Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

19/2016

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Sj/3

 

16.05.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 470

V 25.5.2016, Valtuutettu Kauko Koskisen aloite Pukinmäen Taidetalon toiminnan turvaamisesta

HEL 2015-013625 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginhallitukselle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Kauko Koskisen aloitteen loppuun käsitellyksi

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Kauko Koskisen aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Esittelijän perustelut

Valtuutettu Kauko Koskinen ja 15 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Pukinmäen Taidetalon toiminta turvataan. Taidetalolla ei avustusten nykytasolla ole varaa maksaa vuokria tiloista, joita taidekoulut tarvitsevat toimintaansa.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Aloitteen johdosta on saatu kiinteistölautakunnan ja kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunnot. Kiinteistölautakunnan lausunnossa on käyty läpi Pukinmäen Taidetalon ja kaupungin välistä vuokrasopimusta koskien Erkki Melartintiellä sijaitsevaa tilaa. Lausunnossa todetaan, että Taidetalon ja kaupungin välisen sopimuksen perusteella Taidekoulu on saanut käyttää Erkki Melartintie 2 D:ssä sijaitsevaa, päiväkodilta tyhjäksi jäänyttä liikuntasalia ensin jonkin aikaa vuokratta, syyskauden 2015 alennetulla vuokralla, ja vuoden 2016 alusta alkaen tavanomaista vuokraa maksaen. Tilakeskus ei voi ryhtyä tukemaan Taidetalon toimintaa, vaan toiminnan rahoitus on järjestettävä muuta kautta.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunnossa todetaan puolestaan, että Pukinmäen Taidetaloon liittyviä aloitteita ja toivomusponsia on käsitelty lautakunnassa useita kertoja. Niistä merkittävä osa on käsitellyt Taidetalon avustustason korottamista taloudellisten haasteiden voittamiseksi.

Lautakunnan lausunnosta ilmenee, että oppilaitosten saaman julkisen tuen tasossa on suuria eroja, mikä johtuu ennen kaikkea valtionosuuksien vaikutuksesta. Pukinmäen Taidetalo ei kuulu valtionosuuden saajien piiriin, joten sen saaman julkisen tuen taso on matalampi kuin toimijoiden, jotka saavat myös valtionosuutta. Kaupungin tuki kattaa 24 prosenttia Pukinmäen Taidetalon menoista ja on linjassa vastaavien taidelajien avustustasojen kanssa. Lausunnossa todetaan vielä, että Taidetalo on voinut poikkeuksellisesti toimia Erkki Melartinintien tiloissa ilman vuokrakustannuksia usean vuoden ajan. Oppilaitoksella olisi ollut aikaa varautua tuleviin vuokrakustannuksiin, jotka olivat ennakoitavissa. Oppilaitos ei myöskään voi lähteä siitä, että sen kaupungilta saama avustus jatkuvasti nousisi.

Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan lausunnossa todetaan edelleen, että oppilaitos on alueella merkittävä taidekasvatuspalveluiden tuottaja. Kulttuurikeskuksen näkökulmasta oppilaitoksen taloudellisia haasteita vähentäisi, jos oppilaitos vähentäisi sirpaleisuutta ja keskittyisi ydinopetusalueisiin. Opetustarjonnan keskittämisellä, lukukausimaksujen tasoa tarkistamalla ja ryhmämuotoista opetusta painottamalla oppilaitoksella olisi mahdollista tasapainottaa taloutensa.

Kaupunginhallitus pitää esitettyä selvitystä riittävänä.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

Liitteet

1

Valtuutettu Kauko Koskisen aloite

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätöshistoria

Kaupunginhallitus 09.05.2016 § 440

HEL 2015-013625 T 00 00 03

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

09.05.2016 Pöydälle

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Laura Rissasen ehdotuksesta.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36054

leena.mickwitz(a)hel.fi

 

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta 01.03.2016 § 20

HEL 2015-013625 T 00 00 03

Lausunto

Kulttuuri- ja kirjastolautakunta antoi valtuustoaloitteesta seuraavan lausunnon:

Pukinmäen alueen kulttuuripalvelujen sekä Pukinmäen taidetalon asioita koskevia toivomusponsia, valtuustoaloitteita sekä lausuntopyyntöjä on käsitelty kulttuuri- ja kirjastolautakunnan kokouksissa vuosina 2006–2012 ainakin kahdeksan kertaa. Viimeksi kulttuuri- ja kirjastolautakunta käsitteli Pukinmäen taidetalon oikaisuvaatimusta toiminta-avustukseen 13.3.2012 § 45. Lautakunnalle osoitetuista lausuntopyynnöistä merkittävä osa on käsitellyt Pukinmäen taidetalon avustustason korottamista taloudellisten haasteiden voittamiseksi.

Nyt käsillä olevassa Koskisen aloitteessa todetaan, että kiinteistöviraston Tilakeskus on ryhtynyt vaatimaan taidetalon toimitiloista osoitteessa Erkki Melartinintie 2 D vuokraa 26 000 euroa, jota taidetalo ei nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kykene maksamaan. Lisäksi aloitteessa todetaan, että taidetalon vuoden 2016 talousarvio on 47 000 euroa alijäämäinen, josta 26 000 euroa johtuu em. vuokrasta.

Pukinmäen Taidetalo-Yhdistys ry:n toiminta-avustushakemuksessa vuodelle 2016 on liitteenä 7.4.2015 päivätty vuoden 2015 tarkastettu ja vuoden 2016 alustava talousarvio. Talousarvion tulot ja menot vuodelle 2016 ovat 448 000 euroa. Talousarvio on tehty oletukselle, että yhdistyksen avustus vuodelle 2016 on 140 000 euroa. Talousarviossa on huomioitu menoissa Erkki Melartinin tien vuokra 26 000 euroa (vuonna 2015 vuokra oli 4 300 euroa). Lisäksi talousarviossa on menoihin varattu 15 000 euroa johtuen vuosien 2011–2013 alijäämästä.

Avustusta ei voi käyttää aiempien tappioiden kattamiseen, joten valmistelussa ei voida huomioida kyseistä menoerää budjetissa. Kulttuurikeskukselle toimitettu talousarvio on laadittu epärealistisesti oletukselle, että toiminta-avustus kasvaisi 44 800 euroa (47,1 %), 99 200 eurosta 140 000 euroon.

Pukinmäen taidetalon avustus on kasvanut viime vuosina huomattavasti enemmän kuin vastaavien toimijoiden. Alla olevasta taulukosta voidaan todeta, että Pukinmäen taidetalon avustus on vuosina 2009–2016 kasvanut enemmän kuin kolmen vastaavan toimijan euromääräiset avustukset yhteensä.

Toimija

2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

Muutos09-16, eur

Muutos09-16, %

Pukinmäen taidetalo

55 000

78 000

78 000

85 000

90 200

90 200

95 200

99 200

44 200

80,4 %

Toimintakeskus Semja (Musikantit)

20 000

20 000

30 000

30 000

30 000

30 000

30 000

35 000

15 000

75,0 %

Circus Helsinki

32 000

32 000

32 000

32 000

37 200

37 200

37 200

37 200

5 200

16,3 %

Nukketeatterikeskus Poiju

30 000

30 000

30 000

40 000

41 000

41 000

41 000

41 000

11 000

36,7 %

 

Lautakunnan myöntämä toiminta-avustus ole sidoksissa vuokrien tai palkkojen muutoksiin, vaan perustuu aina kokonaisharkintaan. Toiminnan oma-aloitteinen laajentaminen ei myöskään ole peruste avustuksen korottamiselle vaan toiminnan laajuus on suhteutettava käytössä oleviin resursseihin ja toimija toteuttaa mahdolliset toimintansa laajennukset omavastuisesti.

Viime vuosina Pukinmäen taidetalon toiminta on huippuvuosiinsa nähden supistunut. Oppilasmäärien vähenemisestä huolimatta taidetalon avustustasoa on tarkistettu lähes vuosittain ylöspäin.

 

2000

2002

2004

2006

2008

2010

2012

2014

Oppilaat

444

634

658

750

813

676

477

515

 

Kulttuurikeskuksen kevään 2016 aikana valmistuvan taiteen perusopetuksen tilaa ja kehitystä Helsingissä käsittelevän selvityksen perusteella kaupungin avustuksen osuus kokonaistuloista on taiteen perusopetuksen oppilaitoksilla yhteensä 16 %. Kaupungin tuki on merkittävä tulolähde erityisesti teatterin opetukselle, jossa kaupungin tuki muodosti 33 % tuloista. Kaupungin tuki visuaalisten taiteiden opetukselle oli 27 % ja valtionosuuden piiriin kuulumattomille musiikkioppilaitoksille 18 % tuloista. Sirkuksen tuloista kaupungin avustus muodosti 12 % ja tanssin avustuksista 3 %.

 

kaupungin avustus, %

valtion avustukset %

julkinen tuki yht. %

vos-musiikkioppilaitokset

18

54

72

visuaalisten taiteiden oppilaitokset

27

24

51

teatterioppilaitokset

33

-

33

vain kaupungin avustamat musiikkioppilaitokset

18

1

19

sirkusoppilaitokset

12

15

27

tanssioppilaitokset

3

-

3

TPO-yht.

16

33

49

 

Valtuustoaloitteessa mainittu lakisääteisten taidekoulujen julkisen tuen osuus, 75 %, viitannee erityisesti tuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluviin musiikkioppilaitoksiin. Näissä oppilaitoksissa julkisen tuen osuus oli viimeisen selvityksen mukaan yli 72 % tuloista.

Muiden taiteenlajien osalta julkisen tuen osuudet eivät kuitenkaan ole vastaavalla tasolla (ks. taulukko). Tämä verrokkiryhmä on oikeampi arvioitaessa Pukinmäen taidetalon toimintaa.

Helsingissä ja valtakunnallisestikin musiikkiopistoille on kohdistettu valtionosuuksia pisimmän aikaa, aina 1960–70-luvulta saakka, eikä myöhemmin valtionosuuden piiriin hyväksytyt taiteenlajit ole päässeet tukitasoissaan vastaavalle tasolle. Valtionosuutta saavissa musiikkiopistoissa opetuksen pääpaino on solistisessa yksityisopetuksessa, jonka toteuttaminen on oppilaitokselle kallista. Ryhmäopetukseen perustavassa opetuksessa on myös yksityisopetusta paremmat mahdollisuudet koota lukukausimaksutuottoa opetuksen kulujen kattamiseksi.

Lautakunta myöntää, että oppilaitosten julkisen tuen määrissä on suuria eroja, mikä johtuu ennen kaikkea valtionosuuden epätasapainosta. Pukinmäen taidetalo ja muut ainoastaan kaupungin tuen varassa toimivat musiikin yleistä oppimäärää antavat oppilaitokset eivät nykysäädöksin voi saada valtionosuuksia. Lautakunnan on mahdollista vaikuttaa asiaan, kun opetushallitus on valtakunnallisella tasolla uudistamassa opetussuunnitelmien perusteita syksyn 2016 aikana. Edellä mainittu selvitys valmistuu, ja lautakunta voi tehdä suosituksia asiassa oppilaitosten välisten rakenteellisten erojen lieventämiseksi.

Kaupungin tuki muodostaa valtuustoalueessa mainitun 24 % tason Pukinmäen taidetalon menoista. Näin ollen Pukinmäen taidetalon tukitaso on linjassa vastaavien taidelajien avustustasojen kanssa. Yksin kaupungin tuella ei voida saavuttaa sellaista julkisen tuen kattavuutta toimintamenoista, joka valtionosuutta saavissa oppilaitoksissa saavutetaan valtion ja kaupungin yhteistuella.

Myös mikäli Pukinmäen taidetalon toimintaa 2014 verrataan kahteen taidetalon kanssa samanlaista toimintaa järjestävään tahoon, Toimintakeskus Semjaan ja Circus Helsinki –sirkuskouluun, on huomattavissa, että oppilaitokselle suunnattu kaupungin tuki on vastaavalla tasolla verrokkiryhmään nähden. Lukukausimaksujensa osalta Pukinmäki on verrokkeihin nähden osin kalliimpi, osin halvempi.

 

Pukinmäen taidetalo

Circus Helsinki

Toimintakeskus Semja

Lukukausimaksu, sirkus

Perusopetus 1 h-1,5h/vk = 290 € / lukukausi

45-60 min = 170 € / lukukausi 90 min = 253 € / lukukausi

 
---

Lukukausimaksu, musiikki

Pari-/yhtyeopetuksena =  267 € / lukukausi

 
---

Pariopetuksena 45 min = 425 € / lukukausi 

Kaupungin avustus € ja %

90 200 €, 24 %

65 071 €, 8 %

56 250 € / 14 %, josta kklk:n osuus 30 000 € / 7 %

VOS € ja %

0 €, 0 %

119 169 €, 14 %

0 €, 0%

Julkinen tuki yht. € ja %

90 200 €, 24 %

184 240 €, 22 %

56 250 €, 14 %

Menot €

372 144 €

831 609 €

409 671 €

 

Oppilaitos on voinut toimia Erkki Melartinin tien tiloissa poikkeuksellisesti ilman vuokrakustannuksia usean vuoden ajan. Voidaan arvioida, että oppilaitoksella on ollut koko ajan tiedossa, että tilojen vuokranmaksu käynnistyy, kunhan tilan vuokraussuhteet ovat selvinneet. Oppilaitoksella olisi ollut taloushallinnon näkökulmasta aikaa varmistaa vuokramaksukykynsä oman taloussuunnittelunsa puitteissa. Oppilaitos ei myöskään voi edellyttää kaupungin avustusten jatkuvaa kasvamista oppilaitoksen toiminnallisten muutosten toteuttamiseksi ja toimintansa sopeuttamisen keskeiseksi keinoksi.

Lautakunta pitää aloitteen tavoin tärkeänä sitä, että Pukinmäen taidetalon talous on saatava tasapainoon. Oppilaitos on alueellaan merkittävä taidekasvatuspalveluiden tuottaja.  Pukinmäen taidetalon tarjoaa opetusta kaikissa taiteen perusopetuksen taiteenlajeissa. Taidetalon alla toimii erillisinä kuvataide-, musiikki-, sanataide-, sirkus-, teatteri- ja tanssikoulu.

Kulttuurikeskuksen näkökulmasta oppilaitoksen talouden haasteellisuutta vähentäisi opetuksen sirpaleisuuden karsiminen ja keskittyminen koulun ydinopetusalueisiin. Huomattavaa on, että mm. musiikin ja kuvataiteen opetuksen osalta Pohjois-Helsingin alueella toimii useita palveluntarjoajia, joiden opetuksen piiriin alueen lapset ja nuoret voivat hakeutua. Keskittämällä opetustarjontaansa, tarkastamalla osin lukukausimaksujensa tasoa sekä painottamalla ryhmämuotoista opetusta oppilaitoksella on mahdollisuus tasapainottaa taloutensa.

Käsittely

01.03.2016 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

Vastaehdotus:
Risto Kolanen: Lisäysehdotus vastaukseen 12. ja 13. kappaleen väliin uutena 13. kappaleena:

Lautakunta myöntää, että oppilaitosten julkisen tuen määrissä on suuria eroja, mikä johtuu ennen kaikkea valtionosuuden epätasapainosta. Pukinmäen taidetalo ja muut ainoastaan kaupungin tuen varassa toimivat musiikin yleistä oppimäärää antavat oppilaitokset eivät nykysäädöksin voi saada valtionosuuksia. Lautakunnan on mahdollista vaikuttaa asiaan, kun opetushallitus on valtakunnallisella tasolla uudistamassa opetussuunnitelmien perusteita syksyn 2016 aikana. Edellä mainittu selvitys valmistuu, ja lautakunta voi tehdä suosituksia asiassa oppilaitosten välisten rakenteellisten erojen lieventämiseksi.

Kannattaja: Sami Muttilainen

Lautakunta hyväksyi vastaehdotuksen yksimielisesti.

Esittelijä

kulttuurijohtaja

Stuba Nikula

Lisätiedot

Petri Rostedt, suunnittelija, puhelin: 310 32988

petri.rostedt(a)hel.fi

Reetta Sariola, kulttuurisuunnittelija, puhelin: 310 32987

reetta.sariola(a)hel.fi

 

Kiinteistölautakunta 11.02.2016 § 51

HEL 2015-013625 T 00 00 03

Lausunto

Kiinteistölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon kaupunginvaltuutettu Kauko Koskisen ym. valtuustoaloitteesta koskien Pukinmäen taidekoulun toiminnan turvaamista:

Kiinteistöviraston tilakeskuksen omistajahallinnassa on Pukinmäessä osoitteessa Erkki Melartinintie 2D sijaitseva yhteensä 216 m² suuruinen liikuntasalirakennus. Rakennuksessa on liikuntasali sekä liikuntatilan vaatimat pukuhuone- ja suihkutilat yms. aputilat.  Rakennus on ollut lähellä toimivan päiväkodin käytössä, mutta päiväkoti on luopunut rakennuksen käytöstä vuoden 2015 alusta lukien. Varhaiskasvatusvirasto maksoi rakennuksesta vuokraa 2014 loppuun saakka ja antoi myös Pukinmäen taidekoulun käyttää liikuntasalitilaa silloin, kun päiväkoti ei tarvinnut tilaa käyttöönsä.

Kun päiväkodin toiminta rakennuksessa loppui, Pukinmäen taidekoulu halusi kuitenkin jatkaa toimintaansa rakennuksessa, vaikka se ilmoitti, ettei pysty maksamaan täyttä vuokraa vielä vuonna 2015.  Asiasta käytiin tilakeskuksen ja taidekoulun edustajien kanssa neuvottelu, jossa sovittiin, että taidekoulu käyttää tiloja ilman vuokraa kevään 2015 ja vuokra ajalla 1.9.2015 - 31.12.2015 on 5 euroa/m²/kk, mutta normaali vuokranmaksu 10 euroa/m²/kk tilasta alkaa vuoden 2016 alusta lukien. Taidekoulu ilmoitti, että se hakee vuokria ja toimintaansa varten avustukset ja järjestää muun tarvittavan rahoituksen.  Nyt taidekoulu on ilmoittanut, ettei se pysty maksamaan sovittua vuokraa eikä halua tehdä vuokrasopimusta.

Sen sijaan taidekoulu on ilmoittanut haluavansa ostaa rakennuksen. Tilakeskus ei tässä vaiheessa voi myydä rakennusta, koska alueen kehittäminen on kesken ja päiväkodin mahdollisia tulevia tilatarpeita vielä kartoitetaan. Rakennus sijaitsee puistossa ja samassa puistossa on viisi muuta kaupungin omistamaa päiväkodin käytössä olevaa rakennusta. 

Tilakeskus voi vuokrata kaupungin omasta käytöstä vapautuneita tiloja markkinavuokralla eri ulkopuolisille tahoille yrityksille, järjestöille, seuroille yms. Sen sijaan tilakeskus ei voi tukea mitään toimintaa antamalla huonetiloja vuokrasubvention muodossa ilmaiseksi käyttöön tai vuokraamalla huonetiloja alle markkinahinnan. Tuet tulevat muuta kautta yhdistyksille ja järjestöille ja tilakeskuksen toiminnan tulee olla tasapuolista ja läpinäkyvää kaikkia ulkopuolisia tahoja kohtaan.

Hakijan tulee kääntyä kulttuurilautakunnan puoleen toimintansa rahoittamiseksi myös tilasta aiheutuvan kustannuksen kattamiseksi muiden toimintakulujen lisäksi.

Eräs urheiluseura on jättänyt nyt kysymyksessä olevasta rakennuksesta markkinavuokraisen vuokratarjouksen. Tarjouksen tekijän toiminta vaatii liikuntasalin ja koko rakennus aputiloineen soveltuisi erinomaisesti ko. toimintaan ja näin ollen rakennus ei tulisi jäämään tyhjilleen vaan tulisi käyttötarkoituksensa mukaiseen liikuntakäyttöön markkinavuokralla, mikäli Pukinmäen taidetalo ei pysty maksamaan rakennuksesta sovittua vuokraa ja luopuu rakennuksen käytöstä.

Esittelijä

tilakeskuksen päällikkö

Arto Hiltunen

Lisätiedot

Sisko von Behr, asiakaspäällikkö, puhelin: 310 40366

sisko.von.behr(a)hel.fi

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566