Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

38/2017

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/13

 

30.10.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 971

Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle Helsingin yliopiston perusopetuksen järjestämislupa-asiassa

HEL 2017-010368 T 12 00 01

Päätös

Kaupunginhallitus antoi opetus- ja kulttuuriministeriölle Helsingin yliopiston perusopetuksen järjestämislupa-asiassa seuraavan lausunnon:

Helsingin kaupunki puoltaa Helsingin yliopiston perusopetuksen järjestämislupahakemuksen hyväksymistä alueen koulutustarpeen näkökulmasta.

Helsingin kaupungin oppilasmäärä on kasvanut viime vuosina ja tulee seuraavan suunnittelukauden aikana kasvamaan tämän hetken arvion mukaan noin 1000 oppilaalla vuosittain. Normaalilyseo toimii tällä hetkellä alueellisena lähikouluna 7-9 -luokille. Alueella sijaitsee Snellmanin ja Tehtaankadun ala-asteen koulut, joissa molemmissa oppilasmäärä on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Hernesaaren rakentaminen lisää alueen oppilasmäärä runsaasti. Normaalilyseon oppilaaksioton kasvattaminen vuosiluokille 1-6 helpottaa alueen koulutilan tarvetta. 

Eteläisellä alueella tarjotaan valmistavaa opetusta. Normaalilyseoon suunniteltu valmistava opetus helpottaa kaupungin tilankäyttöä ja tuo valmistavan opetuksen verkkoon yliopiston kautta uudenlaista osaamista. Valmistavan opetuksen luvan myöntäminen Helsingin yliopistolle on kannatettavaa.

Normaalilyseon kanssa on käyty toiminnan laajentamisen osalta keskusteluja ja yhteistä suunnittelua alueen oppilaiden koulupolun rakentamisessa. Suomenkielisen perusopetuksen näkökulmasta Normaalilyseon järjestämisluvan laajentaminen 1.6 -luokille ja valmistavaan opetukseen tuo kaivattua lisäresurssia eteläisen Helsingin alueelle 1-6 luokkien opetukseen.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36185

hilkka.tapiolinna(a)hel.fi

Liitteet

1

Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö 21.9.2017

2

Helsingin yliopiston esitys.pdf

3

Helsingin yliopiston vastaus selvityspyyntöön

4

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lausunto.pdf

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö hallitusneuvos

Esitysteksti

Opetus- ja kulttuuriministeriö

 

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt Helsingin kaupungilta lausuntoa Helsingin yliopiston perusopetuksen järjestämislupahakemukseen, jolla se perustaisi ylläpitämäänsä harjoittelukouluun Normaalilyseoon 1-sarjaisen alakoulun (1-6 -luokat) sekä alakoulun valmistavan luokan.

Tällä hetkellä Helsingin normaalilyseo on Suomen harjoittelukouluista ainoa, jossa ei ole vuosiluokkia 1-6. Helsingin yliopisto on sopinut opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa lisäävänsä kasvatusalan ylempiä korkeakoulututkintoja, erityisesti luokanopettajakoulutusta. Lisäys edellyttää yliopiston luokanopettajakoulutuksen ohjatun harjoittelun volyymin kasvattamista.

Helsingin normaalilyseoon on tarkoitus ottaa syksyllä 2018 luokka-asteet 1 ja 6 ja siitä eteenpäin luokka-asteiden määrää kasvatetaan yhdellä uudella 1 -luokalla lukuvuosittain. Kokonaisuudessaan oppilasmäärä tulee siirtymävaiheen päätyttyä kasvamaan noin 120 vuosiluokkien 1-6 ja 12 valmistavan luokan oppilaalla. Normaalilyseon alakoulun kieliohjelma rakennetaan siten, että se sopii sekä Helsingin normaalilyseon yläkoulun että muiden lähikoulujen kielitarjontaan. Eteläisessä Helsingissä on tarve lisätä koulupaikkoja alakouluikäisille, koska rakentaminen lisää väestömäärää.

Lausunto on pyydetty 3.11.2017 mennessä.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36185

hilkka.tapiolinna(a)hel.fi

Liitteet

1

Opetus-ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö 21.9.2017

2

Helsingin yliopiston esitys.pdf

3

Helsingin yliopiston vastaus selvityspyyntöön

4

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lausunto.pdf

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Opetus- ja kulttuuriministeriö hallitusneuvos

Esitysteksti

Opetus- ja kulttuuriministeriö

 

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566