Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

23/2017

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Asia/25

 

12.06.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 665

Kaupunginhallituksen määräämät rajat liikenneliikelaitokselle

HEL 2017-006363 T 00 01 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti vahvistaa liikenneliikelaitoksen johtokunnalle hallintosäännön 11 luvun 1 §:ssä määritellyt yleistoimivallat seuraavasti:

        liikenneliikelaitoksen johtokunta tai sen määräämä päättää tarveselvitykseen perustuvan hanke- tai muun suunnitelman hyväksymisestä, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohta)

        liikenneliikelaitoksen johtokunta tai sen määräämä päättää muun kuin tilahanketta koskevan suunnitelman ja piirustuksen hyväksymisestä, kun hankkeen suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohta)

        liikenneliikelaitoksen johtokunta tai sen määräämä päättää liikenneliikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista, kun investoinnin tai pitkävaikutteisen menon suunnitelman mukainen arvonlisäveroton kustannusarvio on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohta)

        liikenneliikelaitoksen johtokunta tai sen määräämä päättää huonetilojen vuokralle ottamisesta, kun sopimuksen ennakoitu kokonaisarvo on enintään 5 miljoonaa euroa (hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 7 kohta)

Samalla kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän kohdan osalta heti.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Sami Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 310 25235

sami.rantanen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginvaltuuston 22.6.2016 päättämässä (§ 196) hallintosäännössä on liikenneliikelaitoksen johtokunnalle määritelty eräiden yksilöityjen asiakokonaisuuksien osalta päätösvalta siten, että johtokunnalla on oikeus käyttää päätösvaltaansa kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa.

Uusi organisaatio on aloittanut työnsä 1.6.2017, mistä syystä esitys toimivallan rajojen vahvistamisesta tuodaan kaupunginhallituksen käsiteltäväksi.

Tarveselvitykseen perustuvat hanke- ja muut suunnitelmat

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa tarveselvitykseen perustuvan hanke- tai muun suunnitelman hyväksymisestä.

Ehdotettu toimivaltaraja vastaa tällä hetkellä voimassa olevaa liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan toimivaltaa. Toimivaltaraja on katsottu toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi, eikä sitä siten ole syytä muuttaa.

Tarveselvitykseen perustuvat hanke- tai muut suunnitelmat, joiden hankkeen mukainen kustannusarvio on yli 5 miljoonaa euroa (ALV 0) ja enintään 10 miljoonaa euroa, päätetään kaupunginhallituksessa johtokunnan esityksestä. Kaupunginvaltuusto päättää hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan kaupungin hankkeita koskevista hankesuunnitelmista, kun kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.

Muuta kuin tilahanketta koskevat suunnitelmat ja piirustukset

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa muuta kuin tilahanketta koskevan suunnitelman hyväksymisestä.

Ehdotettu toimivaltaraja vastaa tällä hetkellä voimassa olevaa liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan toimivaltaa. Toimivaltaraja on katsottu toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi, eikä sitä siten ole syytä muuttaa.

Muuta kuin tilahanketta koskevat suunnitelmat, joiden hankkeen mukainen kustannusarvio on yli 5 miljoonaa euroa (ALV 0) ja enintään 10 miljoonaa euroa, päätetään kaupunginhallituksessa johtokunnan esityksestä. Kaupunginvaltuusto päättää hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan kaupungin hankkeita koskevista hankesuunnitelmista, kun kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa.

Investoinnit ja muut pitkävaikutteiset menot

Kuntalain (laki 410/2015) 67.3 §:n 5 kohdan mukaan kunnallisen liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on päättää liikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista, jollei hallintosäännössä toisin määrätä. Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 4 kohdassa liikelaitoksen johtokunnan toimivalta päättää liikelaitoksen investoinneista ja muista pitkävaikutteisista menoista on määritelty siten, että kaupunginhallitus vahvistaa johtokunnalle kyseisen toimivallan rajat.

Ehdotettu toimivaltaraja vastaa tällä hetkellä voimassa olevaa liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan toimivaltaa. Toimivaltaraja on katsottu toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi, eikä sitä siten ole syytä muuttaa.

Investoinnit ja muut pitkävaikutteiset menot, joiden kustannusarvio on yli 5 miljoonaa euroa (ALV 0), päätetään kaupunginhallituksessa johtokunnan esityksestä. Kaupunginvaltuusto päättää hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 2 kohdan mukaan kaupungin hankkeita koskevista hankesuunnitelmista, kun kustannusarvio ylittää 10 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto päättää hallintosäännön 7 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan kiinteän omaisuuden hankinnoista, jos kauppahinta ylittää 10 miljoonaa euroa eikä kyseessä ole lunastusoikeuden käyttäminen.

Huonetilojen vuokralle ottaminen

Hallintosäännön 11 luvun 1 §:n 2 momentin 7 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, liikelaitoksen johtokunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa huonetilojen vuokralle ottamisesta.

Ehdotettu toimivaltaraja vastaa tällä hetkellä voimassa olevaa liikennelaitos-liikelaitoksen johtokunnan toimivaltaa. Toimivaltaraja on katsottu toimivaksi ja tarkoituksenmukaiseksi, eikä sitä siten ole syytä muuttaa.

Huonetilojen vuokraamista liikenneliikelaitokselle on osaltaan ohjannut mm. kulloinkin voimassa ollut kaupunginhallituksen vahvistama tilahankkeiden käsittelyohje (viimeisin Khs 14.12.2015 § 1208), jota noudatetaan myös jatkossa liikenneliikelaitoksessa.

Vuokrasopimuksen kokonaisarvon määrittelyssä käytetään tilahankkeiden käsittelyohjetta tai vastaavaa tulevaa ohjetta. Huonetilojen vuokraaminen kaupunkiorganisaation ulkopuoliselta taholta edellyttää jatkossakin hyväksyntää tilahankkeiden käsittelyohjeen mukaisesti.

Esittelijä

kansliapäällikkö

Sami Sarvilinna

Lisätiedot

Sami Rantanen, projektipäällikkö, puhelin: 310 25235

sami.rantanen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Liikenneliikelaitos

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566