Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

29/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kaj/8

 

31.08.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 805

HSY -kuntayhtymän toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus vuosille 2016-2018

HEL 2015-007268 T 00 01 06

Päätös

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi liitteinä 2 ja 3 olevat HSY:n alustavan toiminta- ja taloussuunnitelman vuosille 2016 - 2018 ja sitä koskevan lausuntopyynnön, sekä todeta näiden johdosta lausuntonaan, että lopullisessa toiminta- ja taloussuunnitelmassa sekä investointiohjelmissa tulee ottaa huomioon Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän HSY:lle asettamat tulostavoitteet valtuustokaudelle 2013 – 2016.

Lisäksi kaupunginhallitus totesi, että kaupungin vuoden 2016 talousarvion valmistelussa Helsingin HSY-kuntaosuuteen on varattu 2,071 milj. euroa. HSY:n alustavassa taloussuunnitelmassa Helsingin kuntaosuus on 2,139 milj. euroa ja kasvaa taloussuunnitelmavuosina. Lopullisessa HSY:n taloussuunnitelmassa kuntaosuus on sopeutettava kaupungin talousarvion puitteeseen.
Kuntaosuus ei voi reaalisesti kasvaa taloussuunnitelmakaudella.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lausuntopyynnön saate, 17.6.2015

2

Lausuntopyyntö 561-02020.200.2000-2015

3

Alustava toiminta- ja taloussuunitelmaehdotus 2016-2018

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus pyytää kaupungin lausuntoa HSY:n alustavasta toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta vuosille 2016 - 2018.

HSY:n alustava toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus 2016-2018

HSY:n yhtymäkokouksen on kuntalain mukaan hyväksyttävä vuoden loppuun mennessä kuntayhtymän seuraavan vuoden talousarvio. Samassa yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. HSY:n perussopimuksen mukaan toiminta- ja taloussuunnitelmasta on pyydettävä jäsenkuntien lausunnot ennen sen hyväksymistä.

Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja se on laadittava siten, että edellytykset kuntayhtymän tehtävien hoitamiseksi turvataan.

HSY:n lausuntopyyntö ja sen saate ovat liitteinä 1 ja 2 ja alustava toiminta- ja taloussuunnitelma liitteenä 3.

PKS-koordinaatioryhmän asettamat tavoitteet valtuustokaudelle

Esittelijä toteaa, että PKS -koordinaatioryhmä hyväksyi 17.5.2013 valtuustokaudelle 2013–2016 HSY:lle alla olevan mukaiset tavoitteet, jotka HSY:n tulee ottaa huomioon lopullisessa taloussuunnitelmassa ja investointiohjelmissaan:

Tuottavuuden nousu vähintään 1,5 % / vuosi. Vesihuollon osalta pyritään korkeampaan tuottavuuden nousuun.

Vesihuollon osalta tavoitteena tulee olla vesihuollon tariffien reaalisten hinnankorotusten hillitseminen tuottavuutta lisäävillä toimenpiteillä.

Investointien kokonaistaso mitoitettava rahoituksellisesti kestävälle tasolle.

Jätehuollon investoinnit mitoitettava siten, että jätehuollon omavaraisuusaste kääntyy nousuun.

Peruspääomalle ei edellytetä maksettavan korvausta vuonna 2014. Tästä päätetään vuosittain.

Koordinaatioryhmä päätti edelleen 20.2.2015 toistaa nämä HSY:lle aiemmin hyväksymänsä 2013 - 2016 tavoitteet, ja todeta, ettei peruspääomalle edellytetä maksettavan korvausta myöskään vuosina 2015 ja 2016, todeten edelleen, että tästä päätetään vuosittain.

Tavoitteiden toteutuminen alustavassa toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksessa

Vesihuollon osalta alustavaan toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotukseen on kirjattu strategiseksi päämääräksi tuottavuuden merkittävä ja mitattava parannus ja rahoituksen hallitun tasapainon  saavuttaminen niin, että myös investointimenot katetaan tulorahoituksella.
TTS 2016-2018:n tavoitteeksi on vastaavasti asetettu se, että vesihuollon toimintakulut/asukas laskevat tuottavuuden paranemisen ansiosta. Vesitaksojen osalta tavoitteeksi on kirjattu niiden korottaminen reaalisesti korkeintaan hallitukselle esitettyjen talousmallien mukaisesti, mikä vuoden 2016 talousarviossa tarkoittaa 2,2 %:n reaalikorotusta + inflaatio .

Vesihuollon ja jätehuollon investoinnit perustuvat yhtymäkokouksen 14.11.2014 hyväksymään vesihuollon investointistrategiaan sekä investointiohjelmaan 2015 - 2024 ja jätehuollon investointiohjelmaan 2015 - 2024.

Taloussuunnitelmassa on huomioitu suunnitelmakaudelle siirtyneet investoinnit sekä yhtymäkokouksen 19.12.2014 hyväksymän Blominmäen jätevedenpuhdistamon päivitetyn hankesuunnitelman mukainen kustannusten nousu. Lisäksi TTS:ssä on huomioitu 29.5.2015 hyväksytty uusi Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen yleissuunnitelma. Vuosina 2014 - 2018 keskimääräinen investointitaso on 158,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Rahoitus

Perustamislainat HSY:n jäsenkunnilta ovat yhteensä 1,2 miljardia euroa, minkä lisäksi HSY:llä on ulkopuolisilta rahoituslaitoksilta nostettua lainaa vuoden 2015 talousarvion mukaan 250,8 miljoonaa euroa, mikäli vuoden 2015 tulorahoitus ja investoinnit toteutuvat talousarviossa esitetyn mukaisina.

Tulorahoitus ei riitä kattamaan kuntayhtymän investointitasoa ja lainojen lyhennyksiä, minkä vuoksi suunnitelmakauden kaikkina vuosina joudutaan nostamaan uutta ulkopuolista lainaa yhteensä noin 308 miljoonaa euroa riippuen toteutuvasta investointitasosta. Lainoja lyhennetään suunnitelmakaudella yhteensä noin 108 miljoonalla. Ulkopuolisilta nostetun pitkäaikaisen velan yhteismäärä suunnitelmakauden lopulla on noin 451 miljoonaa euroa.

Lähivuosien erittäin suurista investointimenoista johtuen HSY:n omavaraisuusaste heikkenee koko suunnitelmakauden ajan ollen vuoden 2018 lopussa arvioidut 23,2 %, kun viimeisimmässä tilinpäätöksessä omavaraisuusaste oli 25,0 %. Suunnitelmakauden ylijäämäiset tulokset kasvattavat omaa pääomaa, mutta vieraan pääoman kasvu suunniteltujen investointien rahoittamiseksi tarvittavasta ulkopuolisesta lainarahoituksesta johtuen heikentää omavaraisuutta.

Lopuksi

Toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotus perustuu HSY:n strategia 2020:een ja erillisiin vuosille 2015 - 2024 laadittuihin HSY:n vesihuollon ja jätehuollon investointistrategioihin ja -ohjelmiin.
Esittelijä toteaa, että kaupunginhallituksen hyväksymässä kaupungin vuoden 2016 talousarvioraamissa HSY:n kuntaosuus on 2,085 milj. euroa. Kaupunginhallituksen raamin yhteydessä tekemän päätöksen
mukaisesti vuoden 2016 talousarvion menojen kokonaistaso tarkistetaan talousarviovalmistelun edetessä vastaamaan tuoreimpia ennusteita kustannustason muutoksesta ja väestönkasvusta.
Tuoreimpien ennusteiden perustella menoraamia tulisi tarkistaa keskimäärin noin prosentilla alaspäin. Talousarvion valmistelussa HSY-kuntaosuuteen ollaan varaamassa 2,071 milj. euroa. Kuntaosuus ei voi reaalisesti kasvaa taloussuunnitelmakaudella.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Lausuntopyynnön saate, 17.6.2015

2

Lausuntopyyntö 561-02020.200.2000-2015

3

Alustava toiminta- ja taloussuunitelmaehdotus 2016-2018

Tiedoksi

HSY

Talous- ja suunnitteluosasto

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 24.08.2015 § 772

HEL 2015-007268 T 00 01 06

Päätös

Esittelijä peruutti ehdotuksensa.

Käsittely

24.08.2015 Poistettiin

Esittelijä peruutti ehdotuksensa ennen keskustelun alkamista ja asia poistettiin esityslistalta.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Matti Malinen, talousarviopäällikkö, puhelin: 310 36277

matti.malinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566