Helsingin kaupunki | Pöytäkirja | 16/2013 | 1 (1) |
Kaupunginhallitus |
|
| |
|
| Kj/1 | |
| 22.04.2013 |
| |
|
|
|
§ 441
V Lainan myöntäminen Tuomarinkylän Talli Oy:lle
HEL 2013-003007 T 02 05 03 00
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättänee myöntää Tuomarinkylän Talli Oy:lle 700 000 euron suuruisen lainan urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Tuomarinkylän ratsastustallien korjaus- ja uudisrakennushankkeen rahoittamiseen seuraavin ehdoin:
Laina-aika: Laina on maksettava takaisin tasalyhennyksin nykyisen vuokrasopimuksen päättymiseen 31.12.2032 mennessä kuitenkin siten, että kaksi ensimmäistä vuotta ovat lyhennyksistä vapaita.
Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.
Lainan vakuus: Lainansaaja panttaa lainan vakuudeksi tontin vuokraoikeuteen ja sillä oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä panttikirjoja, jotka nauttivat etuoikeutta 90 %:n puitteissa kiinteistöviraston vahvistamasta hankinta-arvosta tai muun talous- ja suunnittelukeskuksen hyväksymän vakuuden.
Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 10.12.2001 tekemän päätöksen mukaisia yleisiä laina- ja panttausehtoja.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Eija Venetkoski-Kukka, lainapäällikkö, puhelin: 310 36329
eija.venetkoski-kukka(a)hel.fi
Liitteet
1 | Tuomarinkylän Talli Oy:n lainahakemus |
2 | Rahoitussuunnitelma |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Hakija | Kunnallisvalitus, valtuusto |
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättänee myöntää Tuomarinkylän Talli Oy:lle 700 000 euron suuruisen lainan urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Tuomarinkylän ratsastustallien korjaus- ja uudisrakennushankkeen rahoittamiseen seuraavin ehdoin:
Laina-aika: Laina on maksettava takaisin tasalyhennyksin nykyisen vuokrasopimuksen päättymiseen 31.12.2032 mennessä kuitenkin siten, että kaksi ensimmäistä vuotta ovat lyhennyksistä vapaita.
Lainan korko: Lainasta maksettava korko on peruskoron suuruinen.
Lainan vakuus: Lainansaaja panttaa lainan vakuudeksi tontin vuokraoikeuteen ja sillä oleviin rakennuksiin kiinnitettyjä panttikirjoja, jotka nauttivat etuoikeutta 90 %:n puitteissa kiinteistöviraston vahvistamasta hankinta-arvosta tai muun talous- ja suunnittelukeskuksen hyväksymän vakuuden.
Lisäksi sovelletaan kaupunginhallituksen 10.12.2001 tekemän päätöksen mukaisia yleisiä laina- ja panttausehtoja.
Tiivistelmä
Tuomarinkylän Talli Oy:n nykyiset tallirakennukset eivät täytä ensi vuoden alusta voimaan tulevien säännösten vaatimuksia karsinakokojen osalta. Samassa yhteydessä, kun tallirakennukset joudutaan korjaamaan, rakennetaan molempiin rakennuksiin lisäsiivet, mikä on mahdollista vuokra-alueen uuden asemakaavan myötä. Yhtiön on tarkoitus rahoittaa hanke kaupungin lainan lisäksi pankkilainalla ja omarahoituksella.
Esittelijä
Esittelijä pitää liikuntalautakunnan lausuntoon viitaten 700 000 euron suuruisen lainan myöntämistä Tuomarinkylän Talli Oy:lle perusteltuna. Urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoja on käytettävissä n. 7,7 miljoonaa euroa ja päätösehdotuksen mukainen korko tällä hetkellä 0,75 %. Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy esitetyn lainan, tulee kaupunginhallitus toimeenpanopäätöksessään kehottamaan hallintokeskuksen oikeuspalveluita laatimaan tarvittavat asiakirjat.
Esittelijä
kaupunginjohtaja
Jussi Pajunen
Lisätiedot
Eija Venetkoski-Kukka, lainapäällikkö, puhelin: 310 36329
eija.venetkoski-kukka(a)hel.fi
Liitteet
1 | Tuomarinkylän Talli Oy:n lainahakemus |
2 | Rahoitussuunnitelma |
Otteet
Ote | Otteen liitteet |
Hakija | Kunnallisvalitus, valtuusto |
Tiedoksi
Liikuntavirasto
Oikeuspalvelut
Talous- ja suunnittelukeskus
Päätöshistoria
Liikuntalautakunta 26.03.2013 § 73
HEL 2013-003007 T 02 05 03 00
Päätös
Lautakunta päätti todeta Tuomarinkylän Talli Oy:n Tuomarinkylän ratsastustallien korjaus- ja uudisrakennushanketta koskevasta lainahakemuksesta kaupunginhallitukselle lausuntonaan seuraavaa:
Saapunut hakemus ja sen käsittelijätaho
Tuomarinkylän Talli Oy esittää kaupunginhallitukselle osoittamassaan hakemuksessa 700.000 euron suuruisen lainan myöntämistä Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista Tuomarinkylän ratsastustallin rakennushankkeesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen.
Taustatiedot hankkeesta
Tuomarinkylän Talli Oy:n ja Helsingin kaupungin liikuntaviraston välillä on maa-alueen vuokrasopimus, joka on voimassa 31.12.2032 saakka. Vuokra-alueen sijainti: Helsingin kaupungin 35. kaupunginosan Tuomarinkylän tilaan 91-431-1-659/10 kuuluva noin 6 018 m²:n suuruinen maa-alue.
Kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt 15.11.2011 asemakaavamuutoksen Tuomarinkylässä mainitulla vuokra-alueella. Muutos mahdollistaa Tuomarinkylän Talli Oy:n vuokra-alueen suurentamisen ja lisärakentamisen vuokra-alueelle. Tuomarinkylän Talli Oy:n uuden asemakaavan mukainen vuokrasopimus on hyväksytty liikuntalautakunnan kokouksessa 29.1.2013.
Tuomarinkylän Talli Oy:n nykyinen tallirakennus ei täytä uusien 1.1.2014 voimaan tulevien säännösten vaatimuksia karsinakokojen osalta ja näin ollen karsinakokoa on suurennettava vuoden 2014 alkuun mennessä. Tuomarinkylän Talli Oy on alueen uuden kaavan suomin mahdollisuuksin päättänyt nykyisten tallien korjauksen lisäksi rakentaa molempiin tallirakennuksiin lisäsiivet.
Rahoitussuunnitelma
Tuomarinkylän Talli Oy:n laatimien kustannuslaskelmien perusteella rakennusinvestointi tallirakennuksen osalta on noin 1 750 000 euron luokkaa ja sen toteuttaminen edellyttää lainoitusta.
Tuomarinkylän Talli Oy hakee Helsingin kaupungilta lainaa 700.000 euroa, joka on liikuntalautakunnan aikaisempien lainapuoltoperiaatteiden mukaisesti maksimissaan 40% hankkeen kokonaiskustannuksista, joka voidaan myöntää kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista. Tuomarikylän Talli Oy hakee lainaa koko tulevalle maanvuokra-ajalle 20 vuotta. Hakemuksessa on esitetty hyväksyttäväksi lainaan aluksi kaksi lyhennysvapaata vuotta. Tuomarinkylän Talli Oy:llä ei ole tiedossa rakentamiseen tarjolla olevia avustusmahdollisuuksia. Muu rahoitus on tarkoitus hoitaa pankkilainoituksella ja omarahoituksella.
Asemakaava, alueen hallinta
Tuomarinkylän alueelle on laadittu uusi asemakaava, joka on hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.12.2012. (§ 438, kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötoimi/11).
Liikuntalautakunta on vuokrannut alueen sisäisin vuokrausperustein kiinteistölautakunnalta (vuokratunnus Y3135-00011) vuoden 2032 loppuun asti. Alue on liikuntaviraston ulkoliikuntaosaston hallinnassa.
Urheilu- ja ulkoilurahaston säännöt, lainan myöntämisen edellytykset
Rakennushanke palvelee toteutuessaan liikuntatarkoituksia ja on näin Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston sääntöjen 3 §:n mukainen hanke sekä myös hakijatahon hakemuksessaan esille tuomista lähtökohdista ajatellen perusteltu hankekokonaisuus.
Liikuntalautakunnan lausunto
Liikuntatoimen kannalta nyt esitettyä hanketta on pidettävä kannatettavana ja kaupungin lainan myöntämistä hakijalle urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista kaupungin edun mukaisena.
Liikuntalautakunta on kaupunginhallituksen myöntämin oikeuksin päättänyt kokouksessaan 29.1.2013 (§ 19) tehdä Tuomarinkylän Talli Oy:n kanssa pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen 31.12.2032 saakka. Sopimus on allekirjoitettu 4.3.2013.
Tuomarinkylän Talli Oy hakee kokonaiskustannuksiltaan 1 750 000 euron hankkeelle 700 000 euron lainaa Helsingin kaupungilta.
Liikuntalautakunta on aikaisemmin tarkoituksenmukaisiksi katsomissaan hankkeissa puoltanut maksimissaan 40 prosentin lainaosuutta niistä kokonaiskustannuksista, joista on vähennetty mahdollisten muiden tahojen myöntämien avustusten osuus.
Lautakunta puoltaa omalta osaltaan nyt ilmoitetuilla kokonaiskustannuksilla ja esitetyllä rahoitussuunnitelmalla 700.000 euron lainan myöntämistä kahdenkymmenen vuoden laina-ajalla Tuomarinkylän Talli Oy:lle kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston varoista käytettäväksi osarahoituksena tallirakennushankkeen toteuttamiseksi vuokratulta alueelta.
Mikäli kokonaiskustannusten osuus tarkentuu myöhemmin siten, että hakijalle myönnetään osa haetusta avustuksesta tai sitä ei myönnetä ollenkaan, lautakunta ilmoittaa puoltavansa 40 prosentin osuutta niistä toteutuneista kokonaiskustannuksista, joista on vähennetty myönnetyn lopullisen avustuksen osuus.
Esittelijä
osastopäällikkö
Stefan Fröberg
Lisätiedot
Arja Eloranta, sihteeri, puhelin: 310 87902
Stefan Fröberg, osastopäällikkö, puhelin: 310 87901
| ||||
Postiosoite | Käyntiosoite | Puhelin | Y-tunnus | Tilinro |
PL 10 | Pohjoisesplanadi 11-13 | +358 9 310 1641 | 0201256-6 | FI0680001200062637 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | Helsinki 17 | Faksi |
| Alv.nro |
hallintokeskus@hel.fi | http://www.hel.fi/hallintokeskus | +358 9 655 783 |
| FI02012566 |
|
|