Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2018

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/22

 

07.05.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 295

V 16.5.2018, Valtuutettu Veronika Honkasalon aloite sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittamisesta

HEL 2017-005429 T 00 00 03

Esitys

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Veronika Honkasalon aloitteen loppuun käsitellyksi.

Lisäksi kaupunginvaltuusto edellyttää, että vuoden 2018 talousarvio arvioidaan sukupuolinäkökulmasta tasa-arvotoimikunnan lausunnon suositusten mukaisesti. Tämän lisäksi aloitetaan pilotti sukupuolitietoisesta budjetoinnista osana tasa-arvotoimikunnan asettamispäätöksessä mainittua tasa-arvohanketta yhden toimialan yhdessä tai useammassa palvelussa. Näiden pohjalta tuodaan kaupunginhallitukselle selvitys vuoden 2019 lopussa, jossa kerrotaan arvioinnin ja pilotin tuloksista ja tarkennetaan, mihin jatkotoimiin kaupunki ryhtyy sukupuolitietoisen budjetoinnin vakiinnuttamiseksi osaksi kaupungin talousarviomenettelyä.

Käsittely

Vastaehdotus:
Paavo Arhinmäki: Lisätään päätösehdotukseen kappaleen kaksi (2) jälkeen uusi kappale:

"Kaupunginvaltuusto edellyttää, että vuoden 2018 talousarvio arvioidaan sukupuolinäkökulmasta tasa-arvotoimikunnan lausunnon suositusten mukaisesti. Tämän lisäksi aloitetaan pilotti sukupuolitietoisesta budjetoinnista osana tasa-arvotoimikunnan asettamispäätöksessä mainittua tasa-arvohanketta yhden toimialan yhdessä tai useammassa palvelussa. Näiden pohjalta tuodaan kaupunginhallitukselle selvitys vuoden 2019 lopussa, jossa kerrotaan arvioinnin ja pilotin tuloksista ja tarkennetaan, mihin jatkotoimiin kaupunki ryhtyy sukupuolitietoisen budjetoinnin vakiinnuttamiseksi osaksi kaupungin talousarviomenettelyä."

Kannattaja: Marcus Rantala

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna.

Jaa-äänet: 1
Wille Rydman

Ei-äänet: 12
Paavo Arhinmäki, Otso Kivekäs, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Kaarin Taipale, Sanna Vesikansa

Tyhjä: 1
Tomi Sevander

Poissa: 1
Ulla-Marja Urho

Kaupunginhallitus hyväksyi Paavo Arhinmäen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen äänin 1 - 12.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Tero Niininen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25915

tero.niininen(a)hel.fi

Liitteet

1

Veronika Honkasalon valtuustoaloite Kvsto 3.5.2017 asia 37

2

Tasa-arvotoimikunnan lausunto

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Esitysehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Veronika Honkasalon aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Veronika Honkasalo ja 38 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki aloittaa osana talousarviovalmistelua tekemään sukupuolitietoista budjetointia ja kehittämään sukupuolivaikutusten arvioinnin menetelmiä. Samaan aikaan Helsingin talousarvioprosessiin integroidaan tasa-arvonäkökulma.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Tasa-arvotoimikunnalta on saatu aloitteen johdosta lausunto 18.1.2018. Tasa-arvotoimikunta toteaa, että sukupuolitietoisen budjetoinnin menetelmän soveltamisesta osana Helsingin kaupungin talousarvioprosessia pidetään suositeltavana. Tasa-arvotoimikunta pitää sekä sukupuolivaikutusten arvioinnin että sukupuolitietoisen budjetoinnin menetelmiä tärkeinä keinoina saada lisätietoa ja ohjata sukupuolten tasa-arvon edistämistä Helsingissä ja suosittelee edellä mainittujen toimenpiteiden hyväksymistä.

Tasa-arvotoimikunta toteaa edelleen, että Helsingin kaupungin tulee muiden tasa-arvotoimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa yhdessä kehittää sukupuolitietoisen budjetoinnin menetelmiä. Käyttöönotto edellyttää koulutusta ja resursointia kaupungin toimialoilla sekä koko kaupunkikonsernissa. Sukupuolten tasa-arvon edistämistä osana talous- ja suunnitteluprosessissa tulisi selvittää tarkemmin taloushallinnon ja tasa-arvon koordinoinnin yhteistyönä.

Sukupuolitietoisen budjetoinnin menetelmiä mahdollistamiseksi tulisi kehittää sukupuolivaikutusten arviointia ja sen hyvää dokumentointia. Kuntien tulisi budjetteja laadittaessa mahdollistaa sukupuolten eri tarpeiden parempi huomioonottaminen kuntapolitiikan toteuttamisessa ja palvelujen järjestämisessä. Tämä voidaan toteuttaa osoittamalla määrätty osa budjetista sukupuolten tasa-arvon edistämiseen, kohdistamalla sukupuolitietoinen budjetointi hyvinvointipalveluihin, arvioimalla olemassa oleva budjetti tasa-arvonäkökulmasta  ja arvioimalla miten palveluihin osoitetut määrärahat kohdentuvat sukupuolittain.

Helsingin kaupungin valtuustokauden 2013-2016 strategiaohjelman osana hyväksyttiin kyseisen kauden aikana laadittava tasa-arvon edistämisohjelma. Ao. strategiaohjelman mukaan kaupunki järjesti henkilöstölleen turvallisen ja terveellisen, tasa-arvoisen ja monimuotoisen työskentely-ympäristön, jossa ei esiinny minkäänlaista syrjintää. Helsingin kaupungin palveluissa on edistetty tasa-arvoa kunkin palvelun omista lähtökohdista tai toteutettu Helsingin kaupungin palvelujen tasa-arvosuunnitelman painopisteitä. Suunnitelman kymmenestä tasa-arvon edistämisen painopisteestä yhden toteutusta on tarkastusvirasto arvioinut vuoden 2016 tarkastuskertomuksessa ja todennut siinä edetyn pääosin hyvin.

Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunkistrategiassa 2017-2021 mainitaan muun muassa seuraavasti: "Sukupuolten tasa-arvo on läpäisevä periaate kaikessa kaupungin toiminnassa. Sen edistämiseksi käynnistetään tutkimuspohjainen hanke, jossa valituille palveluille toteutetaan sukupuolivaikutusten arviointi." Sukupuolten tasa-arvon edistämisen tueksi esitetty tutkimuspohjainen hanke on perusteltu. Tutkimuspohjaisen hankkeen etuna on se, että keskeisimmät sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyvät käsitteet tulee määriteltyä huolellisesti. Hanke on käynnistynyt keväällä 2018 ja sitä koordinoi kaupunginkanslian tasa-arvo- ja tutkimustoimintojen koollekutsuma projektiryhmä. Projektiryhmässä on edustettuna kaupunginkanslian ja toimialojen henkilöstöä sekä kaupungin ulkopuolisia asiantuntijoita. Kaikki toimialat osallistetaan hankkeeseen. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan vuoden 2018 toimintasuunnitelmaan sisältyy jo sukupuolivaikutusten arvioinnin toteuttaminen ja se toteutetaan liikuntapalvelukokonaisuudessa.

Kaupunginhallitus toteaa lopuksi, että kaupunkistrategiassa on lisäksi maininta, että Helsingin visiona on olla maailman toimivin kaupunki. Toimivuus rakentuu strategian mukaan tasa-arvolle, yhdenvertaisuudelle, vahvalle sosiaaliselle koheesiolle ja avoimelle osallistavalle toimintatavalle.

Kaupunginhallitus katsoo edellä olevan riittäväksi selvitykseksi asiassa.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Tero Niininen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25915

tero.niininen(a)hel.fi

Liitteet

1

Veronika Honkasalon valtuustoaloite Kvsto 3.5.2017 asia 37

2

Tasa-arvotoimikunnan lausunto

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 23.04.2018 § 255

HEL 2017-005429 T 00 00 03

Esitys

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle 7.5.2018 saakka.

Käsittely

23.04.2018 Pöydälle

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle 7.5.2018 saakka Veronika Honkasalon ehdotuksesta.

20.11.2017 Palautettiin

13.11.2017 Pöydälle

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Tero Niininen, erityissuunnittelija, puhelin: 310 25915

tero.niininen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki PL 1

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566