Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

18/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/13

 

04.05.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 455

V 20.5.2015, Ryj / Valtuutettu Sami Muttilaisen aloite meluluvan jatkamisesta musiikki- ja kulttuuritapahtumissa

HEL 2015-000526 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Timo Linden, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Sami Muttilaisen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Sami Muttilainen ja 23 muuta valtuutettua esittävät aloitteessa, että kaupungissa järjestettävien musiikki- ja kulttuuritapahtumien ulkoilmakonserttien päättymisaikaa pidennetään siten, että soittoaika olisi sunnuntaista torstaihin kello 23.00 sekä perjantaisin ja lauantaisin kello 24.00.

Ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaan tapahtumajärjestäjien tulee tehdä kirjallinen ilmoitus eli meluilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle erityisen häiritsevää melua aiheuttavista tilaisuuksista kuten konserteista ja muista ulkoilmatapahtumista, joissa esitetään äänentoistoa edellyttävää musiikkia. Lain 122 §:n mukaan ympäristönsuojeluviranomaisen on tehtävä ilmoituksen johdosta päätös, jossa tarvittaessa annetaan meluhaittojen torjuntaa koskevia määräyksiä. Määräykset voivat koskea esimerkiksi päättymisaikoja, sallittuja melutasoja ja melumittausten järjestämistä. Tapahtumien meluvalvonta perustuu ympäristönsuojelulakiin ja kaupunginvaltuuston hyväksymiin, ympäristönsuojelulain nojalla annettuihin ympäristönsuojelumääräyksiin.

Helsingin ympäristökeskus noudattaa erityisen häiritsevää melua aiheuttavien tilapäisten tapahtumien melun aikarajoituksissa pääsääntöä, jonka mukaan useampipäiväisten ulkoilmatapahtumien on päätyttävä viimeistään kello 22.00. Tämä yöajan alkamisen raja pohjautuu valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista (993/1992) ja sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysoppaassa (2003:1) käytettyyn yöajan määrittelyyn. Yksipäiväinen tapahtuma voi kestää kello 23.00 asti.

Tästä pääsäännöstä on toisinaan poikettu tapahtumapaikkakohtaisen harkinnan perusteella. Poikkeuksia on sallittu pääsääntöisesti yksi tapahtumapaikkaa kohden, Näin on voitu pitää naapurustolle aiheutuvat meluhaitat kohtuullisina. Muissa Pohjoismaissa ja Euroopan maissa konserttien päättymisajat vastaavat varsin hyvin Helsingin päättymisaikoja. Ympäristökeskuksen saaman asiakaspalautteen mukaan musiikkimelun aiheuttama häiriö kasvaa merkittävästi klo 22 jälkeen.

Kaupunginjohtajan 28.11.2012 asettama melutyöryhmä selvitti Helsingissä pidettävien ulkoilmakonserttien melurajoja, ympäristömääräysten melurajat ylittäneiden konserttien määrää ja ylitysten kestoja. Lisäksi työryhmä selvitti kilpailevien kaupunkien toimintatapoja tapahtumien meluasioissa. Työryhmän mietintö valmistui 27.5.2013

Työryhmän mietinnön mukaan Helsingin ympäristökeskuksen asettamia melutason rajoja ei koeta toiminnalle haitalliseksi. Ongelmaksi muodostuvat aikarajat ja niiden harkinnanvarainen ja toimijoiden kannalta ennakoimaton ja usein liian myöhään tapahtuva päätöksenteko.

Mietinnössä todetaan, että kesän 2012 melua aiheuttavat tapahtumat sijoittuivat tasaisesti ympäri kaupunkia ja melupäätöksen määräyksiä rikkoneita konsertteja oli vuosina 2011–2012 neljä kpl (missään tapauksessa ei ylitetty melutasoa vaan konsertit venyivät järjestäjästä riippumattomista syistä puolesta tunnista tuntiin). Kuutoskaupungit (Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu) ovat yrittäneet löytää hyviä yhteisiä toimintamalleja tapahtumien meluasioiden yhtenäistämisessä, mutta toistaiseksi niitä ei ole löydetty.

Melutyöryhmän mietinnön pohjalta kaupunginjohtaja päätti 16.4.2014 kehottaa elinkeino-osastoa valmistelemaan kaupungin strategiaohjelmassa 2013-2016 mainittua tapahtumapaikkojen konseptointia, mukaan lukien suositeltavia melutaso- ja aikarajoja. Lisäksi kehotettiin valmistelemaan yhdessä ympäristökeskuksen kanssa esityksen suositeltavista aikarajojen joustovaihtoehdoista osana tapahtumapaikkakohtaista konseptointia siten, että ulkoilmakonserttien päättymisaika olisi lähtökohtaisesti arkisin klo 23.00 ja viikonloppuisin klo 24.00, yksipäiväisen tapahtuman oletusaikarajan ollessa klo 24.00. Tämä konseptointityö on vireillä.

Ympäristökeskukseen vuosittain tulevista noin 200 - 250 meluilmoituksesta 70 - 80 koskee erilaisten ulkoilmatapahtumien melua.  Kaikille tapahtumille on valmisteltu myönteinen päätös. Päättymisaikaa on rajoitettu vain hyvin harvoin. Tällöin perusteena on ollut myöhään yöhön jatkuvaksi suunniteltu monipäiväinen ulkoilmakonsertti.

 

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Timo Linden, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

Muttilainen Sami valtuustoaloite Kvsto 14.1.2015 asia 24

Päätöshistoria

Ympäristölautakunta 24.03.2015 § 121

HEL 2015-000526 T 00 00 03

Lausunto

Ympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon Sami Muttilaisen valtuustoaloitteesta ulkoilmakonserttien päättymisajan pidentämisestä.

Kaupungin strategian mukaan Helsingin tavoitteena on olla hauska ja toimiva tapahtumakaupunki. Yhtenä osana tähän kuuluvat erilaiset kaupunkia elävöittävät tapahtumat. Myös ympäristölautakunta tukee toiminnallaan tätä tavoitetta huomioiden sekä tapahtumien järjestäjät ja asiakkaat että myös muut kaupunkilaiset. 

Ympäristökeskukseen tulee vuosittain noin 200 - 250 meluilmoitusta, joista 70 - 80 koskee erilaisten ulkoilmatapahtumien melua.  Kaikille tapahtumille on valmisteltu myönteinen päätös. Päättymisaikaa on rajoitettu vain hyvin harvoin. Tällöin perusteena on ollut myöhään yöhön jatkuvaksi suunniteltu monipäiväinen ulkoilmakonsertti. Ympäristökeskuksen noudattama, useiden vuosien aikana muotoutunut toimintalinja on osoittautunut toimivaksi kompromissiksi, jolla turvataan kaikille kaupunkilaisille viihtyisä ympäristö. Jatkossa on kuitenkin kiinnitettävä erityishuomiota siihen, ettei kaupunkikulttuuria rajoiteta liiaksi yksittäisten valitusten perusteella, vaan päätöksissä huomioidaan kaupungin kokonaisetu.

Kaupunginkanslia on käynnistämässä tapahtumapaikkojen konseptointiin tähtäävää projektia. Ympäristölautakunta pitää tärkeänä, että niin tapahtumajärjestäjiä kuin asukkaita voidaan jatkossa palvella tapahtuma-asioissa nykyistä paremmin ja ennakoitavammin.

Meluilmoitusmenettely

Ympäristönsuojelulain 118 §:n mukaan tapahtumajärjestäjien tulee tehdä kirjallinen ilmoitus eli meluilmoitus ympäristönsuojeluviranomaiselle erityisen häiritsevää melua aiheuttavista tilaisuuksista kuten konserteista ja muista ulkoilmatapahtumista, joissa esitetään äänentoistoa edellyttävää musiikkia. Lain 122 §:n mukaan ympäristönsuojeluviranomaisen on tehtävä ilmoituksen johdosta päätös, jossa tarvittaessa annetaan meluhaittojen torjuntaa koskevia määräyksiä. Määräykset voivat
koskea esimerkiksi päättymisaikoja, sallittuja melutasoja ja melumittausten järjestämistä. Tapahtumien meluvalvonta perustuu ympäristönsuojelulakiin ja kaupunginvaltuuston hyväksymiin,
ympäristönsuojelulain nojalla annettuihin ympäristönsuojelumääräyksiin. Lisäksi päätösvalmistelussa
huomioidaan Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut konserttien päättymisajoista.

Ulkoilmatapahtumien päättymisajat Helsingissä

Helsingin ympäristökeskus noudattaa erityisen häiritsevää melua aiheuttavien tilapäisten tapahtumien melun aikarajoituksissa pääsääntöä, jonka mukaan useampipäiväisten ulkoilmatapahtumien on
päätyttävä viimeistään kello 22.00. Tämä yöajan alkamisen raja pohjautuu valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista (993/1992) ja sosiaali- ja terveysministeriön asumisterveysoppaassa (2003:1) käytettyyn yöajan määrittelyyn. Yksipäiväinen tapahtuma voi kestää kello 23.00 asti.

Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa tapahtumapaikkakohtaisen harkinnan perusteella ottaen huomioon muun muassa muiden tapahtumien määrä, kesto ja ajoitus alueella ja sen lähiympäristössä
sekä melun leviämisolosuhteet konserttipaikalla. Poikkeuksia on sallittu pääsääntöisesti yksi tapahtumapaikkaa kohden. Ympäristökeskuksen kokemuksen mukaan tätä linjaa noudattamalla on voitu pitää naapurustolle aiheutuvat meluhaitat kohtuullisina. Ympäristökeskuksen tietojen mukaan muissa Pohjoismaissa ja Euroopan maissa konserttien päättymisajat vastaavat varsin hyvin Helsingin päättymisaikoja.

Ympäristölautakunta toteaa, että päättymisajalla on kaikkein suurin merkitys konserttimelun häiritsevyyteen. Häiritsevyys kasvaa mitä myöhempään konsertti jatkuu. Ympäristökeskuksen saaman asukaspalautteen perusteella musiikkimelun aiheuttama häiriö kasvaa merkittävästi kello 22.00 jälkeen. Toisaalta on huomioitava asiakaspalautteen edustavuus verrattuna musiikkitapahtumien kävijäjoukkoon ja kaupungin saamaan kokonaishyötyyn. Kaupunkitapahtumat ovat osa viihtyisää kaupunkikulttuuria, ja ne kuuluvat kaupunkiasumiseen, eikä ympäristökeskus voi varmistaa täyttä hiljaisuutta kaupungissa myöskään yöaikaan.

Tapahtumapaikkakonseptointi

Helsingin keskeisimpien tapahtumapaikkojen konseptointi on käynnistymässä kaupunginkanslian koordinoimana. Konseptoinnin tavoitteena on osoittaa tapahtumille ja niiden kohderyhmille sopivat
tapahtumapaikat. Lisäksi konseptoinnin tavoitteena on muun muassa tiedottamisen ja viestinnän kehittäminen sekä ympäristöasioiden huomioimisen vahvistaminen.

Ympäristölautakunta toteaa, että tapahtumapaikkakonseptoinnissa olisi tarpeen määritellä tapahtumien vuosittainen enimmäismäärä, ohjeelliset päättymisajat, mahdolliset hiljaiset ajanjaksot ja suunnitelma
asukkaiden tiedottamisesta. Tämä parantaisi meluilmoituspäätösten ennakoitavuutta ja palvelisi tapahtumanjärjestäjiä, alueiden vuokraajia ja asukkaita parhaiten. Samalla asukkaiden kokema meluhaitta pienenisi, kun tapahtumapaikan toiminta suunniteltaisiin ja sovitettaisiin ympäristömelu huomioon ottaen ja naapureille etukäteen tiedottaen. Ennakkotiedon lisäksi olisi tärkeää järjestää asukkaille mahdollisuus palautteenantoon. Konseptoinnin toimivuus voitaisiin jokaisen tapahtumakauden jälkeen arvioida ja tarkistaa seuraavaa vuotta varten.

Konseptoinnin avulla tapahtumia voitaisiin mahdollisesti hajauttaa useammalle alueelle mukaan lukien keskustan ulkopuoliset alueet. Kun tapahtumapaikkoja olisi enemmän, olisi mahdollista järjestää nykyistä enemmän pidempään kestäviä konsertteja.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallitus pyytää ympäristölautakunnalta lausuntoa Sami Muttilaisen valtuustoaloitteesta ulkoilmakonserttien päättymisajan pidentämisestä siten, että soittoaika olisi sunnuntaista torstaihin kello 23.00 sekä perjantaisin ja lauantaisin kello 24.00. Aloitteen mukaan muissa Pohjoismaissa ja Tallinnassa meluluvat ovat tuntia tai kahta pidemmät, ja myös muun Euroopan mittakaavassa Helsingissä ollaan kaukana perässä. Lisäksi aloitteen mukaan muissa Suomen kaupungeissa rajoitukset ovat suopeammat. Tapahtumat elävöittävät, lisäävät kaupungin houkuttelevuutta ja kansainvälistä tunnettavuutta.

Käsittely

24.03.2015 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Alviina Alametsä: Lisäysehdotus kappaleen kolme (3) loppuun: "Jatkossa on kuitenkin kiinnitettävä erityishuomiota siihen, ettei kaupunkikulttuuria rajoiteta liiaksi yksittäisten valitusten perusteella, vaan päätöksissä huomioidaan kaupungin kokonaisetu.”

Kannattajat: Joona Haavisto

Vastaehdotus:
Alviina Alametsä: Poistetaan kappaleesta 7 (7):  “Ympäristökeskuksen tietojen mukaan muissa Pohjoismaissa ja Euroopan maissa konserttien päättymisajat vastaavat varsin hyvin Helsingin päättymisaikoja.”

Kannattajat: Joona Haavisto

Vastaehdotus:
Alviina Alametsä: Poistetaan kappaleesta 8 (8): Yöaikainen melu voi häiritä nukkumista. Eniten melu haittaa vanhuksia, sairaita ja lapsiperheitä.

Kannattajat: Joona Haavisto

Vastaehdotus:
Alviina Alametsä: Lisäysehdotus kappaleen 8 loppuun: "Toisaalta on huomioitava asiakaspalautteen edustavuus verrattuna musiikkitapahtumien kävijäjoukkoon ja kaupungin saamaan kokonaishyötyyn. Kaupunkitapahtumat ovat osa viihtyisää kaupunkikulttuuria, ja ne kuuluvat kaupunkiasumiseen, eikä ympäristökeskus voi varmistaa täyttä hiljaisuutta kaupungissa myöskään yöaikaan."

Kannattajat: Joona Haavisto

Vastaehdotus:
Alviina Alametsä: Lisäysehdotus uudeksi kappaleeksi kappaleen 8 jälkeen: "Kaupungissa melurajat ovat ohjeellisia, sillä jo esimerkiksi liikenne ja ravintolat aiheuttavat hankalasti kontrolloitavaa kaupunkimelua. Myös muut kuin musiikkitapahtumat saattavat aiheuttaa kaupungissa huomattavaa melua etenkin kesäisin yöaikaan. "

Kannattajat: Joona Haavisto

Vastaehdotus:
Alviina Alametsä: Lisäysehdotus uudeksi kappaleeksi kappaleen 8 jälkeen: "Ympäristökeskuksen tavoitteena onkin edistää neuvottelukulttuuria ja dialogia tapahtumanjärjestäjien ja asukkaiden kesken. Asukkaiden varautumista meluisiin tapahtumiin helpottaa etukäteen niistä saatava mahdollisimman tarkka tieto. Tavoitteena on sekä kuunnella kaupunkilaisia ja ohjata heitä keskusteluun tapahtumanjärjestäjien kanssa, että mahdollistaa kaupunkitapahtumien järjestäminen jatkossakin - myös yöaikaan."

Kannattajat: Joona Haavisto

Esittelijä jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Perustelu: "Jätän eriävän mielipiteen, koska ratkaisu johtaa virheelliseen lain tulkintaan ja on oikeuskäytännön vastainen."

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäysehdotus kappaleen kolme (3) loppuun: "Jatkossa on kuitenkin kiinnitettävä erityishuomiota siihen, ettei kaupunkikulttuuria rajoiteta liiaksi yksittäisten valitusten perusteella, vaan päätöksissä huomioidaan kaupungin kokonaisetu.”

Jaa-äänet: 2
Miriikka Laakkonen, Anita Vihervaara

Ei-äänet: 6
Alviina Alametsä, Joona Haavisto, Hanna Lähteenmäki, Sirpa Norvio, Timo Pyhälahti, Leo Stranius

Tyhjä: 1
Timo Latikka

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Poistetaan kappaleesta 7 (7):  “Ympäristökeskuksen tietojen mukaan muissa Pohjoismaissa ja Euroopan maissa konserttien päättymisajat vastaavat varsin hyvin Helsingin päättymisaikoja.”

Jaa-äänet: 6
Miriikka Laakkonen, Timo Latikka, Hanna Lähteenmäki, Sirpa Norvio, Leo Stranius, Anita Vihervaara

Ei-äänet: 3
Alviina Alametsä, Joona Haavisto, Timo Pyhälahti

3 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Poistetaan kappaleesta 8 (8): Yöaikainen melu voi häiritä nukkumista. Eniten melu haittaa vanhuksia, sairaita ja lapsiperheitä.

Jaa-äänet: 4
Miriikka Laakkonen, Timo Latikka, Leo Stranius, Anita Vihervaara

Ei-äänet: 5
Alviina Alametsä, Joona Haavisto, Hanna Lähteenmäki, Sirpa Norvio, Timo Pyhälahti

4 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäysehdotus kappaleen 8 loppuun: "Toisaalta on huomioitava asiakaspalautteen edustavuus verrattuna musiikkitapahtumien kävijäjoukkoon ja kaupungin saamaan kokonaishyötyyn. Kaupunkitapahtumat ovat osa viihtyisää kaupunkikulttuuria, ja ne kuuluvat kaupunkiasumiseen, eikä ympäristökeskus voi varmistaa täyttä hiljaisuutta kaupungissa myöskään yöaikaan."

Jaa-äänet: 3
Hanna Lähteenmäki, Sirpa Norvio, Anita Vihervaara

Ei-äänet: 5
Alviina Alametsä, Joona Haavisto, Miriikka Laakkonen, Timo Pyhälahti, Leo Stranius

Tyhjä: 1
Timo Latikka

5 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäysehdotus uudeksi kappaleeksi kappaleen 8 jälkeen: "Kaupungissa melurajat ovat ohjeellisia, sillä jo esimerkiksi liikenne ja ravintolat aiheuttavat hankalasti kontrolloitavaa kaupunkimelua. Myös muut kuin musiikkitapahtumat saattavat aiheuttaa kaupungissa huomattavaa melua etenkin kesäisin yöaikaan. "

Jaa-äänet: 5
Miriikka Laakkonen, Timo Latikka, Hanna Lähteenmäki, Sirpa Norvio, Anita Vihervaara

Ei-äänet: 4
Alviina Alametsä, Joona Haavisto, Timo Pyhälahti, Leo Stranius

6 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Lisäysehdotus uudeksi kappaleeksi kappaleen 8 jälkeen: "Ympäristökeskuksen tavoitteena onkin edistää neuvottelukulttuuria ja dialogia tapahtumanjärjestäjien ja asukkaiden kesken. Asukkaiden varautumista meluisiin tapahtumiin helpottaa etukäteen niistä saatava mahdollisimman tarkka tieto. Tavoitteena on sekä kuunnella kaupunkilaisia ja ohjata heitä keskusteluun tapahtumanjärjestäjien kanssa, että mahdollistaa kaupunkitapahtumien järjestäminen jatkossakin - myös yöaikaan."
 

Jaa-äänet: 5
Miriikka Laakkonen, Timo Latikka, Hanna Lähteenmäki, Sirpa Norvio, Anita Vihervaara

Ei-äänet: 4
Alviina Alametsä, Joona Haavisto, Timo Pyhälahti, Leo Stranius

Esittelijä

ympäristönsuojelupäällikkö

Päivi Kippo-Edlund

Lisätiedot

Tanja Rajamäki, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32008

tanja.rajamaki(a)hel.fi

 

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 03.03.2015 § 29

HEL 2015-000526 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta antoi aloitteesta seuraavan lausunnon:

Aloitteessa otetaan kantaa Helsingin pitkäaikaiseen keskusteluun konserttien melusta. Tässä keskustelussa kulttuurikeskus on aina edustanut nykykäytäntöä sallivampaa kantaa.

Aloitteessa esitetyt uudet kellonaikarajat ovat hyvin samansuuntaisia kuin kaupunginjohtajan 28.11.2012 asettaman melutyöryhmän mietinnössä mainitut. Nämä kellonaikarajat mahdollistaisivat kaupungissa omaehtoisesti syntyvän tapahtumakannan toiminnan nykyistä selvästi paremmin sekä palauttaisivat Helsingin kansainvälisten tapahtumien suhteen kilpailukykyiseksi tapahtumapaikaksi. Esitetyt kellonaikarajat eivät tosiasiallisesti hankaloita monenkaan asukkaan elämää.

Helsingin tapahtumakanta on melko tasaisesti levittynyt. Vaikka tapahtumia on paljon, eivät ne useinkaan häiritse samoja asukkaita. Olympiastadionin melu ei kanna siihen osaan Töölöä, jota Hietaniemen rannan konsertti häiritsee ja toisaalla Kalasataman kentän ja Suvilahden tapahtumien melut eivät nekään risteä. Suurimmassa osassa vakiintuneita tapahtumapaikkoja on yksi tai kaksi tapahtumaa vuodessa. Helsingin ainoa ensisijaisesti tapahtumille suunniteltu alue on Suvilahden kenttä, jonka tasaisuuden ansiosta alueelta kantautuva melu lähes poikkeuksetta leviää eri suuntaan kuin edellisen tapahtuman, kun lavojen suuntaus on joka tapahtumassa erilainen.

Asioista päättävä elin - ympäristökeskus - on asiassa lupaviranomainen. Poliittinen tahto näkyy ympäristönsuojelumääräysten sanamuodoissa, joita tässä aloitteessa esitetään muutettaviksi. Tulee muistaa, että harkintaa voi käyttää nykyistä selvästi enemmän. Ei ole lakia tai direktiiviä, joka sanelisi mikä on yöaikaisen melun korkein sallittu desibelitaso. Muiden kaupunkien lupakäytännöt osoittavat, että halutessaan viranomainen voi käyttää kokonaisharkintaa, joka johtaa aloitteen mukaisiin soittoaikarajoituksiin. Helsingin nykykäytännöt ovat tiukat ja näin ollen rajoittavat Helsingin kehittymistä nykyistä monipuolisemmaksi ja elävämmäksi kulttuurikaupungiksi.

On aiheellista todeta, että esitetty muutos lupakäytäntöihin ei aiheuta lainkaan kustannuksia Helsingille. Mikäli se johtaa menestyksekkäämpiin tapahtumiin, luo se työllisyyttä ja yritysten elinvoimaisuutta.

Käsittely

03.03.2015 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Juha-Pekka Väisänen: Esitän viiden kappaleen alkua muutettavaksi. Poistetaan ajatus poliittisen linjauksen vaikeudesta. Viides kappale muutetaan alkamaan seuraavasti:

"Asioista päättävä elin - ympäristökeskus - on asiassa lupaviranomainen. Poliittinen tahto näkyy ympäristönsuojelumääräysten sanamuodoissa, joita tässä aloitteessa esitetään muutettaviksi. Tulee muistaa, että harkintaa voi käyttää nykyistä selvästi enemmän. .."

Kannattajat: Risto Kolanen

Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimieleisesti.

Esittelijä

kulttuurijohtaja

Stuba Nikula

Lisätiedot

Stuba Nikula, kulttuurijohtaja, puhelin: 310 37000

stuba.nikula(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566