Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

44/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Sj/2

 

14.12.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 1223

Tanssin talon toteuttamista koskevan puitesopimuksen hyväksyminen

HEL 2014-013886 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti osaltaan hyväksyä Tanssin talon toteuttamista koskevan puitesopimuksen, joka on liitteenä 1. Päätös on ehdollinen niin kauan kunnes Jane ja Aatos Erkon säätiö, Tanssin talo ry ja Kiinteistö Oy Kaapelitalo ovat osaltaan hyväksyneet puitesopimuksen saman sisältöisenä ja opetus- ja kulttuuriministeriö on toimittanut esityslistalla mainitun ilmoituksen valtion osallistumisesta Tanssin talon uudisrakennuksen ja Tanssin talon toiminnan rahoittamiseen allekirjoitettuna kaupungille.

Samalla kaupunginhallitus päätti sitoutua viimesijaiseen vastuuseen Tanssin talon puitesopimuksessa täsmennetystä käyttötalouden rahoittamisesta  siltä osin  kuin rahoitus perustuu kaupunkikonsernin vastuupiiriin.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti oikeuttaa sivistystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan allekirjoittamaan puitesopimuksen kaupungin puolesta.

Vielä kaupunginhallitus kehotti kaupunginkansliaa ja kulttuurikeskusta yhdessä Kiinteistö Oy Kaapelitalon ja Tanssin Talo ry:n kanssa ryhtymään toimiin puitesopimuksessa sovittujen toimenpiteiden käynnistämiseksi ja toteuttamiseksi edellä 1. kappaleessa mainittujen edellytysten täytyttyä.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Tanssin taloa koskeva puitesopimus 07122015.pdf

2

Tanssin talon rahoitusta koskeva ministeriön ilmoitus.pdf

3

Jane_ja_Aatos_Erkon_Säätiön_kirje_23102014.pdf

4

Tanssin talo_loppuraportti_30.11.2015.pdf

5

Tanssin talo tarveselvitys 12.2.2014.pdf

6

Tanssin_talo_arvio_esitystekniikan_kustannuksista.pdf

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Säätiö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Kiinteistö Oy Kaapelitalo

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tanssin talo ry

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Esitysteksti

Helsingin teatterisäätiö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Tanssin talo -hanke on ollut pitkään vireillä. Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti kesäkuussa 2013 teettää tarveselvityksen, jossa hankkeen eri toteuttamisvaihtoehtoja selvitettiin. Jane ja Aatos Erkon säätiön hallituksen 1.10.2014 tekemä ehdollinen 15 miljoonan euron avustuspäätös vauhditti hankkeen valmistelua. Kaupunginjohtajan perustama Tanssin talo -työryhmä jätti loppuraporttinsa 31.10.2015 ja kaupunginjohtaja merkitsi sen tiedoksi johtajistokäsittelyssä 11.11.2015.

Työryhmä esitti loppuraportissaan, että Tanssin talo toteutetaan Kiinteistö Oy Kaapelitalon yhteyteen rakennettavaan uudisrakennukseen. Tanssin talon uudisrakennus tulee Kaapelitalon omistukseen. Myös Kaapelitalossa sisällä olevia tiloja peruskorjataan Tanssin talon käyttöön.  Työryhmä tarkisti työnsä aikana Tanssin talon tilaohjelmaa ja henkilöstön mitoitusta. Tavoitteena oli luoda Tanssin talolle toimintamalli, jossa julkisen tuen tarve on voitu asettaa kohtuulliseksi arvioidulle tasolle. 

Tarkistetun tilaohjelman mukainen ohjelma-ala on 4 280 neliömetriä, joka sisältää sekä uudisrakennuksen että peruskorjattavan osan. Huoneohjelma on työryhmätyöskentelyssä  pienentynyt 840 neliömetriä. Huoneohjelman muutosten on arvioitu laskevan uudisosan rakentamiskustannuksia n. 800 000 euroa. Uudisrakennuksen arvioidut kustannukset ovat näin ollen 27 miljoonaa euroa (ALV 0). Tanssin taloon tulee 250 ja 700 paikkaiset esityssalit, vuokrattavissa oleva harjoitussali, esitys- ja yleisötoimintaan soveltuva toriaula, toimistotilat sekä ravintolapalvelutilat.

Tanssin taloa voidaan käyttää vain tanssitoimintaan sekä sitä tukevaan toimintaan. Kyseessä on ns. kaiken tanssin talo, jonka ohjelmistoon kuuluu taidetanssin lisäksi myös muut tanssin alat, esimerkiksi katu-, pari-, kilpa- ja kansantanssi.

Tanssin talolle esitetty ns. vierailuteatterimalli edellyttää mm. taiteellis-tuotannollista ja viestinnällistä henkilökuntaa. Tanssin talon organisaation on tarkoitus toimia verkostomaisesti, ja sisällöt tuotetaan tanssin kansainvälisen ja kotimaisen kentän kanssa yhteistyössä. Tanssin talon henkilöstömääräksi esitetään 15 henkilöä.

Esitetyn toimintamallin mukaiset käyttömenot ovat vuositasolla 3 171 000 euroa. Näistä omavarainhankinnalla hankitut tulot ovat 1 637 000 euroa. Yhdistyksen toimintamallin ja liiketoimintasuunnitelman mukainen julkisen tuen tarve käyttötaloudelle on 1 334 000 euroa vuodessa.

Toimintamallin rakentamisessa on lähdetty siitä, että merkittävä osa toimijoiden nykyisestä tuotantovolyymista toteutuu jatkossa Tanssin talossa. Tähän perustuen arvioidaan, että Tanssin talo ei aiheuta merkittävää lisärahoitustarvetta muulle tanssikentälle. Vastaavasti Tanssin talon  perimät salivuokrat ovat käyttötalouden laskelmissa sellaisella tasolla, etteivät ne Tanssin talo ry:n selvitysten mukaan aiheuta merkittävää lisärahoitustarvetta tanssikentälle teosten esittämisen osalta.

Toimintamallin talous on laskettu käyttäen asiantuntijanäkemysten mukaisia perusoletuksia. Pohjana on ollut arvio käyttö- ja täyttöasteesta, keskilipunhinnasta, sali-istuinten määrästä sekä vuokrauksen vuosikellosta. Näiden muuttujien vaikutus tuloihin ja menoihin on laskettu siten, että ne mahdollistavat toiminnalle vuosittaista vaihtelua ilman, että talon taloudellinen toimintakyky olennaisesti heikkenee.

Helsingin kaupunki, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Kiinteistö Oy Kaapelitalo ja Tanssin talo ry ovat työryhmän loppuraportin antamisen jälkeen neuvotelleet hankkeen toteuttamisesta. Liitteenä 2. olevassa opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksessa 3.12.2015 on täsmennetty tapa, jolla valtio on mukana Tanssin talon uudisrakennuksen ja Tanssin talon toiminnan rahoittamisessa. Muut neuvottelujen osapuolet ovat sopineet vastuistaan puitesopimuksessa, joka on liitteenä 1. Puitesopimus ja siihen liitettävä opetus- ja kulttuuriministeriön allekirjoitettu ilmoitus muodostavat yhdessä säätiön lahjakirjan ehtona olevan sopimuksen. Lahjakirjan ehdot edellyttävät, että puitesopimus hyväksytään vuoden 2015 loppuun mennessä.

Valtion osallistuminen Tanssin talon uudisrakennuksen ja Tanssin talon toiminnan rahoittamiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksessa 3.12.2015 (jäljempänä  ministeriön ilmoitus) todetaan, että valtio osallistuu hankkeen rahoittamiseen, edellyttäen että myös kaupunki ja Jane ja Aatos Erkon säätiö osallistuvat sen rahoittamiseen, seuraavasti:

Valtio osallistuu uudisrakennuksen rakentamiseen yhteensä enintään kuuden miljoonan euron valtionavustuksella, joka maksetaan jälkirahoitteisena vuosittain vähintään yhden miljoonana euron suuruisina maksuerinä aikaisintaan vuodesta 2018 alkaen. Ensimmäisen erä myönnetään rakennushankkeen käynnistyessä. Ilmoituksessa todetaan tältä osin vielä, että valtionavustus on enintään samansuuruinen kuin Helsingin kaupungin hankkeelle myöntämä avustus.

Tanssin talon toiminnan rahoittamiseen valtio osallistuu voimassa olevan valtionosuusjärjestelmän puitteissa, siten kuin teatteri- ja orkesterilaissa ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa säädetään. Valtion rahoitus osoitetaan ammattimaisen taidetanssin tukemiseen. Edellytyksenä on, että eduskunta osoittaa valtion talousarviossa tarvittavana määrärahan.

Valtion tarkoituksena on osallistua toiminnan rahoitukseen vuosittain yhteensä enintään 650 000 eurolla edellyttäen, että Tanssin talon toiminta ja sen ylläpitäjä täyttävät teatteri- ja orkesterilaissa säädetyt valtionosuuden saamisen edellytykset. Rahoituksesta on tarkoitus myöntää enintään 200 000 euroa valtionavustuksena ja loput enintään 450 000 euroa valtionosuuksina siirtämällä vastaava määrä Helsingin kaupunginteatterin toimintaa Tanssin talolle. Valtionosuus myönnetään edellyttäen, että eduskunta osoittaa talousarviossa tarvittavan määrärahan. Ministeriön ilmoituksen mukaan järjestely edellyttää käytännössä, että sekä Helsingin kaupunginteatterin ylläpitäjä että yhdistys pyytävät opetus- ja kulttuuriministeriöltä säätiön rahoituksen perusteena olevien henkilötyövuosien siirtämistä yhdistykselle Tanssin talon toimintaa varten.

Ministeriön ilmoituksessa todetaan samalla, että jos teattereita koskevan valtionosuusmomentin henkilötyövuosin määrä kasvaa, valtio arvioi uusien henkilötyövuosien kohdentamista Tanssin talolle, jolloin teatterisäätiöltä siirrettävä henkilötyövuosimäärä vastaavasti vähenee. Ilmoituksessa todetaan edelleen, että valtionosuuden siirtämistä koskevista yksityiskohdista neuvotellaan viimeistään kesällä 2018.

Valtionosuuden siirtäminen toteutetaan ensimmäisen kerran kertaluontoisena Tanssin talon toiminnan alkaessa, ja sen jälkeen rahoitus määräytyy vuosittain opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa säädetyin periaattein.  Kertaluonteisen rahoituksen myöntämisen edellytyksenä on, että Tanssin talon toiminta ja rahoitus ovat riittävällä tasolla.

Tanssin talon toimintaan osoitettava julkinen tuki kokonaisuutena

Esittelijä toteaa, että Tanssin talon sijoittaminen Ruoholahteen nostaa alueen ja koko kaupungin vetovoimaa, ja houkuttelee niin kaupunkilaisia kuin matkailijoitakin Kaapelitalolle. Tanssin talon myötä Helsingin on mahdollista nousta yhdeksi Euroopan johtavista tanssikaupungeista. Taiteellinen sisältö tuotetaan pääosin yhteistyössä vapaan kentän, VOS-ryhmien sekä monenlaisten tanssitoimijoiden kanssa.  Osaaminen ja tapahtumien määrä kääntyvät vahvaan kasvuun. Näin ollen Tanssin talon toteuttaminen yhteistyössä Jane ja Aatos Erkon säätiön, valtion, Tanssin talo ry:n ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon kanssa on kaupungin kannalta toivottava ja perusteltu hanke. Jane ja Aatos Erkon säätiön hankkeelle osoittama avustus on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä yksityisistä lahjoituksista.

Valtion osallistuminen Tanssin talon toiminnan rahoittamiseen on ministeriön ilmoituksessa kytketty siihen, että Tanssin taloin toiminta tulee täyttämään valtionosuuden saamisen edellytykset. Ministeriön ilmoituksessa edellytetään, että kaupunginteatterin ylläpitäjä ja yhdistys tulevat pyytämään ministeriöltä rahoituksen perusteena olevan toiminnan ja henkilötyövuosien siirtämistä.

Valtionosuuteen oikeuttavien henkilötyövuosien siirtäminen kaupunginteatterilta Tanssin talolle  merkitsee kaupunginteatterin saaman valtionosuuden pienenemistä. Tämä uudelleenkohdentaminen tulee tapahtumaan aikaisintaan vuonna 2020. Siirtymäaika on näin ollen suhteellisen pitkä, ja siirtämiseen liittyvistä yksityiskohdista tullaan käymään erilliset neuvottelut. Kun valtionosuuksien uudelleen kohdentamisella voidaan turvata Tanssin talo -hankkeen toteuttaminen, pitää esittelijä tätä uudelleenkohdentamista hyväksyttävänä. Esittelijä toteaa samalla, että kaupunginteatterin toiminta on ollut korkeatasoista ja monipuolista, ja nauttii suurta arvostusta kaupungin sisällä. Jo tästäkin syystä kaupunki tulee jatkossakin huolehtimaan siitä, että kaupunginteatterilla on riittävät resurssit monipuolisen ja korkeatasoisen teatteritoiminnan harjoittamiseen.

Ministeriön ilmoituksessa mainitulla tavoin valtionosuuksien siirtämisestä tullaan sopimaan vasta myöhemmin pidettävissä neuvotteluissa. Tämän vuoksi hankkeen käynnistämisen varmistaminen edellyttää, että kaupunki sitoutuu kantamaan rahoituksesta toissijaisen vastuun kokonaisuudessaan siltä osin kuin rahoitusjärjestelyt liittyvät kaupunkikonserniin.

Puitesopimus

Puitesopimuksen osapuolina tulevat olemaan Helsingin kaupunki, Jane ja Aatos Erkon säätiö, Tanssin talo ry ja Kiinteistö Oy Kaapelitalo. Ministeriön ilmoitus valtion osallistumisesta hankkeeseen tulee puitesopimuksen liitteeksi.

Puitesopimuksen 1. jaksossa on nimetty sopijaosapuolet ja esitetty sopimuksen tausta ja tarkoitus. Sopimuksen 2. jakso sisältää uudisrakennuksen rahoitusta ja omistamista koskevat säännökset.

Sopimuksen 2.1 kohdassa kaupunki sitoutuu maksamaan puolet säätiön avustuksen ylittävistä uudisrakennuksen kustannuksista, enintään kuusi miljoonaa euroa. Ministeriön ilmoituksessa valtio on sitoutunut vastaavaan maksuosuuteen. Sopimuksen 2.1. kohta sääntelee myös avustusten maksatusta. Sopimuksen mukaan säätiön avustusten maksatus on sidottu rakentamisen tosiasialliseen etenemiseen. Lisäksi lähtökohtana on, että julkisen tahon maksamat osuudet ovat yhteenlaskettuna vähintään yhtä suuret kuin säätiön avustuksesta kulloinkin maksettu kokonaismäärä. Em. lauseke koskee rakennuksen rahoittamista.

Jane & Aatos Erkon säätiö antaa avustuksensa Helsingin kaupungille. Kaupunki puolestaan sijoittaa Tanssin talon uudisrakentamisen edellyttämän kokonaispääoman Kaapelitalon sidotun vapaan pääoman rahastoon ja Kaapelitalo toteuttaa hankkeen tällä pääomalla. Tanssin talon irtaimistohankinnat, mukaan lukien esitystekninen kalusto, rahoitetaan säätiön avustuksesta. Kaupunki voi osoittaa tämän osan avustuksesta maksettavaksi suoraan yhdistykselle. Kalustuksen ja irtaimiston rahoitusosuuden maksuaikataulusta on  omat säännöksensä.

Sopimuksen kohdassa 2.2 todetaan edelleen, että uudisrakennus tulee Kiinteistö Oy Kaapelitalon omistukseen, ja käytettäväksi puitesopimuksen mukaiseen tarkoitukseen. Kohdassa todetaan myös, että Kaapelitalo vuokraa uudisrakennuksen Tanssin talo ry:lle niin, että vuokraan ei sisälly uudisrakentamiseen kohdentuvia pääomakustannuksia tai varautumista tuleviin peruskorjauksiin. Tanssin talon vuokra perustuu vain kohtuullisiin hoitokustannuksiin, eikä vuokrilla tulla kattamaan rakennuksen vuotuisia kirjanpidollisia poistoja.

Puitesopimuksen 3. jaksossa on säännökset uudisrakennuksen toteuttamisesta eli suunnitteluprosessissa ja rakentamisen vaiheista:

Kiinteistö Oy Kaapelitalo toimii hankesuunnitelman, uudisrakennuksen sekä peruskorjauksen toteuttajana. Hankesuunnitteluun osallistuvat suunnittelun kannalta olennaiset tahot. Suunnitelmien, aikataulujen ja toteutuspäätösten osalta noudatetaan Kaapelitalon normaalia toimintamallia, jossa rakennuttaja ja käyttäjä toteuttavat hankkeen tiiviissä yhteistyössä. Näin varmistetaan se, että tuleva tila palvelee käyttäjää, ja tila toimintoineen asettuu osaksi Kaapelitehtaan kokonaisuutta. Kohdassa 3.2 todetaan, että uudisrakennus toteutetaan ensimmäisenä ja että tavoitteena on, että uudisrakennus ja Kaapelitalon sisällä tapahtuva peruskorjaus valmistuvat yhtä aikaa. Hankkeen vaatima kaavamuutos toteutetaan ns. hankekaavana, jolloin kaavamuutosprosessi voidaan käynnistää hankesuunnittelun loppuvaiheessa.

Puitesopimuksen 4. jakso koskee Tanssin talon käyttöä ja toiminnan rahoitusta. Kohdassa 4.1 todetaan, että Tanssin talo ry tulee vastaamaan talon toiminnasta ja että taloa voidaan käyttää vain tanssitoimintaan ja sitä tukevaan toimintaan. Toimintamalli on kuvattu Tanssin talo -työryhmän loppuraportissa.

Kohdassa 4.2. on kuvattu kaupungin vastuu sopijapuolena Tanssin talon käyttörahoituksesta. Kyseisen kohdan mukaan kaupunki sitoutuu vuosittain rahoittaman Tanssin talon käyttötaloutta niin, että kaupungin ja valtion myöntämän julkisen tuen taso on ensimmäisenä kokonaisena toimintavuonna yhteensä 1,334 miljoonaa (vuoden 2015 hintatasossa). Valtion rahoitusosuus on edellä selostetun ministeriön ilmoituksen mukaisesti vuosittain enintään  650 000 euroa.

Jaksossa 5. käsitellään Tanssin talon elinkaarta. Siinä on todettu, että sopimuksen mukainen rahoitus mahdollistaa uudisrakentamisen rahoituksen, mutta ei kata sen elinkaaren kustannuksia. 

Jaksossa 6. on yhteistoimintaa koskevat säännöksiä, säätiön näkyvyyttä koskeva säännös,  yhdistyksen arvonlisäverovelvollisuutta koskeva säännös sekä sopimuksen muuttamista ja siirtämistä ja sopimusrikkomuksia koskevat säännökset. Kohdassa 6.9 todetaan, että kaupungin osalta puitesopimuksen mukaisen rahoitusvastuun täyttäminen edellyttää, että kaupunginvaltuusto myöntää siihen tarvittavat määrärahat.

Tanssin talo ry valmistelee Tanssin talon tulevan hallinto- ja päätöksentekomallin hankesuunnitteluvaiheen aikana. Työryhmän loppuraportissa todetaan, että Tanssin talo ry tulee tarvitsemaan suunnittelukauden 2016-2019 käyttötaloudelleen tukirahoitusta, jotta Tanssin talon toiminta voi käynnistyä tilojen valmistuttua. Tämä tulee päätettäväksi osana Tanssin talo -hankkeen toteuttamista. Lisäksi yhdistys on työryhmän loppuraportissa sitoutunut hakemaan muiden rahoittajatahojen avustuksia suunnitteluvaiheen käyttömenojen kattamiseksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Tanssin taloa koskeva puitesopimus 07122015.pdf

2

Tanssin talon rahoitusta koskeva ministeriön ilmoitus.pdf

3

Jane_ja_Aatos_Erkon_Säätiön_kirje_23102014.pdf

4

Tanssin talo_loppuraportti_30.11.2015.pdf

5

Tanssin talo tarveselvitys 12.2.2014.pdf

6

Tanssin_talo_arvio_esitystekniikan_kustannuksista.pdf

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Säätiö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Kiinteistö Oy Kaapelitalo

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tanssin talo ry

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Esitysteksti

Helsingin teatterisäätiö

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kulttuurikeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 07.12.2015 § 1190

HEL 2014-013886 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

07.12.2015 Pöydälle

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Veronika Honkasalon ehdotuksesta.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

 

Kaupunginkanslia Kaupunginjohtaja/J 11.11.2015 § 69

HEL 2014-013886 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginjohtaja päättää johtajistokäsittelyssä merkitä Tanssin talon toteuttamista selvittäneen työryhmän loppuraportin tiedoksi ja todeta työryhmän työn päättyneeksi.

Päätöksen perustelut

Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä 26.11.2014 §81 asettaa Tanssin talon toteuttamista selvittävän työryhmän, jonka työn määräaika oli 31.10.2015. Työryhmän tuli antaa väliraporttinsa 1.4.2015.

Tanssin talo -työryhmän tehtävänä oli selvittää Tanssin talon perustamiseen ja toimintaan liittyen

- millä edellytyksillä kaupunki ja opetus- ja kulttuuriministeriö tekevät päätöksen osallistumisesta ko. hankkeeseen

- KOY Kaapelitalon yhteyteen rakennettavien tilojen omistusratkaisut sekä rakennuttamisen aikatauluun ja rakentamisjärjestykseen liittyvät kysymykset

- KOY Kaapelitalon peruskorjauksen toteuttamistavan osana Tanssin talo -hanketta ja ottaen huomioon myös Hotelli- ja ravintolamuseon tilakysymyksen

- tanssin kentän toimijoiden mahdollisuudet osallistua Tanssin talon toimintaan ja toiminnan organisoitumistavan.

Työryhmän tuli valmistella näiden selvitysten pohjalta ehdotus puitesopimukseksi, jossa täsmennetään hankkeen rahoitusvastuut, toteuttamistapa, Tanssin talon organisoituminen ja muut hankkeen kannalta keskeiset seikat.

Työryhmän asettamispäätös on liitteenä 1.

Työryhmän työskentely

Tanssin talo -työryhmä on pitänyt 11 kokousta. Lisäksi työryhmän edustajat ovat kuulleet taidetahojen edustajia, mm. Helsingin kaupunginteatteria Helsinki Dance Companyn ylläpitäjänä ja Helsingin konservatorion edustajia. Tanssin talo ry on käynyt keskusteluja mm. Kaapelitalo KOY:n ja Kaapelitehtaalla sijaitsevien toimijoiden kuten Tanssin Tiedotuskeskuksen, Tanssiteatteri Hurjaruuthin ja Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kanssa yhteistoiminnan reunaehdoista. Hotelli- ja ravintolamuseon kysymystä selvitti erillinen työryhmä, jonka työskentely päättyi, kun Tanssin talon tilaohjelma tarkentui niin, että talon toteuttaminen ei aiheuta muutoksia Hotelli- ja ravintolamuseon tiloihin.

Kaupunginjohtaja merkitsi johtajistokäsittelyssä 17.6.2015 tiedoksi työryhmän väliraportin ja kehotti samalla työryhmää tutkimaan vaihtoehtoisia toteuttamisen tapoja.

Työryhmä tutki tämän jälkeen mm. Helsingin jäähallin, Helsingin konservatorion ja KOY Sakkaroosin tilojen soveltuvuutta Tanssin taloksi. Lisäksi työryhmä tutki Tanssin talon toimintamahdollisuuksia osana KOY Kaapelitalon hallintoa. Nämä vaihtoehdot eivät osoittautuneet olennaisesti paremmiksi kuin tarveselvityksessä esitetty sijainti ja hallintomalli. Tämän vuoksi työryhmä työsti eteenpäin KOY Kaapelitalon yhteyteen suunniteltua Tanssin talon kokonaisuutta ja toimintamallia.

Työryhmän esitys

Loppuraportissa esitetään kokonaisratkaisu, jossa tukirahoituksen tarvetta on väliraportissa esitettyyn toimintamalliin nähden kohtuullistettu karsimalla tilaohjelmaa ja henkilöstön määrää. Lisäksi on tarkistettu peruskorjauksen aiheuttamia kustannusvaikutuksia. Kustannusten karsiminen on toteutettu siten, että Tanssin talon toimintamalli on pysynyt hankkeen kokonaistavoitteiden kannalta kestävänä.

Työryhmä esittää, että Tanssin talo toteutetaan KOY Kaapelitalon yhteyteen rakennettavaan uudisrakennukseen. Lisäksi kokonaisuuteen peruskorjataan tiloja Kaapelitalon sisältä. Tanssin talon uudisrakennus tulee Kaapelitalon omistukseen.

Hankkeen tarveselvitysvaiheessa uudisrakennuksen toteuttamisen kustannuksiksi on arvioitu yhteensä 27 804 000 euroa (alv 0 %). Kaapelitalon rungon sisään toteutettavien tilojen peruskorjauksen kustannusarvio on tarkentunut työryhmätyöskentelyn aikana. Lopullinen korjaustaso selviää vasta hankesuunnitteluvaiheessa.

Tarkistetun tilaohjelman mukainen ohjelma-ala on 4 280 neliömetriä, joka sisältää sekä uudisrakennuksen että peruskorjattavan osan. Huoneohjelma on työryhmätyöskentelyssä  pienentynyt 840 neliömetriä. Huoneohjelman muutosten on arvioitu laskevan uudisosan rakentamiskustannuksia n. 800 000 euroa.  Tanssin taloon tulee 250 ja 700 paikkaiset esityssalit, vuokrattavissa oleva harjoitussali, esitys- ja yleisötoimintaan soveltuva toriaula, toimistotilat sekä ravintolapalvelutilat.

Tanssin talo tuottaa vierailu- ja kiertuetoimintaa, kehittää tanssin infrastruktuuria ja edistää alan työllisyyttä. Liiketoiminta-suunnitelmassa tulevan toiminnan ytimen muodostavat kiinnostavat sisällöt, aktiivinen yleisösuhde, verkostomainen toimintatapa ja tanssin kentälle tarjottavat työkalut oman toiminnan kehittämiseen.

Tanssin taloa voidaan käyttää vain tanssitoimintaan sekä sitä tukevaan toimintaan. Kyseessä on ns. kaiken tanssin talo, jonka ohjelmistoon kuuluu taidetanssin lisäksi myös muut tanssin alat, esimerkiksi katu-, pari-, kilpa- ja kansantanssi.

Tanssin talon toimintamalliksi esitetään ns. vierailuteatterimallia. Malli edellyttää mm. taiteellis-tuotannollista ja viestinnällistä henkilökuntaa. Tanssin talon organisaation on tarkoitus toimia verkostomaisesti, ja sisällöt tuotetaan tanssin kansainvälisen ja kotimaisen kentän kanssa yhteistyössä. Tanssin talon henkilöstömääräksi esitetään 15 henkilöä.

Tanssin talolle esitetyn toimintamallin mukaiset käyttömenot ovat vuositasolla 3 171 000 euroa. Näistä omavarainhankinnalla hankitut tulot ovat 1 637 000 euroa. Yhdistyksen toimintamallin ja liiketoimintasuunnitelman mukainen julkisen tuen tarven käyttötaloudelle on 1 334 000 euroa vuodessa.

Toimintamallin rakentamisessa on lähdetty siitä, että merkittävä osa toimijoiden nykyisestä tuotantovolyymista toteutuu jatkossa Tanssin talossa. Tähän perustuen arvioidaan, että Tanssin talo ei aiheuta merkittävää lisärahoitustarvetta muulle tanssikentälle. Vastaavasti Tanssin talon  perimät salivuokrat ovat käyttötalouden laskelmissa sellaisella tasolla, etteivät ne Tanssin talo ry:n selvitysten mukaan aiheuta merkittävää lisärahoitustarvetta tanssikentälle teosten esittämisen osalta.

Toimintamallin talous on laskettu käyttäen asiantuntijanäkemysten mukaisia perusoletuksia. Pohjana on ollut arvio käyttö- ja täyttöasteesta, keskilipunhinnasta, sali-istuinten määrästä sekä vuokrauksen vuosikellosta. Näiden muuttujien vaikutus tuloihin ja menoihin on laskettu siten, että ne mahdollistavat toiminnalle vuosittaista vaihtelua ilman, että talon taloudellinen toimintakyky olennaisesti heikkenee.

Loppuraportissa todetaan käyttötalouden osalta, että kaupunki ja valtio tulevat myöhemmin laadittavan sopimuksen mukaisesti tukemaan Tanssin talon toimintaa vuosittain. Raporttiin on kirjattu, että Helsingin kaupunki edellyttää, että hankkeen erityisluonteisuuden takia käyttötaloutta tuetaan yhtä suurin osuuksin. Opetus- ja kulttuuriministeriö katsoo vastaavasti, että hanketta rahoitetaan olemassa olevan rahoitusjärjestelmän puitteissa, vastaavin periaattein kuin muita valtionosuustoimijoita. Valtion tuki kohdentuu toiminnan taidetanssin osan tukemiseen. Käyttötalouden rahoituksen suhteen työryhmä ei näin ollen onnistunut löytämään yhteistä näkemystä. Tämän vuoksi loppuraportin yhteydessä ei ole myöskään ehdotusta puitesopimukseksi.

Työryhmä katsoi kuitenkin yksimielisesti, että osa käyttötalouden rahoituksesta on mahdollista toteuttaa uudelleenkohdentamalla nykyisiä kulttuurimäärärahoja. 

Tiivistelmä jatkotoimenpiteistä, mikäli hanke päätetään toteuttaa

Puitesopimuksen laatiminen ja hyväksyminen

Säätiön uudisrakennukselle myöntämän avustuksen ehtona on, että hankkeen toteutuksesta sovitaan puitesopimuksella Helsingin kaupungin, KOY Kaapelitalon, Tanssin talo ry:n sekä valtion, Jane ja Aatos Erkon säätiön sekä muiden keskeisten rahoittajien kanssa. Puitesopimus tulee valmistella viipymättä, koska se on hyväksyttävä vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lahjoituksen ja rakentamisen avustuksen vastaanottaminen

Työryhmä esittää, että Jane & Aatos Erkon säätiö antaa avustuksensa, lukuun ottamatta irtaimistohankinnan osuutta, Helsingin kaupungille. Samoin valtio antaa rahoitusosuutensa avustuksena Helsingin kaupungille. Kaupunki puolestaan sijoittaa Tanssin talon uudisrakentamisen edellyttämän kokonaispääoman Kaapelitalon sidotun vapaan pääoman rahastoon ja Kaapelitalo toteuttaa hankkeen tällä pääomalla. Tanssin talon irtaimistohankinnat, mukaan lukien esitystekninen kalusto, rahoitetaan säätiön avustuksesta.

Uudisrakennuksen rakennusaikataulu ja valtion talousarvio määrittelevät aikataulun, jolla säätiön ja valtion avustukset ja kaupungin rahoitusosuus sijoitetaan yhtiöön. Valtion osalta rakentamisavustus myönnetään jälkirahoitteisena kuitenkin vähintään 1 000 000 euroa vuodessa. Maksatusaikataulu tarkentuu lopullisesti hankkeen vaatiman kaavamuutoksen saatua lainvoiman. Kaavamuutos toteutetaan ns. hankekaavana, jolloin kaavamuutosprosessi voidaan käynnistää hankesuunnittelun loppuvaiheessa. Kaavamuutoksen edellyttämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) sekä kaavaluonnos laitetaan nähtäville vasta, kun hankesuunnittelussa on löydetty lopullinen suunnitteluratkaisu.

KOY Kaapelitalo toimii hankesuunnitelman, uudisrakennuksen sekä peruskorjauksen toteuttajana. Hankesuunnitteluun osallistuvat suunnittelun kannalta olennaiset tahot. Suunnitelmien, aikataulujen ja toteutuspäätösten osalta noudatetaan KOY Kaapelitalon normaalia toimintamallia, jossa rakennuttaja ja käyttäjä toteuttavat hankkeen tiiviissä yhteistyössä. Näin varmistetaan se, että tuleva tila palvelee käyttäjää, ja tila toimintoineen asettuu osaksi Kaapelitehtaan kokonaisuutta.

Tanssin talon rakentaminen toteutetaan siten, että ensimmäisenä aloitetaan uudisrakentaminen. Peruskorjauksen tarkempi vaiheistus määritellään tarkemmin hankesuunnitteluvaiheessa. Tavoitteena on, että hanke toteutetaan siten, että molemmat vaiheet – rakentaminen ja peruskorjaus – valmistuvat yhtä aikaa. Kaapelitehtaan nykyisille toimijoille aiheutuvat häiriöt pyritään pitämään mahdollisimman vähäisenä.

Tanssin talo ry. valmistelee Tanssin talon tulevan hallinto- ja päätöksentekomallin hankesuunnitteluvaiheen aikana. Työryhmän loppuraportissa todetaan, että Tanssin talo ry. tulee tarvitsemaan suunnittelukauden 2016-2019 käyttötaloudelleen tukirahoitusta, jotta Tanssin talon toiminta voi käynnistyä tilojen valmistuttua. Tämä tulee päätettäväksi osana Tanssin talo -hankkeen toteuttamista. Lisäksi yhdistys sitoutuu hakemaan muiden rahoittajatahojen avustuksia suunnitteluvaiheen käyttömenojen kattamiseksi.

Kaupunginkanslia Kaupunginjohtaja/J 17.06.2015 § 46

26.11.2014 Lausunto annettu

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566