Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

8/2016

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Ryj/1

 

29.02.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 190

Lausunto Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Viikin opetus- ja tutkimustilan eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta

HEL 2016-000181 T 11 01 00 00

ESAVI/10047/2014

Lausunto

Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Viikin opetus- ja tutkimustilan eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta seuraavan lausunnon:

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin ympäristölautakunta on 16.2.2016 antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon Viikin opetus- ja tutkimustilan eläinsuojan ympäristölupahakemuksesta.

Kaupunginhallitus viittaa ympäristölautakunnan lausuntoon ja puoltaa ympäristöluvan myöntämistä ympäristölautakunnan lausunnossa esitetyn mukaisesti. Lisäksi toiminnasta aiheutuvat hajuhaitat tulee estää siten, ettei niistä ole haittaa naapuritonttien käytölle.

Käsittely

Esteelliset: Jussi Pajunen

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Timo Linden, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 5.1.2016

2

Ympäristölupahakemus_Viikin koetila

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue

 

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Lausuntopyyntö

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Helsingin kaupungin ja kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen lausuntoa Helsingin yliopiston Viikin tutkimus- ja koetilan eläinsuojan toiminnan ympäristölupahakemuksesta. Lausuntoa on pyydetty 19.2.2016 mennessä. Lausunnon antamiselle varattua määräaikaa on pidennetty 8.3.2016 asti.

Hakemuksen pääasiallinen sisältö

Viikin opetus- ja tutkimustila hakee Etelä-Suomen aluehallintovirastolta ympäristölupaa eläinsuojalle. Kyseessä on olemassa oleva toiminta, jolle haetaan lupaa Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kehotuksesta ympäristönsuojelulain 27 § perusteella.

Viikin opetus- ja tutkimustila on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan maataloustieteiden laitoksen alainen yksikkö. Maatila sijaitsee Viikin kampuksen alueella. Tilaa käytetään tutkimuksessa ja opetuksessa. Se on perustoiminnoiltaan normaali maidontuotantotila, jossa on eläinpaikat 90 lypsylehmälle, 25 hienolle (yli 6 kk) ja 24 vasikalle (alle 6 kk). Pääosa karjasta on Ayrshire-rotuisia lehmiä, mutta karjassa on joukossa myös muutamia muita nautarotuja kuten Holstein, Suomenkarja, Jersey ja Swiss Brown. Peltoalaa on 153 hehtaaria. Puolet pelloista on laidunmaana ja niittonurmina, lopuilla viljellään leipä- ja rehuviljaa sekä öljykasveja. Peltoalasta 10-20 hehtaaria toimii kasvintuotannon tutkimuksen koekenttäalueena.

Tilan navetta on remontoitu vuonna 2006. Valtaosa eläimistä on robottilypsyssä makuuparsipihatossa. Yksilöllisiä tutkimuksia varten navetassa on 12 parsipaikan putkilypsyssä oleva osasto. Koko karja on mukana erilaisissa kotieläintuotannon kokeissa.

Lypsylehmät laiduntavat kesäaikaan tilan laitumilla 3-6 tuntia vuorokaudessa. Nuorkarja on kesäisin laitumella ympäri vuorokauden. Talvet hiehot viettävät Haalin hiehohotellissa. Laidunkausi kestää toukokuusta lokakuulle.

Navetassa on kuivalantajärjestelmä. Raapat ja kolakuljettimet siirtävät lannan lantakäytäviltä navetan takana olevaan betonirakenteiseen lantalaan. Lantalan pinta-ala on 180 m² ja siinä on 3,3 metriä korkeat betoniseinät. Lantalassa on virtsan ja sadeveden keräilyä varten kaivot, joista neste päätyy HSY:n jätevesiviemäriin. Navetan pesuvedet ja sosiaalitilojen vedet johdetaan samoin HSY:n viemäriin. Lantalaan toimitetaan lantaa myös yliopiston suurten koe-eläinten yksiköstä sekä Viikin hevossairaalasta.

Kanalan ja hiehopihaton kuivikepohjat tyhjennetään tarpeen mukaan 1-3 kertaa talvessa ja ne kuljetetaan lantalaatalle, joka sijaitsee Viikin pelloilla noin kilometrin päässä navettarakennuksesta. Lantalaatalle kuljetetaan lantaa tarpeen mukaan myös lantalasta. Lantalaatalla lantaa varastoidaan vuoden verran ennen sen levittämistä pelloille. Lantalaatta on rakenteeltaan betonirunkoinen 200 m²:n laatta, jossa on harkoista muurattu metrin korkuiset sivuseinät kahdelle sivulle ja kahdella sivulla on avoimet ajoluiskat. Laatan muovirakenteiset imukaivot valettiin umpeen syksyllä 2014, koska niiden epäiltiin vuotavan suotovesiä laatan perustusten salaojiin. Laatalle kertyvää vettä imetään sateisena aikana tarpeen mukaan imupainevaunulla. Neste levitetään peltoon tai tilan virtsasäiliöön, jonka koko on 600 m³. Virtsasäiliö on rakennettu vuonna 1986 ja sitä on kunnostettu vuonna 2003.

Eläimiä ruokitaan säilörehulla. Laakasiilojen lisäksi rehua säilytetään pyöröpaaleissa. Laakasiilojen puristeneste kootaan välikaivoon, josta se pumpataan tilan virtsasäiliöön.

Tilalla torjunta-aineet säilytetään torjunta-ainevarastossa. Lannoitteet varastoidaan peitettyinä kuormalavojen päällä asfaltoidulla piha-alueella. Säilöntäaineet varastoidaan 1000 litran konteissa lukitussa varastossa. Tilalla on 10 m³ polttoöljysäiliö työkoneiden tankkausta varten. Säiliö on kaksivaippainen ja se on sijoitettu asfaltoidulle pihalle. Tankkauspumpun kaappi on lukittu. Voiteluöljyt varastoidaan 200 litran tynnyreissä öljyvarastossa ja koneiden korjaamohallissa.

Tilalla on töissä vakituisesti yhdeksän työntekijää, minkä lisäksi tilalla työskentelee vuosittain harjoittelijoina 5-10 maa- ja metsätalouden sekä eläinlääketieteen opiskelijaa. Harjoittelijoiden lisäksi tilalla käy opiskelijoita tekemässä käytännön demonstraatioita ja harjoitustöitä.

Saadut lausunnot

Esittelijä toteaa, että asiasta on saatu ympäristölautakunnan, kaupunkisuunnitteluviraston, kiinteistöviraston ja rakennusviraston lausunnot. Ympäristölautakunta on kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena antanut 16.2.2016 lausuntonsa asiasta kaupunginhallitukselle ja Etelä-Suomen aluehallintovirastolle. Ympäristölautakunta puoltaa yksimielisessä päätöksessään ympäristöluvan myöntämistä siten, että lupakäsittelyssä otetaan huomioon lausunnossa esitetyt seikat.

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa lausunnossaan, että lupahakemuksessa esitetty toiminta on voimassa olevan yleis- ja asemakaavan mukaista toimintaa. Alue on uudessa yleiskaavaehdotuksessa esitetty säilytettäväksi toiminnoksi, eikä muutospaineitä kyseessä olevalle alueelle ole näköpiirissä. Kaupunkisuunnitteluvirasto puoltaa ympäristöluvan myöntämistä.

Kiinteistövirasto puoltaa ympäristöluvan myöntämistä mutta toteaa, että toiminnasta aiheutuvat hajuhaitat tulee kuitenkin estää siten, että niistä ei ole haittaa Gardenian tulevalle käytölle. Rakennusvirasto toteaa lausunnossaan, ettei sillä ole asiassa lausuttavaa.

Esittelijän kannanotto

Esittelijä viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa puoltavansa lausunnoissa esitetyin huomautuksin hakemusta.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Timo Linden, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausuntopyyntö 5.1.2016

2

Ympäristölupahakemus_Viikin koetila

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue

 

Päätöshistoria

Ympäristölautakunta 16.02.2016 § 83

HEL 2016-000181 T 11 01 00 00

ESAVI/20014/2014

Päätös

Ympäristölautakunta päätti puoltaa ympäristöluvan myöntämistä ja esitti, että lupakäsittelyssä otetaan huomioon seuraava lausunto:

Ympäristölautakunta pitää hyvänä sitä, että Viikin koetilan toiminnot saadaan ympäristölupahakemuksen myötä kokonaisuutena kattavasti käsittelyyn ja selkeiden lupamääräysten piiriin. Tilan toiminta on viime vuosina työllistänyt ympäristökeskusta jälkivalvonnan muodossa.

Lannan käsittely koetilalla on saatava toimimaan aiempaa paremmin. Lannan säilytystilojen ja virtsasäiliön kunto tulee tarkastuttaa rakennusalan asiantuntijan toimesta vuoden 2016 aikana. Kuntoraportti, jossa on esitetty selkeästi sekä toimivat rakenteet että mahdollisesti havaitut rakennepuutteet, tulee toimittaa valvontaviranomaiselle (Helsingin kaupungin ympäristökeskus). Mikäli puutteita havaitaan, tulee valvontaviranomaiselle lisäksi esittää hyväksyttäväksi kunnostussuunnitelma aikatauluineen. Lantavarastojen on oltava vesitiiviitä ja niiden rakenteiden on vastattava maa- ja metsätalousministeriön vaatimuksia MMM-RMO-C4. Lannan säilytystiloista tai virtsasäiliöstä ei saa aiheutua minkäänlaisia valumia ympäristöön.

Myös säilörehun säilyttämiseen käytettävien laakasiilojen kunto ja puristenesteiden hallittavuus tulee tarkastaa samalla tavalla kuin lannan säilytystilojen ja virtsasäiliön. Kuntoraportti tulee toimittaa valvontaviranomaiselle ja mahdollisesti havaituille rakennepuutteille on esitettävä kunnostussuunnitelma aikatauluineen.

Navetan lantalan käsittelyjärjestelmän parantamista, esim. toimivalla virtsanerotuksella navetassa, lannan separoinnilla tai muulla vastaavalla järjestelyllä, on syytä tutkia. Johtopäätökset ja mahdollinen toteutusaikataulu edellä mainitusta on esitettävä valvontaviranomaiselle vuoden 2016 aikana. 

Jatkossa lannan ja virtsan säilytystilat on tyhjennettävä ja niiden kunto tarkastettava vuosittain. Havaitut viat on korjattava viipymättä. Lantavarastoja tyhjennettäessä lantaa ei saa valua kuormausalueelta ympäristöön ja lannan kuljetusreittien likaantuneet alueet tulee puhdistaa lannasta välittömästi. Liete ja lanta on hyödynnettävä pellolla lannoitteena. Lietettä/lantaa voidaan toimittaa myös ympäristöluvan omaavaan laitokseen, jos ennen luovutusta esitetään valvontaviranomaiselle voimassa oleva lannan luovutussopimus. 

Ympäristöluvassa tulee määrätä siitä, että kattamattomissa lantavarastoissa on riittävästi tilaa myös sadevesille ja siitä, että sadevesien kertymistä valvotaan säännöllisesti.

Lietteen ja lannan levitys peltoon on tehtävä suunnitelmallisesti. Lannan peltolevityksessä tulee noudattaa ns. nitraattiasetuksen (valtioneuvoston asetus 1250/2014) määräyksiä. Vesistöjen sekä lasku- ja valtaojien varrelle tulee jättää riittävät suojavyöhykkeet, joille ei levitetä lantaa tai joilla ei säilytetä pyöröpaaleja. Lannan käsittely- ja levitysajankohtaa sekä levityspellon sijaintia valittaessa tulee ottaa huomioon tulvauhka, ympäristön viihtyvyystekijät sekä naapureille aiheutuvan hajuhaitan minimointi. Lannan syyslevitys tulvaherkille pelloille tulee ympäristöluvassa kieltää. Tulvaherkkiä peltoja ei tule kyntää syksyllä vaan vasta keväällä tulvan jälkeen.

Tilalla on kaksivaippainen 10 m³ polttoöljysäiliö. Säiliön tulee soveltuvin osin täyttää valtioneuvoston asetuksessa (444/2010) asetetut ympäristönsuojeluvaatimukset. Öljytuotteiden ja kemikaalien varastointi ja käsittely tulee tapahtua siten, ettei niistä aiheudu maaperän, pinta- tai pohjaveden pilaantumista.

Ennen luvan myöntämistä tulee saada selvyys jätevesiin rinnastettavien nesteiden käsittelystä. Hakemuksen mukaan jätevedet ja lantalan nesteet toimitetaan HSY:n viemäriin. Koetilalla ei kuitenkaan vielä ole voimassaolevaa sopimusta nesteiden vastaanotosta. Myös sopimuksen voimassaoloaika saattaa vaikuttaa ympäristöluvan määräyksiin.     

Toiminnanharjoittajan tulee varautua riittävästi poikkeuksellisiin häiriötilanteisiin, kuten polttoainevuotoihin ja liete-/lantavarastojen vuotoihin, jotka voivat aiheuttaa päästöjä ympäristöön. Häiriötilanteista, jotka saattavat aiheuttaa ympäristöhaittaa, on ilmoitettava välittömästi valvontaviranomaiselle. Toiminnanharjoittajan on myös heti ryhdyttävä toimiin, joilla häiriötilanteiden uusiutuminen ehkäistään. 

Ympäristöluvassa on määrättävä toiminnanharjoittajan kirjanpito- ja raportointivelvollisuudesta koskien eläinsuojan toimintaa ja jätteiden käsittelyä. Raportti on toimitettava valvontaviranomaiselle vuosittain helmikuun loppuun mennessä.

Asia

Viikin opetus- ja tutkimustila hakee Etelä-Suomen aluehallintovirastolta ympäristölupaa eläinsuojalle. Kyseessä on olemassa oleva toiminta, jolle haetaan lupaa Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen kehotuksesta ympäristönsuojelulain 27 § perusteella. Aluehallintovirasto ja kaupunginhallitus pyytävät vireillä olevasta ympäristölupahakemuksesta ympäristölautakunnan lausuntoa. 

Viikin opetus- ja tutkimustila on Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan maataloustieteiden laitoksen alainen yksikkö. Maatila sijaitsee Viikin kampuksen alueella. Tilaa käytetään tutkimuksessa ja opetuksessa. Se on perustoiminnoiltaan normaali maidontuotantotila, jossa on eläinpaikat 90 lypsylehmälle, 25 hienolle (yli 6 kk) ja 24 vasikalle (alle 6 kk). Pääosa karjasta on Ayrshire-rotuisia lehmiä, mutta karjassa on joukossa myös muutamia muita nautarotuja kuten Holstein, Suomenkarja, Jersey ja Swiss Brown. Peltoalaa on 153 hehtaaria. Puolet pelloista on laidunmaana ja niittonurmina, lopuilla viljellään leipä- ja rehuviljaa sekä öljykasveja. Peltoalasta 10-20 hehtaaria toimii kasvintuotannon tutkimuksen koekenttäalueena.

Tilan navetta on remontoitu vuonna 2006. Valtaosa eläimistä on robottilypsyssä makuuparsipihatossa. Yksilöllisiä tutkimuksia varten navetassa on 12 parsipaikan putkilypsyssä oleva osasto. Koko karja on mukana erilaisissa kotieläintuotannon kokeissa. 

Lypsylehmät laiduntavat kesäaikaan tilan laitumilla 3-6 tuntia vuorokaudessa. Nuorkarja on kesäisin laitumella ympäri vuorokauden. Talvet hiehot viettävät Haalin hiehohotellissa. Laidunkausi kestää toukokuusta lokakuulle. 

Navetassa on kuivalantajärjestelmä. Raapat ja kolakuljettimet siirtävät lannan lantakäytäviltä navetan takana olevaan betonirakenteiseen lantalaan. Lantalan pinta-ala on 180 m² ja siinä on 3,3 metriä korkeat betoniseinät. Lantalassa on virtsan ja sadeveden keräilyä varten kaivot, joista neste päätyy HSY:n jätevesiviemäriin. Navetan pesuvedet ja sosiaalitilojen vedet johdetaan samoin HSY:n viemäriin. Lantalaan toimitetaan lantaa myös yliopiston suurten koe-eläinten yksiköstä sekä Viikin hevossairaalasta.

Kanalan ja hiehopihaton kuivikepohjat tyhjennetään tarpeen mukaan 1-3 kertaa talvessa ja ne kuljetetaan lantalaatalle, joka sijaitsee Viikin pelloilla noin kilometrin päässä navettarakennuksesta. Lantalaatalle kuljetetaan lantaa tarpeen mukaan myös lantalasta. Lantalaatalla lantaa varastoidaan vuoden verran ennen sen levittämistä pelloille. Lantalaatta on rakenteeltaan betonirunkoinen 200 m²:n laatta, jossa on harkoista muurattu metrin korkuiset sivuseinät kahdelle sivulle ja kahdella sivulla on avoimet ajoluiskat. Laatan muovirakenteiset imukaivot valettiin umpeen syksyllä 2014, koska niiden epäiltiin vuotavan suotovesiä laatan perustusten salaojiin. Laatalle kertyvää vettä imetään sateisena aikana tarpeen mukaan imupainevaunulla. Neste levitetään peltoon tai tilan virtsasäiliöön, jonka koko on 600 m³. Virtsasäiliö on rakennettu vuonna 1986 ja sitä on kunnostettu vuonna 2003.      

Eläimiä ruokitaan säilörehulla. Laakasiilojen lisäksi rehua säilytetään pyöröpaaleissa. Laakasiilojen puristeneste kootaan välikaivoon, josta se pumpataan tilan virtsasäiliöön.  

Tilalla torjunta-aineet säilytetään torjunta-ainevarastossa. Lannoitteet varastoidaan peitettyinä kuormalavojen päällä asfaltoidulla piha-alueella. Säilöntäaineet varastoidaan 1000 litran konteissa lukitussa varastossa. Tilalla on 10 m³ polttoöljysäiliö työkoneiden tankkausta varten. Säiliö on kaksivaippainen ja se on sijoitettu asfaltoidulle pihalle. Tankkauspumpun kaappi on lukittu. Voiteluöljyt varastoidaan 200 litran tynnyreissä öljyvarastossa ja koneiden korjaamohallissa.

Tilalla on töissä vakituisesti yhdeksän työntekijää, minkä lisäksi tilalla työskentelee vuosittain harjoittelijoina 5-10 maa- ja metsätalouden sekä eläinlääketieteen opiskelijaa. Harjoittelijoiden lisäksi tilalla käy opiskelijoita tekemässä käytännön demonstraatioita ja harjoitustöitä.

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö

Päivi Kippo-Edlund

Lisätiedot

Sini-Pilvi Saarnio, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32019

sini-pilvi.saarnio(a)hel.fi

 

Kiinteistövirasto 2.2.2016

HEL 2016-000181 T 11 01 00 00

 

Helsingin yliopiston maataloustieteiden laitos hakee ympäristölupaa Viikin tutkimus- ja koetilan eläinsuojan toimintaan. Eläinsuoja sijaitsee tontilla 36198/2.

Helsingin kaupunki omistaa tutkimus- ja koetilan läheisyydessä ainoastaan tontin 36197/1. Kaupunki on myymässä kyseisellä Gardenian tontilla olevia rakennuksia. Tontti on kaavoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi.

Kiinteistövirasto puoltaa ympäristöluvan antamista Helsingin yliopiston Viikin tutkimus- ja koetilalle. Toiminnasta aiheutuvat hajuhaitat tulee kuitenkin estää siten, ettei niistä ole haittaa Gardenian tontin tulevalle käytölle.

Lisätiedot

Katarina Kurenlahti, toimistopäällikkö, puhelin: 310 36415

katarina.kurenlahti(a)hel.fi

 

Rakennusvirasto 29.1.2016

HEL 2016-000181 T 11 01 00 00

 

Kaupunginkanslia on pyytänyt rakennusviraston lausuntoa kaupunginhallitukselle Viikin tutkimus- ja koetilan eläinsuojan toimintaa koskevasta ympäristölupahakemuksesta 2.2.2016 mennessä.

Rakennusvirastolla ei ole asiasta lausuttavaa.

Lisätiedot

Tuuli Ylikotila, luontoasiantuntija, puhelin: 310 38540

tuuli.ylikotila(a)hel.fi

Anni Tirri, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38335

anni.tirri(a)hel.fi

 

Kaupunkisuunnitteluvirasto 28.1.2016

HEL 2016-000181 T 11 01 00 00

 

Lupahakemuksen mukainen toiminta

Lausunto

Voimassa olevassa asemakaavassa nro 11620 vuodelta 2007, koetilan kiinteistö on osoitettu opetus-, tutkimus- ja näihin verrattavaa toimintaa palvelevien rakennusten korttelialueeksi, jolla ympäristön ominaisuudet säilytetään. Tontilla on useita rakennustaiteellisesti, kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, joita ei saa purkaa.

Voimassa olevassa yleiskaava 2002:ssa alue on osoitettu hallinnon ja julkisten palvelujen alueeksi sekä kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi alueeksi.

Valmisteilla olevassa Helsingin Yleiskaavassa Viikkiin, koetilan välittömään läheisyyteen osoitetaan lisää asuinrakentamista siten, että Viikin tutkimus- ja opetustilan metsäsaareke säilyy maisemallisena dominanttina. Yleiskaavaehdotuksessa esitetyn rakentamisen toteutuessa koetilan viljeltävät pellot siirtyisivät esimerkiksi lähemmäksi Vanhankaupunginlahtea, mutta varsinainen tutkimus- ja koetilan eläinsuojan alue säilyisi nykyisessä käytössään. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti yleiskaavaehdotuksesta 10.11.2015. Nähtävillä olon jälkeen ehdotuksesta saadut lausunnot ja muistutukset käsitellään kaupunkisuunnittelulautakunnassa viimeistään syksyllä 2016, minkä jälkeen ehdotus etenee kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi loppuvuonna 2016.

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa, että lupahakemuksessa esitetty toiminta on voimassa olevien yleiskaava 2002:n ja asemakaavan nro 11620 mukaista toimintaa. Alue on uudessa yleiskaavaehdotuksessa esitetty säilytettäväksi toiminnoksi, eikä muutospaineita kyseessä olevalle alueelle ole näköpiirissä. Kaupunkisuunnitteluvirasto puoltaa ympäristöluvan myöntämistä.

Lausuntopyyntö

Kaupunginhallitus pyytää kaupunkisuunnitteluviraston lausuntoa ympäristönsuojelulain mukaisesta lupahakemuksesta. Helsingin yliopisto hakee lupaa Viikin tutkimus- ja koetilan eläinsuojan toiminnalle. Lausunto on pyydetty antamaan 2.2.2016 mennessä.

Lisätiedot

Kati Immonen, insinööri, puhelin: 310 37254

kati.immonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566