Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

24/2016

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kaj/4

 

20.06.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 627

Poikkeamishakemus (Kuntatalo Oy, Kallion tontti 11303/3, Toinen Linja 14)

HEL 2014-015224 T 10 04 01

Rakvv 11-3839-14-S

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Kuntatalo Oy:n asemakaavaa nro 8162 koskevan poikkeamishakemuksen. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää pysyvää poikkeamista asemakaavan mukaisesta käyttötarkoituksesta siten, että hallinto- ja virastokäyttöön määrätyssä kiinteistössä sallitaan myös muu toimistokäyttö.

Hakija

Kuntatalo Oy (jättöpäivämäärä 17.12.2014, hakija on täydentänyt hakemusta kerrosalatietojen osalta sähköpostitse 15.12.2015)

Rakennuspaikka

11. kaupunginosan (Kallio) korttelissa 303 sijaitsevalla tontilla 3 (osoitteessa Toinen linja 14)

Haettu toimenpide

Toinen linja 14 kiinteistön (20 129 k-m2) pysyvä käyttötarkoituksen muuttaminen myös muuhun toimistokäyttöön kuin hallinto- ja virastokäyttöön poiketen voimassa olevasta asemakaavasta.

Hakija perustelee hakemustaan sillä, että rakennuksessa toimivan Kuntaliiton toiminnan tehostamisen myötä toimistotiloja on jäänyt tyhjilleen ja vapautuu jatkossa lisää. Lisäksi hakija esittää perusteiksi olemassa olevan rakennuksen tarkoituksenmukaisen käytön, tilanteen muuttumisen asemakaavan laatimisen jälkeen, kaupunkikuvan rikastuttamisen ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistämisen.

Säännökset, joista poiketaan

Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.

Selostus

Toinen linja 14 kiinteistö rajautuu osittain alueeseen, joka on Museoviraston inventoinnissa (RKY) sisällytetty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (Eläintarhan huvilat ja yleishyödylliset laitokset).

Alueella on voimassa 8.1.1980 vahvistettu asemakaava nro 8162. Asemakaavan mukaan kiinteistö on hallinto- ja virastorakennusten korttelialuetta (YH). Kaavan sallima enimmäiskerrosala on 17 000 m2, jonka lisäksi varasto- ja sosiaalitiloja saa rakentaa 1. kerrokseen enimmillään 1 000 m2. Tontilla sijaitseva rakennus, nk. Kuntatalo, on valmistunut vuonna 1982.

Rakennuksen suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Castrén-Jauhiainen-Nuuttila Oy. Rakennuksessa on viisi kerrosta. Rakennusrekisterin mukainen rakennuksen kokonaisala on 27 441 m2 ja kerrosala 17 807 m2. Hakijan laskelmien mukaan rakennuksen kerrosala on 20 129 k-m2 ja huoneistoala 17 454 h-m2.

Nykytilanteessa kiinteistö on kokonaisuudessaan Kuntaliiton käytössä. Hakijan mukaan toiminnan tehostamisen myötä toimistotiloja on jäänyt tyhjilleen ja vapautuu jatkossa lisää. Hakijan tarkoituksena on sijoittaa oma toimintansa rakennuksen 4. ja 5. kerrokseen, jolloin 2. ja 3. kerros vapautuvat vähintään osittain vuokrattavaksi.

Hakemus koskee kiinteistön myös muunlaisen toimistokäytön kuin hallinto- ja virastokäytön mahdollistamista hallinto- ja virastorakennusten korttelialueella.

Haettu toimenpide poikkeaa asemakaavasta siten, että voimassa oleva asemakaava sallii kiinteistössä vain hallinto- ja virastokäytön.

Saadut lausunnot

Kiinteistövirasto on ilmoittanut käyvänsä hakijan kanssa poikkeamispäätöksen edellyttämät maankäyttösopimusneuvottelut.

Muilla viranomaistahoilla ei ole asiaan huomautettavaa.

Osallisten kuuleminen

Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston kirjeellä (12.1.2015). Poikkeamishakemus asiakirjoineen on ollut nähtävillä 21.1. - 4.2.2015 kaupungin ilmoitustauluilla kaupungintalolla ja kaupunkisuunnitteluvirastossa. Osallisille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Muistutuksia ei ole esitetty.

Perustelut

Kaupunginhallitus katsoo, että haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska se johtaa nykytilanteessa voimassa olevan asemakaavan mukaista käyttöä parempaan lopputulokseen kaupunkikuvan monipuolistumisen, rakennuksen käytön ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten osalta. Kiinteistön sijainti ja alueen luonne tukevat vapaata toimistokäyttöä.

Poikkeamisen erityisiä syitä ovat olemassa olevan rakennuksen tarkoituksenmukainen käyttö, tilanteen muuttuminen asemakaavan laatimisen jälkeen, kaupunkikuvan rikastuttaminen ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistäminen.

Haettu toimenpide ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Kaupunginhallituksen johtosääntö 8 § kohta 9
Rakennusvalvontataksa 2016 8 § ja 17 §

Maksu

900 euroa

Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet

Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä, jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 37313

suvi.ramo(a)hel.fi

Liitteet

1

Poikkeamishakemus

2

Hakijan selvitys poikkeamisesta perusteluineen

3

Alustavat suunnitelmat

4

Ympäristökartta

5

Asemakaavaote

Muutoksenhaku

 

Hallintovalitus, poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu
Lainvoimaisuusohje, hallinto-oikeus

Maksun osalta

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Hallintovalitus, poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu
Esitysteksti
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Liite 4
Liite 5

Hakija

Hallintovalitus, poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu
Lainvoimaisuusohje, hallinto-oikeus
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginhallituksen johtosäännön 8 §:n 9 kohdan mukaan se päättää rakennusluvan myöntämisen edellytyksistä maankäyttö- ja rakennuslain mukaisella suunnittelutarvealueella ja saman lain mukaisista,
kunnan toimivaltaan kuuluvista poikkeamisista silloin, kun asiaan liittyy maankäyttösopimus.

Poikkeamista koskeva maankäyttösopimus on allekirjoitettu 27.5.2016 ja se sisältyy asian oheismateriaaliin.

Esittelijä puoltaa poikkeamisen myöntämistä.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Anni Sinnemäki

Lisätiedot

Suvi Rämö, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 37313

suvi.ramo(a)hel.fi

Liitteet

1

Poikkeamishakemus

2

Hakijan selvitys poikkeamisesta perusteluineen

3

Alustavat suunnitelmat

4

Ympäristökartta

5

Asemakaavaote

Oheismateriaali

1

Maankäyttösopimus

Muutoksenhaku

 

Hallintovalitus, poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu
Lainvoimaisuusohje, hallinto-oikeus

Maksun osalta

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Otteet

Ote

Otteen liitteet

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Hallintovalitus, poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu
Esitysteksti
Liite 1
Liite 2
Liite 3
Liite 4
Liite 5

Hakija

Hallintovalitus, poikkeamispäätös ja suunnittelutarveratkaisu
Lainvoimaisuusohje, hallinto-oikeus
Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Kaupunkisuunnitteluvirasto

Kiinteistövirasto

Rakennusvalvontavirasto

Kanslian taloushallinto

Päätöshistoria

Kaupunkisuunnitteluvirasto 4.3.2016

HEL 2014-015224 T 10 04 01

Rakvv 11-3839-14-S, Ksv:n hankenumero 1202

 

Hakija

Kuntatalo Oy (jättöpäivämäärä 17.12.2014, hakija on täydentänyt hakemusta kerrosalatietojen osalta sähköpostitse 15.12.2015)

Rakennuspaikka

11. kaupunginosan (Kallio) korttelissa 303 sijaitsevalla tontilla 3 (osoitteessa Toinen linja 14)

Haettu toimenpide

Toinen linja 14 kiinteistön (20 129 k-m2) pysyvä käyttötarkoituksen muuttaminen myös muuhun toimistokäyttöön kuin hallinto- ja virastokäyttöön poiketen voimassa olevasta asemakaavasta.

Hakija perustelee hakemustaan sillä, että rakennuksessa toimivan Kuntaliiton toiminnan tehostamisen myötä toimistotiloja on jäänyt tyhjilleen ja vapautuu jatkossa lisää. Lisäksi hakija esittää perusteiksi olemassa olevan rakennuksen tarkoituksenmukaista käyttöä, tilanteen muuttumista asemakaavan laatimisen jälkeen, kaupunkikuvan rikastuttamista ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistämistä.

Säännökset, joista poiketaan

Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.

Selostus

Toinen linja 14 kiinteistö rajautuu osittain alueeseen, joka on Museoviraston inventoinnissa (RKY) sisällytetty valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon (Eläintarhan huvilat ja yleishyödylliset laitokset).

Alueella on voimassa 8.1.1980 vahvistettu asemakaava nro 8162. Asemakaavan mukaan kiinteistö on Hallinto- ja virastorakennusten korttelialuetta (YH). Kaavan sallima enimmäiskerrosala on 17 000 m2, jonka lisäksi varasto- ja sosiaalitiloja saa rakentaa 1. kerrokseen enimmillään 1 000 m2. Tontilla sijaitseva rakennus, nk. Kuntatalo, on valmistunut vuonna 1982.

Kiinteistössä sijaitsee yksi rakennus, joka on valmistunut 1982. Rakennuksen suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Castrén-Jauhiainen-Nuuttila Oy. Rakennuksessa on viisi kerrosta. Rakennusrekisterin mukainen rakennuksen kokonaisala on 27 441 m2 ja kerrosala 17 807 m2. Hakijan laskelmien mukaan rakennuksen kerrosala on 20 129 k-m2 ja huoneistoala 17 454 h-m2.

Nykytilanteessa kiinteistö on kokonaisuudessaan Kuntaliiton käytössä. Hakijan mukaan toiminnan tehostamisen myötä toimistotiloja on jäänyt tyhjilleen ja vapautuu jatkossa lisää. Hakijan tarkoituksena on sijoittaa oma toimintansa rakennuksen 4. ja 5. kerrokseen, jolloin 2. ja 3. kerros vapautuvat vähintään osittain vuokrattavaksi.

Hakemus koskee kiinteistön myös muunlaisen toimistokäytön kuin hallinto- ja virastokäytön mahdollistamista hallinto- ja virastorakennusten korttelialueella.

Haettu toimenpide poikkeaa asemakaavasta siten, että voimassa oleva asemakaava sallii kiinteistössä vain hallinto- ja virastokäytön.

Saadut lausunnot

Kiinteistöviraston tonttiosasto toteaa, että hanke edellyttää maankäyttösopimuksen tekemistä. Hankkeen edustajat neuvottelevat maankäyttösopimuksesta tonttiosaston kanssa.

Muilla viranomaistahoilla ei ole asiaan huomautettavaa.

Osallisten kuuleminen

Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkisuunnitteluviraston asemakaavaosaston kirjeellä (12.1.2015). Poikkeamishakemus asiakirjoineen on ollut nähtävillä 21.1. - 4.2.2015 kaupungin ilmoitustauluilla Kaupungintalolla ja kaupunkisuunnitteluvirastossa. Osallisille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Muistutuksia ei ole esitetty.

Lausunto

Kaupunkisuunnitteluvirasto toteaa, että haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska se johtaa nykytilanteessa voimassa olevan asemakaavan mukaista käyttöä parempaan lopputulokseen kaupunkikuvan monipuolistumisen, rakennuksen käytön ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten osalta. Kiinteistön sijainti ja alueen luonne tukevat vapaata toimistokäyttöä.

Poikkeamisen erityisiä syitä ovat olemassa olevan rakennuksen tarkoituksenmukainen käyttö, tilanteen muuttuminen asemakaavan laatimisen jälkeen, kaupunkikuvan rikastuttaminen ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten edistäminen.

Haettu toimenpide ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle taikka alueiden käytön muulle järjestämiselle, eikä vaikeuta luonnonsuojelun taikka rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista. Haettu toimenpide ei myöskään johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen eikä muutoin aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Kaupunkisuunnitteluvirasto puoltaa hakemusta.

Lisätiedot

Milla Nummikoski, arkkitehti, puhelin: 310 37477

milla.nummikoski(a)hel.fi

 

Rakennusvirasto 19.1.2015

HEL 2014-015224 T 10 04 01

 

Kuntatalo Oy on hakenut lupaa saada poiketa asemakaavasta Helsingin kaupungin 11. kaupunginosan (Kallio) korttelissa 303 sijaitsevalla tontilla 3 (osoitteessa Toinen linja 14).

Hakemus koskee kiinteistön myös muunlaisen toimistokäytön kuin hallinto- ja virastokäytön mahdollistamista hallinto- ja virastorakennusten korttelialueella.

Rakennusvirastolla ei ole huomautettavaa poikkeamisasiassa.

Lisätiedot

Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: 310 38440

petri.arponen(a)hel.fi

Anni Tirri, suunnitteluinsinööri, puhelin: 310 38335

anni.tirri(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566