Helsingin kaupunki

Esityslista

6/2017

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Ryj/2

 

13.2.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätöshistoria

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) 08.12.2016 § 201

HEL 2016-010118 T 00 00 03

Lausunto

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginvaltuustolle koskien Seija Muurisen valtuustoaloitetta, että Kruunusilloilla selvitetään millä ehdoilla silloilla voidaan sallia yöaikaan bussi- ja taksiliikenne.

Kruunusillat -hankkeen siltayhteyksistä tehdään ajokelpoisia hälytysajoneuvojen kiireellisiä tehtäviä varten. Liikennesuunnittelussa on tavoitteena tehdä liitoskohdat katuverkkoon sellaisiksi, ettei silloille näytä johtavan ajoreittiä; raitiotiealueesta ei tehdä normaalin kadun näköistä. Tarkoituksena on ehkäistä ajoneuvoliikenteen tahatonta eksymistä silloille ja tehdä selväksi ettei kyseessä ole yleinen ajoreitti. Siltayhteyksillä hallitsemattomasti kulkeva ajoneuvoliikenne on riski raitioliikenteen turvallisuudelle ja sujuvuudelle. Hälytys- ja kunnossapitoajoneuvojen osalta riskiä vähentää yhteydenpito raitioliikenteen ohjauskeskukseen ja kuljettajille. Kruunuvuorenrannan ja keskustan välinen joukkoliikenne perustuu pitkälti raitiotieliikenteelle, minkä vuoksi mahdollinen häiriö tai onnettomuustilanne yöaikaankin voisi heijastua pitkälle ja vaikuttaa aamun liikenteen luotettavuuteen.

Kruunusillat-yhteyden siltaosuuksilla Merihaasta Nihtiin ja Nihdistä Korkeasaaren kautta Kruunuvuorenrantaan liikennöidään raitiovaunuilla päivittäin noin kello 5.30 – 1.30, eli liikennettä on varhaisaamusta yöhön asti. Ainoastaan ns. aamuyön liikenne Laajasaloon on suunniteltu hoidettavan Herttoniemen kautta kulkevin bussilinjoin. Liikennöintiajan ulkopuolellakin radalla voidaan ajaa kalustosiirtoja varikoiden välillä, koulutusajoja sekä raitiotien ja kaluston kunnossapitoon liittyvää liikennettä.

Jos sillalla sallittaisiin säännöllinen ajoneuvoliikenne, vaikka vain yöaikaan, tulisi myös reitin liikennejärjestelyt toteuttaa selvästi katumaisina. Katutilan mitoitus tulisi muuttaa ajoneuvoliikenteen vaatimusten mukaiseksi, kun nyt mitoitus on tehty raitioliikenteen vaatimusten mukaan. Esimerkiksi Korkeasaaren pysäkin kohdalla pysäkkikorokkeiden välinen tila on 5,5 metriä, mikä ei mahdollista kahden linja-auton sujuvaa kohtaamista. Vastaavasti myös liikenteenohjauksessa tulisi ottaa huomioon reittiä käyttävä ajoneuvoliikenne, mikä tekisi järjestelyistä monimutkaisempia ja aiheuttaisi lisäkustannuksia alueen valvonnan suhteen. Katumaisen väylän toteuttaminen silloille tekisi yhteydestä houkuttelevamman reitin myös luvattomalle ajoneuvoliikenteelle, myös raitiotien liikennöintiaikoina.

Ajoneuvoliikenteen tuominen yhteydelle kasvattaisi raitioradan kunnossapitotarvetta ja kustannuksia. Ajoneuvoliikenne vaatii säännöllistä liukkaudentorjuntaa, kuten suolausta ja hiekoitusta, joita raitiotiellä vältetään. Hiekka tukkii kiskouria ja vaihteita, minkä vuoksi kiskourat, kiskonliikuntalaitteet ja suistumisurat vaatisivat huomattavasti suurempaa kunnossapitotarvetta. Suola rasittaa kiskoja ja lyhentää niiden elinkaarta. Lisäksi ajoneuvoliikenne rasittaa suuresti sillan sekä radan päällysrakenteita ja aiheuttaa urapaikkausta kapealla ajoväylällä jopa parin vuoden välein. Talviaikana nastarenkaat rasittavat kiskon pintaa ja lisäävät kiskojen ylläpitohionnan tarvetta ja siten ylläpitokustannuksia.

Katuyhteys Laajasaloon Herttoniemen kautta on käytössä ympäri vuorokauden ja yöaikaan ruuhkaton. Bussi- ja taksiliikenteen salliminen siltoja pitkin nopeuttaisi matkoja erityisesti Kruunuvuorenrannan alueelle, muualla Laajasalossa vaikutus olisi vähäinen.

Näillä perusteluilla Helsingin kaupungin liikennelaitos katsoo, ettei Kruunusillat-yhteyden siltaosuuksien käyttöä ole tarkoituksenmukaista sallia bussi- ja taksiliikenteelle edes yöaikaan.

Esittelijä

yksikön johtaja

Artturi Lähdetie

Lisätiedot

Topias Pihlava, projektipäällikkö, puhelin: 310 35471

topias.pihlava(a)hel.fi

 

Kaupunkisuunnittelulautakunta 22.11.2016 § 407

HEL 2016-010118 T 00 00 03

Hankenumero 5264_61

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 31.8.2016 Kruunusillat-hankkeen hankesuunnitelman ja raitiotien yleissuunnitelman.

Kruunusillat-hankkeen siltayhteyksistä Merihaasta Nihtiin ja Nihdistä Korkeasaaren kautta Kruunuvuorenrantaan tehdään ajokelpoisia hälytysajoneuvojen kiireellisiä tehtäviä varten. Liikennesuunnittelussa on tavoitteena tehdä liitoskohdat katuverkkoon sellaisiksi, ettei silloille näytä johtavan ajoreittiä; raitiotiealueesta ei tehdä normaalin ajettavan kadun näköistä. Tarkoituksena on ehkäistä ajoneuvoliikenteen tahatonta eksymistä silloille ja tehdä selväksi, ettei kyseessä ole yleinen ajoreitti. Siltayhteyksillä hallitsemattomasti kulkeva ajoneuvoliikenne on riski raitioliikenteen turvallisuudelle ja sujuvuudelle. Hälytys- ja kunnossapitoajoneuvojen osalta riskiä vähentää yhteydenpito raitioliikenteen ohjauskeskukseen ja kuljettajille.

Kruunusillat-yhteyden siltaosuuksilla Merihaasta Nihtiin ja Nihdistä Korkeasaaren kautta Kruunuvuorenrantaan liikennöidään raitiovaunuilla päivittäin noin kello 5.30 – 1.30, eli liikennettä on varhaisaamusta yöhön asti. Ainoastaan ns. aamuyön joukkoliikennepalvelu Laajasaloon on suunniteltu hoidettavan Herttoniemen kautta kulkevin bussilinjoin. Liikennöintiajan ulkopuolellakin radalla voidaan ajaa kalustosiirtoja varikoiden välillä. Sillalla voi myös olla kyseiseen ajankohtaan raitiotien kunnossapitoon liittyvää liikennettä.

Jos sillalla sallittaisiin säännöllinen ajoneuvoliikenne, vaikka vain yöaikaan, tulisi myös reitin liikennejärjestelyt toteuttaa katumaisina ja säännöllisen ajoneuvoliikenteen mahdollistavina. Katutilan mitoitus tulisi muuttaa ajoneuvoliikenteen vaatimusten mukaiseksi, kun nyt mitoitus on tehty raitioliikenteen vaatimusten mukaan. Esimerkiksi Korkeasaaren pysäkin kohdalla pysäkkikorokkeiden välinen tila on 5,5 metriä, mikä ei mahdollista kahden linja-auton sujuvaa kohtaamista. Vastaavasti myös liikenteenohjauksessa tulisi ottaa huomioon reittiä käyttävä ajoneuvoliikenne, mikä tekisi järjestelyistä monimutkaisempia. Ajoneuvoliikenteen tuominen yhteydelle kasvattaisi raitioradan kunnossapitotarvetta ja -kustannuksia. Katumaisen väylän toteuttaminen silloille tekisi yhteydestä houkuttelevamman reitin myös luvattomalle ajoneuvoliikenteelle raitiotien liikennöintiaikoina.

Katuyhteys Laajasaloon Herttoniemen kautta on käytössä ympäri vuorokauden ja yöaikaan ruuhkaton. Bussi- ja taksiliikenteen salliminen Kruunusillat-yhteyden uusia siltoja pitkin nopeuttaisi matkoja Kruunuvuorenrannan alueelle, muualla Laajasalossa vaikutus olisi vähäinen.

Näillä perusteluilla kaupunkisuunnitteluvirasto katsoo, ettei Kruunusillat-yhteyden siltaosuuksien käyttöä ole tarkoituksenmukaista sallia bussi- ja taksiliikenteelle, edes yöaikaan.

15.11.2016 Pöydälle

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö

Reetta Putkonen

Lisätiedot

Niko Setälä, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37031

niko.setala(a)hel.fi

 

Pelastuslautakunta 01.11.2016 § 128

HEL 2016-010118 T 00 00 03

Lausunto

Pelastuslautakunta antoi Seija Muurisen valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:

Pelastuslautakunnalla ei ole huomautettavaa aloitteesta.

Esittelijä

pelastuskomentaja

Simo Wecksten

Lisätiedot

Pekka Ronkainen, vanhempi palotarkastaja, puhelin: 31031238

pekka.ronkainen(a)hel.fi