Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

3/2022

1 (4)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/12

 

24.01.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 55

Sopimuskauden pidentäminen vuoden 2025 loppuun: kaupunkitutkimusyhteistyö ja tutkijan tehtävien rahoittaminen yliopistoissa 2018-2023

HEL 2021-013493 T 00 01 06

HEL 2018-000305

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä liitteenä olevan sopimusmuutoksen koskien kaupunkitutkimusyhteistyötä ja postdoc-tutkijan tehtävien rahoittamista Helsingin yliopistossa ja Aalto-yliopistossa.

Sopimuskauden 2018-2023 kestoa pidennetään kahdella vuodella vuoden 2025 loppuun asti siten, että kaupungin maksuerät hoidetaan vuosittain alkuperäisen sopimuksen mukaisesti vuoden 2023 loppuun mennessä.

Sopimuksen myötä kaupungille vuosina 2018-2023 syntyvät kokonaiskustannukset säilyvät ennallaan ollen 1 360 000 euroa ja jakautuen seuraavasti: 160 000 euroa vuonna 2018 ja vuosina 2019–2023 vuosittain 240 000 euroa sisältäen mahdollisen arvonlisäveron. Kustannukset maksetaan talousarvion kohdalta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat, projekti 1040201055. Määrärahat osoitetaan kaupunginkanslian strategiaosaston kaupunkitietoyksikön käytettäväksi. 

Kaupunginhallitus kehottaa pormestaria allekirjoittamaan sopimuksen muutosliitteen. Lisäksi kaupunginhallitus oikeuttaa pormestarin tekemään siihen tarvittaessa teknisluonteisia tai muuten vähäisiä muutoksia.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Annina Ala-Outinen, projektipäällikkö, puhelin: 310 36588

annina.alaoutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Postdoc-sopimuksen muutosliite 2021

2

Postdoc-sopimus 2018-2023

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Aalto-yliopisto

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Liite 1

Helsingin yliopisto

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Liite 1

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Vuonna 2020 alkaneen koronapandemian johdosta yliopistoihin kansainvälisinä hakuina toteutettavat tutkijarekrytoinnit ovat olleet pitkäkestoisia ja osin haastaviakin maahantulorajoitusten vuoksi. Myös yhteistyöprojektien käynnistäminen ja vuorovaikutuksen toteuttaminen on vaatinut enemmän suunnittelua ja uusia toimintatapoja etätyöskentelytilanteessa.

Helsingin kaupunki on kaupunginhallituksen päätöksellä 29.1.2018, § 48 sitoutunut määräaikaisten tutkijatohtorin paikkojen rahoittamiseen yliopistoissa. Sopimusmuutoksella sovitaan Helsingin kaupungin, Espoon kaupungin ja Vantaan kaupungin sekä Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston tutkimusyhteistyötä koskevan postdoc-sopimuksen keston pidentämisestä vuoden 2025 loppuun asti. Sopimuskautta pidentämällä voidaan varmistaa jatkossakin tutkimusyhteistyön laatu ja tuloksellisuus. Yhteistyöprojektissa työskentelee tällä hetkellä kahdeksan eri alojen tutkijaa, ja hankkeisiin liittyen järjestetään säännöllisiä vuorovaikutustilaisuuksia kaupunkien asiantuntijoiden kanssa. 

Muutos koskee sopimus- ja yhteistyökauden kestoa, ja kaupunkien maksuerät hoidetaan vuosittain alkuperäisen sopimuksen mukaisesti vuoden 2023 loppuun mennessä. Sopimuskauden pidennyksestä ei aiheudu rahoittajille lisäkustannuksia. Muut alkuperäisen sopimuksen asiat säilyvät ennallaan.

Kaupunkitutkimusyhteistyötä ja postdoc-tutkijan tehtävien rahoittamista koskevan sopimuksen tavoitteena on vahvistaa yliopistojen ja kaupunkien välistä vuorovaikutusta, tukea pääkaupunkiseudulla tehtävän kaupunkitutkimuksen korkeaa laatua ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä lisätä tieteellisen tutkimustiedon käyttöä kaupunkien kehittämisessä. Sopimuksen tarkoituksena on myös mahdollistaa vahvan kaupunkitutkimukseen keskittyvän tutkijayhteisön rakentuminen ja toiminta pääkaupunkiseudulla.

Kaupunkistrategiassa 2021-2025 nostetaan vahvasti esille tutkimustiedon käyttö sekä tutkimusyhteistyö kaupungin kehittämisessä. Strategian mukaan Helsinki tekee aktiivista yhteistyötä korkeakoulujen ja kanssa tutkimus- ja innovaatiotoiminnassa ja nojautuu parhaaseen riippumattomaan tutkijaosaamiseen omaa toimintaansa uudistaessaan. Strategian mukaan kaupungin keskeisiin uudistushankkeisiin kutsutaan mukaan tutkijoita.

Helsingin kaupungin Helsingin yliopistolle ja Aalto-yliopistolle tämän päätöksen mukaisesti antama tuki ei kuulu valtiontukisäännösten piiriin. Komission tiedonannossa valtiontuen käsitteestä (2016/C 262/01) todetaan, että tietyt yliopistojen ja tutkimusorganisaatioiden toiminnot eivät kuulu valtiontukisääntelyn piiriin. Tämä koskee julkisten koulutuspalvelujen lisäksi riippumattoman T&K-toiminnan harjoittamista tiedon lisäämiseksi ja ymmärryksen parantamiseksi, yhteistyöhön perustuva T&K-toiminta mukaan luettuna.

Postdoc-yhteistyön koordinointi ja seuranta toteutetaan osana kaupunkien ja yliopistojen Kaupunkiakatemia-yhteistyötä. Kaupunkiakatemian strateginen johtoryhmä, jonka jäseniä ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien johtajat sekä Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston rehtorit, on puoltanut kokouksessaan 9.9.2021 postdoc-sopimuksen keston pidentämistä.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Annina Ala-Outinen, projektipäällikkö, puhelin: 310 36588

annina.alaoutinen(a)hel.fi

Liitteet

1

Postdoc-sopimuksen muutosliite 2021

2

Postdoc-sopimus 2018-2023

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Aalto-yliopisto

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Liite 1

Helsingin yliopisto

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus
Liite 1

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

 

 

FI02012566