Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

12/2016

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kaj/1

 

29.03.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 272

V 13.4.2016, Kunnan asukkaan aloite asunnoista ja liiketiloista Puotilan ostoskeskuksen paikalle

HEL 2015-014376 T 10 03 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä kunnan asukkaan aloitteen tiedoksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Kuntalaisaloite, asuntoja ja liiketiloja Puotilan ostoskeskuksen paikalle

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

********** (NN) on 31.12.2015 tekemässään kunnan asukkaan aloitteessa ehdottanut, että Puotilan nykyisen ostoskeskuksen paikalle rakennettaisiin asuntokortteli.

Kaupunginhallitus toteaa, että kuntalain 28 §:n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 25 §:n mukaan kaupunginhallituksen tulee esittää valtuuston tietoon vuosittain viimeistään sen huhtikuussa pidettävässä kokouksessa valtuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa kunnan asukkaan aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Käsiteltäessä kunnan asukkaan aloitteita valtuustossa sallitaan keskustelu. Kaupunginhallituksen on saatettava käydystä keskustelusta laadittu pöytäkirja kysymyksessä olevien asioiden valmistelussa huomioon otettavaksi. Päätöksentekoa yksittäisten aloitteiden osalta ei toivomusponsia lukuun ottamatta sallita.

Aloite on tehty kaupungin palautejärjestelmässä ja myöhemmin kirjattu kunnan asukkaan aloitteeksi. Kaupunkisuunnitteluviraston Puotilan alueen  kaavoittamisesta vastaava arkkitehti on vastannut kirjoittajalle 25.1.2016 mm, että Puotilan ostoskeskus on vuokratontilla sijaitseva yksityinen osakeyhtiö, jonka osakaskunta muodostuu pääasiassa liiketiloissa
toimivista yrityksistä. Yhtiö ei ole lähestynyt kaupunkisuunnitteluvirastoa eikä asemakaavamuutoshakemusta ole tehty.

Asiasta on hankittu kaupunginmuseon lausunto, joka ilmenee päätöshistoriasta. Se on toimitettu aloitteen tekijälle tiedoksi. Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja on 16.3.2016 antamassaan vastauksessa todennut lisäksi mm. seuraavaa:

"Olette tehnyt aloitteen siitä, että Puotilan ostoskeskuksen tilalle suunniteltaisiin täydennysrakentamista asuntokorttelin muodossa. Kaupunkisuunnitteluviraston kaavoittajan aiemmasta vastauksesta ilmenee, että ostoskeskuksen omistaa yksityinen yhtiö. Ostoskeskus sijaitsee kaupungilta vuokratulla tontilla. Myös Helsingin kaupunki on noin 20 %:n äänivallalla ostoskeskusyhtiön omistaja. Tontin vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2020 eikä kaupungilla ole sellaisia suunnitelmia, jotka olisivat sopimuksen uusimisen esteenä. Kaupunkisuunnitteluviraston vastauksen jälkeen on saatu kaupunginmuseon lausunto ostoskeskuksen suojeluarvoista. Lausunto on liitteenä. Kaupunginmuseo toteaa kohteen kuuluvan ylimpään suojeluluokkaan siinä inventoinnissa, joka kaupungin kulttuurihistoriallisesti arvokkaista ostoskeskuksista on laadittu.

Kuten kaupunkisuunnitteluviraston kaavoittajakin on jo aiemmin todennut, ostoskeskusyhtiön omasta aktiivisuudesta ja tahtotilasta riippuu miten se haluaa tulevaisuudessa omistamaansa rakennusta kehittää. Jos tällainen aloite sen taholta tehtäisiin, tulisi normaalissa kaavoitusmenettelyssä tutkittavaksi millainen muutos olisi sovitettavissa yhteen rakennuksen todettujen suojeluarvojen kanssa."

Kaupunginhallitus katsoo edellä olevan riittäväksi selvitykseksi asiassa.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

Liitteet

1

Kuntalaisaloite, asuntoja ja liiketiloja Puotilan ostoskeskuksen paikalle

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginkanslia Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja 16.03.2016 § 24

HEL 2015-014376 T 10 03 03

Päätös

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja päätti lähettää aloitteen tekijälle seuraavan vastauksen.

Olette tehnyt aloitteen siitä, että Puotilan ostoskeskuksen tilalle suunniteltaisiin täydennysrakentamista asuntokorttelin muodossa. Kaupunkisuunnitteluviraston kaavoittajan aiemmasta vastauksesta ilmenee, että ostoskeskuksen omistaa yksityinen yhtiö. Ostoskeskus sijaitsee kaupungilta vuokratulla tontilla. Lisäyksenä totean, että myös Helsingin kaupunki itse on noin viidenneksen äänivallalla ostoskeskusyhtiön omistaja. Tontin vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2020 eikä kaupungilla ole ainakaan toistaiseksi ollut sellaisia suunnitelmia, jotka olisivat sopimuksen uusimisen esteenä. Kaupunkisuunnitteluviraston vastauksen jälkeen on saatu kaupunginmuseon lausunto ostoskeskuksen suojeluarvoista. Lausunto on liitteenä. Kaupunginmuseo toteaa kohteen kuuluvan ylimpään suojeluluokkaan siinä inventoinnissa, joka kaupungin kulttuurihistoriallisesti arvokkaista ostoskeskuksista on laadittu.

Kuten alueen kaavoittajakin on jo aiemmin todennut, ostoskeskusyhtiön omasta aktiivisuudesta ja tahtotilasta riippuu miten se haluaa tulevaisuudessa omistamaansa rakennusta kehittää. Jos tällainen aloite sen taholta tehtäisiin, tulisi normaalissa kaavoitusmenettelyssä tutkittavaksi millainen muutos olisi sovitettavissa yhteen rakennuksen todettujen suojeluarvojen kanssa.

Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36024

tanja.sippola-alho(a)hel.fi

 

Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö 29.1.2016

HEL 2015-014376 T 10 03 03

Kaupunginhallituksen lausuntopyyntö 5.1.2016

 

Kuntalaisaloitteessa esitetään Puotilan ostoskeskuksen purkamista ja sen tilalle rakennettavaksi asuntoja ja liiketiloja. Kaupunginmuseon arvioi aloitetta kulttuuriympäristön vaalimisen näkökulmasta ja on päättänyt antaa seuraavan lausunnon.

Kaupunginmuseon ostoskeskusinventoinnissa (Ostari lähiön sydän 2004) selvitettiin helsinkiläisten ostokeskusten rakennushistoriaa. Inventoinnissa myös arvotettiin inventoidut ostoskeskukset arkkitehtuurinsa, säilyneisyytensä ja ympäristöarvojensa perusteella.

Puotilan ostoskeskus (Klaavuntie 11- Rusthollarintie 2) valmistui vuonna 1961. Arkkitehti Erkki Karvisen suunnittelemaa rakennusta on vuosien mittaan muutettu jonkin verran, jolloin siitä on tullut hieman umpinaisempi. Valkoisen otsalistan ja sisään vedetyn lasisen julkisivun tuoma ilme on horisontaalinen. Kaupunginmuseon inventoinnissa Puotilan ostoskeskus arvotettiin korkeimpaan 1-luokkaan perusteena rakennuksen erittäin harkittu ja viimeistelty arkkitehtuuri. Säilyneisyysarvoiltaan se todettiin melko hyväksi ja ympäristön kannalta merkittäväksi osaksi ympäröivää asuinaluetta. Rakennus on kulttuurihistoriallisesti tärkeä osa Puotilan rakennettua ympäristöä.

Valitettavaa on, että tällä hetkellä rakennuksessa on runsaasti tyhjää liiketilaa. Sen vuoksi rakennuksen yleisilme on apea. Puotilan ostoskeskus tarvitsee kunnostamista ja uusia toimijoita. Mahdollista pienimuotoista täydennysrakentamista voi tutkia ostoskeskuksen liikeosan luoteispuolelle, vanhan talonmiehen asunnon paikalle.

Kaupunginmuseon tekemä arvio Puotilan ostoskeskuksen rakennustaiteellisista, säilyneisyys- ja ympäristöarvoista on säilynyt ennallaan. Vaikka sen ympäristö on jonkin verran muuttunut täydennysrakentamisen takia, ostoskeskus on säilyttänyt oman keskeisen asemansa ympäristössään. Sen selkeä 1960-luvun liikearkkitehtuuri onnistuneella tavalla liittyy sekä oman aikakautensa asuntorakentamiseen että uudempaan täydennysrakentamiseen Puotilassa.

Lisätiedot

Sari Saresto, tutkija, puhelin: +358 9 503756846

sari.saresto(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566