Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

18/2017

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/4

 

08.05.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 499

V 17.5.2017, Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

HEL 2017-003722 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisista etuuksista 1.6.2017 lukien liitteen 1 mukaisesti.

Käsittely

Esteelliset: Jussi Pajunen

Vastaehdotus:
Laura Rissanen:

Luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaisia palkkiomääriä on tarkistettu valtuustokausittain. Viimeksi palkkioita korotettiin vuoden 2012 alusta (Kvsto 12.12.2012, §434), tällöin palkkioita korotettiin 20 %:a. Luottamushenkilöiden kokouspalkkioihin on tehtävien muuttuessa johtamisjärjestelmän myötä perusteltua tehdä 8,5 %:n korotus.

Kaupunginhallituksen jäsenten, pois lukien pormestariston jäsenet, ja valtuuston varapuheenjohtajien vuosipalkkio korotetaan 9.000 euroon.

Toimialalautakunta on uusi toimielin kaupungin toimielinkokonaisuudessa. Se on toimielimenä vaativampi kuin nykyisessä palkkiosäännössä vaativiksi lautakunniksi katsotut lautakunnat. Ottaen toimielimen vahvan roolin huomioon on perusteltua, että toimialalautakunnan kokouspalkkio on 255 euroa, jolloin se on 80 % kaupunginhallituksen kokouspalkkiosta.  Lisäksi toimialalautakuntien varapuheenjohtajille ja jäsenille on perusteltua maksaa vuosipalkkiona 3570 euroa. Toimialalautakunnan puheenjohtajana toimivan päätoimisen apulaispormestarin kokouspalkkio on sama kuin jäsenen kokouspalkkio.

Lisäksi kaikkien valtuustoryhmien toimintaedellytysten turvaamiseksi, maksetaan valtuustoryhmien puheenjohtajille 3570 euron suuruinen vuosipalkkio.

Liite 1:

1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot

Kaupunginvaltuusto
- Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja), 385 euroa (varapuheenjohtajat, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 10.710 euroa (puheenjohtaja), 9.000 euroa (varapuheenjohtajat)

Kaupunginhallitus
- Kokouspalkkio: 320 euroa (puheenjohtaja, varapuheenjohtajat, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 9.000 euroa (varapuheenjohtajat, jäsenet)
Osallistumisesta kaupunginhallituksen kokoukseen kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksetaan palkkiona 320 euroa.

Konsernijaosto
- Kokouspalkkio: 225 euroa (puheenjohtaja), 160 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 7.140 euroa (puheenjohtaja), 3.570 euroa (varapuheenjohtaja)

Elinkeinojaosto
- Kokouspalkkio: 160 euroa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 3.570 euroa (varapuheenjohtaja)

Osallistumisesta kaupunginhallituksen jaostojen kokouksiin kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille maksetaan palkkiona 160 euroa.

Tarkastuslautakunta
- Kokouspalkkio: 160 euroa (puheenjohtaja), 140 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 7.140 euroa (puheenjohtaja), 3.570 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)

Toimialalautakunnat
- Kokouspalkkio: 255 euroa (puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 3.570 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)

Valtuustoryhmien puheenjohtajat:
- Vuosipalkkio: 3.570 euroa.

Hallintosäännössä määrätyt muut toimielimet
- Kokouspalkkio: 160 euroa (puheenjohtaja), 140 euroa (varapuheenjohtaja, jäsenet)
- Vuosipalkkio: 4.480 euroa (puheenjohtaja), 2.240 euroa (varapuheenjohtaja)

Kaupunginhallituksen jäsenelle tai varajäsenelle, joka kaupunginhallituksen määräämänä edustajana osallistuu muiden toimielinten kokouksiin, maksetaan kokouspalkkio samojen perusteiden mukaan kuin kyseisen toimielimen jäsenenä olevalle luottamushenkilölle. Vastaavasti valtuutetulle, joka on asiantuntijana kaupunginhallituksen kokouksessa, maksetaan kaupunginhallituksen jäsenen kokouspalkkio.

Kaupunginhallituksen asettaman toimikunnan, neuvottelukunnan, vaikuttajatoimielimen tai muun vastaavan työryhmän kokouksista maksetaan palkkiona puheenjohtajalle 150 euroa ja jäsenelle 130 euroa, jos asettamispäätöksessä todetaan tätä päätöstä sovellettavan.

Kaupungin edustajalle maksetaan maakunnan liiton edustajainkokouksesta vastaava palkkio, ellei maakunnan liitto maksa palkkiota.

Kun luottamushenkilö toimii vuosipalkkioon oikeuttavassa tehtävässä kahdessa tai useammassa edellä mainitussa toimielimessä, maksetaan hänelle vuosipalkkiona kuitenkin enintään 10.710 euroa.

Hallintosääntö 31 luku 2 §:Kokous- ja vuosipalkkiot

Luottamushenkilöt ovat oikeutettuja kokouspalkkioon osallistumisestaan kokoukseen.
Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja sen jaostojen, lautakuntien ja niiden jaostojen sekä johtokuntien puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat ovat, päätoimisia luottamushenkilöitä lukuun ottamatta, kokouspalkkion lisäksi oikeutettuja vuosipalkkioon. Vuosipalkkioon ovat oikeutettuja myös kaupunginhallituksen, toimialalautakuntien ja tarkastuslautakunnan muut jäsenet sekä valtuustoryhmien puheenjohtajat.

Kun vuosipalkkioon oikeutettu on pysyvästi estynyt hoitamasta tehtäväänsä, lakkaa hänen oikeutensa vuosipalkkioon. Sijaisella on oikeus saada suhteellinen osa vuosipalkkiosta niiltä täysiltä kalenterikuukausilta, joiden aikana vuosipalkkioon oikeutettu on ollut estyneenä hoitamasta tehtäväänsä.

Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajalle maksettavan, vaaleista kullakin kerralla aiheutuneeseen työmäärään perustuvan kertapalkkion vahvistaa kaupunginhallitus kussakin tapauksessa erikseen.

2. Vaaleihin liittyvät palkkiot
Vaalilautakunnan sekä vaalitoimikunnan puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle, jäsenelle ja vaalitoimitsijalle maksetaan toimituspäivältä seuraavan suuruiset palkkiot, joihin sisältyy korvaus vaalitoimituksen päätyttyä suoritettavasta laskentatyöstä ja vähäisestä oman matkapuhelimen käytöstä:

- Palkkio: 355 euroa (puheenjohtaja), 290 euroa (varapuheenjohtaja), 245 euroa (jäsen), 320 euroa (kotiäänestyksen vaalitoimitsija)

3. Palkkiot seudullisista toimielimistä

Pääkaupunkiseudun neuvottelukunnan, pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän, Helsingin seudun yhteistyökokouksen sekä seudullisen ohjaus-, seuranta- tai muun vastaavan ryhmän kokouksista maksetaan luottamushenkilöille seuraavat palkkiot:
- Kokouspalkkio: 420 euroa (puheenjohtaja), 320 euroa (jäsen)

Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmän puheenjohtajana ja jäsenenä toimivalle luottamushenkilölle maksetaan kokouspalkkioiden lisäksi kokousten ulkopuolella suoritetusta työstä ja muista tehtävistä seuraavan suuruiset vuosipalkkiot:
- Vuosipalkkio: 5.350 euroa (puheenjohtaja), 3.570 euroa (jäsen)

4. Kulukorvaukset

Kulukorvauksia maksetaan tehtävästä aiheutuvia kustannuksia varten ilman tilivelvollisuutta kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle 3.480 euroa vuodessa, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajille, konsernijaoston puheenjohtajalle sekä konsernijaoston ja elinkeinojaoston varapuheenjohtajille kullekin 1.750 euroa vuodessa ja kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille, joilla ei ole oikeutta kulukorvauksiin edeltävien kohtien perusteella, kullekin 840 euroa vuodessa.

Hallintosääntö 31 luku3 §:Kulukorvaukset
Kaupunginvaltuuston sekä kaupunginhallituksen ja sen jaostojen puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat, päätoimisia luottamushenkilöitä lukuun ottamatta, kaupunginhallituksen jäsenet sekä 30 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat oikeutettuja erikseen päätettäviin kulukorvauksiin ilman tilivelvollisuutta.

5. Kokouspalkkion korottaminen

Yli 3 tuntia kestävältä kokoukselta kokouspalkkio maksetaan 50 prosentilla korotettuna.

Mikäli sama toimielin kokoontuu yhtenä päivänä useammin kuin kerran, maksetaan kokouksista ainoastaan yksi palkkio, ellei uuden kokouksen alkaessa edellisen kokouksen päättymisestä ole kulunut vähintään 2 tuntia.

Jos uuden kokouksen alkaessa edellisen kokouksen päättymisestä ei ole kulunut vähintään 2 tuntia, mutta kokoukset yhteensä kestävät yli 3 tuntia, kokouspalkkio maksetaan 50 prosentilla korotettuna.

Jos luottamushenkilö esteen tai esteellisyyden johdosta kutsuu varajäsenen osaksi kokousta sijaansa, maksetaan kokouksesta tuleva palkkio heille puolitettuna.

Jos varapuheenjohtaja tai määrättyä kokousta varten valittu puheenjohtaja toimii yksin puheenjohtajana kokouksen ajan, hänelle maksetaan puheenjohtajan kokouspalkkio.

6. Ansionmenetyksen sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

Korvausta ansionmenetyksestä maksetaan kokoukseen, tilaisuuteen tai siihen liittyvään matkaan käytetyltä kultakin alkavalta tunnilta, ei kuitenkaan enemmältä kuin 8 tunnilta vuorokaudessa. Korvattavaksi ajaksi lasketaan kokoukseen käytetty aika sekä matkoihin työpaikan tai kodin ja kokouspaikan välillä enintään tunti matka-aikaa kumpaankin suuntaan. Korvauksen enimmäismäärä on 37 euroa tunnilta.

Ansionmenetyksen korvausta maksetaan
- osallistumisesta kaupungin toimielimen kokoukseen
- osallistumisesta kaupungin toimielimen seminaariin tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen
- osallistumisesta kaupungin keskushallinnon järjestämään luottamushenkilöiden koulutus- tai muuhun vastaavaan tilaisuuteen
- osallistumisesta alueellisiin maanpuolustuskursseihin sekä
- osallistumisesta kaupungin toimielimen tekemään päätökseen perustuvaan muuhun tilaisuuteen tai matkaan.

Luottamushenkilölle, jolle maksetaan ansionmenetyksen korvausta, ei makseta samanaikaista korvausta lastenhoidon järjestämisestä. Lastenhoidon järjestämisestä maksettavan korvauksen määrä on enintään 23 euroa tunnilta.

Hallintosääntö 31 luku4 ja 5 §.t: Ansionmenetyksen korvaaminen sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Luottamushenkilölle maksetaan korvausta luottamustoimesta aiheutuvasta todellisesta ansionmenetyksestä. Korvausta maksetaan vain sellaisen ansiotulon menetyksestä, josta luottamushenkilö saa pääasiallisen toimeentulonsa.
Alle 10-vuotiaan lapsen lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneet kustannukset korvataan, päätoimisia luottamushenkilöitä lukuun ottamatta, edellyttäen, että kyseessä on luottamushenkilön lapsi tai hänen taloudessaan vakituisesti asuva lapsi.

7. Avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

Avustajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset korvataan enintään kymmeneltä tunnilta kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen kokousta kohden sekä enintään viideltä tunnilta muun toimielimen kokousta kohden. Hallintojohtaja voi perustellusta syystä jonkin toimielimen osalta päättää muustakin tuntimäärästä. Avustajalle maksettavan tuntipalkkion määrä on enintään 23 euroa.

Hallintosääntö 31 luku6 §:Avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen
Luottamushenkilölle, joka vammansa vuoksi tarvitsee avustajaa toimielimen kokoukseen tai siihen valmistautumiseen, korvataan avustajan palkkaamisesta aiheutuneet kustannukset.

8. Kannettavat tietokoneet ja matkapuhelimet

Toimielinten varsinaisille jäsenille ja henkilökohtaisille varajäsenille annetaan sähköistä kokousmenettelyä varten henkilökohtaiseen käyttöön kannettava tietokone, johon on asennettu tehtävän hoidon kannalta tarpeelliset yhteydet ja ohjelmat. Luottamustehtävien määrästä riippumatta koneita annetaan yksi henkilöä kohti.

Valtuuston sähköistä kokousmenettelyä varten annetaan enintään viiden valtuutetun ryhmän kahdelle varavaltuutetulle ja yli viiden valtuutetun ryhmälle valtuustoryhmän koon mukaan lisäksi jokaista seuraavaa alkavaa viittä valtuutettua kohden yhdelle varavaltuutetulle henkilökohtaiseen käyttöön kannettava tietokone, johon on asennettu tehtävän hoidon kannalta tarpeelliset yhteydet ja ohjelmat. Tietokoneet annetaan sijaantulojärjestyksessä kunkin valtuustoryhmän ensimmäisille varavaltuutetuille.

Kaupungin kannettavaan tietokoneeseen oikeutettu luottamushenkilö voi valita käyttävänsä omaa konetta kaupungin luovuttaman koneen sijaan. Tällöin kaupunki suorittaa kuukausittain korvauksen oman koneen ja internet -yhteyden käyttämisestä. Korvaus on 50 euroa kuukaudessa.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille sekä kaupunginhallituksen varsinaisille jäsenille annetaan henkilökohtaiseen käyttöön luottamustoimen hoitamista varten matkapuhelin.

9. Julkisen liikenteen matkakortti

Kaupunginvaltuutetuille sekä kaupunginhallituksen jäsenille ja varajäsenille luovutetaan kalenterivuodeksi kerrallaan henkilökohtainen kaupungin alueella matkustamiseen oikeuttava julkisen liikenteen matkakortti korvaukseksi luottamustehtävän hoitamisesta kaupungin alueella suoritettavien matkojen kustannuksista.

Varavaltuutetuille luovutetaan edellä tarkoitettu matkakortti siitä päivästä lukien, jolloin hän ensimmäisen kerran saapuu valtuuston kokoukseen varsinaisen valtuutetun esteen johdosta.

10. Matkakustannusten korvaaminen

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille korvataan taksin tai oman tai hallinnassaan olevan auton käytöstä aiheutuneet kustannukset. Kustannukset korvataan vain edellä mainitun luottamustehtävän hoitamiseen liittyvistä matkoista.

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtajille ja muille jäsenille korvataan edellä mainituin perustein taksin tai oman tai hallinnassaan olevan auton käytöstä aiheutuneista kustannuksista kalenterivuodessa enintään 808 euroa ja varajäsenille enintään 203 euroa.

Jos kaupunginvaltuuston kokous on jatkunut vähintään kello 23.00 saakka, maksetaan kaupunginvaltuutetuille samoin kuin kaupunginvaltuuston kokouksessa saapuvilla oleville kaupunginhallituksen jäsenille tarvittaessa korvaus kuitin mukaisista todellisista taksikuluista kaupunginvaltuuston kokouspaikasta asianomaisen kotiin.

Muille luottamushenkilöille maksetaan korvausta kaupungin alueella suoritetun, luottamustehtävien hoitamisesta johtuneen matkan aiheuttamista kustannuksista vain poikkeustapauksissa.

Luottamushenkilölle, joka vammansa vuoksi ei kykene käyttämään julkisia kulkuvälineitä, korvataan kaupungin alueella tarkoitetun toimielimen kokoukseen saapumisesta, kokouksesta poistumisesta sekä toimielimen kannalta tarpeellisiin tilaisuuksiin osallistumisesta aiheutuneet todelliset taksi- tai invataksikulut.

Luottamushenkilölle korvataan matkat vain vakinaisesta asunnosta luottamustoimen hoitopaikkaan.

11. Virkamatkan kustannusten korvaaminen

Luottamushenkilön oikeuteen saada luottamustehtävän hoitamiseen liittyvän virkamatkan perusteella matkakustannusten korvausta, päivärahaa yms. noudatetaan soveltuvin osin kulloinkin voimassa olevan kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen matkustamista koskevia määräyksiä. Virkamatkasta päättävällä viranomaisella on kuitenkin yksittäistapauksessa oikeus määrätä toisin majoittumiskorvauksen määrästä sekä lentomatkan luokasta.

12. Korvausten hakeminen

Korvausta haetaan kirjallisesti. Hakemukseen liitetään tarvittava kirjallinen selvitys ansionmenetyksestä tai luottamustoimen hoitamisesta aiheutuneista kustannuksista.

Luottamustoimen vuoksi aiheutuneesta ansionmenetyksestä on esitettävä työnantajan todistus. Todistuksesta on käytävä ilmi, että luottamustoimen hoitamiseen käytetty aika olisi ollut korvauksen hakijan työaikaa ja että hänelle ei makseta siltä ajalta palkkaa. Luottamushenkilön, joka tekee ansio- tai muuta työtä olematta työ- tai virkasuhteessa, tulee esittää kirjallisesti riittävä selvitys ansionmenetyksestään.

Edellä tarkoitettua todistusta tai selvitystä ei vaadita, jos kysymys on ansionmenetyksestä, lastenhoidon järjestämisestä tai avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta ja korvattava määrä on enintään 23 euroa tunnilta. Luottamushenkilön on tällöin kuitenkin annettava kirjallinen vakuutus kustannusten määrästä.

Kannattaja: Osku Pajamäki

Laura Rissasen vastaehdotuksessa esitetyt muutokset päätöksen perusteluihin on tehty kaupunginvaltuuston esityslistalle vastaaviin kohtiin.

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti Laura Rissasen vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.

Esittelijä

vs. kaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Tiina Teppo, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36289

tiina.teppo(a)hel.fi

Liitteet

1

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisista etuuksista 1.6.2017 lukien liitteen 1 mukaisesti.

Esittelijän perustelut

Asian tausta ja edellytykset laissa

Luottamushenkilöiden palkkioiden perusteista määrätään nykyisin luottamushenkilöiden palkkiosäännössä. Säännössä ovat sekä periaatteet että konkreettiset taloudellisten etujen määrät. Palkkiosäännön voimassaolo lakkaa hallintosäännön tullessa voimaan 1.6.2017.

Kuntalain (410/2015) 14 §:n 2 momentin 11 kohdan mukaan valtuusto päättää luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista.

Kuntalain 82 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan luottamushenkilölle maksetaan:

  1. kokouspalkkiota;
  2. korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista, joita luottamustoimen vuoksi aiheutuu sijaisen palkkaamisesta, lastenhoidon järjestämisestä tai muusta vastaavasta syystä;
  3. matkakustannusten korvausta ja päivärahaa.

Luottamushenkilölle voidaan myös maksaa palkkiota määräajalta sekä muita erillispalkkioita.

Kaupunginvaltuusto päätti 16.11.2016 (§ 291) hallintosäännöstä, jonka 31 luvussa määrätään luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteista. Perusteet perustuvat kuntalain 82 §:n 1 ja 2 momentteihin sekä voimassa olevassa palkkiosäännössä oleviin periaatteisiin. Hallintosäännön mukaan kaupunginvaltuusto päättää taloudellisten etuuksien perusteiden lisäksi palkkioista ja korvausten suuruudesta ja rajoituksista.

Kuntalain 80 §:n 4 momentin mukaan valtuusto päättää päätoimiselle ja osa-aikaiselle luottamushenkilölle maksettavasta kuukausipalkasta ja korvauksista. Päätoimisia luottamushenkilöitä ovat kuntalain 44 §:ssä tarkoitettu pormestari ja 45 §:ssä tarkoitetut apulaispormestarit.

Kaupunginvaltuusto päätti 18.1.2017 (7 §) päätoimisten luottamushenkilöiden palkkauksesta seuraavaa: Pormestarin kokonaispalkka on 14 000 euroa kuukaudessa, sisältäen autoedun. Kaupunkiympäristön, kasvatuksen ja koulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan sekä sosiaali- ja terveystoimialan apulaispormestarin kokonaispalkka on 10 000 euroa kuukaudessa, sisältäen autoedun.

Hallintosäännön mukaan päätoimisille luottamushenkilöille maksetaan toimielinten kokouksiin osallistumisesta kokouspalkkiota mutta ei vuosipalkkiota, kulukorvauksia tai muita korvauksia vaikka päätoiminen luottamushenkilö tulisi valituksi vuosipalkkioon tai muihin korvauksiin oikeuttavaan tehtävään.

Luottamushenkilöiden palkkiot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuuston rakenteeseen ja tehtäviin ei tule muutosta, joten on perusteltua pitää palkkiot ennallaan.

Kaupunginhallitus

Kaupunginhallituksessa on viisi päätoimista ja kymmenen sivutoimista luottamushenkilöä. Ottaen huomioon kaupunginhallituksen roolin säilymisen ennallaan, on perusteltua pitää kokouspalkkiot nykytilaa vastaavana. Kuitenkin puheenjohtajan ollessa päätoiminen puheenjohtajan kokouspalkkio on perusteltua pitää samalla tasolla kuin jäsenen kokouspalkkio.

Tällä hetkellä kaupunginhallituksen puheenjohtajalle maksettava vuosipalkkio on 10 450 euroa ja varapuheenjohtajille sekä muille jäsenille 6 970 euroa. Kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimii jatkossa pormestari, jolle ei makseta vuosipalkkiota. Sivutoimisten jäsenten toimintaedellytykset on turvattava riittävän suurella kokous- ja/tai vuosipalkkiolla. Ottaen huomioon pyrkimyksen turvata toimintaedellytykset tekemättä jäsenistä päätoimisia tai osa-aikaisia on kaupunginhallituksen jäsenen vuosipalkkio perusteltua nostaa 12 000 euroon.

Kaupunginhallituksen jaostot

Konsernijaoston asemaan ei tule muutoksia, ja näin ollen on perusteltua pitää palkkiot ennallaan. Elinkeinojaoston tehtävät muotoutunevat vertailukelpoisiksi konsernijaoston tehtävien kanssa. Näin ollen elinkeinojaoston palkkioiden tulisi sijoittua konsernijaoston palkkioiden tasolle. Kuitenkin elinkeinojaoston puheenjohtajan ollessa päätoiminen puheenjohtajan kokouspalkkio on perusteltua pitää samalla tasolla kuin jäsenen kokouspalkkio.

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunnan asemaan ei tule muutoksia. Näin ollen on perusteltua pitää palkkiot ennallaan.

Toimialalautakunnat

Toimialalautakunta on uusi toimielin kaupungin toimielinkokonaisuudessa. Se on toimielimenä vaativampi kuin nykyisessä palkkiosäännössä vaativiksi lautakunniksi katsotut lautakunnat, joiden kokouspalkkiot ovat puheenjohtajan osalta 155 euroa ja jäsenen osalta 140 euroa. Ottaen toimielimen vahvan roolin huomioon on perusteltua, että toimialalautakunnan kokouspalkkio on 240 euroa jolloin se on 80 % kaupunginhallituksen kokouspalkkiosta. Toimialalautakunnan puheenjohtajana toimivan päätoimisen apulaispormestarin kokouspalkkio on sama kuin jäsenen kokouspalkkio.

Vuosipalkkiota ei makseta puheenjohtajalle, mutta varapuheenjohtajan vuosipalkkion on toimielimen rooli huomioon ottaen perusteltua sijoittua samalle tasolle kuin kaupunginhallituksen jaostossa.

Hallintosäännössä määrätyt muut toimielimet

Toimialalautakuntien jaostojen ja liikelaitosten johtokuntien palkkiot on tehtäväkokonaisuudet huomioon ottaen perusteltua pitää samansuuruisina kuin nykyisessä palkkiosäännössä muilla ratkaisuvaltaa käyttävillä toimielimillä.

Vaaleihin sekä seudullisiin toimielimiin liittyvät palkkiot

Vaaleihin liittyvät palkkiot sekä palkkiot seudullisista toimielimistä on tehtävien muuttumattomuuden johdosta perusteltua pitää ennallaan.

Kulukorvaukset

Kulukorvauksia maksetaan nykyisen palkkiosäännön mukaan tehtävästä aiheutuvia kustannuksia varten siten, että kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajille maksetaan 3 480 euroa vuodessa, kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtajille sekä kaupunginhallituksen jaostojen puheenjohtajille 1 750 euroa vuodessa ja kaupunginhallituksen jäsenille ja valtuustoryhmien puheenjohtajille, joilla ei ole oikeutta kulukorvauksiin edeltävien kohtien perusteella, kullekin 840 euroa vuodessa.

Kulukorvaukset on tarkoituksenmukaista pitää ennallaan kuitenkin siten muutettuna, että kaupunginhallituksen ja elinkeinojaoston päätoimiselle puheenjohtajalle sekä apulaispormestareille kaupunginhallituksen jäsenen ominaisuudessa ei makseta kulukorvauksia.

Kokouspalkkion korottaminen sekä ansionmenetyksestä, lastenhoidon järjestämisestä ja avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

Kokouspalkkion korottamista koskevat periaatteet on tarkoituksenmukaista säilyttää nykytilaa vastaavana. Lisäksi ansionmenetyksen korvaamiseen sekä lastenhoidon järjestämisestä aiheutuneiden kustannusten ja avustajan käyttämisestä aiheutuneiden kustannusten korvaamiseen ei esitetä muutoksia.

Voimassa olevan luottamushenkilöiden palkkiosäännön muut määräykset

Voimassa olevassa palkkiosäännössä määrätään lisäksi luottamushenkilöiden kannettavista tietokoneista ja matkapuhelimista, julkisen liikenteen matkakortista, matkakustannusten korvaamisesta, virkamatkan kustannusten korvaamisesta, korvausten hakemisesta sekä palkkioiden ja korvausten maksamisesta.

Edellä mainitut voimassa olevan palkkiosäännön määräykset on tarkoituksenmukaista pitää ennallaan kuitenkin siten muutettuna, että kaupungin kannettavaan tietokoneeseen oikeutettu luottamushenkilö voi valita käyttävänsä omaa konetta kaupungin luovuttaman koneen sijaan. Tällöin kaupunki suorittaa kuukausittain korvauksen oman koneen ja internet -yhteyden käyttämisestä. Korvaus on 50 euroa kuukaudessa.

Palkkioiden tarkistaminen

Luottamushenkilöiden palkkiosäännön mukaisia palkkiomääriä on tarkistettu valtuustokausittain. Valtuusto päätti 12.12.2012 (§ 434) 20 %:n tasokorotuksesta ja 10.12.2008 (§ 292) 25 %:n tasokorotuksesta. Tasokorotusta luottamushenkilöiden palkkioihin valtuustokaudelle 2017-2021 ei esitetä.

On luontevaa, että luottamushenkilöiden palkkioiden kasvu seuraa kuntasektorin työntekijöiden ansiotason kasvua. Kuntasektorin ansiotasoindeksin kasvu vuosilta 2013-2016 on 2,5 % ja luottamushenkilöiden palkkioita on perusteltua korottaa valtuustokaudelle 2017-2021 2,5 %. Seuraava tarkistus palkkioihin tehdään valtuustokauden vaihtuessa.

Viranhaltijoiden kokouspalkkiot

Viranhaltijoiden kokouspalkkioista on voimassa kaupunginhallituksen päätös 23.2.2009 (§ 265). Kokouspalkkion suuruus on valtuustossa ja kaupunginhallituksessa 54 euroa, muussa ratkaisuvaltaa käyttävässä toimielimessä 44 euroa ja toimielimessä, jolla ei ole ratkaisuvaltaa, 35 euroa. Toimielimen puheenjohtajalle ja sihteerille sekä kaupunginhallituksen kokouksessa esittelijänä toimivalle viranhaltijalle maksetaan palkkio 50 %:lla korotettuna.

Jos viranhaltija tai työntekijä on saapuvilla kokouksessa muuna kuin säännöllisenä työaikanaan yli kolme tuntia, hänelle maksetaan korottamattoman kokouspalkkion lisäksi 50 % kyseisen kokouspalkkion määrästä jokaista kolmen tunnin jälkeen alkavaa tuntia kohden.

Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy asian esitetyn mukaisesti, kaupunginhallitus tekee vastaavan päätöksen viranhaltijoiden kokouspalkkioiden tarkastamisesta kuntasektorin ansiotasoindeksin 2,5, %:n kasvun mukaisesti.

Esittelijä

vs. kaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Tiina Teppo, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36289

tiina.teppo(a)hel.fi

Liitteet

1

Luottamushenkilöiden taloudelliset etuudet

Muutoksenhaku

Kunnallisvalitus, valtuusto

Tiedoksi

Taloushallintopalvelu

Toimialat ja liikelaitokset

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 02.05.2017 § 464

HEL 2017-003722 T 00 00 02

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

02.05.2017 Pöydälle

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Laura Rissasen ehdotuksesta.

Esittelijä

vs. kaupunginjohtaja

Pekka Sauri

Lisätiedot

Tiina Teppo, johtava asiantuntija, puhelin: 310 36289

tiina.teppo(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566