Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

7/2017

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/6

 

20.02.2017

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 183

Kaupunginvaltuuston 15.2.2017 § 94 tekemän päätöksen täytäntöönpano: Vuonna 2016 käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettävät ylitysoikeudet vuodelle 2017

HEL 2016-014159 T 02 02 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginvaltuuston 15.2.2017 § 94 tekemä päätös saadaan pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen mahdollisista valituksista huolimatta panna täytäntöön.

Samalla kaupunginhallitus päätti myöntää vuonna 2016 käyttämättä jääneisiin määrärahoihin perustuvat ylitysoikeudet vuoden 2017 talousarvioon korkeintaan esitetyn suuruisina ja kehottaa hallintokuntia ottamaan huomioon, että ylitysoikeudet kirjataan talousarvioon enintään sen suuruisena kuin määrärahaa on jäänyt ko. kohdalta käyttämättä vuoden 2016 tilinpäätöksen mukaan:

Käyttötalousosa:

luku 1 04 Kaupunginhallitus

talousarviokohta 1 04 02 Käyttövarat, Khn käytettäväksi

kaupunginkanslialle

700 000 euroa Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina –juhlavuoden erillismäärärahaa eri hankkeisiin

nuorisoasiainkeskukselle

246 000 euroa Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden erillismäärärahaa eri hankkeisiin

liikuntavirastolle

296 000 euroa Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden erillismäärärahaa eri hankkeisiin

luku 1 14 Keskitetysti maksettavat menot

talousarviokohta 1 14 03 Menovaraus, Khn käytettäväksi

kaupunginkanslialle

1 087 000 euroa osaamiskeskuspilottiin ja turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien osallisuusmahdollisuuksien lisäämiseen

sosiaali- ja terveysvirastolle

1 949 000 euroa osaamiskeskuspilotin käynnistämiseen

varhaiskasvatusvirastolle

47 000 euroa lasten ja nuorten kotoutumisen tukemiseen

opetusvirastolle

3 611 000 euroa osaamiskeskuspilottiin sekä lasten ja nuorten kotoutumisen tukemiseen

nuorisoasiainkeskukselle

832 000 euroa monikulttuuriseen jalkautuvaan työhön

Investointiosa:

luku 8 01 Kiinteä omaisuus

talousarviokohta 8 01 02 Esirakentaminen, täyttötyöt ja alueiden käyttöönoton edellyttämät toimenpiteet, Khn käytettäväksi

rakennusvirastolle

2 085 000 euroa keskeneräisiin esirakentamistöihin ja maaperän puhdistus- ja kunnostustöihin (liite 1)

kiinteistövirastolle

8 536 000 euroa keskeneräisiin esirakentamistöihin ja pohjatutkimuksiin sekä alueiden käyttöönoton edellyttämiin toimenpiteisiin ja keskeneräisiin maaperän puhdistus- ja kunnostustöihin (liite 1)

tilakeskukselle

1 590 000 keskeneräisiin purkutöihin, alueiden käyttöönoton edellyttämiin toimenpiteisiin sekä kunnostustöihin.
(liite 1)

kaupunkisuunnitteluvirastolle

960 000 euroa keskeneräisiin alueiden käyttöönoton edellyttämiin selvityksiin ja tutkimuksiin (liite 1)

liikuntavirastolle

234 000 euroa keskeneräisiin esirakentamistöihin (liite 1)

luku 8 02 Talonrakennus

talousarviokohta 8 02 04 Kaupungintalokorttelien kehittäminen, Khn käytettäväksi

tilakeskukselle

980 000 euroa kaupungintalokorttelien kehittämiseen liittyviin keskeneräisiin hankkeisiin

luku 8 03 Kadut, liikenneväylät ja radat

talousarviokohta 8 03 10 Yhteishankkeet Liikenneviraston kanssa, Khn käytettäväksi

rakennusvirastolle

2 412 000 euroa Liikenneviraston yhteisten hankkeiden rakentamiseen ja suunnitteluun (liite 1)

talousarviokohta 8 03 20 Liityntäpysäköintipaikat, Khn käytettäväksi

rakennusvirastolle

1 370 000 euroa Pohjois-Haagan aseman liityntäpysäköintialueiden toteuttamiseen

talousarviokohta 8 03 30 projektialueiden kadut, Khn käytettäväksi

rakennusvirastolle

18 530 000 euroa keskeneräisiin kadunrakennustöihin Kamppi-Töölönlahden, Jätkäsaaren, Kalasataman, Kruunuvuorenrannan, Pasilan ja Kuninkaankolmion projektialueilla (liite 1)

luku 8 06 Puistorakentaminen

talousarviokohta 8 06 30 Projektialueiden puistot, Khn käytettäväksi

rakennusvirastolle

1 670 000 euroa keskeneräisiin puistojen rakentamistöihin Kamppi-Töölönlahti-alueella ja Pasilassa, (liite 1)

luku 8 29 Muu pääomatalous

talousarviokohta 8 29 03 Lähiörahastosta rahoitettavat hankkeet, Khn käytettäväksi

rakennusvirastolle

4 085 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

sosiaali- ja terveysvirastolle

162 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

liikuntavirastolle

367 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

nuorisoasiainkeskukselle

179 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

kaupunginkirjastolle

138 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

opetusvirastolle

750 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

kulttuurikeskukselle

1 100 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

suomenkieliselle työväenopistolle

116 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastohankkeisiin

tilakeskukselle

130 000 euroa keskeneräisiin lähiörahastokohteisiin

Rahoitusosa:

luku 9 01 Pitkävaikutteinen rahoitus

talousarviokohta 9 01 02 Muu antolainaus, Khn käytettäväksi

kaupunginkanslialle

5 834 000 euroa lainojen nostoihin Helsingin yhteiskoulua ja Reaalilukiota, Lauttasaaren yhteiskoulun liikuntahallia ja Lauttasaaren yhteiskoulujen kannatusyhdistys ry:tä varten (liite 1)

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Hallintokuntien esitykset käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettävistä ylitysoikeuksista vuoden 2017 talousarvioon

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

Liitteet

1

Hallintokuntien esitykset käyttämättä jääneiden määrärahojen perusteella myönnettävistä ylitysoikeuksista vuoden 2017 talousarvioon

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunginkanslia

Nuorisoasiainkeskus

Kaupunginkirjasto

Kaupunkisuunnitteluvirasto

Kiinteistövirasto

Kulttuurikeskus

Liikuntavirasto

Opetusvirasto

Rakennusvirasto

Sosiaali- ja terveysvirasto

Suomenkielinen työväenopisto

Tilakeskus

Varhaiskasvatusvirasto

Päätöshistoria

Kaupunginvaltuusto 15.02.2017 § 94

HEL 2016-014159 T 02 02 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan, kaupunginkanslian, kaupunkisuunnittelulautakunnan, kiinteistölautakunnan, kulttuuri- ja kirjastolautakunnan, liikuntalautakunnan, opetuslautakunnan, pelastuslautakunnan, rakennuslautakunnan, sosiaali- ja terveyslautakunnan, suomenkielisen työväenopiston johtokunnan, taidemuseon johtokunnan, varhaiskasvatuslautakunnan, ympäristölautakunnan ja yleisten töiden lautakunnan ylittämään vuoden 2017 talousarvion jäljempänä olevilla kohdilla olevia määrärahoja seuraavasti:

TA-luku/kohta

 

Euroa

1 04 02

Käyttövarat, Khn käytettäväksi

10 000 000

1 04 03

Vieraanvaraisuus, kaupunginjohtajan käytettäväksi

100 000

1 10 01

Kaupunginkanslia

470 000

1 10 02

Keskitetty tietotekniikka

1 200 000

1 14 03

Menovaraus, Khn käytettäväksi

7 526 000

1 39 13

Kehittämishankkeet, Kanslian käytettäväksi

1 000 000

5 11

Kaupunkisuunnittelutoimi

87 000

5 21 05

Avustukset asuintalojen hissien rakentamiseen, Klkn käytettäväksi

574 000

 

 

 

 

Käyttötalousosa yhteensä 

20 957 000

 

 

 

TA-luku/kohta

 

Euroa

8 01

Kiinteä omaisuus

 

8 01 02

Esirakentaminen, täyttötyöt ja alueiden käyttöönoton edellyttämät toimenpiteet, Khn käyt.

19 084 000

8 01 03

Kiinteistöjen hankinta ja rakentamiskelpoiseksi saatt. jne,. Klkn käytettäväksi

3 955 000

 

 

 

8 02

Talonrakennus

 

8 02 01

Tilakeskuksen uudis- ja lisärakennushankkeet, Klkn käytettäväksi

14 600 000

8 02 02

Tilakeskuksen korjaushankkeet, Klkn käytettäväksi

20 680 000

8 02 04

Kaupungintalokorttelien kehittäminen, Khn Käytettäväksi

980 000

8 02 05

Pelastustoimen rakennukset, Pelkn käytettäväksi

2 073 000

 

 

 

8 03

Kadut, liikenneväylät ja radat

 

8 03 08

Uudisrakentaminen, Ytlkn käytettäväksi

1 900 000

8 03 09

Perusparantaminen ja liikennejärjestelyt, Ytlkn käytettäväksi

14 820 000

8 03 10

Yhteishankkeet Liikenneviraston kanssa, Khn käytettäväksi

2 412 000

8 03 20

Liityntäpysäköintipaikat, Khn käytettäväksi

1 370 000

8 03 30

Projektialueiden kadut, Khn käytettäväksi

22 780 000

 

 

 

8 05

Väestösuojat

 

8 05 08

Väestönsuojat, Pelkn käytettäväksi

691 000

 

 

 

8 06

Puistorakentaminen

 

8 06 08

Uudet puistot ja puistojen peruskorjaus, Ytlkn käyt.

670 000

8 06 30

Projektialueiden puistot, Khn käyt.

1 670 000

 

 

 

8 07

Liikuntarakentaminen

 

8 07 08

Liikuntapaikkojen suunnittelu, rakentaminen ja perusparannukset, Lilkn käytettäväksi

2 798 000

 

 

 

8 08

Korkeasaaren eläintarha

 

8 08 08

Korkeasaaren rakennusten ja tarhojen suunn. jne., Ytlkn käytettäväksi

1 170 000

 

 

 

8 09

Irtaimen omaisuuden perushankinta

 

8 09 06

Pelastustoimi

3 382 000

8 09 07

Ympäristökeskus

79 000

8 09 10

Kaupunginkanslia

4 530 000

8 09 12

Rakennusvirasto

127 000

8 09 14

Opetusvirasto

1 699 000

8 09 17

Suomenkielinen työväenopisto

15 000

8 09 19

Kirjastotoimi

298 000

8 09 20

Kulttuuritoimi

268 000

8 09 22

Kaupungin taidemuseo

124 000

8 09 32

Sosiaali- ja terveysvirasto

1 611 000

8 09 33

Varhaiskasvatusvirasto

964 000

8 09 35

Kaupunkisuunnittelutoimi

110 000

8 09 36

Kiinteistötoimi

500 000

8 09 37

Rakennusvalvonta

300 000

 

 

 

8 22

Arvopaperit, Khn käyt.

2 180 000

 

 

 

8 29

Muu pääomatalous

 

8 29 03

Lähiörahastosta rahoitettavat hankkeet, Khn käytettäväksi

7 027 000

8 29 04

Kehittämishankkeet, Kanslian käytettäväksi

753 000

 

 

 

Investointiosa

yhteensä

135 620 000

 

 

 

TA-luku/kohta

 

 

9 01 02

Muu antolainaus, Khn käyt.

7 057 000

 

 

 

Rahoitusosa

yhteensä

7 057 000

 

Ylitysesitysten yhteismäärä on käyttötaloudessa 20,96 milj. euroa ja investointiosassa 135,62 milj. euroa sekä rahoitusosassa 7,06 milj. euroa (liite 1). Tilinpäätösvaiheesta johtuen ylitysoikeuksien perustana olevat käyttämättä jääneiden määrärahojen summat voivat vielä tarkentua, minkä vuoksi ylitysoikeudet myönnetään enintään edellä luetellun mukaisina.

Samalla kaupunginvaltuusto päätti lisätä Kamppi-Töölönlahti –alueelle myönnettyjä ylitysoikeuksia vastaavat tulot 3 420 000 euroa tuloslaskelmaosan talousarviokohtaan 7 03 06 Kamppi – Töölönlahtirahasto.

Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti lisätä Lähiörahaston hankkeisiin myönnettyjä ylitysoikeuksia vastaavat tulot 7 027 000 euroa tuloslaskelmaosan talousarviokohtaan 7 03 09 Lähiörahasto.

Vielä kaupunginvaltuusto päätti kehottaa kaupunginhallitusta täytäntöönpanopäätöksessään osoittamaan Khn määrärahoista myönnetyt määrärahat uudelleen ao. virastojen käyttöön.

30.01.2017 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566