Helsingin kaupunki

Pöytäkirja

1/2016

1 (1)

Kaupunginhallitus

 

 

 

 

Sj/3

 

11.01.2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

§ 30

Iltakouluasia: Katsaus työllisyystilanteeseen

HEL 2015-013173 T 14 05 00

Päätös

Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Käsittely

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti panna asian pöydälle Pilvi Torstin ehdotuksesta.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, puhelin: 310 36141

marja-leena.rinkineva(a)hel.fi

Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, puhelin: 09 310 25565

ilkka.haahtela(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä saadun selvityksen tiedoksi.

Esittelijän perustelut

Helsingin väestön kasvu on ollut nopeaa viime vuosina. Kun taloudellinen tilanne on ollut samaan aikaan heikko, on myös työttömien määrä kasvanut. Vuoden 2014 lopussa työttömiä helsinkiläisiä oli 38 600 ja vuoden 2015 lokakuussa 39 368. Työttömyysaste lokakuussa 2015 oli Helsingissä 12 prosenttia. Etenkin pitkäaikaistyöttömien eli yhtä jaksoisesti yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut. Vuosien 2013–2015 aikana heidän määränsä kasvoi kuukausittain ja oli kuluvan vuoden lokakuussa 15 700 henkilöä. Väestönkasvu on toisaalta merkinnyt sitä, että myös opiskelijoiden ja työllisten määrät ovat kasvaneet.  Lukujen valossa näyttää siltä, että nuorisotyöttömyys olisi hieman laskenut.

Työmarkkinatilanne

Helsingin seudun työpaikkaprofiili poikkeaa ratkaisevasti muista suurista kaupunkialueista. Koko maahan verrattuna Helsingin seutu on suuntautunut vahvimmin informaation tuotantoon ja välitykseen, tukkukauppaan ja muuhun logistiikkaan, liike-elämän ja rahoituksen palveluihin, muihin erikoistuneisiin palvelualoihin, korkean teknologian teollisuuteen, tutkimukseen, kehittämiseen ja korkeakoulutukseen sekä toimintoihin, jotka liittyvät seudun rooliin maan hallinto- ja päätöksentekokeskuksena.

Samaan aikaan neljäsosalla Helsingin työttömistä on korkeintaan perusasteen tutkinto. Keskiasteen tutkinnon suorittaneita on työttömistä 37 prosenttia, alemman korkea-asteen tutkinnon suorittaneita on 17 prosenttia ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita 14 prosenttia. Koulutusaste jää 8 prosentilla työttömistä tuntemattomaksi. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä kasvoi korkeammin koulutetuilla 16 -17 prosenttia ja vain perusasteen koulutuksen omaavilla 8
prosenttia.

Elinkeinoelämän ja yritystoiminnan tilanteen on ennakoitu olevan vuoden päästä nykyistä parempi, mutta työllisyyden entisestään heikentyneen. Talouden ja tuotannon kasvun ei siis ennakoida
ainakaan välittömästi parantavan työllisyystilannetta Helsingin seutukunnalla.

Kaupungin työllisyydenhoidon kohderyhmät

Päävastuu työllisyydenhoidosta on valtiolla ja käytännössä sitä toteuttaa TE-hallinto. Lisäksi kunnilla on lakiin, poliittisiin tahtotiloihin ja kannustimiin perustuvia velvoitteita työllisyydenhoidossa. Helsingin kaupungin työllisyydenhoidon kohderyhmät ovat:

Päävastuu työllisyydenhoidosta on valtiolla ja käytännössä sitä toteuttaa TE-hallinto. Lisäksi kunnilla on lakiin, poliittisiin tahtotiloihin ja kannustimiin perustuvia velvoitteita työllisyydenhoidossa. Helsingin kaupungin työllisyydenhoidon kohderyhmät ovat:

- Nuoret alle 30 -vuotiaat
Nuorten työllistäminen oli yksi nuorisotakuun keskeisistä tavoitteista. Nuorisotakuusta ja sen toteuttamisesta ei ole ollut varsinaista lainsäädäntöä, vaan valtio ohjaa toimintaa määrärahoja kohdentamalla. Valtaosa nuorisotakuuseen liittyvistä työllisyydenhoidon toimenpiteistä perustuu vapaaehtoisuuteen ja yhteistyöhön kuntien, valtion ja muiden toimijoiden kesken.

- Yli 300 päivää passiivista työmarkkinatukea saaneet
Tämä ryhmä on otettu työllisyydenhoidon kohderyhmäksi, koska kunta joutuu maksamaan puolet yli 300 ja 70 prosenttia yli 1 000 päivää työmarkkinatukea saaneiden työttömyyspäiviltä. Kunnan maksuosuus laajeni aikaisemmasta vuoden 2015 alussa, johon asti 50 prosentin osuutta maksettiin vain yli 500 päivää työmarkkinatuella olleista. Maksuosuuksista on säädetty laissa työttömyysturvasta. Ohjausmekanismi on taloudellinen. Maksuosuutta on mahdollista pienentää tarjoamalla työtä ja aktivointipalveluita, kuten kaupunki aktiivisesti tekee.

- TYP-kriteerit täyttävät pitkäaikaistyöttömät
Kriteerit on määritelty laissa työvoiman palvelukeskuksista. Työvoiman palvelukeskuksissa edistetään moniammatillisen asiakaspalvelun keinoin yhdessä asiakkaan kanssa hänen työllistymismahdollisuuksiansa. Taustaorganisaatioina Helsingin työvoiman palvelukeskus Duurissa ovat Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Uudenmaan TE-toimisto ja Kela.

- Maahanmuuttajat
Maahanmuuttajien ottaminen työllisyydenhoidon kohderyhmäksi perustuu kaupungin strategiaan ja kaupunginhallituksen 16.6.2014 hyväksymään maahanmuuttoa ja monimuotoisuutta
koskevaan toimenpideohjelmaan.

Työllisyydenhoidon kokonaisuudistus

Kaupungin työllisyydenhoidon kokonaisuutta uudistetaan tällä hetkellä. Uudistus perustuu kaupunginjohtajan 17.6.2015 johtajistokäsittelyssä tiedoksi merkitsemään Työllisyydenhoito -työryhmän loppuraporttiin. Samalla kaupunginjohtaja kehotti kaupunginkansliaa valmistelemaan työllisyydenhoidon uudistusta työryhmän esityksen pohjalta. Työryhmän päähuomio oli, että kaupungin työllisyyspalvelut on järjestetty hajanaisesti ja millään taholla ei ole niistä kokonaisvastuuta. Sen seurauksena palveluissa on päällekkäisyyksiä ja tehottomuutta.

Työllisyydenhoidon kokonaisuudistuksen päämääränä on rakentaa kaupungin työllisyydenhoidosta yksi kokonaisuus elinkeino-osastolle, jossa palveluiden tarjonta perustuu asiakkaan palvelutarpeeseen eikä siihen, mistä yksiköstä hän palvelua saa. Uuden palvelukokonaisuuden ja organisaation on tarkoitus olla valmiina vuoden 2017 alussa.

Palvelukokonaisuutta muodostettaessa kaikkia nykyisiä palveluita kehitetään sisällöltään vastaamaan paremmin asiakkaiden palvelutarpeita. Esimerkiksi työkokemusta lisääviin palveluihin, kuten palkkatukityöhön, työkokeiluun ja Helsinki-lisään on tarkoitus liittää entistä tiiviimmin jatkotyöllistymistä parantavia koulutuksia ja työvalmennusta. Tällä pyritään vastaamaan työn murrokseen ja työelämän kasvaneisiin osaamisvaatimuksiin.

Työmarkkinatuki -työryhmä

Kaupunginjohtaja asetti kesällä 2015 Työmarkkinatuki –työryhmän, jonka tehtävänä on pienentää työmarkkinatuen kuntaosuusmaksuja. Vuonna 2015 kuntaosuusmaksujen arvioidaan olevan 55,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 maksuosuus oli 32,4 miljoonaa euroa. Kasvu johtuu ennen kaikkea lakimuutoksesta, jolla kuntaosuuden päivärajaa laskettiin 500 päivästä 300 päivään ja yli 1000 päiväläisten maksuosuutta korotettiin 70 prosenttiin. Työmarkkinatuki -työryhmässä on jäseniä kaupunginkansliasta, sosiaali- ja terveysvirastosta ja nuorisoasiainkeskuksesta ja sitä johtaa elinkeinojohtaja.

Työryhmän esityksestä ollaan lisäämässä työllistämiskriteeriä kaupungin jakamiin avustuksiin ja asettamassa toimialoille kiintiöitä työkokeilulle suhteessa palkattuun henkilökuntaan. Lisäksi työryhmä on ohjeistanut ja tiukentanut aikatauluja valmistelussa muun muassa Helsinki-lisään ja kuntouttavaan työtoimintaan liittyen ja tilannut laskelmat työllistämisen nettovaikutuksista kuntatalouteen. Laskelmat valmistuvat tammikuun 2016 aikana. Työryhmä jatkaa työskentelyään toistaiseksi maksuosuuden pienentämiseksi.

Työllisyyden hankekokonaisuus

Kaupungin työllisyyspalveluissa on toteutettu hankekokonaisuutta kaupungin työllisyydenhoidon kohderyhmille uusien toimintamallien rakentamiseksi. Syksyllä 2015 aloitti toimintansa matalan kynnyksen monialainen Ohjaamo -palvelu nuorille. Kaupunginhallituksen juhlarahalla on toteutettu nuorille uravalmennusta tarjoavaa Respa -hanketta, jonka rahoitus jatkuu vuoden 2016 loppuun.

Pitkäaikaistyöttömille suunnattu Kuntakokeilu on loppumassa vuoden 2015 lopussa. Osittain samalle kohderyhmälle on alkamassa Työrasti -hanke, jonka kohderyhmä on ne pitkäaikaistyöttömät, joilla ei ole ammattia. Hankkeen toteutuminen on vielä kiinni siitä, saadaanko sille työvoimapoliittinen avustus.

Lisäksi rahoitus on varmistunut THL:n ja pääkaupunkiseudun kuntien kanssa yhdessä toteutettavalle Handu -hankkeelle, jossa kaupungin hankintoihin kehitetään työttömien työllistämiseen liittyviä kriteereitä. THL:n ja Oulun kaupungin kanssa yhteistyössä tehdään hanketta 1987 syntyneiden ikäkohortista ja heidän saamistaan työvoimapalveluista. Lisäksi rahoitusneuvotteluja käydään maahanmuuttajille suunnattuun Töissä Suomessa -hankkeeseen, jonka kohderyhmä on maahanmuuttajat.

Työ- ja elinkeinoministeriö on asettanut syksyllä 2015 hallitusohjelman mukaisen työryhmän selvittämään työllisyydenhoidon järjestämisvastuun siirtoa kunnille vaikeasti työllistyvien osalta. Työryhmässä on edustus Helsingin kaupungilta. Mahdolliset konkreettiset pilotoinnit järjestämisvastuun siirron osalta tapahtuisivat vuosina 2017–2019. Työryhmä jättää raporttinsa tammikuun 2016 aikana ja päätökset mahdollisista kokeilukunnista tehdään alkuvuoden aikana. Helsinki on tarjoutunut mukaan pilottiin.

Kokouksessa asian esittelevät elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva ja maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela.

Esittelijä

apulaiskaupunginjohtaja

Ritva Viljanen

Lisätiedot

Marja-Leena Rinkineva, elinkeinojohtaja, puhelin: 310 36141

marja-leena.rinkineva(a)hel.fi

Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö, puhelin: 09 310 25565

ilkka.haahtela(a)hel.fi

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano

.

 

Postiosoite

Käyntiosoite

Puhelin

Y-tunnus

Tilinro

PL 10

Pohjoisesplanadi 11-13

+358 9 310 1641

0201256-6

FI0680001200062637

00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsinki 17

Faksi

 

Alv.nro

kaupunginkanslia@hel.fi

http://www.hel.fi/kaupunginkanslia

+358 9 655 783

 

FI02012566