Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

45/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/5

 

16.12.2013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 1343

Green Net Finland ry:n lainan takaisinmaksusuunnitelman muutos

HEL 2013-000310 T 02 05 03 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää Green Net Finland Ry:lle kaupunginhallituksen aiemmalla päätöksellä 28.1.2013, 130 §, myönnettyyn 75 000 euron lainaan laina-ajan pidennyksen ja takaisinmaksusuunnitelman muutoksen seuraavasti:

Laina-aika ja takaisinmaksuohjelma: laina on maksettava takaisin kolmen kuukauden kuluessa lainan irtisanomisesta, kuitenkin viimeistään kolmessa erässä siten, että alkuperäisestä pääomasta 35 % maksetaan takaisin lainan alkuperäisenä eräpäivänä 31.12.2013; toiset 35 % maksetaan takaisin 31.10.2014 ja loput 30 % maksetaan takaisin 31.12.2014.

Lainan korko: Lainasta peritään alkuperäisten lainaehtojen mukaisesti edelleen 3 kk:n Euribor -koron suuruinen korko lisättynä 1,5 prosenttiyksikön marginaalilla. Kertynyt korko maksetaan kunkin lyhennyksen yhteydessä.

Muut lainan ehdot säilyvät ennallaan.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että takaisinmaksusuunnitelman muutos myönnetään ehdolla, että Espoon kaupunki ja Vantaan kaupunki tekevät takaisinmaksusuunnitelman osalta vastaavansisältöiset päätökset.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Tuomo Mäkinen, sijoituspäällikkö, puhelin: 310 36321

tuomo.makinen(a)hel.fi

Liitteet

1

GNF ry, hallitus pk7/2013

2

Green Net Finland ry:n lainojen takaisinmaksuaikataulu

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Espoon kaupunki

Esitysteksti

Vantaan kaupunki

Esitysteksti

Green Net Finland ry

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee myöntää Green Net Finland Ry:lle kaupunginhallituksen aiemmalla päätöksellä 28.1.2013, 130 §, myönnettyyn 75 000 euron lainaan laina-ajan pidennyksen ja takaisinmaksusuunnitelman muutoksen seuraavasti:

Laina-aika ja takaisinmaksuohjelma: laina on maksettava takaisin kolmen kuukauden kuluessa lainan irtisanomisesta, kuitenkin viimeistään kolmessa erässä siten, että alkuperäisestä pääomasta 35 % maksetaan takaisin lainan alkuperäisenä eräpäivänä 31.12.2013; toiset 35 % maksetaan takaisin 31.10.2014 ja loput 30 % maksetaan takaisin 31.12.2014.

Lainan korko: Lainasta peritään alkuperäisten lainaehtojen mukaisesti edelleen 3 kk:n Euribor -koron suuruinen korko lisättynä 1,5 prosenttiyksikön marginaalilla. Kertynyt korko maksetaan kunkin lyhennyksen yhteydessä.

Muut lainan ehdot säilyvät ennallaan.

Lisäksi kaupunginhallitus päättänee, että takaisinmaksusuunnitelman muutos myönnetään ehdolla, että Espoon kaupunki ja Vantaan kaupunki tekevät takaisinmaksusuunnitelman osalta vastaavansisältöiset päätökset.

Esittelijä

Takaisinmaksusuunnitelman muutosta hakeva Green Net Finland ry on voittoa tavoittelematon yhdistys, joka toimii ympäristöteknologian osaamiskeskuksena Uudellamaalla. Yhdistyksen perustajajäseniä ovat Helsingin, Vantaan ja Espoon kaupungit, Uudenmaan liitto, sekä YTV (HSY ja HSL). Yhdistyksen rahoittajina toimivat EU sekä pohjoismaiset ja kansalliset rahoittajat (mm. Tekes, Sitra, Uudenmaan liitto, HSL ja HSY). Yhdistyksen toiminta on keskittynyt ympäristömonitorointiin ja energiatehokkuuteen.

Yhdistyksen projektitoiminnan rahoittamisessa haasteena on em. rahoittajien osalta projektien kustannusten pitkä maksatusaika, esim. Etelä-Suomen EAKR:ssä noin 220 vuorokautta. Yhdistys ei voi saada pankista lainaa rahoittaakseen syntyvää kassavajetta, minkä vuoksi perustajajäsenkaupungit päättivät vuodenvaihteessa 2012 - 2013 kaupunginjohtajien yhteisestä aloitteesta tukea yhdistyksen maksuvalmiutta vuoden 2013 alussa. Kaupungit ovat myöntäneet yhdistykselle lyhytaikaista lainaa siten, että Helsingin kaupungin osuus oli 75 000 euroa, Espoon osuus 40 740 euroa ja Vantaan osuus 32 760 euroa, ja eräpäivä kaikissa lainoissa 31.12.2013.

Monivuotisten hankkeiden toteuttamisen ja maksatusten toteutumiseen nähden alkuperäinen maksuaikataulu on osoittautunut liian lyhyeksi, minkä vuoksi yhdistyksen hallitus on kokouksessaan 7/2013 päättänyt pyytää lainojen takaisinmaksusuunnitelmaan muutosta siten, että lainoja lyhennetään kullekin kaupungille 35% alkuperäisestä lainapääomasta 31.12.2013, 35% 30.10.2014 ja loput 30% 31.12.2014.

Esittelijä pitää lainan takaisinmaksusuunnitelman muutosta perusteltuna siten, että alkuperäistä laina-aikaa pidennetään 31.12.2014 saakka, ja että 31.12.2013 yhdistyksen maksettavaksi erääntyy 35% lainan alkuperäisestä pääomasta kertyneine korkoineen, 30.10.2014 maksettavaksi erääntyy 35% lainan alkuperäisestä pääomasta kertyneine korkoineen sekä 31.12.2014 maksettavaksi erääntyy loput 30% lainan alkuperäisestä pääomasta kertyneine korkoineen, lainan muiden ehtojen pysyessä ennallaan, edellyttäen, että Espoon ja Vantaan kaupungit tekevät yhdistykselle tähän tarkoitukseen vuoden 2013 alussa myöntämänsä lainan osalta vastaavan sisältöisen päätöksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Tuomo Mäkinen, sijoituspäällikkö, puhelin: 310 36321

tuomo.makinen(a)hel.fi

Liitteet

1

GNF ry, hallitus pk7/2013

2

Green Net Finland ry:n lainojen takaisinmaksuaikataulu

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Espoon kaupunki

Esitysteksti

Vantaan kaupunki

Esitysteksti

Green Net Finland ry

Esitysteksti
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

taloussuunnittelu- ja varainhallinta

taloushallintopalvelu

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 28.01.2013 § 130

HEL 2013-000310 T 02 05 03 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää talousarvion kohdalta 1 04 02 (projektirakenneosa 1 04 02 00 642) Käyttövarat, Khn käytettäväksi, Green Net Finland ry:lle 75 000 euron suuruisen lainan maksuvalmiuden turvaamiseen ilman vakuutta seuraavin ehdoin:

Laina-aika: Laina on maksettava takaisin kolmen kuukauden kuluessa lainan irtisanomisesta, kuitenkin viimeistään 31.12.2013.

Lainan korko: Lainasta peritään 3 kk:n Euribor-koron suuruinen korko lisättynä 1,5 prosenttiyksikön marginaalilla. Korko määräytyy nostopäivänä ja sen jälkeen kolmen kuukauden välein. Korko maksetaan lainan takaisinmaksun yhteydessä.

Samalla kaupunginhallitus päätti kehottaa hallintokeskuksen oikeuspalveluita tekemään lainasopimuksen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Eija Venetkoski-Kukka, lainapäällikkö, puhelin: 310 36329

eija.venetkoski-kukka(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566