Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

40/2012

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/29

 

12.11.2012

 

 

 

 

 

 

§ 1251

V Stj / Valtuutettu Maija Anttilan aloite ikäihmisten palveluasunnoista

HEL 2012-008638 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee todeta valtuutettu Maija Anttilan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Liitteet

1

Valtuutettu Maija Anttilan aloite

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättänee esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättänee todeta valtuutettu Maija Anttilan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

Valtuutettu Maija Anttila ja 12 muuta valtuutettua esittävät, että kaupunki käynnistäisi projektin, jossa etsitään kaupungilta vapautuvien tyhjien kiinteistöjen muuttamista hyvin toimiviksi palveluasunnoiksi.

Kaupunginhallitus viittaa sosiaalilautakunnan lausuntoon ja toteaa, että nykyisen palveluverkon muuntaminen muistisairaille tarkoitetuksi ryhmäkotiasumiseksi ja laitoshoidon rakenteen muuntaminen palveluasumiseksi ovat ensisijaisia lähitulevaisuuden haasteita vanhusväestön palveluasumisen järjestämisessä. Pidemmällä aikavälillä koko uudistuotanto on tarpeen rakentaa elämänkaaren mukaan muuntuvaan asumiseen, jolle asetetaan laatunormit ja luokittelu.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 12.9.2012 Helsingin kaupungin asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelman 2012. Ohjelman täytäntöönpanopäätöksessä todetaan, että kaupunginjohtaja asettaa johtajistokäsittelyssä työryhmän tekemään 31.12.2013 mennessä selvityksen erityisryhmien asuntotilanteesta, analyysin tulevasta asuntotarpeesta sekä olemassa olevan asuntokannan muuntomahdollisuuksista. Työryhmän tulee lisäksi määritellä erityisryhmien asuntokohteiden toteuttamisprosessi Helsingin kaupunki kaupunkiorganisaatiossa hankkeiden strategisen suunnittelun ja seurannan tueksi.

 

 

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Liitteet

1

Valtuutettu Maija Anttilan aloite

Päätöshistoria

Sosiaalilautakunta 16.10.2012 § 338

HEL 2012-008638 T 00 00 03

Päätös

Sosiaalilautakunta päätti antaa aloitteesta kaupunginhallitukselle seuraavan sisältöisen lausunnon.

Helsingissä on kehitetty monipuolisen vanhustenkeskuksen konseptia yhdessä terveystoimen kanssa vuodesta 2008 alkaen Riistavuoren vanhustenkeskuksessa, ja verkostomainen toimintamalli on laajentumassa koko kaupungin kattavaksi. Tällä hetkellä myös Kontulan ja Töölön vanhustenkeskukset toimivat samoin periaattein. Palvelujen tuottamismallissa tavoitellaan alueellista tasapainoa ja otetaan huomioon alueiden erilaiset vanhusväestön rakenteet ja tarpeet. Monipuolinen vanhustenkeskus on kaupungin selkeästi johtama tietyn alueen vanhusväestölle palveluja ja toimintamahdollisuuksia tuottava verkostokokonaisuus, jossa oman palvelutuotannon lisäksi voidaan hyödyntää alueen kolmannen sektorin toimijoita ja yrityksiä. Vanhusten palvelut tuottavat monipuolisia, ennaltaehkäiseviä ja kuntoutumista edistäviä palveluja, hoitoa ja hoivaa. Nämä palvelut kattavat sosiaali- ja lähityön, palvelukeskustoiminnan, ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan, kaikki yhdessä alueellisessa kokonaisuudessa ja verkostomaisina toisiaan tukevina toimintoina. Alueilla voi olla erilaista asumista kuten palveluasumista ja senioriasumista, jotka voivat tukeutua vanhustenkeskuksen palveluvalikoimaan ja yhteistyöverkostoon.

Palveluasuminen on tarkoitettu paljon apua tarvitseville vanhuksille, jotka puutteellisen toimintakyvyn vuoksi tarvitsevat jatkuvaa apua ja tukea omatoimisen asumisen mahdollistamiseksi. Vanhusten palveluasumisessa tavoitteena on toimintakyvyltään heikentyneiden ja jatkuvasti apua ja tukea tarvitsevien vanhusten itsenäisen asumisen ja oman elämäntyylin sekä itsemääräämisoikeuden säilyttäminen mahdollisimman kauan. Palveluasuminen on asumismuoto, jossa palvelujen tuottaja tarjoaa asiakkaille palvelukokonaisuuden, johon kuuluu vakituisen oman asunnon lisäksi jokapäiväiseen selviytymiseen liittyviä palveluja.

Senioriasunnoilla tarkoitetaan ikääntyville kohdennettuja vuokra- tai omistusasuntoja, joissa asukkaille on asetettu yhtiöjärjestyksessä ja/tai tontinvuokrasopimuksessa ikärajavaatimus (usein yli 55–65 vuotta). Asuntojen tulee olla turvallisia, toimivia, esteettömiä ja muunneltavia sekä sijoittua yhdyskuntarakenteessa keskeisille paikoille palvelujen äärelle. Senioriasunnot voivat sijaita samassa talossa tai hajautetummin tavallisten talojen ensimmäisissä kerroksissa tai hissikerrostaloissa. Hoivan ja hoidolliset palvelut senioriasumiseen tarjoaa yksityinen tai kunnallinen kotihoito.

Helsingissä oli vuoden 2011 lopussa sosiaali- ja terveysministeriön (STM:n) ikäihmisten hoivan laatusuosituksen mukaisiin lukuihin verrattuna riittävästi vanhuksille tarkoitettua palveluasumista. Palveluasumisen peittävyys Helsingissä oli 5,9 % yli 75-vuotiaiden väestöön suhteutettuna ja laitoshoidon peittävyys oli 3,9 %. Asiakaspaikkoja palveluasumisessa oli 2679, joista oman tuotannon paikkoja 1482 ja ostopalvelupaikkoja 1197.

Nykyisen palveluverkon muuntaminen muistisairaille tarkoitetuksi ryhmäkotiasumiseksi ja laitoshoidon rakenteen muuntaminen palveluasumiseksi ovat ensisijaisia lähitulevaisuuden haasteita vanhusväestön palveluasumisen järjestämisessä. Kaupungin tuottama ikääntyneille suunnattu asuminen (ns. senioriasuminen) kuuluu asuntotuotannon piiriin. Sosiaaliviraston vanhusten palvelujen strateginen painopiste ikääntyneiden hoivan ja palveluasumisen järjestämisessä on ympärivuorokautisessa asumisessa, johon olennaisesti liittyy muistisairaille suunnattu hoiva ja hoito.

Kaupungin talous- ja suunnittelukeskuksen julkaisemassa Laadukkaan asumisen Helsinki, Maankäytön ja asumisen ohjelmassa on linjattu koko kaupungin asuntotuotannon kehittämistavoitteet ja siinä on arvioitu myös senioriasumisen tuotantotavoitteita. (Julkaisu löytyy kaupungin sivuilta www.hel.fi > Talous- ja suunnittelukeskus > Julkaisut). Sosiaalilautakunnan näkemyksen mukaan ohjelmaan sisältyvä senioriasuminen ja tuotantotavoitteet on merkittävä tulevaisuuden linjaus väestön ikääntyessä. Pidemmällä aikavälillä koko uudistuotanto on tarpeen rakentaa elämänkaaren mukaan muuntuvaan asumiseen, jolle asetetaan laatunormit ja luokittelu. Tässä kehityksessä senioriasuminen on tärkeä välivaihe. Järjestöjen ja yksityisten rooli palvelujen järjestäjinä ja uusien palvelumallien kehittäjinä on merkittävä ja ne tarjoavat lisää vaihtoehtoja. Senioriasuntojen tarjonnan on hyvä suuntautua Helsingissä niille alueille, joilla vanhusväestö tulevaisuudessa kasvaa voimakkaimmin tai joilla alueen olemassa oleva rakennuskanta ei tue vanhusväestön kotona asumista. Uudenlaisten palvelukokonaisuuksien muodostumiseksi sosiaalilautakunta pitää tärkeänä kytkeä senioriasuminen monipuolisten vanhustenkeskusten kehittämiseen ja alueelliseen yhteyteen. Tavoitteena on varmistaa, että yksityisen senioriasumisen valinneet ikäihmiset voivat mahdollisimman pitkään asua valitsemassaan asumismuodossa. Rakennuttajilta edellytetään, että senioriasunnot ovat rakenteiltaan ja järjestelyiltään sellaisia, että niistä on mahdollisimman vähän tarvetta siirtyä kaupungin järjestämään ympärivuorokautiseen hoitoon.

Kaupunki ei varsinaisesti itse rakenna palveluasuntoja senioreille vaan tuotanto on markkinavetoista. Viime vuosina senioriasuntojen tuotanto ja tonttien kysyntä on ollut hyvin vilkasta. Tällä hetkellä Helsingissä on vapailla markkinoilla tarjolla eri toimijoiden senioriasumista yli 2500 asunnon verran.

Sosiaaliviraston vanhusten palvelujen vastuualue toimii aktiivisesti, jotta koko kaupungin asuntopolitiikassa otettaisiin huomioon ja kokeiltaisiin erilaisia asumisratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi yhteisöllinen asuminen ja erilaiset rahoitusvaihtoehdot, kuten asumisoikeusasunnot ikääntyneille. Myös kotihoidon palvelusetelit voivat olla yksi ratkaisu tukea ikääntyneiden asumista vähän tai ei ollenkaan tukea tarjoavissa senioriasunnoissa tai yksityisissä palvelutaloissa.

Aloitteessa esitetään myös, että kaupunki käynnistäisi projektin, jossa etsitään kaupungilta vapautuvia tyhjiä kiinteistöjä ja muutetaan niitä hyvin toimiviksi palveluasunnoiksi. Samalla tutkittaisiin uudenlaisia ja toimivia palvelukonsepteja palveluasumisen kehittämiseksi. Tavoitteena olisi, että palveluasunto voisi olla myös asukkaan viimeinen koti. Tämä ehdotus on kokonaisuuden hahmottamisen kannalta kannatettava ja voi tuottaa uusia malleja palvelujen tuottamiseen.

Käsittely

16.10.2012 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Merkittiin, että esittelijä poisti lausuntoehdotuksen kuudennen kappaleen ensimmäisen virkkeen, joka kuului: "Helsingissä ei STM:n suosituksen mukaan ole toistaiseksi tarvetta palveluasumisen lisäkapasiteetille". Poiston jälkeen kappale alkaa sanoilla "Nykyisen palveluverkon muuntaminen".

Esittelijä

sosiaalijohtaja

Paavo Voutilainen

Lisätiedot

Timo Vierelä, suunnittelija, puhelin: 310 42858

timo.vierela(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

hallintokeskus@hel.fi

http://www.hel.fi/hallintokeskus

+358 9 655 783

 

FI02012566