Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

38/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/4

 

02.11.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 1032

Helsingin Bussiliikenne Oy:n omistusjärjestelyyn annettuun ennakkosuostumukseen liittyvä täytäntöönpano

HEL 2014-014339 T 00 01 05

Päätös

Kaupunginhallitus päätti

-        kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa yhteistyössä kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osaston kanssa huolehtimaan toimenpiteistä, joilla liiketoiminnan myymisen yhteydessä Helsingin Bussiliikenne Oy:lle jäävät yhteensä enintään 15 miljoonan euron suuruiset Nordea Rahoitus Suomi Oy:n osamaksuvelat muutetaan kaupungin vastuulle tulevaksi lainaksi/lainoiksi tai maksetaan kaupungin varoista pois,

-        myöntää kaupunginkanslian käytettäväksi 15 000 000 euroa talousarvion tililtä 8 22 19 arvopaperit, Khn käytettäväksi, Muut kohteet, Helsingin Bussiliikenne Oy:lle jäävien Nordea Rahoitus Suomi Oy:n osamaksuvelkojen muuttamiseksi kaupungin vastuulle tulevaksi lainaksi/lainoiksi tai niiden maksamiseksi pois kaupungin varoista,

-        kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa yhteistyössä kaupunginkanslian oikeuspalvelut -osaston kanssa huolehtimaan toimenpiteistä, joilla kaupungin Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myöntämät yhteensä noin 30 miljoonan euron suuruiset pääomalainat muutetaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman ehtoiseksi eräksi,

-        myöntää kaupunginkanslian käytettäväksi 30 000 000 euroa talousarvion tililtä 8 22 19 arvopaperit, Khn käytettäväksi, Muut kohteet, kaupungin Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myöntämien pääomalainojen muuttamiseksi yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman ehtoiseksi eräksi,

-        kehottaa kaupunginkanslian talous- ja suunnitteluosastoa huolehtimaan lisäeläkejärjestelmän piirissä olevien ostajan palvelukseen siirtyvien työntekijöiden lisäeläketurvan/-oikeuden jatkumiseen liittyvän kustannuksen maksamisesta Helsingin Bussiliikenne Oy:lle.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti 21.10.2015

-        antaa ennakkosuostumuksen Helsingin Bussiliikenne Oy:n koko liiketoiminnan myyntiä koskevan asian tuomiseen yhtiön yhtiökokouksen päätettäväksi perustuen Koiviston Auto -konserniin kuuluvan Viikin Linja Oy:n tekemään tarjoukseen ja käytyihin neuvotteluihin.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä, että kaupunki ottaa vastattavakseen liiketoiminnan myymisen yhteydessä Helsingin Bussiliikenne Oy:lle jäävien osamaksuvelkojen määrän, yhteensä enintään viisitoista (15) miljoonaa euroa.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti oikeuttaa kaupunginhallituksen ja kaupunginkanslian ylittämään vuoden 2015 talousarviomäärärahoja seuraavasti:

-        talousarviokohta 7 02 02 05, Muu rahoitus, Arvonalentumiset (uusi alakohta), kaupunginkanslian käytettäväksi, 11 000 000 euroa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myönnetyn ns. kalustolainan tasearvon kuluksi kirjaamista varten,

-        talousarviokohta 8 22 19, Arvopaperit, Khn käytettäväksi, muut kohteet 45 000 000 euroa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myönnettyjen pääomalainojen muuttamiseksi yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman ehtoiseksi eräksi (enintään 30 000 000 euroa) ja Helsingin Bussiliikenne Oy:n osamaksuvelkojen määrän kirjaamiseksi yhtiön osakkeiden hankintamenoon (enintään 15 000 000 euroa),

-        talousarviokohta 1 10 05, Eläkkeet, 5 000 000 euroa liiketoiminnan ostavan yhtiön palvelukseen siirtyvän Helsingin Bussiliikenne Oy:n henkilöstön lisäeläketurvan maksamiseen.

Kaupunginhallitus kehotti 26.10.2015 kaupunginjohtajaa tekemään erillisen esityksen Helsingin Bussiliikenne Oy:tä koskevaan omistusjärjestelyyn annettuun ennakkosuostumukseen liittyväksi täytäntöönpanoksi.

Esittelijä toteaa, että päätösehdotus vastaa kaupunginvaltuustolle tehdyn esityksen perusteluissa kuvattua täytäntöönpanopäätöstä, ja että kaupunginhallituksen tulisi nyt päättää esitettyjen toimenpiteiden täytäntöönpanosta.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 21.10.2015 § 267

HEL 2014-014339 T 00 01 05

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaan

A

antaa ennakkosuostumuksen Helsingin Bussiliikenne Oy:n koko liiketoiminnan myyntiä koskevan asian tuomiseen yhtiön yhtiökokouksen päätettäväksi perustuen Koiviston Auto -konserniin kuuluvan Viikin Linja Oy:n tekemään tarjoukseen ja käytyihin neuvotteluihin.

B

hyväksyä, että kaupunki ottaa vastattavakseen liiketoiminnan myymisen yhteydessä Helsingin Bussiliikenne Oy:lle jäävien osamaksuvelkojen määrän, yhteensä enintään viisitoista (15) miljoonaa euroa.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti oikeuttaa kaupunginhallituksen ja kaupunginkanslian ylittämään vuoden 2015 talousarviomäärärahoja seuraavasti:

-        talousarviokohta 7 02 02 05, Muu rahoitus, Arvonalentumiset (uusi alakohta), kaupunginkanslian käytettäväksi, 11 000 000 euroa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myönnetyn ns. kalustolainan tasearvon kuluksi kirjaamista varten,

-        talousarviokohta 8 22 19, Arvopaperit, Khn käytettäväksi, muut kohteet 45 000 000 euroa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myönnettyjen pääomalainojen muuttamiseksi yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman ehtoiseksi eräksi (enintään 30 000 000 euroa) ja Helsingin Bussiliikenne Oy:n osamaksuvelkojen määrän kirjaamiseksi yhtiön osakkeiden hankintamenoon (enintään 15 000 000 euroa),

-        talousarviokohta 1 10 05, Eläkkeet, 5 000 000 euroa liiketoiminnan ostavan yhtiön palvelukseen siirtyvän Helsingin Bussiliikenne Oy:n henkilöstön lisäeläketurvan maksamiseen.

Vielä kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään päätösesityksen kaupunginvaltuusto edellyttää kattavan kokonaisselvityksen laatimisesta bussiliikenteen kilpailutuksen 2005-2015 vaikutuksista kaupunkikonsernin talouteen, henkilöstön työehtoihin ja ympäristöystävällisempien vähäpäästöisempien bussien käyttöönottoon. Selvityksessä on huomioitava paitsi liikennöinnin hinta myös itse kilpailutusprosessin kustannukset sekä muut yhteiskuntataloudelliset seikat kuten (, mutta ei rajoittuen näihin) kielteinen vaikutus bussikuljettajien terveyteen (Kangasniemi & Lehto Talous & Yhteiskunta 3/2015), verovaikutukset  ja kaupungin tappiot liiketoiminnasta. (Dan Koivulaakso)

 

Käsittely

21.10.2015 Ehdotuksen mukaan

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Yrjö Hakanen valtuutettu Harri Lindellin kannattamana ehdottanut, että valtuusto päättäisi hylätä esitetyn ennakkosuostumuksen antamisen Helsingin Bussiliikenne Oy:n myymiseen. Samalla valtuusto edellyttäisi, että selvitetään vaihtoehtoja kaupungin oman bussiliiketoiminnan jatkamiseksi, esimerkiksi kunnallisen liikelaitoksen kuten HKL:n toimesta niin, että luovuttaisiin vaiheittain kaupungin sisäisen joukkoliikenteen kilpailuttamisesta ja että liikelaitos toimisi vain Helsingin sisäisessä liikenteessä.

Lisäksi oli ehdotettu hyväksyttäväksi seuraavat kaksi toivomuspontta:

Valtuutettu Dan Koivulaakso oli valtuutettu Mika Ebelingin kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään päätösesityksen kaupunginvaltuusto edellyttää kattavan kokonaisselvityksen laatimisesta bussiliikenteen kilpailutuksen 2005-2015 vaikutuksista kaupunkikonsernin talouteen, henkilöstön työehtoihin ja ympäristöystävällisempien vähäpäästöisempien bussien käyttöönottoon. Selvityksessä on huomioitava paitsi liikennöinnin hinta myös itse kilpailutusprosessin kustannukset sekä muut yhteiskuntataloudelliset seikat kuten (, mutta ei rajoittuen näihin) kielteinen vaikutus bussikuljettajien terveyteen (Kangasniemi & Lehto Talous & Yhteiskunta 3/2015), verovaikutukset  ja kaupungin tappiot liiketoiminnasta. 

 

Valtuutettu Mika Ebeling oli valtuutettu Thomas Wallgrenin kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Helsingin kaupunginvaltuusto pitää tärkeänä, että kaupunginhallitus selvittää, miksi Helsingin Bussiliikenne Oy:n tulevaisuudesta esitettiin kaupunginvaltuustolle niin perusteettomia lupauksia kuin syksyllä 2004 tehtiin.

 

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

1 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysjärjestys kuului seuraavasti: Ensin asetetaan valtuutettu Yrjö Hakasen hylkäysehdotus kaupunginhallituksen ehdotuksen vastaehdotukseksi. Mikäli valtuutettu Yrjö Hakasen ehdotus hyväksytään, raukeavat ehdotetut toivomusponnet. Jos kaupunginhallituksen ehdotus hyväksytään, äänestetään ehdotettujen toivomusponsien hyväksymisestä.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Yrjö Hakasen vastaehdotus hyväksytty.

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Valtuusto päättää hylätä esitetyn ennakkosuostumuksen antamisen Helsingin Bussiliikenne Oy:n myymiseen. Samalla valtuusto edellyttää, että selvitetään vaihtoehtoja kaupungin oman bussiliiketoiminnan jatkamiseksi, esimerkiksi kunnallisen liikelaitoksen kuten HKL:n toimesta niin, että luovutaan vaiheittain kaupungin sisäisen joukkoliikenteen kilpailuttamisesta ja että liikelaitos toimii vain Helsingin sisäisessä liikenteessä.

Jaa-äänet: 75
Zahra Abdulla, Mukhtar Abib, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Pekka Majuri, Petra Malin, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Anniina Palm, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Jukka Relander, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 5
Yrjö Hakanen, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Harri Lindell

Poissa: 5
Eero Heinäluoma, Dan Koivulaakso, Sami Muttilainen, Nasima Razmyar, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto päätti siten hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Puheenjohtaja esitti hyväksyttäväksi seuraavan äänestysjärjestyksen: Toivomusponsien hyväksymisestä äänestetään erikseen.

2 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Dan Koivulaakson ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään päätösesityksen kaupunginvaltuusto edellyttää kattavan kokonaisselvityksen laatimisesta bussiliikenteen kilpailutuksen 2005-2015 vaikutuksista kaupunkikonsernin talouteen, henkilöstön työehtoihin ja ympäristöystävällisempien vähäpäästöisempien bussien käyttöönottoon. Selvityksessä on huomioitava paitsi liikennöinnin hinta myös itse kilpailutusprosessin kustannukset sekä muut yhteiskuntataloudelliset seikat kuten (, mutta ei rajoittuen näihin) kielteinen vaikutus bussikuljettajien terveyteen (Kangasniemi & Lehto Talous & Yhteiskunta 3/2015), verovaikutukset  ja kaupungin tappiot liiketoiminnasta.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 52
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Jussi Chydenius, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Tuuli Kousa, Timo Laaninen, Harri Lindell, Eija Loukoila, Jape Lovén, Petra Malin, Sami Muttilainen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Jarmo Nieminen, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 2
Mukhtar Abib, Mika Raatikainen

Tyhjä: 28
Hennariikka Andersson, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Tom Packalén, Pia Pakarinen, Anniina Palm, Jaana Pelkonen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Wille Rydman, Päivi Storgård, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho

Poissa: 3
Eero Heinäluoma, Nasima Razmyar, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Dan Koivulaakson ehdottaman toivomusponnen.

3 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Mika Ebelingin ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Helsingin kaupunginvaltuusto pitää tärkeänä, että kaupunginhallitus selvittää, miksi Helsingin Bussiliikenne Oy:n tulevaisuudesta esitettiin kaupunginvaltuustolle niin perusteettomia lupauksia kuin syksyllä 2004 tehtiin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 30
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Dan Koivulaakso, Harri Lindell, Eija Loukoila, Jape Lovén, Petra Malin, Sami Muttilainen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Sara Paavolainen, Sirpa Puhakka, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 2
Minerva Krohn, Björn Månsson

Tyhjä: 51
Mukhtar Abib, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Matti Enroth, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Rene Hursti, Suzan Ikävalko, Seppo Kanerva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Anniina Palm, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Jukka Relander, Wille Rydman, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Sanna Vesikansa

Poissa: 2
Eero Heinäluoma, Leo Stranius

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Mika Ebelingin ehdottamaa toivomuspontta.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 12.10.2015 § 955

HEL 2014-014339 T 00 01 05

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

A

Kaupunginvaltuusto päättää antaa ennakkosuostumuksen Helsingin Bussiliikenne Oy:n koko liiketoiminnan myyntiä koskevan asian tuomiseen yhtiön yhtiökokouksen päätettäväksi perustuen Koiviston Auto -konserniin kuuluvan Viikin Linja Oy:n tekemään tarjoukseen ja käytyihin neuvotteluihin.

B

Samalla kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä, että kaupunki ottaa vastattavakseen liiketoiminnan myymisen yhteydessä Helsingin Bussiliikenne Oy:lle jäävien osamaksuvelkojen määrän, yhteensä enintään viisitoista (15) miljoonaa euroa.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa kaupunginhallituksen ja kaupunginkanslian ylittämään vuoden 2015 talousarviomäärärahoja seuraavasti:

-        talousarviokohta 7 02 02 05, Muu rahoitus, Arvonalentumiset (uusi alakohta), kaupunginkanslian käytettäväksi, 11 000 000 euroa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myönnetyn ns. kalustolainan tasearvon kuluksi kirjaamista varten,

-        talousarviokohta 8 22 19, Arvopaperit, Khn käytettäväksi, muut kohteet 45 000 000 euroa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle myönnettyjen pääomalainojen muuttamiseksi yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman ehtoiseksi eräksi (enintään 30 000 000 euroa) ja Helsingin Bussiliikenne Oy:n osamaksuvelkojen määrän kirjaamiseksi yhtiön osakkeiden hankintamenoon (enintään 15 000 000 euroa),

-        talousarviokohta 1 10 05, Eläkkeet, 5 000 000 euroa liiketoiminnan ostavan yhtiön palvelukseen siirtyvän Helsingin Bussiliikenne Oy:n henkilöstön lisäeläketurvan maksamiseen.

05.10.2015 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Atte Malmström, konserniohjauksen päällikkö, puhelin: 310 25472

atte.malmstrom(a)hel.fi

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 28.09.2015 § 133
Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 20 k., JulkL 24 § k 17)

21.09.2015 Ehdotuksen mukaan
Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 20 k., JulkL 24 § k 17)

24.08.2015 Ehdotuksen mukaan
Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 20 k., JulkL 24 § k 17)

15.12.2014 Esittelijän ehdotuksesta poiketen
Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

08.12.2014 Pöydälle
Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

 

Rahoitusjohtaja 02.02.2015 § 6
Salassa pidettävä (JulkL 24 § 1 mom 17 k.)

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566