeuksista, ja vuosi 2009 on lasten
oikeuksien 20. juhlavuosi. Nyt käsiteltävä lasten ja nuorten
hyvinvointisuunnitelma on yksi väline pyrkimyksessämme turvata
lasten ja nuorten oikeuksien toteutuminen Helsingissä. Lapsen
oikeuksien sopimuksessa on 4 perusperiaatetta, joiden tulee näkyä
myös Helsingin kaupungin hyvinvointisuunnitelmassa: ehdoton

syrjinnän kielto koskien lapsia, nuoria ja heidän perheitään, lapsen
edun tulee olla ensisijalla aina, kun tehdään lapsia koskevia
viranomaispäätöksiä, lapsen etu määrää myös vanhempien toimintaa,
oikeus elämään, henkiin jäämiseen ja kehittymiseen. Tämän
yksiselitteinen tarkoitus on Helsingin kaupungin puitteissa luoda
lapselle sellainen ympäristö, joka takaa hänelle mahdollisimman
täysimääräiset kehittymisen mahdollisuudet. Näihin oikeuksiin kuuluvat
terveydenhuolto, koulutus, sosiaaliturva, vapaa-aika ja leikki.

 

Osallistuminen ja lapsen näkemysten huomioiminen: Helsingissä
lapsille ja nuorille tulee taata oikeus esittää näkemyksensä heitä
itseään koskevista asioista kotona, koulussa ja laajemmin
yhteiskunnassa. Näille näkemyksille on annettava asianmukainen
painoarvo.

 

Vuonna 2008 voimaan tulleen lastensuojelulain tavoitteena on turvata
lapsen ja perheen tarvitsemat tukitoimet ja palvelut, parantaa
viranomaisten välistä yhteistyötä sekä mahdollistaa entistä varhaisempi
ongelmiin puuttuminen ja tehokas tuki avopalveluissa. Laki edellyttää
myös kuntia laatimaan suunnitelman lasten ja nuorten hyvinvoinnin
edistämiseksi sekä lastensuojelun järjestämiseksi ja kehittämiseksi.
Suunnitelman on katettava laajasti lasten ja nuorten sekä perheiden
hyvinvointiin liittyvät palvelut. Tässä yhteydessä haluan tuoda esiin
edesmenneen perhepalvelujohtaja Raili Metsälän vahvan panoksen
hyvinvointisuunnitelmaamme. Raili oli tekijä, näkijä ja näytti suunnan
lastemme, nuortemme ja heidän vanhempiensa hyvinvointipalvelujen
kehittämiselle, hallintokuntien yhteistyönä Helsingissä.

 

Helsingin vahvuuksia ovat verraten terveinä syntyvät lapset,
vahvistunut perhemalli ja vanhempien kyky hakea apua tarvittaessa.
Lapset ja nuoret tuntevat olonsa turvalliseksi, ja heillä on mahdollisuus
harrastaa ja saada ystäviä. Perusperiaatteen mukaisesti lapsen oikeus
leikkiin toteutuu hyvin myös Helsingissä. Ongelmakohtia tällä hetkellä
ovat lapsiperheiden työllisyystilanteen heikentyminen ja
nuorisotyöttömyyden raju kasvu. Osa lapsiperheistä asuu ahtaasti,
koska asumiskustannukset ovat Helsingissä korkeat. Myös työn ja
perheen yhteensovittaminen on aina vain vaikeampaa.

 

Ongelmakohdista ehkä haastavin on lapsiperheiden, erityisesti
yksinhuoltaja- ja maahanmuuttajaperheiden pienituloisuus, köyhyys.
Vanhempien mielenterveys- ja/tai päihdeongelmien kasvu vaikuttaa
lapsiin ja nuoriin ja heidän arkipäiväänsä epäsuotuisasti. Myös
avioeroperheissä huoltajuusriidat aiheuttavat lapsille ja nuorille
pahoinvointia, etenkin, jos sosiaalisia verkostoja on liian vähän.

Nuorten hyvinvointi Helsingissä on eriytynyt. Tyttöjen itsetuhoisuus on
kasvanut, kuten myös sekä tyttöjen että poikien aggressiivinen
käyttäytyminen. Koulupudokkuus on Helsingissä vakava ongelma, ja
maahanmuuttajanuorten kohdalla haasteet koulutuksen, työllistymisen
ja asumisen suhteen ovat erittäin vaikeat.

Alle kouluikäisten lasten palvelut ovat Helsingissä sangen toimivia,
esimerkkeinä leikkipuistotoiminta ja varhaiskasvatus. Vanhemmuuden
monipuolinen tukeminen ja toimiva vertaistuki pitäisi kuitenkin saada
kaikkien vanhempien ulottuville. Lasten arki ensimmäisellä ja toisella
luokalla on tänä päivänä sangen turvallista. Koulujen, leikkipuistojen ja
kolmannen sektorin järjestämän iltapäivätoiminnan vakiintuminen
osaksi pienten koululaisten arkipäivää antaa lapsille mahdollisuuden
leikkiin, lepoon, yhdessäoloon turvallisessa ympäristössä.

 

3.- ja 6.-luokkalaiset koululaiset ovat nyt se ryhmä lapsia, joiden
arkipäivään tulee kohdistaa erityistä huomiota. He eivät kuulu
iltapäivätoiminnan tai leikkipuistotoiminnan piiriin, eivätkä he ole
varsinaisesti nuorisotalojen kohderyhmä. Osalla näistä lapsista on
monipuolisia harrastuksia, joita vanhemmat tukevat, mutta Helsingissä
on myös erittäin paljon perheitä, joilla ei ole taloudellisia
mahdollisuuksia kustantaa lapsilleen maksullisia harrastuksia.
Helsingin kaupungin tulee taata oikeus leikkiin kokonaisvaltaisesti
kaikenikäisille lapsille.

 

Tämän päivän nuorilla on aikaisempaa enemmän valinnan
mahdollisuuksia koulutuksessa. Kuitenkin 13–20-vuotiaiden nuorten
kohdalla on haasteita selkeästi eniten. Tukikeskus Nyyti ry:n
toiminnanjohtaja Helena Partasen mukaan joka 5. nuori voi huonosti ja
masennustilojen ilmaantuminen huipentuu 15–18 vuoden iässä.
Syrjäytymisen, epäterveellisten elämäntapojen ja huonon
koulumenestyksen noidankehä alkaa varhaisessa teini-iässä.
Kaupungin tulee panostaa koulupudokkuuden ehkäisyyn sekä
ammatillisen koulutuksen keskeyttämiseen riittävän varhaisessa
vaiheessa ja pyrkiä siihen, että mahdollisimman moni nuori löytää
itselleen koulutus- tai työpaikan peruskoulun jälkeen.

 

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä pitää erittäin tärkeänä seuraavia
lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen liittyviä tavoitteita ja
kärkihankkeita: kehitetään toimintamallit, joiden avulla kyetään
tunnistamaan keskeyttämisvaarassa oleva koululaiset. Tuetaan heitä
moniammatillisesti yli hallintokuntarajojen ja huolehditaan siitä, että
koulupudokkaita tuetaan ja ohjataan myös peruskoulun jälkeen.
Terveydenhoitajien läsnäolo kouluissa, lasten ja nuorten arjessa, on

myös erittäin tärkeä matalan kynnyksen apu ja tuki lapsille ja nuorille
kaikissa ikävaiheissa ala-asteelta ammatilliseen koulutukseen tai
lukioon. Kouluterveydenhoitajan työtä on mahdollista monipuolistaa
perusterveydenhoitoa laajemmaksi kokonaisuudeksi.

 

Jonot mielenterveyspalveluihin ja perheneuvolaan tulee purkaa
mahdollisimman nopeasti. Riskitilanteessa oleville perheille pitäisi apu
saada ilman jonotusta. Esimerkiksi perheneuvolan vuoden 2009
jonoselvityksen mukaan kuukauden sisällä pääsi palveluun 32 %,
kolmen kuukauden sisällä 87,6 % asiakkaista. Vain harja joutui
jonottamaan yli 6 kk. Jonotusajat on saatava lyhyemmiksi, ja
yhdenkään lapsiperheen ei pidä joutua odottamaan 6 kk.