Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 48/2019 | 1 (4) |
Kaupunginhallitus |
|
| |
|
| Asia/22 | |
| 16.12.2019 |
| |
|
|
| |
|
|
|
§ 874
Valtuutettu Mai Kivelän toivomusponsi biomassan polton ilmastopäästöistä ja kestävyyskriteereiden toteutumisesta raportoimisesta konsernijaostolle
HEL 2019-002054 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi selvityksen kaupunginvaltuuston 13.2.2019 hyväksymän toivomusponnen (Mai Kivelä) johdosta tehdyistä toimenpiteistä ja toimittaa selvityksen ponnen ehdottajalle sekä tiedoksi muille valtuutetuille.
Käsittely
Esteelliset: Daniel Sazonov, Wille Rydman
Esteellisyyden syy: yhteisöjääviys (hallintolaki 28.1 § 5 kohta)
Todettiin, että Daniel Sazonov oli läsnä kaupunginhallituksen 9.12.2019 kokouksessa asian pöydällepanosta päätettäessä.
Vastaehdotus:
Veronika Honkasalo: Lisätään päätösehdotuksen loppuun:
”Samalla Helsingin kaupunki jatkossa arvioi ympäristöraportissaan Helenin käyttämän biomassan todellisia päästöjä.”
Kannattaja: Anna Vuorjoki
Äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Veronika Honkasalon vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna
Jaa-äänet: 12
Arja Karhuvaara, Terhi Koulumies, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar
Ei-äänet: 2
Veronika Honkasalo, Anna Vuorjoki
Tyhjä: 1
Mika Raatikainen
Kaupunginhallitus hylkäsi Veronika Honkasalon vastaehdotuksen äänin 12 - 2 (1 tyhjä).
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 310 36445
miia.aho(a)hel.fi
Liitteet
1 | Helenin lausunto |
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Ponnen ehdottaja | Esitysteksti |
Päätösehdotus
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Esittelijän perustelut
Hyväksyessään kaupunginhallituksen esityksen valtuutettu Mai Kivelän aloitteesta biomassalle laadittavista kestävyyskriteereistä loppuun käsitellyksi kaupunginvaltuusto hyväksyi samalla seuraavan toivomusponnen:
”Selvitetään mahdollisuutta edellyttää Heleniä raportoimaan konsernijaostolle tehtävän normaalin ajankohtaiskatsauksen yhteydessä biomassan polton ilmastopäästöistä sekä kestävyyskriteerien toteutumisesta. (Mai Kivelä)”.
Hallintosäännön 30 luvun 14 §:n mukaan kaupunginhallituksen on hyväksytystä toivomusponnesta toimitettava ponnen ehdottajalle kirjallinen selvitys toivomusponnen johdosta tehdyistä toimenpiteistä viimeistään vuoden kuluttua ponnen hyväksymisestä. Selvitys on toimitettava erikseen tiedoksi valtuutetuille.
Antamansa lausunnon mukaan Helen Oy raportoi vuosittain vastuullisuusraportissaan tuotetun energian alkuperän sekä toimitusketjun. Vuonna 2018 Helen on asettanut tavoitteen 100 %:sesti kestävän biomassan hankinnasta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Helenin hankkimat biopohjaiset polttoaineet ovat kestävyyssertifioituja tai muulla tavoin alkuperävalvottuja.
Helenin vuonna 2018 käyttämästä bioenergiasta 85 % oli kestävyyssertifioitua ja loput sertifikaatin hyväksymällä tavalla alkuperäisvalvottuja tai peräisin sertifioiduilta toimittajilta. Helen raportoi tavoitteen toteutumisesta vuosittain vastuullisuusraportissaan. Kaupunginhallitus toteaa, että tämä tieto raportoidaan myös jatkossa konsernijaostolle annettavissa ajankohtaiskatsauksissa.
Helen kuuluu EU:n päästökauppaan ja raportoi päästöjään viranomaisten hyväksymien tarkkailusuunnitelmien mukaisesti. Ulkopuolinen todentaja varmistaa polttoainemäärien, lämpöarvojen, päästökertoimien ja hiilidioksidipäästöjen oikeellisuuden. Päästökauppajärjestelmän mukaisesti kaiken bioenergian päästökerroin on 0 g / kWh.
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 310 36445
miia.aho(a)hel.fi
Liitteet
1 | Helenin lausunto |
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Ponnen ehdottaja | Esitysteksti |
Tiedoksi
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginkanslia
Päätöshistoria
Kaupunginhallitus 09.12.2019 § 849
HEL 2019-002054 T 00 00 03
Päätös
Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.
Käsittely
09.12.2019 Pöydälle
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Veronika Honkasalon ehdotuksesta.
Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot
Miia Aho, konsernilakimies, puhelin: 310 36445
miia.aho(a)hel.fi
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 1 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
kaupunginkanslia@hel.fi | http://www.hel.fi/kaupunginkanslia | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|