Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

32/2014

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/7

 

15.09.2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 918

V 24.9.2014, Ryj / Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite leikki- ja koirapuistojen puuveistosten korjaamisesta

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi siten, että veistosten tuhoutumisen estämiseksi korjaustyön aikataulua aiennetaan esitetystä. Samalla tulee selvittää kuinka paljon rakennusviraston budjetista voidaan osoittaa tämän työn tilaukseen ostomäärärahoja.

Käsittely

Palautusehdotus:
Hannu Oskala: "Palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että veistosten tuhoutumisen estämiseksi korjaustyön aikataulua aiennetaan esitetystä. Samalla tulee selvittää kuinka paljon rakennusviraston budjetista voidaan osoittaa tämän työn tilaukseen ostomäärärahoja.”

Hannu Oskala poisti palautusehdotuksestaan seuraavan virkkeen: "Rakennusviraston tulee myös neuvotella Staran kanssa mahdollisuudesta, että Staraan muodostetaan yksikkö tai työryhmä, joka jatkossakin vastaisi sekä vanhojen veistosten korjauksesta että uusien luomisesta hyödyntäen mahdollisuuksien mukaan aiemmin saatuja hyviä käytänteitä ja osaamista."

Kannattaja: Tuomas Rantanen

 

Äänestys:

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan

EI-ehdotus: "Palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että veistosten tuhoutumisen estämiseksi korjaustyön aikataulua aiennetaan esitetystä. Samalla tulee selvittää kuinka paljon rakennusviraston budjetista voidaan osoittaa tämän työn tilaukseen ostomäärärahoja.”

Jaa-äänet: 0

Ei-äänet: 15
Juha Hakola, Otso Kivekäs, Kauko Koskinen, Tuuli Kousa, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Sirpa Puhakka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti

Tyhjä: 0

Poissa: 0

Äänin 0 - 15 kaupunginhallitus hyväksyi jäsen Oskalan palautusehdotuksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Tuomas Rantasen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Tuomas Rantanen ja 59 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan lakkautetun käsityöpajatoiminnan uudelleen käynnistämistä esimerkiksi eri hallintokuntien yhteishankkeena sekä käsityöpajassa valmistettujen leikki- ja koirapuistoihin sijoitettujen puutuotteiden kunnostamista.

Kaupunginvaltuusto käsitteli aloitetta 27.11.2013 ja päätti palauttaa aloitteen uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaupunki tekee systemaattisen arvion siitä, mitkä näistä puu- ja betoniveistoksista kannattaa säästää ja toiminnallisen suunnitelman siitä, millä tavoin kunnostus käytännössä oikeasti toteutetaan. Samalla selvitetään, miten tässä kannattaa toimia yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle oli 27.11.2013 seuraava:

”Kaupunginhallitus viittaa saatuihin lausuntoihin ja toteaa, että vuonna 2010 valmistuneen konsulttiselvityksen ja sosiaalivirastossa tehdyn kannattavuustarkastelun perustella käsityöpaja lakkautettiin 1.8.2011 lukien ja sen toimintoja yhdistettiin osittain työhönkuntoutusyksikköön.

Veistosten valmistus on ammattityötä ja se vaatii paljon ohjaajaresursseja. Käsityöpajatoimintana se ei ole kannattavaa. Työhönkuntoutusyksikköä on kehitetty kuntoutuksellisen toiminnan suuntaan, mikä on samalla merkinnyt tuotannollisen toiminnan vähentämistä. Nykyisiä pieniä puuveistoksia pystytään kunnostamaan Pakilan työkeskuksessa. Viheralueiden ylläpidon yhteydessä rakennusvirastolla on mahdollisuus järjestää veistosperinteelle jatkuvuutta. Staran rakennustekniikan konepajalla on puutyöyksikkö, joka on erikoistunut mm. mittatilaustuotteiden, kalusteiden sekä erilaisten puurakenteiden tekemiseen ja korjaamiseen sekä erikoispuusepän töihin. Yksikkö voi pienessä määrin muun toiminnan salliessa toteuttaa yksittäisiä käsityöpajatoiminnan hankkeita.”

Kaupunginhallitus viittaa teknisen palvelun lautakunnan ja yleisten töiden lautakunnan uusiin lausuntoihin ja toteaa seuraavaa:

Käsityöpajan tekemiä puu- tai betoniveistoksia on jäljellä arviolta alle 200 kappaletta. Veistosten kunnostaminen maksaisi noin 0,3 milj. euroa.

Rakennusvirasto kartoittaa betoniveistosten sijainnin, kunnon, sopivuuden kohteeseen ja korjaustarpeet sekä laatii toimenpiteistä erillisen kunnostussuunnitelman. Mahdollista kunnostusta toteutetaan vuonna 2016 ja sen jälkeen rakennusviraston määrärahojen sallimissa puitteissa, ja rakennusvirasto tilaa tarvittaessa puuveistosten korjauksen sosiaali- ja terveysviraston Pakilan työkeskukselta, Uusix-verstaalta tai Staran puutyöpajalta.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Tuomas Rantasen aloite

Tiedoksi; Muutoksenhakukielto, valmistelu

Kaupunginkanslia

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 08.09.2014 § 873

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

11.11.2013 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36035

kristiina.matikainen(a)hel.fi

 

Yleisten töiden lautakunta 17.06.2014 § 266

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Lausunto

Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kaupunginvaltuusto palautti kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi valtuutettu Tuomas Rantasen aloitteen, joka koski lakkautetun käsityöpajan tuottamien puuveistosten korjaamista leikkipuistoissa ja koira-aitauksissa. Kaupunginvaltuusto evästi uudelleen valmistelua siten, että kaupunki tekee systemaattisen arvion siitä, mitkä näistä puu- ja betoniveistoksista kannattaa säästää ja toiminnallisen suunnitelman siitä, millä tavoin kunnostus käytännössä oikeasti toteutetaan. Samalla kertaa kaupunginvaltuusto ohjeisti selvitettäväksi, miten kunnostuksessa voitaisiin toimia yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Käsityöpaja siirtyi kaupunginvaltuuston päätöksellä rakennusvirastosta osaksi sosiaaliviraston työhönkuntoutusyksikköä 1.1.2009. Siirron jälkeen toteutettiin talous- ja suunnittelukeskuksen johdolla ulkopuolinen konsulttiselvitys. Sen tuloksena käsityöpaja lakkautettiin 1.8.2011.

Yleisten töiden lautakunta totesi vuonna 2011, että "Käytännössä käsityöpajan lakkauttaminen merkitsee sitä, että Helsingin katu- ja puistoalueilla ei todennäköisesti enää saataisi uniikkeja, paikkaan ja teemaan suunniteltuja erikoistuotteita. Yleisille alueille sijoitettujen käsityöpajan tuotteiden ikääntyessä ne otaksuttavasti jouduttaisiin poistamaan, koska vastaavaa, erikoistunutta huoltopalvelua ei ole tarjolla."

Rakennusviraston arvion mukaan puu- tai betoniveistoksia on jäljellä alle 200 kappaletta, joiden kunnostaminen maksaisi noin 300 000 euroa. Veistosten kunnostamiseen ei ole erikseen budjetoitu rahaa, koska veistoksien kunnostuksista aiheutuneet kustannukset on sisällytetty leikkipuistojen ja koira-aitauksien kunnostusten ja peruskorjaushankkeiden kustannuksiin. Yleisten töiden lautakunta katsoo, että puu- ja betoniveistosten sijainnit, kunto, sopivuus kohteeseen ja korjaustarpeet on kartoitettava ja toimenpiteistä on laadittava erillinen kunnostussuunnitelma. Veistosten kunnostuksista aiheutuvat tarpeet ja kustannukset on huomioitava rakennusviraston katu- ja puisto-osaston vuoden 2016 talousarviossa. Samoin on selvitettävä, täyttävätkö veistokset sen hetkiset turvallisuusnormit. Myös alueen asukkaiden ja toimijoiden näkemys veistoksista huomioidaan päätettäessä toimenpiteistä.

Rakennusvirasto tilaa tarvittaessa puuveistosten korjauksen kaupungin organisaatioon kuuluvilta sosiaali- ja terveysviraston Pakilan työkeskukselta, Uusix-verstaalta tai Staran puutyöpajalta. Puu- ja betoniveistokset ovat yksilöllisiä tekotavasta johtuen. Yleisten töiden lautakunta katsoo, että rakennusviraston on kehitettävä yhteistoimintaa Pakilan työkeskuksen, Uusix-verstaan ja Staran puutyöpajan kanssa siten, että veistosten yksilöllisyys voidaan säilyttää kunnostustoimenpiteistä huolimatta.

Käsittely

17.06.2014 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Esittelijän muutokset: Muutetaan lausuntoehdotuksen kappale 5 kuulumaan seuraavasti: "Rakennusviraston arvion mukaan puu- tai betoniveistoksia on jäljellä alle 200 kappaletta, joiden kunnostaminen maksaisi noin 300 000 euroa. Veistosten kunnostamiseen ei ole erikseen budjetoitu rahaa, koska veistoksien kunnostuksista aiheutuneet kustannukset on sisällytetty leikkipuistojen ja koira-aitauksien kunnostusten ja peruskorjaushankkeiden kustannuksiin. Yleisten töiden lautakunta katsoo, että puu- ja betoniveistosten sijainnit, kunto, sopivuus kohteeseen ja korjaustarpeet on kartoitettava ja toimenpiteistä on laadittava erillinen kunnostussuunnitelma. Veistosten kunnostuksista aiheutuvat tarpeet ja kustannukset on huomioitava rakennusviraston katu- ja puisto-osaston vuoden 2016 talousarviossa. Samoin on selvitettävä, täyttävätkö veistokset sen hetkiset turvallisuusnormit. Myös alueen asukkaiden ja toimijoiden näkemys veistoksista huomioidaan päätettäessä toimenpiteistä."

Muutetaan lausuntoehdotuksen kappale 6 kuulumaan seuraavasti:
"Rakennusvirasto tilaa tarvittaessa puuveistosten korjauksen kaupungin organisaatioon kuuluvilta sosiaali- ja terveysviraston Pakilan työkeskukselta, Uusix-verstaalta tai Staran puutyöpajalta. Puu- ja betoniveistokset ovat yksilöllisiä tekotavasta johtuen. Yleisten töiden lautakunta katsoo, että rakennusviraston on kehitettävä yhteistoimintaa Pakilan työkeskuksen, Uusix-verstaan ja Staran puutyöpajan kanssa siten, että veistosten yksilöllisyys voidaan säilyttää kunnostustoimenpiteistä huolimatta."

Poistetaan lausuntoehdotuksen kappale 7.

27.05.2014 Pöydälle

20.08.2013 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Esittelijä

kaupunginarkkitehti

Jukka Kauto

Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38440

petri.arponen(a)hel.fi

 

Teknisen palvelun lautakunta 06.02.2014 § 21

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto palautti kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi valtuutettu Tuomas Rantasen aloitteen koskien lakkautetun käsityöpajatoiminnan uudelleen käynnistämistä esim. eri hallintokuntien yhteishankkeena sekä käsityöpajan tekemien leikki- ja koirapuistoissa olevien puutuotteiden kunnostamista. Kaupunginvaltuusto esitti, että kaupunki tekee systemaattisen arvion siitä, mitkä näistä puu- ja betoniveistoksista kannattaa säästää ja kuinka kunnostus toteutetaan.

Staran rakennustekniikan konepajan puutyöyksikkö voi tilaajan toimeksiannosta ja rahoittamana pienissä määrin muun toiminnan salliessa osallistua puuveistosten kunnon arviointiin ja toteuttaa yksittäisiä kunnostuksia esim. leikki- ja koirapuistojen kunnostamisen yhteydessä. Laajamittainen kunnostustoiminta ei nykyresursseilla ole mahdollista.

26.09.2013 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

toimitusjohtaja

Timo Martiskainen

Lisätiedot

Kari Haapaniemi, yksikönjohtaja, puhelin: +358931039630

kari.haapaniemi(a)hel.fi

 

Kaupunginvaltuusto 27.11.2013 § 430

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Käsittely

27.11.2013 Palautettiin

Kun asiassa oli käyty keskustelua, puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kannatettu ehdotus, jonka hyväksyminen olisi merkinnyt asian käsittelyn keskeyttämistä, minkä vuoksi puheenjohtaja kehotti seuraavia puhujia rajoittamaan puheenvuoronsa kysymykseen asian palauttamisesta kaupunginhallitukselle. Samalla oli tehtävä mahdolliset muut palautusehdotukset tämän keskustelun aikana.

Julistettuaan keskustelun asian palauttamisesta päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli valtuutettu Tuomas Rantanen valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaupunki tekee systemaattisen arvion siitä, mitkä näistä puu- ja betoniveistoksista kannattaa säästää ja toiminnallisen suunnitelman siitä, millä tavoin kunnostus käytännössä oikeasti toteutetaan. Samalla selvitetään, miten tässä kannattaa toimia yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken haluaa jatkaa asian käsittelyä, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Tuomas Rantasen palautusehdotus hyväksytty.

10 äänestys

JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Palautetaan uudelleen valmisteltavaksi siten, että kaupunki tekee systemaattisen arvion siitä, mitkä näistä puu- ja betoniveistoksista kannattaa säästää ja toiminnallisen suunnitelman siitä, millä tavoin kunnostus käytännössä oikeasti toteutetaan. Samalla selvitetään, miten tässä kannattaa toimia yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

Jaa-äänet: 3
Risto Rautava, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Ei-äänet: 76
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Fatbardhe Hetemaj, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Eija Loukoila, Jape Lovén, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Pekka Saarnio, Aura Salla, Tomi Sevander, Anni Sinnemäki, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Tarja Tenkula, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Tuomo Valokainen, Sanna Vesikansa, Pertti Villo, Tuulikki Vuorinen, Anna Vuorjoki, Ville Ylikahri

Tyhjä: 3
Sirpa Asko-Seljavaara, Jan D Oker-Blom, Marcus Rantala

Poissa: 3
Eero Heinäluoma, Päivi Storgård, Markku Vuorinen

Kaupunginvaltuusto oli päättänyt palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Marja-Liisa Rautanen, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36184

marja-liisa.rautanen(a)hel.fi

 

Talous- ja suunnittelukeskus 27.8.2013

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Aloitteessa esitetään mm., että kaupunki selvittää, millä keinoin käsityöpajan veistoksia voitaisiin kunnostaa, pitää kaupunkitilassa ja tehdä lisää. Myös käsityöpajatoiminnan käynnistämistä uudelleen esimerkiksi hallintokuntien yhteishankkeena esitetään.

Käsityöpaja siirtyi kaupunginvaltuuston päätöksellä rakennusvirastosta sosiaaliviraston Työhönkuntoutusyksikköön 1.1.2009. Keväällä 2010 valmistui ulkopuolisen konsulttiyhtiön selvitys, jossa tarkasteltiin sosiaaliviraston pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työhönkuntoutukseen liittyviä työkeskus- ja työpajatoimintoja sekä opetusviraston nuorten työpajatoimintoja. Konsulttiselvityksessä suositeltiin mm. seuraavaa: ”Käsityöpaja on toiminnan sisällön näkökulmasta vahvasti vaativiin erikoistuotteisiin painottunut. Sen asema osana valmentavaa ja kuntouttavaa toimintaa on epäselvä. Tämän vuoksi tulisi harkita Käsityöpajan toiminnan lakkauttamista itsenäisenä toimintana ja sen sulauttamista osaksi työhönkuntoutuksen muuta toimintaa.”

Kuntouttava työtoiminta tuli lainsäädäntömuutoksen myötä 1.1.2010 alkaen velvoittavaksi myös yli 25-vuotiaille. Työhönkuntoutusyksikköä on kehitetty kuntoutuksellisen toiminnan suuntaan, mikä samalla on merkinnyt tuotannollisen toiminnan vähentämistä.

Mm. edellä kuvatuista syistä ja kustannussyistä  sosiaalivirasto on katsonut tarkoituksenmukaiseksi lakkauttaa Käsityöpajan alayksikön ja on yhdistänyt toimintoja osittain Työhönkuntoutusyksikköön 1.8.2011 lukien.

Yhteistyömahdollisuudet nykyisten puuveistosten kunnostamiseksi voidaan selvittää.

Lisätiedot

Katja Rimpilä, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36256

katja.rimpila(a)hel.fi

 

Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.08.2013 § 272

HEL 2013-007692 T 00 00 03

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

"Taustaa

Käsityöpaja siirtyi kaupunginvaltuuston päätöksellä rakennusvirastosta sosiaaliviraston työhönkuntoutusyksikköön 1.1.2009. Siirron jälkeen toteutettiin talous- ja suunnittelukeskuksen johdolla ulkopuolinen konsulttiselvitys, jossa tarkasteltiin sosiaaliviraston pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työhönkuntoutukseen liittyviä työkeskus- ja työpajatoimintoja sekä opetusviraston nuorten työpajatoimintoja. Käsityöpajan toiminnasta Ramboll Oy:n tekemässä konsulttiselvityksessä suositellaan seuraavaa: ”Käsityöpaja on toiminnan sisällön näkökulmasta vahvasti vaativiin erikoistuotteisiin painottunut. Sen asema osana valmentavaa ja kuntouttavaa toimintaa on epäselvä. Tämän vuoksi tulisi harkita Käsityöpajan toiminnan lakkauttamista itsenäisenä toimintana ja sen sulauttamista osaksi työhönkuntoutuksen muuta toimintaa.”

Konsulttiselvityksen jälkeen sosiaalivirasto tutki tarkemmin mm. toiminnan taloudellista kannattavuutta, tuotevalikoimaa, työtehtävien vaativuutta sekä henkilöstön ja työntekijäasiakkaiden määrää. Selvityksen perusteella sosiaalivirasto katsoi tarkoituksenmukaiseksi lakkauttaa Käsityöpajan 1.8.2011 lukien ja yhdistää toimintoja osittain työhönkuntoutusyksikköön (sosiaalijohtajan päätös 7.1.2011).

Toiminnan sopivuus kuntouttavaksi työtoiminnaksi 

Käsityöpajan työtehtävät muodostuivat seuraavista kokonaisuuksista: uusien puuveistosten plastinen veistäminen ja näyttelytyöt (45 %), vanhojen pajatuotteiden huolto ja kunnostus (40 %) sekä betoni- ja metallityöt (15 %). Plastinen veistäminen ja näyttelytyöt olivat vaativia työtehtäviä, joita tekivät vain ammattipuusepät. Korjaustöitä tekivät työllistetyt ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevat henkilöt, joilla oli jo kokemusta puutöistä.

Käsityöpajassa tehtyjen veistostöiden ei voida katsoa kuuluvan sosiaali- ja terveysviraston ydintehtäviin.  Työnhönkuntoutusyksikön tehtävänä on kuntouttavien sosiaalipalveluiden järjestäminen. Perustehtävänä ei ole tuotannollinen toiminta, vaan tuotanto kytkeytyy aina osatyökyisten ja vaikeasti työllistyvien kuntoutumiseen. Käsityöpajan työtehtävät eivät sovellu kuntouttavia työllistymispalveluja tarvitseville ammattitaidottomille asiakkaille, koska tehtävät työt vaatisivat erityistä ammattitaitoa.

Taloudelliset edellytykset

Käsityöpajan toiminnan kulut vuonna 2010 olivat 559 000 euroa ja tulot 223 000 euroa, joten alijäämäksi muodostui 336 000 euroa vuodessa. Edellisen vuoden alijäämä oli 281 000 euroa.

Työntekijäasiakkaita työpajalla oli vuonna 2010 yhteensä 24 henkilöä, joista puolet oli kuntouttavassa työtoiminnassa ja puolet työelämävalmennuksessa. Kerrallaan pajalle mahtui kuusi työntekijäasiakasta. Käsityöpajan toimintapäivän hinta vuonna 2010 oli 277 euroa/päivä. Työhönkuntoutusyksikön keskimääräistä toimintapäivän hinta vuonna 2010 oli 64 euroa/päivä.

Jos Käsityöpaja käynnistettäisiin alkuperäisessä muodossaan uudelleen, toiminnan kulut tulisivat olemaan arviolta 600 000 euroa vuodessa. Käsityöpajatoiminnan kuluja ei pystyttäisi kattamaan myyntituloilla, joten sosiaalipalveluna siitä tulisi kallista verrattuna olemassa olevaan palveluun.

Puuveistosten kunnostus

Rakennusvirasto vastaa puistokalusteidensa huoltamisesta ja kunnostamisesta. Sosiaali- ja terveysviraston Pakilan työkeskus pystyy huoltamaan pienempiä puuveistoksia. Tilan puutteen takia Pakilan työkeskuksessa ei voida toteuttaa suurten puuveistosten, kuten isojen ulkoleikkivälineiden, korjausta. Korjattavaksi on saatu toistaiseksi muutama lahonnut veistos, joiden kunnostaminen on työläämpää ja kalliimpaa kuin uuden vastaavan tekeminen.

Käsityöpajan käynnistäminen yhteistyöhankkeena

Sosiaali- ja terveyslautakunnan mielestä yhteistyön tekeminen muiden hallintokuntien kanssa nykyisten puuveistosten kunnostustöiden osalta on kannatettavaa. Puuveistosten valmistusvastuuta lautakunta ei näe tarkoituksenmukaiseksi ottaa sosiaali- ja terveysviraston vastuulle. Puuveistosten valmistaminen ei kuulu viraston ydintehtäviin. Käsityöpajatoiminta ei sovellu asiakkaiden kannalta kuntouttavana työtoimintana tehtäväksi työksi. Veistosten valmistus on ammattityötä ja vaatii paljon ohjaajaresursseja. Käsityöpajatoiminnan kuluja ei pystyttäisi kattamaan myyntituloilla, joten sosiaalipalveluna siitä tulisi kallista verrattuna olemassa olevaan palveluun."

Käsittely

20.08.2013 Ehdotuksen mukaan

Vastaehdotus:

Marko Rosenholm: Poistetaan lauseet:
(5) "Käsityöpajassa tehtyjen veistostöiden ei voida katsoa kuuluvan sosiaali- ja terveysviraston ydintehtäviin."
(10) "Puuveistosten valmistusvastuuta lautakunta ei näe tarkoituksenmukaiseksi ottaa sosiaali- ja terveysviraston vastuulle.
Puuveistosten valmistaminen ei kuulu viraston ydintehtäviin."

Kannattajat: Hannu Tuominen

Sosiaali- ja terveyslautakunnan päätös syntyi seuraavan äänestyksen jälkeen:

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan

EI-ehdotus: Jäsen Marko Rosenholmin tekemä ja jäsen Hannu Tuomisen kannattama vastaehdotus

"Poistetaan lauseet:
(5) "Käsityöpajassa tehtyjen veistostöiden ei voida katsoa kuuluvan sosiaali- ja terveysviraston ydintehtäviin."
(10) "Puuveistosten valmistusvastuuta lautakunta ei näe tarkoituksenmukaiseksi ottaa sosiaali- ja terveysviraston vastuulle.
Puuveistosten valmistaminen ei kuulu viraston ydintehtäviin."

Jaa-äänet: 7
Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Jouko Malinen, Seija Muurinen, Tuomas Nurmela, Tuula Salo, Markku Vuorinen

Ei-äänet: 3
Laura Nordström, Marko Rosenholm, Hannu Tuominen

Tyhjä: 3
Joonas Leppänen, Mikael Sjövall, Anna Vuorjoki

Poissa: 0
 

Esittelijä

virastopäällikkö

Matti Toivola

Lisätiedot

Leila Palviainen, nuorten palvelujen ja aikuissosiaalityön johtaja, puhelin: 310 58283

leila.palviainen(a)hel.fi

Leena Luhtasela, työllistymisen tuen päällikkö, puhelin: 310 32501

leena.luhtasela(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566