Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

43/2018

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/20

 

12.11.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 712

V 28.11.2018, Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite Puotilan ala-asteen väliaikaistiloista

HEL 2018-003836 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle 19.11.2018 saakka.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle 19.11.2018 saakka Paavo Arhinmäen ehdotuksesta.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Sami Muttilaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Sami Muttilainen ja 26 muuta valtuutettua esittävät keväällä 2018 tekemässään aloitteessa, että kaupunki ryhtyy välittömästi toimiin väliaikaistilojen saamiseksi sisäilmaongelmista kärsivälle Puotilan ala-asteelle niin, että tilat saadaan käyttöön viimeistään syyslukukauden 2018 alkaessa.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus on saanut aloitteen johdosta kaupunkiympäristölautakunnan sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnot. Kaupungin tilanhankintaohjeen roolijaon mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimiala määrittää ja ilmoittaa tarvitsemiensa tilojen määrän sekä niiden toiminnalliset tarpeet ja kaupunkiympäristön toimiala vastaa tarvittavien tilojen hankinnasta, toteutuksesta sekä yllä- ja kunnossapidosta.

Nykyisessä kaupungin talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa (2018−2027) Puotilan ala-asteelle on suunnitteilla perusparannus, joka ajoittuu vuosille 2020−2021. Perusparannusta varten tehtyjen kuntotutkimusten ja uudisrakentamisen myötä saatavien toimivampien oppimisympäristöjen vuoksi hanke esitetään uudessa rakentamisohjelmaluonnoksessa toteutettavaksi perusparannuksen sijaan korvaavana uudisrakennuksena. Uudisrakennuksen rakentaminen tulisi ajoittumaan samoille vuosille kuin aiemmin suunniteltu perusparannus. Hanke toteutetaan ns. elinkaarimallina, mikä mahdollistaa nopeamman aikataulun. Uuteen koulukiinteistöön sijoitetaan ala-asteen lisäksi uutena toimintona esikouluopetusta.

Uudisrakennuksen rakentaminen nykyiselle tontille tarkoittaa nykyisen kiinteistön purkamista ja koulun sijoittamista väistötiloihin rakentamisen ajaksi. Väistötilojen sijainti ei ole vielä selvillä. Kaupunki on tehnyt ja tekee tutkimustulosten perusteella tarvittavat korjaustoimenpiteet, jotta nykyisten tilojen turvallisuus ja terveellisyys varmistetaan ja rakennuksen käyttöä voidaan jatkaa sen purkamiseen asti.

Kaupunkiympäristön toimiala on teettänyt koulurakennuksessa ne korjaukset, jotka ulkopuolinen tutkimuskonsultti (Ramboll Finland Oy) on sisäilman laadun parantamiseksi ja varmistamiseksi suositellut tehtäviksi. Sisäilmakorjaukset on tehty kevään ja kesän 2018 aikana. Ne on suunnitellut ja niiden toteutuksen on katselmoinut Ramboll Valviran ohjeen mukaisesti. Tehdyt korjaukset ja muut toimet ovat seuraavat:

Joululoman 2017 aikana on pinnoitettu ilmanvaihtokanavia, tarkastettu kokonaisilmamäärät, rakennettu putkitunnelin alipaineistuskanavisto sekä asennettu kanavisto ja poistoilmapuhallin.

Kevään ja kesän 2018 aikana on tehty seuraavat työt:

        ilmanvaihtokanavien puhdistus, iv-koneiden suodattimien vaihto, ilmamäärien mittaus sekä opetus-, hallinto- ja henkilökunnan tilojen ylipaineistus

        rakenteiden ilmatiiviyttä parantavat korjaukset luokkatiloissa

        kellarin osastointi sisäilman laadun varmistamiseksi, jotta kellaritiloista ei kulkeudu ilmaa yläkerroksiin

        yläpölyjen puhdistaminen ja lämpötilan laskeminen noin viidellä asteella 21 asteeseen

        linoleumista valmistettujen ilmoitustaulujen materiaalien vaihto

        ilmanvaihtoa parantavat toimet yksittäisissä luokissa. Musiikkiluokkaan on asennettu ilmanvaihtokone ja muissa luokissa tuloilmakanavien sijaintia on muutettu siten, että tilat huuhtoutuvat paremmin.

        noin 20 ilmanpuhdistimen toimittaminen koulun tiloihin

        liikuntasalin paljeoven poistaminen ja takaseinän sauman tiivistys. Katsomon tausta ja sivukäytävien seinäliittymät on tiivistetty, jotta rakenteista ei kulkeutuisi sisäilmaan epäpuhtauksia.

        muovimaton asentaminen kirjaston lattiaan alapohjan tiiviyden parantamiseksi

        liikuntasalin ja ruokalan alapuolella sijaitsevan ryömintätilan alipaineistaminen ja sen luukun sulkeminen siten, että sieltä ei pääse kulkeutumaan epäpuhtauksia sisäilmaan.

Loppukesästä 2018 on tehty tiivistyskorjausten laadunvarmistusmittauksia merkkiainekokein, joiden avulla on varmistettu tiivistystöiden onnistuminen. Sitowise Oy:n tarkastusraportin mukaan tehdyt korjaukset ovat parantaneet olosuhteita korjatuissa tiloissa huomattavasti.

Koulurakennuksessa on neljä mittalaitetta, jotka mittaavat tilojen ylipaineisuutta, kaksi mittalaitetta, jotka mittaavat putkitunnelin ja käytöstä pois otettujen kahden kieliluokan alipaineisuutta, sekä kaksi mittalaitetta, jotka mittaavat hiilidioksidia, lämpötilaa ja paine-eroa ulkovaipan yli. Mikäli rakennuksessa tapahtuu painesuhteiden muutoksia, ilmanvaihtotöistä vastaava yritys saa asiasta hälytyksen.

Rakennuksen ilmanvaihto on päällä koko ajan ja irtaimisto on puhdistettu.

Rakennusterveysasiantuntija (Ramboll Finland Oy) seuraa kiinteistön kuntoa kuukausittain rakennuksen toiminnan päättymiseen asti.

Tilojen käyttäjien oireilua seurataan aktiivisesti yhteistyössä Työterveys Helsingin ja kouluterveyshuollon kanssa. Kasvatus- ja koulutuslautakunta on lausunnossaan todennut, että koulun henkilökunta ei ole ottanut sisäilmaoireilusta yhteyttä työterveyshuoltoon syksyn 2018 aikana, ja että neljän oppilaan vanhemmalla on ollut epäily siitä, että lapsi oireilee koulun sisäilman takia. Tiedot on saatu syyskuun alussa kun lukukausi on ollut vasta aluillaan.

Kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut on 25.9.2018 tehnyt koulun tiloissa tarkastuksen, jonka mukaan kouluterveydenhoitajalle on kuluvan syksyn aikana ilmoitettu 15 oppilaan kokevan oireilua koulun sisäilmasta johtuen. Ympäristöpalvelut toteaa tarkastuksen johtopäätöksissä, että osassa koulun tiloja on viemärien tukkeutumisesta johtuvaa haju- ja hygieniariskiä, joista voi aiheutua terveyshaittaa tiloissa oleskeleville. Ympäristöpalvelut on kehottanut kiinteistön ylläpidosta vastaavaa selvittämään keinot ennaltaehkäistä viemäreiden tukkeutumista.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on kaupunginhallitukselle antamassaan lausunnossa korostanut, että kaikki oppimisen tilat tulee olla toimintaan soveltuvia, terveellisiä ja turvallisia. Sekä kaupunkiympäristölautakunta että kasvatus- ja koulutuslautakunta ovat lausunnoissaan arvioineet, ettei Puotilan ala-asteella ole edellä kerrottujen tietojen perusteella tarvetta siirtyä väistötiloihin merkittävästi ennen rakennuksen purkamisen alkamista.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunkiympäristölautakunta 25.09.2018 § 449

HEL 2018-003836 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Puotilan ala-asteen perusparannus on kaupungin talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2018-2027 ohjelmoitu vuosille 2020-2021. Palvelutilaverkosta tehtyjen selvitysten ja perusparannusta varten tehtyjen kuntotutkimusten sekä uusien oppimisen ympäristöjen vaatimusten perusteella rakentamisohjelman luonnoksessa vuosiksi 2019-2028 hanketta esitetään perusparannuksen sijaan toteutettavaksi korvaavana uudisrakennuksena vuosille 2020-2021. Hanke suunnitellaan toteutettavaksi ns. elinkaarimallina, mikä mahdollistaa perinteistä toteutusmallia nopeamman toteutusaikataulun.

Kaupunkiympäristön toimiala on teettänyt Puotilan ala-asteen koulurakennuksessa ne korjaukset, jotka ulkopuolinen tutkimuskonsultti (Ramboll Finland Oy) on sisäilman laadun parantamiseksi ja varmistamiseksi suositellut tehtäviksi. Sisäilmakorjaukset on tehty kevään ja kesän 2018 aikana. Ne on suunnitellut ja niiden toteutuksen on katselmoinut Ramboll Valviran ohjeen mukaisesti. Tehdyt korjaukset ja muut toimet ovat seuraavat:

Joululoman 2017 aikana on pinnoitettu ilmanvaihtokanavia, tarkastettu kokonaisilmamäärät, rakennettu putkitunnelin alipaineistuskanavisto sekä asennettu kanavisto ja poistoilmapuhallin.

Kevään ja kesän 2018 aikana on tehty seuraavat työt:

        ilmanvaihtokanavien puhdistus, iv-koneiden suodattimien vaihto, ilmamäärien mittaus sekä opetus-, hallinto- ja henkilökunnan tilojen ylipaineistus

        rakenteiden ilmatiiviyttä parantavat korjaukset luokkatiloissa

        kellarin osastointi sisäilman laadun varmistamiseksi, jotta kellaritiloista ei kulkeudu ilmaa yläkerroksiin

        yläpölyjen puhdistaminen ja lämpötilan laskeminen noin viidellä asteella 21 asteeseen

        linoleumista valmistettujen ilmoitustaulujen materiaalien vaihto

        ilmanvaihtoa parantavat toimet yksittäisissä luokissa. (Musiikkiluokkaan on asennettu ilmanvaihtokone, ja muissa luokissa tuloilmapääte-elinten sijaintia on muutettu siten, että tilat huuhtoutuvat paremmin.)

        noin 20 ilmanpuhdistimen toimittaminen koulun tiloihin

        liikuntasalin paljeoven poistaminen ja takaseinän sauman tiivistys. Katsomon tausta ja sivukäytävien seinäliittymät on tiivistetty, jotta rakenteista ei kulkeutuisi sisäilmaan epäpuhtauksia.

        muovimaton asentaminen kirjaston lattiaan alapohjan tiiviyden parantamiseksi

        liikuntasalin ja ruokalan alapuolella sijaitsevan ryömintätilan alipaineistaminen ja ryömintätilaan johtavan luukun sulkeminen siten, että sieltä ei pääse kulkeutumaan epäpuhtauksia sisäilmaan

Korjausten onnistumisen varmistamiseksi on loppukesästä 2018 tehty tiivistyskorjausten laadunvarmistusmittauksia merkkiainekokein, joiden avulla on varmistettu tiivistystöiden onnistuminen. Sitowise Oy:n tarkastusraportin mukaan tehdyt korjaukset ovat parantaneet korjatuissa tiloissa olosuhteita huomattavasti. Koulurakennuksessa on neljä mittalaitetta, jotka mittaavat tilojen ylipaineisuutta ja kaksi mittalaitetta jotka mittaavat putkitunnelin ja käytöstä pois otettujen kahden kieliluokan alipaineisuutta sekä kaksi mittalaitetta, jotka mittaavat hiilidioksidia, lämpötilaa ja paine-eroa ulkovaipan yli. Mikäli rakennuksessa tapahtuu painesuhteiden muutoksia, ilmanvaihtotöistä kohteessa vastaava yritys saa asiasta hälytyksen. Lisäksi rakennuksen ilmanvaihto on päällä koko ajan ja irtaimisto on puhdistettu.

Rakennusterveysasiantuntija (Ramboll Finland Oy) seuraa kiinteistön kuntoa kuukausittain rakennuksen toiminnan päättymiseen asti. Kaupunkiympäristön toimialan ympäristöpalvelut tekee koulun tiloissa tarkastuksen syyskuun lopussa. Tilojen käyttäjien oireilua seurataan aktiivisesti yhteistyössä Työterveys Helsingin ja kouluterveyshuollon kanssa.

Edellä kerrottujen tietojen perusteella kaupunkiympäristölautakunnan näkemys on, että Puotilan ala-asteella ei ole tarvetta siirtyä väistötiloihin merkittävästi ennen rakennuksen purkamisen alkamista. 

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Mikko Aho

Lisätiedot

Sari Hilden, rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö, puhelin: 310 40315

sari.hilden(a)hel.fi

Jari Pere, projektinjohtaja, puhelin: 310 31803

jari.pere(a)hel.fi

 

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 18.09.2018 § 192

HEL 2018-003836 T 00 00 03

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Puotilan ala-asteen perusparannus on kaupungin talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmassa vuosiksi 2018-2027 ohjelmoitu vuosille 2020-2021. Perusparannusta varten tehtyjen kuntotutkimusten, uudisrakentamisen myötä saatavien toimivampien oppimisen ympäristöjen ja koulukiinteistöön sijoitettavan esiopetuksen vuoksi rakentamisohjelman luonnoksessa vuosiksi 2019-2028 hanketta esitetään perusparannuksen sijaan toteutettavaksi korvaavana uudisrakennuksena vuosille 2020-2021. Hanke suunnitellaan toteutettavaksi ns. elinkaarimallina, mikä mahdollistaa perinteistä toteutusmallia nopeamman toteutusaikataulun. Uuteen koulukiinteistöön sijoitetaan ala-asteen lisäksi uutena toimintona esikouluopetusta.

Hankeen toteuttaminen nykyiselle tontille tarkoittaa nykyisen kiinteistön purkamista ja koulun sijoittamista väistötiloihin rakentamisen ajaksi. Kaupunkiympäristön toimiala tekee tutkimustulosten perusteella tarvittavat korjaustoimenpiteet, jotta nykyisten tilojen turvallisuus ja terveellisyys varmistetaan ja rakennuksen käyttöä voidaan jatkaa sen purkamiseen asti. Hankkeen väistötilojen sijainti ei ole vielä selvillä.

Kaupungin tilanhankintaohjeen roolijaon mukaan kasvatuksen ja koulutuksen toimiala määrittää ja ilmoittaa tarvitsemiensa tilojen määrän sekä niiden toiminnalliset tarpeet ja kaupunkiympäristön toimiala vastaa tarvittavien tilojen hankinnasta, toteutuksesta sekä yllä- ja kunnossapidosta. Käyttäjä puolestaan vastaa tilojen siivouksesta ja siivottavuudesta.

Lautakunta korostaa, että kaikki oppimisen tilat tulee olla toimintaan soveltuvia, terveellisiä ja turvallisia. Lautakunta pitää erityisen tärkeänä rakentamisen laadun varmistamista sekä rakennusten riittävää kunnossa- ja ylläpitoa. Nämä tehtävät ovat kaupunkiympäristön vastuualuetta.

Kaupunkiympäristön toimiala on teettänyt Puotilan ala-asteen koulurakennuksessa ne korjaukset, jotka ulkopuolinen tutkimuskonsultti (Ramboll Finland Oy) on sisäilman laadun parantamiseksi ja varmistamiseksi suositellut tehtäviksi. Sisäilmakorjaukset on tehty kevään ja kesän 2018 aikana. Ne on suunnitellut ja niiden toteutuksen on katselmoinut Ramboll Valviran ohjeen mukaisesti. Tehdyt korjaukset ja muut toimet ovat seuraavat:

Joululoman 2017 aikana on pinnoitettu ilmanvaihtokanavia, tarkastettu kokonaisilmamäärät, rakennettu putkitunnelin alipaineistuskanavisto sekä asennettu kanavisto ja poistoilmapuhallin.

Kevään ja kesän 2018 aikana on tehty seuraavat työt:

        ilmanvaihtokanavien puhdistus, iv-koneiden suodattimien vaihto, ilmamäärien mittaus sekä opetus-, hallinto- ja henkilökunnan tilojen ylipaineistus

        rakenteiden ilmatiiviyttä parantavat korjaukset luokkatiloissa

        kellarin osastointi sisäilman laadun varmistamiseksi, jotta kellaritiloista ei kulkeudu ilmaa yläkerroksiin

        yläpölyjen puhdistaminen ja lämpötilan laskeminen noin viidellä asteella 21 asteeseen

        linoleumista valmistettujen ilmoitustaulujen materiaalien vaihto

        ilmanvaihtoa parantavat toimet yksittäisissä luokissa. (Musiikkiluokkaan on asennettu ilmanvaihtokone, ja muissa luokissa tuloilmakanavien sijaintia on muutettu siten, että tilat huuhtoutuvat paremmin.)

        noin 20 ilmanpuhdistimen toimittaminen koulun tiloihin

        liikuntasalin paljeoven poistaminen ja takaseinän sauman tiivistys. Katsomon tausta ja sivukäytävien seinäliittymät on tiivistetty, jotta rakenteista ei kulkeutuisi sisäilmaan epäpuhtauksia.

        muovimaton asentaminen kirjaston lattiaan alapohjan tiiviyden parantamiseksi

        liikuntasalin ja ruokalan alapuolella sijaitsevan ryömintätilan alipaineistaminen ja sen luukun sulkeminen siten, että sieltä ei pääse kulkeutumaan epäpuhtauksia sisäilmaan.

Loppukesästä 2018 on tehty tiivistyskorjausten laadunvarmistusmittauksia merkkiainekokein, joiden avulla on varmistettu tiivistystöiden onnistuminen. Sitowise Oy:n tarkastusraportin mukaan tehdyt korjaukset ovat parantaneet korjatuissa tiloissa olosuhteita huomattavasti.

Koulurakennuksessa on neljä mittalaitetta, jotka mittaavat tilojen ylipaineisuutta ja kaksi mittalaitetta jotka mittaavat putkitunnelin ja käytöstä pois otettujen kahden kieliluokan alipaineisuutta. Mikäli rakennuksessa tapahtuu painesuhteiden muutoksia, ilmanvaihtotöistä kohteessa vastaava yritys saa asiasta hälytyksen.

Rakennuksen ilmanvaihto on päällä koko ajan ja irtaimisto on puhdistettu.

Rakennusterveysasiantuntija (Ramboll Finland Oy) seuraa kiinteistön kuntoa kuukausittain rakennuksen toiminnan päättymiseen asti. Kaupungin ympäristöpalvelut tekee koulun tiloissa tarkastuksen syyskuun lopussa. Tilojen käyttäjien oireilua seurataan. Työterveys Helsingistä 4.9.2018 saadun tiedon mukaan Puotilan ala-asteen henkilökunta ei ole ottanut sisäilmaoireilusta yhteyttä työterveyshuoltoon syksyn 2018 aikana. Kouluterveydenhuollosta 3.9.2018 saadun tiedon mukaan neljän eri oppilaan vanhemmalla on ollut epäily siitä, että lapsi oireilee koulun sisäilman takia. Edellä kerrottujen tietojen perusteella ja tarkkaa tilojen kunnon seurantaa noudattamalla kaupungin tämän hetkinen näkemys on, että Puotilan ala-asteella ei ole tarvetta siirtyä väistötiloihin merkittävästi ennen rakennuksen purkamisen alkamista.

Käsittely

18.09.2018 Ehdotuksen mukaan

Muutoksenhakuohje vaihdettu oikeaksi pöytäkirjanpitäjän toimesta 19.9.2018.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Sari Lehtonen, projektiarkkitehti, puhelin: 310 15124

sari.k.lehtonen(a)hel.fi

Mauno Kemppi, tilapalvelupäällikkö, puhelin: 310 86860

mauno.kemppi(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566