Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

32/2014

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/4

 

15.09.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 915

V 24.9.2014, Sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan sijaisen ottaminen

HEL 2014-008603 T 01 01 03 04

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää valita _____________________________ apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi Laura Rädyn virkavapauden ajaksi tai enintään 31.5.2015 saakka.

Kaupunginvaltuusto päättää lisäksi, että viransijaisen palkkaedut ovat samat kuin viran vakinaisen haltijan eli 12.263,08 euroa kuukaudelta.

Käsittely

Vastaehdotus:
Sirpa Puhakka: Korvataan toinen kappale:

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuus julistetaan avoimeen hakuun.

Apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen pätevyysvaatimuksena on johtosäännön 17 §:n mukaisesti korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintolakiin. Lisäksi valittavalta edellytetään sosiaali- ja terveysalan tuntemusta sekä johtamiskokemusta.

 

Vastaehdotus:
Mika Raatikainen: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupungin säästötavoitteiden edistämiseksi apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuus jätetään täyttämättä ja tehtävät hoidetaan 31.5.2015 saakka sijaisjärjestelyin.

 

Jäsen Puhakan ja Raatikaisen vastaehdotuksia ei kannatettu, joten ne raukesivat.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Otteet

Ote

 

Virkaan valittu

 

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Sosiaali- ja terveystointa johtava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty on nimitetty 24.6.2014 valtioneuvoston jäseneksi. Hän on hakenut virkavapaata ajalle 24.6.2014-31.5.2015. Kaupunginjohtaja on päätöksellään 27.6.2014, 118 § myöntänyt virkavapaan ajalle 24.6.-23.8.2014 ja kaupunginvaltuusto päätöksellään 27.8.2014, 267 § ajalle 24.8.2014-31.5.2015.

Kaupunginvaltuusto päätti 27.8.2014, 267 § valita viransijaisen. Sijaiseksi valittu on kuitenkin ilmoittanut, ettei ota viransijaisuutta vastaan. Kaupunginhallitus päätti 8.9.2014, 895 § todeta, että kaupunginvaltuuston valintaa koskeva päätös näin ollen raukeaa.

Helsingin kaupunginhallituksen johtosäännön 16 §:n mukaan kaupunginjohtajan tai apulaiskaupunginjohtajan ollessa estyneenä taikka viran ollessa avoinna hoitavat siihen kuuluvia tehtäviä virantoimituksessa olevat johtajat kaupunginhallituksen määräämällä tavalla, ellei kaupunginvaltuusto viran ollessa avoinna tai poissaolon kestäessä kahta kuukautta pitemmän ajan määrää siihen sijaista virkaa hoitamaan.

Johtosäännön 17 §:n mukaan kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan pätevyysvaatimuksena on korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintoon.

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4.3 §:n mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman julkista hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi ottaminen määräajaksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

Otteet

Ote

 

Virkaan valittu

 

Tiedoksi; muutoksenhaku: kunnallisvalitus, kaupunginvaltuusto

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 08.09.2014 § 895

HEL 2014-008603 T 01 01 03 04

Päätös

Kaupunginhallitus päätti

1. todeta, että kaupunginvaltuuston päätöstä 27.8.2014 § 267 ei voida panna täytäntöön sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen valintaa koskevilta osin, koska viransijaiseksi valittu henkilö ei ota viransijaisuutta vastaan,

2. todeta, että kaupunginvaltuuston edellä mainittu päätös raukeaa vastaavilta osin, ja

3. peruuttaa kaupunginvaltuustolle 1.9.2014 § 844 tekemänsä esityksen muutoksista kaupunginvaltuuston kokoonpanossa.

Käsittely

08.09.2014 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä toi esityksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi kokouksessa.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Sami Sarvilinna, kaupunginlakimies: 310 64874

sami.sarvilinna(a)hel.fi

 

Kaupunginvaltuusto 27.08.2014 § 267

HEL 2014-008603 T 01 01 03 04

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää sosiaali- ja terveystointa johtavalle apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädylle virkavapaata alkaen 24.8.2014 enintään 31.5.2015 saakka.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti valita Lasse Männistön apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi Laura Rädyn virkavapauden ajaksi tai enintään 31.5.2015 asti.

Kaupunginvaltuusto päätti vielä, että viransijaisen palkkaedut ovat samat kuin viran vakinaisen haltijan eli 12 263,08 euroa kuukaudelta.

Käsittely

27.08.2014 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Puheenjohtajan ehdottama ja valtuuston hyväksymä käsittelyjärjestys kuului seuraavasti:

Asiassa sallitaan ensin keskustelu.

Mikäli valtuusto on yksimielinen, voidaan valinnasta päättää ilman varsinaista vaalitoimitusta.

Vaali on kuntalain 60 §:n 4 momentin nojalla vaadittaessa toimitettava suljetuin lipuin.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Mika Ebeling ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättää olla myöntämättä sosiaali- ja terveystointa johtavalle apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädylle virkavapaata.

Valtuutettu Veronika Honkasalo oli valtuutettu Paavo Arhinmäen kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättää apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuuden avoimesta hausta. Apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen pätevyysvaatimuksena on johtosäännön 17 §:n mukaisesti korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintolakiin. Lisäksi valittavalta edellytetään sosiaali- ja terveysalan tuntemusta sekä johtamiskokemusta.

Lisäksi valtuutettu Laura Rissanen oli ehdottanut viransijaiseksi Lasse Männistöä, valtuutettu Sari Mäkimattila oli ehdottanut sosiaali- ja terveysviraston sairaala- kuntoutus- ja hoivapalveluista vastaava osastopäällikkö, geriatrian erikoislääkäri Juha Jolkkosta ja valtuutettu Yrjö Hakanen lääketieteen lisensiaatti Antti Holopaista.

Puheenjohtaja totesi, että suostumuksensa ovat ilmoittaneet Lasse Männistö, Pentti Hämäläinen, Sami Nikula, Juha Jolkkonen, Sami Muttilainen ja Antti Holopainen.

Valtuutettu Sami Muttilainen ei suostumuksensa jälkeen esteellisenä osallistunut asian käsittelyyn.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtaja esitti hyväksyttäväksi seuraavan äänestysjärjestyksen: Ensin äänestetään poikkeuksellisesti hylkäysehdotuksesta, koska se kohdistuu päätösehdotuksen osaan, josta muut osat ovat riippuvaisia. Jos valtuusto päättää, että se ei hylkää ehdotusta, äänestetään vastaehdotuksesta. Lopuksi käydään vaali.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa on valtuutettu Mika Ebelingin vastaehdotus hyväksytty.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Kaupunginvaltuusto päättää olla myöntämättä sosiaali- ja terveystointa johtavalle apulaiskaupunginjohtaja Laura Rädylle virkavapaata.

Jaa-äänet: 73
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Matti Enroth, Jussi Halla-aho, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Timo Laaninen, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 6
Mika Ebeling, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Harri Lindell, Sari Mäkimattila, Pertti Villo

Tyhjä: 2
Yrjö Hakanen, Dan Koivulaakso

Poissa: 4
Zahra Abdulla, Sami Muttilainen, Terhi Mäki, Tuomo Valokainen

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa on valtuutettu Veronika Honkasalon vastaehdotus hyväksytty.

2 äänestys

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Samalla kaupunginvaltuusto päättää apulaiskaupunginjohtajan viransijaisuuden avoimesta hausta. Apulaiskaupunginjohtajan viransijaisen pätevyysvaatimuksena on johtosäännön 17 §:n mukaisesti korkeakoulututkinto tai hyvä perehtyneisyys kunnallishallintolakiin. Lisäksi valittavalta edellytetään sosiaali- ja terveysalan tuntemusta sekä johtamiskokemusta.

Jaa-äänet: 61
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Jussi Chydenius, Matti Enroth, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Päivi Lipponen, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Mari Puoskari, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 17
Paavo Arhinmäki, Yrjö Hakanen, Jussi Halla-aho, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Seppo Kanerva, Dan Koivulaakso, Harri Lindell, Eija Loukoila, Silvia Modig, Tom Packalén, Sirpa Puhakka, Pekka Saarnio, Pertti Villo, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 4
Zahra Abdulla, Mika Ebeling, Timo Laaninen, Sari Mäkimattila

Poissa: 3
Sami Muttilainen, Terhi Mäki, Tuomo Valokainen

Kaupunginvaltuusto päätti siten hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Puheenjohtaja totesi, että asiassa suoritetaan vaali suljetuin lipuin. Vaalitoimituksessa avustajina toimivat Emma Kari ja Jarmo Nieminen.

Toimitetussa vaalissa Lasse Männistö sai 54 ääntä, Juha Jolkkonen sai 9 ääntä, Sami Muttilainen sai 2 ääntä ja Antti Holopainen 4 ääntä, minkä lisäksi jätettiin 12 tyhjää äänestyslippua sekä 1 äänestyslippu, johon oli merkitty asiaankuulumaton nimikirjoitus ja 1 äänestyslippu, johon oli merkitty asiaton merkintä.

Kaupunginvaltuusto päätti ottaa Lasse Männistön sosiaali- ja terveystointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan viransijaiseksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Antti Peltonen, hallintopäällikkö, puhelin: 310 36018

antti.peltonen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566