Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

23/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kaj/4

 

10.06.2013

 

 

 

 

 

 

§ 683

V 19.6.2013, Kaupungin omavelkaisen takauksen myöntäminen Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:lle

Pöydälle 10.06.2013

HEL 2013-007496 T 02 05 03 01

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy, esitys yhtiön perustamiseksi

2

Talous- ja suunnittelukeskuksen lausunto 27.5.2013

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee myöntää Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:n lainojen vakuudeksi kaupungin 9 000 000 euron suuruisen omavelkaisen takauksen.

Esittelijä

Helsinki pyrkii strategisten tavoitteidensa mukaisesti tiiviiseen, eheään ja energiaa säästävään kaupunkirakenteeseen. Kaupungin strategisten tavoitteiden keskeisiä arvoja ovat mm. ekologisuus sekä turvallisuus.

Muun muassa edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi ehdotetaan, että Kruunuvuorenrannan uudelle asunto- ja toimitila-alueelle toteutetaan erillinen alueellinen jätteen putkikeräysjärjestelmä, johon alueelle toteutettavat asunto- ja toimitilahankkeet sekä julkiset rakennukset liittyvät. Jätteiden putkikeräysjärjestelmät ovat varsin yleisiä maailmalla, erityisesti Ruotsissa, ja ne ovat yleistymässä myös Suomessa. Suomessa jätteen putkikeräysjärjestelmät ovat jo käytössä Espoon Suurpellon sekä Tampereen Vuoreksen alueilla. Helsingin Jätkäsaaren ja Kalasataman alueiden järjestelmät ovat rakenteilla. Lisäksi järjestelmä on suunnitteilla ainakin Vantaan Kivistön (ent. Marja-Vantaa) alueelle, jossa järjestelmän hankinta on aloitettu.

Perinteisen autoilla tapahtuvan jätteen keräyksen sijaan putkikeräysjärjestelmässä jätteet kuljetetaan jätelajeittain keskitetysti alipaineella kiinteistöiltä maanalaista runkoputkea pitkin alueelliselle jäteasemalle, josta ne kuljetetaan konteissa jatkokäsittelylaitoksiin sekä kaatopaikalle. Tehtyjen selvitysten perusteella järjestelmällä kerättäviä jätelajikkeita olisi todennäköisesti neljä eli sekajäte, biojäte, paperi sekä pakkauspahvi. Putkikeräysjärjestelmän piiriin tulisi enintään noin 12 300 asukasta ja noin 1 100 työpaikkaa.

Perustettavaksi ehdotettava Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy (jäljempänä ”jäteyhtiö”) toteuttaa alueellaan omistukseensa jätteen putkikeräysjärjestelmän, johon kuuluvat järjestelmän runkoverkko sekä jäteasema (järjestelmän yleiset osat) sekä kiinteistöliittymät (jätteen syöttöpisteet sekä kiinteistöputket). Jäteyhtiö vastaa putkikeräysjärjestelmän rakennuttamisesta, rahoittamisesta, omistamisesta, käytöstä sekä ylläpidosta omakustannusperiaatteella.

Ehdotuksen mukaan kaupunki merkitsee jäteyhtiön ainoan äänioikeutetun osakkeen ja hallinnoi sen perusteella jäteyhtiötä ainakin Kruunuvuoren alueen ja putkikeräysjärjestelmän rakentamisajan. Lisäksi kaupunki merkitsee Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:n 33 250 äänioikeudetonta osaketta, jotka vastaavat kaupungin kyseiselle alueelle kaavailtujen ja jätteen putkikeräysjärjestelmään liitettävien julkisten rakennusten rakennusoikeuden arvioitua määrää. Kaupunki maksaa osakkeiden merkintämaksuina ja vapaan pääoman suorituksina jäteyhtiölle tässä vaiheessa 370 000 euroa. Jäteyhtiö käyttää näitä varoja toiminnan aloitusvaiheen kustannusten kattamiseen. Kruunuvuoren jäteyhtiö toimisi samoin periaattein kuin Jätkäsaaren ja Kalasataman alueilla jo toimivat vastaavat yhtiöt.

Kruunuvuorenrannan putkikeräysjärjestelmän investoinniksi arvioidaan muodostuvan noin 30,5 milj. euroa (alv 0 %), josta putkikeräysjärjestelmän yleisten osien osuus on noin 13,4 milj. euroa (alv 0 %) ja kiinteistökohtaisten järjestelmän osien osuus noin 17,1 milj. euroa (alv 0 %). Kokonaiskustannus tarkoittaa kiinteistöinvestointikustannuksena laskennallisesti keskimäärin noin 56 euroa/k-m² eli noin 67 euroa/huoneistoneliömetri.

Tehtyjen selvitysten mukaan putkikeräysjärjestelmä vähentäisi Kruununvuorenrannan alueen raskasta jäteautoliikennettä noin 80 - 90 %, mikä mm. parantaa alueen turvallisuutta ja viihtyvyyttä sekä alentaa jäteautoliikenteestä johtuvia päästöjä. Lisäksi putkikeräysjärjestelmä vähentää jätteistä johtuvia hajuhaittoja, lisää jätteiden käsittelyn hygieenisyyttä ja parantaa jätehuollon mahdollisuuksia reagoida jätteentuoton kausivaihteluihin (esim. juhlapyhät). Alueelle perustettavaksi esitettävä jäteyhtiö voi myös aktiivisen tiedotuksen ja opastuksen avulla pyrkiä edistämään kierrätystä ja jätteiden syntypaikkalajittelua sekä tällä tavoin pyrkiä alentamaan jätteiden kokonaistuotantomääriä.      

Putkikeräysjärjestelmä on tehtyjen laskelmien mukaan investointikustannuksiltaan keskimäärin noin
48 euroa/huoneistoneliömetri perinteistä jätehuoltoa kalliimpi.
Jätteen putkikeräysjärjestelmän arvioidaan olevan myös kokonaiskäyttökustannuksiltaan noin 0,05 - 0,18 euroa/huoneistoneliömetri/kk perinteistä jätehuoltoa kalliimpi riippuen siitä, miltä osin järjestelmän kulumisen vaatimat uusintainvestoinnit rahoitetaan käyttäjiksi tulevilta kiinteistöiltä etukäteen kerättävillä maksuilla ja miltä osin peruskorjaustasoisen uusimisen aikana (2040-luku) otettavalla lainalla.

Jäteyhtiö joutuu ottamaan merkittäviä rahoituslaitoslainoja järjestelmän toteuttamiseen, koska toteuttaminen on hyvin etupainotteista alueiden asunto- ja toimitilarakentamiseen ja tontinluovutuksensaajilta saataviin osakemerkintä- ja pääomasuorituksiin nähden. Yhtiöllä ei ole lainojen vakuudeksi käypää omaisuutta, joten takauksen myöntäminen on tarpeen toiminnan aloittamiseksi.

Kaupunginvaltuustolle ehdotetaan nyt, että Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy:n lainojen vakuudeksi annettaisiin kaupungin 9 000 000 euron suuruinen omavelkainen takaus. Ehdotus on kiinteistölautakunnan esityksen mukainen ja talous- ja suunnittelukeskus puoltaa lausunnossaan takauksen myöntämistä.

Liitteenä 1 on kaupunginhallitukselle tehty ehdotus yhtiön perustamisesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä.

Kaupunginhallitus toteaa vielä, että mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen takauksen myöntämisestä, kaupunginhallitus päättää täytäntöönpanopäätöksessään:

1

Merkitä yhtiön ainoan (1) äänioikeutetun osakkeen ja 33 250 äänioikeudetonta osaketta yhteensä 370 000 euron merkintähintaan, josta 5 000 euroa kirjataan yhtiön osakepääomaan ja loput yhtiön vapaaseen omaan pääomaan.

2

Oikeuttaa talous- ja suunnittelukeskuksen maksamaan merkintähinnan vuoden 2013 talousarvion kohdasta 8 22 19, Arvopaperit, Khn käytettäväksi.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Liitteet

1

Kruunuvuorenrannan jätteen putkikeräys Oy, esitys yhtiön perustamiseksi

2

Talous- ja suunnittelukeskuksen lausunto 27.5.2013

Tiedoksi; valtuusto, kunnallisvalitus

Kiinteistölautakunta

Talous- ja suunnittelukeskus

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 03.06.2013 § 653

Pöydälle 03.06.2013

HEL 2013-007496 T 02 05 03 01

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566