Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

20/2016

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Kj/6

 

23.05.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 504

Määrärahan myöntäminen tilakeskukselle keskustakirjastohankkeen asemakaavan edellyttämään keskustatunneliin varautumiseen

HEL 2014-011026 T 10 06 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti myöntää kiinteistöviraston tilakeskukselle vuoden 2016 talousarvion alakohdasta 8 01 02 08, Töölönlahden esirakentaminen, Khn käytettäväksi

 

2 000 000 euroa keskustakirjastohankkeen asemakaavan edellyttämään keskustatunneliin varautumiseen.

 

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Kaupunginvaltuusto päätti 28.1.2015 § 32 hyväksyä Helsingin keskustakirjaston hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 17 250 bruttoneliömetriä ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 98 000 000 euroa heinäkuun 2014 kustannustasossa. Hankesuunnitelman esityksen perusteluissa on todettu, että toteuttaminen edellyttää lisäksi voimassa olevan asemakaavan mukaiseen keskustatunnelin rakentamiseen varautumista 2 000 000 eurolla vuonna 2016. Varautuminen rahoitetaan talousarvion kohdasta Esirakentaminen, täyttötyöt ja alueiden käyttöönoton edellyttämät toimenpiteet.

Hankkeen maanrakennustyöt on aloitettu syyskuussa 2015. Maanpäällisten osien projektinjohtourakan kilpailutus on parhaillaan käynnissä ja rakennuksen on tarkoitus valmistua syyskuussa 2018.

Keskustakirjastohankkeessa on varauduttu mahdolliseen keskustatunnelin toteuttamiseen seuraavasti: Rakennuksen perustuksia ei sijoiteta keskustatunnelin ramppien alueelle vaan rakennus tukeutuu kahden yli 100 m pitkän teräskaaren varaan. Ensimmäisen kerroksen lattia tehdään kantavana erikoisrakenteena. Rakennus perustetaan kallionvaraisille jatkuville seinä- sekä pilarianturoille, keskustatunnelin sallimiin paikkoihin. Itäreunan pystyrakenteet perustetaan ennakkolouhinnan varaan. Hankkeessa varaudutaan mahdollisiin tunnelin poistumisteihin. Lisäksi rakennuksen suunnittelussa huomioidaan, että myöhemmässä vaiheessa rakennuksen alla tullaan mahdollisesti tekemään louhintoja. Kustannusarvion mukaan varautuminen keskustatunnelin toteuttamiseen aiheuttaa keskustakirjastohankkeelle ylimääräisiä kustannuksia arvonlisäverottomana yhteensä 2 000 000 euroa alla olevan mukaan.

Kustannukset kohdistuvat vuodelle 2016:

        Maanrakennustyöt 44 000 euroa

        Tuennat 104 000 euroa

        Perustukset 72 000 euroa

        Maanpaineseinä 80 000 euroa

        Ylitysrakenne 1 291 000 euroa

        Teräsrunko 343 000 euroa

        Hissikuilujen jäykistys 66 000 euroa

Määrärahaesitys

Kiinteistölautakunta esittää, että kaupunginhallitus myöntäisi kiinteistöviraston tilakeskukselle vuoden 2016 talousarvion kohdasta 8 01 02, Esirakentaminen, täyttötyöt ja alueiden käyttöönoton edellyttämät toimenpiteet arvonlisäverottomana 2 000 000 euroa keskustakirjastohankkeen käyttöön asemakaavan edellyttämään keskustatunneliin varautumiseen.

Esittelijä toteaa, että vuoden 2016 talousarvion alakohdassa 8 01 02 08, Töölönlahden esirakentaminen, Khn käytettäväksi on varauduttu em. Keskustakirjastohankkeen asemakaavan edellyttämään keskustatunneliin varautumiseen. Määräraha tulisi myöntää kiinteistölautakunnan käyttöön.

Esittelijä

kaupunginjohtaja

Jussi Pajunen

Lisätiedot

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusohje, kaupunginhallitus

Tiedoksi

Tilakeskus

Kaupunginkanslia

Taloushallintopalvelu -liikelaitos

Päätöshistoria

Kiinteistölautakunta 11.02.2016 § 48

HEL 2014-011026 T 10 06 00

Esitys

Kiinteistölautakunta esitti, että kaupunginhallitus myöntäisi kiinteistöviraston tilakeskukselle vuoden 2016 talousarvion kohdasta 8 01 02, Esirakentaminen, täyttötyöt ja alueiden käyttöönoton edellyttämät toimenpiteet arvonlisäverottomana 2 000 000 euroa keskustakirjastohankkeen käyttöön asemakaavan edellyttämään keskustatunneliin varautumiseen.

30.10.2014 Ehdotuksen mukaan

16.10.2014 Pöydälle

Esittelijä

tilakeskuksen päällikkö

Arto Hiltunen

Lisätiedot

Päivi Etelämäki, projektinjohtaja, puhelin: 310 31871

paivi.etelamaki(a)hel.fi

 

Kaupunginkirjasto 22.4.2015

HEL 2014-011026 T 10 06 00

 

Tilakeskus on pyytänyt 15.4.2015 kaupunginkirjastolta lausuntoa Arkkitehtitoimisto ALA OY:n laatimista keskustakirjaston 13.3.2015 Rev A 1.4.15 päivätyistä, AR 203_000, _010, _100, _150, _200, _300 ja _350, sekä Rev A 20.4.15 päivätyistä AR 204_010,_020,_030,_040,_050,_060 sekä AR 205_010,_020,_030,_040 numeroidusta luonnossuunnitelmista sekä yleissuunnitelman rev A. 31.3.2015 ja rev B. 8.4.2015 päivätystä rakennustapaselostuksesta.

Kaupunginkirjasto esittää lausuntonaan seuraavaa: Kaupunginkirjasto hyväksyy edellä mainitut ALA Arkkitehtitoimisto Oy:n laatimat dokumentit sillä edellytyksellä, että seuraavat kommentit otetaan huomioon jatkosuunnittelussa:

Kellarikerrokset

- yleisö-wc:n tunnelmapäivitykset käyttäjäkokouksessa nro 18 sovitun mukaan

- osa lokeroista isommiksi (matkatavaroille)

- pyöräpaikkojen merkitseminen/turvallisuus työsuojelun ohjeiden mukaan (työsuojelun lausunto kellarikerroksesta 18.11.2014)

Henkilökunnan sisäänkäynnit kulunvalvonnalla varustettuna

- yksi pohjoispäädystä

- yksi Töölönlahdenkadun puolelta

- yksi kellarikerroksesta   

Ensimmäinen kerros

- varhaiskasvatusvirastolle tilaa pientavaroiden varastoimiseen esim. kalusteisiin integroituna perhekirjaston yhteyteen

- lastenvaunut tulee voida lukita vaunuparkeissa

- backstagelle asennetaan henkilönostin

- näkyvä, mutta kevyt infopiste Kansalaistorin sisäänkäynnin läheisyyteen

- myös varsinainen asiakaspalvelupiste luonteeltaan kevyemmäksi ja modulaariseksi. Yläpuolelle opastus

- liikuteltavien naulakoiden varastointi ensimmäiseen kerrokseen, 300 ripustuskoukkua

Mezzanine-taso

- elokuvasalin projektorihuoneen hyllyt ja vesipiste mukaan suunnitelmiin

Toinen kerros

- sähköisen kulunvalvonnan piiriin kuuluvat tilat: neuvotteluhuoneet, studiot, LivingLab, kuunteluhuone sekä sauna ja henkilökunnan tilat.

- suuren kokoustilan käyntiovi siirretään pohjoisemmaksi

- pohjoispään keittiön reunaan erillinen vesipiste/kahvipiste. Myös eteläpäähän vesipiste

Kolmas kerros

- lastenosastolle kaivataan suojan tuntua ja pehmeyttä

- käyttäjä edellyttää, että puulattian kestävyys varmistetaan (käyttäjä viittaa Århusin kirjastosta tehtyyn lattiamateriaaliselvitykseen)

- hiljaisilta tiloilta edellytetään suojan tuntua

- kahvilan tiski tulisi siirtää kahvila-alueen keskelle, osaltaan lähemmäksi terassin ovea.

- eteläpään vino pääty suunnitellaan niin, että näkymät säilyvät avonaisina

- eteläpään yleisö-wc:hen tulisi saada yksi inva-wc

Ulkoalueet

- pyörätelineiden tyyppi ja määrät mukaan rakennustapaselostukseen

- riittävä ja turvallinen valaistus sisäänkäyntien yhteyteen

Lisäksi kirjasto toteaa, että seuraavia kohteita pitää tarkastella jatkossa:

- Kansallisen audiovisuaalisen instituutin lipunmyynti

- monitoimisalin ikkunoiden pienentäminen

- ensimmäisen kerroksen mezzanine-tason näyttelytilan suljettavuus

- lattiaan kiinnitettävät näyttelysermiratkaisut (kuten Malmitalossa)

- toisen kerroksen pohjoispään ryhmätyötilojen seinien rakenne: kiinteät seinät /avattavat seinät

- kolmannen kerroksen lastenosaston huomioelementin luonne

- kirjahyllyjen sijoitus ja rakenne

Lisätiedot

Pirjo Lipasti, johtava suunnittelija, puhelin: 310 85592

pirjo.lipasti(a)hel.fi

Anna-Maria Soininvaara, kirjastotoimen apulaisjohtaja, puhelin: 310 85400

anna-maria.soininvaara(a)hel.fi

 

Kaupunginvaltuusto 28.01.2015 § 32

HEL 2014-011026 T 10 06 00

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

A

hyväksyä Helsingin keskustakirjaston 5.9.2014 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 17 250 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 98 000 000 euroa heinäkuun 2014 kustannustasossa, 

B

oikeuttaa kiinteistölautakunnan sitomaan määrärahoja tuleville vuosille hankkeen toteuttamisen edellyttämälle ajalle enimmäishinnan puitteissa edellyttäen, että hankkeen kokonaisrahoitus järjestyy, ja

C

kehottaa kiinteistövirastoa hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa tutkimaan mahdollisuudet tarvittaessa etsiä säästökohteita hankkeessa mm. jättämällä toteuttamatta ensi sijassa hankesuunnitelmassa esitettyjä kirjastotoimen alaan kuulumattomien toimintojen tiloja.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat kolme toivomuspontta:

  1. Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että jatkovalmistelussa selvitetään miten saunaa ylläpitävä yritys pystyy toimimaan tiloissa markkinaehtoisesti eikä saunan yritystoiminta tai sen ylläpito vaadi kaupungilta jatkossa lisäpanostuksia. (Silvia Modig)
     
  2. Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään miten helsinkiläiset ammatti- ja korkeakoulut ja niiden ylioppilaskunnat voitaisiin sitouttaa kirjastohakkeeseen. (Laura Kolbe)
     
  3. Kun valtuusto hyväksyy keskustakirjastosuunnitelman, valtuusto samalla edellyttää, että selvitetään miten kaupungin kirjastoimi voidaan järjestää niin, että keskustakirjaston rakentamisen myötä lähikirjastoverkkoa ei supisteta ja niille taataan riittävät henkilöstöresurssit, jotta kirjasto säilyy jatkossakin helposti saavutettavana lähipalveluna. (Jukka Relander)

Käsittely

28.01.2015 Ehdotuksen mukaan

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selontekona, että keskustelun kuluessa oli tehty seuraavat kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeavat ehdotukset:

Valtuutettu Sirpa Puhakka oli valtuutettu Silvia Modigin kannattamana ehdottanut, että kaupunginvaltuusto kehottaa kiinteistövirastoa hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa luopumaan saunasta.

Valtuutettu Mika Ebeling oli valtuutettu Nuutti Hyttisen kannattamana ehdottanut että kaupunginvaltuusto päättäisi hylätä kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Lisäksi keskustelun kuluessa oli ehdotettu hyväksyttäväksi seuraavat kahdeksan toivomuspontta:

Valtuutettu Paavo Arhinmäki oli valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Keskustakirjastoa viedään eteenpäin yhteistyössä valtion ja muiden toimijoiden kanssa vaarantamatta lähikirjastoverkkoa.

 

Valtuutettu Silvia Modig oli valtuutettu Laura Rissasen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että jatkovalmistelussa selvitetään miten saunaa ylläpitävä yritys pystyy toimimaan tiloissa markkinaehtoisesti eikä saunan yritystoiminta tai sen ylläpito vaadi kaupungilta jatkossa lisäpanostuksia.

 

Valtuutettu Laura Kolbe oli valtuutettu Sirkku Ingervon kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään miten helsinkiläiset ammatti- ja korkeakoulut ja niiden ylioppilaskunnat voitaisiin sitouttaa kirjastohakkeeseen.

 

Valtuutettu Yrjö Hakanen oli valtuutettu Helena Kantolan kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää, miten turvataan myös lähikirjastojen riittävät resurssit.

 

Valtuutettu Yrjö Hakanen oli valtuutettu Jukka Relanderin kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet luopua uudessa yleiskaavassa muun muassa keskustakirjaston kustannuksia nostavasta keskustatunnelin varauksesta.

 

Valtuutettu Jukka Relander oli valtuutettu Helena Kantolan kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Kun valtuusto hyväksyy keskustakirjastosuunnitelman, valtuusto samalla edellyttää, että selvitetään miten kaupungin kirjastoimi voidaan järjestää niin, että keskustakirjaston rakentamisen myötä lähikirjastoverkkoa ei supisteta ja niille taataan riittävät henkilöstöresurssit, jotta kirjasto säilyy jatkossakin helposti saavutettavana lähipalveluna.

 

Valtuutettu Helena Kantola oli ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään, voidaanko lähikirjastojen osalta laatia samanlainen vuorovaikutteinen vaikutus- ja sisältösuunnitelma kuin on tehty keskuskirjaston osalta.

 

Valtuutettu Arja Karhuvaara oli valtuutettu Juha Hakolan kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään Keskustakirjaston rakennushankkeen kaupunginvaltuusto edellyttää, että vastuuvirasto selvittää aktiivisesti mahdollisuuden toteuttaa kampanja lahjoitusvarojen keräämiseksi julkisen rahoituksen tueksi.

 

Valtuutettu Nina Huru oli valtuutettu Nuutti Hyttisen kannattamana ehdottanut hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 

Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet sijoittaa asukastalotoimintaa keskustakirjaston tiloihin.

 

Puheenjohtaja totesi, ettei Helena Kantolan toivomusponsiehdotusta ollut kannatettu, joten se raukesi.

Selonteko myönnettiin oikeaksi.

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysjärjestys kuului seuraavasti: Ensin asetetaan vastaehdotus ja hylkäysehdotus erikseen kaupunginhallituksen ehdotuksen vastaehdotuksiksi. Mikäli valtuutettu Mika Ebelingin hylkäysehdotus hyväksytään, raukeavat ehdotetut toivomusponnet. Jos kaupunginhallituksen ehdotus hyväksytään, äänestetään ehdotettujen toivomusponsien hyväksymisestä

1 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Sirpa Puhakan vastaehdotus hyväksytty.

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Kehottaa kiinteistövirastoa hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa luopumaan saunasta.

Jaa-äänet: 49
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Harry Bogomoloff, Matti Enroth, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Rene Hursti, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Päivi Lipponen, Jape Lovén, Pekka Majuri, Björn Månsson, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 31
Zahra Abdulla, Maija Anttila, Paavo Arhinmäki, Mika Ebeling, Yrjö Hakanen, Eero Heinäluoma, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Maria Landén, Harri Lindell, Eija Loukoila, Hannele Luukkainen, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Sari Mäkimattila, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Sirpa Puhakka, Tatu Rauhamäki, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Kaarin Taipale, Thomas Wallgren, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 5
Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Suzan Ikävalko, Seppo Kanerva, Arja Karhuvaara

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Sirpa Puhakan ehdotusta.

2 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy kaupunginhallituksen ehdotuksen, äänestää jaa; jos ei voittaa, on valtuutettu Mika Egelingin hylkäysehdotus hyväksytty.

JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Ehdotan, että päätösesitys hylätään.

Jaa-äänet: 75
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 8
Mika Ebeling, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Maria Landén, Harri Lindell, Hannele Luukkainen, Sari Mäkimattila

Tyhjä: 1
Seppo Kanerva

Poissa: 1
Seija Muurinen

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen ehdotuksen

Puheenjohtaja esitti hyväksyttäväksi seuraavan äänestysjärjestyksen: Toivomusponsien hyväksymisestä äänestetään erikseen.

3 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Paavo Arhinmäen ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Keskustakirjastoa viedään eteenpäin yhteistyössä valtion ja muiden toimijoiden kanssa vaarantamatta lähikirjastoverkkoa.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 37
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Timo Laaninen, Eija Loukoila, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Hannu Oskala, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 4
Hannele Luukkainen, Tom Packalén, Risto Rautava, Wille Rydman

Tyhjä: 44
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Kauko Koskinen, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Maria Landén, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Päivi Lipponen, Jape Lovén, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Tomi Sevander, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Paavo Arhinmäen ehdottamaa toivomuspontta.

4 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Silvia Modigin ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että jatkovalmistelussa selvitetään miten saunaa ylläpitävä yritys pystyy toimimaan tiloissa markkinaehtoisesti eikä saunan yritystoiminta tai sen ylläpito vaadi kaupungilta jatkossa lisäpanostuksia.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 59
Outi Alanko-Kahiluoto, Hennariikka Andersson, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Veronika Honkasalo, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Eija Loukoila, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Tyhjä: 26
Zahra Abdulla, Maija Anttila, Gunvor Brettschneider, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Rene Hursti, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Kauko Koskinen, Minerva Krohn, Maria Landén, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Päivi Lipponen, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Björn Månsson, Jan D Oker-Blom, Osku Pajamäki, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Silvia Modigin ehdottaman toivomusponnen.

5 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Laura Kolben ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään miten helsinkiläiset ammatti- ja korkeakoulut ja niiden ylioppilaskunnat voitaisiin sitouttaa kirjastohakkeeseen. 
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 58
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Sirkku Ingervo, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Pekka Majuri, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Jukka Relander, Laura Rissanen, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Ulla-Marja Urho, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 26
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Mika Ebeling, Eero Heinäluoma, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Minerva Krohn, Maria Landén, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Jan D Oker-Blom, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Nasima Razmyar, Tomi Sevander, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Laura Kolben ehdottaman toivomusponnen

6 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottaman ensimmäisen toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää, miten turvataan myös lähikirjastojen riittävät resurssit.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 42
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Gunvor Brettschneider, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Harri Lindell, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Jape Lovén, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 42
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Ville Jalovaara, Arja Karhuvaara, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Maria Landén, Otto Lehtipuu, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Tomi Sevander, Johanna Sydänmaa, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottamaa toivomuspontta.

7 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottaman toisen toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää mahdollisuudet luopua uudessa yleiskaavassa muun muassa keskustakirjaston kustannuksia nostavasta keskustatunnelin varauksesta.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 36
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Timo Laaninen, Harri Lindell, Eija Loukoila, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Hannu Oskala, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 6
Arja Karhuvaara, Björn Månsson, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Marcus Rantala, Wille Rydman

Tyhjä: 43
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Kauko Koskinen, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Maria Landén, Otto Lehtipuu, Päivi Lipponen, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Yrjö Hakasen ehdottamaa toivomuspontta.

8 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Jukka Relanderin ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Kun valtuusto hyväksyy keskustakirjastosuunnitelman, valtuusto samalla edellyttää, että selvitetään miten kaupungin kirjastoimi voidaan järjestää niin, että keskustakirjaston rakentamisen myötä lähikirjastoverkkoa ei supisteta ja niille taataan riittävät henkilöstöresurssit, jotta kirjasto säilyy jatkossakin helposti saavutettavana lähipalveluna
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 48
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Eija Loukoila, Jape Lovén, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Jukka Relander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Leo Stranius, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 36
Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Rene Hursti, Ville Jalovaara, Seppo Kanerva, Kauko Koskinen, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Maria Landén, Harri Lindell, Päivi Lipponen, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Sara Paavolainen, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Tomi Sevander, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho

Kaupunginvaltuusto oli hyväksynyt valtuutettu Jukka Relanderin ehdottaman toivomusponnen.

9 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Arja Karhuvaaran ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään Keskustakirjaston rakennushankkeen kaupunginvaltuusto edellyttää, että vastuuvirasto selvittää aktiivisesti mahdollisuuden toteuttaa kampanja lahjoitusvarojen keräämiseksi julkisen rahoituksen tueksi.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 37
Hennariikka Andersson, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Arja Karhuvaara, Laura Kolbe, Kauko Koskinen, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Seija Muurinen, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Laura Rissanen, Wille Rydman, Johanna Sydänmaa, Ulla-Marja Urho, Sanna Vesikansa

Ei-äänet: 9
Maija Anttila, Vesa Korkkula, Jape Lovén, Sara Paavolainen, Tuomas Rantanen, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Kaarin Taipale, Thomas Wallgren

Tyhjä: 39
Zahra Abdulla, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Yrjö Hakanen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Minerva Krohn, Maria Landén, Otto Lehtipuu, Harri Lindell, Päivi Lipponen, Eija Loukoila, Silvia Modig, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Tom Packalén, Osku Pajamäki, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Tomi Sevander, Päivi Storgård, Johanna Sumuvuori, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Anna Vuorjoki

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Arja Karhuvaaran ehdottamaa toivomuspontta.

10 äänestys

Puheenjohtajan tekemä ja valtuuston hyväksymä äänestysesitys kuului seuraavasti: Ken hyväksyy valtuutettu Nina Hurun ehdottaman toivomusponnen, äänestää jaa, ken sitä vastustaa äänestää ei.

JAA-ehdotus: Hyväksyessään keskustakirjaston hankesuunnitelman valtuusto edellyttää, että selvitetään mahdollisuudet sijoittaa asukastalotoimintaa keskustakirjaston tiloihin.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 19
Outi Alanko-Kahiluoto, Mika Ebeling, Eero Heinäluoma, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Maria Landén, Harri Lindell, Eija Loukoila, Sami Muttilainen, Sari Mäkimattila, Tom Packalén, Tuomas Rantanen, Leo Stranius, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 1
Wille Rydman

Tyhjä: 65
Zahra Abdulla, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Matti Enroth, Yrjö Hakanen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Fatbardhe Hetemaj, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Suzan Ikävalko, Sirkku Ingervo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Otto Lehtipuu, Päivi Lipponen, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Silvia Modig, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Lasse Männistö, Jarmo Nieminen, Matti Niiranen, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Päivi Storgård, Johanna Sumuvuori, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Kaarin Taipale, Pilvi Torsti, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa

Kaupunginvaltuusto ei ollut hyväksynyt valtuutettu Nina Hurun ehdottamaa toivomuspontta.

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

 

Kaupunginhallitus 12.01.2015 § 39

HEL 2014-011026 T 10 06 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää

A

hyväksyä Helsingin keskustakirjaston 5.9.2014 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 17 250 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 98 000 000 euroa heinäkuun 2014 kustannustasossa, 

B

oikeuttaa kiinteistölautakunnan sitomaan määrärahoja tuleville vuosille hankkeen toteuttamisen edellyttämälle ajalle enimmäishinnan puitteissa edellyttäen, että hankkeen kokonaisrahoitus järjestyy, ja

C

kehottaa kiinteistövirastoa hankkeen jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa tutkimaan mahdollisuudet tarvittaessa etsiä säästökohteita hankkeessa mm. jättämällä toteuttamatta ensi sijassa hankesuunnitelmassa esitettyjä kirjastotoimen alaan kuulumattomien toimintojen tiloja.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Hannu Penttilä

Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala(a)hel.fi

Juha Viljakainen, hankepäällikkö, puhelin: 310 36276

juha.viljakainen(a)hel.fi

 

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 16.09.2014 § 109

HEL 2014-011026 T 10 06 00

Päätös

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta päätti hyväksyä osaltaan keskustakirjaston hankesuunnitelman ja esitti lausuntonaan seuraavaa:

Kaupunginkirjasto on ollut tiiviisti mukana valmistelemassa keskustakirjaston hankesuunnitelmaa, joka pohjautuu kansainvälisen arkkitehtuurikilpailun vuonna 2013 voittaneen ALA –arkkitehtitoimiston ehdotukseen. Valmistelutyön aikana uudelle kirjastolle asetettavat sisällölliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat täsmentyneet. Suunnitellut tilaratkaisut mahdollistavat kokonaan uudenlaisen kirjaston, joka tulee olemaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti innostava toimija ja samalla kaupungin elinvoiman rakentaja.

Keskustakirjasto rakentaa kaupunkia. Se tarjoaa maksuttoman julkisen tilan, jonka kävijämääräksi ennustetaan vuositasolla kaksi ja puoli miljoonaa. Hankesuunnitelmassa esitetyt tilaratkaisut on suunniteltu vastaamaan tällaisen kävijämäärän tarpeisiin. Näin suuri kävijämäärä tulee muuttamaan koko kaupunkikeskustan ja Töölönlahden alueen ilmapiiriä. Alueesta tulee entistä korostetummin kaikille avoin tila, johon on helppo tulla. Kävijämäärää koskevaa arviota tukevat esimerkiksi Kirjasto 10:n sekä akateemisen Kaisa-kirjaston suuret kävijäluvut. Kirjasto 10:n 800 neliömetrin yleisötilaa käyttää joka päivä 2 000 ja Kaisaa 6 000 - 7 000 vierailijaa.

Hankesuunnitelman mukainen keskustakirjasto jakautuu kolmeen eri kerrokseen, jotka ovat luonteeltaan erilaiset. Maantasokerroksessa voi hoitaa pikaisesti lainojen palautukset ja varausten noudot. Sinne sijoittuvat tapahtuma- ja näyttelytilat, elokuvateatteri ja kahvila-ravintola. Lasiseiniensä ansiosta se liittyy luontevasti Kansalaistoriin. Ensimmäisen kerroksen pohjoispäädyn perhekirjasto tukee myös rakennuksen eteen suunniteltua keskustaleikkipuistoa. Toisessa kerroksessa on tekemisen tiloja: monimuotoinen kaupunkitoimisto ja kaupunkiverstas, uusien palvelujen kokeilutila Living lab, studioita, erilaisia luokka- ja kokoontumishuoneita, pelitiloja ja sauna loungeineen. Kolmannessa kerroksessa on perinteinen rauhallinen aineistoalue sekä kaksikerroksinen lasten maailma. Lukupaikkoja on sekä avoimessa että äänieristetyssä tilassa. Suuri kansalaisparveke aukeaa Eduskuntatalon suuntaan.

Rakennus on lähes kokonaan yleisön käytössä. Henkilökuntatilaa on varattu vain talossa työskenteleville ja yhteistyökumppaneille. Kirjaston hallinto ja varastot pysyvät Pasilassa.

Kokonaispinta-ala eli bruttoala 17 250 m², huoneistoala 12 116 m² ja hyötypinta-ala 9 768 m².

Suunnittelua ovat ohjanneet kaupunkistrategian ja Töölönlahden asemakaavan mukaiset suunnitteluperiaatteet. Erityisesti ovat painottuneet ekologisuuden ja kansalaisten osallistumisen periaatteet. Energiatehokkuudessa on hankesuunnitelmavaiheessa saavutettu aiempaa tiukempi A-luokkatavoite. Kansalaisia ja sidosryhmiä on kuultu koko suunnittelukauden ajan eri muodoissa. Syntyneitä dokumentteja käytetään osana suunnitteluaineistoa.

Helposti saavutettava ja monipuolisesti virikkeellinen julkinen tila lisää merkittävästi kaupungin hyvinvointia, luovuutta ja yleistä kapasiteettia. Varsinkin kirjaston uudet toimintamuodot mobilisoivat uutta toimeliaisuutta ja kaupunkikulttuuria. Keskustakirjastosta tehdään jokaisen ulottuvilla oleva versio korkeakouluihin, yrityshautomoihin ja muihin rajattuihin ympäristöihin rakennettavista fyysisistä innovaatioympäristöistä, joiden tavoite on törmäyttää ihmisiä ja ideoita luovasti. Kirjasto saa aikaan aktiivisuutta, josta voi sukeutua uusi ammatti tai muuta elinkeinotoimintaa perinteisten kulttuurin ja tiedon saavutusten lisäksi.

Matalan kynnyksen mutta korkeatasoisen tarjonnan paikkana kirjasto tarjoaa positiivista tasaveroisuutta myös niille ryhmille, joille muuten kertyy helposti syrjäytymiskokemuksia. Tutkimusten mukaan kirjastot ovat tärkeitä paikkoja erityisesti maahanmuuttajille, nuorille ja työttömille. Helsingin kaupunkistrategiassa painotetaan näiden ryhmien aseman parantamista.

Keskustakirjasto vahvistaa kaupungin vetovoimaisuutta merkittävänä matkailukohteena. Siinä kiinnostavat arkkitehtuuri, puu- ja lasirakentaminen, energiatehokkuus sekä uuden konseptin mukainen kirjastotoiminta.

Kiinteistöviraston Tilakeskuksen omistaman rakennuksen pääkäyttäjä on kaupunginkirjasto, joka vuokraa tiloja eteenpäin useille yhteistyökumppaneille. Elokuvateatterin kapasiteetista noin puolet vuokrataan Kansalliselle audiovisuaaliselle instituutille. Aalto-yliopisto järjestää sopimuspohjaisesti kirjaston tiloissa omaa ja yhteistoimintaa kuten työpajoja ja tietoiskuja. Kaupungin omista toimijoista keskustakirjaston resursseja käyttävät ainakin Kulttuurikeskus ja Varhaiskasvatusvirasto. Kirjasto vuokraa ravintola-kahvilan ja saunan ulkopuolisten hoidettaviksi. Yleisluontoiset tilojen maksullisen ja maksuttoman käytön periaatteet määritellään myöhemmin. Liiketilan kannattavin käyttötapa on selvitettävänä.

Ensimmäisen aloitteen uudenlaisen kirjaston, kaupunkikuvassa näkyvän kirjallisuuden ja lukemisen talon rakentamisesta Helsingin keskustaan esitti  silloinen kulttuuriministeri Claes Andersson vuonna 1998 osana Kamppi - Töölönlahti –aluetta koskevaa keskustelua. Ehdotus sai laajan vastakaiun. Keskustelun seurauksena kulttuuri- ja kirjastolautakunta teetti kirjastolla alustavan hankesuunnitelman, joka valmistui kulttuuripääkaupunkivuonna 2000. Kaksi vuotta myöhemmin valtuusto hyväksyi keskustakirjaston sijoittumisen Töölönlahden alueelle osana asemakaavan jatkosuunnittelua. Joulukuussa 2006 kulttuuri- ja kirjastolautakunta hyväksyi uuden tarveselvityksen ja ehdotti hankkeen käynnistämistä. Ensimmäisenä vaiheena valmistui v. 2008 selvityshenkilö Mikko Leistin raportti Metropolin sykkivä sydän. Se johti v. 2010 valmistuneen hankesuunnitelman tekemiseen. Sijaintipaikan varmistuttua järjestettiin kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu, johon tuli 544 ehdotusta. Kilpailutuloksen julistamistilaisuudessa 14.6.2013 kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki julkisti valtioneuvoston ja sittemmin eduskunnan päätöksen nimetä keskustakirjasto Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden merkkihankkeeksi ja rahoittaa sitä 30 miljoonalla eurolla.

Valmistuttuaan keskustakirjasto aiheuttaa kirjastolle yhteensä 7,6 miljoonan euron vuosittaisen bruttomenojen lisäyksen. Kuluista on vuokraa 5,1 miljoonaa euroa (josta pääomavuokrien osuus 4,2 miljoonaa euroa), sähköä, turvallisuutta ja siivousta 0,8 miljoonaa euroa, henkilöstökuluja 400 000 euroa ja kalustuksen ja teknisen varustuksen ylläpitoa 1,3 miljoonaa euroa. Kirjasto 10:n ja Lasipalatsin tiloista luopuminen vähentää kuluja 508 000 euroa vuodessa. Vuokratuloiksi on arvioitu 509 000 euroa. Nettomenolisäys on 6,6 miljoonaa euroa vuodessa. Pasilan kirjaston tilankäyttöä selvitetään, mutta kirjasto säilytetään alueella.

Hanke on aikataulutettu alkamaan vuoden 2015 aikana pohjarakennustöillä kuten pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamisella. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustus edellyttää, että rakennustyöt aloitetaan vuonna 2015. Maanpäällisiä osia rakennetaan marraskuusta 2016 elokuuhun 2018, ja rakennuksen käyttöönottoajankohdaksi on suunniteltu 30.11.2018.

Rakennuksen hankesuunnitelman mukainen hinta on 96 miljoonaa euroa (alv. 0 %). Hinta sisältää kaluste- ja laitehankinnat 6 500 000 euroa, joita ei ollut sisällytetty ensimmäiseen alustavaan hankesuunnitelmaan. Kokonaisrakentamiskustannus sisältää myös väestönsuojapaikkojen oston Töölönlahden pysäköintilaitokselta 1 000 000 euroa, sekä 750 000 euroa elokuvateatterin varusteluun.  Rakennuskustannusten lisäksi asemakaavan edellyttämä varautuminen keskustatunneliin maksaa 2 miljoonaa euroa.

Kaupunginvaltuusto on osoittanut Talonrakennushankeiden rakentamisohjelmassa  vuosille 2014-18 hankkeelle rahaa yhteensä 48 miljoonaa euroa  (TA 8020104). Yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön varaaman 30 miljoonan euron avustuksen kanssa rahoituksesta on koossa 78 miljoonaa euroa.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle, että kaupungin vuosien 2015-18 talousarvioihin sisällytettäisiin keskustakirjastorakennuksen rahoituksesta puuttuva 18 miljoonaa euroa ja lisäksi kahden miljoonan euron määräraha keskustatunneliin varautumiseen. Lisäksi lautakunta edellyttää, että keskustakirjaston myötä lähikirjastoverkkoa ei supisteta ja niissä taataan riittävät henkilöstöresurssit.

Käsittely

16.09.2014 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: kohta (13) viimeinen lause korvataan seuraavasti; Pasilan kirjaston tilankäyttöä selvitetään, mutta kirjasto säilytetään alueella.

Kannattajat: Risto Kolanen

Vastaehdotus:
Johanna Sydänmaa: Esitän kappaleen (17) poistamista ja sen korvaamista seuraavasti: Kulttuuri- ja kirjastolautakunta esittää, että kaupunginvaltuuston tulisi etsiä keinoja 18 (+2 keskustatunneli) miljoonan rahoitusvajeen umpeen kuromiseksi, jottei hankkeen toteutuminen aikataulullisesti vaarannu.

Kannattajat: Timo Vuori

Vastaehdotus:
Sami Muttilainen: kohta (17) Lisätään lause loppuun. Lisäksi lautakunta edellyttää, että keskustakirjaston myötä lähikirjastoverkkoa ei supisteta ja niissä taataan riittävät henkilöstöresurssit.

Kannattajat: Johanna Sumuvuori

Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.

Vastaehdotus:
Juha-Pekka Väisänen: Lisäys sivu 3 laatikko otsikolla "Hankkeen tarpeellisuus" loppuun lause;

Laajemmin uusi kirjastokonsepti vahvistaa kansalaisuutta ja edistää osallistuvaa demokratiaa.

Lisäys sivu 11  kappale "Yhteistyökumppanit" loppuun:

Kirjasto tekee yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan, kansalaisjärjestöjen ja ns. kolmannen sektorin erilaisten toimijoiden kanssa.

Kannattajat: Risto Kolanen

Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.

1 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Esitän kappaleen (17) poistamista ja sen korvaamista seuraavasti: Kulttuuri- ja kirjastolautakunta esittää, että kaupunginvaltuuston tulisi etsiä keinoja 18 (+2 keskustatunneli) miljoonan rahoitusvajeen umpeen kuromiseksi, jottei hankkeen toteutuminen aikataulullisesti vaarannu.
 

Jaa-äänet: 6
Jaana Alaja, Risto Kolanen, Sami Muttilainen, Jukka Relander, Johanna Sumuvuori, Juha-Pekka Väisänen

Ei-äänet: 2
Johanna Sydänmaa, Timo Vuori

Tyhjä: 0
 

Poissa: 1
Päivi Storgård

2 äänestys

JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: kohta (13) viimeinen lause korvataan seuraavasti; Pasilan kirjaston tilankäyttöä selvitetään, mutta kirjasto säilytetään alueella.

Jaa-äänet: 1
Johanna Sydänmaa

Ei-äänet: 5
Jaana Alaja, Risto Kolanen, Sami Muttilainen, Johanna Sumuvuori, Juha-Pekka Väisänen

Tyhjä: 2
Jukka Relander, Timo Vuori

Poissa: 1
Päivi Storgård

Esittelijä

kirjastotoimen johtaja

Tuula Haavisto

Lisätiedot

Tuula Haavisto, kirjastotoimen johtaja, puhelin: 310 85500

tuula.haavisto(a)hel.fi

Anna-Maria Soininvaara, kirjastotoimen apulaisjohtaja, puhelin: 310 85400

anna-maria.soininvaara(a)hel.fi

Pirjo Lipasti, johtava suunnittelija, puhelin: 310 85592

pirjo.lipasti(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566