Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

10/2013

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Ryj/1

 

11.03.2013

 

 

 

 

 

 

§ 276

Lausunnon antaminen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta

HEL 2012-014235 T 11 01 01

Viite: Dnro ESAVI/165/04.09/2012

Päätös

Kaupunginhallitus päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta, joka koskee Sirpalesaaren edustan matalan vesialueen ruoppaamista ja louhintaa.

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin ympäristölautakunta on 19.2.2013 kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta. Kaupunginhallitus viittaa ympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa seuraavaa:

Ruopattavan kohteen lähellä sijaitsee useita merkittäviä lintujen pesimäsaaria mm. Harakka. Luvassa ei tule sallia ruoppaustöitä tehtäväksi lintujen pesimäaikana välillä huhtikuu-heinäkuu (1.4.-31.7.).

Hankkeessa tullaan läjittämään massoja Taulukarin meriläjitysalueelle. Näiden massojen meriläjityskelpoisuutta ei ole arvioitu. Luvassa tulee määrätä Taulukarille läjitettävien massojen meriläjityskelpoisuuden selvittäminen ja ruoppausmassojen laatu haitta-aineiden suhteen ennen meriläjitykseen ryhtymistä.

Vilkkaan veneliikenteen ja venesatamatoiminnan johdosta alueella voi olla likaantuneita sedimenttejä. Luvan saajan tulee olla selvillä mereen läjitettävien massojen laadusta.

Kaupunginhallitus puoltaa liikuntaviraston hakemuksen hyväksymistä, mikäli hakemuksen käsittelyssä otetaan hakemuksessa esitettyjen seikkojen lisäksi huomioon edellä ja ympäristölautakunnan lausunnossa esitetyt näkökohdat.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Etelä-Suomen AVI:n lausuntopyyntö

2

Etelä-Suomen AVI:n kuulutus

3

Sirpalesaaren matalan ruoppaus. Hakemussuunnitelma

Otteet

Ote

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle seuraavan lausunnon Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta, joka koskee Sirpalesaaren edustan matalan vesialueen ruoppaamista ja louhintaa.

Kaupunginhallitus toteaa, että Helsingin kaupungin ympäristölautakunta on 19.2.2013 kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta. Kaupunginhallitus viittaa ympäristölautakunnan lausuntoon ja toteaa seuraavaa:

Ruopattavan kohteen lähellä sijaitsee useita merkittäviä lintujen pesimäsaaria mm. Harakka. Luvassa ei tule sallia ruoppaustöitä tehtäväksi lintujen pesimäaikana välillä huhtikuu-heinäkuu (1.4.-31.7.).

Hankkeessa tullaan läjittämään massoja Taulukarin meriläjitysalueelle. Näiden massojen meriläjityskelpoisuutta ei ole arvioitu. Luvassa tulee määrätä Taulukarille läjitettävien massojen meriläjityskelpoisuuden selvittäminen ja ruoppausmassojen laatu haitta-aineiden suhteen ennen meriläjitykseen ryhtymistä.

Vilkkaan veneliikenteen ja venesatamatoiminnan johdosta alueella voi olla likaantuneita sedimenttejä. Luvan saajan tulee olla selvillä mereen läjitettävien massojen laadusta.

Kaupunginhallitus puoltaa liikuntaviraston hakemuksen hyväksymistä, mikäli hakemuksen käsittelyssä otetaan hakemuksessa esitettyjen seikkojen lisäksi huomioon edellä ja ympäristölautakunnan lausunnossa esitetyt näkökohdat.

Esittelijä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto pyytää Helsingin kaupungin lausuntoa Helsingin kaupungin liikuntaviraston hakemuksesta, joka koskee Sirpalesaaren edustan matalan vesialueen ruoppaamista ja louhintaa. Lausunto pyydetään toimittamaan aluehallintovirastoon 14.2.2013 mennessä. Lisäaikaa lausunnon antamiseen on saatu 15.3.2013 asti.

Esittelijä toteaa, että myös ympäristölautakunta on 19.2.2013 kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena antanut Etelä-Suomen aluehallintovirastolle lausunnon liikuntaviraston hakemuksesta.

Hakemuksen tiivistelmä

Helsingin kaupungin liikuntavirasto hakee Etelä-Suomen aluehallintovirastolta lupaa Sirpalesaaren edustan vesialueen matalan ruoppaukseen ja louhintaan liittyvien toimenpiteiden suorittamiselle.

Helsingin edustalla sijaitseva Sirpalesaaren matala on kivikkoinen ja kallioinen matalikko noin 500 m Sirpalesaaren ja Liuskesaaren eteläpuolella. Matalikko aiheuttaa nykyisellään haittaa alueen vesiliikenteelle. Vesialueella liikkuu paljon veneilijöitä ja lisäksi alueella järjestetään muun muassa purjehduskilpailuja. Sirpalesaaren ympäristössä on myös useita väyliä, joilla on vilkas veneliikenne. Hernesaaren ja Jätkäsaaren uusien kaupunginosien sekä Hernesaareen suunnitellun uuden vesiurheilukeskuksen myötä alueen vesiliikenne tulee lähitulevaisuudessa kasvamaan entisestään. Hankkeen tarkoituksena on louhia ja ruopata matala siten, että luodaan edellytykset turvalliselle liikkumiselle vesialueella.

Sirpalesaaren matala on tarkoitus ruopata noin 0,3 ha kokoiselta alueelta tasoon -3,6 metriä. Pienimmillään vesisyvyys alueella on 0,6 metriä. Pääosin syvyydet vaihtelevat 9−15 metrin välillä. Alueelta poistettaisiin massaa yhteensä noin 3 500 m³ktr. Kokonaismäärästä arvioidaan noin 1 000 m³ktr olevan meriläjitykseen meneviä massoja. Ruopattavat massat koostuvat pääosin louhittavista massoista. Kallion päällä oleva ohut irtomaakerros koostuu sedimenttinäytteenoton perusteella sorasta, kivistä ja lohkareista.

Ruoppausmassat hyödynnetään kokonaisuudessaan Helsingin ranta-alueiden täytöissä. Poistettavat kiviainekset hyötykäytetään rannan täytöissä ja pehmeät massat läjitetään Taulukarin läjitysalueelle. Toimenpiteet sijoittuvat hakijan omistamalle maa- ja vesialueelle.

Hankkeesta saatavat hyödyt kohdistuvat alueen pääasiassa virkistykseen liittyvälle vesiliikenteelle. Tärkein hankkeesta saatava hyöty on vesiliikenteen turvallisuuden edistäminen poistamalla purjehduskilpailuradan keskelle sijoittuva matala, jolloin helpotetaan navigointia vesialueella ja siten nostetaan vesialueen virkistysarvoa. Hankkeesta saatava hyöty on huomattavasti siitä aiheutuvia väliaikaisia haittoja suurempi.

Alueella sijaitsee useita vesiväyliä ja matalikon keskellä on kiinteä tutkamerkki. Matalan pohjoisosassa on merikarttaan merkitty hylky, jonka tarkkaa sijaintia ei tiedetä. Kyseinen hylky ei ole muinaismuistolain perusteella rauhoitettu. Ruopattava alue sijaitsee ranta-alueiden asemakaavojen ja asemakaavaehdotusten ulkopuolella. Yleiskaavassa alue on vesialuetta. Alueella on vilkasta vesiliikennettä ja pienimuotoista virkistyskalastusta. Ammattimaista kalastusta alueella ei ole. Muu virkistyskäyttö on vähäistä. Ruoppausalueella ei ole luonnonsuojelualueita.

Hankkeella ei ole pitkäaikaisia vaikutuksia vesiympäristöön tai sen käyttöön. Ruoppaus- ja louhintatyöt saattavat aiheuttaa tilapäistä veden samentumista ruopattavan alueen läheisyydessä sekä työnaikaista melua. Louhintatöiden paineaallot saattavat aiheuttaa vahinkoa kaloille louhintatöiden välittömässä läheisyydessä. Hankkeella ei ole haitallisia vaikutuksia alueen rakennettuun ympäristöön. Hanke ei ole luonnonsuojelulain tai jätelain vastainen, eikä ole ristiriidassa vesienhoitosuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden kanssa. Toimenpiteet ovat voimassa olevan yleiskaavan sekä osayleiskaavaehdotuksen tavoitteiden mukaisia.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Erja Saarinen, apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36102

erja.saarinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Etelä-Suomen AVI:n lausuntopyyntö

2

Etelä-Suomen AVI:n kuulutus

3

Sirpalesaaren matalan ruoppaus. Hakemussuunnitelma

Otteet

Ote

 

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ympäristölupavastuualue

 

Tiedoksi; Muutoksenhaku: Muutoksenhakukielto, valmistelu

Ympäristölautakunta

Päätöshistoria

Ympäristölautakunta 19.02.2013 § 59

HEL 2012-014235 T 11 01 01

ESAVI/165/04.09/2012

Päätös

Ympäristölautakunta päätti antaa Etelä-Suomen aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle liikuntaviraston hakemuksesta ruopata Sirpalesaaren edustan merialuetta seuraavan lausunnon.

Ympäristölautakunta puoltaa luvan myöntämistä seuraavin määräyksin.

Ruopattavan kohteen lähellä sijaitsee useita merkittäviä lintujen pesimäsaaria mm. Harakka. Luvassa ei tule sallia ruoppaustöitä tehtäväksi lintujen pesimäaikana eli 1.4.-31.7. Ruoppaustyö sisältää melua aiheuttavia räjäytystöitä, joten pesintä saattaa häiriintyä.

Hankkeessa tullaan läjittämään massoja Taulukarin meriläjitysalueelle. Näiden massojen meriläjityskelpoisuutta ei ole arvioitu. Luvassa tulee määrätä Taulukarille läjitettävien massojen meriläjityskelpoisuuden selvittäminen ja ruoppausmassojen laatu haitta-aineiden suhteen ennen meriläjitykseen ryhtymistä. Suunnitelma mereen läjitettävien massojen laadun selvittämisestä tulee hyväksyttää ensin Uudenmaan ELY- keskuksella. Vilkkaan veneliikenteen ja venesatamatoiminnan johdosta alueella voi olla likaantuneita sedimenttejä. Luvan saajan tulee olla selvillä mereen läjitettävien massojen laadusta, vaikka ennakkoon arvioiden haitta-aineita ei odoteta olevan merkittävästi.

Käsittely

19.02.2013 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Pertti Forss: Kohtaan 1, kappaleeseen 3:
ajankohdaksi tarkistetaan 1.4.-31.7.

Esittelijä

ympäristöpäällikkö

Pertti Forss

Lisätiedot

Paula Nurmi, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 32005

paula.nurmi(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566