Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

36/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/4

 

19.10.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 986

Kaksikielisyystoimikunnan asettaminen

HEL 2013-013987 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti asettaa jäljellä olevaksi toimikaudekseen 9-jäsenisen kaksikielisyystoimikunnan, jonka tehtävänä on

-        seurata ja arvioida kaksikielisyyden toteutumista kaupungin tarjoamien palvelujen osalta sekä kaupungin henkilöstön piirissä

-        toimia yhteistyössä hallintokuntien kanssa käsittelemällä kaksikielisyyden suunnitelmallista edistämistä niiden toiminnassa kielilain ja kaupunginvaltuuston päättämien tavoitteiden pohjalta

-        tehdä esityksiä kaksikielisyyden edistämiseksi ja toteuttamiseksi

-        raportoida kaksikielisyyden toteutumisesta ja kaupungin palveluiden ja henkilöstön kielivarannon kehittämistyöstä toimikunnan määrittelemillä kohdealueilla.

Samalla kaupunginhallitus päätti nimetä kaksikielisyystoimikunnan puheenjohtajaksi ja jäseniksi sekä henkilökohtaisiksi varajäseniksi

1

Marcus Rantala (puheenjohtaja)

Gunvor Brettschneider

2

Gunborg Gayer

Björn Månsson

3

Michael Berner

Arja Karhuvaara

4

Anna Moring

Lena Sjöberg

5

Thomas Wallgren

Kaarin Taipale

6

Meri Vennamo

Pekka Tiusanen

7

Jeja-Pekka Roos

Maarit Fredlund

8

Moa Thors

Mikael Holma

9

Anja Vallittu

Victor Andersson

 

Edelleen kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa huolehtimaan kaksikielisyystoimikunnan sihteerin tehtävistä sekä muista hallintotehtävistä. Esittelijänä toimii hallintopäällikkö Antti Peltonen.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään siten, että Mikael Holma valitaan toimikunnan varajäseneksi ja Moa Thors varsinaiseksi jäseniksi.

Mika Raatikainen ehdotti Meri Vennamon henkilökohtaiseksi varajäseneksi Pekka Tiusasta. Veronika Honkasalo ehdotti jäseneksi Jeja-Pekka Roosia ja varajäseneksi Maarit Fredlundia.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän muutetun ehdotuksen sekä Mika Raatikaisen ja Veronika Honkasalon ehdotusten mukaisesti muutetun esityksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Summanen, hallintojohtaja, puhelin: 310 64032

juha.summanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaksikielinen Helsinki -työryhmän ehdotukset 8.1.2015

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Toimikunta

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää asettaa jäljellä olevaksi toimikaudekseen 9-jäsenisen kaksikielisyystoimikunnan, jonka tehtävänä on

-        seurata ja arvioida kaksikielisyyden toteutumista kaupungin tarjoamien palvelujen osalta sekä kaupungin henkilöstön piirissä

-        toimia yhteistyössä hallintokuntien kanssa käsittelemällä kaksikielisyyden suunnitelmallista edistämistä niiden toiminnassa kielilain ja kaupunginvaltuuston päättämien tavoitteiden pohjalta

-        tehdä esityksiä kaksikielisyyden edistämiseksi ja toteuttamiseksi

-        raportoida kaksikielisyyden toteutumisesta ja kaupungin palveluiden ja henkilöstön kielivarannon kehittämistyöstä toimikunnan määrittelemillä kohdealueilla.

Samalla kaupunginhallitus päättää nimetä kaksikielisyystoimikunnan puheenjohtajaksi ja jäseniksi sekä henkilökohtaisiksi varajäseniksi

1

Marcus Rantala (puheenjohtaja)

Gunvor Brettschneider

2

Gunborg Gayer

Björn Månsson

3

Michael Berner

Arja Karhuvaara

4

Anna Moring

Lena Sjöberg

5

Thomas Wallgren

Kaarin Taipale

6

Meri Vennamo

 

7

 

 

8

Mikael Holma

Moa Thors

9

Anja Vallittu

Victor Andersson

 

Edelleen kaupunginhallitus päättää kehottaa kaupunginkansliaa huolehtimaan kaksikielisyystoimikunnan  sihteerin tehtävistä sekä muista hallintotehtävistä. Esittelijänä toimii hallintopäällikkö Antti Peltonen.

Esittelijän perustelut

Kaupungin hallinnon ja toiminnan järjestämisessä ja tiedottamisessa on hallintosäännön 24 §:n mukaan otettava huomioon suomen ja ruotsinkielisten kieliryhmien tarpeet. Kaupungin palvelut on järjestettävä niin, että asukkaita voidaan palvella kaksikielisesti kaikilla kaupungin tehtäväalueilla.

Kaupunginvaltuuston hyväksymän strategiaohjelman 2013−2016 mukaan Helsinki on vahvasti kaksikielinen. Kaupunginjohtaja asetti vuoden 2014 alussa työryhmän, jonka tehtävänä on ollut vuoden 2014 aikana kartoittaa kaksikielisyyden edistämistarpeita strategiaohjelman mukaisesti henkilöstön ruotsin kielen osaamisen ja ruotsinkielisten palvelujen näkökulmasta ja tehdä kartoituksen pohjalta niitä koskevia kehittämisehdotuksia.

Toimikunnan asettaminen päätösehdotuksessa ehdotetulla tavalla perustuu kaupunginhallituksen päätökseen vuoden 2016 talousarvioehdotuksen raamista ja talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2016−2018 laatimisohjeista 16.3.2015 (269 §), jota käsitellessään kaupunginhallitus päätti, että kaupungin kaksikielisyyden kehittämisen toimenpideohjelman toteuttamiseksi asetetaan kaupunginkanslian alainen pysyvä toimikunta. Toimikunnan asettaminen sisältyy myös Kaksikielinen Helsinki -työryhmän loppuraportin ehdotuksiin.

Toimikunnan toimikausi vastaa kaupunginhallituksen jäljellä olevaa toimikautta.

Toimikuntaan ehdotetaan nimettäväksi sekä luottamushenkilö- että viranhaltijajäseniä.

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Kuntalain 30 §:n mukaan kunnanhallitus ja valtuuston päätöksen nojalla muukin toimielin voi asettaa toimikunnan määrätyn tehtävän hoitamista varten. Toimikunnan toiminnassa noudatetaan kaupunginhallituksen 10.5.2010 antamaa ohjetta tilapäisistä toimielimistä.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Summanen, hallintojohtaja, puhelin: 310 64032

juha.summanen(a)hel.fi

Liitteet

1

Kaksikielinen Helsinki -työryhmän ehdotukset 8.1.2015

Otteet

Ote

 

Toimikunta

 

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 12.10.2015 § 963

HEL 2013-013987 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

12.10.2015 Pöydälle

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle puheenjohtajan ehdotuksesta.

05.10.2015 Pöydälle

21.09.2015 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Summanen, hallintojohtaja, puhelin: 310 64032

juha.summanen(a)hel.fi

 

Kaupunginjohtaja/J 18.12.2013 § 113

HEL 2013-013987 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginjohtaja päätti johtajistokäsittelyssä asettaa kaksikielisyyden edistämistä kaupungin hallinnossa ja palveluissa kartoittavan työryhmän seuraavasti:

Työryhmän nimi on Kaksikielinen Helsinki -työryhmä.

Työryhmän tehtävä on kartoittaa kaksikielisyyden edistämistarpeita kaupungin hallinnossa ja palveluissa kaupunginvaltuuston hyväksymän strategiaohjelman 2013 - 2016 mukaisesti henkilöstön ruotsin kielen osaamisen ja ruotsinkielisten palvelujen näkökulmasta ja tehdä kartoituksen pohjalta niitä koskevia kehittämisehdotuksia.

Työryhmän jäsenet ovat:

rehtori Gunborg Gayer ruotsinkielisestä työväenopistosta, puheenjohtaja

kaupunginsihteeri Anja Vallittu hallintokeskuksesta (1.1.2014 alkaen kaupunginkanslia)

erityissuunnittelija Ida Björkbacka talous- ja suunnittelukeskuksesta (1.1.2014 alkaen kaupunginkanslia)

työmarkkina-asiantuntija Juha Rosvall henkilöstökeskuksesta (1.1.2014 alkaen kaupunginkanslia)

erikoistutkija Stina Högnabba tietokeskuksesta

ylihoitaja Nina Ahlblad-Mäkinen sosiaali- ja terveysvirastosta

kotihoitopäällikkö Pia-Maria Grönqvist sosiaali- ja terveysvirastosta

hallintopäällikkö Kati Takanen varhaiskasvatusvirastosta

henkilöstölakimies Aira Saarni opetusvirastosta

erityissuunnittelija Nina Gran kulttuurikeskuksesta

informaatikko Cecilia Eriksson kaupunginkirjastosta

nuorisosihteeri Sonja Witting nuorisoasiainkeskuksesta

viestintäpäällikkö Maria von Knorring rakennusvirastosta

controller Anna Tarkkala-Hellström Oiva Akatemiasta

Työryhmän sihteeriksi nimetään ruotsinkielisten palveluiden koordinaattori Säde Pitkänen sosiaali- ja terveysvirastosta ja julkaisupäällikkö Rita Ekelund hallintokeskuksesta (1.1.2014 alkaen kaupunginkanslia).

Työryhmä voi kuulla tarpeellisiksi katsomiaan asiantuntijoita.

Työryhmän tulee saada työnsä valmiiksi 31.10.2014  mennessä.

Työryhmän toiminnassa on noudatettava kaupunginhallituksen 10.5.2010 antamaa ohjetta tilapäisistä toimielimistä.

Työryhmän kokoonpanossa ei ole voitu noudattaa naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta säädetyn lain mukaisia periaatteita, koska työ painottuu ao. henkilöiden erityisasiantuntemukseen ja -tehtäviin työryhmän toimialalla.

Työryhmän työskentelystä aiheutuvat mahdolliset kustannukset voidaan maksaa talousarvion kohdalta 10401 Khs, yritystunnus 1000, projektilta 1040100101.

Lisätiedot

Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36046

anja.vallittu(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566