Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

14/2019

1 (4)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/11

 

01.04.2019

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 226

Valtuutettu Elina Moision aloite lukiotoiminnan turvaamisesta Lauttasaaressa

HEL 2018-011972 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus katsoi valtuutettu Elina Moision aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Elina Moision aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Elina Moisio ja yhdeksän muuta allekirjoittajaa esittävät aloitteessaan, että kaupunki aloittaa neuvottelut Lauttasaaren yhteiskoulun kanssa turvatakseen lukiokoulutuksen paikat Lauttasaaressa.

Lukiokoulutukseen on vapaa hakeutuminen eikä lukioissa ole samanlaista lähikouluperiaatetta kuin perusopetuksessa. Lauttasaarelaiset nuoret voivat hakeutua muiden kaupunginosien lukioihin ja toisaalta muualla asuvat voivat hakeutua Lauttasaareen lukioon. Lauttasaaren lukiopaikkoja ei siten ole mahdollista rajata lauttasaarelaisille nuorille.

Kaupungin lukiokoulutuksen palveluverkossa on yhteensä 11 suomenkielistä päivälukiota. Lauttasaaren lähellä on useita kaupungin lukioita sekä keskustassa että hyvien kulkuyhteyksien päässä, esimerkiksi metron varrella. Myös tilastot osoittavat Lauttasaaren nuorten vapaavalintaisen hakeutumisen lukiokoulutukseen: yhteisvalintatilastojen mukaan viimeisen viiden vuoden ajan enemmistöllä Lauttasaaren yhteiskoulussa perusopetuksen päättäneistä on ollut ensisijaisena hakutoiveena jokin muu oppilaitos kuin Lauttasaaren yhteiskoulun lukio. Vuonna 2018 ensisijaisena hakutoiveena muualle hakeutuvien osuus oli 77 prosenttia.

Kaupungin väestöennusteiden mukaan toisen asteen koulutukseen hakeutuvien ikäluokka kasvaa tulevina vuosina. Kaupungin lukioiden palveluverkossa varaudutaan ikäluokkien kasvuun ja opiskelijapaikkoja
lisätään. Koulutustakuun mukaisesti jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle taataan opiskelupaikka. Kaupungin tavoitteena on, että ikäluokasta 60 prosenttia hakeutuu lukiokoulutukseen, joten vähintään tälle osuudelle helsinkiläisistä nuorista taataan aloituspaikka lukiossa. Lukioiden aloituspaikkamääristä päättää kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto. Vuodelle 2019 jaosto päätti lisätä suomenkielisten lukioiden aloituspaikkojen määrää 92:lla.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ennusteen mukaan vuodesta 2019 vuoteen 2028 lukiokoulutukseen hakeutuvien nuorten määrän arvioidaan kasvavan yhteensä noin 900:lla, jos lukiokoulutuksessa aloittaa noin 60 prosenttia ikäluokasta. Lukiokoulutuksen investointihankkeissa varaudutaan opiskelijamäärän kasvuun 1 060 opiskelijapaikan lisäyksellä vuoteen 2023 mennessä, joten tilat tulevat kattamaan kasvavan tarpeen. Tiloja lisätään laajentamalla nykyisiä lukiorakennuksia tai korvaamalla vanhoja rakennuksia uudisrakennuksilla.

Yksityisten lukioiden ja sopimuskoulujen kanssa tehdään yhteistyötä ja kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustajat tapaavat sopimuskoulujen edustajia säännöllisesti. Tapaamisissa käsitellään ajankohtaisia asioita, esimerkiksi aloituspaikkamääriä ja tiloja. Kaupunki myös tukee sopimuskouluja koululainajärjestelmällä. Lauttasaaren yhteiskoulu on yksityinen sopimuskoulu, jolle kaupunginhallitus on kesäkuussa 2018 myöntänyt lainat koulurakennuksen perusparannuksiin ja liikuntatilojen laajentamiseen. Parannus turvaa asianmukaiset ja nykyaikaiset tilat myös lukio-opiskelijoiden käyttöön, sillä yläkoulu ja lukio toimivat samoissa tiloissa.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut alle 15 valtuutettua. Vastaus on annettava kahdeksan kuukauden kuluessa aloitteen jättämisestä. Kaupunginhallitus on saanut aloitteen johdosta kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunnon. Vastaus on lautakunnan lausunnon mukainen.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Maria Nyfors, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 21731

maria.nyfors(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Elina Moision aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kasvatus- ja koulutuslautakunta 05.03.2019 § 100

HEL 2018-011972 T 00 00 03

Lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että lukioissa ei ole lähikouluperiaatetta ja lukiokoulutukseen on vapaa hakeutuminen. Lauttasaarelaiset nuoret voivat hakeutua muiden kaupunginosien lukioihin ja toisaalta muualla asuvat voivat hakeutua Lauttasaareen lukioon. Näin ollen ei ole mahdollista rajata Lauttasaaren lukiopaikkoja lauttasaarelaisille nuorille. Kaupungin lukiokoulutuksen palveluverkossa on yhteensä 11 suomenkielistä päivälukiota. Lauttasaaren lähellä on useita kaupungin lukioita sekä keskustassa että hyvien kulkuyhteyksien päässä, esimerkiksi metron varrella. Myös tilastot osoittavat Lauttasaaren nuorten vapaavalintaisen hakeutumisen lukiokoulutukseen. Yhteisvalintatilastojen mukaan viimeisen viiden vuoden ajan enemmistöllä Lauttasaaren yhteiskoulussa perusopetuksen päättäneistä on ollut ensisijaisena hakutoiveena jokin muu oppilaitos kuin Lauttasaaren yhteiskoulun lukio. Vuonna 2018 ensisijaisena hakutoiveena muualle hakeutuvien osuus oli 77 prosenttia.

Helsingin kaupungin väestöennusteiden mukaan toisen asteen koulutukseen hakeutuvien ikäluokka kasvaa tulevina vuosina. Kaupungin lukioiden palveluverkossa varaudutaan ikäluokkien kasvuun, ja opiskelijapaikkoja lisätään suunnitellusti. Koulutustakuun mukaisesti jokaiselle peruskoulun päättävälle nuorelle taataan opiskelupaikka. Helsingin kaupungin tavoitteena on, että ikäluokasta 60 prosenttia hakeutuu lukiokoulutukseen, joten vähintään tälle osuudelle helsinkiläisistä nuorista taataan aloituspaikka lukiossa. Lukioiden aloituspaikkamääristä päättää kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto. Vuodelle 2019 jaosto (11.12.2018, 66 §) päätti lisätä suomenkielisten lukioiden aloituspaikkojen määrää 92 paikalla.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ennusteen mukaan vuodesta 2019 vuoteen 2028 lukiokoulutukseen hakeutuvien nuorten määrän arvioidaan kasvavan yhteensä noin 900 nuorella, kun lukiokoulutuksessa arvioidaan aloittavan noin 60 prosenttia ikäluokasta. Lukiokoulutuksen investointihankkeissa varaudutaan opiskelijamäärän kasvuun 1060 opiskelijapaikan lisäyksellä vuoteen 2023 mennessä, joten tilat tulevat kattamaan kasvavan tarpeen. Tiloja lisätään laajentamalla nykyisiä lukiorakennuksia tai korvaamalla vanhoja rakennuksia uudisrakennuksilla.

Lisäksi kasvatus- ja koulutuslautakunta toteaa, että yksityisten lukioiden ja sopimuskoulujen kanssa tehdään yhteistyötä. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan edustajat tapaavat sopimuskoulujen edustajia säännöllisesti. Tapaamisissa käsitellään ajankohtaisia asioita, esimerkiksi aloituspaikkamääriä ja tiloja. Helsingin kaupunki myös tukee sopimuskouluja koululainajärjestelmällä. Lauttasaaren yhteiskoulu on yksityinen sopimuskoulu, jolle kaupunginhallitus on myöntänyt lainat koulurakennuksen perusparannuksiin ja liikuntatilojen laajentamiseen (4.6.2018, 402 §, 403 §). Parannus turvaa asianmukaiset ja nykyaikaiset tilat myös lukio-opiskelijoiden käyttöön, sillä yläkoulu ja lukio toimivat samoissa tiloissa.

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja

Liisa Pohjolainen

Lisätiedot

Jaana Kariniemi, koulutussuunnittelija, puhelin: 310 82745

jaana.kariniemi(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566