Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

5/2018

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/10

 

05.02.2018

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 69

V 14.2.2018, Valtuutettu Otto Meren aloite valkoposkihanhien määrän ja niiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi

HEL 2017-010086 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus palautti asian valmisteluun ja selvitettäväksi keinot, joita Ruotsissa on käytetty valkoposkihanhien aiheuttamien haittojen pienentämiseksi.

Esimerkiksi Malmön kaupungissa valkoposkihanhikantaa on pienennetty perustuen lintujen kaupungin puistoalueiden käyttömukavuuteen aiheuttamilla haitoilla.

Käsittely

Palautusehdotus:
Wille Rydman:

"Palautetaan valmisteluun ja selvitetään keinot, joita Ruotsissa on käytetty valkoposkihanhien aiheuttamien haittojen pienentämiseksi.

Esimerkiksi Malmön kaupungissa valkoposkihanhikantaa on pienennetty perustuen lintujen kaupungin puistoalueiden käyttömukavuuteen aiheuttamilla haitoilla."

Kannattaja: Tomi Sevander

Äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Wille Rydmanin palautusehdotuksen mukaisesti

Jaa-äänet: 6
Paavo Arhinmäki, Veronika Honkasalo, Otso Kivekäs, Maria Ohisalo, Anni Sinnemäki, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 9
Terhi Koulumies, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Wille Rydman, Tomi Sevander, Jan Vapaavuori

Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi äänin 6 - 9.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Timo Linden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

Meri Otto Aloite Kvsto 13092017 2

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Otto Meren aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Otto Meri ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että kaupunki ryhtyy tehokkaisiin toimenpiteisiin valkoposkihanhien määrään ja niiden aiheuttamien haittojen vähentämiseksi.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Edellinen valkoposkihanhien aiheuttamien haittojen vähentämistä koskevia valtuustoaloitte oli valtuutettu Fatbardhe Hetemaijin ja 41 muun valtuutetun aloite valkoposkihanhien kannan vähentämistä. Valtuustoaloite käsiteltiin kaupunginhallituksessa 15.2.2016 § 131 ja kaupunginvaltuustossa 2.3.2016 § 60.

Kaupunginhallitus viittaa kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston lausuntoon ja toteaa, että valkoposkihanhi on luonnonsuojelulailla rauhoitettu laji ja Euroopan unionin lintudirektiivin liitteen 1 laji. Valkoposkihanhikannan rajoittaminen elikeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen tai ympäristöministeriön myöntämällä poikkeusluvalla edellyttää vahvoja perusteluja eikä sellaisia Helsingin kaupungin osalta ole olemassa. 

Hanhenulosteiden aiheuttaman viihtyvyyshaitan vähentäminen muilla keinoin kuin kantaa rajoittamalla on edelleen aiheellista. Näitä keinoja ovat puhtaanapito, ruohonleikkuun vähentäminen, aitaaminen ja mahdollisesti karkottaminen ihmisen tai koiran avulla (joka vaatii ELY-keskuksen luvan). Heinikon lisäksi voidaan kokeilla joidenkin alueiden muuttamista niityiksi, joka ei houkuttele hanhia nurmen tavoin. Rantakaistojen ruohonleikkuuta vähentämällä voidaan luoda korkeaa heinikkoa, jota hanhet eivät pidä houkuttelevana. Tämä toimenpide ei lisää kuluja, vaan vähentää niitä.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Timo Linden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

Liitteet

1

Meri Otto Aloite Kvsto 13092017 2

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 29.01.2018 § 43

HEL 2017-010086 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

29.01.2018 Pöydälle

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Jaana Pelkosen ehdotuksesta.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Timo Linden, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden(a)hel.fi

 

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto 19.01.2018 § 12

HEL 2017-010086 T 00 00 03

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto antoi kaupunginhallitukselle kaupunginvaltuutettu Otto Merin ym. valtuustoaloitteesta, joka koskee valkoposkihanhien määrän vähentämistä, seuraavan lausunnon:

Kaupunkiympäristön toimialalla on hyvin tiedossa, että valkoposkihanhien ulosteet ärsyttävät monia kaupunkilaisia. Valtuustoaloitteita hanhien torjumiseksi tai vähentämiseksi on tehty aiemmin eri perusteilla v. 2006 ja 2015.

Valkoposkihanhien asema luonnonsuojelulaissa, lintudirektiivissä tai hallintokäytännössä ei ole muuttunut. Valkoposkihanhen kannan rajoittaminen olisi periaatteessa mahdollista ELY-keskuksen tai valtakunnallisesti ympäristöministeriön myöntämällä poikkeusluvalla. Luvan myöntäminen direktiivilajille vaatisi kuitenkin vahvat perustelut. Luonnonsuojelulain 49 §:ssä viitataan lintudirektiivin 9 artiklan mahdollisiin poikkeamisperusteluihin.

Valkoposkihanheen joissakin Euroopan maissa, mahdollisesti Suomen maaseudullakin, soveltuu lintudirektiivissä mainittu kohta torjunnasta ”viljelmille, kotieläimille, metsille, kalavesille ja vesistöille koituvan vakavan vahingon estämiseksi”, mutta tämä ei ole sovellettavissa Helsingin puistonurmikoiden viihtyisyyteen. Myöskään kohdan ”kansanterveyden ja yleisen turvallisuuden turvaamiseksi” kynnys ei ylity.

Aloitteessa arvioidaan kevään 2017 hanhikuolemia populaation hallitsemattomasta kannankasvusta johtuvaksi. Tällaista syy-yhteyttä ei voida vahvistaa. Aikuisten valkoposkihanhien ja harmaalokkien viimekeväisen joukkokuoleman aiheuttajaakaan ei voitu määrittää Eviran tutkimuksissa, ainoastaan lintuinfluenssa voitiin sulkea pois. Joukkokuolemia ja tautiepidemioita on saaristolinnuistamme todettu myös harvalukuisilla lajeilla, kuten merikotkalla (lintuinfluenssatapaukset 2017) ja ruokilla.

Aloitteen mukaan hanhien jätökset aiheuttavat mahdollisesti terveyshaittoja muille eläimille ja lapsille. Tästä ei myöskään ole näyttöä.

Kannan vähentämiseen tähtääviin torjuntakeinoihin ei ole mielekästä hakea lupia, koska ELY-keskuksen ei ole mahdollista niitä nykyisen lainsäädännön ja sen vakiintuneen tulkinnan mukaan myöntää.

Hanhenulosteiden aiheuttaman viihtyvyyshaitan vähentäminen muilla keinoin kuin kantaa rajoittamalla on edelleen aiheellista. Näitä keinoja ovat puhtaanapito, ruohonleikkuun vähentäminen, aitaaminen ja mahdollisesti karkottaminen ihmisen tai koiran avulla (joka vaatii ELY-keskuksen luvan). On selvää, että ne aiheuttavat kuluja siinä missä muutkin tarpeelliseksi katsotut hoitotoimet. Rantakaistojen ruohonleikkuuta vähentämällä voidaan luoda korkeaa heinikkoa, jota hanhet eivät pidä houkuttelevana. Heinikon lisäksi voidaan kokeilla joidenkin ruohoalueiden muuttamista niityksi, joka ei houkuttele hanhia nurmen tavoin. Tämä toimenpide ei lisää kuluja, vaan vähentää niitä.

Käsittely

19.01.2018 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

Vastaehdotus:
Leo Stranius: Lisätään viimeiseen kappaleeseen toiseksi viimeiseksi lauseeksi:
Heinikon lisäksi voidaan kokeilla joidenkin ruohoalueiden muuttamista niityksi, joka ei houkuttele hanhia nurmen tavoin.

Esittelijä muutti ehdotustaan tämän mukaisesti.

Esittelijä

vs. yksikön päällikkö

Jari-Pekka Pääkkönen

Lisätiedot

Raimo Pakarinen, ympäristötarkastaja, puhelin: +358 9 310 31534

raimo.pakarinen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 1

Aleksanterinkatu 22-24

+358 9 310 36106

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki PL 1

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

 

 

FI02012566