Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Tämä on hyvin tärkeä päätös, että Helsinkiin perustetaan nyt tällainen
sosiaalinen yritys. Varmasti kaikki voimme olla yksimielisiä siitä, että
toivomme myöskin, että tämä hanke onnistuu.

 

Nyt kuitenkin on hyvin tärkeää jatkotyössä huolehtia siitä, että kun tämä
yritys tulee tarjoamaan palveluja esimerkiksi vanhusten palvelutaloihin
ja vastaaviin, joissa on jo henkilökuntaa, kaupungin palveluksessa
olevaa henkilökuntaa, jotka ovat tehneet jo näitä tehtäviä - tapahtuu siis
tehtävien uudelleenjärjestelyjä ja mahdollisesti tehtävän siirtoja - on
erittäin tärkeää, että valmistelu suoritetaan huolellisesti ja sillä tavoin,
että otetaan huomioon nykyinen henkilökunta, siellä oleva henkilökunta
ja asiakkaat saavat riittävästi informaatiota ja huolehditaan
työnjohdollisesti siitä, että ei tule epäselvyyksiä mahdollisesti näissä
tehtäväjärjestelyissä ja vastaavissa.

 

Elikkä on hyvin tärkeätä, että tämä hanke otetaan myönteisesti vastaan
eikä synny vastustusta. Tämä merkitsee tietysti kaupungilla myöskin –
niin kuin täältä käy ilmi – satsauksia, koska on aivan selvää, että
ainakaan alkuaikana tällainen yritys ei voi olla sillä tavalla taloudellisesti
tuottava, vaan tähän joudutaan myöskin satsaamaan.

 

Ja tietysti on erittäin toivottavaa, että kun tämä yritys lähtee sitten
käyntiin, niin henkilökunta, jota sinne palkataan, että otetaan myöskin
vajaatyökykyisiä ja vammaisia, jotka pystyvät näistä tehtävistä,
esimerkiksi avustavissa tehtävissä toisen henkilön kanssa,
selviytymään. Meillä on hyviä kokemuksia yrityksistä, jotka ovat
palkanneet kehitysvammaisia avustaviin tehtäviin, mm. kaupan alalla.

 

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut.

 

                                          Ajatus sosiaalisen yrityksen perustamisesta on hyvä, mutta sen
toiminnan onnistumiseen liittyy melkoinen määrä riskejä, jotka kylläkin
on varsin hyvin kartoitettu liiketoimintasuunnitelmassa. Hankkeen
epäonnistumisen todennäköisyys on kuitenkin varsin suuri. Haluaisin
tämän todeta siksi, että hankkeen käynnistämiseen ja sen toiminnan
aloittamisen seurantaan panostettaisiin riittävästi myös esimerkiksi
tarkastuslautakunnan toimesta.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

                                          Olen viimeisen kymmenen vuoden ajan ollut vetämässä erilaisia
työllistämisprojekteja, joiden kautta vuosittain on mahdollistettu yli sata
tukityöpaikkaa tai työharjoittelupaikkaa tai kuntouttavan työtoiminnan
paikkaa, näille kaikkein vaikeimmin työllistettäville ryhmille eli nuorille,
päihdekuntoutujille, maahanmuuttajille, vankilasta vapautuneille,
vammaisille, eläkeputkeen siirtyville, iäkkäille naisille sekä niille, joilla
koulutus on jäänyt jälkeen suhteessa kehittyvään teknologiaan sekä
muille vaikeasti työllistettäville pitkäaikaistyöttömille. Tämä tarkoittaa,
noin kymmenen vuoden aikana, reilusti yli tuhatta ihmistä. Osa näistä
projekteista on ollut kaupungin omia hankkeita, osa TE-keskuksen
tukemia työllistämisprojekteja, osa kolmannen sektorin projekteja sekä
aika tärkeä osa kaupungille työllistettyjen jatkosijoituksia järjestöihin.
Näiden projektien avulla on pystytty tekemään sellaisia hankkeita,
mihin kaupungilla normaalisti rahat eivät riitä, eli työllistetyt taiteilijat
ovat harjoitelleet ohjelmistoja, joita on ilmaiseksi esitetty
leikkipuistoissa, päiväkodeissa, kouluilla jne. Järjestöille jatkosijoitetut
iltavahtimestarit ovat pitäneet huolen siitä, että koulujen muuten
tyhjillään olevat tilat olisivat oppilaiden käytössä myös iltaisin, samoin
koulujen atk-luokat jne. laajassa yhteisöllisessä käytössä.

 

                                          Kolmas sektori on omissa jatkosijoitusprojekteissaan vastannut
työntekijöiden rekrytoinnista, työhön perehdyttämisestä, työn johdosta,
työn organisoinnista jne., ja tämä kaikki siis ilman kustannuksia. Ainoa
kustannus on ollut kaupungin maksama palkka, jonka taas on
mahdollistanut palkkatuki.

 

 

                                          Nyt perusteilla oleva sosiaalinen yritys pyrkii omalta osaltaan
vastaamaan tähän samaan työllistämistarpeeseen. Tässä esitetyssä
laajuudessa yritys kattaa vain pienen osan siitä kolmannen sektorin
arvokkaasta työstä. Siksi tämä ei yksin riitä, vaan sen rinnalla tarvitaan
jatkuvasti uusia kokeiluja entisten jo tuloksia osoittaneiden hankkeiden
rinnalle. Esimerkiksi ? tällä hetkellä hyväksi todetuista kaupungille
työllistettyjen pitkäaikaistyöttömien jatkosijoittamisesta järjestöihin on
luovuttu perusteettomasti lähes kokonaan.

 

                                          Jotta tämä ei täysin häviäisi ja katoaisi tämä kokemus, ehdotankin
seuraavan ponnen. Olen muotoillut sen täällä olevien vanhempien
kollegoiden opastuksella mahdollisimman pyöreään ja kauniiseen
muotoon niin, että se ei ole liian velvoittava eikä liian haastava eikä
aggressiivinen eikä mitään muuta tällaista, jota kuulemma joskus
ponteni ovat olleet. (Välihuuto!) Niin, mutta asia on tärkeä. Eli

 

                                          kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen
kartoittavan mahdollisuuksia vaikeasti työllistettävien
pitkäaikaistyöttömien, maahanmuuttajien, eläkeputkeen
siirtyvien, vammaisten ja kuntoutujien
työllistämisresurssien uudelleen suuntaamiseksi.

 

                                          Toivottavasti tämä nyt on riittävän lievästi määritelty. Eli esitän tämän
ponnen hyväksyttäväksi. Mutta asia jatkuu.

 

                                          Tällä hetkellä valtion työllistämismääräraha tälle vuodelle, kuluvalle
vuodelle on käytetty lähes kokonaan. Valtaosa näistä rahoista on
suunnattu palkkatukena yksityissektorille. Tällä voi pitkällä aikavälillä
olla työpaikkoja lisäävä vaikutus ainakin hyväkuntoisten työttömien
osalta. Vaikeasti työllistettävien asema on entisestään vaikeutunut.

 

                                          Tuntuu siltä, että näitä vaikeasti työllistettäviä aiemmin palvelevia
kaupungin omia työllistämisyksiköitä ollaankin nyt muuttamassa
yksityissektoria palveleviksi ”työvoimaneuvoloiksi”.

 

                                          Haluankin siksi tässä yhteydessä kysyä kaupunginjohtaja Pajuselta ja
apulaiskaupunginjohtaja Saurilta, onko siivous- ja hoivapalveluiden
osalta koordinoitu tai synkronoitu tämän sosiaalisen yrityksen ja
kaupungin liikelaitos Palmian suunnitelmia? Sillä tietääkseni Palmian
strateginen painopistealue on juuri hoivapalveluiden laajentaminen
sekä kaupungin hallintokunnille että yksityisille kotiapua tarvitseville
asukkaille.

 

 

                                          Nyt perusteilla olevan sosiaalisen yrityksen perustamisen yhteydessä
on myös syytä kysyä, miksi perustetaan osakeyhtiö, joka on
arvonlisäveron alainen, koska sama toiminta voitaisiin hoitaa
esimerkiksi osana Palmian toimintaa? Miksi perustetaan kunnallisen
demokraattisen valvonnan ulkopuolelle tuleva yhtiö, joka omien
markkinointisuunnitelmiensa mukaan myy palvelujaan kaupungin
toimintojen kanssa kilpaileville yrityksille, kuten Miinan Hoitolat Oy,
Diacor Terveyspalvelut Oy, Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy,
Medivire Hoiva Oy, nämä, jotka kilpailevat kaupungin omien palvelujen
kanssa? Näihin toivoisin saavani vastauksen.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Valtuutettu Takkinen esitti kysymyksen.

 

                                          Olemme tänään päättämässä yhtiön perustamisesta, ja seuraava vaihe
on sitten tehdä yksityiskohtaiset suunnitelmat. Nämä kaikki asiat tullaan
käsittelemään siinä jatkosuunnittelussa.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

                                          Mielestäni tämä on erinomaisen hyvä asia, että tämä kauan valmisteltu
sosiaalinen yritys nyt tulee yhdeksi työllistämislisäkeinoksi kaupungille.
Ja toki tämä lainsäädännön muutos sitä on mahdollistanut. Siinä olisi
kyllä paljon vielä tehtävää eduskunnalla sen parantamiseksi.
Euroopassa nämä sosiaaliset yritykset ovat ..., huomattavasti
joustavammin pystyvät hyödyntämään.

 

                                          Nyt me lähdetään tässä liikkeelle varovaisesti, joka on syytäkin
aikaisemmasta kokeilusta nojaten. Seuranta on tärkeä tässä.
Tarkastuslautakunta varmaan tekee taloudellista seurantaa, mutta
työllistämistoimikunta tulee varmaan myös tätä työllistämispuolta tässä
katsomaan, seuraamaan jatkuvasti. Mielestäni tämä on hyvä asia.

 

                                          Tämä valtuutettu Takkisen tekemä ponsi, en ihan ymmärrä, miten se
tähän liittyy. Tätä samankaltaista työtähän tehdään
työllistämistoimikunnassa kaupunginhallituksen alaisena jatkuvasti.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Laki sosiaalisista yrityksistä oli alunperin susi ja se ilmoitettiin
eduskuntaan ainakin omassa eduskuntaryhmässäni ja tullaan
ilmoittamaan tulevassakin eduskuntaryhmässä vuoden kuluttua, mutta
eduskunnalla ei ollut mitään asiaa lakiin. Se tuotiin annettuna. Sen
vuoksi Suomessa on vain kaksi, kolmekymmentä pientä sosiaalista
yritystä.

 

                                          On hyvä, että Helsinki lähtee liikkeelle. Tämä on äärimmäisen
pienimuotoinen yksikkö aluksi huomioiden, että meillä on 9 000
pitkäaikaistyötöntä, saattaa olla 7 000 tällä hetkellä. Meidän
työllistämisyksikkömme on kautta aikojen työllistänyt satoja, ehkä
tuhannenkin ihmistä vuodessa. Se on Suomen suurin suojatyöyksikkö
ollut Helsingillä jo ennestään.

 

                                          Toivoisin, että tämä sosiaalinen yritys, kun se lähtee liikkeelle, tekisi
yhteistyötä Vantaan ja Espoon kanssa ja ennen kaikkea HUSin kanssa,
jonne yritetään saada myöskin vastaavan tapaisen sosiaalisen
yrityksen.

 

                                          Vammaisia ja vajaakuntoisia pitää ottaa työhön myös sillä perusteella,
että herrasväki näkee, että jotkut ihmiset eivät pärjää töissä ja heille
voidaan sitten kirjoittaa eläke. On niin teoreettisia herroja, ei vain
Kelassa, vaan ministeriöissä ja kaikkialla, jotka kuvittelevat, että
jokainen nainen kykenee siivoamaan ja jokainen mies kykenee
olemaan rakennusapumiehenä tai jossain tehtävässä. Näin ei ole.
Sosiaaliset yritykset toimivat tässäkin suhteessa eräänlaisina
työkokeiluyksikköinä.

 

                                          Toivoisin, että kaikki me Sosialidemokraattisesta puolueesta,
sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän, kaupunginkansliasta,
rakennusviraston pääjohtajan tai näihin kaikkiin ottaisivat kokeeksi
muutaman vajaatyökykyisen ja katselisivat vähän päältä, pärjääkö
porukka. Aina vaaditaan toisia ottamaan ihmisiä töihin, mutta itse ei
oteta.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

 

                                          Olen ollut lukuisissa työttömien tilaisuuksissa ja siitä oppineena
kannatan lämpimästi ”lex Taipaleen” soveltamista useampiin
henkilöihin kuin mitä nyt on päässyt eläkkeelle.

 

Meillä on paljon pitkäaikaistyöttömiä, jotka eivät kerta kaikkiaan kykene
mihinkään työhön. Koetetaan saada enemmän ihmisiä eläkkeelle, jos
selvästi nähdään, että he eivät töissä pärjää.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Kerrankin loistavaa puhetta.

 

Toivon, että Jyrki Katainen ottaa tosissaan sen valtiovarainministerinä.
Meidän sosialidemokraattinen valtiovarainministerimme esti
kahtatoistatuhatta pääsemästä eläkkeelle. Vain neljätuhatta pääsi. Noin
20 000 pitää saada. Ja olen valmis neuvottelemaan kokoomuksen
kanssa välittömästi.

 

                                          ”Hiljaisten miesten” puheenjohtaja Timo Seppälä sanoi kerran minulle:
”Tehdään kokoomuksesta köyhien puolue”.

 

                                          Jos näin tapahtuu, se on suuri vaara Sosialidemokraattiselle
puolueelle. Ja tässä oli erittäin hyvä puheenvuoro edeltävällä
puheenjohtajalla. Olen kovasti mielissään siitä, jos kokoomus ajaa
meistä vasemmalta ohi, niin kyllä Sosialidemokraattinen puoluekin
uusiutuu nopeammin.

 

 

                                          Puheenjohtaja.

 

                                          Yksi vajaakuntoisten henkilöiden työllistymisen suurimmista esteistä on
ollut ja on edelleen asenteet. Tutkimusten mukaan se kokemus
vajaakuntoisten työllistämisestä parantaa asenteita. Ne yritykset, jotka
ovat käyttäneet ja työllistäneet vajaakuntoisia, suhtautuvat muita
myönteisemmin myös jatkossa vajaakuntoisten työllistämiseen. Uskon,
että tämä sama pätee myös julkisella sektorilla, kun yhdessä
työskennellään, niin asenteet myös lievenevät.

 

                                          Se on totta, mitä täällä on sanottu, että sosiaalisten yritysten

syntyminen Suomessa ei ole ollut niin laajamittaista kuin olisi voinut
olettaa tai toivoa, tosin niitä on hieman enemmän kuin mitä valtuutettu
Taipale äsken totesi, sillä heinäkuun lopulla Suomessa oli 115
sosiaalista yritystä.

 

                                          Haluan vielä lopuksi oikaista valtuutettu Takkisen väärän käsityksen
näistä työllistämismäärärahoista – kun hän tässä kohta minua juuri
kääntyy kuuntelemaan – että palkkatuettu työ ja työllistämismäärärahat
eivät itse asiassa ole tältä vuodelta loppuneet, vaan niitä on käytetty
aivan yhtä paljon kuin viime vuonna tähän aikaan. Ongelma on se, että
niitä on etukäteen päätöksillä sidottu 95 %:sesti. Osa näistä sidoksista
kyllä purkautuu vielä syksyn mittaan, jolloin rahaa tulee enemmän
käytettäväksi myös työllis ...

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Tämä esitys tukipalveluja tuottavan sosiaalisen yrityksen
perustamisesta on erinomainen. On hienoa, että Helsinki pääsee tässä
nyt liikkeelle.

 

                                          Tässä keskustelussa on ehkä tullut vähän liiankin negatiivinen kuva
siitä, millaisia ihmisiä halutaan työllistää. Kun minä olen
kaupunginhallituksen edustajana kiertänyt opetuslautakunnan kanssa
tämän kouluverkkoasian takia kouluja ja katsellut, että meillä on ihania
lapsia kasvamassa koulusta ja kohta he ovat tulossa työelämään,
mutta osalla tulee olemaan suuria vaikeuksia sijoittua mihinkään
kilpailtuihin työpaikkoihin. Me tarvitsemme entistä enemmän tällaisia
erilaisia tapoja saada ihmiset työn syrjään kiinni. Tämä on erittäin
kannatettava esitys.

 

 

                                          Puheenjohtaja.

 

                                          Haluaisin kannattaa valtuutettu Takkisen esittämää toivomuspontta.

 

                                          Tämä on hieman ehkä vähän turhan paljon pyöristetty ponsi, mutta
ajatus tässä on kuitenkin hyvin tärkeä. Toivon, että vastausta
annettaessa tukena käytetään tätä valtuutettu Takkisen puheenvuoroa.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Tällä laidalla ei ole nyt oikein koordinoitu puheenvuoroja. Minä nimittäin
olisin juuri halunnut kysyä valtuutettu Takkiselta sitä, että tämähän
saattaa tarkoittaa melkein mitä vaan tämä hänen pontensa, että kun
resurssit uudelleen suunnataan, niin toivottavasti työllistettävien ja
näitten huonokuntoisten eduksi. Oletan, hän ei sitä tarkoittanut. Mutta
aika epämääräisesti tämä todella on kirjoitettu.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Tuntuu usein olevan sillä tavalla, että hyviin asioihin ei ryhdytä ennen
kuin tulee tukea jostain suunnasta. Tietenkin parempi myöhään kuin ei
koskaan.

 

                                          Toivon nyt vaan, että tämä yritys ei muodostu sitten sellaiseksi kilveksi,
että kaupunkiin muualle ei voida ottaa näitä ihmisiä töihin. Kyllä
kaupunki on kuitenkin kokonaisvaltainen työnantaja ja tällaista tulee
huomioida kaikkialla.

 

 

                                          Puheenjohtaja.

 

                                          Valtuutettu Ojalalle kiitoksia, että ei kai kaupunginvaltuusto tee mitään
sellaista, missä olisi jotain negatiivista työttömien suuntaan, että vaikka
tämä on ympäripyöreästi sanottu, niin toivottavasti tämä voidaan, sillä
uskon, että se voidaan tulkita kyllä positiiviseksi toimenpiteeksi
pitkäaikaistyöttömille.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Meidän valtuustoryhmämme pitää tätä esitystä erittäin hyvänä.
Kaupunginhallituksessa joihinkin asioihin esitin kysymyksiä ja esitin, en
kritiikkiä, mutta kuitenkin sellaisia kriittisiä näkökulmia myös siihen, että

hirveän helposti voidaan ajatella, että sosiaalinen yritys on toisenlainen
kuin muut yritykset, mutta sosiaalinen yrityshän toimii samoilla
pelisäännöillä kuin kaikki muutkin yritykset samoilla markkinoilla.
Ainoastaan se erottaa muista yrityksistä sosiaalisen yrityksen, että
siellä vähintään 30 % pitää olla vajaakuntoisia tai pitkäaikaistyöttömiä.

 

                                          Eduskunnassahan viime kaudella - eduskuntakauden lopussa -
sosiaalisten yritysten lainsäädäntöä hieman muutettiin. Siellä
parannettiin tukiehtoja, pidennettiin mm. tuen kestoa, mikä oli erittäin
hyvä asia sosiaalisen yrityksen toiminnan suunnittelun kannalta ja
myös niitten työllistettävien näkökulmasta.

 

                                          Valtuutettu Oker-Blom täällä esitti toiveen ja huolen siitä, ettei tämä
vaikuttaisi siihen, että kaupunki muuten työllistää jatkossa sitten
vähemmän vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä.

 

                                          Tämähän – kuten listatekstistä on luettavissa – on lähdössä pienenä
liikkeelle, ensimmäisen vuoden aikana 7 – 12 ja sitten jatkossa 20 – 25.
Kaupunkihan on tälläkin hetkellä työllistänyt paljon enemmän jo
vajaakuntoisia ja pitkäaikaistyöttömiä. En usko, että valtuusto eikä
kaupunginhallitus kumpikaan ole todellakaan tarkoittanut eikä halua
sitä, että me jatkossa vähennettäisiin muilta sektoreilta. Mutta on
erittäin tärkeää sosiaalisten yritysten ? näkökulmasta, että Suomen
suurin työnantaja lähtee tässäkin liikkeelle.

 

 

 

                                          Puheenjohtaja.

 

                                          Jos edellinen ponsiesitykseni oli liian ympäripyöreä, niin ehkä tämä
seuraava esitykseni on sitäkin selkeämmin ymmärrettävissä.

 

                                          Tähän ehdotukseen mielestäni sisältyy kiinteistösijoittajalle annettava
oikeus ostaa tontti. Sitä perustellaan elinkeinopoliittisilla syillä, jotka

koskevat terveydenhoitoalan yritystoimintaa.

 

                                          Kiinteistösijoitusyhtiö ei mielestäni kuitenkaan ole mikään
terveydenhoitoalan yritys. Tontin myyminen kiinteistösijoittajalle ei
myöskään takaa terveydenhoitoalan yritystoiminnan jatkumista
alueella.

 

                                          Niinpä esitän, että kaupunginvaltuusto päättää palauttaa Länsisataman
toimitilatontin vuokrausperusteet uudelleen valmisteltavaksi niin, että
vuokrasopimukseen ei sisällytetä osto-optiota.

 

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

                                          Sivulla 23 mainittu sopimus on allekirjoitettu 11. päivä syyskuuta tänä
vuonna.

 

 

                                          Puheenjohtaja.

 

                                          Tämä kosketti edellistä pykälää, ei tätä. Se jäi roikkumaan ...

 

 

                                          Puheenjohtaja.

 

                                          Ainoa asiani on se, että tämä vähän huolettaa, tämä Vattuniemen
alueen inventointiasia. Ehdotustekstissäkin todetaan, että

kaupunginmuseo on moneen otteeseen esittänyt, että tämä pitäisi
inventoida ja pitää tätä tilannetta vähän valitettavana ja
huolestuttavana. Ja sitten täällä todetaan, että
kaupunkisuunnitteluvirastossa on valmisteilla tämä inventointi.

 

                                          Haluaisin kysyä apulaiskaupunginjohtajalta, mitä tämä tarkoittaa, että
on valmisteilla, että mihin vaiheeseen tämä nyt osuu? Onko museon
huoli yhä aiheellinen?

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

                                          Tässä vuosien kokemus on osoittanut, että joskus jotkut asiat viipyvät
vähän kauemmin kuin luulee, että on paras olla sanomatta milloin, mikä
päivä se inventio on valmis.

 

                                          Mutta kyllähän tässä Lauttasaaren karaktäärin osalta on myöskin ihan
asianäkemyseroa ollut museon ja kaupunkisuunnitteluviraston välillä,
koskee nimenomaan 1960-luvun toimisto- ja teollisuusrakennuksia, että
missä määrin näitä pitäisi ja voi suojella, ja se on sellaista aika suurta
tasapainottelua löytää siinä sitten oikeita ratkaisuja. Mutta varmasti se
joskus valmistuu, tämä inventio.

 

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

                                          Arkkitehtuurin historiassa yksi kaikkein merkittävimpiä kirjoja on ollut
Vitruviuksen ”Kymmenen kirjaa arkkitehtuurista”, jonka hän kirjoitti
Caesarin aikaan runsaat kaksituhatta vuotta sitten. Tässä on määritelty

hyvän arkkitehtuurin perusperiaatteet, jotka ovat toimivuus ja
tarkoituksenmukaisuus, kauneus ja sopusuhtaisuus ja taloudellisuus.
On mielenkiintoista, että Suomessa, jossa tätä listaa on monien
käännösten kautta paljon siteerattu, nimenomaan ”taloudellisuus” on
pudonnut pois. Se on muuttunut sinänsä kyllä ajankohtaiseksi termiksi,
mutta se on ollut sitä pitkään. Se on käännetty kestävyytenä. Se on
vain yksi taloudellisuuden dimensio. Siteeraan Vitruviusta tällä
kohdalla: ”Taloudellisuus edellyttää materiaalien ja rakennuspaikan
taitavaa hallintaa sekä säästäväistä kustannusten, terveen järjen
mukaista punnintaa. Tämä toteutuu, jos arkkitehti ei vaadi asioita, joita
ei voi toteuttaa ilman suuria kustannuksia.” Sitten hyppään yli ja sitaatti
jatkuu: ”Oikean taloudellisuuden vaatimus pätee kaikkien
yhteiskuntaluokkien talonrakentamiseen”, (s. 16). Meillä ei
arkkitehtuuria ole perinteisesti yhdistetty taloudellisuuteen ja joskus
seuraukset ovat olleet aika ikäviä.

 

                                          Tulen juuri Pietarista avaamasta Helsinki-viikkoja ja helsinkiläisen
arkkitehtuurin, nykyarkkitehtuurinäyttelyä. Isännät veivät ystävällisesti
minut katsomaan mm. uudelleen rakennettua Konstantinovin palatsia,
jossa Putin on pitänyt mm. huippukokouksia. On sanottava, että
venäläinen suureellisuus ja liioittelu ei täytä Vitruviuksen hyvän
arkkitehtuurin taloudellisuuden kriteerejä. Mutta on vikaa myös
suomalaisessa arkkitehtuurissa.

 

                                          Näytän kuvat aivan tuoreesta kolmesta Hämeenlinnan keskustan
etelärannan suunnittelukilpailun voittaneista töistä. Teen sen sen takia,
ettei kukaan Helsingissä loukkaantuisi minkään kohteen tarkemmasta
käsittelystä.

 

                                          Tässä ensimmäinen. Tässä jaettiin kolme kärkisijaa. Tässä yksi niistä.
Tässä toinen ja tässä kolmas. Nämä kaikki arvioitiin jaetulle voittaneelle
sijalla.

 

                                          Tuo laatikko, joka on niissä jokaisessa suunnitteluprinsiippinä, itse
asiassa kehitettiin jo 1930-luvulla ja sen jälkeen on hyvin vähän
kehitystä tapahtunut. Perustelen tarkemmin. Se syntyi määrättyihin
olosuhteisiin, jotka mielestäni eivät enää vastaa tämän päivän tarpeita
ja olosuhteita. Se, että - tuossa oli arkkitehtiylioppilaitakin voittajissa –
myös nuori polvi tekee samaa laatikkoa kuin heidän vanhempansa ja
heidän vanhempansa vanhemmat osoittaa merkillistä traditionalismia ja
mielikuvituksen puutetta, joka juontuu ilmeisesti myös meidän
arkkitehtikoulutuksestamme.

 

                                          Esitän muutaman kaupunkirakentamisen mielestäni kohtalaisen

positiivisen esimerkin modernismia edeltäneeltä aikakaudelta.

 

                                          Tässä Venetsiasta yksi esimerkki. En tiedä sen taloudellisuudesta
myöskään, täyttääkö se niitä kriteerejä. Mutta aikaa vastaan se on
taistellut ja tuntuu edelleen ihan hyvältä. Tässä melko suuri
tonttitehokkuus. Se on Siennasta. Siinä on eräs modernismia
edeltäneen arkkitehtuurin keskeinen kaupunkisuunnittelullinen periaate.
Se on kattojen urbaani runous. Nimittäin vinot kattokulmat, jotka
näkyvät, yleensä hyvin kauniita, myös matalammalta kuin ilmasta
katsottuna. Sen sijaan tuo tasakatto, joka ei myöskään vettä pitäväksi
ole osoittautunut, on aika ruma ratkaisu kaupunkiolosuhteisiin. Tässä
vielä yksi esimerkki San Giminianosta, jossa nimenomaan torien
sarjoilla on luotu tavattoman viihtyisää kaupunkitilaa.

 

                                          Mikä sitten modernismissa meni vikaan, vaikka sen perustavoitteet
tasa-arvo ja hyvinvointivaltion idean toteuttaminen ovat sinänsä
kestäviä? Vastauksia on varmaan monia. Nostan esiin vain yhden,
nimittäin auton ja siihen liittyvän suunnittelun, liikennesuunnittelun
ylivallan, mitä seuraavat kuvat hyvin demonstroivat.

 

                                          Tässähän on meille tuttu Smith & Polvisen suunnitelma Helsingin
keskustaan, jonka Helsingin viisas, yleensä aina hyvin viisas
kaupunginvaltuusto ymmärsi torjua, vaikka melkein koko
valmistelukoneisto sitä innokkaasti oli vaatimassa. Se voi olla vaikea
heti hahmottaa.

 

                                          Tuossa on aikamoinen spagettiristeys Tervasaaressa Liisankadun
päässä. Kaikki Liisankadun eteläpuolen talot olisi jouduttu purkamaan,
Svenska Klubben mukaan lukien. Tässä nousee tunneli kaupungintalon
edessä, jossa menee alta vanha Kauppahalli ja sitten kaikki Kaartin
kaupunginosan vanhat talot tämän moottoritien alta. Ajatus oli tehdä
200 km moottoritietä Helsingin keskustaan. Se oli valtavan innostuksen
kohde silloin, paitsi valtuusto, joka lopulta ilmeisesti metroon
kallistuakseen päätti toisin. Tämä ei ole vain painajaista, vaan tuo on
Yhdysvalloissa todellisuutta. Tällaisia risteyksiä on olemassa ja tällaista
liikennesuunnittelua on harjoitettu varsin paljon. Meidänkin
liikennesuunnittelijamme ovat käyneet paljon Yhdysvalloissa opissa.

 

                                          Mitä sitten tapahtuu kaupungille, kun liikennesuunnittelu näiden
modernismin periaatteiden mukaan toteutetaan? Sille käy näin (kuva).

 

                                          On sanottava, että myös Helsingin rakennusjärjestys 1960-luvun alusta
lähti tuosta ajatuksesta, että Kruunuhaka ja kantakaupunki on
vanhanaikainen jo, koska sinne ei mahdu tarpeeksi parkkipaikkoja ja

niinpä ne talot pitäisikin kaikki suunnilleen purkaa ja tehdä pistetalot
tilalle, jotta Helsinki olisi muunnettu tuollaiseksi.

 

                                          Myös laatikko, tässä jo vuodelta 1927 tuo sama laatikko, joka nyt pyrkii
siis Hämeenlinnan keskustaan, oli valmis ratkaisu. Kun tehdään ensin
moottoritie ja sitten ajatellaan, että siellä, silloin vielä 1920-luvulla, kun
autoon oli oikein innostuttu, ajatellaan, että siellä ajetaan sataa
kilometriä, niin kaupunki muovataan sellaiseksi, miltä se näyttää
mukavalta vilistävän sataa kilometriä ajavan auton ikkunasta. Ja
jalankulun uskottiin häviävän historian roskatynnyriin auton ylivoiman
alta. Niinpä kaupunkimainen rakenne alkoi vähitellen nakertua.
Katukuilua ei enää tarvittu sellaiseksi, jossa sekoittuisi jalankulku ja
muu liikenne. Sitä alettiin raivata vain autoille. Niinpä talot vedettiin
katukuilun reunoista pistetaloiksi syrjään. Tämä kuva on nyt Ruotsista,
mutta se voisi olla vaikka Kalliosta Linjoilta.

 

                                          Äärimmilleen tämä linja kehittyi 1970-luvun alussa, kun Itä-Pasilassa
ajateltiin paras jalankulkutaso, maantaso, varattavan kokonaan autoille
ja jalankulkijat siirretään toiseen kerrokseen kansille puikkelehtimaan ja
löytämään paikkoja, joka kyllä onnistui, jos siellä asuu ja opettelee niitä
pitkään, mutta harvemmin kävijälle se on melkein mahdoton tehtävä
löytää sieltä mitään ilman opasta. Tuo maailma, joka syntyi sinne maan
tasolle, on hirviömäinen suoraan sanottuna. Mutta ihminen tottuu
kaikkeen ja alkaa rakastamaan lähiympäristöään oli se mikä tahansa.
Siinä mielessä kaupunkisuunnittelu on helppo laji. Siinä ei täysin voi
epäonnistua.

 

                                          Mistä sitten eväitä muutokseen? Otan muutaman seikan, joita pidän,
itse asiassa ne ovat olleet trendejä jo hyvin pitkään muualla, mutta
hieman vähemmän näkyviä meillä, mutta tulossa myös meille.

 

                                          Yksi on elävän katukuilun paluu. Tässä kuva Rooman katuelämästä,
joka, vaikka ilmastokin on parempi, niin se on aivan pistämättömän
mielenkiintoinen. Vaikka talot ovat rappiolla, monet ilman kunnon
maaleja, syntyy tavattoman hauska kokonaisuus, jossa kahvilat,
ravintolat ja sivurooliin painettu autoliikenne yrittävät tulla keskenään
toimeen. Venäjältä tulijana voi sanoa, että Suomessa kaikki toimii,
mutta mikään ei järjesty, Venäjällä taas mikään ei toimi, mutta kaikki
järjestyy.

 

                                          Katukuilun paluun lisäksi myös koristeluornamentiikka ja pienet
yksityiskohdat tulevat - ja ovat tulleet - arkkitehtuuriin, joka murtaa tätä
pelkistettyä laatikkolinjaa. Tässä on Hertzog ja de Meuronin erään talon
yksityiskohta, sama pari, joka pohtii parhaillaan Armi-talon tontin

tulevaa käyttöä täällä Helsingissä. Myös materiaaleilla, tekstuurilla,
miltä talon pinta, minkälaisia materiaaleja käytetään, siihen jo
Vitruviuskin viittasi. Mutta ehkä klassisen arkkitehtuurin lisäksi on
tulossa vapaammat muodot ja myös taiteen käyttö talojen seinissä.
Tässä Palladio –nimisen taiteilijan pienet lisäykset erään talon seinään.
(Välihuuto!) Elävä evolutiivinen seinä voi olla tulevaisuuden suuria
asioita.

 

                                          Tässä nyt sitten vähän vanhempaa polvea, olikohan tuo nyt sitten
vuodelta 1991. Väriä ja vapaampaa muotoa voidaan käyttää silti se
strukturoimalla kaupunkitilaan, ja huumorikin saattaisi kuulua
arkkitehtuurin piiriin. (Välihuuto!) Se on hyvä pointsi, että onko siinä jo
riittävästi huumoria tässä, millä tavalla me teemme.

 

                                          Tässä myöskin katutilaa, taidetta ja arkkitehtuuria hyväksi käyttäen,
varsin erilaista henkeä kuin mihin Hämeenlinnan ehdotukset
perustuivat.

 

                                          Sitten edelleen trendejä, jotka ovat vahvistuvia mielestäni, on
urbanismin yleinen paluu, mikä tarkoittaa, että olohuone, oleskelu,
julkiset tilat, torit ja puistot, niiden pitää saada suurempi painoarvo
rahan käytössä ja suunnitteluintensiteetissä kuin nyt tapahtuu. Ja tässä
– sattumoisin – minulla nyt sattuu olemaan näitä Hertzog ja de
Meuronin töitä, kun olen juuri käynyt heidän toimistossaan
perehtymässä Helsinki –ajatuksiin, muutama esimerkki mielestäni
uudemmasta urbaanisesta julkisen tilan haltuunotosta. Tässä kuva
Pekingin olympiastadionin lähiympäristöstä, jonka he ovat
suunnitelleet. Talohan, tai stadion, valmistuu lähikuukausina. Mutta
millä tavoin tuollainen jättiläisrakennelma – se on tosi suuri – istuu niin,
että syntyy tällaista ihmisen mittakaavaista sympaattista julkista tilaa
ympärille, se on todellinen haaste. Mielestäni tässä ollaan
mielenkiintoisella tavalla onnistumassa.

 

                                          Tässä taas Espanjasta kulttuurihanke, jossa uudessa talossa – joka on
siis tämä – on ornamentiikkakoristeluaihe ja sitten samalla miellyttävän
mittakaavaisen julkisen tilan synnyttäminen mielestäni erittäin hyvin
otettu huomioon.

 

                                          Hyvät valtuutetut. Lopuksi heitän muistuman epäonnistumisestani.

 

Nimittäin asuin kolme vuotta Washingtonin Georgtown –nimisessä
kaupunginosassa, joka oli puhdas townhouse –alue eli oli
kaupunkimaisia pientaloja koko kaupunginosa. Ja vaikka meille täällä
sanotaan, että viipaletalot, joissa asutaan monessa kerroksessa ja

juostaan portaita sisällä on vieras ja vaikea plaanin suhteen, niin voin
sanoa henkilökohtaisesti, että olen monessa maassa ja asunnossa
asunut, mutta tämä oli ylivoimaisesti miellyttävin tapa asua.

 

Ja kun tämän sanon, niin on tietenkin ihme, että no miksi juuri se
kaikkein miellyttävin tapa asua puuttuu Helsingistä ja Suomesta. Ja se
kysymys ei, ensin sitä ihmettelin ihan vaan mielessäni, että kai siihen
joku syy on. Meidän askeettiseen elämäntapaan ei ehkä sovi liian hyvät
ja mukavat olot. Mutta olen sitten hiukan yrittänyt edistää tätä. Kyllä se
on nyt valjennut, että se normiviidakko, joka meillä on ja kaikki muut
määräykset ja suunnitteluperiaatteet kyllä jotenkin ainakin suuremman
alueen tekemisen estää. Siellä täällä on kadun pätkiä syntynyt, mutta
sellainen miljöö, joka syntyy kokonaisesta kaupunginosasta, sitä tänne
vielä saa odottaa ehkä muutaman sukupolven.

 

                                          Tässä kuva Georgtownista. Se oli 1800-luvun puolivälissä pääosin
rakennettu ja suosituin alue Washingtonissa ja melkein koko
Yhdysvalloissa. Jotain vetovoimaahan siinä on, vaikka tänne sitä nyt ei
millään tunnu saavan.

 

                                          Olisin toivonut kovasti, että Hernesaari esimerkiksi sopivan kokoisena
alueena olisi voitu suunnitella tästä lähtökohdasta. Myöskin Eiranranta
olisi voinut toteutua näin. Mutta modernismin väkevä ote kyllä näyttää
estävän tämän tapahtuman vielä pitkään.

 

                                          Hyvät rakkaat kuulijat.

 

                                          Tässä on varsinaisesti arkkitehtipoliittinen ohjelma
lähetekeskustelussaan. Siinä ei historiallisten, mielestäni ansiokkaiden
katsausten lisäksi kovin paljon ole mitään muutosainesta. Ne vähäiset
askeleet, jota siinä on ajateltu otettavaksi, tähtäävät uskottavuuteen,
että asteittain nostetaan mielenkiintoa arkkitehtuuriin ja vähitellen
palautettaisiin suomalaisarkkitehtuurin maine maailmalla, joka ei ole
niin hyvä kuin ammattikunta haluaa meille uskotella. Itse asiassa, jos
saa suorittaa pienen sivuharppauksen, niin meillä oli
huippukorkeakoulu, teknillinen korkeakoulu ja sen arkkitehtiosasto niin
kauan kuin se oli Helsingissä. Silloin tuli Alvar Aaltoa ja Eliel Saarista
sieltä tuutista. Mutta kun se muutti Espooseen, niin samalla jäi tämä
maine. Jos nyt halutaan myös taideteollisuus sinne, niin sitten voi
unohtaa finnishdesigninkin ilmeisesti.

 

                                          Näillä vähäisillä sanoilla - hyvät valtuutetut - haluan kiittää näistä
erinomaisen hyvistä vuosista, joita olen saanut teidän kanssanne jo yli
kuusitoista viettää ja jotka nyt päättyvät tähän kokoukseen.

 

 

                                          (Liitteinä kuvat 1 – 18)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat.

 

                                          Nykyinen ”päämieheni” kiitettävästi lausui, että ”hauska paikka tulla
puhumaan apulaiskaupunginjohtaja Korpisen jälkeen”, ja paikka ei
todellakaan ole kovin helppo.

 

                                          On helppo allekirjoittaa varmaan pitkälti jokaisen meistä ne sanat, joita
apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen tässä esittelyssään ja
lähetepuheessaan käytte mm. kattokulmista tai katoista yleensä,
voidaanko tasakattoa nyt katoksi oikein kutsuakaan. Tämä on
muutaman kerran ollut meillä esillä myös
kaupunkisuunnittelulautakunnassa, kun siellä vielä aikaisemmin olin,
samoin tämä townhouse –idea, joka meillä tuntuu olevan kovin
hankalaa saada aikaan tähän kaupunkiin, kaupunkiin tai
kokonaisuudessaan Suomeenkin, on varmasti sellaisia asioita.

 

                                          Mutta arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuustokollegat. Mennään
varsinaiseen ryhmäpuheeseen.

 

                                          Nyt kaupunginvaltuuston lähetekeskustelussa oleva Helsingin
arkkitehtuuri nyt! –nimellä kulkeva Helsingin arkkituuripoliittinen
ohjelma on aidosti tervetullut uutuus. Vaikka Helsinki ei aivan
suomalaisen kuntakentän kärjessä tai etunenässä
arkkitehtuuripoliittisten ohjelmien valmistelussa kuljekaan, on enemmän
kuin erinomaista huomata, että nyt ollaan jo tässä vaiheessa.

 

                                          Kunnia tästä kuuluu apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpiselle, jolta
olemmekin hänen virkavuosien aikana tottuneet tasaisin väliajoin
saamaan uusia, välillä yllättäviäkin, positiivisessa mielessä yllättäviä
avauksia. Tästä ja monesta muusta aikaisemmasta avauksesta jo
tässä vaiheessa hänelle kiitokset.

 

                                          Hyvät valtuutetut.

 

                                          On hyvä pitää mielessä, että tänään käydään ohjelmasta vasta
lähetekeskustelu, jossa esitettävä palaute kirjataan ulos ja se on
pohjana ohjelman jatkovalmistelulle. Lopullinen ohjelma toimenpide-
ehdotuksi-neen on tarkoitus hyväksyä myöhemmin
kaupunginhallituksessa. Tämä muistutus ehkä siitäkin syystä, että
ohjelma itsessään eikä ainakaan kaikki toimenpide-ehdotukset ole

Kokoomuksen mielestä hyväksyttävissä.

 

                                          Nyt käsissämme oleva ohjelmaluonnos on vielä raakile, joka vaatii
melkoisesti jatkojalostamista.

 

                                          Kokoomuksen mielestä tällaisen ohjelman kunnianhimon tason tulee
olla pääkaupungin aseman mukainen. Uskon, että olemme tästä
valmistelijoiden kanssa samaa mieltä.

 

                                          Mutta onko ohjelman peruspremissit oikein asetettu? Esipuheessa
nostetaan esiin voimakas halu ”palauttaa Helsingin arkkitehtuuri
kansainvälisen kilpailun kärkeen” ja ”takaisin uudelle menestyksen
kierteelle”.

 

                                          Olisiko kuitenkin niin, että enemmän arvoa on sillä, miten me itse
viihdymme kaupungissamme kuin sillä, kuinka arvostettua
arkkitehtuurimme on maailmalla. ”Olisi” on ainakin meidän vastaus.
Emme suinkaan väitä, ettäkö nämä olisivat automaattisesti toisiaan
poissulkevia asioita tai edes aina ristiriitaisia, ei suinkaan, mutta
järjestyksen tulee olla selvä. Siksi lähtökohtana koko ohjelmalle
tuleekin olla helsinkiläisten viihtyisyys omassa kotikaupungissaan.

 

                                          Valmistellessani tätä puhetta päätin jossakin vaiheessa kokeilla, mitä
löytyy googlaamalla sanoilla ”hyvä arkkitehtuuri”. Yhden osuvimmista
määritelmistä – hieman Vitruviuksen jälkeen, eli ehkä nykymaailmasta
– löysin ammattikuntaa edustavan Anni Vartolan blogista, jossa hän
totesi: ”Hyvä arkkitehtuuri tuo iloa marraskuussakin ja että hyvä
arkkitehtuuri sietää arkea.” Melkoisen pistämättömästi sanottu.

 

                                          Käsitettä ”hyvä arkkitehtuuri” olisi ehkä ollut syytä pohtia hieman
tässäkin ohjelmassa. Nyt koko arkkitehtuuri –käsite on jäänyt liialti
menneeseen kiinni ja katsantokanta on jopa vanhanaikainen.
Arkkitehtuuri –käsitystä tulisi käsitellä hieman laajemmin ymmärrettynä
kautta koko ohjelman. Siihen on myös syytä sitoa tämänhetkistä
vahvemmin kestävän kehityksen näkökulmaa.

 

                                          Ohjelmaa lukiessa tulee liiaksi läpi opettajamainen asenne.
Esipuheessa nostetaan aivan oikein esiin se, että kaupunkilainen ei
tyydy ylhäältä tarjottuun ja että tarvitaan vaihtoehtoja ja luovaa
keskustelua. Tämän ajatuksen olisin toivonut heijastuvan laajemminkin
ohjelmaan ja sen toimenpide-ehdotuksiin.             Kaupungin
rakentuminenhan on yhdistelmä taloutta, politiikkaa ja estetiikkaa.
Kaupunkikuvan kehitys on ennen kaikkea taloudellisen toiminnan
tulosta ja urbaanien elämäntapojen muuttumisen vaikutusta.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Viime aikoina on jälleen julkaistu useita tutkimuksia siitä, miten
suomalaiset haluaisivat asua. Helsinkiläisten asumistoiveet kuitenkin
poikkeavat muiden suomalaisten toiveesta merkittävälläkin tavalla.
Täällä on jo selvästi totuttu asumaan urbaanissa ympäristössä. Vaikka
toive pientaloasumisesta nousee helsinkiläistenkin keskuudessa
vahvasti esille on täällä kerrostaloasumiselle aivan erilainen tilaus kuin
muualla maassamme.

 

                                          Kokoomuksen valtuustoryhmä katsookin, että Helsingin
arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa tulee yhdeksi tulevaisuuden
painopistealueeksi nostaa kerrostaloasumisen kehittäminen. Kun
mietitään, mitä uutta kerrostaloasumiseen on viime vuosikymmenien
aikana tuotu, jää vastaus melko vähäiseksi.

 

                                          Katsomme, että unohtamatta tiiviin ja matalan kaupunkiasumisen
edistämistä on syytä miettiä, mitä on tulevaisuuden
kerrostaloasuminen, mitä se vaatii kaupunkiympäristöltään ja mitä
uusia ratkaisuja siihen olisi löydettävissä. Kerrostaloasumisesta on
tehtävä entistä houkuttelevampaa. Se on samalla vastaus myös entistä
eheämpään yhdyskuntarakenteeseen, mikä tavoite taas kumpuaa
kestävän kehityksen periaatteista.

 

                                          Samaa tavoiteasettelua tukee myös täydennysrakentaminen, joka jää
ohjelmassa lähes mainitsematta.

 

                                          Kokoomuksen mielestä täydennysrakentamisessa tulee päästä
nykyistä nopeammin eteenpäin. Se vaatii aivan eritasoista asukkaiden
kuulemista ja valmisteluun mukaan ottoa kuin nykyiset käytänteet. Vain
näin eri alueiden asukkaat voidaan sitouttaa ja poistaa
täydennysrakentamisen luomia uhkakuvia.

 

                                          Emme, emme suinkaan ole pilaamassa nykyisiä asuinalueita, vaan
haluamme hyödyntää olemassa olevaa infraa ja parantaa alueiden
toimivuutta ja niillä tarjolla olevia palveluja. Jotta tulevaisuuden
täydennysrakentaminen olisi riittävän laadukasta ja olemassa oleviin
alueisiin sopivaa, on se syytä nostaa myös tässä ohjelmassa
merkittävämpään asemaan.

 

                                          Yksittäisenä puutteena - joka osittain tuli apulaiskaupunginjohtaja
Korpisenkin esittämissä kuvissa esiin - Kokoomus haluaa nostaa esiin
ympäristötaiteen merkityksen kaupunkikuvalle. Tätä aihepiiriä ei

ohjelmassa ole oikein sivuttukaan, vaikka ympäristötaiteen avulla
voidaan helposti luoda persoonallista ja omaleimaista
kaupunkiympäristöä. Mielestämme ympäristötaide ansaitsee myös
huomioimisen ohjelmaa jatkotyöstettäessä.

 

                                          Hyvät valtuutetut.

 

                                          Ohjelmaan on listattu merkittävä määrä toimenpide-ehdotuksia ilman
minkäänlaista taloudellista tarkastelua. On kuitenkin selvää, että
ainakin osalla niistä on merkittäviä seuraamuksia talouden puolella.
Ennen ohjelman tuomista kaupunginhallituksen käsittelyyn tämä asia
on syytä korjata. Taloudellisen tarkastelun puute tekee hyvin vaikeaksi
muodostaa kantaa esitettyihin toimenpide-ehdotuksiin, saati sitten
vertailla esitettyjä ehdotuksia toisiinsa.

 

Koska kuitenkin lähetekeskustelussa odotetaan valtuustoryhmiltä
kannanmuodostusta, niin ryhmämme myös niitä esittää.

 

                                          Ohjelman rakenteen osalta Kokoomuksen valtuustoryhmä kannattaa
muutamissa lausunnoissakin esitettyä varsinaisen ohjelman ja siihen
liittyvien toimenpide-ehdotuksien erottamista toisistaan. Myös ohjelman
seurantajärjestelmät on syytä pohtia ennen ohjelman hyväksymistä.

 

                                          Sitten muutamia kantoja yksittäisistä toimenpide-ehdotuksista.

 

                                          Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelun informaatiokeskus on
mielestämme kannatettava idea, eritoten, jos siihen saadaan mukaan
myös muita toimijoita.

 

                                          Keskeisen paikan löytäminen tällaiselle keskukselle on enemmän kuin
tärkeää. Jos ja kun keskus toteutuu, on sen oltava paikka, jossa ennen
kaikkea helsinkiläiset voivat tutustua ja osallistua kotikaupunkimme
kehittämiseen. Liiallinen keskittyminen palvelemaan turismia on tässä
vältettävä.

 

                                          Perinteisten painettujen julkaisujen lisäämisen sijaan näkisimme
mielekkäämpänä painopisteen ja resurssien ohjaamisen sähköisen
viestinnän suuntaan. Painettujen julkaisujen jakelu helposti ulottuu vain
asiaan vihkiytyneille tahoille, mutta sähköinen viestintäportaalit ja muut
vastaavat ovat ehkä paremmin kaupunkilaisten tavoitettavissa.
Molempia varmasti tarvitaan, mutta painopiste voisi ehkä olla
sähköisessä viestinnässä.

 

                                          Suhtaudumme hieman epäillen määräaikaisten professuurien

lahjoittamiseen teknilliselle korkeakoululle. Olisiko euro kuitenkin
paremmassa käytössä joissakin TFK –toiminnan hankkeissa,
esimerkiksi yhteistyössä muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien
kanssa? Yksi tällainen hanke voisi olla tiiviin ja matalan rakentamisen
konseptin kehittäminen, helsinkiläisen townhouse –kulttuurin luominen.

 

                                          Myös erillisen rakennussuojelurahaston perustaminen hieman
askarruttaa. Ennen kuin tiedämme seudun muiden kuntien
suhtautumisen ajatukseen on siihen liian aikaista ottaa lopullista
kantaa. Myös kunnan ja valtion välinen suhde on syytä selvittää.

 

                                          Yleisemminkin on ehkä selvää, että suojelulliset seikat on huomioitava.
Hyväksymme ehdottomasti sen. Mutta on myös erittäin tärkeää, ettei
ylimitoitetulla suojelulla museoida olemassa olevaa
rakennuskantaamme liiaksi ja estetä sen muokkautumista palvelemaan
uusia käyttötarkoituksia.

 

                                          Vanha sanonta ”paras on hyvän pahin vihollinen” pätee varmasti
arkkitehtuurissakin. Ehdotus pyrkiä maailman johtavaksi
tietoyhteiskunnan, kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin keskukseksi
tuntuu hieman ylimitoitetulta. Hyvä arkkitehtuurin taso
ilmastonmuutoksen estämiseksi kylmässä Pohjolassa on riittävä ja
tarpeeksi haastava.

 

                                          1950-luvun suomalaisen arkkitehtuurin ja designin maailman maine
syntyi ilman tietoista pyrkimystä maailman keskukseksi. Tehtiin vain
niin hyvää kuin osattiin. Se riittää tänäkin päivänä. Osaamista kyllä
löytyy Suomesta, jos on tahtoa sitä käyttää.

 

                                          Sen sijaan ehdotus perustaa uusien suurten rakennusalueiden
suunnitteluun ja käyttöön ottoon projekteja ja myös toteutusyhtiötä saa
kannatuksemme. Olennaista tällöin on varmistaa, että projektien
johdoilla on riittävät valtuudet. Näemme tämän myös mahdollisuutena
madaltaa virastojen välisiä raja-aitoja. Jokaisella meistä eri
lautakunnissa toimineilla on varmasti kokemusta siitä, että siellä on
jonkun verran jo joitain barrikadeja muodostunut virastojen välille.
Tämä voisi olla yksi ratkaisu niiden purkamiseen.

 

                                          Arkkitehtuuriasiamiehen tehtävän perustamista Kokoomuksen
valtuustoryhmä ei kannata. On vaikea nähdä, että toimenpide-
ehdotuksessa kuvailtu asiamies laajalla toimenkuvallaan ja ilmeisen
laajoilla valtuuksillaan toisi ainakaan lisäarvoa arkkitehtuurimme
kehittämiselle kaupungissamme. Pahimmillaan asiamies olisi ylhäältä
alas päin mahtikäskyjä besserwisser hovinaan oma jaoksensa.

 

 

                                          Useissa lausunnoissa oli nostettu ansiokkaasti esiin tärkeitä näkökohtia
ja kannatettavia ajatuksia. Tässä muutamia niistä.

 

                                          Yleisesti Kokoomus yhtyy kaupunkisuunnittelulautakunnan esittämään
johtopäätökseen, että ennen uusien kustannuksia vaativien
menettelyjen, organisaatioiden, lahjoitusten ja palkintojen hyväksymistä
niistä tulee tehdä kustannushyötytarkastelu ja harkita lopulliset
ratkaisut vasta niiden pohjalta.

 

                                          Pidämme myös hyvänä rakennuslautakunnan ajatusta, jonka mukaan
kaupunki voisi palkata erillisen pientaloneuvojen palvelemaan omakoti-
ja pientalorakentajia sekä edistämään ja auttamaan tavallisia asukkaita
rakentamisasioissa.

 

                                          Kannatuksemme saa myös Vantaan kaupungin lausunnossa oleva
ajatus yhteistyön kehittämisestä koskemaan koko seutua. Koko
ohjelmassa olisi laajemminkin syytä huomioida seudullinen näkökulma.

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Summa summarum:

 

Uskon, että tässä salissa kaikki yhtyvät käsitykseemme siitä, että
Helsinki ansaitsee oman arkkitehtuuripoliittisen ohjelmansa. Nyt
keskustelussa oleva ohjelma ei kuitenkaan ole vielä riittävän hiottu
kokonaisuus. Aikanaan kaupunginhallitukseen hyväksyttäväksi tulevan
ohjelman tulisi huomattavasti laajemmin huomioida koko rakennetun
ympäristön laatua. Kaupungin rakentaminen on yhteiskunnallinen, se
on taloudellinen, se on poliittinen prosessi. Kokonaisuudessaan
arkkitehtuuripoliittisen ohjelman ehdotuksineen tulisi tähdätä ennen
kaikkea helsinkiläisten elinympäristön parantamisen ja viihtyisyyden
lisäämiseen, ei niinkään yksittäisten uusien maamerkkien aikaan
saamiseen.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.

 

Hyvä, laadukas ja esteettisesti hyvää mieltä antava kaupunkiympäristö
on meille kaikille ensiarvoisan tärkeä. Hyvään kaupunkiympäristöön
pyrkiminen ja jo ennestään laadukkaan säilyttäminen on ollut nyt
käsittelyssä olevan arkkitehtuuriohjelman lähtökohta. Eräissä siihen

liittyvissä lausunnoissa todetaan sen olevan raikas ja kunnianhimoinen
ohjelma. Siihen voi yhtyä. Kunnianhimosta kertoo erityisesti yksi virke,
joka kuuluu näin: ”Helsinki pyrkii maailman tietoyhteiskunnan,
kaupunkisuunnittelun ja arkkitehtuurin johtavaksi keskukseksi.” Luin
tämän kohdan kaksi kertaa ennen kuin uskoin, että niin siinä tosiaan
lukee. Mutta siitä lähti ajatus, että miksei, onhan meillä arkkitehtuurissa
perinteitä, jotka antavat pohjaa tällaisellekin tavoitteelle.

 

Nyt käsillä oleva ohjelma, vaikka sen nimi on ”Helsingin arkkitehtuuri
nyt!”, lähtee liikkeelle aika kaukaa historiasta. Se miten Helsinki on
kehittynyt sellaiseksi kaupungiksi, jollaisena sen nyt näemme, on
kuvattu varsin suurella sivumäärällä. Mutta se on varmaan ollut
perusteltua, koska kaupungin kehitys on jatkumo. Tämä hetki, nyt, on
vain silmänräpäys menneisyyden ja tulevan välillä. Elävyyttä ohjelmaan
tuo kirjailija Kjell Westö, joka persoonallisella tavalla kertoo paitsi omia
kokemuksiaan kaupungista, Helsingin sielusta, myös osuvia ja jo
unhoon painuneita vaiheita Helsingin historiasta.

 

Arkkitehtuuri -käsitettä ohjelmassa käsitellään väljästi. Käsitettä olisi
voinut analysoida ja täsmentää. Ahtaasti tämä kreikankielinen sana
tarkoittaa rakennuksen esteettistä muotoa. Silloin sana merkitsee
lähinnä suomenkielistä käsitettä ”rakennustaide”. Arkkitehtuuri on
kuitenkin tässä ohjelmassa laajempien kokonaisuuksien,
rakennusalueiden, niitä yhdistävien katujen, puistojen ja aukioiden
kokonaisuutta. Silloin ohjelman arkkitehtuuri -käsite lähenee
suomenkielistä käsitettä ”kaupunkisuunnittelu”. On tärkeää muistaa,
että kaupunki ei ole vain rakennuksia. Puistot, aukiot ja viheralueet ovat
myös kaupunkia. Mielestäni tähän puoleen Helsingissä ja myös tässä
ohjelmassa on kiinnitettykin enenevää huomiota. Korostetusti
arkkitehtuuriohjelmassa on otettu huomioon myös rakennusten sisätilat
ja niissä niiden suojelu.

 

Hyvän arkkitehtuurin toteuttamisen tiellä on monia vaikeuksia. Niitä on
ehkä tullut aina vaan lisää. Rooman keisari Augustus sai tiilisen
Rooman, mutta jätti jälkeensä marmorisen imperiumin pääkaupungin.
Helsingin klassinen monumentaalikeskus toteutettiin
keisarisuuriruhtinaan tarpeita huomioon ottaen ja hänen tuellaan.
Silloin ei kuultu asukkaita ja harrastettu vuorovaikutteista suunnittelua.
Tämmöinen ylhäältä päin johdettu kaupunkisuunnittelu ei tietenkään
enää ole mahdollista. Arkkitehtuuriin ja yleensä kaupunkisuunnitteluun
vaikuttavat voimat ovat monilukuiset. Eri intressien yhteensovittaminen
on ongelmallista, joka ohjelmassakin tulee esille.

 

Arkkitehdin suunnittelemalla rakennuksella on erilainen käyttötarkoitus

kuin esimerkiksi taidemaalarin luomalla maalauksella. Jälkimmäinen on
pelkkä taide-esine, mutta rakennus on käyttötavaraa, siellä asutaan,
tehdään työtä tai muita toimintoja. Tämän tehtävänsä sen tulisi täyttää
mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti, mutta samalla rakennuksen
tulisi olla, jos ei taideteos, kuitenkin korkeat esteettiset arvot omaava.
1930-luvun funktionalismi painotti nimenomaan rakennuksen
käyttötarkoitusta.

 

Talous, raha ja muut materiaaliset arvot tuntuvat myös rakentamisessa
tulevan yhä määräävämpään asemaan. Rakennuttaja ynnää
rakennuskustannuksia, supistaa, pienentää ja vaihtaa materiaaleja.
Esimerkkinä voidaan mainita asuinkerrostalot sata vuotta sitten ja nyt.
Aikaisemmin asuinhuoneet olivat 3,5 - 4 metriä korkeita, portaikot olivat
avaria. Jokainen tietää, mikä nyt on tilanne. Julkisissa rakennuksissa
ns. hukkatiloiksi katsottavat portaikot ja käytävät ovat nykyisin hyvin
ahtaita. Aina ei tietenkään ole niin, että kalliimpi on parempaa ja
arkkitehtonisesti korkeatasoisempaa kuin halpa. Tämän ristiriidan
selvittäminen on kuitenkin nykyisin hyvin suuri haaste.

 

Helsinki on pääsääntöisesti hyvän arkkitehtuurin kaupunki. Meillä on
klassinen vanha keskusta, jolle ehkä emme osaa antaa tarpeeksi
arvoa, koska se on meille liian tuttu. Sittemmin liikekeskusta on siirtynyt
Mannerheimintien alkupään ympärille, jossa on sekalaisempaa
arkkitehtuuria, mutta selkeän urbaani luonne. Useat asuinalueemme
edustavat hyvin ja varsin yhtenäisesti syntyaikansa arkkitehtonisia
arvoja, esimerkiksi vaikkapa eri ajoilta Etu-Töölö, Taka-Töölö,
Munkkivuori, Puotila ja Kontula. Muitakin esimerkkejä varmaan on.

 

Kukin aika ja ajassa elävät tekevät omanlaistaan kaupunkia. Ei voi olla
olemassa mallia, joka voitaisiin toteuttaa. Se on muistettava myös, kun
haluamme tämän ohjelman hengessä pyrkiä hyvään
kaupunkiympäristöön. Meillä on erityisesti keskustan satama-alueiden
ja osan Pasilaa vapautuessa rakentamiseen loistava tilaisuus toteuttaa
varsin suurilla alueilla hyvää kaupunkia. Tähän tulee panostaa.

 

Mitään viisastenkiveä ei kuitenkaan ole. Suunnittelu on prosessi, jossa
on paljon - ja tulee ollakin paljon - osapuolia. Parhaiden voimien
valjastaminen näihin tehtäviin esimerkiksi arkkitehtikilpailuilla on
tärkeää. Lopputulos kuvastuu sitten niitä arvoja, joita meillä on
rakentamisessa tämän vuosituhannen alussa. Se tulee olemaan
erilaista kuin 100 vuotta sitten, mutta ei ole mittatikkua, jolla
arvioitaisiin, onko se parempaa vai huonompaa kuin 100 vuotta sitten.

 

Joissakin ohjelmasta annetuissa lausunnoissa arvostellaan sitä, että

ohjelma on enemmänkin julistus kuin konkreettisia toimia ehdottava.
Ohjelma sisältää toki toimenpide-ehdotuksia, joita seuraavaksi
kommentoin.

 

Arkkitehtuuria halutaan tehdä ymmärrettäväksi mm. sisällyttämällä sen
perusasioita kouluopetukseen. Se on kannatettavaa, joskin haluaisin
muistuttaa, että kovin monet tahot ja intressiryhmät haluaisivat tuoda
omia tarpeitaan ja näkemyksiään kouluopetukseen. Helsingin ja
teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosaston yhteistyön tehostaminen on
erittäin kannatettavaa.

 

Arkkitehtikilpailuja tarvitaan, kuten ohjelmassa todetaan. Kilpailutulos ja
rakennuksen tai alueen toteutus tulisi kuitenkin sitoa entistä paremmin
toisiinsa. On kokemuksia siitä, että lopputulos on aivan muuta kuin mitä
kilpailussa on esitetty.

 

Rakennussuojeluun ja historiallisten arvojen suojeluun on kiinnitetty
huomiota. Tarve suojeluun on selvä ja yleisesti hyväksytty, joskin
yksittäistapauksissa helposti edelleen syntyy erimielisyyksiä. Ajat ja
asenteet ovat kuitenkin muuttuneet siitä, kun kaupunginvaltuusto 1960-
luvulla lähes keskustelutta päätti antaa purkuluvan Heimolan talolle,
talolle, jossa eduskunta oli hyväksynyt Suomen itsenäisyysjulistuksen.

 

Tärkeää on lisätä resursseja rakennusten inventointeihin ja
nimenomaan siinä muistaa, että myös 1960-luvun betonilähiöissä on
suojelutarpeita.

 

Kaupungin luovuttamien tonttien osalta tulisi kehittää keinoja vaikuttaa
tontille tulevaan rakentamiseen nykyistä tehokkaammin. Tämä
ohjelmassa mainitaan, mutta miten se konkretisoidaan. Jos tontit
myydään tarjousten perusteella korkeimman tarjouksen antajalle, kuten
usein nyt tehdään, keinoja ei kovin paljon ole.

 

Ohjelmassa esitetään myös, että kaupungin keskushallintoon
perustettaisiin arkkitehtuurin asiamies toimistoineen, jolla olisi
valtuuksia esimerkiksi tonttien luovutuksessa, arkkitehtikilpailujen
järjestämisessä jne. Eräät lautakunnat, kiinteistölautakunta, yleisten
töiden lautakunta ja kaupunkisuunnittelulautakunta vastustavat tätä
ajatusta. Vaistoan siinä jonkinmoista reviirin puolustamista. Tätä
ehdotusta ei kuitenkaan ole syytä haudata, vaan selvittää sitä
jatkovalmistelussa.

 

Valtuustoryhmämme haluaa korostaa erityisesti sitä, että etsitään uusia
ratkaisuja kohtuuhintaisten asuntojen ja asuntoalueiden

rakentamiseen. Tiedän, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty,
mutta se on kuitenkin täysin välttämätöntä kaupunkimme elinvoiman
turvaamiseksi.

 

Eräs seikka ohjelmasta näyttää puuttuvan, nimittäin esteettömyyden
huomioon ottaminen.

 

Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä tervehtii ilolla tällaisen
ohjelmapaperin valmistumista ja toivoo sen johtavan toimenpiteisiin.
Helsinki, Suomen pääkaupunki tarvitsee hyvää kaupunkirakennetta,
korkeatasoista arkkitehtuuria, tilaa elämiselle ja asumiselle.

 

Suomen Arkkitehtiliiton lausunnossa sanotaan, että ohjelma on
kunnianhimoisuudessaan sopivasti tekijänsä näköinen. Tekijä on
työryhmä. Luulen, että SAFA viittaa kuitenkin tässä työryhmän
puheenjohtajaan, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpiseen, jota ja
jonka innovatiivisia ajatuksia kohta joudumme ikävöimään.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Jokseenkin kaikki mitä arkkitehtipoliittisessa ohjelmassa on esitetty on
hyvää ja kannatettavaa. Ongelma vain on se, että kovin kapea-alainen
ja asiantuntijakeskeinen tuo ohjelma on. On myös sanottava, että
ohjelman esittely oli paljon ohjelmaa parempi.

 

                                          Kun kaupunki pohtii omaa poliittista ohjelmaansa, eikö silloin
politiikkaohjelman pitäisi paneutua niihin hallinnollisiin ja
suunnittelujärjestelmää koskeviin syihin, jotka estävät hyvää
kaupunkikehitystä tai edistävät sitä? Apulaiskaupunginjohtaja
Korpinenhan itsekin esitti monia syitä, miksi erilaisista
lainsäädännöllisistä tai muista syistä johtuen ei voida tehdä niin hyvää
kaupunkia kuin haluttaisiin.

 

Ei sanaakaan kansalaisten vaikuttamismahdollisuudesta. Voidaan
myös kysyä, puolustaako tämä ohjelma lähtökohdiltaan
rakennussuojelua? Ei mitään mainintaa hitaksesta käytetystä
laatukilpailusta. Siis hinta kiinni ja sitten paras laatu voittaa, joka on
eräs keino nostaa arkkitehtuurin laatua ja rakennetun ympäristön
laatua. Eikö rakennetun ympäristön suhde luontoympäristöön kuuluisi
myös asiaan jne.?

 

 

Helsinki tarvitsee arkkitehtipoliittisen ohjelman, mutta sitä kannattaisi
ehkä lihottaa myös tähän keinosuuntaan, ei ainoastaan
päämääräsuuntaan, koska keinoissa meillä nämä ongelmat ovat.

 

                                          Ennen kuin keskityn asioihin, joita ohjelmassa ei ole, eräs pieni huomio
eräästä ohjelmakohdasta.

 

                                          Esitys rakennussuojelurahastosta on kannatettava, mutta se sisältää
ilmeisen vaaran. Rahasto nimittäin voi pahimmillaan muuttuakin
jarruksi rakennussuojelulle. Kun yhteiskunnan piikki avataan, sulkeutuu
omistajien oma subventoimaton piikki. On riski, että hankkeet, jotka
ilman rahastoa toteutuisivat ripeästi, jäävät odottamaan vuoroaan
vaikka kuinka pitkäksi aikaa, jos periaatteellinen mahdollisuus saada
rahastosta rahaa on, mutta tätä rahaa ei ole tarpeeksi. Tällaista on
nähty valtio ja kunta –suhteessa esimerkiksi hyvin paljon. Rahaston
toimialue on rajattava selkeästi samalla kun on taattava, että sillä on
sen kokoiset resurssit, mitä tähän tarkoitukseen tarvitaan, jotta se ei
muuttuisi jarruksi.

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Ratkaiseminen? kaupunkiin vaikuttaa kaupunkiarkkitehtuuriin
arkisesti kaavoituksella ja muilla rakentamista koskevalla
päätöksenteollaan. Kaupungit rakennetaan ei vain vuosiksi, vaan
toivoakseni vuosisadoiksi. Tämän hetken ratkaisuja kiitetään ja
manataan vielä 2100 tai jopa 2200-luvulla.

 

                                          Hyvin suunniteltu rakentaminen ei ole kalliimpaa kuin huonosti
suunniteltu. Länsi-Pasilan asuintalot, joita itse pidän paljon parempina
kuin Itä-Pasilan asuintaloja, eivät tulleet sen kalliimmiksi.

 

                                          Suunnittelun kustannukset ovat aivan mitätön osa rakentamisen
kokonaiskustannuksia.

 

Helsingillä on meneillään mittava ja varmaankin joidenkin mittapuiden
mukaan kallis suunnitteluhanke suunnitella Jätkäsaareen uutta
asuinaluetta. Verrattuna alueen miljardeihin euroihin nouseviin
toteuttamiskustannuksiin suunnittelukustannukset ovat kuitenkin kuin
pisara meressä. Hyvin tai huonosti suunnitellun alueen markkina-arvo
huoneistojen myyntihinnoilla mitattuna, se ero voi olla useita kymmeniä
prosentteja. Tässä ei ole kysymys mistään spekulatiivisesta rahasta,
vaan aivan terveistä taloudellisista arvoista. Se, että asukkaat ovat
valmiit maksamaan enemmän asunnosta hyvin suunnitellulla
asuinalueella kuin huonosti suunnitellulla osoittaa, kuinka tärkeätä

onnistunut suunnittelu ja viihtyisä ja toimiva asuinalue heille on. Se on
siis ihan rehellinen taloudellinen arvo.

 

Kun suunnittelu on niin halpaa kuin se on ja kun sen vaikutus
lopputulokseen on niin ratkaiseva, eikö voisi ajatella, että samasta
alueesta tehtäisiin pääsääntöisestä aina useampia kilpailevia
suunnitelmia? En tarkoita vain ideatasolle jääviä arkkitehtikilpailuita,
joihin osallistujat eivät luonnollisesti pysty paneutumaan kovin suurella
budjetilla tähän tehtävään, vaan paljon pidemmälle vietyjä
suunnitelmia, joista sitten osa menee hukkaan, mutta sitten se paras
toteutetaan. Jätkäsaari –suunnitelma esimerkiksi vaikuttaa sinänsä
ihan hyvältä, mutta emme tiedä, kuinka hyvä se voisi olla, koska meillä
ei ole mitään vaihtoehtoa mihin verrata.

 

                                          Kannattaa haaskata kymmenen miljoonaa euroa ylimääräisiin
suunnittelukustannuksiin, jos miljardin euron asuinalueen arvo nousee
sen ansiosta vaivaisella yhdellä prosentilla. Se prosentti on aika vähän.

 

                                          Miten aiotaan toimia Kalasatamassa, Keski-Pasilassa, Hernesaaressa
ja Kruunuvuorennossa? Saammeko me niistä edes useampia
suunnitelmia valittavaksemme?

 

                                          Se, että arkkitehtuuri tai kaupunkiympäristö on huonoa, siitä usein
vallitsee yksimielisyys. Sellaista, mitä kukaan ei pidä hyvänä, sitä ei
kertakaikkisesti pitäisi toteuttaa. Sen sijaan kysymys siitä, mikä on
hyvää ympäristöä ja arkkitehtuuria, on ja pysyy makuasiana. Enkä
toivo, että siitä koskaan ryhdytään tekemään poliittisia
äänestyspäätöksiä. Yhdet pitävät yhdestä ja toiset toisesta. Siksi
hyvässä kaupungissa on erilaisia ja omaleimaisia ympäristöjä, jotka
sopivat erilaisille ihmisille.

 

                                          Apulaiskaupunginjohtaja Korpisen kuvat tästä ilman autoa
suunnitelluista Italian kaupungeista olivat mielenkiintoisia. Kun joka
toisella helsinkiläisellä ruokakunnalla ei ole autoa, niin voisiko edes
yhden kaupunginosan suunnitella sillä roomalaisella tavalla niin, että
siellä ei edellytetä auton mahtuvan siihen kaupunkiin, mutta sen sijaan
sellainen, jonne kaikki muuten haluaisivat tulla.

 

                                          Arkkitehtiohjelmassa puhutaan kauniisti kaupungin vuosirenkaista.
Termi on ehkä tarkoitettuakin osuvampi, sillä helsinkiläisistä
asuinalueista pystyy hyvin päättelemään, millä vuosikymmenellä ne on
rakennettu. Samanaikaisesti rakennetut alueet ovat keskenään aivan
samannäköisiä.

 

 

                                          Kaupunginosien omaleimaisuus, se, että samaankin aikaan rakennetut
alueet voisivat olla keskenään erilaisia, on arvo sinänsä. Voidaan
kysyä, ovatko meidän suunnittelu- ja rakennuttamiskäytäntömme
omiaan tuottamaan omaleimaisia ympäristöjä tai miksi ne eivät sitä
ole?

 

                                          Sellaistakin mahdollisuutta tuottaa alueellista vaihtoehtoa voisi harkita,
että kilpailutuksen tuloksena rakennuttajat voisivat saada
rakennettavakseen ja suunniteltavakseen nykyistä laajempia alueita.
Aikanaan tällaiset järjestelmät tuottivat erittäin huonoa laatua. Mutta
voisiko ajatella ajan ja markkinaolosuhteiden muuttuneen? 1960-luvulla
mikä tahansa meni kaupaksi eikä asunnon ostajilla ollut varaa maksaa
paremmasta laadusta. Silloin oli edullista tuottaa huonoa halvalla. Eikö
nyt, kun rakentamisen laatu ja alueen viihtyvyys vaikuttavat
voimakkaasti myyntihintoihin, voisi luottaa siihen, että voiton tavoittelu
ajaa huolehtimaan laadusta jopa paremmin kuin jäykät
kaavamääräykset? Kaavoittajan vastuu alueen laadusta on meillä ollut
varsin suuri. Se toteutetaan erilaisin hyvää tarkoittavin
kaavamääräyksin ja tontinluovutuksiin liittyvin ehdoin. Rakennuttajilta
on tullut niin paljon samansuuntaista nurinaa tästä menettelystä, ettei
se kaikki nurina voi olla aiheetonta. Kaavoihin liitetyt yksityiskohtaiset
määräykset hankaloittavat talosuunnittelua ja nostavat
rakentamiskustannuksia ilman, että korkeampien kustannusten
vastapainona saisimme parempaa laatua.

 

Jokin ? joka tapauksessa on oltava, jos teemme asemakaavoista
väljempiä ja sälytämme enemmän vastuuta rakennuttajille. Luontevaa
olisi, että rakennuslupavaiheessa rakennuslautakunta tarkistaisi
suunnitelmien laadun, niin kuin muualla maailmassa tekee ja hylkää
huonot suunnitelmat, että kaupungilla lupavaiheessa on veto-oikeus
näihin suunnitelmiin. Helsingissä rakennuslautakunta tulkitsee kuitenkin
lakia niin – ilmeisesti tuomioistuimen yllyttämänä – että hakemus on
aina hyväksyttävä, ellei se ole ristiriidassa asemakaavan kanssa,
kuinka huono tahansa. Jos näin on, kaavoitusta ei voi väljentää ja
joudumme tyytymään kaupunkisuunnitteluviraston virka-arkkitehtien
suunnittelumonopoliin.

 

Mutta järjettömiä lakeja voi muuttaa. Helsinki on ollut oudon passiivinen
valtiovaltaan päin silloin, kun valtakunnallinen / lautakunnallinen ?
lainsäädäntö johtaa ilmiselviin hölmöyksiin. Näistähän
apulaiskaupunginjohtaja Korpinen puhui townhouse’ien yhteydessä.
Meillä on paljon lainsäädäntöä, johon meidän pitää puuttua, mikäli
haluamme alkaa toteuttamaan hyvää tiivistä ja matalaa
kaupunkirakennetta. Vaikka voimme varovaisesti kokeilla laajemman

suunnitteluvastuun antamista rakennuttajille, monia asioita kaupungin
on voitava ohjata, esimerkiksi asuinpinta-alaa, koska kaupungilla on
siihen väestö- ja elinkeinopoliittisia perusteita.

 

Ja vielä kerran: kaupungilla on oltava keinot valvoa lopputuloksen
laadukkuutta.

 

                                          Monotoniset asuinalueet eivät ole esteettisesti miellyttäviä, mutta ei sitä
ole myöskään täydellinen toisiinsa sopimattomien tyylien sekamelska,
jollaista löytyy Helsingin naapureista. Ja jos korkein hallinto-oikeus suo,
niin sellaisia alueita on kohta Helsingissäkin.

 

                                          Riittävää tyylillistä yhtenäisyyttä ei synny ilman jonkinlaista
yhteiskunnallista ohjausta tai yhtä kokonaisen alueen tuottamisesta
vastuussa olevaa tahoa.

 

                                          Rintamamiestalo on aikanaan ollut parhaita Helsingin kaupunkikuvaan
vaikuttavia innovaatioita. Ne olivat tyyliltään yhtenäisiä, mutta
poikkesivat sen verran toteutukseltaan toisistaan, että liialta
monotonisuudelta vältytään.

 

                                          Olin hyvin ilahtunut valtuutettu Rauhamäen puheenvuorosta, koska
siinä mielestäni aivan oikein ymmärrettiin, että Helsingin suuri vahvuus
on korkeatasoisessa kerrostaloalueessa ja niitten korkealaatuisuus on
se ratkaiseva asia. Mutta Helsingin rakentaminen tulee myös
suuntautumaan suuressa määrässä tiiviiseen ja matalaan
pientalorakentamiseen. Tässä on vaara, että kokemusten puute ja
nämä erilaiset väärät, jäykät normit aiheuttavat aluksi kalliita virheitä.

 

                                          Pientalorakentamisessa talotehtaiden tyyppitaloilla on melkoinen
markkinaosuus Suomessa. Ne ovat alentaneet
rakentamiskustannuksia merkittävästi. Helsingissä niiden kustannuksia
alentava vaikutus voisi olla vielä suurempi, koska rakentaminen on
Helsingissä huomattavan kallista. Talotehtaiden tarjonta voisi toimia
myös eräänlaisena kartellimurtajana. Talotuotteiden prototyypit eivät
kuitenkaan Helsingin olosuhteisiin sovi, eivät ne oikein näyttäneet
sopivan Espoon olosuhteisiinkaan, kun kävin asuntomessuja
katsomassa. Elikkä tähän pitäisi saada jokin muutos. Eikö olisi aika
saada talotehtaat suunnittelemaan tyyppitaloja myös kaupunkimaista
tiivistä ja matalaa rakentamista ajatellen, siis esimerkiksi toisiinsa
kytkettyjä pientaloja.

 

                                          Jos rintamamiestalon kaltainen innovaatio oli mahdollinen 1940-luvulla,
miksi vastaavaan ei pystyttäisi nyt? Tällaista yhteistyötä tiettävästi

ollaankin käynnistämässä. Toivon sille kaikkea menestystä.

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Julkiset rakennukset, kuten koulut, olivat aiemmin asuntoalueittensa
monumenttirakennuksia, joiden arkkitehtuuriin oli kiinnitetty erityisen
suurta huomiota. Koulu itsessään ei tätä prameutta tarvitse, mutta
kaupunginosa tarvitsee. Nykyinen kaupungin omistajapolitiikka
kuitenkin sälyttää sisäisten vuokrien kautta koko tämän prameuden
koulun maksettavaksi eikä koulu halua maksaa. Se on maksajana
väärä. Tämä käytäntö tulee johtamaan tylsään laatikkoarkkitehtuuriin.
Tässä suhteessa voi sanoa, että kaupunkisuunnittelu- ja
kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajan rootelin kaksi osaa eivät
oikein keskustele keskenään.

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja. Nyt olen lopettamassa.

 

                                          Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpisen aikana Helsinki on parantanut
selvästi keskustan ilmettä ja toimivuutta. Voi sanoa, että hän luovuttaa
paljon paremman keskustan kuin mitä aikanaan itselleen sai. Tätä tietä
kannattaa jatkaa. Helsingissä on myös asuinalueitten laatu selvästi
parantunut, vaikka aika tylsää se edelleen on, mutta parempaa kuin
ennen.

 

Terveellinen, toimiva ja esteettisesti miellyttävä asuinympäristö on
Helsingin suurimpia kilpailutekijöitä.

 

 

                                          Arvoisa puheenjohtaja.

 

                                          Rakastatko sinä Helsinkiä? Oletko ylpeä kotikaupungistasi? Voitko sinä
sanoa, kuten kirjailija Kjell Westö ohjelmassa alkuosassa?

 

                                          Itse yritän rakastaa tätä rujoa, kaunista, julmaa, viettelevää, tylsää,
kiehtovaa ja säälittävää kotikaupunkiani, vaikka se onkin täynnä mokia.
No, oikea suurkaupunki kantaa arpensa ylpeänä ja se on sekoitus
rumaa ja kaunista, brutaalia ja herkkää, jokaiselle löytyy jotakin.

 

                                          Tuo Westön kuvaus tuossa kirjassa on mielestäni niin upea, että
toivoisi kyllä, että se näytettäisiin jokaiseen kotiin ja sitä käytettäisiin
kouluissa myös Helsinki –tuntemuksen lisäämisenä.

 

 

                                          Mutta millainen on sinun Helsinkisi? Tunnetko sinä kotikaupunkisi?
Mitä tiedät sen historiasta, sen eri kerrostumista? Mikä on
lempirakennuksesi, Kiasma vai Kauppahalli, Kampin kauppakeskus vai
Tuomiokirkko, vai sijaitseeko lempirakennukseksi itse asiassa
kotikulmillasi, siellä, missä arkesi on? Muistatko, millaisia tunteita
aikoinaan herätti Kiasman rakentaminen Mannerheimin patsaan
viereen? Töölönlahti, makasiinit ja Musiikkitalo taitavat olla kuitenkin
tuoreina kaikkien mielessä.

 

                                          Kaupunkisuunnittelu ja arkkitehtuuri herättävät voimakkaita tunteita ja
niin pitää ollakin. Niihinhän ei liity mitään absoluuttisia totuuksia.
Ympäristömme on osa, tärkeä osa elämäämme. Se tulee iholle. Siksi
sen muuttaminen herättää voimakkaita, usein ristiriitaisia reaktioita
ihmisissä. Parhaimmillaan tai pahimmillaan se merkitsee myös
kamppailuja ja kansanliikkeitä sen suhteen, mihin ja mitä rakennetaan.
Hyvä niin. Nekin kuuluvat asiaan. Muutenhan olisimme pysähdyksen
tilassa tai eläisimme diktatuurissa.

 

                                          Tarvitaan visionäärejä, niitä, joilla on näkemyksiä, rohkeita unelmia ja
ideoita tulevaisuudesta. Tarvitaan realisteja, jotka toteuttavat niitä,
mutta tarvitaan myös demokraattista kontrollia ja päätöksentekoa.
Kaupunki on asukkaitaan varten, mutta ei vain tätä päivää varten, vaan
tuleviakin sukupolvia varten.

 

                                          Helsinkiä ihastellaan ja vihastellaan. Helsinki pääkaupunkina ja
maamme ainoana suurkaupunkina herättää myös kateutta. Helsinkiä
rakennetaan kaiken aikaa ja se on jatkuvassa muutoksessa. Sitä mitä
Helsingissä suunnitellaan ja rakennetaan, seurataan mielenkiinnolla
koko maassa ja laajemminkin.

 

                                          Helsinki ei kuitenkaan ole ainoa toimija. Seuturatkaisuilla on myös suuri
vaikutus Helsingin kehitykseen. Ei vähiten naapurikuntien päätöksillä.
Mutta myös monien muidenkin toimijoiden kanssa tarvitaan
hedelmällistä yhteistyötä onnistuneiden ratkaisujen löytämiseksi.

 

                                          Helsingin arkkitehtuuripoliittisen ohjelman lähetekeskustelu osuu
hyvään saumaan. Meillä on edessämme mittavia suunnittelu- ja
rakennuskohteita – joita täällä on jo todettu – Jätkäsaari, Sompasaari,
Keski-Pasila ja toivottavasti myös lähiaikoina Sipoo, tai osa Sipoota. Se
miten ja keille nämä alueet rakennetaan jää vielä ratkaistavaksi.

 

                                          Vasemmistoliitto haluaa olla mukana sellaisen Helsingin
rakentamisessa, jossa kaikki ihmiset ovat arvokkaita, niin vuokralla kuin
omistusasunnossa asuvat, nuoret ja vanhat, täällä syntyneet ja tänne

muuttaneet. Kaikille meille kuuluu elävä, viihtyisä, turvallinen,
jännittävä, toimiva, mutta myös arkkitehtonisesti korkeatasoinen,
kansainvälinen kotikaupunki.

 

                                          Tämä ohjelma ei kuitenkaan tällaisenaan vielä riitä päätöksenteon
pohjaksi. Siitä ei oikein avaudu, kenelle se on tarkoitettu ja keitä se
velvoittaisi. Se on enemmänkin eräänlainen julistus, toki hyvä sellainen
arkkitehtuuripolitiikan arvostuksen nostamiseksi. Se on myös hyvä
opas kaupungin arkkitehtuuriin meille päättäjille ja hyvä pohja
jatkojalostukselle.

 

                                          Osa ohjelman ehdotuksista kaipaa siis vielä pohdintaa. Siksi lopulliset
päätökset kannattaa tehdä käydyn keskustelun ja jatkovalmistelun
perusteella. Monet ehdotukset vaativat myös merkittäviä lisäresursseja.
Silloin kannattaa pohtia, mitä priorisoidaan, jos kaikkiin hyviin
ehdotuksiin, niin kuin ei todennäköisesti olekaan varaa. Tällaisia ovat
mm. lahjoitusprofessuurit tai vierailevat professuurit. Kumpaa
painotetaan tai kumpaa, onko kumpikaan tarpeen? Samoin
rakennussuojelurahaston perustaminen yhdessä muiden seudun
kuntien kanssa voi osoittautua hankalaksi, niin hyvä asia kuin se
olisikin. Valtuutettu Soininvaara mm. jo täällä viittasi siihen.

 

                                          Mikäli kaupunginmuseolle taas annetaan uusia tehtäviä
rakennuskannan suojeluun liittyen, inventointia ja muuta, on myös
varmistettava tarvittavat resurssit. Kansainvälisiä arkkitehtuurikilpailuja
tarvitaan jatkossakin. Mutta Helsingin tulee myös olla edellä kävijä ja
kannustaa nuorta arkkitehtipolvea esimerkiksi järjestämällä kaikille
avoimia arkkitehtikilpailuja.

 

                                          Rakennusliikkeetkin näyttävät havahtuneen huomaamaan, että
laadukas arkkitehtuuri voi olla niille myös kilpailuvaltti. Tätä on toki
tervehdittävä ilolla. Toivottavasti ne myös muistavat satsata itse
rakentamisen laatutekijöihin nykyistä paremmin. Osa ehdotuksista on
myös sellaisia, joissa voidaan edetä hyvin nopeastikin, esimerkiksi
asukkaiden ja kaupunginosayhdistysten osallistumis- ja
vaikutusmahdollisuuksien parantamisessa, jotka ovat jääneet aivan
liialle vähälle huomiolle ohjelmassa.

 

                                          Vaikka moni asia vaatii vielä jatkovalmistelua, niin kuitenkin asiassa on
edettävä viivyttelemättä. Pääkaupunki ansaitsee arkkitehtuuripoliittisen
ohjelman konkreettisine toimenpidelinjauksineen.

 

                                          Maankäyttö ja asuminen sekä liikenne, nämä kuuluisat kolme kirjainta
”m, a, l” ovat avainasemassa ratkottaessa ei ainoastaan Helsingin,

vaan koko seudun tulevaisuuden kannalta suuria asioita.
Asuntopolitiikan ohella liikenneratkaisut tulevat olemaan erityisen
tärkeitä. Siksi lopullisessa ohjelmassa tulee kiinnittää erityistä huomiota
myös liikenneratkaisuille ja myös Helsingin sisällä.
Joukkoliikenneverkosto, pyörä- ja jalankulkutiet, niillä on keskeinen
rooli ihmisten arjen sujuvuuden kannalta. Niitä koskevat ratkaisut voivat
olla sekä toimivia että esteettisiä.

 

                                          Ohjelma on myös lähetetty lausuntokierrokselle. Haluankin nostaa esiin
muutamia lausunnoissa esitettyjä asioita, joita haluamme korostaa.

 

                                          Asukkaiden mukaan ottaminen suunnittelun varhaisessa vaiheessa on
erittäin tärkeää. Tätä seikkaa korostaa myös Helka ry. omassa
lausunnossaan. Mielenkiintoinen on myös Helkan ehdotus
kaksivaiheisista arkkitehtuurikilpailuista, jossa välivaiheessa
ehdotuksista käytäisiin julkinen keskustelu ennen lopullista
päätöksentekoa. Kannattaisi varmaan kokeilla.

 

                                          Ohjelmassa asukkaiden näkökulmasta esitetään kyllä luento- ja
keskustelutilaisuuksia suurelle yleisölle, että helsinkiläiset voisivat
jatkossa äänestää netin kautta voittajaa, kauneinta kaupunkitilaa ja
kaupunkivalaistuskohdetta valittaessa. No, tämähän on hyvä ajatus,
mutta se on osallistumisen kannalta aivan liian vähän. Siksi
nimenomaan vaikuttaminen oman elinympäristön ja oman kaupungin
kehittämiseen pitää nostaa jatkossa vahvemmin esille.

 

                                          Asuntolautakunta kiinnittää aivan oikein huomiota siihen, että asumisen
arkkitehtuuria ei ole käsitelty laajemmin ja sen sosiaalisten vaikutusten
eikä asumisyhteisöjen toimivuuden kannalta. Näihin seikkoihin onkin
jatkotyössä kiinnitettävä huomiota.

 

                                          Haluammeko me Helsinkiin Chinatownin, kuten valtuutettu Soininvaara
esitti Hufvudstadsbladetissa tai Pikku-Pietarin, vai olemmeko sitä
mieltä, että asuinalueillamme voivat asua rinnakkain niin varakkaat kuin
pienituloiset, lapsiperheet ja vanhukset syntyperään ja kansallisuuteen
katsomatta? Löytyykö meiltä sijaa nuorisolta tuleville, ehkä villeiltäkin
kuulostaville ideoille? Nuoria talonvaltaajia kannattaa kuunnella ajoissa,
ettei synny Kööpenhaminan tai Pariisin kaltaisia tilanteita.

 

                                          Asumisen laatu ja kohtuuhintainen asuntotuotanto nostetaan esiin
monissa lausunnoissa. Niistä voisi täällä nyt tänään puhua paljonkin,
mutta siihen tarjoutuu tilaisuus asuntopoliittisen ohjelman käsittelyn
yhteydessä.

 

 

                                          Ympäristö- ja maisema-arkkitehtuurin merkitystä on niin ikään
korostettu useissa lausunnoissa. Toivottavasti se näkyy paremmin
jatkotyössä.

 

                                          Samoin esteettömän ympäristön osalta ohjelmassa asiaan on
kiinnitetty varsin vähän huomiota ja tällöinkin ainoastaan
vanhusnäkökulmasta. Käytettävyys- ja esteettömyysnäkökulmaa tulee
jatkossa laajentaa. Jokainen meistä varmaan jossain elämän
vaiheessa kohtaa näitä esteongelmia.

 

                                          Ohjelmassa todetaan myös, että valtakunnallisia päivälehtiä tulisi
houkutella lisäämään säännöllisesti julkaistaviin artikkelisarjoihinsa
taiteen kritiikin rinnalle arkkitehtuuria käsitteleviä kirjoituksia. Tämä olisi
todella tärkeää ja hienoa, sillä medialla on suuri vaikutus siihen, miten
ihmiset kokevat kaupunkinsa. Helsingin Sanomat on kiitettävästi tehnyt
Helsingin eri kaupunginosia tunnetuksi mm. juttusarjalla ”Metroradan
varrelta”. Kiitosta ansaitsee myös Kaisaniemen puiston kehittämiseen
liittyvät kirjoitukset, tapahtumat ja asukkailta kerätyt ideat. Niihin
kannattaa tutustua kaupunkisuunnittelulautakunnassa ja
kaupunkisuunnitteluvirastossa.

 

                                          Sitten muutama sana apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpiselle.

 

                                          Olet tehnyt hyvin mittavan ja näyttävän työn kaupunkisuunnittelusta
vastaavana apulaiskaupunginjohtajana. Visionäärinä olet myös
rohkeasti ottanut kantaa ja puolustanut omia näkemyksiäsi, vaikka ne
eivät aina olleet myötätuulessa. Paljon kättesi töitä jää näkyviin, mutta
osa on vielä kesken, kuten Töölönlahden alue, ja suurella
mielenkiinnolla odotamme myös johtamasi ”Greate Helsinki vision
2050” kansainvälisen ideakilpailun arvostelulautakunnan päätöksiä.

 

                                          Loistavasta esittelypuheenvuorosta voisin sanoa sen, että ehkäpä
Pekka Korpisen puheenvuoroja ja ideoita kuulemme jatkossakin,
toivottavasti.

 

                                          Lopuksi sanoisin SAFA:n sanoin:

 

                                          ”Korkealaatuinen rakennettu ympäristö on kuitenkin vain
monimuotoisen ja elävän kaupungin kuorta. Syke ja elämänmeno tulee
ihmisistä ja siksi Helsinkiä tulee kehittää edelleen kaupunkina, jossa
voimme viihtyä ja voimme ylpeinä sitä esitellä myös vieraillemme.”

 

 

                                          Arvoisa rouva puheenjohtaja. Ärade fru ordförande, hyvät
valtuustokollegat, fullmäktigeledamöter.

 

                                          Valtuutettu Ojalan hyvään kysymykseen.

 

Kyllä minä rakastan kotikaupunkiani ja siksi tässä seison.