Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

15/2015

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/5

 

13.04.2015

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 384

Tietotekniikkaohjelma 2015–2017

HEL 2015-001229 T 07 00 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Helsingin kaupungin tietotekniikkaohjelman vuosille 2015–2017.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehottaa virastoja ja liikelaitoksia ottamaan huomioon tietotekniikkaohjelmassa esitetyt tavoitteet ja sisällyttämään niitä koskevat toimenpiteet omiin toimintasuunnitelmiinsa ja talousarvioihinsa.

Samalla kaupunginhallitus kehottaa kaupunginkansliaa valmistelemaan esityksen konsernijaostolle siten, että konsernijaosto arvioi, missä määrin tietotekniikkaohjelmaa voi soveltaa konserniyhtiöissä ja -yhteisöissä.

Edelleen kaupunginhallitus päätti kehottaa kaupunginkansliaa ryhtymään toimenpiteisiin tietotekniikkaohjelman toimeenpanoon ohjaamiseksi ja seurannan järjestämiseksi.

Käsittely

Esittelijä muutti esitystään jäsen Oskalan vastaehdotuksen pohjalta siten, että toisen kappaleen jälkeen lisätään seuraava:

"Kaupunginhallitus kehottaa kaupunginkansliaa valmistelemaan esityksen konsernijaostolle siten, että konsernijaosto arvioi, missä määrin tietotekniikkaohjelmaa voi soveltaa konserniyhtiöissä ja -yhteisöissä."

 

Vastaehdotus:
Hannu Oskala: Lisätään kappaleen kaksi loppuun:

“Kaupunginhallitus kehottaa konsernijaostoa arvioimaan, missä määrin tietotekniikkaohjelmaa voi soveltaa konserniyhtiöissä ja -yhteisöissä.”

Kannattaja: Laura Rissanen

 

Kaupunginhallitus hyväksyi esittelijän muutetun esityksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Markku Raitio, tietotekniikkapäällikkö, puhelin: 310 36396

markku.raitio(a)hel.fi

Liitteet

1

Tietotekniikkaohjelma 2015-2017

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Helsingin kaupungin tietotekniikkaohjelman vuosille 2015–2017.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää kehottaa virastoja ja liikelaitoksia ottamaan huomioon tietotekniikkaohjelmassa esitetyt tavoitteet ja sisällyttämään niitä koskevat toimenpiteet omiin toimintasuunnitelmiinsa ja talousarvioihinsa.

Edelleen kaupunginhallitus päättää kehottaa kaupunginkansliaa ryhtymään toimenpiteisiin tietotekniikkaohjelman toimeenpanoon ohjaamiseksi ja seurannan järjestämiseksi.

Esittelijän perustelut

Tietotekniikkaohjelma perustuu kaupungin strategiaohjelmaan ja antaa suuntaviivat tietotekniikan ja digitalisaation hyödyntämiselle sekä kaupungin omassa toiminnassa että koko kaupunkiyhteisön kehityksessä vuosina 2015–2017. Kaupungin strategiaohjelmasta nostetaan yhteisöllisyyden kehittäminen, avoimen kaupunkikehityksen edistäminen ja kaupungin palvelujen toimivuuden, tuottavuuden ja vaikuttavuuden parantaminen keskeisiksi tietotekniikkaohjelman 2015–2017 painopistealueiksi.

Ohjelmakauden aikana kaupungin toimintaympäristöä leimaavat tiukkana pysyvä julkinen talous ja hallinto- ja palvelurakenteiden uudistamishankkeet. Toisaalta käynnissä oleva tietotekninen murros avaa mahdollisuuksia kehittää aiempaa innovatiivisemmin omaa toimintaa ja sen prosesseja, parantaa tiedolla johtamista ja ylittää organisaatiorajojen aikaisemmin asettamia yhteistyön esteitä.

Tietotekniikkaohjelman tavoitteet

Tietotekniikkaohjelmassa asetetaan tavoitteita ja toimenpiteitä seuraaville painopistealueille.

Osallisuus ja vuorovaikutteinen viestintä:

Helsinki edistää avointa vuorovaikutusta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksia mm. 6Aika strategian avoin osallisuus -kärkihankkeessa, kehittämällä tietoteknistä tukea kaupunkilaisten, yritysten ja yhteisöjen kuulemiseen ja jatkokehittämällä kaupungin yhteistä palautejärjestelmää.

Avoimen kaupunkikehityksen mahdollistaminen:

Helsinki osallistaa yhteisöjä ja yrityksiä hyödyntämään saatavilla olevaa dataa ja ideoimaan uusia digitaalisia palveluja markkinoimalla kaupunkia matalan kynnyksen kokeilutoiminnan alustana, kokoamalla rahoitusta ja toteuttamalla yhteistyöhankkeita Forum Viriumin avulla ja aktivoimalla kehittäjäyhteisöä Helsinki Loves Developers –toimintamallin kautta.

Avoin data ja rajapinnat:

Helsinki laajentaa avoimen datan tarjontaansa ja kehittää datarajapintoja Helsinki Region Infoshare toimintamallin avulla, toimimalla aktiivisena osapuolena 6Aika strategian avoin data ja rajapinnat –kärkihankkeessa sekä jatkamalla kaupungin kumppanikoodaritoimintaa ja avoimien rajapintojen saatavuuden kehittämistä.

Kaupungin oma toiminta, toiminnan muutostarpeiden ennakointi ja muutoksen johtaminen:

Virastot ja liikelaitokset kehittävät ohjelmakauden aikana aktiivisesti omaa toimintaansa hakemalla uusia kokemuksia ja toimintamalleja, määrittelemällä ne tukipalvelut, jotka se aikoo siirtää kaupungin yhteisten tukipalveluorganisaatioiden hoidettavaksi ja huolehtimalla oman ydintoimintansa jatkuvuudesta, kehittymisestä ja tietojärjestelmätarpeiden toteutumisesta.

Digitaalisten palvelujen kehittämisen vauhdittaminen:

Helsinki jatkaa digitaalisten palvelujen kehittämistä koostamalla ne yhdeksi, asiakaslähtöisesti toimivaksi kokonaisuudeksi yli viranomaisrajojen. Digitaalisten palvelujen kehittämistä jatketaan nostamalla palveluprosessien automaatioastetta, toteuttamalla poikkihallinnollisia palvelupolkuja, parantamalla asiakaslähtöisyyttä ja toteuttamalla digitaalisten palvelujen kehittämisohjeistus hallintokuntien käytettäväksi.

IT-ostokäyttäytymisen kehittäminen:

Helsinki lisää kilpailua julkisissa ICT-hankinnoissa ja viitoittaa julkisen sektorin ICT-ostokäyttäytymisen muutosta edellyttämällä avoimet ja dokumentoidut rajapinnat hankittavissa järjestelmissä, uudistamalla ICT-ostokäyttäytymistään tarkentamalla ohjelmistopolitiikkaansa erilaisissa ohjelmistohankinnoissa ja uudistamalla ICT-hankeohjeistusta.

Oman toiminnan suorituskyvyn ja läpinäkyvyyden kehittäminen:

Virastot ja liikelaitokset kehittävät omaa toimintaansa tuottavuusnäkökulmasta yli viranomaisrajojen tunnistamalla ja kuvaamalla organisaatiorajat ylittävät kokonaisprosessit ja täsmentämällä roolit ja vastuut organisaatiorajat ylittävissä prosesseissa.

Kaupungin ICT-johtamisen kehittäminen:

Kaupungin toimeenpanokykyä digitalisaation hyödyntämisessä vahvistetaan kehittämällä ICT-johtamista osaksi kaupungin yleisjohtamista, päivittämällä tietohallinnon ohjausryhmien kokoonpanot ja tehtävät vastaamaan uuden ohjelmakauden vaatimuksia ja arvioimalla keskitetysti kaupungin ICT-johtamista ja –toimintaa ja luomalla tämän avulla edellytyksiä jatkuvaan parantamiseen ja yhdessä oppimiseen.

ICT-kehitys:

Kaupungin toimivuutta parannetaan ICT-hankkeiden ja yhteisen tavoitearkkitehtuurin avulla kehittämällä tietojärjestelmätyön ohjausta ja ICT-hankkeiden toimeenpanokykyä ja hankeohjelmamenettelyä. Kansallista palveluarkkitehtuuria ja palveluväyläratkaisua hyödynnetään viranomaisten välisissä yhteyksissä.

ICT-palvelut:

Hallintokuntien ICT-toiminnan jatkuvuus turvataan ja yhteiset synergiat hyödynnetään jatkamalla kaupunkiyhteisten tietotekniikkapalvelujen kehittämistä ja ylläpitoa, arvioimalla uudelleen ICT-palvelukeskuksen toimintamalli ja aikataulut, laajentamalla yhteisten sähköisten viestintäratkaisujen käyttöä sekä kehittämällä liikkuvan työn teknisiä edellytyksiä.

ICT-yleisjohtamisen vahvistaminen:

ICT-yleisjohtamisen edellytyksiä parannetaan selkeyttämällä linjajohdon ja ICT:n rooleja ja vastuita prosessien kehittämisessä ja hankkeiden johtamisessa, mahdollistamalla kaupungin toiminnasta syntyvän informaation jalostaminen johtamisen tueksi ja jatkamalla kaupungin ICT-toiminnan läpinäkyvyyden kehittämistä.

Tietotekniikkaohjelman toteutus

Tietotekniikkaohjelman toteuttaminen on jaettu yhdeksään kärkiteemaan ja niiden sisällä keskeisiin työmaihin. Tarkemmat toimenpiteet ja hankkeet suunnitellaan kärkiteemojen ja työmaiden sisällä. Kärkiteemat ja niitä vastaavat keskeiset työmaat ovat:

-        Avoin kaupunkikehitys > Forum Virium hankeohjelma

-        Osallisuus ja viestinnän vuorovaikutteisuus > 6Aika strategia

-        Digitaalisten tietojen saatavuus > Helsinki Region Infoshare

-        Kaupungin digitaaliset palvelut > Digitaalinen Helsinki –ohjelma

-        Virastojen ja liikelaitosten ydintoimintojen tietotekninen tuki > Yhteishankkeet

-        Kaupunkiyhteisten prosessien tietotekninen tuki > ICT-ostokäyttäytyminen

-        ICT-johtamisen kehittäminen > Strateginen tietohallinto

-        Hankejohtaminen > ICT-hankeohjelma

-        ICT-palvelukehitys > ICT-palvelukeskus

Tietotekniikkaohjelman valmennusohjelma käynnistää uuden tietotekniikkaohjelman toimeenpanon. Uudet valmennusohjelmat keskittyvät kaupungin Smart City-kehitykseen, tietoturvan kehittämiseen ja ICT-ostokäyttäytymisen uudistamiseen.

Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto on seurannut tietotekniikkaohjelman laatimista ja saatuja palautteita kokouksissaan ja käsitellyt ohjelmaluonnosta työseminaarissaan 21.1.2015. Jaosto nosti seuraavat asiat ohjelmakauden keskeisiksi kehittämiskohteiksi:

-        strategisen tietohallinnon vahvistaminen

-        keskitetysti tarjotut helppokäyttöiset asiakaslähtöiset sähköiset palvelut

-        palvelujen kehittämisohjeistus

-        parempi osto-osaaminen

Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaoston antama palaute on otettu huomioon ohjelmaesityksessä.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Markku Raitio, tietotekniikkapäällikkö, puhelin: 310 36396

markku.raitio(a)hel.fi

Liitteet

1

Tietotekniikkaohjelma 2015-2017

Tiedoksi

Kaupunginkanslia/Tietotekniikka- ja viestintäosasto

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 07.04.2015 § 359

HEL 2015-001229 T 07 00 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

vs. kaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Markku Raitio, tietotekniikkapäällikkö, puhelin: 310 36396

markku.raitio(a)hel.fi

 

Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto 16.03.2015 § 8

HEL 2015-001229 T 07 00 00

Päätös

Kaupunginhallituksen tietotekniikkajaosto päätti merkitä tiedoksi kaupungin tietotekniikkaohjelmaluonnoksen vuosille 2015 - 2017.

09.02.2015 Pöydälle

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Markku Raitio, tietotekniikkapäällikkö, puhelin: 310 36396

markku.raitio(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566